George Orwell - Eläinten vallankumous

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, 

mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Olen lukenut George Orwellin teoksen Vuonna 1984 (ilm. 1949) vuosia sitten ja nyt päätin vihdoin kuunnella faabelin muotoon puetun Eläinten vallankumouksen (ilm. 1945). Molemmissa kirjoissa Orwell kritisoi ja irvailee totalitääristä yhteiskuntaa, jossa eliitti kuorii kermat ja rahvas tekee työt. Hän toimi vapaaehtoisena Espanjan sisällissodassa, mistä kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan Katalonia, Katalonia (ilm. 1938). Neuvostovastaisena ja kommunisminvastaisena Eläinten vallankumous oli poliittisesti epäkorrekti monissa maissa. Suomessa se ilmestyi vuonna 1969 ja Neuvostoliitossa vasta glasnostin aikana virallisen sensuurin poistuttua.

Poliittisen sanomansa ohessa faabeli on erinomaisen vetävästi kirjoitettu ja lukija Paavo Kerosuo oli erinomainen. Maatilan eläinten elämää ja puheenvuoroja oli hauska seurata, vaikka taustalla tietysti leijuu armoton riisto, olipa vallassa ihminen tai hänet syrjäyttänyt eläinrotu. Vallankumouksen siemen kylvetään, kun Willingdonin kartanon juopotteleva isäntä kohtelee eläimiään huonosti ja julmasti. Vanha Majuri-karju esittää ajatuksen eläinten vallankumouksesta tarkoituksena päästä eroon johtavasta ja riistävästä luokasta eli ihmisistä. Majuria seuraavien johtajasikojen Napoleonin ja Lumipallon johdolla vallankumous pannaan toimeen eräänä juhannusaattona ja tilan isäntä Jones häädetään tiluksilta. Eläimet laulavat hurmioituneina vallankumouslaulua Englannin eläimet, toistelevat iskulausetta Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha ja ovat yksimielisiä seitsemästä noudatettavasta säännöstä. Vastaisuudessa kaikki olisivat tasa-arvoisia ja työtä tehtäisiin lujasti yhteisen hyvän eteen.

 

Eläimet raatavat tilalla ja rakentavat tuulimyllyä, joka valmistuttuaan toisi sähköt ja helpottaisi työtaakkaa. Ajan kuluessa siat alkavat pitää itseään älykkäämpinä kuin muut eläimet ja ottavat itselleen etuoikeuksia. Niistä tulee uusi johtava luokka, jonka valtaan muut eläimet proletariaattina alistuvat. Siat muuttavat sääntöjä mielensä mukaan, muuttavat asumaan kartanon päärakennukseen, pimittävät itsellään parhaat ruokapalat ja mieltyvät jopa viskin makuun ja humaltumiseen. Laulu ja nauru raikuu päärakennuksesta nälkäisten eläintoverien korviin. 

 

Muut eläimet uskovat sokeasti suuren Napoleonin poliittista propagandaa, joka vääntää vaikka mustan valkoiseksi. Toisinajattelijat eliminoidaan kylmäverisesti ja korkeimman työnsankarin kunniakirjan aikoinaan saanut Jysky-hevonen lähetetään teurastamoon eikä eläkkeelle, kun se ei enää jaksa. Niin vesittyy vähitellen eläinten sosialistinen unelma: siat alkavat kävellä kahdella jalalla ja pukeutua ihmisten vaatteisiin. Lopulta niitä ei erota vallanhaluisesta ja -himoisesta ihmisestä mikään.

 

Kepeän sadun muotoon puettu, totalitarismille irvaileva teos on klassinen tutkielma vallan väärinkäytöstä ja veitsenterävä poliittinen satiiri.

 

Minä luin Eläinten vallankumousta Neuvostoliiton ja Stalinin irvailuna. Läsnä olivat monet selvät Stalinin ajan tunnusmerkit: nälänhätä, kunniamerkit, voitonjuhla, vallankumouslaulut, propaganda ja toisinajattelijoiden eliminointi. Mutta teos kertoo toki yleismaailmallisestikin diktatuureista ja vallan sokaisemista johtajista. Kirja ei ollut hiukkaakaan vanhentunut, vaan teksi tuntui ajankohtaiselta ja Panu Pekkasen suomennos kerrassaan erinomaiselta. Äänikirjana ovat juuri ilmestyneet myös Vuonna 1984 ja Kun ammuin norsun ja muita esseitä.

George Orwell - Eläinten vallankumous

Alkuteos Animal Farm 1945
Suomentanut Panu Pekkanen
Wsoy 1969
Äänikirjan kertoja Paavo Kerosuo
________________

George Orwell (1903–1950) oli englantilainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Hän syntyi brittiläisessä Intiassa, kävi koulunsa Englannin sisäoppilaitoksissa, asui Pariisin ja Lontoon köyhissä kaupunginosissa ja taisteli Espanjan sisällissodassa vapaaehtoisena ennen varhaista menehtymistään tuberkuloosiin. Orwellin tyylissä yhdistyivät poliittisuus, kriittisyys ja satiiri niin osuvalla tavalla, että hänen nimestään tuli adjektiivi: orwellilainen kuvaa painajaismaisen autoritääristä yhteiskuntaa.

Tämänkertaista klassikkohastetta luotsaa Kirjakaapin kummitus -blogi.

Klassikkohaasteisiin aiemmin lukemani:

#12: Virginia Woolf - Oma huone

#11: Eeva Joenpelto - Elämän rouva, rouva Glad

#10: Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat

#9: Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

#8: Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

#7: José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi

#6: Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #3