Kesäkuun luetut

Olen nauttinut alkukesästä täysillä, kierrellyt siellä täällä ja ihastellut puutarhan kukintaa 

& vehreää luontoa. Toisessa blogissani kirjoitin mm. näistä. Tuntuu etten muka olisi lukenut mitään,

mutta 10 kirjaa kertyi. Niistä valitsin elämyksellisimmiksi seuraavat:

Virve Heininen - Italian valossa ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ Didrichsenin taidemuseo 2007 / lomahaave

En nähnyt Didrichsenin taidemuseossa kevätkaudella 2007 ollutta näyttelyä Italian valossa, jonka näyttelyjulkaisu tämä upea ja monisivuinen taidekirja on. Taidehistorioitsija Virve Heininen esittelee mielenkiintoisesti Elin Danielson-Gambogin elämänkaaren, hänen monet asuinpaikkansa Italiassa ja miehensä, Rafaello Gambogin ja muuta italialaista aikalaistaidetta. Taiteilijapuolisot työskentelivät yhdessä ja heidän tyylinsä ovat lähellä toisiaan. Kirjassa on useita teospareja, Elinin versio ja Rafaellon versio, mikä oli todella mielenkiintoista. Italian valossa on kauttaaltaan suomen- ja ruotsinkielinen. Lopussa on lisäksi kattava yhteenveto italiaksi, olihan näyttely ja tämä upea näyttelyjulkaisu Suomen ja Italian kulttuuriyhteistyön tulosta. Taideteosten kuvat ovat isokokoisia ja Heininen kertoo niistä tavattoman kiinnostavasti. Halosenniemen kesänäyttelyssä - Naisia tupa täynnä - on esillä kymmenkunta Elin Danielson-Gambogin teosta.

Heine Bakkeid - Meren aaveet **** Into 2019  / yö

Meren aaveet on norjalaisen Heine Bakkeidin (s. 1974) esikoisdekkari, joka vie lukijan Pohjois-Norjan karuille ja myrskyäville rannikoille. Thorkild Aske on virastaan hyllytetty poliisin sisäisessä tutkinnassa työskennellyt keski-ikäinen mies. Neljä vuotta sitten hän töpeksi oikein olan takaa: rakastui väärään naiseen ja ajoi huumeissa kolarin, jossa nainen kuoli. Mies kantaa hirveää syyllisyyttä, on itsetuhoinen ja tapahtunut on traumatisoinut hänet syvästi. Aske on juuri päässyt vankilasta ja yrittää rakentaa uutta elämää vankilanjälkeiselle itselleen.

Jännittävä, vauhdikas, intensiivinen ja tiheätunnelmainen. Odotan mielenkiinnolla Asken seikkailujen seuraavaa osaa, joka on jo ilmestynyt norjaksi - Møt meg i paradis / Tavataan paratiisissa (2018). Toivottavasti sekin saadaan pian suomeksi.

Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa **** Like 2019 / vähintään 5 väriä

Shaun Usherin intohimo vanhoja kirjeitä kohtaan poiki ensin pari huippusuosittua blogia ja sitten tämän ensimmäisen kirjan Letters of Note / Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa. Tätä hienoa ja tyylikkäästi toimitettua kirjaa lukiessa tulee ensimmäiseksi mieleen, mitä meistä internetajan ihmisistä jää tuleville historiantutkijoille. Tuskin kukaan säilyttää sähköpostejaan ja vaikka säilyttäisikin, eihän niissä ole yhtään samaa charmia kuin käsinkirjoitettuissa kirjeissä! Mieleeni muistuu mm. suomalaisten taiteilijoiden elämäkertojen hurmaava kirjeenvaihto: Albert Edelfelt kuvitti Pariisista äidilleen lähettämiään kirjeitä piirroksin ja Ellen Thesleffin kirjeissä taiteilijatartovereilleen oli kielten hurmaava sekamelska! Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa on kirjana tyylikäs ja kaunis ja kerrassaan hurmaavaa luettavaa!

MUUT KOTIMAISET

Riitta Konttinen & Ulla Savojärvi - Elin Danielson-Gambogi **** HML taidemuseo 1995

Jere Vartiainen - Minuus │ Miinus *** Kolera 2019 / mies

MUUT ULKOMAISET

Rachel Cusk - Ääriviivat *** S & S 2018 / ruutuja

Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt **** Tammi 2019 /piirroskuva

Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä *** Bazar 2019 / jännitys

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo *** Sammakko 2019 / nainen

Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi *** Gummerus 2019 / hauska

Marikan luotsaamassa Kirjankansibingossa tilanne näyttää tältä.

Ehkä heinäkuussa täyttyy ensimmäinen bingorivi. 
Käy kurkkaamassa Marikan Oksan hyllyltä -blogiin ja tule mukaan tähän kivaan haasteeseen! 

Ihanaa heinäkuuta, topivottavasti Keski-Euroopan järkyttävä helle ei saavu tänne!
Kaiken varalta kuitenkin ’viileitä vesiä’.
- riitta

Kaksi upeaa taidekirjaa Elin Danielson-Gambogista

Italian valossa teoksen kannessa Elin Danielson-Gambogin viimeinen koti, Villa Benvenuti (n. 1915).

Rafael Gambogin maalaus talosta aivan samasta kulmasta löytyy myös kirjan sivuilta.

Heräsin vasta muutama vuosi sitten Elin Danielson-Gambogin taiteen upeuteen. En siis nähnyt Didrichsenin taidemuseossa kevätkaudella 2007 ollutta näyttelyä Italian valossa. Samanniminen upea ja paksu taidekirja esittelee mielenkiintoisesti Elinin elämänkaaren, hänen monet asuinpaikkansa Italiassa ja miehensä, Rafaello Gambogin ja muuta italialaista aikalaistaidetta. Taiteilijapuolisot työskentelivät yhdessä ja heidän tyylinsä ovat lähellä toisiaan. Kirjassa on useita teospareja, Elinin versio ja Rafaellon versio, mikä oli todella mielenkiintoista.

Elin syntyi Noormarkussa vuonna 1861. Hän ei koskaan pitänyt seudusta ja tie kävi jo 15-vuotiaana Helsinkiin Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Varaton Elin eli apurahoilla ja stipendeillä, ja matkusti Pariisiin taideopintoihin kuten lähes kaikki suomalaismaalarit. Pariisin lumon alkaessa hiipua, Italia ja Firenze veivät sen paikan Euroopan taiteen mekkana. Livornosta kotoisin oleva Rafaello oli 13 vuotta vaimoaan nuorempi. Liitto perustui suurelta osin taiteilijatoveruuteen - ja sitten kävi onnettomasti: Rafaello rakastui Italiassa vierailevaan Elinin ystävään, Dora Wahlroosiin. Aviokriisi oli shokki Elinille ja riitaisat välit jäytivät työtehoa. Ensi ajatus oli avioero, mutta kun Rafaellon mielenterveys järkkyi yhä pahemmin, Elin uhrautui, tuki ja piti huolta miehestään elämänsä loppuun asti.

