Kooste helmikuun luetuista

Tervetuloa maaliskuu, lisääntyvä valo ja paljastuva maa! Helmikuu oli aika raskas kuukausi tappoliukkaineen ja vaihtelevine säineen, mutta nyt voi alkaa odottaa jo kevättä. Toivottavasti pienoinen (bloggaus)väsymyskin tässä hellittää... Luin helmikuussa 11 kirjaa, ja ilokseni muutaman myös espanjaksi.

ELÄMYKSELLISIN KOTIMAINEN
Laura Laakso - Mrs. Milkyway **** Aviador 2019

"Kannattaa kiinnittää ehkä tuplat tai jopa triplat turvavyöt ennen kuin lähtee Laura Laakson Mrs. Milkywayn matkaan - sen verran hurjaa ja ilmakuoppaista lento on. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Laakso höystää tarinaansa asiantuntevin ilmailutermein ja intertekstuaalisin kirjallisuusviittein. Mrs. Milkyway - Mrs. Linnunrata - Mrs. Maitotie on mielikuvituksellisinta mitä pitkään aikaan olen lukenut. En tiedä kuka tässä kelasi pelkojaan ja lapsuustraumojaan - lentoemäntänainen vai kirjallisuusguru - mutta hulvatonta ja nautittavaa teksti oli. Romaanissa puidaan paljon kirjoittamisen ja kirjailijuuden haasteita. Uskon että osa pelkojen kelaamisesta on kirjailijan omaa - vaatii rohkeutta ja todellista uskallusta laittaa itsensä likoon näin persoonallisella ja kokeilevalla tekstillä!”

Muut lukemani kotimaiset:
Marja Toivio - Lapsilta kielletty *** Arktinen Banaani 2018
Eeva Kilpi - Kootut novellit ***** Wsoy 1987

ELÄMYKSELLISIN ULKOMAINEN
Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García ***** Tusquets 2017

"Tohtori Garcían potilaat (ei suomennettu) sijoittuu Espanjan sisällissodan aikaan ja sen jälkeisiin diktatuurin ja kylmän sodan vuosiin. Päähenkilöt ovat kaksi ystävystä: varakkaan perheen lääkäripoika Guillermo, joka varakkuudestaan huolimatta on republikaani sekä äärimmäisen kurjan lapsuuden kokenut Manuel, joka opiskelee stipendien turvin asianajajaksi ja päätyy maailmalle punaisten vakoojana soluttautuen toisen maailmansodan jälkeen Clara Staufferin verkostoon, joka auttaa natseja ja muita sotarikollisia pakoon Perónin hoiviin Argentiinaan.⠀

Grandesin teksti on vetävää ja elävillä kuvauksilla ja takaumilla ryyditettyä. Hän luo hienon faktan ja mielikuvituksen kudelman, jossa vilisee todellisia historian henkilöitä. Grandes on koulutukseltaan historioitsija ja se näkyy taitavuudessa ja asiaan perehtyneisyydessä. Tohtori Garcían potilaat on yli 700-sivuinen romaani, mutta vauhdikas ja jännittävä kuin trilleri. Loistava teos espanjaksi lukeville ja historiasta kiinnostuneille.”⠀

Muut lukemani ulkomaiset:
Luis Sepúlveda - La sombra de lo que fuimos **** Espasa 2008
Fiona Barton - Lapsi *** Bazar 2019
Luis Sepúlveda - Un viejo que leía novelas de amor **** Tusquets 1988
Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria **** Into 2019

ELÄMYKSELLISIN RUNOKOKOELMA
Aki Salmela - Eläimen varjo *** Tammi 2019

"Aki Salmela tuntuu saaneen innoituksensa italialaiselta runoilija-filosofilta Giacomo Leopardilta (1798-1837), jonka paimentolaisen öistä laulua hän referoi. Kokoelma alkaa faabeleilla otsikolla Antropomorfisia eläimiä. Nämä 15 faabelia paljastavat kukin jotain ihmisestä ja näyttävät kuinka naurettavaa on luulotella olevansa maailman ehdoton keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii. Osiot Yksinkertaisia asioita ja Lauseita sisältävät aforismin kaltaisia lyhyitä ajatelmia, jotka tuntuivat koleilta ja kyynisiltä, vaikka niistä herkullista itseironiaa ja rentoa huumoriakin löysin. Mutta kyllähän Salmela ihmisen pienuuden runoillaan osoittaa.”

Muut lukemani runokokoelmat:
Juha Vakkuri - Kirjeitä 15-vuotiaalle maalivahdille **** Like 2000
Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta *** Wsoy 1991

Ihanaa keväänodotusta ja hyviä lukuhetkiä maaliskuuhusi!

Luis Sepúlveda - La sombra de lo que fuimos

La sombra de lo que fuimos voisi olla suomeksi vaikka Menneisyytemme varjo (ei suomennettu). Kirjan nimellä on tavallaan kaksi merkitystä. Ensiksikin se kertoo Chilestä Pinochetin diktatuurin takia maanpakoon lähteneistä, mutta takaisin palanneista ystävyksistä. Nämä vasemmistolaiset aktivistit tapaavat toisensa 30 vuoden jälkeen ja toteavat vanhentuneita toisiaan tutkaillessaan olevansa vain varjoja, siitä mitä he kerran olivat. Romaanissa esiintyy myös Pedro Nolasco alias Varjo.

Elämä täyttyi mustista aukoista, joita oli kaikkialla; joku meni metroasemalle eikä koskaan tullut ulos; joku astui taksiin eikä saapunut kotiinsa; joku sanoi valo ja varjot nielaisivat hänet. Monet miehet ja naiset kielsivät tuntevansa toisensa, kuin  maan olisi vallannut muistinmenetyksen epidemia - välttämätön ja pelastava. Ei, en tunne noita tyyppejä, jotka makaavat kuolleina kuorma-auton lavalla. Ei, en ole koskan nähnyt tuota naista, joka seisoo kadunkulmassa.

Romaani on tragikoominen. Sepúlvedan dialogi on hulvatonta, nasevaa ja hauskaa, mutta kaiken hauskuuden takana on viiltävää tragiikkaa, joka tulee esiin eri ystävysten elämänkohtaloista. Henkensä kaupalla he pakenivat ympäri maailmaa. Kuka Berliiniin, kuka Pariisiin, kuka Romaniaan. Jos jäi Chileen pelkäsi koko ajan vankilaa ja kidutusta; ihmiset katosivat jälkiä jättämättä ympäriltä. Nuoruus on mennyt, ideat ja aatteet ovat sortuneet. Nyt kun he ovat palanneet, he eivät tunnista kotimaataan eivätkä kotikaupunkiaan Santiagoa. Sepúlveda sanoo, että on olemassa kaksi täysin eri Chileä samoilla maantieteellisillä koordinaateilla - se muistojen ja se toinen reaalinen. Samasta asiasta on kirjoittanut myös Isabelle Allende teoksessa Mi país inventado - Kuviteltu kotimaani. Kun on kauan poissa, muistot muuttuvat epäluotettaviksi.

