Lucia Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä

Lukeva yleisö tuntee Lucia Berlinin elämäntarinan pääpiirteissään, kirjoittihan hän novelleihinsa välähdyksiä omasta värikkäästä elämästään. Postuumisti julkaistut kolme novellikokoelmaa Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa ovat olleet kansainvälisiä menestyksiä. Omaelämäkerrallinen Kotiinpaluu jäi kesken Berlinin kuollessa vuonna 2004 ja hänen poikansa Jeff viimeisteli sen. Berliniltä on julkaistu vain 76 novellia, joiden kirjoittamisen hän aloitti 24-vuotiaana Lucia Newtonin nimellä ja oma värikäs elämä tarjosi niihin runsaasti aineksia.

Berlinin isä oli kaivosteollisuuden palveluksessa ja perhe muutti usein. Lucia syntyi Alaskassa 1936 ja muutti äitinsä kanssa Texasin El Pasoon isän jouduttua rintamalle. Siellä alkoholisoitunut isoisä hoiti hammaslääkärin praktiikkaansa ja Jeff-eno piti tytölle seuraa. Kaikki haisivat Jack Danielsilta. Sodasta palattuaan isä vei perheen Santiago de Chileen, jossa perhe asui pisimpään ja jossa Berlin varttui nuoreksi naiseksi ylellisissä oloissa. Oli kotiapulaisia ja säihkyviä juhlia, mutta myös alkoholisoitunut äiti. Hänen oli otettava hoitaakseen isän edustuspäivälliset, kun äiti viihtyi makuuhuoneessa viskipullonsa kanssa.

Kirjeessään ystävättärelleen Berlin kertoo suuresta ensirakkaudestaan New Mexicon yliopistossa Albuquerquessa. Hän vietti poikaystävänsä kanssa yöt salaa asuntolan katolla, mutta vanhemmat saivat tietysti tietää. He päättivät lähettää tyttärensä Eurooppaan jäähdyttelemään tunteitaan, mutta tämä solmikin pikaisen avioliiton nimeltä mainitsemattoman kuvanveistäjän kanssa. Mies oli hyvin määräilevä, mikä kuuluu Berlinin kirjeestä. Pari erosi ja seuraava aviomies oli jazzpianisti Race Newton. Mies tuli hyvin erilaisesta, vakaasta kasvuympäristöstä ja oli paljon matkoilla. Kirjeistä kuuluu kuinka yksinäinen Berlin New Yorkin vuosina oli.

Berlin rakastui miehensä ystävään Buddy Berliniin, mutta avioliittoa yritettiin vielä jatkaa. Kunnes tuli ilta, jona Buddy taas soitti ja Berlin löysi itsensä Acapulcosta kahden poikansa kanssa. Lucia ja Buddy olivat onnellisia ja varakkaita, ja lentelivät omalla Cessnallaan. Mutta Buddy osoittautui heroiiniaddiktiksi, eikä Lucia ollut aavistanutkaan. He yrittivät paeta syrjäisiin paikkoihin huumediilereitä, mutta aina ne löysivät tiensä paikalle. Sydäntäsärkevä teksti kertoo, millaista elämä huumeaddiktin kanssa oli. Avioliittoa kesti kymmenkunta vuotta ja parille syntyi kaksi poikaa. Eron jälkeen rikkaus oli muisto vain ja Berlin elätti neljä poikaansa sekalaisilla hanttihommilla.

Kirjassa olevat kirjeet on osoitettu pääosin runoilija Edward Dornin perheelle, johon Lucia oli tutustunut jo aiemmin. Kirjeet ovat hyvin eloisia, yhtä värikkäitä kuin Lucian novellit. Hän kertoo puuhailuistaan poikiensa kanssa Racen ollessa kiertueilla. Rahasta oli tiukkaa ja Lucia ansaitsi valmistamalla pikkulasten ponchoja myyntiin. Kierreltiin upeaa New Yorkia, ihailtiin Hudson-jokea ja eläintarhan eläimiä. Aikuisten kesken tavattiin kirjallisuus- ja musiikkialan ihmisiä. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja minusta Karoliina Kudjoi oli loistava valinta lukijaksi. Jäin paitsi kirjassa olevia kuvia, mutta tässä New Yorkerin linkissä niitä on kuin myös pari tekstinäytettä englanniksi. Kotiinpaluu lienee hyvästit Lucia Berlinille, lisää ei varmaankaan ole odotettavissa. Mutta onhan meillä onneksi hänen novellikokoelmansa, joista varmasti löytyy uusilla lukukerroilla aina jotain uutta.