Elin oli omapäinen ja boheemi. Hän kapinoi naisten alistettua asemaa vastaan shokeeraavilla aihevalinnoillaan. Tylytystä saivat mm. teokset Teepöydän ääressä 1890, jossa Tytty-sisko polttelee rennosti tupakkaa sekä Äiti 1893, jossa liian intiimissä makuuhuonemiljöössä myöskin vauvaansa imettävä Tytty. Italiaan pysyvästi muutettuaan Elinin shokeeraavat ja äiti-lapsiaiheet loppuivat, kenties vielä sovinnaisemman ympäristön vaikutuksesta. Tilalle tulivat maisemat ja italialaisen arjen kuvaus. Eliniä kiinnostivat värit, valo ja varjo, ja utuisen ilman kuvaus. Taidehistorioitsija Virve Heininen selittää ja analysoi teoksia hurmaavalla ja selventävällä tavalla.

Auringonlasku 1910-15, osa teoksesta.

Teos kuuluu Danielson-Gambogin korkealta paikalta kuvattujen teosten sarjaan. 

Taivas ja meri sulautuvat toisiinsa horisontissa kuvan ulkopuolella oikealla.

Virve Heininen kertoo pitkästi tästä ihanasta maalauksesta.

Lukiessa mietin, miten valtavaa sitkeyttä ja itsetuntoa maalarina toimiminen tuona aikana naiselta vaati, mutta Elinin päättäväisyys heijastuu selvästi hänen omakuvistaan! Suomessakin naismaalareita vähäteltiin, mutta Italian maaseudulla Elinin tapainen nainen oli kummajainen ja silmätikku. Avioliiton raskaus ja toimeentulon kannalta tärkeät muotokuvatilaukset toivat hänet Suomeen monina kesinä. Kuusi tai kaksitoista muotokuvaa kesässä oli uuvuttava tahti, mutta niillä tuloilla elettiin Italiassa talven yli. Elin oli rauhaton kosmopoliitti, joka ei pitkään viihtynyt yhdellä paikkakunnalla. Italiassakaan hän ei asunut yli kahta vuotta samassa paikassa ilman että olisi viettänyt pitkiä aikoja muualla: Firenze, Antignano, Torre de Lago, Volterra... Hän asui monena talvena Firenzessä ja jopa pari kuukautta Roomassakin. Suomen vierailut saattoivat kestää kuukausia, jopa vuoden. Melkoista reissaamista, kun ottaa huomioon että lentäen ei tuohon aikaan matkustettu.

Teoksessa on kaksi esimerkkiä taideteosten konservoinnista. Omenapuun alla löytyi huonokuntoisena italialaisesta galleriasta ja siihen oli Rafaello Elinin kuoleman jälkeen merkinnyt oman signeerauksensa - ehkä myyntitoivein, alkoholisoituneena ja syrjäytyneenä. Osa Rafaellon 4 x 2 m kokoisesta teoksesta Hullut 1906 löytyi Turun taidemuseon varastosta. Hän maalasi sen oleskellessaan Volterran mielisairaalassa. Minun makuuni olivat enemmän Elinin kuin puolisonsa työt. Värit ovat heleämpiä ja ote taiteellisempi. Rafaello Gambogin vain parikymppisenä maalaama Maastamuuttajat 1894 on tosin mielettömän upea ja koskettava työ!

Italian valossa on kauttaaltaan suomen- ja ruotsinkielinen. Lopussa on lisäksi kattava yhteenveto italiaksi, olihan näyttely ja tämä upea näyttelyjulkaisu Suomen ja Italian kulttuuriyhteistyön tulosta. Taideteosten kuvat ovat isokokoisia ja kuten jo aiemmin mainitsin, taidehistorioitsija Heininen kertoo niistä tavattoman kiinnostavasti. Täydet viisi tähteä! Lopuksi suositan Halosenniemen kesänäyttelyä Naisia tupa täynnä, jossa on esillä kymmenkunta Elin Danielson-Gambogin teosta.

Virve Heininen - Italian valossa / I italienskt ljus / Nella luce italiana
Didrichsenin taidemuseo 2007
*****
Kirjastosta
_______________

Kirjan kannessa hurmaava Vaaleanpunainen omakuva 1899.

Hämeenlinnan ja Turun taidemuseoissa oli Elin Danielson-Gambogin näyttely vuonna 1995 ja tämä toinen taiteilijasta lukemani on tuon näyttelyn julkaisu. Professori emerita Riitta Konttinen vastaa Suomen osuudesta, Ulla Savojärvi kertoo Italian ajan töistä. Huippukiinnostava on tämäkin kaksikielinen teos, joka kertoo taiteilijan elämän vaiheet, matkat ulkomaille, näyttelyt teoksineen ym. tarkasti. Elinin parhaita ystäviä olivat taiteilija Victor Westerholm ja hänen vaimonsa Hilma, jonka katseellaan ja asennollaan yleisöä haastava muotokuva vuodelta 1888 herätti huomiota ja toi Pariisin maailmannäyttelyn pronssimitalin. Ahvenanmaan Önningebyn taiteilijayhteisö oli tärkeä ja Elin maalasi siellä ystävineen useina kesinä.

Näissä teoksissa on kuvattuna osittain eri teokset, siksi suosittelen molempia. Tässä on kaunis suomalaisaiheinen ja Elinille epätyypillinen aihe Tyttö metsässä 1893, joka oli varmasti kansallisromanttisia aiheita suosivan hyvän ystävän Axel Gallenin vaikutusta. Nämä kaksi upeaa taidekirjaa veivät ihastuttavalle matkalle Elin Danielson-Gambogin taiteeseen. Teksteistä piirtyvät tutkimuksentarkasti taiteilijan uran kehitys ja elämä niin Suomessa kuin Italiassa. Aivan ihania taide- ja lukukokemuksia molemmat!

