31. toukokuuta 2019

Toukokuun kirjat



Toukokuu tarjosi hanamia ja höytyväsadetta, mörköjuhlintaa ja kulttuurielämyksiä. Kävin kuuntelemassa Oodissa Tanssiva karhu 2019 -ehdokkaiden julkistusta ja viime tipassa sekä Kupkan että Magritten näyttelyissä. Halosenniemessä ihastelin Suomen taiteen kultakauden upeita töitä. Luin kymmenkunta kirjaa. Tämän kuun top kolme -valinnoissa noudatin alkuperäistä ideaani - runokirja mistä maasta tahansa sekä kotimainen ja ulkomainen proosa.  Hienoja lukuelämyksiä toukokuussa tarjosivat: Silene Lehdon Tanssiva Karhu 2019 -ehdokas Kultapoika, kuplapoika, Eeva Turusen kieli-ilottelu Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ja venezuelalaisen Karina Sainz Borgon La hija de la española:


Silene Lehto - Kuplapoika, kultapoika ***** Wsoy 2019
Tässä kokoelmassa Lehtoa puhuttavat lapset ja heidän äitinsä - äitiys ja äidinrakkaus erilaisine ilmenemismuotoineen. Lehto kirjoittaa muutamista mediassa näkemistään järkyttävistä uutisista ja tapahtumista. Hän asettuu väliin lapsen, väliin äidin tunteisiin. Miltä tuntuu, miten tämän kohtalon kestää? Miltä tuntuu kuplapojan, David Vetterin äidistä, rouva Lubitzista, Sylvia Plathin lapsista tai naisesta, joka jättää vauvansa sairaalan vauvaluukkuun? Vaikuttava ja hieno.

Nur im Notfall Öffnen, kun työnnän lapsen luukkuun
metalli kolahtaa -

hiiri juoksee seinänviertä
ja sydän


Eeva Turunen - Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ***** Siltala 2018
Turusen tapa kirjoittaa on huikean omintakeista ja nautittavaa. Kirjailijan persoonallinen ote käy ilmi jo teoksen pitkästä ja huumoria lupailevasta nimestä. Teoksen suola ja sokeri on vinksahtaneiden tarinoiden ohella Turusen kieli. Hän luo omintakeisia sanajohdannaisia, joilla ilmentää vinoa huumoriaan. Teos on ehdottomasti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintonsa ansainnut. Se on hilpeä ja humoristinen; se on kokeellinen ja uutta luova. 


Karina Sainz Borgo - La hija de la española ***** Lumen 2019
Miten nelikymppinen sinkkunainen pärjää Caracasissa ja Venezuelassa, jotka elävät kaaosta ja sotatilaa? Sainz Borgon teksti on vangitsevaa ja järisyttävää. Hurja oli tämäkin groteski näky: monilukuisen motoristijengin viettäessä hautajaisia nuori tyttö istuu kahareisin arkun päällä ja heiluttelee rivosti lantiotaan kovaäänisistä kaikuvan reggae-renkutuksen tahdissa - Tumba-la-casa-mami, pero que tu-tumba-la-casa-mami; tumba-la-casa-mami; pero que tu-tumba-la-casa-mami. 

Jysäyttävä kirja, joka suomeksi lukevien iloksi ilmestyy syyskuussa nimellä Caracasissa on vielä yö, Aula & Co.



Liemessä olin top kolmeni kanssa tässäkin kuussa. Huhtikuussa valitsin tuplasti kuusi, 
nyt olisi pitänyt ehdottomasti valita neljä! Pamukin upea teos siis vielä vahvana lukusuosituksena: 

Orhan Pamuk - Punatukkainen nainen ***** Tammi 2019  ❤︎ ❤︎ ❤︎
Elämä toistaa taruja. Eikö se olekin totta?⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Minulle Punatukkainen nainen oli yksi tämän vuoden vahvimmista lukuelämyksistä, ja parasta siinä oli lopun käänne ja viimeinen luku. Traagisen juonen ja isä-poikasuhteen problematiikan ohella antiikin draamaa ja persialaisia taruja mestarilisessa kudelmassa. Pamuk esittää kysymyksen, ovatko ikivanhat tarut itseään toteuttavia ennustuksia. Elävätkö vanhat klassiset tarut yhä vain siksi, että ne ovat totta? Valtavan hieno lukuelämys!

- - - - -

MUUT KOTIMAISET
Anja Erämaja - Imuri *** Wsoy 2019
Silvia Hosseini - Pölyn ylistys **** Savukeidas 2018
Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia ** Omakustanne 2017
Runoja murteilla. Mee mummu ja muut / toim H. Laaksonen & V. Adamsson *** Sarmala 2004

MUUT ULKOMAISET
Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru *** Into 2019
Antonio Muñoz Molina - Tus pasos en la escalera *** Seix Barral 2019
Jelena Tšižova - Naisten aika **** Into 2018



Toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa kesää ja innostavia lukuelämyksiä!
- riitta

29. toukokuuta 2019

Kevin Lankinen ja Pienen elämän uusi tuleminen


Kun voittoisien Leijonien maalivahti Kevin Lankinen kertoi lukevansa kisamatkalla Hanya Yanaghiran Pientä elämää, syntyi pikkasen säpinää: Helmet-kirjastoissa on taas varausjonoa, kirja on loppumassa kirjakaupoista ja kustantajakin tarjoaa kohta ei oota. Wsoy:n ja Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen onkin ilmoittanut, että uusi painos romaanista on tilattu / HS. 

