Ari Kokkonen - Runoja & valokuvia #runosunnuntai

Aloitan tämän runosunnuntain poikkeuksellisesti kertomalla saksankielisestä lyhytproosa-antologiasta Im Grossen Kreis - Neue Nordische Novellen. Sarjan kuudennessa osassa on mukana turkulainen Ari Kokkonen, ja komeaan seuraan hän on päässytkin (antologian kirjailijalista bloggauksen lopussa). Ari kirjoittaa sekä runoja että novelleja, monesti scifi-painotuksin. Saksankielentaitoiset voivat lukea lisää tästä linkistä. Kerron lyhyesti mistä on kyse.

Neue Nordische Novellen -antologiasarja esittelee uusia kirjailijatulokkaita, jotka kirjoittavat kaikkiaan 11 eri kielellä. Kirjailijat tulevat Skandinavian lisäksi Virosta, Tsekistä, Venäjältä ja Ukrainasta. Osa teksteistä on ennen julkaisemttomia ja niiden aiheet kattavat koko ihmisen elämänkaaren. Antologiasarja on pohjoissaksalaisen Greifswaldin yliopiston opiskelijoiden projekti.

Näin antologia esittelee Ari Kokkosen:

Ari Kokkonen (FI) ist ein finnischer Dichter, Schriftsteller und Fotograf. Seit 2009 verfasst er vor allem Gedichte, hat aber auch bereits einige (Science-Fiction)-Kurzgeschichten herausgebracht und ein Buch auf Schwedisch veröffentlicht. Seine Kurzgeschichtensammlung Hermeettiset soinnut zeichnet sich dadurch aus, dass jede Geschichte aus genau hundert Wörtern besteht

Kaikki tietävät, miten vaikea runoilijan tilanne Suomessa on. Suurten kustantamoiden listoille ei pääse, ei aina pientenkään. On julkaistava omakustanteina tai Issuussa. Digitekniikan ja eri julkaisualustojen kehittyminen sentään avaa ovia - kyvykkään runoilijan runot kohtaavat vihdoin lukevan yleisön, kuten ne ovat ansainneetkin. Mutta mistäs se kirjailijan tulo syntyy, jos julkaisee ilmaiseksi luettavissa kanavissa? Ari Kokkosen koko tuotanto löytyy kirjailijan kotisivuilta. 

Täksi runosunnuntaiksi pyysin Arilta luvan julkaista muutamia yksittäisiä runoja. Näissä runoissa voimme eläytyä kesäisiin ja rakkauden ihaniin tunnelmiin. Koska Ari on myös innokas valokuvaaja, kuvitin bloggaukseni hänen valokuvillaan. Kaunista kesäistä runosunnuntaita!

Kalastaja kokoaa järven selällä verkkoaan,

muutama kala oli tullut,

sai tehtyä sopan huomiseksi,

jää hetkeksi paikoilleen,

oli tyyyntä,

aallot eivät keinuttaneet venettä.

Näki laiturilla hahmon,

heilautti kättään,

hän hymyili,

aurinko oli jo laskenut,

mutta ei ollut vielä pimeää,

järvi hiljentyi yöhön.

Kalastaja oli vielä hetken hiljaa,

laittoi airot veteen,

ja souti takaisin rantaan,

ensimmäisten tähtien

ilmestyessä taivaalle.

Siiliäiti tuhahti poikasille,

ne vikisivät jo malttamattomina,

oli odotettava vielä hetki

kunnes mökistä ei enää kuulunut ääniä.

Se katseli puiden oksille huolestuneena,

lokit ja tiirat olivat joskus sen harmina.

Piikit nousivat hieman pelosta,

se tiesi niiden olevan

toisella puolella järveä

toisella iltapaikalla.

Sitten se päätti ajan olevan oikea,

lähtien liikkeelle

poikasten seuratessa tiiviisti.

Grillin vieressä oli makkaranpaloja

ja muita herkkuja

ja kolme pientä lautasta.

Se nuuhkaisi valkoisen kellertävää nestettä,

kermaa,

sen suupielet nousivat

ja se lipaisi kielellään herkkuaan.

Poikaset tappelivat muista herkuista

kunnes nekin tulivat lautasten luokse,

kerääntyen emonsa vierelle

kermaillalliselle.

Lokit kiljuivat järven yli,

ne myöhästyivät tällä kertaa,

siiliäiti ajatteli tyytyväisenä

poistuessaan ruohikkopesäänsä

poikueensa kanssa.

Me löysimme sen viimein,

pitkän etsinnän jälkeen,

Yksinäisten sydänten tähdistön.

Kaikki yksinäiset, murtuneet, haavoitetut sydämet

syntyivät täällä uudestaan tähtinä.