Riitta Konttinen & Ulla Savojärvi - Elin Danielson-Gambogi
Käännökset Rainer Knapas
Graafinen suunnittelu Päivi Poropudas
Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 3/1995 / Otava
****
Kirjastosta
_______________

Aiemmin kirjoitin Kati Kannon teoksesta Suomalais-italialainen rapsodia, jossa hän tekstittää ihanalla tavalla teokset Teepöydän ääressä (1890) ja Balda-tädin ajanvietteen (1886). Tässä bloggauksessa on myös linkki Danielson-Gambogin teoksia esittelevään Youtube-videoon.

Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt

Koko Eurooppa oli pakolaiskriisin takia täysin sekaisin kun Jenny Erpenbeckin teos Gehen, ging, gegangen - Mennä, meni mennyt ilmestyi vuonna 2015. Pakolaiskriisi oirehti jo edellisenä vuonna. En tiedä kuinka kauan Erpenbeckillä tämä teos oli työn alla, mutta ilmestymisen ajoitus oli napakymppi.

Kirjan päähenkilö on eläköitynyt klassisten kielten professori Richard. Hän on syntynyt ja kasvanut Itä-Berliinissä ja edelleenkin, 25 vuotta muurin murtumisen jälkeen, miehellä on vaikeuksia suhtautua länteen ja yhdistyneeseen Saksaan - hän tuntuu olevan yhtä eksyksissä kuin afrikkalaiset turvapaikanhakijat, joihin hän kohta tutustuu. Vaimo on kuollut, nuori rakastajatar hylännyt ja mies elelee yksin talossaan järven rannalla. Kaupungilla Richard näkee afrikkalaisten pakolaisten nälkälakon eikä tapahtumaa suuremmin huomioi. Sitten myöhemmin Richard törmää heidän protestileiriinsä Oranienplatzilla. Turvapaikanhakijoilla on ollut leirinsä keskellä kaupunkia jo kaksi vuotta ja Richard alkaa käyttää aikaansa heidän jututtamiseensa. Itse asiassa hän suorittaa eräänlaista tutkimusta näiden miesten kotimaista, menneisyydestä ja pakolaisuuden kulusta - ja huomaa oman tietämättämyytensä, niin sivistynyt mies kuin onkin.

Erpenbeck on itsekin syntynyt Itä-Berliinissä (1967) ja itä jotenkin menneisyyteen jämähtäneen Richardin silmin oli todella kiinnostavaa luettavaa. Mutta en voi sanoa pitäneeni Richardista. Hän on mies, joka on elänyt elämänsä ottamatta kantaa mihinkään, kulkenut silmälaput silmillä ja elänyt kaiken ulkopuolella omalla saarekkeellaan. Nuoren rakastajattarensa mies mainitsee hyvin usein, pitkän avioliiton ongelmat jäävät rivien väliin lukijan tulkittaviksi. Vaimo joi ja haastoi riitaa; aivan kirjan lopussa syy tähän selviää Richardin ällistyttävästä puheenvuorosta.

Richard uppoaa monen afrikkalaisen turvapaikanhakijan elämään, haastattelee heitä, opettaa yhdelle pianonsoittoakin, opettaa heille saksaa ja hoitaa heidän kanssaan jopa paperisotaa. Hienosti Erpenbeck rinnastaa hyvin toimeentulevan eurooppalaisen ja afrikkalaisen, joka ei todellakaan voi miettiä mihin kulutushyödykkeisiin rahaa käyttäisi. Afrikkalaisella rahaa ei ylipäätään ole. Turvapaikanhakijoiden toivoton tilanne tulee hyvin selväksi. Vaikka Saksassa on avoimia työpaikkoja vaikka kuinka, ilman työlupaa turvapaikanhakijoita ei voida palkata. Useimpia heitä odottaa maastakarkotus, vaikka väliaikainen oleskelulupa olisi myönnettykin: heidät karkotetaan työttömyyden riivaamaan Italiaan, sillä sinne heistä useimmat ensimmäiseksi päätyivät.

Richardin kiinnostus turvapaikanhakijoiden tilanteeseen erottaa muka ystävät oikeista ystävistä. Yksi elämänikäinen ystäväpariskunta menettää ystävästatuksensa, mutta jäljelle jää monia, jotka tarjoavat afrikkalaisille turvapaikanhakijoille katon pään päälle, vaikkakin väliaikaisen. Erpenbeckin kerronta tuntui minusta jotenkin hyvin jämptiltä ja hyvin saksalaiselta. Olisin toivonut enemmän tunnetta traagisiin kohtaloihin. Ehkä sitä oli, mutta minuun se ei yltänyt. Kieltämättä ajatuksia herättävä teos - eikä EU:ssa pakolaiskysymystä olla vieläkään ratkaistu.

Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt
Alkuteos Gehen, ging, gegangen 2015
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Kansi Laura Lyytinen
Tammi 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi, Mummo matkalla, Kirsin Book Club

Kulttuurielämyksiä Tuusulan Rantatiellä ❤︎

Viime kesänä podin murtunutta nilkkaani ja makasin kotona kuin tatti.

Siksi nyt tekee mieli liehua siellä sun täällä. Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisöissä 

olen vieraillut toki ennenkin, mutta kyllä tätä kaunista miljöötä katselee vaikka

useammankin kerran kesässä! 

Muutama kuvakollaasi Ainolasta, Erkkolasta, Halosenniemestä ja Lottamuseosta

- vinkiksi kesälomallaan täällä päin matkaileville.

Ainola on aivan hurmaava kotimuseo, kodikas ja sympaattinen.

Tuntuu kuin Sibeliukset voisivat milloin tahansa tulla vierasta tervehtimään!

Ensi syksynä ilmestyy muuten Riitta Konttisen elämäkerta Aino Sibeliuksesta (Siltala).

Erkkolassa juhlitaan J. H. Erkon (1849-1906) syntymän 170-vuotisjuhlaa.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja siinä aivan lähellä on vaatimaton Aleksis Kiven kuolinmökki.

J. H. Erkon runo Lehtityttö löytyy Marjut Hjeltin toimittamasta teoksesta 

Naisia Kansalliskirjastossa:

”Työmieslehti - viisi penniä - ostakaa!”

Viiman vinkuen, purren pakkasen,

katupielessä huutaa tyttönen:

”Työmieslehti ostakaa!”

Kansa virtaa vaan, harva ostaakaan.

Eikö vaikeroi tyttö kodistaan,

ei hän hiisku äidistään,

kuinka hän jäi kärsimään

kuuden pienen lapsen luo -

huvittaisko keitään tuo!

Joku rientäen viskaa viitosen,

joukko kulkee pois, tuskin huomaten.