Hyvään kirjaan pystyy uppoutumaan niin täysin, että kaikki häviää ympäriltä. Se on sama juttu kuin hyvän leffan kanssa, sanoo Lankinen.
Lisää Kevinin kaltaisia kirjalähettiläitä! Jospa poikien lukuinto kääntyisi nousuun. Itsekin huomasin Hanya Yanaghiran Pienen elämän taas pompsahtaneen kärkeen, viikon suosituimmaksi bloggaukseksi. Kirjahan ilmestyi suomeksi jo pari vuotta sitten. Tämä jännittävä ilmiö innosti minua tutkimaan nuoren blogini (2015-) eniten luetut postaukset.  Pieni elämä on aivan omassa luokassaan, kakkosena Kissani Jugoslavia ja kolmantena huumoribritti Joel Willans:

Hanya Yanagihara - Pieni elämä **** Tammi 2017, maaliskuulta 2017 / 6758
Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia ***** Otava 2014, toukokuulta 2018 / 4490
Joel Willans - More Very Finnish Problems ***** Gummerus 2018, lokakuulta 2018 / 3711

Heidi Köngäs - Sandra *** Otava 2017, lokakuulta 2017 / 3382
Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina **** Tammi 2005, joulukuulta 2017 / 3337
Miki Liukkonen - O *** Wsoy 2017, tammikuulta 2018 / 3313

Miika Nousiainen - Juurihoito *** Otava 2016, marraskuulta 2017 / 2790
Dan Brown - Alku ** Wsoy 2017, marraskuulta 2017 / 2748
Tuire Malmstedt - Pimeä jää ***** Myllylahti 2018, syyskuulta 2018 / 2563
A. J. Finch - Nainen ikkunassa **** Otava 2018, maaliskuulta 2018 / 2471

Yksikään tänä vuonna luettu ja blogattu teos ei yltänyt kärkikymmenikköön. Blogini lukijamäärä ei suinkaan ole romahtanut, vaan noussut tasaisesti aaltoillen vuodesta 2017. Olisiko niin, etten ole valinnut lukijoitani kiinnostavia teoksia? Sekalaiselta näyttää genrejen valossa, mukana muutama dekkarikin, joita luen aika vähän.

Tämä tilastokatsaus ei varmastikaan vaikuta lukemisiini millään lailla. Mutta minusta on jännittävää, miten vanhat bloggaukset nousevat viikon luetuimpiin - kuten juuri tänään Pieni elämä, Kissani Jugoslavia ja Juurihoito. Onpa siellä Emma Puikkosen Eurooppalaiset unetkin, blogattu marraskuussa 2016.

28. toukokuuta 2019

Sanna Karlström - Harry Harlow’n rakkauselämät #tanssivakarhu25


YLEN TANSSIVA KARHU 25 VUOTTA
Tämän vuoden voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikon avajaisissa 3.7.2019.
Tanssiva karhu -voittajat 1994 - 2018.
...
Me kirjabloggaajat haluamme nostaa esiin aiempien vuosien voittajia.
Osa postauksistamme on repostauksia. Lisää runoudesta YLE Kulttuuri / Tanssiva karhu.

VOITTAJA VUOSIMALLIA 2009:
SANNA KARLSTRÖM - HARRY HARLOW’N RAKKAUSELÄMÄT
Uusintapostaus joulukuulta 2017

Tämä runokokoelma on saanut jännittävästi innoituksensa Harry Harlow'sta (1905-1981), joka oli yhdysvaltalainen psykologi. Hän keskittyi reesusapinoilla tehtyihin laboratoriokokeisiin, joilla selvitettiin mm. poikasen kiintymyssuhteen kehittymistä. Harlow erotti poikaset emoistaan korvaten ne esim. rautalankaverkoista tehdyillä emohahmoilla. Harlow'n tutkimuksia on myöhemmin pidetty epäeettisinä ja arveluttavina, mutta hän osoitti kosketuksen ja kontaktin merkityksen kasvuvaiheessa oleville poikasille. Wikipediasta englanniksi enemmän Harlow'n julmilta tuntuvista kokeista.

... se käpertyy pehmoemon syliin,
taittaa käsivarret päänsä alle,
kun ei saa unta on niin pimeät silmät
niin pienet unet,
hiutaleet jotka sydän päästää lävitse erehdyksessä.

Olen ollut erittäin ihastunut kirjailijalta aiemmin lukemaani -  runokokoelmaan Saatesanat ja proosaesikoiseen Multaa sataa, Margareta. Sen sijaan Harry Harlow'n rakkauselämät tuntui haasteelliselta, ehkä osin erikoisen aiheensa vuoksi. Runoissa Harlow näyttäytyy käsittämättömän kylmänä ja tylynä sekä apinoitaan että vaimoaan Claraa kohtaan. Myöhemmin tutkija sairastui sekä alkoholismiin että Parkinsoniin.

Karlström eläytyy koskettavasti Harlow'n julmuuteen: Ei minulla ole tunteita eläimiä kohtaan. Vaimolleen Claralle mies sanoo yrittävänsä käyttää sitä sanaa, jota tämä odottaa, mutta ei Clara sitä saa kuulla: On sanottava, että sinä olet aito helmi hampaitani vasten.

Savunhaju imeytyy paperiin ja
lohduttomasta tutkimustuloksesta
päättelen ettei ihminen elä yksin leivästä.

Eläinten ystävänä minua liikuttivat näiden emoistaan eristettyjen poikasten tunteet. Itse asiassa teki oikeinkin pahaa lukea Harlow'n kuvitteellisia ajatuksia. Tieteen nimissä tehdään kaikenlaista julmaa, mutta onneksi nämä Harlow'n julmat kokeet ovat olleet edesauttamassa koe-eläinten parempaa kohtelua.

