Eppu Nuotio - Leinikkimekko. Raakel Oksa #1

Eppu Nuotion Leinikkimekko aloittaa puuseppä-yrittäjä Raakel Oksasta kertovan cosy crime jännärisarjan. Tässä ensimmäisessä osassa tutustutaan vajaa nelikymppiseen Raakeliin ja hänen elämäntilanteeseensa. Takana on avioero hienostelevasta Mikaelista ja kymmenen ikävuoden tuntumassa oleva Eero-poika on äitinsä silmäterä. Raakelille töitä tekevällä Dannella ja hänellä on kuuma menneisyys. Tarina keriytyy auki kahdessa aikatasossa - nyt ja vuonna 1960.

Nyt Raakel tekee remonttia Etu-Töölössä Oksasenkadulla. Tarkoitus on yhdistää taas yhdeksi joskus kahdeksi erotettu hulppea asunto. Purettavan seinän välistä löytyy vanha peltinen keksilaatikko, josta löytyy poikkileikattu tytön letti, hartsin pala ja leinikkikuvioinen mekko, kokoa 36. Ne viittaavat tietysti selvästi vuoteen 1960 ja nuoreen viulistiopiskelija Hilkkaan.

Takaumissa siirrytään siis Kainuun Ristijärveltä kotoisin olevan Hilkan stipendiaikaan Sibeliusakatemiassa. Hilkka pääsi paikkakunnan rotarien stipendillä kesäksi huippuviulistin oppiin Helsinkiin ja sai  asuttavakseen sukulaistäti Aunen kesällä tyhjäksi jäävän asunnon. Opinnot eivät suju toivotulla tavalla, sillä opettaja on äärimmäisen vaativa ja lääppivä, ja neljännen kerroksen miesasukas ärsyyntyy hänen harjoittelustaan. Mutta onneksi on raitiovaununkuljettaja Antti, jonka kanssa voidaan nauttia kesäisen Helsingin lumosta.

Raakelille tulee pakkomielle selvittää keksilaatikon sisällön arvoitus ja hän jututtaa Museokadun ja Oksasenkadun vanhoja asukkaita. Hyviä johtolankoja tarjoaa etenkin Kukkakauppa Cawellin entinen omistaja Irma, joka oli kirjoittanut päiväkirjaa kulmakunnan tapahtumista. Raakel törmää myös ikivanhan liikekyltin koristamaan Hattuliike Janholaan ja saa tietää, että liikehuoneiston omistaja asuu Ristijärvellä, aivan kuten Hilkkakin. Alkaa kertyä uskomattoman paljon outoja sattumuksia, jotka kaikki kiertyvät Hilkan ympärille. Sitkeä Raakel selvittää kuusikymmentä vuotta arvoituksena pysyneen tapauksen.

Hyvin varhain on selvää, että Hilkalle tapahtui jotain pahaa ja epäilin kantaisiko jännite loppuun asti. Mutta huoleni oli aiheeton, sillä en todellakaan osannut arvata 60-vuoden takaisten tapahtumien kulkua. Tässä osassa Raakel saa myös äidiltään hätkähdyttävän tiedon, joka ehkä antaa viitteitä sarjan seuraavaan osaan. Leinikkimekko on kodikas ja kepeä jännäri, jonka keskiössä ovat tavalliset työtätekevät ihmiset. Tarinassa tutustutaan Etu-Töölöön ja sen katuihin ja vanhan asunnon remontoinnin pulmiin. Minusta miljöö on kuvattu todentuntuisesti ja toi mieleeni muistoja niiltä ajoilta, jolloin itse asuin Musokadulla. Raakel on reipas yksinhuoltaja, joka tasapainoilee intensiivisen yrittäjyyden ja poikansa kanssa.  Mielelläni seuraan jatkossakin hänen elämäänsä, sillä viihdyin erinomaisesti tämän kodikkaan jännärin parissa.