Tyttö, hän ei taatostaan

kerro, kuinka maailmaan,

lakon tehden läksi se,

jätti tyhjän perheelle.

”Työmieslehti - viisi penniä - ostakaa!”

Tyttö kalvas sen huutaa väristen,

koti, läksytkin johtuu mielehen.

”Työmieslehti ostakaa!”

Kautta pimeän kotiin kiitää hän.

”Ehkä vaaratta sinne ennätän.”

Saapuu. - Kylmä, kostea

huone. Pienin sairaana.

Missä äiti? - Pyykillä.

Joukko alkaa itkeä.

”Työmieslehti - viisi penniä - ostakaa!”

Tuota huutoa kuulen ulkoa

enkä rauhaa saa pienten itkulta.

”Työmieslehti ostakaa!”

J.H. Erkon runo ”Lehtityttö”. Valvoja 4.1901. - Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

 Pekka Halosen taiteilijakodissa Halosenniemessä on upea kesänäyttely teemalla

Naisia tupa täynnä. Näyttely esittelee meidän kultakauden pahaimmistoa -

naisia sekä taiteilijoina että malleina. Esillä teoksia näiltä taiteilijoilta:

Pekka Halonen, Elin Danielson-Gambogi, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Amélie Lundahl, 

Albert Edelfelt, Ellen Thesleff, Fanny Churberg, Venny Soldan-Brofeldt, Akseli Gallen-Kallela, 

Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Tyko Sallinen, Helmi Biese, Anna Sahlstén, Eemil Halonen, 

Marcus Collin, Anders Zorn.

Esillä Elin Danielson-Gambogilta kymmenkunta teosta, mm. nämä, jotka 

Kati Kanto on tekstittänyt hurmaavasti teoksessaan Suomalais-Italialainen rapsodia:

"Balda-tädin kanssa tulen hyvin toimeen, kaikki tulevat. Kukaan ei pärjää hänelle pasianssissa. 

Se on hänen bravuurinsa, jota hän kertoo harrastaneensa nuoresta tytöstä lähtien.

Varsinaiseksi maestroksi hän onkin kehittynyt! Balda-täti polttelee tupakkaa 

ja nautii selvästi elämästään. Hänestä on yhdentekevää, mitä muut hänestä ajattelevat."
- Balda-tädin ajanviete 1886

"On selvää, että uin koko ajan vastavirtaan. Aivan koko ajan joudun taistelemaan jotain vastaan. 

Jos se ei ole konkreettinen este, jonkun ihmisen mielipide, on se yleinen ajatusmaailma.

Miten paljon rakastankaan Tyttyä esittävää maalaustani, jossa hän vetelee haikuja tupakastaan.

Se on niin tyypillinen näky hänestä! Mutta kuinka paljon olenkaan saanut kuulla 
siitä paheksuntaa ja väheksyviä huomautuksia! "
- Teepöydän ääressä, 1890

Lottamuseo on todella vaikuttava. Museotilat tämän kauniin vaaleansinisen

rakennuksen toisessa kerroksessa kertovat modernein audiovisuaalisin keinoin

lottien ja meidän tarinaamme.

Jos matkailija kaipaa ruumiinkin ravintoa, voi pistäytyä lounaalla vaikka Krapihovissa!

Olen kerran istunut isossa seurueessa tässä tunnelmallisessa ravintolassa,

ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Kuva Wikipedia.

Lisää tietoa

Visit Tuusulanjärvi

Toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa ja aurinkoista juhannusta!

Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa - toim. Shaun Usher

"Hektisen aikamme keskellä käsin kirjoitetut kirjeet pysäyttävät ja herättävät historian eloon. Kirjaan on kerätty kirjeitä maailman eri kolkista ja eri aikakausilta. Kirja sisältää alkuperäisen, usein käsinkirjoitetun, kirjeen sekä sen suomennoksen – tarvittaessa selityksen ja taustoituksen kera. Yli sata kirjettä, yli sata ihmiskohtaloa!” - kustantaja

Shaun Usherin intohimo vanhoja kirjeitä kohtaan poiki ensin pari huippusuosittua blogia ja sitten tämän ensimmäisen kirjan Letters of Note / Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa. Lisäksi hän on julkaissut samalla idealla listoja kirjamuodossa esim. kuuluisia puheita, tarinaa kissoista ja kirjeitä rakkaudesta. Tätä hienoa ja tyylikkäästi toimitettua kirjaa lukiessa tulee ensimmäiseksi mieleen, mitä meistä internetajan ihmisistä jää tuleville historiantutkijoille. Tuskin kukaan säilyttää sähköpostejaan ja vaikka säilyttäisikin, eihän niissä ole yhtään samaa charmia kuin käsinkirjoitettuissa kirjeissä! Mieleeni muistuu mm. suomalaisten taiteilijoiden elämäkertojen hurmaava kirjeenvaihto: Albert Edelfelt kuvitti Pariisista äidilleen lähettämiään kirjeitä piirroksin ja Ellen Thesleffin kirjeissä taiteilijatartovereilleen oli kielten hurmaava sekamelska!

Tässä teoksessa lukijalle avautuu koskettavasti ihmisten syvimpiä tuntoja vuosisatojen takaa. Aina kun julkaisuoikeus on saatu, alkuperäinen kirje on valokuvattu kirjan sivuille. Kuvituksena on myös muotokuvia kirjeen kirjoittajista ja vastaanottajista. Ehkä valitut kirjeet puhuttelevat vielä enemmän englantilaista ja amerikkalaista lukijaa kuin suomalaista, mutta kyllä yleismaailmallisesti kiinnostavia kirjeitä on aivan riittävästi mukana.

Valikoimaan on otettu monen kirjailijan, poliitikon ja tunnetun henkilön kirjeitä, mutta joukossa on myös lapsia ja ihan tavallisia ihmisiä, entinen etelävaltiolainen orjakin Yhdysvalloista. Kirjeiden aiheet ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minua koskettivat syvästi rakkausviestit historian hämäristä, mutta otan huumoriesimerkin vuodelta 856 - onhan suven suurin juhla ovella! Yli tuhat vuotta sitten kiinalaiset juhlivat reippaasti, perisuomalaiseen tyyliin, ja asianosaiset olivat tietysti kovin häpeissään seuraavana päivänä. Dunghuanin etikettivirasto tuotti avuksi kirjemallin, jolla oli näppärää pyydellä anteeksi töpeksivää käytöstään. Kiinankielisillä kirjoitusmerkeillä kirjoitetussa mallissa sanotaan näin:

Join itseni eilen ylettömään humalaan, 

mutta karkeaa ja epäkohteliasta kieltä 

en käyttänyt tietoisesti. 