Katson mieluummin kuinka muista eristetty yksilö
menettää vähitellen järkensä.
Kun kasvot katoavat muistista, se lyyhistyy häkin pohjalle.
Sydän lakkaa hitaasti lyömästä, kaipaukseen voi kuolla,
siihen loppuu se iskelmä.

Kokoelman runojen väläyttämät kohtaukset olivat traagisia ja järkyttäviä. Hellyys, läheisyys ja äidin / emonrakkaus ovat elinehto niin ihmislapsille kuin eläinten poikasille ja pennuille. Emme me kylmien robottiäitien hoivassa kukoista emmekä tasapainoisiksi kehity - ilman lämpöä emme pysy edes hengissä. Karlströmin koskettavat säkeet toivat säälin ja tunteet pintaan. Tunteisiin vetoava hieno kokoelma.


Sanna Karlström 
Harry Harlow'n rakkauselämät 
Otava 2009
Kansi Timo Numminen
****
Kirjastosta
_______________

"Karlströmin kokoelma on vangitseva otos ihon ja mielen maisemista, runollinen valotus, joka tarkentuu vähitellen yhä kipeämmiksi hahmoiksi. Kokoelma on rakkauden vetoomus ja läheisyydenpyyntö, omaa tietään kulkeva kokonaisuus."  - Karhuraati

Tuijan lukukokemus

Sanna Karlströmin (s. 1975) esikoisrunokokoelma Taivaan mittakaava (2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon; kolmas runokokoelma Harry Harlow’n rakkauselämät (2009) palkittiin Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnolla sekä Kalevi Jäntin palkinnolla. Olen lukenut kirjailijalta myös runokokoelman Saatesanat (2014) sekä romaanin Multaa sataa, Margareta ( 2017).

26. toukokuuta 2019

Tanssiva karhu -ehdokas 2019: Silene Lehto - Kultapoika, kuplapoika


TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2019
25-vuotisjuhlavuoden Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelevat runoilijat ja runoteokset ovat:
Silene Lehto, Miira Luhtavaara, Tuukka Pietarinen, Nelli Ruotsalainen, Stina Saari ja Jere Vartiainen.
Voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikolla 3.7. Onnittelut kaikille ehdokkuudesta!

Kultapoika, kuplapoika -kokoelman runot tunkeutuvat syvälle sisimpään ja sysäävät ajatukset myllerrykseen. Silene Lehto on itsekin pienten lasten äiti, ja tässä kokoelmassa häntä puhuttavat lapset ja heidän äitinsä - äitiys ja äidinrakkaus erilaisine ilmenemismuotoineen. Lehto kirjoittaa muutamista mediassa näkemistään järkyttävistä uutisista ja tapahtumista. Hän asettuu väliin lapsen, väliin äidin tunteisiin. Miltä tuntuu, miten tämän kohtalon kestää? Runot on jaettu viiteen osioon: Vuori, Kuplapoika, Kuka tappoi punarinnan, Pienet tulppaanini ja Die Babyklappe.

Kuplapoika oli texasilainen David Vetter (1971-1984), joka kärsi vakavasta perinnöllisestä immuunipuutoksesta. Hän joutui elämään suurimman osan 12-vuotisesta elämästään muutaman neliön tiiviiseen muovikuplaan eristettynä. Lehto antaa runoissaan äänen itse Davidille, tämän äidille ja siskolle sekä hoitohenkilökunnalle. Runo herättää huutavan eettisen kysymyksen: onko oikein hankkia lapsia, jos tietää, että syntyvällä poikalapsella on 50 prosentin mahdollisuus kantaa tätä pikaiseen kuolemaan johtavaa sairautta? Davidin vanhemmat tiesivät, sillä aiemmin syntynyt veli oli kuollut samaan oireyhtymään vauvana, sisko oli terve.

Miksi te, riskeistä huolimatta, halusitte lisää lapsia, äiti?
Onko kaksitoista vuotta laboratorioelämää
parempi kuin ei elämää ollenkaan?
...

Hoitaja:
syö nyt, syö lautanen tyhjäksi,
ajattele Afrikan lapsia, joilla ei ole ruokaa

David:
mutta heillä on ilma jota hengittää

Entä mitä miettii rouva Lubitz, jonka 28-vuotias poika Andreas ohjasi Germanwingsin lennon 4U 9525 tarkoituksella vuorenseinämään vuonna 2015 ja vei kuolemaan itsensä lisäksi 150 matkustajaa ja miehistön jäsentä? Miten kestää, miten pystyä elämään tapahtuneen kanssa? Yhdessä runossa Lehto puhuu kuolemaantuomituista ja antaa kauheaa tragediaa kantaville äideille neuvon:

Kuolemaantuomittujen viimeisissä sanoissa toistuvat:
rakastan sinua äiti, anteeksi että aiheutin niin paljon tuskaa.
//
... tiedättekö, että muisti korjaa itseään jatkuvasti,
tehkää itsellenne palvelus, hyvä rouva,
kuvitelkaa hänelle toisenlainen elämä.

Entä miten selvisivät Sylvia Plathin pienet lapset Frieda ja Nicholas kuuluisan äitinsä itsemurhasta ja alituisesta median valokeilasta? Friedasta tuli tunnettu taidemaalari ja kirjailija, veli teki aikuisella iällä itsemurhan. Lehto antaa Plathille haudan takaa rakastavat sanat, jotka hän osoittaa lapsilleen:

... versotkaa tragedian mustasta
mullasta voimakkaina kuin sipulikasvit, pienet tulppaanini,
älkää koskaan katsoko pimeää niin kuin jättiläiskalmari näkee sen
- sillä on jalkapallon kokoiset silmät,
syvyyksien paino harteidensa yllä
...