Juoni on aika hirtehinen ja mustan huumorin sävyttämä. Kolme liki seitsemänkymppistä papparaista istuu koleassa metalliverstaassa kylmissään. Santiagossa sataa kaatamalla, on satanut jo monta päivää. He ovat aikeissa tehdä elämänsä suurimman keikan vanhojen aktivistiaikojensa muistoksi. Mutta on odotettava Spesialistin alias Varjon tuloa, sillä hän toimisi johtajana. Mutta Varjo ei tule, hänen sijastaan saapuu toinen tuttu aktivisti nuoruudesta. Meneekö koko keikka nyt persiilleen? 

Sattuu näet niin onnettomasti, että kun Varjo on menossa tapaamiseen, häneen päähänsä lennähtää painava vanha gramofoni viidennestä kerroksesta. Se että se lentää ikkunan läpi perässään pino DVD-elokuvia on miehelleen raivostuneen Conchan tekosia. Pariskunta havaitsee, että kulkija on kuollut kuin kivi. Nyt on ennen kaikkea säilytettävä maltti! Tapahtuman peittääkseen pariskunta tekee poliisiasemalla ilmotuksen kotimurrosta - näin heidän sormenjälkensä eivät heti huutaisi syyllisyyttä. Concha on epätoivoinen, juo itsensä umpitunneliin ja sammuu. Kun hän herää pökkeröisenä sohvalta, vanhan poliisitarkastaja Crespon ja hänen nuoren apulaisensa Adelitan silmät katsovat kysyvästi. Minä tein sen, tapoin hänet, tunnustaa kauhistunut Concha, jolla ei ole hajuakaan minne vanhoihin länkkäriklassikoihin hurahtanut puoliso on hävinnyt.

Nuo neljä miestä katsoivat toisiaan. He olivat lihavampia, vanhempia, kaljuja ja heidän partansa olivat harmaantuneet, mutta silti heistä välittyi vielä sen varjo, mitä he olivat  kerran olleet. ¿Qué, nos la jugamos?  / Mitä, uskalletaanko? - kysyi Garmendia ja he neljä kilistivät lasejaan Santiagon sateisessa yössä.

Sepúlveda tuo mieleen nuo Chilen kauheat ajat ja vainottujen, kidutettujen ja kadonneiden kohtalot. Sepúlvedan mukaan maassa on siivottu diktatuuri-nimitys pois käytöstä, puhutaan laillisesta hallituksesta. Entiset vainoojat ja kiduttajat ovat merkittävissä asemissa, eikä nuori polvi tiedä paljoakaan tapahtuneesta. Nuori poliisi Adelita on syntynyt Pinochetin vallankaappauksen jälkeen, vuonna 1973 edustaen siten ensimmäistä puhdasta poliisisukupolvea.  Nykyään museona toimiva Villa Grimaldi oli yksi tärkeimmistä kidutuskeskuksista. Siellä entinen kidutettu naisvanki antoi nuorelle Adelitalle synninpäästön:

Tú no tienes ninguna culpa, tú tienes las manos limpias. - Sinä et ole mihinkään syyllinen, sinulla on puhtaat kädet.

Luis Sepúlveda - La sombra de lo que fuimos
Espasa 2008
****
Kirjastosta
_______________
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Chile

Premio Primavera de Novela 2009

La sombra de lo que fuimos es un virtuoso ejercicio literario puesto al servicio de una emotiva historia crepuscular y una reivindicación de los perdedores. Una novela escrita con el corazón y con el estómago, que no puede dejar de conmover al lector, arrancar su sonrisa y hasta su carcajada y, a la postre, hacerle reflexionar.

Lyhyt: Fiona Barton - Lapsi

Toimittaja Kate Waters tuskailee työnkuvansa muuttumista. Iltapäivälehti Postissa painotetaan nyt verkkouutisia ja jahdataan sivuklikkauksia, mutta Kate janoaa entisenlaista tutkivaa journalismia, aikaa jolloin metsästettiin kunnon skuuppeja. Hän muistelee kaiholla taannoista Jeanie Taylorin juttua, jossa hän sai panna kaiken ammattitaitonsa ja luovat kykynsä peliin. Niinpä nähdessään lehdessä pienen ilmoituksen, että purkutyömaalta on löytynyt pienen vauvan ruumis, Kate innostuu ja ryhtyy tutkimaan juttua - voisihan käydä niin, että tästä kehittyisi Postille kunnon juttusarja ja hänelle itselleen iso meriitti turvaksi yt-neuvotteluita vastaan.

Samainen ilmoitus ja Katen tekemä pieni juttu ruumislöydöstä saa pari lontoolaista naista täysin tolaltaan. Seitsemänkymppisen Angelan tyttövauva katosi synnytyssairaalasta vuosikymmeniä sitten, ja tragedia on traumatisoinut Angelaa ja tämän perhettä syvästi. Toinen paniikkiin menevä nainen on nelikymppinen julkkisten elämäkertojen haamukirjoittaja Emma, joka on kantanut karmeaa salaisuutta teini-iästä lähtien. Emmalla on ollut koko aikuisikänsä mielenterveysongelmia, ja nyt vaimoaan parikymmentä vuotta vanhempi puoliso pelkää rakkaan vaimonsa taas romahtavan masennuksen syövereihin. 

Toimittajakokemuksellaan Barton kuvaa asiantuntevasti lehtityötä talon sisältä päin. Miten jymyjutun mahdollisuus ja kunnianhimo ajaa toimittajaa eteenpäin; miten vainoharhaisesti vahditaan, etteivät kilpailevat lehdet saa vihiä. Juonikin kehittyy ja kiertyy sutjakkaasti ja Angelan ja Emman ahdistus ja hätä on hienosti kuvattu. Emman äidin Juden vuosientakaista pöyristyttävää tekoa oli vaikea ymmärtää; hän oli sentään fiksu nainen ja koulutukseltaankin juristi. Naisen takavuosien miesystävä Will piiloutui kuvottavuuksineen arvostetun professorinasemansa taakse.