Olen aiemmin lukenut nämä Eppu Nuotion & Pirkko Soinisen dekkarit:

Nainen Parvekkeella, Salome Virta #1

Punainen vaate, Salome Virta #3

Eppu Nuotio - Leinikkimekko. Raakel Oksa ratkaisee #1
Gummerus 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
__________________

Eppu Nuotion dekkarisarjan avaus esittelee intohimoisen käsityöläisen, Raakel Oksan, joka puusepän työnsä ohessa tempautuu selvittämään rikoksia eri kaupunginosissa. 

Nuotio, Soininen - Punainen vaate / Salome Virta #3

Punainen vaate on kirjailijaduo Nuotio-Soinisen kolmas Salome Virta -taidejännäri. Olen lukenut ensimmäisen, Nainen parvekkeella, mutta Sakset tyynyn alla on lukematta. Aavistuksen olin ulkona kakkososassa tapahtuneesta, mutta ei se liiemmin haitannut. Tässä osassa tapaamme taas iäkkään Arvo Joenmaan, jonka varastettua Edelfeltiä ensimmäisessä osassa jahdattiin. Uutta oli Salomen ja Tuomas Joenmaan pysyväluonteinen rakkaussuhde, ja uutta minulle myös se, että pappa Joenmaalla on naisystävä Wienissä.

Tuomas ja Salome asuvat edelleen Berliinissä, jossa mies pyörittää menestyvää taidegalleriaa. Eräänä iltana Tuomaksen tuttava Stefan Lemke esittelee taidekokoelmaansa hulppeassa asunnossaan. Miehen suurin aarre on pienikokoinen Elin Danielson-Gambogin omakuva, jonka keräilijä sanoo ostaneensa jo kymmenisen vuotta sitten. Suomessa käydessään Salomelle selviää, että aito Danielson-Gambogin Punainen omakuva vuodelta 1903 kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin. Lemken taulun täytyy siis olla väärennös - ja luonteelleen ominaisesti Salome antautuu oitis tutkimaan tämän potentiaalisen taideväärennöksen vaiheita. Jännärissä on kaksi aikatasoa ja kaksi kerrontalinjaa, jotka Punainen omakuva liittää hienosti toisiinsa. Nykyajassa kerrotaan Salomen tutkimuksista ja hänen elämästään Joenmaan perheen miniäkokelaana.

Toinen kerrontalinja sijoittuu 1800-1900-lukujen vaihteeseen ja paneutuu triangelidraamaan Elin-Raffaello-Dora. Kiinnostuin tästä jännäristä nimenomaan Elin Danielson-Gambogin ansiosta, ja teos onnistui yllättämään minut iloisesti. Olen lukenut Elinin ja hänen miehensä Raffaellon elämästä kertovan ja heidän taidettaan esittelevän upean Didrichsenin taidemuseon näyttelyjulkaisun. Taiteilijan elämänvaiheet olivat siis jo tuttuja, mikä helpotti kirjeitten kertoman asettamista oikeisiin asiayhteyksiinsä.  Tiesin siis Raffaellon ja Elinin hyvän ystävän Doran suhteesta - mutta voi miten upeasti Nuotio & Salminen eläytyivät kummankin naisen tuntoihin!

Punapukuinen omakuva 1903, Public domain

Elin ja Dora ovat olleet ystävyksiä Önningebyn ajoista lähtien ja Elin lohduttaa äidillisesti nuorempaa Doraa kun tämän kihlaus Wiikkan kanssa purkautuu. Kirjeenvaihto kestää vuosikausia ja kuviteltujen kirjeiden sävy istuu loistavasti näiden taiteilijattarien suuhun: hyvin maalailevaa ja innoittunutta, ympäristön värejä ja valoa havainnoivaa. He kirjoittavat taiteesta, taidemaailmasta ja naistaitelijan asemasta; taiteilijaystävistään, apurahojen saannin vaikeudesta ja ikuisesta rahapulasta - aivan kaikesta! Kun Dora saapuu Antignanoon Gambogien vieraaksi Raffaello ja Dora rakastuvat toisiinsa. Salasuhteen paljastuttua kirjeitten sävy muuttuu viiltävän teräväksi, loukkaavaksi ja tuohtuneeksi: sanoja ei säästellä ja iskut satelevat puolin ja toisin. Ymmärsin toki Dorankin vaikuttimet, mutta sympatiani tässä triangelidraamassa olivat Elinin puolella. Kuvitteellinen kirjeenvaihto teki eläväksi Elinin tilanteen: vieraalla maalla, melkoisen yksin ja vailla omia ystäviä, pettyneenä naisena luottamuksensa raunioilla. Aviokriisi riitoineen ja ahdistavine pohdintoineen kesti monta vuotta, mutta sitten Elin päätti jatkaa elämäänsä miehensä rinnalla. Hän elätti tilaustöillään yhä vain huonommassa henkisessä kunnossa olevan miehensä. Juuri tuolta ajalta on Punainen omakuva. Kun tiedämme taustat, ymmärrämme paremmin Elinin katseen: hän pitää päänsä ylpeästi pystyssä, hän on vahva aikuinen nainen, joka tietää mitä tekee.