Luulevatko he, että minä olen ääni sinun riviesi väleissä, Frieda,
nummien yllä häälyvä sumu, joka tiivistyy koiriesi turkkiin

Entä mitä miettii äiti, joka jättää pienen vauvansa sairaalan vauvaluukkuun? "Ei se että luopuu, vaan se että antaa elämän, eikö sekin ole rakkauden teko, sanoo ylihoitaja." Mutta luukkuun tuntemattomana jätetty lapsi kasvaa ilman identiteettiä, ilman tietoa vanhemmistaan ja sen äiti näkee mahdollisen tyttärensä tai poikansa samanikäisissä lapsissa - aina:

Nur im Notfall Öffnen, kun työnnän lapsen luukkuun
metalli kolahtaa -

hiiri juoksee seinänviertä
ja sydän
...

aina kun kuljen täydellisen talon ohi,
ajattelen, ehkä sinä asut tuolla,
asuisitpa sinä tuolla,
pieni leikkimökki
ja kaniaitaus, jonka ympärillä
pienet tytöt parveilevat hellemekoissaan
kuin sormustinkukat englantilaisessa puutarhassa

On jännittävää, miten nykyruno ottaa aiheensa vaikka mistä. Silene Lehdon runokokoelma Kultapoika, kuplapoika tunkeutui syvälle sieluun yllättävillä säkeillään ja vaikeilla kysymyksillään. Runoilija ei säästä lukijaa, vaan kysyy tiukkoja ja teräviä kysymyksiään, kuitenkin herkästi ja tuoreesti runoksi sanallistaen. Ihmisen vääjäämätöntä elämänkaarta syntymästä kuolemaan ei kukaan voi väistää; joidenkin elämässä on enemmän tragiikkaa kuin toisten. Iäkkäänä moni sairastuu johonkin muistisairauteen, jolloin koko muu elämä häviää muistista, ainoastaan lapsuus jää. Vanhasta berliiniläisestä rouva Schönistä kertova runo loppuu näin:

Miten kaikki pyyhkiytyy pois, noin vain, koko eletty elämä.
Että aivan lopussa, meillä on tismalleen sama
kuin alussakin, ei muuta: äidin rakkaus
(tai rakkaudettomuus).

Silene Lehto - Kultapoika, kuplapoika
Wsoy 2019
Kirjastosta
________________

HeidiTuija

Kirjailijan kuva Pertti Nisonen


"Millaista on olla poika, joka joutuu elämään kuplan sisällä? Miksi pienten lasten äiti lähtee kiipeämään Mount Everestille ja kuolee? Entä millaista on elää, kun on antanut lapsensa pois? Silene Lehto tutkii kokoelmansa Kultapoika, kuplapoika roolirunoissa elämää ja erityisesti äitiyttä poikkeuksellisista näkökulmista. Hän tarttuu uutisvirrasta tai historian kirjoista löytämiinsä ihmiskohtaloihin ja kääntelee niitä kuin kaleidoskooppia. Jokainen näkökulman muutos on nykäys yllättävään suuntaan, mahdollisuus ymmärtää enemmän. Lehto luo kirkkauden hetkiä, joissa runon minän pienoiskosmos ja ihmistä suurempi mittakaava näkyvät yhtä aikaa.” -Karhuraati

Silene Lehto (s. 1979) on aiemmin julkaissut runokokoelmat Hän lähti valaiden matkaan (2011) ja Lumikin sydän (2014). Kultapoika, kuplapoika -kokoelman tavoin nekin ovat vahvan temaattista ja kerronnallista proosarunoa.

❤︎
#runosunnuntaissa:
Tuija - Henriikka Tavin Toivo / Tanssiva karhu 2012
SusuPetal - Tarpeettomuuksia
Elina - Maria Matinmikon Valkoinen / Tanssiva karhu 2013
Marjatta - Kai Aareleidin Lue minua

24. toukokuuta 2019

Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia


Elin Danielson-Gambogia jäljittämässä...

Ihastuin pohjoisen naisen Kati Kannon vahvatunnelmaisiin runoihin murrerunoantologiassa Mee mummu ja muut, ja varasin kirjastosta sokkona sieltä löytyvän teoksen Suomalais-italialainen rapsodia, tietämättä ollenkaan teoksen aihepiiriä. Olin iloisesti yllättynyt kun totesin teoksen kertovan suuresti ihailemani Elin Danielson-Gambogin (1861-1919) elämäntarinaa. Kanto linkittää jännittävästi hänen henkilöhistoriansa nykyajan kuvaamataidonopettajan, fiktiivisen Aura Sammalen elämänmutkiin ja stipendiaattivuoteen Italiassa.

Teos on rakenteeltaan hyvin fragmentaarinen, ehkä liiankin. Auran elämän tapahtumat tulevat esiin toisiaan seuraavina ryöpsähtävinä ja hajanaisina välähdyksinä, joita Kanto ei liiemmin selittele. Aura on työhönsä leipääntynyt kuvaamataidonopettaja pohjoisessa. Kaivatun poikkeaman uuvuttavaan opettajantyöhön tuo onnenpotku - stipendi vuodeksi Italiaan. Siellä koti-ikävää potiessaan Aura muistelee kauniisti lapsuutensa hillaretkiä, opettajakollegoita ja miettii miesasioitaan. Haasteellisilta tuntuvat sekä miehet että taiteen tekeminen. Italia hellii kuumuudellaan ja värikkyydellään, kadut ovat elämää täynnä ja Aura on tylytyksestä huolimatta taideopinnoissaan sitkeä. Hän on myös aika huoleton ja uskalias nainen, joka ryhtyy juttusille tuntemattomien kanssa. Italialaisesta Fabriziosta kertovat kirjan monet luvut, joskin vierastin tähän mieheen liittyvää mafiajuonnetta.