Ne olivat kärsineet

sen näki lähestyessämme,

osa niistä oli murtunut,

niiden pinnalla näkyi

suuria, pieniä halkeamia,

ne kertoivat elämästä,

joistakin oli kadonnut osia

tähtien sydämistä.

Ne sykkivät kuitenkin elämää,

jotkut himmenneinä,

toiset hieman kirkkaampina vielä,

valo joka tähdistä loisti,

kertoi niiden haluavan vieläkin kokea,

tuntea rakkautta.

Ne halusivat oman aurinkokuntansa,

planeetat joista olisivat voineet pitää huolta,

pitää perheenään.

Tiedäthän,

minun ei ollut helppoa päästää

sinua sydämeeni,

yritin piilottaa sen kaikilta,

mahdollisimman hyvin,

mutta en voinut jättää sydäntäni

pimeyteen, yksin,

minä kutsuin sinua,

sinä löysit sen

ja sinä vastasit kutsuuni,

olen iloinen että tulit,

et ehkä saa minua enää ehjäksi,

mutta saatat korjata suurimmat säröt,

minä luotin sinuun

ja päästin sinut sydämeeni,

tiedäthän,

se on jotain

paljon suurempaa

kuin voit ajatella koskaan.

...

Näen tähtiä,

kaikkialla,

ympärilläni ei ole ketään,

mutta kuulen ääniä,

en tunnista puhujaa

outoa kieltä

mutta siinä on jotain tuttua,

valo

kulkee taivaanrannan ylitse

tomun peittämä jäinen kivi

joka kätkee sisälleen salaisuuden

tullessaan auringon vaikutuspiiriin

se saa hunnun

valkoisen viitan

ja se kertoo asioita

joista me emme olisi koskaan

osanneet kuvitellakkaan.
__________________________________________________________________

Olen aiemmin lukenut ja kirjoittanut Arin runokokoelmista kaksi bloggausta:

1) Samassa bloggauksessani nämä:

Runoja (Bod 2009)

Kulkea varjojen päällä putoamatta (BoD 2012)

Maailmojen välissä (Issuu 2016)

2) Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa (Mediapinta 2017)

#runo18-haaste

❤︎
Estherin päivän runo hänen blogissaan Luovasti vinossa

Neue Nordische Novellen / Kirjailijat:

JUKKA AHOLA / MAŁGORZATA BINKOWSKA „WINDLADY” / P.I. FILIMONOV / MARIANNA GEJDE / ÁRNÝ STELLA GUNNARSDÓTTIR / BJÖRN HALLDÓRSSON / BRIITTA HEPO-OJA / LONE HØRSLEV / ARI KOKKONEN / MARIANNE LIND / KJELL LINDBLAD / MARGIT LÕHMUS / TOMÁŠ MARTINEC / SÓLRÚN MICHELSEN / JUULI NIEMI / BJARGEY ÓLAFSDÓTTIR / PARI PAKNIA / HARRY SALMENNIEMI / ODD W. SURÉN / SASCHKO USCHKALOW / URMAS VADI / MÅRTEN WESTÖ

Ari Kokkonen - Runoja kolmesta kokoelmasta

KULKEA VARJOJEN PÄÄLLÄ PUTOAMATTA***

BoD 2012

Runokokoelmassa on 43 runoa, jotka on jaettu neljään osioon: Kastun, mutta en vuoda sanoja / Hän neuloi tähdet kiinni / Olivatko ne viestejä jostain toisesta ajasta? / & Hämärän hiljaisuuden kuningatar. Tässä kokoelmassa Kokkosen tyyli on yhtä kaunis ja eteerinen kuin aiemmin lukemassani kokoelmassa Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa *****. Rakkauden sijaan runoilijaa askarruttaa nyt valon ja varjon suhde. Hän puhuu sanoista kuin ystävistään, ja haluaa niiden viihtyvän kodissaan. Runot eivät aina synny helposti, sillä sanat keljuilevat, ovat itsepäisiä eivätkä suostu tottelemaan. Saamme myös nostalgisen välähdyksen lapsuuden hellekesän muistoista maalla ja astumme ajan railon yli. Kirjan upea kansikuva on valokuvausta harrastavan Kokkosen itsensä ottama.

Avaan ikkunan, päästän valon

sisään, tunnen sen lämmön

jokaisessa solussani, olen

oppinut jotain, onko se

muistamista, vai pelkkä vaiheinen

reaktio kasvamiselle. Olen

nähnyt maailman pimeän puolen,

muistan siitä nyt vain valon, sen

himmeän hohteen joka sai minut

elämään, astumaan ajan railon

ylitse.