Berliinissä Salomen sitoutumiskammo horjahtelee, mutta oma nuhjuinen yksiö on silti toisinaan houkuttava pakopaikka Tuomaksen ylellisestä maailmasta. Terävänä naisena hän onkii selville Krakovassa nykyään vaikuttavan epäilyttävän taidekauppiaan, Veikko Adlerin. Krakovaan siis käy uhmakkaan Salomen matka, vaikka sairasteleva Arvo Joenmaa kaipaisi huolenpitäjää. Suomeen ehdittyään Salome käy Kansallisgalleriassa tapaamassa taideväärennöksiä tutkivan ryhmän vetäjää ja paljastuu, että erään suomalaisen pörhistelevän keräilijän kokoelmassa on useita todennäköisiä väärennöksiä. Teoksen loppupuolella sitten ryskyy ja rymisee, mutta Salome ja Tuomas selvittävät vaaralliset tilanteet yhdessä - ja Joenmaan perhe hengähtää hetkisen auvoisen onnellisissa tunnelmissa.

Nuotio & Salminen kutovat mukavan pehmeähkön jännärin Elin Danielson-Gambogin elämän ja Punaisen omakuvan ympärille. Kirjan alkupuoli oli verkkaista menoa kummankin kerrontalinjan osalta, mutta sitten vauhti kiihtyi. Jännärijuonikin oli käypä, mutta eniten nautin Elinin ja Doran terävästä kirjeenvaihdosta. Kummankin naisen näkemykset oli hienosti ja todentuntuisesti kuviteltu: kaikki olisi voinut tapahtua juuri esitetyllä tavalla! Kun nyt Salomen elämä muuttuu ratkaisevasti,  on jännittävää nähdä miten hänen taideseikkailunsa jatkuvat. Punainen vaate oli viihdyttävä romaani Danielson-Gambogin taiteen ystävälle ja Sanna-Reeta Meilahden suunnittelema kansi kuvaa hienosti naisten kirjeenvaihtoa ja sanan säilien taistelua yli sata vuotta sitten.

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen - Punainen vaate
Salome Virta #3
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Bazar 2019
Kustantajalta - kiitos!

_________________

Suositan lämpimästi luettavaksi näitä teoksia: Virve Heinisen Italian valossa & Riitta Konttisen elämäkertaa Elinistä.

Keräsin tähän listaa todellisista henkilöistä, joista teoksessa puhutaan:
Elin Danielson-Gambogi 1861-1919 / Dora Wahlroos 1870-1947 / Raffaello Gambogi 1874-1943 / Emil Wikström  "Wiikka"  1864-1942 / Akseli Gallen-Kallela ”veli Aksel” 1861-1931 / Victor Westerholm 1860-1919 / Önningebyn taiteilijayhteisö

Kirjailijat tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 11.00, Punavuori

Selkokielellä: Eppu Nuotio - Peiton paikka

Selkomukautus Johanna Kartio

Selkokielestä ja selkomukautuksista

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokielestä hyötyviä henkilöitä on Suomessa noin puoli miljoonaa.  - Selkokeskus

Syynä vaikeuteen ymmärtää tavallista yleiskieltä saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset. - Wikipedia