Tässä hän taas oli: Elin Danielson-Gambogi. Nainen, jonka elämän tunsin omalla ihollani. Samat vaikeudet, kipuilut oman työskentelyn, töiden vastaanoton, kritiikin kanssa. Samalla koko ajan jäytävä, tuskallinen tietoisuus siitä, että suurin osa taiteilijoista saa varsinaisen tunnustuksen vasta kuolemansa jälkeen.

Voi olla, että kiinnitin lukiessa huomioni enemmän Danielson-Gambogista kertoviin lukuihin; ehkä siksi Aura jäi minulle etäiseksi. Mutta Elinistä kertovat luvut veivät sydämeni täysin, niissä kirjailija oli parhaimmillaan! Tämä Noormarkusta kotoisin oleva taiteilija herätti aikanaan rutkasti pahennusta rohkeilla aihevalinnoillaan. Suomi ja Noormarkku tuntuivat ahtailta, mutta stipendien turvin Elin pääsi ensin Pariisiin ja sittemmin Italiaan, joka koitui hänen kohtalokseen. Avioliitto 13 vuotta nuoremman taiteilijan Rafaello Gambogin kanssa toi sekä onnea että murheita, mutta Elin jaksoi ja kesti - sekä miehen sairauden että uskottomuuden parhaan ystävän Doran kanssa. Pari on haudattu Italian Livornoon.


"Balda-tädin kanssa tulen hyvin toimeen, kaikki tulevat. Kukaan ei pärjää hänelle pasianssissa. 
Se on hänen bravuurinsa, jota hän kertoo harrastaneensa nuoresta tytöstä lähtien.
Varsinaiseksi maestroksi hän onkin kehittynyt! Balda-täti polttelee tupakkaa 
ja nautii selvästi elämästään. Hänestä on yhdentekevää, mitä muut hänestä ajattelevat."
- Balda-tädin ajanviete 1886


"On selvää, että uin koko ajan vastavirtaan. Aivan koko ajan joudun taistelemaan jotain vastaan. 
Jos se ei ole konkreettinen este, jonkun ihmisen mielipide, on se yleinen ajatusmaailma.
Miten paljon rakastankaan Tyttyä esittävää maalaustani, jossa hän vetelee haikuja tupakastaan.
Se on niin tyypillinen näky hänestä! Mutta kuinka paljon olenkaan saanut kuulla 
siitä paheksuntaa ja väheksyviä huomautuksia! "
- Teepöydän ääressä, 1890

❤︎ ❤︎ ❤︎

Minä kiitän Kati Kantoa siitä, että hän muistutti mieleeni taas tämän ihanan taiteilijan. Olen varannut kirjastosta taiteilijasta kertovan Riitta Konttisen & Ulla Savojärven elämäkerran ja teoksen Italian valossa, jonka ovat toimittaneet Virve Heininen, Maria Didrichsen ja Kati Huovinmaa.

Eivätkä nämä sattumukset vielä tähän loppuneet. Halosenniemessä on  parhaillaan näyttely teemalla Naisia tupa täynnä, jossa on Danielson-Gambogilta 10 työtä, myös iki-ihana Teepöydän ääressä ja hieno Balda-tädin ajanviete. Näyttely on avoinna 8.9. asti.

"Halosenniemen kesän taidenäyttely täyttää taiteilijakodin naisilla.
He tulevat esille niin loistavina taiteen tekijöinä kuin myös kuvauskohteina monissa rooleissa – 
arkisissa askareissa, rakkaina vaimoina, lapsina tai viettelijättärinä. 
Näyttelyn teokset ovat kultakauden taiteilijoiden merkkiteoksia sekä hyvin harvoin 
julkisesti nähtyjä maalauksia yksityiskokoelmista.


Näyttelyn naistaiteilijat: Helmi Biese, Fanny Churberg 3 työtä, Elin Danielson Gambogi 10, Amélie Lundahl 7, Anna Sahlstén 2, Helene Schjerfbeck 6, Maria Wiik 8, Venny Soldan-Brofeldt ja Ellen Thesleff 4. Miestaiteilijat: Marcus Collin, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eemil Halonen, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Tyko Sallinen ja Anders Zorn.



Youtubesta löytyy Danielson-Gambogin töistä muitakin videoita. 


Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia
Ulkoasu Hanna Korhonen
Kannen maalaus Kati Kanto
Omakustanne 2017
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 14 (kirjailijalla ja minulla sama sukunimen alkukirjain), 24 (sokkona hyllystä valittu kirja),
Kirjailijan kotisivu, josta löytyy hänen runojaan ja maalauksiaan
"Haluan teoksessani nostaa esiin sekä opettajan että taiteilijan asemaa Suomessa: ongelmat ovat edelleen olemassa, vaikka naisten elämän välissä on noin 200 vuotta. Yksi teoksen peruskysymyksistä on se, kuinka pitkälle ihmisen tulee sietää toisen ihmisen alistavaa käytöstä.

Kannon aiemmat teokset: Ruusuja lumessa 2015, Lumikettu 2015, Maitokahvimaa 2015, Ginestrellehillamekko 2016.

Halosenniemessä ei saanut kuvata, siksi nämä Danielson-Gambogin työt CC-lisenssillä.