Kielikuvat olivat keveitä ja kuulaita, varsin ihastuttavia. Kuitenkin minusta tuntui, etten aina tavoittanut runon ideaa, sen sanomaa. Omakustannerunoilija on omillaan, tiedän. Sitä en tiedä käyttääkö Kokkonen esilukijoita, mutta minusta runot olisivat hyötyneet pienestä lisäviilauksesta ja -harkinnasta. Postauksen lopusta löytyy kappale Kielellisiä huomioita. Siinä mainitsemani seikat pätevät erityisesti tähän kokoelmaan.

'Tämä on viides runoteokseni, joka on tyylillisesti muuttunut proosarunouteen. Nämä ovat enemmän minua, lähempänä sydäntäni. Runoistani kuvastuu ihmisen elämä kuin maalauksina, sanat ovat tärkeitä.'

Runot on lukenut myös SusuPetal / Kirjaa löytyy Adlibriksestä

RUNOJA****

BoD 2009

Tämän kokoelman 50 runoa ovat hyvin lyhyitä, aforismin luonteisia. Pidin näistä tavattomasti ja koin montakin hyvältä tuntuvaa oivalluksen hetkeä. Runoilija itse sanoo yllä, että tuntee pitemmät proosarunot enemmän omaksi ilmaisutavakseen, mutta soisin ettei hän tätä lyhyempääkään ilmaisua jättäisi. Mainioita! Mukana on myös muutama hauskan humoristinen loppusoinnuillaan ilotteleva runo.

IRRALLAAN

Niin sinä kuljit,

läpi peltojen ja metsien,

etkä löytänyt ruohonkorttakaan,

joka olisi sinut juurruttanut

maahan.

SANAT

Kätkeytyvät pimeyteen,

valossa päästän leijailemaan,

kylmyydessä jäädän,

kuumuudessa sulatan,

kirjaimen kerrallaan.

ERÄÄNÄ YÖNÄ

Eräänä yönä,

taivas putosi.

Kuinka palelinkaan.

'Olen hyvin ylpeä saadessani julkaistua ensimmäisen runoteokseni, Runoja. Se on ollut eräs elämäni suurista haaveista. Runot kertovat ajatuksia elämästä, ihmisyydestä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Sanoilla voi kertoa paljon enemmän, sen mitä ei pysty sanomaan ääneen.'

Tämän kokoelman ovat lukeneet Arleenan S, Rakastuin runoon / Löytyy BoD:n verkkokaupasta

MAAILMOJEN VÄLISSÄ**

Issuu.com 2016

Tämä kokoelma löytyy vain netistä. Koin runot tässä synkempinä ja dramaattisempina enkä löytänyt aiheille oikein punaista lankaa. Ilmeisesti ne olivat tarkoituksella maailmojen välistä, välähdyksiä sieltä täältä. Pääset itse lukemaan ja kokemaan runot vaikka heti yllä olevasta linkistä.

Tytön mustassa pipossa teksti

Fuck you,

violetinväriset hiukset

peittivät lohikäärmeen silmät,

jos katsoit niihin

saatoit palaa,

jos uskalsit katsoa syvemmälle

näit pienen hennon sydämen,

jonka ympärillä oli

läpipääsemätön kivinen muuri,

jonka ovi oli raollaan.
***

Galaktiset lampaat hyppivät mustien aukkojen ylitse,
en saa unta,
tähdet ovat liian kirkkaita,
vedän tähtisumun niiden eteen,
ja nukahdan.

Kielellisiä huomioita

Kiinnitin huomiota runsaaseen pilkun käyttöön. Monta kertaa pilkkua ei olisi siinä kohtaa tarvittu, tai olisin sen itse sijoittanut toisin. Havaitsin myös että korrelaatit viittasivat usein väärään sanaan. Yksittäisissä runoissa preesens ja imperfekti vuorottelivat tapauksissa, joissa itse olisin käyttänyt vain jompaa kumpaa. Vain muutama oikeinkirjoitusvirhe, eli kaiken kaikkiaan siistiä jälkeä omakustanteiksi. Niin toivoisin että Kokkosella olisi mahdollisuus käyttää asiansa osaavaa kustannustoimittajaa. Hänen hienot runonsa ansaitsisivat sen ❤︎

EDIT 1

Huomasin että issuu.comissa on vielä toinenkin Kokkosen runokokoelma - Kaukaisten lampaiden tähdistö. Kurkkaa linkkiin. Tätä en ole itse vielä  lukenut.