Lucia Berlin, Jeff Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä

Alkuteos Welcome Home 2018

Suomentanut Kristiina Drews

Aula & Co 2020

Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi

_______________

Kirjojen keskellä

Kirjasähkökäyrä

luciaberlin.com

Jeff Berlinin haastattelu marraskuulta 2019 / HS

Lucia Berlinin elämäkerrassa nousevat esiin kuvaukset tapahtumista, jotka ovat tuttuja hänen novelleistaan. Berlinin omaelämäkerralliset katkelmat ovat yhtä häikäiseviä, tunnelmallisia ja aitoja kuin hänen novellinsakin. Kotiinpaluu on kuvaus naiseudesta, vähäosaisuudesta ja taiteilijuudesta 1900-luvun Amerikassa. Berlin paini koko elämänsä ajan häpeän ja ennakkoluulojen kanssa, mutta säilytti uteliaan asenteen maailmaan ja osasi poikkeuksellisella tavalla kuvata teksteissään elämää kauneimmillaan ja kauheimmillaan.

Lucia Berlin - Ilta paratiisissa

Kirjallisuus on siitäkin hienoa, että kirjan sivuilla voi matkustaa ilman sanottavaa hiilikuormaa muihin maihin ja kaupunkeihin, kauas maapallon toiselle laidalle. Lucia vei minut novelleissaan Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle, Pariisiin ja luonnollaan lumoavaan Chileen. Sen takia kuvassa tuoksuvat mimosat, aromo-nimellä Chilessä tunnetut, ja lopusta löytyy myös Youtube-linkki.

Tämän Lucia Berlinin viimeisen novellikokoelman novelli La Barca de la Ilusión (aavelaiva) kertoo paratiisisimaisesta asuinpaikasta. Mielikuvissamme paratiisi merkitsee jotain trooppista, ihanaa ja auvoista paikkaa, mutta Lucian henkilöhahmon Mayan paratiisi on kaikkea muuta. Se on työläs - joskin luonto on satumaista, kasvit ja linnut värikkäitä ja koreita, mutta paratiisiin luikertelee käärme huumediilerin hahmossa. Diileri haluaa kuivilla olleen Buddy Berlinin oloisen hahmon taas koukkuunsa. Huumeaddiktion kuvaus on jäätävää ja todenmukaista, olihan Lucian lähiympäristö lapsesta asti täynnään alkoholi- ja huumeriippuvaisia.

Luulen tuhlanneeni jo kaikki ylistyssanani blogatessani Lucian kahdesta aiemmin ilmestyneestä novellikokoelmasta - Siivoojan käsikirja & Tanssia ruusuilla. Samaan lumoon en nyt päässyt, mutta toki Lucia hieno novellisti on. Minua häiritsi eniten ehkä se, että monissa, etenkin alkupuolen novelleissa, oli tavattoman paljon henkilöitä ja kohellustunnelmaa. Lisäksi alkoholi ja huumeet vyöryivät lohduttomasti ja valtavalla voimalla kokoelman sivuilla. Ehkä niin oli aiemmissakin, mutta nyt en jaksanut innostua, tai sitten lukutilanne ei ollut otollinen.

Pidin eniten loppupuolen rauhallisemmista novelleista, joista yksi suosikkini oli Eksyksissä Louvressa. Siinä yksinäinen nainen jäljittää Proustin merkkipaikkoja Pariisissa ja lähistöllä, ja myös hänen hautaansa Père Lachaisen hautausmaalla. Minulle tuli mieleen oma vuosien takainen matka Pariisiin, jolloin kävin hahmon tavoin Chartresissakin. Meillä oli tuoreen mieheni kanssa aivan järkyttävä riita. Mitä se koski, on painunut muistin hämärään, mutta sentään oma mielentilani ja sää sallivat ruusuikkunan ihailun - novellin hahmon vieraillessa mitään siitä ei nähnyt: sen kauneus liukeni harmauteen ja sateeseen.

Kortteli korttelilta mies (yövartija) messusi tienoon asukkaille, että katuja vartioitiin ja siellä oli turvallista. Hän lauloi yölle, että kuu on täysi. ¡Son las once, luna llena! Kunnes ääni viimein haipui loittonevaan falsettiin: Andado y sereno.