22. toukokuuta 2019

Antonio Muñoz Molina - Tus pasos en la escalera


Espanjalaisen Antonio Muñoz Molinan uusin teos Tus pasos en la escalera (2019) - Askeleesi portaissa oli hyvin hämmentävä lukukokemus. Takakannen mukaan teos on psykologinen jännäri, mutta minusta se oli lähinnä vanhan miehen sekavia muistoja, ajatuksia ja havaintoja. Me he instalado en esta ciudad para esperar en ella el fin del mundo, sanoo minäkertoja, yli kuusikymppinen Bruno, joka on saanut potkut töistä. Tämä espanjalaissyntyinen mies on muuttanut New Yorkista Lissaboniin odottamaan maailmanloppua ja vaimoaan Ceciliaa saapuvaksi. Odotus venyy kuukausien mittaiseksi.

Bruno yrittää pakkomielteisesti rakentaa Lissabonin kodista New Yorkin kodin täydellisen kopion: samat huonekalut, sama järjestys huoneissa. Hän asuu uudessa kodissa yksin odottamassa, vain koira Luria seuranaan. Hän pitää kodin täydellisessä kunnossa siltä varalta, että maailmalla aivotutkijakonferensseissa matkusteleva huipputiedenainen Cecilia vihdoin saapuu. Asetelmassa miehen ja naisen roolit ovat hauskasti käänteiset: vaimoaan palvova Bruno hoitaa arkipäivän rutiinit, jotta vaimo voi tehdä uraa.

Odotuksen jatkuessa, kuukausien kuluessa Bruno eristäytyy yhä enemmän; mieleen palaavat vyyhtenä yhteiset vuodet New Yorkissa ja syyskuun 11. päivän isku. Täällä Lissabonissa Jeesus-patsaan yllä tauotta pauhaavat lentokoneet ja turistimassat ovat miehelle arjen riesa. Hän lopettaa täysin puhelimeen vastaamisen, lukee maanisesti kirjallisuutta ja antaa television uutiskanavien suoltaa katastrofia katastrofin perään. Maailmanlopun tunnelma yltyy.

Pikkuhiljaa Bruno alkaa aavistella, että häneltä on jäänyt jotain tärkeää ja ehdottoman olennaista huomiotta. Kaupungilla kävellessään hän eksyy tuon tuostakin eikä paniikissaan tiedä missä on. Siltä varalta, ettei osaa kotiin tai jos hänelle sattuu joku onnettomuus, mies asentaa Lurialle automaattisen ruoan ja juomaveden annostelusysteemin. Näin Luria selviäisi yksin kunnes apu tulee. Kotiin keräämillään ruokavarastoilla mies eläisi myös viikkoja katastrofin sattuessa. Ja johonkin katastrofiin Bruno tosiaankin varustautuu. Hän menee yhä pahemmin sekaisin, istuu mitään tekemättä ikkunan ääressä ja odottaa vaimoaan. Cecilia sitä, Cecilia tätä, mutta talon eteen pysähtyvistä takseista ei koskaan nouse vaimo - aina se on joku muu.

Tus pasos en la escalera on hyvin ja ansiokkaasti kirjoitettu, mutta jotenkin teemojen runsaus hukuttaa ne keskenään. Tiedenainen Cecilian lukuisissa lausumissa sivutaan muistia, muistoja ja pelkoja - sekä niiden rakentumista. Toistuvasti sivutaan  ilmastonmuutosta ja ilmaston lämpenemisen hurjia seurauksia: hurrikaanit ja myrskyt ovat jo nyt lisääntyneet ja punkit (garrapatas) esiintyvät jo armeijoina. Bruno kertoo Cecilian iljettävistä rotta- ja apinakokeista, maahanmuutosta, työurastaan, ja osansa saa Trumpin Yhdysvallatkin.

Hay ahora mismo cincuenta mil subsaharianos en el norte de Marruecos esperando a saltar la valla o a encontrar contrabandistas que les aseguren una travesía del Estrecho. La Europa envejecida y asustada no querrá aceptar a tantos emigrantes.

Arvelin, että Bruno on sairastumassa Alzheimeriin mutta ei - hänellä oli todellisuustajunsa häiriytymiseen toinen syy. Ehkä on niin, että ihminen järkyttävän trauman jälkeen voi järjestää maailmansa ja mielikuvansa todellisuuden vastaisesti? Pelottava ajatus kieltämättä. Parasta minusta oli Lissabonin ja New Yorkin kuvaukset. 

Antonio Muñoz Molina - Tus pasos en la escalera
Seix Barral 2019

Kirjastosta
_______________

Olen lukenut kirjailijalta aiemmin teokset Kuun tuuli / El viento de la luna sekä Nada del otro mundo.


Tus pasos en la escalera es una novela de suspense psicológico en la que la memoria, la razón y el miedo son los elementos que determinan la realidad tangible. Sutil y progresivamente Antonio Muñoz Molina muestra que sometida a la lente de un microscopio, la realidad desvela fisuras que pueden derrumbar lo que con tanto cuidado nos hemos contado sobre nuestras vidas.

Muñoz Molina (s. 1956) on saanut muun muassa kahdesti kirjallisuuden valtionpalkinnon ja Ranskassa parhaasta käännösromaanista jaettavan Femina-palkinnon. Espanjan suurimman kirjallisuuspalkinnon Planetan hän sai romaanistaan Öinen ratsumies / El jinete polaco (1991).

21. toukokuuta 2019

Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru


Tuottelias Indrek Hargla (s. 1970) on huippusuosittu kotimaassaan Virossa ja myös Suomen dekkariseura on myöntänyt hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. Wikipedian mukaan hänen lajinsa on tieteiskirjallisuus, mutta toistaiseksi suomennettuna voi lukea vain Apteekkari Melchior -sarjaa. Gotlannin piru on jo sarjan kuudes osa. En ole lukenut aiempia osia, joten Apteekkari Melchior oli minulle uusi tuttavuus. Melko itsenäiseltä osalta vaikuttaa, toki edellisistä pomppasi esiin jotain, jota ihmettelin.