Ymmärsin vasta aamulla toisten puheista, 

mitä oli tapahtunut, 

se sai minut hämmennyksiin 

ja olin vajota maan alle häpeästä. 

Vetoan siihen, että vaatimaton astiani 

täyttyi yli mittojensa. 

Luotan nöyrästi hyväntahtoisuuteenne 

ja viisauteenne olla tuomitsematta rikettäni. 

Saavun pyytämään anteeksi 

myös henkilökohtaisesti, 

mutta siihen saakka toivon teidän hyväksyvän 

tämän kirjallisen viestin. 

Pidemmittä puheitta, 

olen kunnioittavasti teidän.

Kirjeiden kirjoittajia ovat mm. Kuningatar Elisabeth II pienten pannukakkujen reseptillään, Viiltäjä Jack, Maria Stuart, Wirginia Woolf, Charles Dickens, Louis Amstrong, nuori Fidel Castro, Steve Martin, Raymond Chandler, Leonardo da Vinci, Albert Einstein, Mick Jagger etc. - 124 kirjettä! Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa on kirjana tyylikäs ja kaunis ja kerrassaan hurmaavaa luettavaa!

Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa - toim. Shaun Usher 
Alkuteos Letters of Note 2013
Suomentajat: Ari Väntänen, Elina Koskelin, Ida Takala,

J. Pekka Mäkelä, Jonna Joskitt, Juha Ahokas, 

Niina Kainulainen, Sirje Niitepõld, Taina Rönkkö, Terhi Kuusisto

Like 2019
Kirjastosta
_______________

Shaun Usher pitää huippusuosittuja blogeja listsofnote.com ja lettersofnote.com. Letters of Note (2013) on hänen ensimmäinen kirjansa, joka on julkaistu 17 maassa. Sittemmin on ilmestynyt More Letters of Note (2015) ja muitakin kirjoja, joissa Usher listaa hänelle tärkeitä asioita: kissoista, musiikista, rakkaudesta etc. Hän asuu perheineen Manchesterissa.

Hyvää juhannusta & rauhallisesti vesillä, vaikka kuu tipahtaisi veteen kellumaan!

Heine Bakkeid - Meren aaveet

Meren aaveet on norjalaisen Heine Bakkeidin (s. 1974) esikoisdekkari, joka vie lukijan Pohjois-Norjan karuille ja myrskyäville rannikoille. Thorkild Aske on virastaan hyllytetty poliisin sisäisessä tutkinnassa työskennellyt keski-ikäinen mies. Neljä vuotta sitten hän töpeksi oikein olan takaa: rakastui väärään naiseen ja ajoi huumeissa kolarin, jossa nainen kuoli. Mies kantaa hirveää syyllisyyttä, on itsetuhoinen ja tapahtunut on traumatisoinut hänet syvästi. Aske on juuri päässyt vankilasta ja yrittää rakentaa uutta elämää vankilanjälkeiselle itselleen.

Ex kollega pyytää Askea tutkimaan vaimonsa pojan Rasmus Moritzenin katoamista. Pojan tarkoitus oli perustaa elämysmatkailukeskus pohjoiselle majakkasaarelle, mutta nyt hän on kadonnut ja paikallispoliisi epäilee hänen hukkuneen. Äiti ei saa rauhaa ennen kuin pojan ruumis on löytynyt ja saadaan hauta, jossa häntä muistella. Aske ottaa tehtävän vastaan ja lähtee pohjoiseen - ja joutuu pian epäilyksenalaiseksi - seudulla tapahtuu nimittäin outoja katoamisia.

Aske on alueella liikkuvalle tappajalle oiva syntipukki: itsetuhoinen ja traumatisoitunut mies, joka käyttää kourakaupalla vahvoja kipulääkkeitä ja rauhoittavia. Hän on ennenkin kärsinyt hallusinaatioista eikä häneen yksinkertaisesti voi luottaa. Näkikö hän majakkasaarella todella jonkun hukkuneen ruumiin, vai oliko se sairaiden aivojen harhaa? Entä missä ovat kaksi paikallispoliisia, jotka katosivat myrsky-yönä?

Bakkeidin dekkari on tiivistunnelmainen ja pitää lujasti otteessaan. Pohjois-Norjan ihmisten karu elämä on monipuolisesti ja todentuntuisesti kuvattua. Syysmyrskyjen voima on mieletön, lukijakin hytisee ja tuntee pärskeet! Bakkeid tutustuttaa paikallisiin tuulenpieksämiin ihmisiin, jotka yrittävät tienata leipäänsä kuka mitenkin. On amerikkalaisnorjalainen Harvey, joka tienaa perheelle elantoa mereen paaluttamillaan simpukkaviljelmillä sekä tämän vaimo Merethe, joka on selvänäkijä ja työskentelee elämysohjaajana vanhusten parissa. Asken lihava sisko Liz hukuttaa häntä hakkaavan puolison mustelmat herkkuihin. Hupaisasti Aske päätyy asumaan tilapäisesti paikallisessa vanhusten palvelutalossa, jonka bingossa onni suosii.

Meren aaveet on erinomainen dekkari, jossa yhdistyy hienosti realistinen kerronta ja määrätyt yliluonnolliset piirteet. Pidin siitä, että Bakkeid paljasti vasta vähitellen tarinan edetessä Asken töppäyksen koko kuvan ja aiempia elämänvaiheita. Ei myöskään voinut tietää, oliko miehen kokema lääkkeiden aiheuttamaa hallusinaatiota vai todellista. Kuulustelujen strategioihin oli myös mielenkiintoista tutustua. Herkempää lukijaa voi tosin hirvittää seikkaperäinen ruumiinavauksen kuvaus.

Dekkarin ollessa kyseessä, kirjoittelen ympäripyöreitä, koska en halua spoilata. Jännittävä,  vauhdikas, intensiivinen ja tiheätunnelmainen dekkari piti otteessan. En ole nykyään ollenkaan rutinoitunut dekkarien lukija, mutta suositelen täysillä. Miljöö ja jäyhät norjalaiset olivat loistava yhdistelmä. Odotan mielenkiinnolla Asken seikkailujen seuraavaa osaa, joka on jo ilmestynyt norjaksi - Møt meg i paradis / Tavataan paratiisissa (2018). Toivottavasti sekin saadaan pian suomeksi.