Alkupuolen hurja ja traaginen, nuoren tytön kokemuksista macho-maailmassa kertova novelli Andado, Goottilainen romanssi panee väistämättä pohtimaan, kuinka tarkkaan se kertoo Lucian omaa kokemusta. Myös hän asui nuorena vuosia Chilessä, yläluokkaisten ylellisyyksien keskellä, ja myös hänen oma alkoholisoitunut äitinsä sulkeutui huoneeseensa pullon kanssa ja jätti seurapiirivelvoitteet ja miehensä vastaanottojen emännöimiset nuorelle tyttärelleen. Sitaatti on novellin lopusta ja sen huikea sarkasmi paljastuu sinulle novellin luettuasi.

Varjon puolella kertoo kuolemantapauksesta härkätaisteluareenan katsomossa. Meksikolaiset suhtautuvat niin intohimoisesti härkätaisteluun, ettei sitä edes kuoleman vuoksi voi keskeyttää. Elämän absurdeja käänteitä kuvaa luciamaisen raadollisesti myös novelli Vaimot. Siinä alkoholisoituneet Decca ja Laura muistelevat ryyppäämisensä lomassa kummankin ex miestä, ihanaa Maxia.

Kirjan lopussa on vielä yhteenveto Lucia Berlinin hämmästyttävästä elämästä. Suomalaisen lukijan kannalta novellien kaukaiset tapahtumapaikat olivat mielenkiintoisia: Juárezin köyhyys ja kuhina, El Pason herraskaisuus ja Chilen uskomattoman upeat maisemat ja lumipeitteiset Andit. Kaiken elämänsä hulabaloon keskellä Lucia oli sitkeä nainen, joka kasvatti neljä poikaansa eronneena naisena ja loi viimeisinä vuosinaan, raitistuttuaan, uran suosittuna kirjallisuuden professorina. Hänen tyylissään on ehdottomasti jotain samaa kuin Raymond Carverin tuotannossa: realismia, rajuutta ja karuutta upeasti ilmaistuna - hulvatonta mustaa huumoria myös.

Lucia jatkaa autofiktion ja fiktion rajojen hämärtämistä, sillä vaikka kuinka todentuntuiselta kuulostaa, ikinä ei voi olla varma tapahtuiko näin vai noin. Jopa hänen poikansa väittävät, etteivät tiedä mitä oikeasti tapahtui. Kokoelman novellit kertovat siis usein Lucian omasta värikkäästä elämästä, mutta kirjailija värittää tarinoita uskomattomalla mielikuvituksellaan, sillä:

"Tärkeintä on hyvä tarina. 

Liioittelen paljon ja minulla tosi ja mielikuvitus sekoittuvat, 

mutta en koskaan varsinaisesti valehtele.”

Lucia Berlin - Ilta paratiisissa
Alkuteos Evening in paradise: More stories 2018
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2019
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Minua kiehtoivat Chilessä villiintyneinä kasvavat aromot, ja Lucian kertoessa niiden huumaava tuoksu välittyi minulle asti. Etsiskelin luontovideoita Chilestä, ja paljon niitä löytyykin. Alla olevassa vilahtaa myös kukassa olevia aromo-pensaita.

Aromo es el nombre común con el que se conoce a varias especies de árboles pertenecientes al género Acacia. Se caracterizan por tener flores de color amarillo intenso, pequeñas, dispuestas en cabezuelas o racimos, muy perfumadas. Fue introducido en América durante los primeros años de la colonización española. Se ha naturalizado en el sur de Estados Unidos, desde California hasta Florida; en América Central y en América del Sur hasta Chile y Argentina. 

Lucia Berlin - Tanssia ruusuilla

Message on my tombstone: Breathless.

Hullaannuin lukemattomien muiden tavoin Lucia Berlinin novellikokoelman ykkösosaan Siivoojan käsikirja. Kakkososa Tanssia ruusuilla  on aivan yhtä riemukas, vauhdikas ja nautittava. Tuntuu, että käytin jo kaikki superlatiivini ja kehuni edellisen osan bloggauksessa, mutta yritän sanoa jotain uuttakin. Etsiessäni tietoa Lucian (1936-2004) uskomattomasta elämästä, törmäsin Elizabeth Geogheganin juttuun Smoking with Lucia The Paris Review’ssä (linkki postauksen lopussa). Hän oli Lucian ystävä ja sai kirjailijalta viimeisessä kirjeessä suttuisen viestilapun: Lukekoon hautakivessäni: Hengästynyt. Toki sen voi hengettömäksikin suomentaa. Mutta oi kyllä, huumoria lisähapella elävällä Lucialla riitti, loppuun asti!