Tässä osassa Tallinnan apteekkari Melchior on jo vanheneva mies, jolle apteekin hoito yksin on raskasta. Rakas vaimo Keterlyn on kuollut ja lapset ovat muualla: tytär Agatha on puutarhurina Piritan luostarissa ja poika, nuori Melchior, lähetetty Lyypekkiin apteekkarinoppiin. Kirjeet kaupunkien välillä kulkevat hitaasti laivojen matkassa, eikä isä Melchior varmastikaan olisi tyytyväinen, jos tietäisi poikansa puuhista. Wakenstedejen esi-isä Lewenhart on perustanut palkkamurhaajien salaseuran ja niihin ympyröihin nuori Melchior on joutunut.

Poika kuulee Lyypekissä kapakassa keskustelun, jonka mukaan joku ihmeen Gotlannin piru on menossa Tallinnaan ja yksi sen tappokohteista on isä Melchior. Hän varoittaa isäänsä kirjeitse, mutta se on matkalla kuukausia, koska talvella laivat eivät kulje. Nuorta miestä pitää Lyypekissä oppimisen ohella hullu rakkaus Luciaan, jota tämän isä yrittää velkojensa vuoksi naittaa mahdollisimman isoilla myötäjäisillä. Mutta varaton nuori Melchior ei voi unohtaa tyttöä.

Sarjan tämä osa siis kiertyy Gotlannin pirun henkilön ja mission ympärille. Hargla vie lukijan Tallinnan ja Saksalaisen ritarikunnan pimeään keskiaikaan. Eletään vuotta 1433, jolloin suuri tulipalo tuhosi todellisuudesskin Tallinnaa pahanpäiväisesti. Kauppaa hallitsi Hansaliitto ja Tallinna oli tärkeä kauppakaupunki. Killat, mestarit ja oppipojat; kaupankäynti, juutalaiset rahanlainaajat ja yleensäkin elämän vaivalloisuus ja köyhyys avautuivat kirjan sivuilla. Uskonto oli olennainen osa arkielämää ja opin puhtautta valvottiin tarkasti.

Hargla punoo taidokkaan ja aukottoman juonen, jota hän vie eteenpäin seikkaperäisesti kertovalla tyylillään. Melchior on visaisten kysymysten ja mystisten tapahtumien keskiössä. Hän keittelee yrteistä rohtoja, hoitaa yrttimaataan ja saa onneksi avukseen näppärän oppipojan Ludolfin. Mutta ilo tästä hyvämuistisesta pojasta jää lyhyeksi. Tallinnan apteekkarilla on kädet täynnä työtä: hän joutuu tärkeän kauppiassuvun testamentin valvojaksi, yrittää selvittää sekä vanhaa että uutta väkivallantekoa, antiikkisten hopeasolkien arvoitusta ja jäljittää tietysti Gotlannin pirua - ollen vähällä päästä omastakin hengestään.

En yhtään ihmettele Apteekkari Melchior -sarjan suosiota Virossa, kertoohan se Viron ja Tallinnan historiasta ja Hargla on historiansa totisesti tutkinut. Kirjailijan kirjoitustyyli on minusta kuitenkin turhan yksityiskohtaista ja raskassoutuista: 470 sivua pienellä fontilla on aika pitkä tarina. Parasta oli keskiaikaisen elämänmenon ja raatikaupungin arjen kuvaus. Lukijalle, jota keskiaika kiinnostaa, tämä on oiva valinta: tapoja, kerettiläisyyttä, inkvisitiota ja taikauskoa. Sen sijaan hyytävää jännitystä Gotlannin piru ei tarjoa. Harglan menestyskonsepti tuntuu olevan punoa jännärijuoni tarkan ja runsaan historiankuvauksen ympärille. Arvelen, että seuraavassa osassa Hargla kertoo enemmän nuoren Melchiorin ja kauniin Lucian rakkaustarinasta, sen verran kutkuttavaan vaiheeseen se jäi.
 
Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru
Alkuteos Melchior ja Gotlandi kurat 2017
Suomentanut Jouko Vanhanen
Kansi Jussi Kaakinen
Into 2019

Kustantajalta - kiitos!
_______________


Tanssiva karhu -ehdokas 2019: Tuukka Pietarinen - Yksin ja toisin


Ei toista: yksin - Ei yhtä: toisin

TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2019
25-vuotisjuhlavuoden Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelevat runoilijat ja runoteokset on julkistettu: Silene Lehto, Miira Luhtavaara, Tuukka Pietarinen, Nelli Ruotsalainen, Stina Saari ja Jere Vartiainen, Jännitystä kuusikolla kestää 3.7. saakka, jolloin voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikolla. Onnittelut kaikille ehdokkuudesta!

Hurmaava Yksin ja toisin uusintapostauksena syyskuulta 2018
❤︎

Tuukka Pietarisen esikoisrunokokoelma on nimeltään Yksin ja toisin. Nimi on erittäin kuvaava, sillä sitä ovat kokoelman runojen maailmatkin: asiat voivat olla näin, tai ne voivat olla noin. Tapahtumien miljöö on yhtäältä urbaani, mutta toisaalta myös metsä, maaseutu tai aavikko, maa tai vesi. Joissakin runoissa on jännittävästi ikäänkuin kaksi rinnakkaistodellisuutta: yhtäällä vs toisaalla. Nämä alituiseen muuntuvat, vaihtuvat ja toistensa kanssa risteävät miljööt luovat lukuhetkeen vekkulin unenomaisen tunnelman. En osaa analysoida tai selittää mikä näissä runoissa se maaginen ja vetävä juttu on. Mutta se on. Teksti veti minut puoleensa heti ensi riveiltä ja piti otteessaan.