Bartonin teksti on sujuvaa ja hän luo hienon kokonaisuuden monine pää- ja sivuhenkilöineen - olympiakisoihin valmistautuva Lontoo kuhisee jutun taustalla. Oli kiinnostavaa arvuutella lopputulemaa. Kirjailija antoi mukavasti vihjeitä, mutta aivan oikeaan en osunut. Hyvää ja rentouttavaa iltalukemista, tasainen ja käypä dekkari, jossa ei ole liikaa väkivaltaa. Mutta Lapsi ei valitettavasti tarjonnut samaa kihelmöivää jännitystä ja tarinankuljetuksen lumoa kuin Bartonin esikoisdekkari Leski, joka oli minulle viiden tähden tarina.

Fiona Barton - Lapsi
Alkuteos The Child 2017
Suomentanut Pirkko Biström
Kansi Mika Tuominen
Bazar 2019
***
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 2, 12, 18

Blogistania 2018 -äänestys

Perinteiseen tapaan kirjabloggaajat äänestävät tänään klo 10.00 vuoden 2018 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat: Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto. Itse äänestän kolmessa kategoriassa, vaikka taas on tuttu tilanne entisiltä vuosilta: paljon loistavia vuoden 2018 kirjoja on edelleen lukematta.

BLOGISTANIAN FINLANDIA 2018

Blogistanian Finlandia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Finlandian ääntenlaskusta on vastuussa Tuntematon lukija -blogi.

3 pistettä: Heikki Kännö - Sömnö / Sammakko
2 pistettä: Olli Jalonen - Taivaanpallo / Otava
1 piste: Peter Sandström - Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa / S&S

KÄRKISIJAT - Onnea voittajille!

1. Olli Jalonen: Taivaanpallo
2. Minna Rytisalo: Rouva C
3. Saara Turunen: Sivuhenkilö 

BLOGISTANIAN GLOBALIA 2018

Blogistanian Globalia 2018 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Globalian äänenlaskusta on vastuussa Kirjamies -blogi.

3 pistettä: Lucia Berlin - Tanssia ruusuilla / Aula & Co
2 pistettä: Luiz Ruffato - Lissabonissa muistin sinut / Into
1 piste: Kai Aareleid - Korttitalo / S&S

KÄRKISIJAT - Onnea voittajille!
1. Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton 

2. Rachel Cusk - Ääriviivat
3. Lucia Berlin - Berlin: Siivoojan käsikirja II

BLOGISTANIAN TIETO 2018

Blogistanian Tieto 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Tiedon äänenlaskusta on vastuussa Hannan kirjokansi -blogi.

3 pistettä: Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu / Tammi
2 pistettä: Sinikka Vuola & Tommi Melender - Maailmojen loput / Wsoy
1 piste: Mia Kankimäki - Naiset joita ajattelen öisin / Otava

KÄRKISIJAT - Onnea voittajille!
1. Mia Kankimäki - Naiset joita ajattelen öisin 

2. Michelle Obama - Minun tarinani 

3. Maggie Nelson: Argonautit 

Draamaa Lorcan tapaan - #runosunnuntai

En tahdo nähdä sitä! 

Tulkoon taivaalta kuu. / Minä en tahdo nähdä / hiekalla Ignacion verta. / En tahdo nähdä sitä!

...

¡Que no quiero verla! 

Dile a la luna que venga, / que no quiero ver la sangre / de Ignacio sobre la arena.  

¡Que no quiero verla!

Madridissa juhlitaan tänä vuonna Federico García Lorcaa (1898-1936), sillä nuori runoilija  muutti Madridiin keväällä 1919 varmistaakseen itselleen seuraavaksi lukuvuodeksi paikan Oxfordin ja Cambridgen malliin toimivasta asuntolayliopistosta, Residencia de Estudiantesista. Se oli silloisten kulttuurin kärkinimien kohtauspaikka, jossa Lorcan aikoihin asuivat myös Luis Buñuel ja Salvador Dalí, josta tuli läheinen ystävä. Tuosta on nyt kulunut 100 vuotta ja Madrid jäljittää Lorcan jalanjälkiä ympäri kaupunkia; on kongressia ja paljon teatteria. Näytelmistä esitetään mm. La zapatera prodigiosa / Ruusu ja naskali (1930) sekä Yerma (1934), molemmat Teatro Españolissa. Minun oli määrä käväistä Madridissa maaliskuun lopulla, mutta harmikseni kesällä murtunut nilkka ei ole valmis kaupunkilomaan.

Matkaani silmällä pitäen lainasin kirjastosta Lorcan runoja ja näytelmiä. En ole ehtinyt niihin kunnolla paneutua, joten puhun tänään vain yhdestä pitkästä elegiasta, joka löytyy kokoelmasta Andalusialaisia lauluja.  Härkätaistelija Ignacio Sánchez Mejías oli Lorcan ystävä ja menehtyi areenalla vuonna 1934. Elegia on hyvin dramaattinen, ja siinä on neljä eri osaa, kukin eri runomitalla: 1) Häränsarvet ja kuolema - La cogida y la muerte / 2) Hiekkaan valunut veri - La sangre derramada / 3) Ruumis on läsnä - Cuerpo presente /4) Henki on paennut - Alma ausente. Kokoelman jälkisanat kirjoittanut  Francisco Carrague sanoo:

Ensimmäinen osa on hautajaispuhe, jossa runoilija manaa tuon traagisen iltapäivän esiin goyamaisen realistisesti. Viittaukset lähestyvään kuolemaan, kuten 'reisi ja tuhoava sarvi', 'arsenikkikellot ja huuru', 'lumen hiki', 'jodintuoksu', 'kuolema laski munansa haavaan', 'kuolio kohoaa', ' haavat leimusivat kuin auringot' jne. tehostuvat kohtalokkaan kellomäärän hysteerisestä toistosta: 'a las cinco de la tarde / kello viisi iltapäivällä.' Tämä johtoaihe alleviivaa yltyvää tunnetta.

Löysin elegian 1. ja 4. osasta hienot Youtube-videot - sen takia julkaisen sanat espanjaksi. Vaikka et ymmärtäisi niitä, voit eläytyä paremmin videoiden dramaattisiin tunnelmiin.

1) HÄRÄNSARVET JA KUOLEMA - LA COGIDA Y LA MUERTE

Kun kello löi viisi.

Oli iltapäivä

ja kello löi täsmälleen viisi.

Poika toi valkoisen lakanan

kun kello löi viisi

Korissa kalkki jo valmiina

kun kello löi viisi

Kaikki muu oli kuolemaa, vain kuolemaa

kun kello löi viisi

Tuuli mennessään vei pumpulit

kun kello löi viisi

Torvissa soi nikkeli ja lasi

kun kello löi viisi

Nyt taistelevat tiikeri ja kyyhky

kun kello löi viisi

lohduton häränsarvi ja miehen reisi

kun kello löi viisi

Kumeana nousi äänten kohu

kun kello löi viisi

Arsenikkikellot. Savua

kun kello löi viisi

//

Aurinkoina haavat paloivat

kun kello löi viisi

Kansanjoukko pirstoi ikkunoita

kun kello löi viisi

Oli iltapäivä

ja kaikuivat kauheat lyönnit!