Heine Bakkeid - Meren aaveet
Alkuteos Jeg skal savne deg i morgen 2016
Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
Into 2019
Kustantajalta - kiitän!
_______________

Heine Bakkeid (s. 1974) on varttunut Pohjois-Norjassa, jonka jylhistä seuduista ja tummista sävyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään. Meren aaveet on aiemmin nuorille kirjoittaneen Bakkeidin ylistetty debyytti rikoskirjailijana. Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa.

Kirjabloggareiden Dekkariviikon lukuhaastetta 

luotsaa Lukeva peikko -blogi

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo

Olen lukenut aikaisemmin Strömquistin sarjakuvateokset Kielletty hedelmä ja Prinssi Charlesin tunne. Molemmat olivat minusta riemastuttavan railakkaita ja asenteita tuulettavia. Feministisen sarjakuvan ruotsalaistähden uusin suomennos on Einsteinin vaimo, joka sisältää kaksi Strömquistin aiemmin ruotsiksi ilmestynyttä teosta ja niiden lisäksi jotain uutta. Suomessa vain sana uusi on jätetty kirjan nimestä pois.

Suurin osa kirjasta kertoo maailman inhottavimmista poikaystävistä ja aviomiehistä. Miehistä, jotka ovat olleet sairaalloisen mustasukkaisia, pitäneet naisiaan neljän seinän sisällä vankeina, hallinneet ja vallinneet kaikin tavoin tai 'anastaneet' vaimonsa älylliset saavutukset.

Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo oli fyysikko Mileva Marić (1875-1948) ja pari julkaisi molempien nimillä varhaiset tutkimuksensa. Mutta sitten Albert jätti Milevan ja kaksi lastaan  (joista toinen oli sairas skitsofreenikko) vaimonsa serkun vuoksi - ja Milevan ura tyssäsi siihen. Herää kysymys, kumpi oikein keksi, kumman panos oli suurempi? Tiedemaailmassa naisen oli tuolloin liki mahdoton menestyä omalla nimellään, mieleen tulee vaikkapa Marie Curie. Kirjallisuuden laita on ollut samoin. Moni nainen on toiminut miehensä haamukirjoittajana tai sitten julkaissut kirjoja maskuliinisella pseudonyymillä.

"Marićin osuudesta Einsteinin keksintöihin ollaan erimielisiä: joidenkin mielestä Einstein sai häneltä pääajatuksensa, jotkut taas arvelevat Marićin auttaneen Einsteinia suhteellisuusteorian matemaattisessa puolessa. Nämä spekulaatiot ovat syntyneet Einsteinin kirjeistä, joissa hän puhuu ”meidän” teoriastamme, ja siitä että Einstein lahjoitti Nobel-palkintorahansa Marićille. Marić oli aikanaan suostunut avioeroon vain sillä ehdolla, että saisi rahat kun Einstein saisi Nobel-palkinnon. - Wikipedia

Strömquist esittelee monta mies- ja poikaystäväpahista sarkastisella tyylillään populaarikulttuurin saralta. Heitä ovat mm. Elvis Presley & hänen Gracelandiin telkeämänsä Priscilla, Phil Spector & The Ronettesin päävokalisti Ronnie sekä Stalin & vaimonsa Nadja. Vaimojaan tai tyttöystäviään kaltoin kohtelevien joukkoon kuuluivat myös Karl Marx, Pablo Picasso, Edvard Munch ja Jackson Pollock.

Mikä panee fiksut ja älykkäät naiset alistumaan miehen idioottimaisuuksille ja törkeälle manipuloinnille? Strömquistin - ja minunkin - mielestä pääsyy on romanttisen rakkauden ihannointi. Nuoren lukijan kannattaa kurkata vaikka tuohon linkkiin ja etsiä muutenkin tietoa monen naisen halajamasta romanttisesta rakkaudesta! Toinen syy on se, että nuo naisiaan manipuloivat, vallan sokaisemat miehet, ovat narsisteja. He ovat niin ovelia ja taitavia, että kietovat uhrinsa vähä vähältä verkkoonsa niin että nämä eivät enää osaa tai uskalla pyristellä pois, vapauteen.

Kirjassa puhutaan myös lapsista ja ydinperheestä. Strömquistin mukaan ’ydinperheprojekti’ sai siivet alleen 1800-luvulla porvariston piirissä. Tähän Kunnes kuolema meidät erottaa - ajatukseen liittyy uskonnon ohella myös romanttisen rakkauden harhaluulo. Ajatellaan, että on elettävä kylki kyljessä tuon kerran valitun kumppanin kanssa, ja jos se ei onnistu epäonnistuminen musertaa alleen.

Sarjakuvillaan Strömquist herättelee ajattelemaan rakkaus- ja suhdeasioita feministisestä näkökulmasta. Hyvä niin. Kuitenkaan aivan samaan ihastuksen asteeseen kuin kahden aikaisemmin lukemani sarjakuvan osalta en nyt päässyt. Liekö syynä se, että uutuudenviehätys oli poissa? Sisältö oli myös vähän pomppiva ja hajanaisen tuntuinen - ärsyttävät äijähenkilöt olisin ehkä itse jättänyt pois. Lisäksi loppua kohti puhekuplissa tuli todella ahdasta. Ehkä suomeksi sanominen vie enemmän tilaa kuin ruotsiksi? Joka tapauksessa minulle pienen fontin lukeminen tuotti tuskaa, suurennuslasin käyttö syö lukuelämystä, niin se vaan on.

Vaikka Einsteinin vaimo ei minulle paljon uutta asiaa tarjonnutkaan, onneksi meillä on Strömquist varoittamassa nuoria naisia näistä machoporsaista!

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo
Alkuteos Einsteins nya fru 2018
Sisältää aiemmin julkaistut Einsteins fru (2008) & Ja till Liv! (2011) sekä jotain uutta
Suomentanut Helena Kulmala
Kansikuva Sören Vilks, taitto Josefine Edenvik
Suomenkielisen ulkoasun toteutus Riikka Maijanen ja Jouka Mattila
Sammakko 2019
Kustantajalta - kiitän!
_______________

Olen lukenut Françoise Gilotin Elämä Picasson rinnalla ja Diane Ducretin Diktaattorien naiset - vinkiksi, jos haluaa syventää tietämystään historian porsastelevista miehistä!

Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi

KOLME EVANKELISTAA #2

Kolme evankelistaa -sarjan aiemmin suomentamaton kakkososa on nyt ilmestynyt suomeksi! Ensimmäinen osa Pystyyn kuolleet ilmestyi alkuvuodesta uusintapainoksena ja kolmas, aiemmin suomennettu, Ei takkaa ei tupaa ilmestyy sekin uusintapainoksena alkuvuodesta 2020.