Teoksia kirjoitetaan joko alunperinkin selkokielellä tai sitten jo olemassa olevia teoksia mukautetaan selkoksi eli selkokielelle. Kirjailija Eppu Nuotio on antanut selkokirjakummin ominaisuudessa luvan Peiton paikan selkomukautukseen. Kummiuden tavoitteena on lisätä selkokirjojen tunnettuutta ja kasvattaa lukijan valinnanmahdollisuuksia. Minusta tämä selkokirjakummius on hieno asia. Helsingin kirjamessuilla  olin kuuntelemassa selkokirjaohjelmaa, jossa julkistettiin seuraava selkokirjakummi: hän on Tuomas Kyrö, joten ensimmäinen Mielensäpahoittaja ilmestyy selkokielellä parin vuoden päästä.

Oman ensikosketukseni selkoon olen saanut radion selkouutisista. Kuunnellessani ajattelin, että mitä ihmettä tämä on! Kesällä luin Tuija Takalan selkorunokirjan Onnen asioita, ja pidin kovasti sen aforistisesta luonteesta. Peiton paikka on ensimmäinen lukemani selkoromaani.

Selkomukautus käytännössä

Nuotion Peiton paikka ilmestyi alunperin vuonna 2003 (Otava) ja siinä on runsaat 200 sivua, ja Kartion selkoksi mukauttamassa teoksessa on vain puolet eli 96. Selkomukautuksessa on keskityttävä kirjan pääjuoneen, karsittava pois sivujuonia ja henkilöitä. Helpotettu kieli, selkeä juonirakenne ja maltillisen kokoinen henkilögalleria helpottavat lukukokemusta. Jouduin miettimään, mitä voin poistaa ilman että alkuperäisen kirjan henki ja teema kärsivät, toteaa Kartio. Voi vain kuvitella miten vaikea tehtävä Kartiolla on ollut: etsiä runsaasta ja kuvailevasta aineistosta se olennaisin.

Näin koin Peiton paikan

Tarina vie 60-luvun Varkauteen, jossa elämä pyörii Ahlströmin paperitehtaan ympärillä. Keskiössä on insinööri Lehmuksen hyvin onneton perhe. Aimo ja Marjatta avioituivat 'pakosta', mutta jo hääyönä tuli keskenmeno. Avioparia ei tuntunut yhdistävän mikään eikä keskinäistä rakkautta ollut. Yhdessä jatkettiin sovinnaisuussyistä ja Aimo piti samaan aikaan rakastajatarta Helsingissä. Yllättävästi 10 vuoden avioliiton jälkeen Marjatta tuli raskaaksi ja synnytti pienen tytön, Annukan.

Lapsi ei avioparia toisiinsa lähentänyt: Aimo hinkui edelleen Helsinkiin ja Marjatta unilääkkeiden suomaan turtumukseen. Kirjassa tulee hyvin esiin pienen paikkakunnan juorut ja kateudet. Kun Annukka kasvaa, hän kilpailee kaikesta naapurin Sinikan kanssa. Traagisesti Marjatta myös hylkää miehensä ja tyttärensä, ja on kadoksissa yli vuoden.

Annukka kävi usein makuuhuoneen ovella
ja toivoi, että äiti olisi tullut takaisin.
Mutta peiton päällä oli vain pyöreä tyyny.

Hän yritti muistaa,
millaiset silmät äidillä oli.
Maailman kauneimmat silmät.
Melkein kuin siniset syvät kaivot.

Tuntui kuin lukisin tarinallista proosarunoa, teksti vei enkä miettinyt selkoa ollenkaan. Uskon, että kirjan selkomukautus tavoittaa hyvin juonen tärkeimmät piirteet. Tarina on surullinen ja traaginen taustanaan tehdaspaikkakunta ja juuri Suomeen rantautunut televisio. Kaikki ohjelmat katsotaan, rakastetuin niistä on Peyton Place. Kirjan alku oli hyvin dramaattinen, ja yleisesti Peiton paikka oli hyvä ja selkeä lukukokemus, vaikka tietystikin jäin paitsi Nuotion alkuperäistekstin juonikuvioita ja vivahteita. Minusta on hienoa että selkomukautuksia tehdään. Kaikilla on oikeus tasokkaaseen kirjallisuuteen.