Kaikki kellot löivät viisi!

Ne löivät varjolleen viisi!
-----

A las cinco de la tarde. 

Eran las cinco en punto de la tarde. 

Un niño trajo la blanca sábana 

a las cinco de la tarde. 

Una espuerta de cal ya prevenida 

a las cinco de la tarde. 

Lo demás era muerte y sólo muerte 

a las cinco de la tarde. 

El viento se llevó los algodones 

a las cinco de la tarde. 

Y el óxido sembró cristal y níquel 

a las cinco de la tarde. 

Ya luchan la paloma y el leopardo 

a las cinco de la tarde. 

Y un muslo con un asta desolada 

a las cinco de la tarde. 

Comenzaron los sones de bordón 

a las cinco de la tarde. 

Las campanas de arsénico y el humo 

a las cinco de la tarde. 

En las esquinas grupos de silencio 

a las cinco de la tarde. 

¡Y el toro solo corazón arriba! 

a las cinco de la tarde. 

Cuando el sudor de nieve fue llegando 

a las cinco de la tarde 

cuando la plaza se cubrió de yodo 

a las cinco de la tarde, 

la muerte puso huevos en la herida 

a las cinco de la tarde. 

A las cinco de la tarde. 

A las cinco en Punto de la tarde. 

Un ataúd con ruedas es la cama 

a las cinco de la tarde. 

Huesos y flautas suenan en su oído 

a las cinco de la tarde. 

El toro ya mugía por su frente 

a las cinco de la tarde. 

El cuarto se irisaba de agonía 

a las cinco de la tarde. 

A lo lejos ya viene la gangrena 

a las cinco de la tarde. 

Trompa de lirio por las verdes ingles 

a las cinco de la tarde. 

Las heridas quemaban como soles 

a las cinco de la tarde, 

y el gentío rompía las ventanas 

a las cinco de la tarde. 

A las cinco de la tarde. 

¡Ay, qué terribles cinco de la tarde!

¡Eran las cinco en todos los relojes! 

¡Eran las cinco en sombra de la tarde!

Neliosainen elegia Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejíasin kuoleman johdosta - Llanto por la muerte de Ignacio Sánchez Mejías (1935) löytyy siis kokoelmasta Andalusian lauluja, suomentanut Matti Rossi, Otava 1963, uusi painos 2002 

Elegian sanat kokonaan espanjaksi 

Poemas del Alma - Lorcan runoja espanjaksi

Año Lorca Madrid

4) HENKI ON PAENNUT - ALMA AUSENTE
No te conoce el toro ni la higuera, 

ni caballos ni hormigas de tu casa. 

No te conoce el niño ni la tarde 

porque te has muerto para siempre. 

No te conoce el lomo de la piedra, 

ni el raso negro donde te destrozas. 

No te conoce tu recuerdo mudo 

porque te has muerto para siempre. 

El otoño vendrá con caracolas, 

uva de niebla y montes agrupados, 

pero nadie querrá mirar tus ojos 

porque te has muerto para siempre. 

Porque te has muerto para siempre, 

como todos los muertos de la Tierra, 

como todos los muertos que se olvidan 

en un montón de perros apagados. 

No te conoce nadie. No. Pero yo te canto. 

Yo canto para luego tu perfil y tu gracia. 

La madurez insigne de tu conocimiento. 

Tu apetencia de muerte y el gusto de su boca. 

La tristeza que tuvo tu valiente alegría. 

Tardará mucho tiempo en nacer, si es que nace, 

un andaluz tan claro, tan rico de aventura. 

Yo canto su elegancia con palabras que gimen 

y recuerdo una brisa triste por los olivos.

Luis Sepúlveda - Un viejo que leía novelas de amor

Jos Suomen talvi tuntuu kylmältä ja värittömältä, miten olisi chileläisen Luis Sepúlvedan tarina Ecuadorin viidakosta? Eihän kirjan kannen värikkään naivistista sademetsäkuvaakaan voi vastustaa! Tämä ihastuttava pieni kirja on suomennettu nimellä Vanha mies joka luki rakkausromaaneja, Wsoy 1993. Iäkkäällä ja köyhällä Antonio José Bolivarilla on kaksi aarretta: tekohampaat ja hääkuva vuosikymmenten takaa. Hän lähti nuoren vaimonsa kanssa pakoon pahoja puheita, jotka aiheutuivat heidän liittonsa lapsettomuudesta. Vuoristosta Imbabura-tulivuoren liepeiltä päädyttiin El Idilioon, syrjäiseen Amazonin kylään, jota asuttavat shuar-intiaanit ja jonne hallitus asuttaa koheltavia uudisasukkaita. Vaimo menehtyi pian malariaan ja Antonio putosi mustaan aukkoon. Shuarit ottivat miehen luokseen, pelastivat tämän elämälle boan myrkkypureman jälkeen ja opettivat miehelle kaiken, mitä viidakosta pitää tietää.

Heti kirjan alussa lukija saa kauhistella El Idilion hurjaa hammashoitoa. Hammaslääkäri Rubicundo L käy kylässä kaksi kertaa vuodessa ja tärkein hoitotoimenpide on reikiintyneiden ja tulehtuneiden hammasnysien poisto. Hammaslääkärillä on ties mistä peräisin oleva varasto käytettyjä tekohampaita, joita sitten kokeillaan hampaattomiin suihin. Uudisasukkaat, kullanhuuhtojat ja amerikkalaiset gringot eivät kunnioita sademetsää eivätkä sen eläimiä, vaan riehuvat kivääreineen humalapäissään. Traagiset tapahtumat käynnistyvät kun paljastuu, että yksi tällainen typerä valkoinen mies on tappanut tigrillan eli oselotin pennut, haavoittanut urosta ja tehnyt naaraasta surusta sekaisin menneen tappajan. El Idilion valtiovaltaa edustava lihava ja valtoimenaan hikoileva pormestari on piikki Antonion ja shuar-intiaanien lihassa. Intiaanit ovat kaikkeen vikaan menneeseen syyllisiä, mutta lopulta pormestari joutuu havaitsemaan, että ei hän ilman noita viidakon tuntijoita millään selviä. 