Kakkososan etsivätähti on Louis-Ludwig Kehlweiler, viisikymppinen, potkut saanut sisäministeriön tutkija. Ei hän hommiaan ole hylännyt, sillä hänellä on ympäristön tarkkailu verissä. Yksin asuvan viisikymppisen Kehlweilerin koti, bunkkeri, pursua mappia mapin perään ja hänen omituiset apurinsa tarkkailevat alati kaikenlaista liikehdintää Pariisin numeroin merkityillä puistonpenkeillä. Nyt Kehlweilerin tähtäimessä on joku äärioikeiston vehkeilevä pyrkyri, mutta tämä tapaus jää kesken. Rupikonnansa Bufon kanssa Kehlweiler bongaa nimittäin koirankakan seasta ihmisen luun.

Avukseen lehtileikkeitten saksimiseen ja pursuilevan arkistonsa järjestämiseen Kehlweiler pestaa nimellisellä palkalla kamunsa Vandooslerin veljenpojan Pyhän Markuksen. Tämä evankelista on intohimoinen keskiajan tutkija, lyhyt, laiha ja mustatukkainen. Marc / Marcus pukeutuu aina mustiin ja tykkää hopeakoruista. Yhdessä tämä parivaljakko on kuin pekka ja pätkä tai majakka ja perävaunu, sillä 190-senttisen Kehlweilerin rinnalla Marcus näyttää aika hintelältä. Ylenmääräisestä hermostuneisuudestaan huolimatta Marcista on apua ketteryyttä vaativissa hommissa, sillä vasemman polven vamma haittaa Kehlweileria melkoisesti. Miehiä yhdistää myös huonosti sujuvat naisasiat, kumpikin on pettynyt rakkaudessa ties miten monesti.

Työnteosta ei tullut mitään, oli mahdotonta keskittyä. Kaikki oli sen kaverin syytä, painukoon hiiteen juttuineen koirista, metalliristikoista, murhasta ja penkistä. // Toisaalta, jos aivan rehellisiä oltiin, ei Kehlweiler pakottanut mihinkään. Hän oli ehdottanut tehtävää eikä ottanut nokkiinsa, kun Marc oli kieltäytynyt. Itse asiassa kukaan ei estänyt Marcia tutkimasta Saint-Amandin kymmenysaittoja, ei kerrassaan kukaan.

Ei kukaan eikä mikään paitsi se koira. Ei kukaan eikä mikään paitsi se luu. Ei kukaan eikä mikään paitsi ajatus naisesta jolle luu oli kuulunut. Ei kukaan eikä mikään paitsi epäilys murhasta. Ei kukaan eikä mikään paitsi Kehlweilerin naama.

Tutkimukset etenevät ja johtolangat vievät parivaljakon Bretagnen uloimpaan kärkeen Finistèreen. Sieltä monensadan kilometrin päästä löytyy murhattu vanha nainen, luun kakannut bitbull, Kehlweilerin kirvelevästi jättänyt rakastettu Pauline ja liuta juttuun liittyviä, epäilyttäviä ihmisiä. Pieneksi hetkeksi avuksi saapuu Pariisista myös kookas ja vaikuttavannäköinen evankelista Matteus, esihistoriaan erikoistunut, metsästäjä-keräilijä Mathias.

Marc huomasi, että kylmästä säästä huolimatta Mathias kulki jääräpäisesti nahkasandaaleissa ilman sukkia, yllään yksinkertaiset pellavahousut, joita karkea nyöri piti paikoillaan. // Mathias osasi käyttää viittä aistiaan aivan omalla tavallaan, kuin antureita, testereitä, dekoodereia ja ties mitä. Marc olisi mielellään markkinoinut ystäväänsä erinäisten keksintöjen korvaajana vaikkapa silloin, kun oli havaittava ääniaaltoja, siitepölyä ja infrapunasäteilyä ja kaikenlaista muuta mutkikasta. Mathias olisi ajanut asian mainiosti ja täysin ilmaiseksi.

Dekkarin edetessä paljastuu myös Kehlweilerin oma kostomissio. Ranskassakin suhtauduttiin toisen maailmansodan aikoihin ja sen jälkeen syrjivästi saksalaisten sotilaiden ranskalaisiin morsiamiin ja suhteista syntyneisiin lapsiin. Koko aikuisikänsä Kehlweiler, ’saksalainen’, on hautonut kostoa niille, jotka kohtelivat tuolloin kaltoin hänen saksalaista isäänsä ja nuorta äitiään.

Muistoksi käynnistäsi käynnistyi vähän hitaasti, sillä en saanut selvää, mikä tämä rupikonnalleen jutusteleva Kehlweiler oikein oli miehiään. Mutta toki alusta asti Vargasin taattu vinksahtanut huumori viihdytti ja maustoi tarinaa. Henkilökuvat näistä kahdesta keskenään hyvin erilaisesta miehestä, Louisista ja Marcista, piirtyivät hilpeinä, tarkkoina ja varsin inhimillisinä. Absurdit ja hulvattomat tapahtumat seurasivat vauhdilla toisiaan, kun Vargas tähtäsi loppuhuipennukseen. Aavistelin syyllistä, mutta karvan verran ohi meni. Viihdyin mainiosti taas kerran Vargasin terävän ja herkullisen huumorin parissa!

Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi
Alkuteos Un peu plus loin sur la droite 1996
Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2019

Kustantajalta - kiitän!

________________

Tuijan lukukokemus

Kirjabloggareiden Dekkariviikon lukuhaastetta 

luotsaa Lukeva peikko -blogi

Ilpo Tiihonen - Largo #tanssivakarhu25

YLEN TANSSIVA KARHU 25 VUOTTA

Tämän vuoden voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikon avajaisissa 3.7.2019.
Tanssiva karhu -voittajat 1994 - 2018.
...
Me kirjabloggaajat haluamme nostaa esiin aiempien vuosien voittajia.
Osa postauksistamme on repostauksia. Lisää runoudesta YLE Kulttuuri / Tanssiva karhu.