Tämän selkomukautuksen on lukenut myös Tuijata.

Eppu Nuotio
Peiton Paikka
Selkomukautus Johanna Kartio
Opike 2017
***
Kustantajan lukukappale - kiitos

Eppu Nuotio / Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella

Nainen parvekkeella vie 1800-luvun lopun hurmaavaan ja boheemiin Pariisiin, jossa naisten pitkät helmat heilahtelevat, korot kopisevat ja mielikuvitukselliset hatut valtavine liereineen ovat juuri oikealla tavalla kallellaan. Luxemburgin puistossa nautitaan kesäisiä picknikkejä ja kaupunki on täynnään eri maista tulleita taiteilijoita. Myös Albert Edelfeltillä on Pariisissa ateljeensa, jossa hän maalaa suosikkimalliaan ja rakastajatartaan, kuvankaunista ja suloista Virginietä.

Nainen parvekkeella 1884

Vuonna 2015 nuori dokumentaristi Salome Virta pääsee Edelfeltin Nainen parvekkeella -teoksen ja sen luonnosten jäljille. Hän ottaa umpimähkään yhteyttä muutamaan tunnettuun taiteenkeräilijään, joista A. S. Joenmaa osoittautuu napakympiksi.

Salome lähtee Pariisiin dokumenttielokuvaansa valmistelemaan ja ilmoille putkahtaneita luonnoksia kuvaamaan. Samalla hän haluaa myös selvittää Pariisissa asuneen ja kuolleen äitinsä vaiheita.

Nykyinen omistaja on himoinnut tätä maalausta 30 vuotta ja se toivottaa hänelle hyvää huomenta joka aamu - kunnes...

Pian sekä Pariisissa että Suomessa alkaa tapahtua outoja ja pelottavia asioita. A. S. Joenmaan poika Tuomas Giulia-rakastajattarineen ilmaantuu kuvioihin; on Salomen ympärivuorokautista videovalvontaa tositeeveen tyyliin; on varjostavia miehiä kantapäillä, vaarallisesti kiihdyttäviä autoja, kaapattuja puhelimia, rikottuja ikkunoita ja murtoja... Ja lopuksi myös tauluvarkaus.

Tämän dekkarin aihe oli kovasti mieleeni - taidetta ja Pariisia, lumoavaahan se on. Myös kirjan rakenne ihastutti. Salomen ja A. S. Joenmaan tiivis, kuukausia kestävä sähköpostivaihto oli hurmaavaa luettavaa. Viesteissä oli menneen ajan kohteliasta, toisensa huomioonottavaa tyyliä, vaikka kaikesta ei oltukaan yhtä mieltä.

Soraäänen kirjan viehättävään tyyliin toivat Tuomaksen mietteet. Mietin sitä, että käyttääkö nelikymppinen hyvän kasvatuksen saanut, korkeasti koulutettu mies todellakin sanoja muija ja mimmi? Minusta tämä oli tyylirikko kirjan hienostuneessa kokonaisuudessa. Käyttämällä yksinkertaisesti sanaa nainen tämä olisi vältetty. Kirjan loppuratkaisu löi minut myös ällikällä enkä sille lämmennyt ollenkaan. Odotin jotain tyylikkäämpää, en näin brutaalia.

Pariisitar - Virginie 1885

Mutta loistavan viihdyttävää kesälukemista Nainen parvekkeella oli. Taidepiireistä on aina mielenkiintoista lukea ja taidankin varata kirjastosta seuraavaksi Anna Kortelaisen Virginien, vaikka hänen kohtalonsa mysteeriä sekään ei ehkä ratkaise.

Kirjasta ovat bloganneet hyvin monet, mm. Lumiomena ja Tuijata

Eppu Nuotio / Pirkko Soininen
Nainen parvekkeella
Bazar 2016
★★★
Kirjastosta.