Antonion lukuharrastus on aivan ihana. Mies havaitsi yllättäen vanhalla iällä, että hän osaa lukea.  Hän osaa lukea - mikä riemu! Lukeminen olisi vastalääke vanhenemista vastaan. Lukeminen sujuu hitaasti luupin avulla ja jokaista lausetta on toisteltava ääneen lukuisia kertoja, että sen varmasti ymmärtää oikein. Mies huomasi myös, että hän piti eniten rakkausromaaneista - mitä itkettävämpi, sen parempi. Sadekauden kaatosateitten aikaan hän antautuu lukemiselle kymmenen neliön kokoisessa koleassa ja kosteassa hökkelissään.

El Rosario, de Florence Barclay, contenía amor, amor por todas partes. 

Los personajes sufrían y mezclaban la dicha con los padecimientos de una manera tan bella, 

que la lupa se le empañaba de lágrimas. 

>>>

Florence Barclayn Rukousnauhassa oli rakkautta, rakkautta joka sivulla. 

Henkilöhahmot kärsivät, ja onni ja kärsimykset vuorottelivat niin kauniilla tavalla, 

että suurennuslasi kastui kyynelistä. 

Sepúlveda on toiminut sademetsien ja niiden kasvi- ja eläinlajien säilyttämisen puolesta. Viidakon kasvuvauhti oli kuvattu romaanissa niin hurjaksi, että miesjoukko pääsi etenemään machetet kädessään vain runsaan kilometrin viidessä tunnissa! Toki jästipäinen ja hitaasti etenevä kuolaava pormestari La Babosa hidasti menoa. Antonion ja naarasoselotin kohtaaminen toinen toisensa pitkän kiertelyn ja kaartelun päätteeksi kostutti silmänurkkaa. Hurmaava ja lämminhenkinen tarina.

Photo: El País

Luis Sepúlveda
Un viejo que leía novelas de amor
Tusquets 1988
****
Kirjastosta
_______________
Vanha mies joka luki rakkausromaaneja, Wsoy 1993, suomentanut Matti Brotherus 

Kirjailija, toimittaja, aktivisti. Sepúlveda (s. 1949) on äitinsä puolelta mapuche-intiaani. Tämä Ecuadorin viidakkoon sijoittuva romaani on palkittu Tigre Juan Award -palkinnolla 1988 ja romaani La sombra de lo que fuimos Premio Primavera de Novela -palkinnolla 2009.

Kirjan ovat lukeneet myös Takkutukka & Villasukka kirjahyllyssä / Teoksesta ja shuareista espanjaksi Wikipedia
Helmet-haaste: 20 (vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija), 39 (ihminen & eläin),
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Chile, Ecuador

Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria

Vauvana isästään orvoksi jääneen Englannin kuningatar Viktorian (1819-1901) elämäntarina on huikaiseva ja hänen 63 vuotta kestäneen valtakautensa vaikutus historiaan suunnaton. Syntyessään Viktoria oli kruununperimysjärjestyksessä vasta viides, mutta kaikki kruununperijät kuolivat vuorotellen. Viktoriasta tuli valtavan Britti-imperiumin kuningatar vain 18-vuotiaana.

Viktorian hallituskautta sanotaan Viktoriaaniseksi aikakaudeksi, josta Wikipedia sanoo näin:

Aikakautta leimasi ankara tapakulttuuri yläluokan piirissä ja tiukka jako eri yhteiskuntaluokkiin. Viktoriaaninen muoti ja tyyli oli rehevää ja varsinkin naisten muoti suorastaan tuhlailevaa. Myös voimakkaan kaksinaismoralismin väitetään leimanneen viktoriaanista aikakautta: siinä missä monet yläluokkaiset miehet vaalivat kotonaan ja suhteissa yläluokan naisiin tiukkaa protokollaa ja tapakulttuuria, samaisten miesten kerrotaan usein salaa harrastaneen monia epäsiveellisiä ja paheellisia elämäntapoja kuten juopottelua, uhkapeliä, epäsiveellisiä revyy-esityksiä ja bordellivierailuja. Aikakauden tabloidilehdistö ruokki skandaalien metsästystä, joka oli suosittua kansanhuvia Britteinsaarilla.

Olen vuosia sitten nähnyt hienon Viktoriasta kertovan BBC:n dokumenttisarjan. Yksi osa on otsikoitu A Domestic Tyrant, jonka mukaan Viktoria oli surkea äiti lapsilleen. Kirjeessään tyttärilleen hän saattoi sanoa vaikka näin: I hope you are not getting fat again. Suhteet poikiinsa Leopoldiin ja erityisesti kruununprinssi Bertieen olivat myös vaikeat / BBC: The battle of wills was also intense between the Queen and the Prince of Wales. Bertie did everything Queen Vctoria disapproved of. He had the signs of being a needy person emotionally and once freed of parental constraint he plunged himself into a world of pleasures.

Yksi Albertin suurimmista hankkeista oli Lontoon maailmannäyttely vuonna 1851. 

Se järjestettiin arkkitehti Joseph Paxtonin suunnittelemassa 

Kristallipalatsissa ja oli valtava menestys. 

Muualle siirrettynä Kristallipalatsi tuhoutui tulipalossa vuonna 1936.

Mutta Lytton Strachey ei elämäkerrassaan juurikaan puhu Viktoriasta yhdeksän lapsen äitinä, vaan keskittyy Viktorian lapsuuteen ja persoonaan, hallituskauteen ja sen haasteisiin sekä tietysti Albertiin, kuningattaren prinssipuolisoon. Albert (1819-1861) oli kotoisin Saksin ruhtinaskunnasta, Koburgin kaupungista. Viktoria ei ollut halukas avioitumaan, mutta hän rakastui Albertiinsa silmittömästi. Pieni ja pyöreä, impulsiivinen ja tunteikas Viktoria ja pitkä, rauhallinen ja vaimoaan älykkäämpi Albert täydensivät toisiaan ja ryhtyivät hoitamaan valtakunnan asioita yhdessä. Vähitellen Albert sai yhä enemmän ja enemmän vaikutusvaltaa. Kun prinssi kuoli yllättäen vain 42-vuotiaana Viktoria romahti. Hän menetti tärkeän työparinsa ja hallitsijan valta kääntyi laskuun, joskaan Stracheyn mukaan Viktoria ei tätä täysin tiedostanut:

Vuodesta 1840 vuoteen 1861 hallitsijan valta Englannissa jatkuvasti kasvoi, vuodesta 1861 vuoteen 1901 se jatkuvasti väheni. Ensimmäinen vaihe oli prinsipuolison vaikutuksen ansiota ja toinen nuorten ministereiden. Ensimmäisessä vaiheessa Viktoria oli oikeastaan vain apulainen.

