Vaikka teos on yhden suvun tarina, se on vahvasti dokumentoitu sekä ympäristön valtiollisiin ja poliittisiin tapahtumiin sidottu. Lisämausteen tuovat tekijöiden omat kokemukset. Ne toimivat eräänlaisena aikalaistodisteena ja lähentyvät tutkimusmetodina kaunokirjallisuudessa muodissa olevaa autofiktiota, joka siis tässä on autofaktaa.
Kaukaisilla vuosisadoilla inkerinsuomalaisten asuinsijoilla sodittiin ja sodittiin, kodit tuhoutuivat ja ihmisiä kuoli. Mutta vasta Stalinin Suuri terrori aloitti inkerinsuomalaisten kansanmurhan ja karkotukset raja-alueilta. Kokonaisia perheitä ja kyliä karkotettiin kulakkeina Siperian vankileireille, sillä inkerinsuomalaisia pidettiin järjestelmän vastaisina ja epäilyttävinä Suomen suhteidensa vuoksi.
Pakkaset tekevät sukututkimusta, sillä isovanhempien elämänkohtalot olivat hämäriä. He matkustavat Jakutian Tiksiin, jossa karkotettuna oli isoäiti Katri ja Norilskiin Keski-Siperiaan, jonne päätyi isoisä Tuovi. Vankileirillä olleet Santerin appivanhemmat eivät koskaan puhuneet kokemuksistaan. Sukututkimuksessa voi selvitä järkyttäviä asioita, näin kävi Pakkasillekin. Miten suhtautua isoisä Tuovin ilmeiseen desanttimenneisyyteen? Äidinisä Tuovi oli otettu Puna-armeijaan ja hän jäi talvisodan aikana suomalaisten vangiksi. Puna-armeijassa sotavankeus tiesi auttamattomasti vankileiriä.
Mauno Koiviston nimi mainitaan aina inkeriläisten paluumuutosta puhuttaessa. Vuosina 1990–2016 Suomeen saapui yli 30 000 inkeriläistä paluumuuttajaa. Paljon inkeriläisiä oli paennut Stalinin vainoja Suomeen jo ennen sotaa ja noin 63 000 inkeriläistä siviiliä siirrettiin Suomeen jatkosodan vuosina 43-44 saksalaisten joukkojen miehittämiltä alueilta Leningradin eteläpuolelta. Välirauhansopimuksessa -44 Suomi sitoutui luovuttamaan Neuvostoliittoon kaikki neuvostokansalaiset, "jotka on internoitu ja tuotu väkisin Suomeen”.
Suomi halusi luovutusten perustuvan vapaaehtoisuuteen, mutta silti inkeriläiskysymys oli hallitukselle kiusallinen. Tämä on kaikenkaikkiaan hyvin sekava vyyhti, jossa inkeriläisiä houkuttelivat ja pelottelivat palaamaan sekä Valvontakomissio että joidenkin paikkakuntien virkamiehet. Moni inkeriläinen ajatteli, että jos palaisi vapaaehtoisesti pääsisi todennäköisemmin omille kotikonnuilleen, mutta niille he pääsivät vasta 70-luvulla. Inkeriläisten pelko pakkoluovutuksista jatkui Suomessa vielä monet vuodet kylmän sodan ja noottikriisien vuosina ja monet muuttivatkin Ruotsiin. Täällä inkeriläisten siirroista lisää tietoa.
Tämän kirjan rankka fakta tulee ymmärrettävämmäksi, kun tarinaansa kertovat oikeat ihmiset, eikä tietolähteenä ole mikään kasvoton tilasto. Isä Santeri eli nuoren miehen elämää Petroskoissa, kävi Neuvostoliiton armeijan ja pääsi yliopistoon. Hän sai tulkkaustehtäviä ja toimittajanviran Punalippu-nimisessä lehdessä. Pienen Lean maahanmuuttajakokemus syrjittynä ryssätyttönä Pohjois-Suomessa oli myös koskettavaa. Suomessa elettiin 90-luvun lamaa ja inkerinsuomalaisten aiheuttamia kustannuksia ja ongelmia arvioitiin. Mitään kotouttamissuunnitelmia tai kielikursseja ei ollut.
Gummerus 2020
Äänikirjan lukijat Lea ja Santeri Pakkanen
______________________
Olen joskus lukenut jotain inkerinsuomalaisista, mutta en kovin paljon. He ovat joutuneet kokemaan todella kovia. Tämä vaikuttaa sellaiselta kirjalta, jonka voisi lukea. Isän ja tyttären matka oman suvun menneisyyteen eli juuri tuo omakohtaisuus tekee kirjasta kiinnostavan.
VastaaPoistaTämä oli todella hyvä ja toimi erinomaisesti äänikirjana. Lea ja Santeri lukivat vuorotellen.
PoistaTämä oli todella kiinnostava ja uutta tietoa antava kirja.
VastaaPoistaKyllä! Minulla oli inkerinsuomalaisista vain hyvin hataria tietoja tätä ennen.
PoistaTämä kirja kiinnostaisi aiheensa puolesta. Sukututkimus on avartavaa ja historia kiintoisaa.
VastaaPoistaSukututkimukseen jää koukkuun! Minä en löytänyt muuta hauskaa kuin sen, että puoliso on ties monennenko polven takaa Antti Rannanjärven sukua :)
PoistaOlen jonkin verran lukenut inkeriläisistä, ihan henkilökohtaisesta kiinnostuksesta. Tämä vaikuttaa kirjalta, jonka avulla on helppo täydentää tietämystäni.
VastaaPoistaIsäni oli papereiden mukaan Leo Kuujärvi.
Inkerinmaalla, Uudellakirkolla on ollut Kuujärvi-niminen kylä. Samoin Kuujärvi-niminen (Mihailovskoje) maalaiskunta on Aunuksen piirissä Venäjällä. Kun Suomesta ei löydy muita Kuujärviä, kuin pari taiteilijanimeä, kuvittelen isäni olevan kuujärveläinen.
Tämä toimii erinomaisesti äänikirjana, sinä kun niitä kuuntelet. Erinomainen, laaja ja minun tietämystäni kasvattava.
Poista