Elena Ferrante - The Story of a New Name

The Story of a New Name - Uuden nimen tarina (Wsoy, kevät 2017) on Ferranten neliosaisen Napoli-sarjan toinen osa, jossa ystävykset Elena ja Lila ovat ehtineet nuoriksi aikuisiksi. Lähiö on edelleen väkivaltainen ja meluisa; surkeissa vuokrakortteleissa kaikuvat riidat ja huudot, haisee köyhyys ja rappio. Mutta kaunis ja omapäinen Lila on päässyt 16-vuotiaana vihreälle oksalle. Hän on nyt Signorina Caracci, sekatavarakauppias Stefanon vastavihitty vaimo.

Signorina Caraccin avio-onni
On uusi talo uudella asuinalueella, on rahaa, kylpyammetta ja Lambrettaa, mutta hääjuhlissa Lila saa tietää puolisonsa lahjoittaneen suunnittelemansa The kengän vihaamalleen Marcello Solaralle. Tätä petosta Lila ei voi antaa anteeksi ja sanoo hääyönä aviomiehelleen I don't want you. Ja mitä tekee italialainen macho - lyö ja ottaa väkisin. Hääyöstä alkaa vuosien helvetti, Lila joutuu eristetyksi, toistuvasti pahoinpidellyksi, raiskatuksi ja mustasukkaisesti vahdituksi.

Mutta ei Lila juoniaan jätä. Hän juonii itselleen ihanan ja huolettoman loman Ischialla, jonka tarkoitus on edesauttaa raskaaksitulemista. Lila ottaa esiliinoikseen äitinsä Nunzian ja ystävänsä Elenan. Ischialla lomailee myös Elenan suuri rakkaus, älykkö Nino Sarratore. Lila, a bitch from the day she was born varastaa itselleen Elenan rakkauden - ja Elena ymmärtää ystäväänsä, aina vain.

Lilan elämässä seuraa joukko hyvin myrskyisiä käänteitä. Hän on itsepäinen, hän on demoni. Häntä pahoinpidellään ja nöyryytetään, mutta hän ei hellitä. Lila tekee asioita, joita machojen, katolisuuden ja perinteitten Napolissa ei kukaan muu nainen uskalla tehdä. Hän jättää taakseen korunsa ja hienon talonsa astuen äärimmäiseen surkeuteen ja köyhyyteen.

Uuttera Elena
Tällä välin Elena ottaa etäisyyttä ja keskittyy opintoihinsa. Hän pääsee stipendiaatiksi Pisan yliopistoon - ja tuntee ainaista huonommuutta sivistyneistä perheistä ja 'paremmista piireistä' tulevien opiskelutovereidensa rinnalla. Elena ponnistelee, lukee ja lukee. Huikenteleekin hiukan parin poikaystävänsä kanssa. Hän menestyy, mutta kotona lähiössä kukaan ei ymmärrä häntä, koulutus on vieraannuttanut lapsuuden ympäristöstä.

Julmaa ystävyyttä
Riippuvuutta ja vihaa; toinen toisensa tukemista ja välittämistä; verisiä loukkauksia, yleensä Lilan taholta.; pitkiä erossaolon aikoja, mutta joku kumma liima näitä kahta yhdisti, sillä toinen pysyi aina jossain mielen sopukoissa. Lila oli kaunotar, joka käänsi miesten päät, herätti heissä himon ja omistushalun.  Tälläytyessään hän oli kuin kallein ilotyttö, rohkea ja raivokas pyörremyrsky. Varautunut Elena oli Lilan rinnalla kuin ruma ankanpoikanen, kömpelö, hiukan liian pyöreä isoine rintoineen ja rumine silmälasineen. Tytöt kuin yö ja päivä, silti kuin paita ja peppu.

Lokakuussa 2016 on käyty hurjaa polemiikkia Ferranten henkilöllisyydestä

Loistava ystäväni ei innostanut minua ja tämäkin kirja tuntui aluksi työläältä lukea. Perheitä ja nimiä vilisi eikä aina jaksanut kuulostella kuka on kuka. Ferranten tyyli on paikoin myös uuvuttavan yksityiskohtaista. Kymmenet sivut Ischian loman kuvausta melkein saivat jättämään kesken. Mutta sitten jossain 250 sivun paikkeilla kerronta imaisi mukaansa. Tuntui kuin Ferrante olisi kuiskannut ja minä kuuntelin henkeä pidättäen.

Köyhyys ja toivottomuuden kupla
Köyhyys oli äärimmäistä: ei rahaa koulukirjoihin, ei vaatteisiin, ei rahaa sanomalehtiin tai huvituksiin. Lähiössä elettiin oman onnettoman elämän toivottomuuden umpiossa. Alistetut naiset olivat aviomiestensä omaisuutta ja kauppatavaraa. Ferrante lataa tekstiinsä kaunistelematta aviomiesten (väki)vallan vaimojaan kohtaan; kuvaa miesten kukkotappelut ja bisneskiemurat. Tuntui kuin olisi ollut keskellä kaikkea tuota melskettä ja mekastusta. Henkilöhahmot olivat eläviä, paitsi molempien tyttöjen rakastama Nino Sarratore, mutta hänelle kirjailija antaa varmastikin tilaa seuraavissa osissa.

Lila ei alistunut, hän päätyi äärimmäisiin ratkaisuihin. Häntä riivasi joku vaikeasti ymmärrettävä sisäinen demoni. Sympatiani keräsi ystävälleen loukkauksista huolimatta uskollinen ja arka Elena, joka yritti ja yritti, mutta koki aina alemmuudentunteita. Kyllä tämä melkoisen raju ja hyytävä kuvaus ystävyydestä ja 60-luvun köyhästä Napolista oli.

Paljastava nuotti
Ferrante viittaa useinkin Napolin murteeseen, mikä sai minut googlettamaan lisätietoa. Napolin murre, napoletano on itse asiassa aivan oma kielensä. Sitä pidetään rahvaanomaisena, vain alemmille yhteiskuntaluokille sopivana. Italian kirjakielen oppiminen on napolilaiselle työn ja tuskan takana. Elena opetteli sen ja pyristeli eroon napoletanon nuotista, mutta siellä se pysyi; sen erotti, se paljasti syntyperän, aivan kuten me erotamme turkulaisen.  Mutta Suomessa puheen nuottiin ei liity halveksuntaa, kuten tuon ajan Italiassa. Napoletanoa puhuu noin 8 miljoonaa ihmistä ja Unesco on listannut sen varjeltavien vaarassa olevien kielten joukkoon.

Toisaalla blogeissa: Lukuisa, Omppu

Elena Ferrante

Storia del nuovo cognome 2012

The Story of a New Name

Translated by Ann Goldstein

Europa editions 2013/2015

****

Kirjastosta

Uuden nimen tarina, Wsoy, ilmestyy huhtikuussa 2017