Puolisonsa kuoleman jälkeen Viktoria masentui, eristäytyi ja lopetti julkiset esiintymisensä jopa siinä määrin, että kansa alkoi ärtyä. Viktorian mielen täyttivät vain rakkaan Albertin palvonta ja ne tavat, joilla hänen muistoaan voisi kunnioittaa; miten rakkaan Albertin arvon voisi tehdä tiettäväksi alamaisille, jotka vuosien saatossa olivat suhtautuneet epäilevästi tähän saksalaiseen ’kuninkaaseensa’. Vasta vanhoilla päivillään, juhliessaan hallintonsa 60-vuotisjuhlia suru väistyi ja ilo palasi Viktorian elämään. Kansa alkoi taas suhtautua ikääntyvään kuningattareensa rakastavasti, hellästi ja kunnioittavasti.

Strachey kirjoittaa aikansa korulausein (kirja ilmestyi 1921) ja siteeraa runsaasti Viktorian päiväkirjoja, joista ilmeneekin hyvin hänen ryöpsähtelevä tunteikkuutensa. Autenttista materiaalia on runsaasti Albertin kuolemaan asti, sen jälkeen vähemmän. Pitkät ja yksityiskohtaiset poliittiset selostukset olivat hiukan puuduttavia, joskin oli kiinnostavaa lukea Viktorian erimielisyyksistä  eri ministereiden, erityisesti varakreivi Palmerstonin kanssa; whigyjen ja toryjen alati vaihtuva hallitusvalta tiesi aina myös pääministerin vaihdosta, mikä oli raskasta Viktorialle.

Eurooppa ja koko maailma kokivat valtavia muutoksia Viktorian hallituskaudella. Kaikesta tästä myllerryksestä oli hiukan vaikea saada kokonaiskuvaa. Lyhyt maailmanpoliittisten tilanteitten yhteenveto olisi ollut paikallaan. Mutta se tuli selväksi, että Euroopan kuningashuoneet ja ruhtinassuvut solmivat avioliittoja pääosin valtasuhteiden valossa. Oli mietittävä tarkkaan minkä kuningashuoneen prinssille oman prinsessansa naittaisi. Euroopan kuninkaallisten sukulaisuussuhteet ovatkin niin monimutkaisia, etteivät ne ainakaan minun päässäni pysy, ja lähes kaikki nyky-Euroopan monarkit polveutuvat kuningatar Viktoriasta.

Viktorian ja Albertin pojasta Walesin prinssistä tuli kuningas Edvard VII äitinsä kuoleman jälkeen - vasta 59-vuotiaana. Hän oli se sama pahatapainen pikku-Bertie, jota Viktoria syytti Albertinsa varhaisesta kuolemasta. Pahoin jo aiemmin vilustunut Albert joutui nimittäin lähtemään Cambridgeen nuhtelemaan huonosti käyttäytyvää prinssiä, vilustui lisää, sai ilmeisesti myös lavantaudin ja menehtyi nopeasti.

Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria. Historian mahtavin nainen
Alkuteos Queen Victoria 1921
1. painos suomeksi 1927, suomentanut Eino Railo
2019 uusintapainoksen editointi Svante Thilman
Kansi Tiia Javanainen
Into 2019
****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 8 (kuuluu yleissivistykseen), 12 (liittyy Isoon-Britanniaan), 18 (eurooppalainen kirjailija)
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Iso-Britannia

G. Lytton Strachey (1880–1932) oli brittiläinen kirjailija, esseisti ja kriitikko. Hänet tunnetaan historiallisista elämäkerroistaan, jotka olivat uraauurtavia psykologisten elämäkertojen tyylilajissa. Strachey vaikutti 1900-luvun alussa Bloomsburyn ryhmässä, joka oli ensimmäiseen maailmansotaan asti taiteilijoiden ja oppineiden muodostama, kulttuurielämään vaikuttanut ja viktoriaanisia arvoja vastustanut epämuodollinen joukko.

Marja Toivio - Lapsilta kielletty

Asianajajana pitkään toimineen Marja Toivion viidennessä romaanissa Lapsilta kielletty tutustutaan netin vaaroihin ja kahteen ns. hyväosaiseen ja hyvin toimeentulevaan helsinkiläiseen perheeseen. Kaikki näyttää ulospäin olevan erinomaisesti, mutta silti avioparien suhteissa on pahaa kitkaa. Toisen parin teini-ikäinen tytär irrottelee vähemmän järkevällä tavalla ja miehiä vie ökyily kaveriporukassa, viina ja seksi.

Taija ja Tommi ovat kolmevitoset pienten tytärten vanhemmat. Vaimo on jättänyt toimittajan työnsä ja ryhtynyt kotiäidiksi, eihän heidän perheensä muuten toimisi. Mies on Kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka on lumoutunut urastaan ja sen tuomista menoista. Hän elää edelleen kuin sinkku, vaikka perheenisä onkin. Naissuhteita on ollut koko nelivuotisen avioliiton ajan ja naiset ovat koko ajan käyneet nuoremmiksi. Salainen, kaverien seksikokemusten ja -kuvien jakoon perustettu FB-ryhmä ei riitä, vaan yhtenä syksyisenä viinanhuuruisena iltana tulee eksyttyä porukassa arveluttavalle chattisivustolle, jolla heitetään provosoivaa seksiläppää alaikäisten teinityttöjen kanssa.

Mirja ja Paavo ovat rikosasianajajia, joilla on yhteinen asianajotoimisto. Miehellä on edellisestä liitostaan täysi-ikäinen poika, yhteinen tytär Essi on neljätoista. Molemmat ovat päälle viiskymppisiä, nainen edelleen hoikka ja tyylikäs, mutta miehellä on vatsakumpu ja combover-kampaus. Säpinä makuuhuoneesta on kadonnut vuosia sitten, miehellä on vieraita naisia ja vaimo tarvitsee joka ilta rauhoittavia voidakseen nukkua. Herran taiteenkeräily vie perheeltä Kruununhaan arvoasunnon ja merenrantahuvilan, sillä useimmat taidehankinnat ovat osoittautuneet väärennöksiksi ja pikavipit ovat ulosotossa.

Molemmat miehet ovat henkilöhahmoina kuvottavia, mutta pahinta on, että heidän kaltaisiaan narsisteja ja munallaan ajattelevia on varmasti oikeastikin olemassa. Toivio kirjoittaa oman asianajokokemuksensa pohjalta  asiantuntevaa ja ajassa kiinni olevaa tekstiä. Parisuhdekuvauksen ohella lukija perehdytetään heränneestä seksuaalisuudestaan hurmioituneiden nuorten tyttöjen harkitsemattomaan nettikäyttäytymiseen. Kun siiderihiprakassa innostutaan chattailemaan pikkutuhmia ja vähentämään vaatetta webbikameran edessä, voi päätyä jonkun pedofiilin ja pervertikon kiristämäksi: tyttöä painostetaan tapaamisiin tai paljastamaan lisää pintaa uhkaamalla, että kaikki päätyy muuten eri somekanaviin. Ja kyllä, tätä tapahtuu Suomessakin!