Samaan aikaan toinen kulkee rantaviivaa kunnes maata tai vettä ei ole, kunnes vain rantaviiva on. Hän etenee kuin nuorallatanssija tasapainottaen pitkällä kepillä jokaista askeltaan: aivan kuin pelkäisi, että tyhjään voi pudota.

Pietarisen runomaailma on aikasten absurdi ja vinksahtanut. Kaikkea mahdotonta tapahtuu, mikä panee lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Ihmiset toimivat järjettömästi eikä heidän valinnoillaan aina ole onnellinen loppu. Kaupunkeja rikotaan säpäleiksi väkijoukon voimin, joku kokee öisen kohtalonhetken avonaisella ikkunalla, joku kadottaa tulevien kukkasten siemenet autiomaan hiekkaan. Ihmiset ajautuvat ajelehtimaan unien ja taikapiirien voimakentissä. Mutta hauskuuttaa Pietarinen kyllä kaiken vinksahtaneisuuden keskellä osaa.

Eräänä iltana hän epähuomiossa avaa naapurinsa oven, astuu sisään ja istuu katettuun illallispöytään. Hän kertoo kuulumisia, kuuntelee niitä ja kaikki käy niin luontevasti, ettei kukaan huomaa tilanteessa mitään outoa.
Yöllä hän rakastelee rutinoituneesti naapurinsa kumppanin kanssa. Sen jälkeen he nukahtavat, mutta suhteen tasaisuus tekee unesta pinnallista ja levotonta niin kuin aiemminkin, ja salaa molemmat pelkäävät, että enää tottumus sitoo heidät yhteen.

Runot ovat pituudeltaan parin rivin aforismeista pitkiin proosarunoihin. Kokoelman punainen lanka on ehkä absurdius, sarkasmi ja leikkisyys. Näin jotain sukulaisuutta Lassi Hyvärisen Tuulen ja kissan kanssa. Oli ihanaa olla irti arjesta ja liikkua mielikuvituksen maailmoissa! Lukemisesta jäi riemastunut ja kevyt olo. Koin Pietarisen kielen todella kauniina, hiottuna ja taloudellisena. Kieli sanoi täsmällisesti, mitä runoilija halusi, vähin sanoin ilman mutkia. Koin runokielen hyvin suggestiivisena.

Yksi piirtää kepillä ympyrän rantahiekkaan, astuu siihen, seisoo hetken ja yrittäessään pois huomaa, ettei se ole mahdollista; hän ei kykene ylittämään itse piirtämäänsä rajaa.

Tuukka Pietarinen tuli vuonna 2017 J. H. Erkon kilpailussa toiseksi. En tiedä hänen kilpailukokoelmansa kokoonpanoa, mutta varmaan samoja teemoja siinäkin. Koko juttu tässä linkissä; näin raati perusteli Pietarisen II sijaa:

"Tuukka Pietarisen (s.1996) runokokonaisuus liikkuu kohtaamisen ja kohtaamattomuuden tiloissa filosofisesti. Pietarinen rakentaa aforistisista fragmenteista hienosti kokonaista runoa, mutta taitaa myös proosarunon. Kokonaisuus on omaperäinen, oivallava ja pohdittu, välillä abstraktia aihemaailmaa on lähestytty taiten surrealismin ja absurdin keinoin. Näkemisen ja havainnoinnin, liikkeen, ykseyden ja toiseuden kysymyksiä on käsitelty myös huumorin läpi. Pietarinen tutkii mystiikan ja filosofian käsitystä tyhjyydestä mieleenpainuvasti toiston kautta. Runokielessä on leikillisyyttä, kokeellisuutta ja iloa, mutta kielen yksityiskohtiin kaipaa vielä hiukan tarkkuutta. Runojen visuaaliset elementit tuovat keveyttä, ja ovat runojen sisällön kannalta perusteltuja.”

On mainittava lopuksi vielä yksi hauska juttu. Ehdin kuunnella nyt Youtubesta poistetun videon, jossa lausujan kuiskaava ääni kuiski Pietarisen runoja. Nyt kokoelmaa lukiessani sama kuiskaava ääni kuiski korvissasi kokoelman loputkin runot - niin suggestiivinen se oli. Onneksi ehdin!

En voi olla varma, oletko yhä olemassa, vai onko valo sinuun niin rakastunut, että ei lähde luotasi, valehtelee niin kuin rakastunut valehtelee

Tuukka Pietarinen - Yksin ja toisin
Kansi Marjaana Virta
Wsoy 2018
****
Kirjastosta
_______________

Tuukka Pietarinen (s.1996) on opiskellut estetiikkaa ja teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa sekä kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän asuu Helsingissä, josta on myös kotoisin.

Kirjailijan kuva: Otto Virtanen

18. toukokuuta 2019

Kupka vielä huomenna Ateneumissa!



František Kupkan upeaan retrospektiiviin ehtii tutustua vielä huomenna klo 10-19.
Entuudestaan en tuntenut juuri ollenkaan tsekkiläistä Kupkaa (1871-1957). 
Hämmästelin hänen monia tyylejään, joita pitkällä uralla oli uskomaton määrä.
Näyttely oli hienosti koottu ja erityisesti pidin hänen töistään, joissa oli murretut sävyt.



Ateneum  on tietysti jo itsessään upea elämys, uusrenessanssirakennus, joka valmistui 1877 . 




Näyttelyssä oli seinänkorkuisia mustavalkoisia valokuvia Kupkasta
työnsä ääressä ja hänen aiemmista näyttelyistään.










Oli kertakaikkiaan upea näyttely, joten jos et ole vielä käynyt, huomenna on
vielä mahdollisuus!
❤︎❤︎❤︎