Luciaa muovasi vaikea skolioosi, jonka vaatima tuki myöhempinä vuosina aiheutti keuhkovamman. Häntä muovasivat lapsuus alkoholistien ympäröimänä, vihattu äiti ja kateus pikkusiskoon Sallyyn. Lucia hämärtää autofiktion ja fiktion rajoja, sillä vaikka kuinka todentuntuiselta kuulostaa, ikinä ei voi olla varma tapahtuiko näin vai noin. Kokoelman novellit kertovat siis usein Lucian omasta värikkäästä elämästä, mutta kirjailija värittää tarinoita uskomattomalla mielikuvituksellaan, sillä Tärkeintä on hyvä tarina.  

I exaggerate a lot and I get fiction and reality mixed up, 

but I don’t actually ever lie.

Ja hyvistä tarinoista lukija saa taaskin nauttia. Aina välillä palataan Sally-siskon sairasvuoteen äärelle. Siskokset ovat lähentyneet vuosien välirikon jälkeen, ja kun kuolemansairas sisko kutsuu Apúrate! - Tule heti! Lucia luopuu asunnostaan Oaklandissa, laittaa koko oman elämänsä jäähylle ja rientää kuukausiksi siskon luo Meksikoon. Kuolemaa tekevän siskon sairasvuoteella eletään elämää, ehkä epäsovinnaisestikin monen mittapuun mukaan.

Novelleissa piirtyy tavattoman mielenkiintoisena elämä Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. El Paso Yhdysvaltojen ja Juárez Meksikon puolella muodostavat kuhisevan miljoonakaupungin.  Rajan yli kulkevat huumekuriirit ja laittomat maahanmuuttajat, aivan kuten nytkin. Sinne tänne ripotellut espanjankieliset sanat ilmentävät nopeasti ja tehokkaasti maantieteellistä sijaintia. Rajalta kertovien novellien keskiössä ovat marginaalissa elävät ihmiset, työtaakan alle uupuvat lääkärit ja heidän paperittomat potilaansa. Kaaosmaisesta sairaanhoitajan työpäivästä ei puutu draamaa, mutta ei myöskään huumoria.

Jo Siivoojan käsikirjassa viehätyin Lucian tavasta yks kaks muuttaa näkökulmaa. Tähän riittää parin sanan yllättävä heitto kesken kerronnan: Olipa kerran äiti. /  Peeveli. /  Kauhu ja säkkipimeä selli. / Minusta on tullut vanha. Yhtäkkiä, de repente. Näillä mainioilla lyhyillä siirtymillään Lucia ilmaisee paljon. Ne ovat tehokkaita ja ällistyttävän yllättäviä ja kääntävät tarinankulun odottamattomaan suuntaan.

The only reason I have lived so long is that I let go of my past.
Shut the door on grief on regret on remorse.

Kokoelman lopussa on lyhyesti kerrottu Lucian elämäntarina ja analysoitu novellien nyansseja suurennuslasilla. Mutta voi myös heittää analyysit sikseen ja antautua Lucian lumoavalle kerronnalle. Minä voin kuvitella Lucian köpöttelemässä vanhoilla päivillään Coloradon Boulderin rauhaisilla kaduilla happisäiliö selässään. Onneksi hän oli armahtanut itseään ja lopettanut elämänsä sotkujen katumisen ja vatvomisen. Kaikki Entä jos -kysymykset olivat viime kädessä turhia. Lucia oli raitistunut jo vuosia sitten, mutta Boulderin viinatarjonnasta riitti silti huumoria revittäväksi.

Olen iloinen, että raitistuin ennen kuin muutin Boulderiin. Tämä on elämäni ensimmäinen asuinpaikka, jossa ei ole viinakauppaa joka kadunkulmassa. (...) Alkoholimyymälöitä on lähinnä kaupungin laitamilla, joten herra armahda, jos olet köyhä puliukko karseassa darrassa ja sataa lunta.