Tämän päivän nuoret ovat fiksuja ja itseensä luottavia, mutta joskus arvostelukyky voi notkahtaa ja seuraukset olla kovia. Netti on hyvä ja netti on paha,  ilman sitä nykyihmiseltä puuttuu jotain olennaista. Nuorten seksisuhteita ja -kokeiluja ei mikään voi estää eikä ole ollenkaan suoraviivaista sanoa kenen on aloite ja onko kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos tyttö on 14 ja poika 19, onko kyseessä aina rikos? Lapsilta kielletty antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kaikesta hyvästä huolimatta teos jäi hiukan etäälle. Johtuiko tämä ehkä sittenkin turhan övereiksi viedyistä mieshahmoista vai pienoisista rouvalitmäisistä piirteistä, joista en jaksa innostua? Esimerkiksi Taijan ja Tommin suhde kääntyi makuuni liian siirappiseksi ja naiiviksi. Itse olen hyvin skeptinen ’parannuksen’ tehneen Tommin seksiaddiktion suhteen, mutta toki ihmiset voivat muuttua.

EDIT
Tämän päivän Iltalehdestä löytyy aika pöyristyttävä juttu ja monta linkkiä aiheesta. Toimittajat tekeytyivät teinitytöiksi ja kirjautuivat yhteen nuorten suosimaan viestipalveluun. ’Ryönää’ alkoi nopeasti tulvia vanhemmilta miehiltä tyttöjen iästä välittämättä. Luin juttuja mm. groomingista, mitä vanhempien tulisi tietää, miten toimia; Väestöliitolla on ohjeita yms. Onhan tämä järkyttävä ilmiö eikä yksikään vanhempi saa piiloutua oman tietämättömyytensä taakse.

Marja Toivio - Lapsilta kielletty
Arktinen Banaani 2018
***
Lukukappale kirjailijalta - kiitän
_______________

Helmet-haaste: 1 (ihmiskasvot), 25 (uusi kirjailija), 35 (kirjassa on yrittäjä), 37 (pienkustantamon julkaisu)

Marja Toivion tuotanto:

Suljettu ovi (Minerva 2008)
Lastani et tapaa (Arktinen Banaani 2013)
Lain yläpuolella (Arktinen Banaani 2014)
Kuka lasta varjelee (Arktinen Banaani 2016)
Lapsilta kielletty (Arktinen Banaani 2018)

Juha Vakkuri - Kirjeitä 15-vuotiaalle maalivahdille #runosunnuntai

Minulle tulee niin hirveä ikävä teitä.

Vuonna 1946 syntyneen toimittaja-kirjailija & Afrikan tuntija Juha Vakkurin tuotanto on uskomattoman laaja, lisää tietoa hänen tuotannostaan löytyy vaikkapa Kirjasammossa.  Vakkuri on perustanut Beniniin taiteilijaresidenssin Villa Karon kuolleen poikansa muistoksi. Runokirjan takakannessa on lyhyt maininta, että kirjailijan poika Karo sairastui syöpään kaksivuotiaana.

Taistelu sairautta vastaan oli pitkä ja rankka; välillä heräsi toivo, joka tempaistiin kohta taas pois. Kokoelma on kuulas ja traagisen kaunis.  Isän ajatukset ovat hyvin koskettavia eikä minusta ole ruotimaan runoja yhtään enempää. Kunpa muistaisimme joka päivä, että elämä on meille annettu lahja, onpa se millainen tahansa. Meillä on se nyt, huomisesta emme tiedä.

Aina huonojen uutisten päivänä,
kun toivo taas kerran nielaistiin,
olimme kaikki kuin yhteisestä sopimuksesta
poikkeuksellisen ystävällisiä,
kuin olisimme yrittäneet hyvittää kaiken
sen pahan joka ei ollut kenenkään syytä.
...

Istua vuoteen vieressä,
kun mitään ei tapahdu
paitsi hidas, pysäyttämätön kuoleminen,
hiljainen ilta,
kello vastapäisellä seinällä
mikkihiiri kellotaulussa
ikään kuin tuomassa leppoisaa tunnelmaa.
...

Kuolema ei ole runo,
se on kolmesataa metriä
loivaa ylämäkeä, rautaportista
sisään, hiekkakäytävää,
ja sitten vasemmalle.
Sen osaisi unissaan,
sen osaa,
avuttomuuden
joka palaa kynttilän liekillä.
...

Ikävä jäytää
kuin vieraan kielen tuntemattomat sanat
jotka tapahtuvat ilman minua.
Jos kaipaisin sinua yhtään enempää
sitä voitaisiin pitää
elävien laiminlyöntinä.

Juha Vakkuri
Kirjeitä 15-vuotiaalle maalivahdille
Like 2000
****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 25 (uusi kirjailija), 47 (alle 100 sivua)
Villa Karo, suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus toimii todella aktiivisesti. Kannattaa tutustua keskuksen kotisivuun ja Facebook-sivuun.

Listaan tähän aiemmin lukemiani surutyörunoja, joista läheisensä menettänyt voi löytää lohtua:

• Tua Fosström - Merkintöjä (lapsenlapsi)
• Kristiina Wallin - Valon paino (isä) 
• Tomi Kontio - Saattaa, olla (sisar) 
• Esther Helmiä - Surun tie (äiti)
• Sanna Karlström - Saatesanat (isä)
• Johanna Venho - Saaren runot (isä)

An InLinkz Link-up

Ryhmäteatteri - Harriet by Milja Sarkola

"Heinjoella Karjalankannaksella 20. huhtikuuta 1918. Everstinna, sairaanhoitaja Harriet Thesleff oli majoittunut Ristseppälän maatilalle jääkärimajuri Olof Laguksen kanssa. Harriet, Olof ja jääkärimajuri Ero Gadolin lähtivät hevosajelulle. Kun he pari tuntia myöhemmin palasivat, oli Olof kuollut luodinosumaan ohimoonsa. Kukaan ei enää muista mitä tapahtui.” - RT

Mitä tuolla kohtalokkaalla hevosajelulla tapahtui? Kuoliko nuori Olof oman käden kautta, vahingonlaukaukseen vai oliko kyseessä pikaistuksissa tehty tappo vai kylmäverinen murha? Mikä oli motiivi? Tapahtumasta ei koskaan avattu virallista tutkintaa, joskin Olof Laguksen äidin ja veljen pyynnöstä asiaa tutki viipurilainen tuomari Fritz Wiik - saamatta selvyyttä asiaan. Sadassa vuodessa eri historiankirjoittajat ja -tutkijat ovat esittäneet Heinjoen murhenäytelmästä lukuisia ’totuuksia’, jotka eroavat toisistaan vain hiukan tai ovat keskenään täysin vastakkaisia. Näytelmän lähtökohta on varsin herkullinen: Milja Sarkola esittää Olof Laguksen kuolemasta 15 tulkintaa tai totuutta, jotka kaikki perustuvat kirjallisiin lähteisiin.