VOITTAJA VUOSIMALLIA 2005:

ILPO TIIHONEN - LARGO

Editoitu uusintapostaus huhtikuulta 2017

Largo vei sydämeni, se on aivan ihana runokokoelma! Kokoelman 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä: on hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä ilottelua; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen huumori on villiä, pidäkkeetöntä ja vallatonta; herkkyys haurasta ja sieluun löytävää. Tiihonen hallitsee kaikki rytmi- ja tunnerekisterit. Viime aikoina lukemissani nykyrunokokoelmissa ei missään ole ollut riimittelyjä. Largo ilmestyi siis 2004, joten ei siitä niin kauaa ole. Tiihonen osaa, ja uskaltaa kulkea omia polkujaan - hienoa! Rytmillisissä ja rimmaavissa säkeissä on tuttu tunne ja ne tempaavat mukaansa. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii! Runot on jaettu kuuteen otsikoimattomaan osioon, mutta minä jaan ne nyt omavaltaisesti kahteen tyyppiin: hupsutteleviin ja herkkiin.

VILLIÄ HUPSUTTELUA

Tiihonen on kirjoittanut pilke silmäkulmassa monta mainiota runoa. 

Ne ovat riehakkaita ja ilkamoivia, lyhyitä tai monisäkeistöisiä. 

Pitkän nimirunon Largo Tiihonen aloittaa näin:

Hän alkoi kirjoittaa, kun latautui 

illan väsymyksen stimula, 

ja vavahtaen 

sähköistyivät sormet,.... 

Sitten runossa seuraa monen monta säkeistöä ja siteeraus virsirunoilija 

Juhana Cajanukselta (1655 - 1681) ja runon päätös Cajanuksen vanhalla suomella näin:

... Etzi meno muuttumatoin,  

puuttumatoin, 

Pyri taiwahan Ilohon! 

Tsa tsaba ba diiba duuba, diiba 

Tsaba ba baba da duu 

Hän nukahti puista pöytää vasten, 

vadilla leipää, himmee kuu
...

Pidin kovasti myös riemukkaasta ja hulvatomasta parodiasta Suuri sammattilainen kesäjuhla 

- se on myös pitkä ja monisäkeistöinen: 

... Ja tuolla Runoilija, 

kaikkeuden kuokkavieras, hattaraisin opponentti 

loikoilee marjapensaan alla 

yllään virkatoimiensa viriili liplatus, 

ohrainen tiedonjyvä kurkussaan 

ja säkeitä säkki päässään, 

kun koivuissa 

ilo peippoina pomppii 

Niin leviää sinen suomalainen tieto, 

suuri hartaus 

kun horisonttiin painuu 

Eliaksen emerituspää, 

ja kaukana kavala hallinto, herneet nenässään.
...

HERKÄSTI ELÄMÄSTÄ

Lue minulle nuoruus, lue haava ja suola 

ja muuriseinien 

tuskainen spray 

kun kaikelle sanotaan ei, 

lue silloin se ei 

lue etteivät hennoimmat sulat 

hiertyisi betoniin, 

ja että uhmassaan untuvatakit 

kantais syksystä pakkasiin 

Ja taas keväästä lue, 

lue arvaamaton, iän läike, se lue 

ja ajan sumea temperatuuri 

kun niin tuskaisen pieni ja suuri 

olen minäkin, 

yhtä aikaa 

iltasatu ja postilla 

yhtä aikaa ne lue, 

lue unta ja kuolemaa, 

Nalle Puhia, Poe’ta 

ja sattuman suurta showta, 

Lucky Lukea lue 

ja lakia 

ja lue miksi, minkä takia 

vain suuri määrä on suurta 

ja vain voima voimassa on 

ja miksi maailman lapsissa hakkaa 

se pulssi, uneton.

Largon runoissa on rimmaavuutensa vuoksi tuttu tunne tottumattomankin runonlukijan korvaan, mikä sopii sellaiselle, joka vierastaa nykyrunoja vaikeina. Lukijalle, joka haluaa tutustua nykyrunoihin suosittelen lämmöllä Satu Grünthalin toimittamaa teosta Säkeilyvaara / Runouden käyttöopas. Se on todella herkullista luettavaa, ja sen suola ja sokeri ovat monen kirjailijan lyhyet runoesseet. Teoksesta löytyy Tiihosen vallan hurmaava Kesäillan kevyt käsitteellisyys (Eros 2002), jota runoilija itse ruotii riemastuttavalla tavalla. Tästä linkistä voit lukea valokuvilla kuvittamani runon ja otteen Tiihosen hulvattomasta ruodinnasta pienoisesseessään Taiteellista toistoa vai jankutusta. Lopuksi vielä koskettava Äiti siellä:

Äiti, siellä

Siellä, äiti, sinun taivaassasi.

              Sano milloin minä sinne muuttaisin

Ne vasket, vanhat harput, virtuaalikahvikonsertit.

En taida tietää kumpaan suuntaan

                               tuubaa siellä tuuttaisin.

Vaikea lähteä täältä juuri nyt.

                             On liksapäivä, leijuu ensilunta

ja Nalle Puh on juuri saatu nukkumaan

                  Tuoreita kipinöitä tuikkii kaupungilla

kun painan otsan kylmään ikkunaan

Ja oksillaan naakkaparvi, tiedäthän:

                                               taas sallitaan yhtä,

toista kielletään.

Niin monen monet katoavat siihen rähinään

Mutta rakkautta, nyt kun yötä vasten vielä nojailen

ja astelet lävitseni, äiti

                                            ruumiiton

mutta rakkautta maan ja taivaan ero, se pikku ailahdus

rakkautta on
__________

Ilpo Tiihonen - Largo

Wsoy 2004

*****

Kirjastosta
_______________

Largo toi Tiihoselle myös Valtion kirjallisuuspalkinnon ja Savonia-palkinnon. Näin todettiin valtionpalkinnon perusteluissa:

"Ilpo Tiihonen yhdistää runoissaan uuden ja vanhan. Hän tiivistää ja soinnuttelee, kiihdyttää ja hidastaa, luo suvantoja joista käsin näkee aina tähtiin asti. Tiihosen runoudessa kaikuu niin loppusointu kuin säröäänikin, erikseen tai rinnakkain. Tiihonen on romantikko, joka ei pelkää herkkiä sävyjä. Mutta häneltä irtoavat myös äkkiväärä sosiaalinen kommentti ja hervoton parodia."

Vuonna 1950 syntynyt Ilpo Tiihonen on tuottelias ja monesti palkittu:

• Valtion kirjallisuuspalkinto, 1981
• Kalevi Jäntin palkinto, 1982
• Rauhankasvatuspalkinto, 1989
• Eino Leinon palkinto, 1991
• Einari Vuorela -runopalkinto, 1997
• Runeberg-palkintoehdokas 2005
• Tanssiva karhu -palkinto 2005
• Savonia-palkinto, 2005
• Kirjallisuuden valtionpalkinto, 2005
• Pro Finlandia -mitali 2005