Tanssia ruusuilla on värikäs ja runsas novellikokoelma, johon voi palata uudestaan ja uudestaan. Henkilöt on napattu Lucialle tutusta marginaalista; ja hän totisesti tuntee henkilönsä, sillä marginaalissa hän itsekin pääosin eli. Onni, tai ehkä pikemminkin huumori, löytyy Lucian tarinoissa pienistä jutuista, ja Lucia kirjoittaa ihmisten tragedioista ymmärtävästi ja lämmöllä. Suosikkinovellia on vaikea valita, mutta voisin mainita vaikka nämä: mainio keski-ikäisen Ruthin Romanssi, huippuasianajaja Cohenista kertova Hymyilisit vähän, karmiva huumesalakuljetuksesta kertova Carmen, traaginen, nuoren meksikolaistytön Amalian pienestä poikavauvasta Jesuksesta kertova Mijito sekä aivan hulvaton 502.

Lucia Berlin
Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia - Siivoojan käsikirja 2
A Manual of Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - lämmin kiitos
_______________

Lucian tahtiin ovat tanssineet myös: 
Kirjaluotsi, Kirjamies, Kirjasähkökäyrä, Reader why did I marry him?

Smoking with Lucia / The Paris Review / by Elizabeth Geoghegan, joka on Roomassa asuva yhdysvaltalainen kirjailija. Juttu Lucian kanssa tupakalla valittiin The Paris Review’n parhaaksi jutuksi 2015.

”Like most great storytellers, Lucia was a first-rate gossip. But her gossip was never banal. The best of it was always connected to her life. It could be risky, though, to think you’d understood her biography, to believe you knew which son or husband a particular story was about. Much less to conflate the affairs, abortions, and suicides of her stories with what actually happened. She had lived all over the world, spoke several languages, married and divorced three times by age thirty-two. She raised four sons, spent time in the New York jazz scene, hung out with the Beats and Black Mountain poets, packed her children into a private plane to go live in a thatch-roofed hut with a sand floor on the Pacific Coast of Mexico. She moved, albeit not quite seamlessly, between lives, between worlds. Reading everything. Meeting everybody.”

Lucia Berlin - Siivoojan käsikirja

En la profunda noche oscura del alma 

las licorerías y los bares están cerrados.

...

Sielun syvässä ja synkässä yössä

kaikki viinakaupat ja baarit ovat kiinni.

Niinpä niin. Netistä löytyy Lucia Berlinin sitaatteja, tuossa yksi esimerkki! Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjasta on kohistu pitkin viime syksyä; itsekin jonotin sitä kirjaston loputtomassa jonossa neljä kuukautta. Kirjabloggarit valitsivat Siivoojan käsikirjan vuoden 2017 toiseksi parhaaksi käännöskirjaksi Blogistanian Globalia -äänestyksessä. Eikä syyttä - tämä on The Tapaus. 

Minua, kuten joitakin muitakin, ärsyttivät alkuun sijoitetut, sinänsä ansiokkaat Lydia Davisin ja Stephen Emersonin alkusanat ja johdannot. Ne paljastivat liikaa ja antoivat liikaa ohjeita siitä, miten novelleja tulisi lukea, joten annan ohjeeksi: lue vasta lopussa! Suomessa tämä Berlinin postuumi novellikokoelma julkaistaan kahdessa osassa; jälkimmäinen osa ilmestynee syksyllä, joten tätä herkkua on lisää luvassa.

I exaggerate a lot and I get fiction and reality mixed up, 

but I don't actually ever lie.

Novellit sekoittavat Berlinin omaa elämää ja fiktiota huolettomasti suloiseksi sekasotkuksi. Fiktion ja faktan suhdetta en liikoja miettinyt, vaan antauduin nautittavalle tekstille. Välähdykset tavallisten ihmisten karusta arjesta toivat mieleen Raymond Carverin rosoiset novellit ja runot, mutta Berlin ei ole ilmaisussaan niin minimalistinen kuin Carver. Hänen kerrontansa on rempseää ja suorasukaista; ei silotella eikä kaunistella; väliin putkahtaa usein joku hurmaava lyhyt ja sarkastinen heitto tai loppuun vänkä yllätys, jolloin lukija kokee oivalluksen hetken.