Näytelmäkirjailija-ohjaaja Milja Sarkolaa Ristseppälän selvittämättä jääneet tapahtumat koskettavat syvemmältä kuin vain historiantutkijaa, sillä Harriet Thesleff oli hänen isoisoäitinsä. Sarkola törmäsi tähän suvussa vaiettuun salaisuuteen vasta kolmisen vuotta sitten. Hän tutki tapausta vuoden istuen täysiä päiviä arkistoissa ja lukien asiasta julkaistuja tutkimuksia. Yksi ohjelmalehtisessä mainittu lähdeteos on Martti Backmanin Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918, joka ilmestyi 2016.

Viipurin hienostopiireissä kasvanut kaunis ja omapäinen maailmannainen Harriet pani miesten päät pyörälle. Hän oli avioitunut jo 19-vuotiaana kymmenisen vuotta vanhemman Wilhelm Thesleffin kanssa, mutta suhde oli viilentynyt. Harriet toimi pataljoonan sairaanhoitajana ja oli siten tutustunut nuoreen jääkäriin, Olofiin. Myöhemmin Harriet ajautui morfiinin väärinkäyttäjäksi, erosi pian sodan jälkeen miehestään eikä kyennyt tai halunnut kasvattaa tytärtään, vaan jätti hänet miehensä ja äitinsä hoidettavaksi. Ero Gadolin teki myöhemmin vuonna 1944 itsemurhan ampumalla.

”Aika äkkiä minulle tuli ymmärrys, että oli käynyt niin tai näin, Ero ja Harriet kokivat syyllisyyttä jostain. Myös itsemurha aiheuttaa mitä suurimmassa määrin syyllisyyttä. Jos heillä on ollut vähäinenkin osa itsemurhaan, syyllisyys siitäkin on ollut valtava.” --- ”Isoisoisä Wilhelm Thesleff kuului valkoisten johtoon, ja jollain tavalla koen edelleen sisällissodan seuraamusten vastuun taakkaa. Jälkipolvien syyllisyydestä suhteessa sisällissotaan on Suomessa kirjoitettu aika vähän. Syyllisyyttä ikään kuin sisältä käsin tarkastelevat teokset olisivat tosi kiinnostavia ja tärkeitä.” -HS

"Hän oli kohtalokkaan kaunis, hurmaava, Viipurin kermaan kuuluva, sivistynyt, älykäs, itsenäinen, voimakastahtoinen, julkean piittaamaton kaikista sovinnaisuussäännöistä, miehenkipeä, yhdistelmä aristokraattisuuta ja estotonta luonnonlasta, villi nainen, huono nainen, vahva, röyhkeä, hurja, hupsu, kovaääninen, hillitsemätön, nymfomaani, suuren maailman nainen, miestennielijä, perhanan kaunis, taiteellisesti lahjakas, kerrassaan rauhaton, kevytmielinen, itsekäs, ärsyttävä, negatiivinen, harvinaisen onneton, nautinnonhimoinen, seikkailunhaluinen, yksinäinen.” -RT

MITÄ TUUMIN NÄYTELMÄSTÄ

Olen lukenut Backmanin kirjan, joten aihehan kiinnosti kovasti ja herätti uteliaisuutta - ainahan me haluaisimme tietää mitä todella tapahtui. Halusin myös tietää, miten Milja Sarkola on kokenut tämän sukunsa jymypaukun. Katsellessani näyttämöllä esitettyjä 15 versiota tapahtuneesta, syntyi hienovaraista ja huvittavaa komiikkaa, vaikka aihe traaginen onkin. Esimerkiksi näin: jossain versiossa seurue nauttii maltillisesti konjakkia, vain yhden lasillisen, toisessa versiossa he remuavat ympäripäissään; yhdessä versiossa Harriet on umpirakastunut Olofiin saamatta tältä vastakaikua, toisessa versiossa osat ovat vaihtuneet.

Pidin kovasti lavastuksesta ja visuaalisesta yleisilmeestä. Minusta väritys oli tavattoman kaunis leppeän värisine beigeine asuineen ja harmaine pariovineen. Vähällä rekvisiitalla ja ketterästi vaihtuvilla miljöillä syntyi mieltä kutkuttavia tunnelmia.

Roolisuoritukset olivat kaikki nautittavia. Nuori Roosa Söderholm esittää tässä näytelmässä Teatterikorkeakoulun opinnäytetyönsä ja eläytyy tunteella moneen versioon Harrietista: hän on itsevarma, leuhka ja tietoinen asemastaan everstinnana, mutta myös sokissa kirkuva ja sekaisin. Minusta yksi illan tähdistä oli myös Santtu Karvonen, jolla oli monta hienosti tulkittua roolia.

Näytelmä oli hieno kompakti kokonaisuus ja mieltä kutkuttava esitys yhdestä historian selvittämättä jääneestä murhenäytelmästä. Tapahtumien oikeaa kulkuahan ei millään voi enää saada selville. Katsoja voi asioihin perehdyttyään ja näytelmän katsottuaan valita oman kantansa.

RYHMÄTEATTERI - Harriet

Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola 

Lavastus Kaisa Rasila

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Musiikin sovitus Joel Mäkinen

Valosuunnittelu Ville Mäkelä

Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen

Rekvisiitan suunnittelu Viivi Kuusimäki

ROOLEISSA:
Santtu Karvonen - mm. John Rosenbröjer, Saara Rampanen, Sotilas
Pyry Nikkilä (vier.) - Olof Lagus
Minna Suuronen - iäkäs Harriet, kertoja
Robin Svartström - Ero Gadolin 
Roosa Söderholm (TeaK, vier.) - nuori Harriet
_______________

Kuvat RT / Mitro Härkönen, ystävälippu Ryhmäteatterilta - kiitän!

Helsingin Sanomat 10.2.2019 / Susanna Laari

Henkilöt: 
Harriet Thesleff (1891-1975) / Olof Lagus (1893-1918) / Nils Ero Gadolin (1889-1944) / Wilhelm Thesleff (1880-1941)