EDIT 2
Omakustannerunoilija SusuPetalin terveiset Arille:

'Luettuani Arin runoja muutaman kerran, alkoi surettaa, sillä kustannustoimittamisella, esilukemisella ja oikolukemalla kokoelma olisi mielestäni läpäissyt seulan ja olisi voinut tulla julkaistuksi jossain suuremmassa kustantamossa. Omakustantajana tiedän, miten sokeaksi sitä tulee oman tekstinsä kirjoitusvirheille, kielioppivirheille ja toistoille. Tämän takia olen viimeisten kirjojeni kohdalla käyttänyt pariakin esilukijaa (kiitos heille). Kokoelmassa silmääni pistäneet em. ongelmat eivät onneksi poistaneet lukunautintoa, sillä sitä nämä runot ovat. Nautinnollisia.'

Ari Kokkosen nettisivu 
Kirjailijan spekulatiiviseen Usva-verkkolehteen kirjoittamia Raapaleita-runoja käännetään parhaillaan saksaksi ensi vuonna ilmestyvään scifi-antologiaan!

Ari Kokkonen - Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa

Tähdenlennot ovat kuin hyvästijättöjä,
laivoja jotka seilaavat ulapalle,
kadoten taivaanrantaan.

En tiennyt runoilija Kokkosesta mitään ennen kuin hänen nimensä tuli esiin Runokävelyä suunnitellessamme. Keväällä julkaistu kokoelma Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa vei minut mukanaan herkkiin ja kauniisiin, luonnonläheisiin tunnelmiin. Meri on runoissa vahvasti läsnä, asuuhan runoilija Turussa. Mediapinnan kirjaesittelyssä Kokkonen kertoo itsestään näin:

Kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse, missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman. Parhaimmat runot ovat syntyneet tajunnanvirtana, hetkellisinä oivalluksina. Toivon että runoni jättäisivät jäljen, antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin. 

Kokoelman runot kertovat yhtenäistä rakkaustarinaa, jossa kaksi yksinäistä löytävät sattumalta toisensa. Bussi jättää ja nainen saapuu taloon myöhään illalla, jäädäkseen. Taloon jonka ikkunassa palaa valo kutsuvasti. Vanha talo natisee ja luonnon ihmeet ympäröivät näitä kahta puutarhassa ja lähistöllä. Yhdessä ihmetellään luonnon kauneutta, eletään pieniä ja herkkiä, arkisiakin kahdenhetkisiä hetkiä. Mutta niin kuin usein käy, toinen lähtee ja jättää toisen yksin. Mutta yksinäisyydessäkin eletyn rakkauden muisto on kaunis ja lohtua tuova.

Pidin sinun huiviasi,

eteisen naulakossa,

siinä ensimmäisessä paikassa, 

jossa pidit aina takkiasi, 

muistin sinun tuoksusi, 

mennessäni ulos,

ja palatessani takaisin,

aivan kuin olisit ollut täällä, 
vielä.

Minä viehätyin täysin näiden runojen tunnelmasta ja herkkyydestä. On hienoa että keski-ikäinen mies uskaltaa näyttää herkkyytensä ja tunteensa - ah ihanuutta! Luin kokoelman pdf:nä mikä hiukan vaikeutti kokonaisuuden hahmottamista, sillä luen vain kirjoja. Luulen että jokusen runon olisi voinut toisteisena jättää pois, mutta ei toisto kokoelmaa pilannut, ei ollenkaan. Muutaman kielioppi- ja kirjoitusvirheen tarkka oikolukusilmäni havaitsi.

Sinun huulesi olivat punaiset,

ne maistuivat mansikalle ja appelsiinille,

tiedätkö,

sanoit minulle,

muistatko kun olimme ensimmäistä kertaa rannalla, 

otit minua kädestä,

katselimme laivojen lipuamista ulapalla,

aaltojen kuohua,

meren kohinaa,

kuun nousemista taivaalle,

tähtien syttymistä,

sinä sulatit minun sydämeni silloin,

minä olin onnellinen. 

Kaunista, herkkää, haikeaa ja luonnonläheistä rakkauden kuvausta. Suosittelen. Runoilijan toive toteutui ainakin minun kohdallani - jälki jäi ja tulen palaamaan runoihin vielä monta kertaa. Siteeraan tähän loppuun vielä yhden ihanan runon.

Uneksin,

galaksit putoavat puutarhaan, 
tähdet jäävät puiden oksiin, 
sateella ne kimaltelevat,

kuin tähtisumut,

en näe enää jälkiäsi,

olen oppinut maalaamaan 
unelmien päälle,

ikkunastani näen maiseman, 
jossa hämähäkinverkot katoavat, 
aamun jälkeen,

valon katkoessa

hämärtävät oksat.

Tämän runokirjan on lukenut myös SusuPetal

Ari Kokkonen

Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa

*****

Mediapinta 2017

Luin kokoelman pdf:nä, jonka sain runoilijalta. Kiitos Ari.

MEDIAPINNAN RUNOKIRJAPROJEKTI

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."