Alkuun novellien imuun pääsy tuntui hankalalta, ja jopa kummeksuin Berlinin saamaa hehkutusta.  Näköjään kirjailijan tyyliin sujahtaminen vei oman aikansa, sinne sarkastiseen Siivoojan käsikirjaan saakka.... Ensimmäinen minua suunnattomasti huvittanut ja ilahduttanut novelli oli Oma jockeyni, pituudeltaan vain vajaat kaksi sivua. Se on aivan täydellinen, nerokas lyhyydessään; se luonnehtii tarkasti ja kaiken olennaisen tuosta hetkestä ensiapupolilla; ja taatusti lentelivät amorin nuolet ja pikkusydämet siellä tuon miniatyyrikokoisen atsteekkijumalan ja hoitsumme ympärillä. Nimenomaan tuo tokaisu 'Luoja' kertoo kaiken!  ❤︎

Jockeyt ohjataan minulle, koska puhun espanjaa ja useimmat niistä ovat meksikolaisia. Ensimmäinen tapaamani jockey oli Muños. 

Luoja. 

Odottelimme kuvaushuoneessa röntgeniin pääsyä. Minä lohdutin häntä kuin hevosta. Cálmate, lindo, cálmate. Despacio... despacio. Hissukseen, hissukseen. Hän rauhoittui siinä sylissä ja korskahteli hiljaa. Minä silitin hänen kaunista selkäänsä. Se vavahteli ja kiilsi kuin nuorella varsalla. Se oli ihanaa.

Lucia Berlinin aiheet kattavat tavattoman laajan kirjon. Hän hyödyntää loistavasti omaa laajaa ja värikästä elämänkokemustaan. Koskettavimpia novelleja olivat ehkä nuoren naisen abortintekomatka Meksikon puolelle Juáreziin / Tiikerinpuremia ja yksinhuoltajaäidin tuskainen viinanhakureissu varhain aamulla ennen lasten heräämistä / Kaikki karkaa käsistä.  Novelleissaan Berlin läväyttää lukijan silmille amerikkalaisuuden karumman puolen - ankeat itsepalvelupesulat, joiden seinillä AA:n iskulauseet tarjoavat pelastustaan; värikästä paikallisväriä tihkuvan elämänmenon Meksikon rajan molemmin puolin, El Pasossa ja Juárezissa; Santiago de Chilen poliittiset kuohunnat niin ikään; kahden kerroksen väen - siivoojat ja heidän yläluokkaiset naurettavat emäntänsä mainiossa niminovellissa Siivoojan käsikirja; opettajan arjen ongelmallisissa lähiökouluissa... Kokoelma on runsas ja elämänmakuinen; realistinen ja huumorintäyteinen.

Lucia Berlin vei ja tämä lukija upposi täysin hänen ihmistensä yleviin ja alhaisiin tunteisiin ja tekoihin, joita kirjailija tarkastelee ilkkuvalla huumorilla. Täytyy sanoa, että hänellä oli pokkaa oman sukunsa ja oman alkoholisminsa esille tuomisessa. Yksi parhaista koskaan lukemistani novellikokoelmista, muistijälki on niin vahva.

Lucia Berlin
A Manual for Cleaning Women, Selected Stories 2015
Siivoojan käsikirja
Suomentanut Kristiina Drews
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Kirjabloggarit valitsivat Siivoojan käsikirjan hopealle Blogistanian Globalia 2017 -äänestyksessä. Kirjaa on luettu valtavasti, siksi minulle tavanomaisen kolmen blogiystävän sijasta täysi tusina: 

Kannesta kanteen, Kiiltomato / Joonas Säntti, Kirjaluotsi, Kirjasähkökäyrä, Kosminen K, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi, Lukuisa, Mitä luimme kerran, Rakkaudesta kirjoihin, Reader why did I marry him?, Tekstiluola

Yhdysvalloissa 2015 postuumisti julkaistu kokoelma sai sekä kriitikoilta että lukijoilta hurmioituneen vastaanoton ja nosti Berlinin koko lukevan yleisön tietoisuuteen. Berlinin rosoiset, melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta. 

Lucia Berlin (1936–2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, äiti, alkoholisti, yksinhuoltaja ja sisukas nainen. 1990-luvulla Berlin sai vierailevan kirjailijan pestin Coloradon Boulderin yliopistossa ja pian opiskelijoiden rakastama kirjailja ylennettiin apulaisprofessoriksi.