Tuula-Liina Varis - Sattunut syntymään

Tuula-Liina Varis on nyt 77-vuotias ja sanoo muistelemisen tuovan lohtua. Sattunut syntymään on fiktion ja romaanin muotoon naamioitu elämäkerta tai muistelmateos. Kirjailijan alterego on Assi, vapaasta toimittajasta kirjailijaksi kehittyvä nainen. Muutkin nimet on muutettu, mutta tunnistettavasti romaanissa esiintyvät myös kirjailjan kolme aviopuolisoa. Tarkoin ja elävästi kerrotut lapsuusmuistot olivat minusta kirjan parasta antia ja ne saavatkin paljon tilaa. Näistä muisteluista piirtyy elävä kuva 40-50-lukujen Suomesta sekä Assin lapsuus- ja kouluvuosista.  Myös 60-luvun ajankuva on hieno. Vasemmistolainen opiskelijaliike oli voimissaan; oli Orvokki-kabareeta, Lapualaisoopperaa ja Vanhan valtausta - ja Assi tapahtumien keskiössä.

Assi sattui syntymään jatkosodan kesänä -42. Lapsuuden perheessä oli jo kolmevuotias Anni, kun pienet kaksostytöt, Essi ja Assi putkahtivat maailmaan. Oli sotatila ja hirvittävä ruokapula, ja vauvat niin heikkoja, että heidän pelättiin menehtyvän. Mutta meijerin johtajan myöntämä kerma-annos pelasti tytöt elämälle. Perhe asui Turun lähellä kauppalassa, äidin kanssa napit olivat usein vastakkain, mutta isä oli rakas ja erityisen rakas oli mamma. Vanhin sisko Anni oli hyvin kiltti, kuuliainen ja vastuuntuntoinen, kaksoset villimpiä tapauksia. Erityisesti Assi sai usein moitteita osakseen. Aina saa hävetä! - toistuu kirjassa usein.

Assi tunsi itsensä vääränlaiseksi, vasenkätinenkin kun oli eikä mihinkään saanut vastauksia, vaikka tivasi. Aikuisten asioita, sanottiin vain. Jo 7-vuotiaana Assi tiesi, että hänellä pitää olla aina joku jota rakastaa ja hän ihastui koulunsa poikiin. Koulussa ainoastaan ainekirjoitus sujui, mutta ei se numerossa näkynyt. Juttua riitti tyttöressulla aina liian paljon eikä hän saanut koskaan ainettaan määräajassa valmiiksi. Tekstikin tuhraantui kun vasemmalla kirjoitti. Vaikeuksien kohdatessa Assi eristäytyi omaan kuvittelumaailmaansa ja kirjat tarjosivat paon arkipäivästä. Kirjoista rakkain oli Pieni runotyttö ja Uudenkuun Emilia Assin ihanne.

Tekstiä kuunnellessa mieleen nousi paljon omiakin lapsuus- ja koulumuistoja. Moni asia on noista ajoista muuttunut. Perheissä lasten kanssa keskustellaan eikä vitsaa käytetä kasvatuksessa. Ei ollut opintorahaa eikä edes opintolainojen valtiontakauksia. Sotien jälkeen oltiin köyhiä ja elettiin vaatimattomasti kädestä suuhun. Oma rintamamiestalo oli Assinkin perheen unelma, mutta oma talo ei tuonut onnea, sillä Assin äiti sairastui vakavasti ja sairasti pitkään, mikä löi leimansa perheen elämään. Vähäinenkin ilo katosi ja tilalle astui pelko. Isä masentui. Assi oli lukiossa kun kaikki romahti, alaikäiset sisarukset jäivät yksin. Varis kuvaa koskettavasti tytön surua, elämän toistaiseksi suurinta kriisiä. Assia kalvoi syyllisyys: pahaa tapahtui siksi, ettei hän ollut riittävän hyvä, riittävän kiltti.

Miehistä ihminen oppii. - Eeva Kilpi

Niin oppi totisesti Assikin. Ensimmäisenä hänen sydämensä sai läpättämään komea Tero, jonka kanssa teinirakkaus hiipui ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan. Myöhemmin Tero alkoholisoitui ja esiintyy Assin muistoissa melkein aina ympäripäissään. Sitten tuli varakkaan perheen poika Jarmo, jonka kanssa liitto kesti vain pari vuotta, sillä vasemmistopoliitiikka nielaisi miehen. Jarmon suhteitten ansioksi tosin on laskettava se, että Assi peri tämän kolumnistin paikan vasemmistolaisen liikkeen lehdessä.

Jarmon kanssa oli muutettu rakkaasta Turusta Kallioon Wallininkujalle. Vanhan Ylioppilastalon kulmilla Assi törmäsi Runoilijaan, joka muutti hänen asuntoonsa nopealla aikataululla. Assi oli rakastunut ja uskoi, että myös Runoilija rakasti. Myrskyisä liitto kesti kahdeksan vuotta ja syntyi tytär, mutta sitten Runoilijaa tulee haastattelemaan varakas nainen Ruotsista. Mies rakastuu ja lähtee naisen perään. Tytär ikävöi isäänsä ja Assi on aivan romuna ja saa paniikkikohtauksia.

Ajattelen sinua hellyydellä nyt, kun emme ole toistemme tiellä. 

- Runoilija kirjeessään Assille

Assin ja tyttären pelastaa kaaokselta itäsuomalainen Miska. He muuttavat yhteen, asuvat Toisella linjalla ja myös Assin ja Runoilijan yhteinen tytär tulee Helsinkiin sukulaisten hoivista. Ajatus Helsingistä lähtemiseen kypsyy pariskunnan mielessä. Miska saa nimismiehen viran Heinävedeltä ja sinne lähdetään. He viihtyvät ja Valamon luostari tulee tutuksi, vieraisilla käyvä Runoilijakin ihastuu Valamoon. Vielä kerran muutetaan, tällä kertaa miehen lapsuusmaisemiin Joensuun lähelle. Siellä remontoidussa hirsitalossa Assi ja Miska asuvat edelleen, ympärillään villiintynyt puutarha.

Sattunut syntymään tarjoaa elävää ajankuvaa menneiltä vuosikymmeniltä ja teos on rohkaiseva tavallisen perheen tytön kasvu- ja selviytymistarina. Assi liikkuu ajan virrassa musertavasta kriisistä toiseen, mutta selviää lopulta selvemmille vesille ja löytää oman paikkansa maailmassa. Vapaasta toimittajasta on tullut tuottelias ja lukijoidensa rakastama kirjailija. 

Tuula-Liina Varis - Sattunut syntymään
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

Olen blogannut näistä Variksen kirjoista:
Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994)
Muotokuvamaalarin tytär, novellikokoelma (2010)
Että tuntisin eläväni, novellikokoelma (2013)
Naisen paras ystävä, dekkari (2014)
Huvila (2016)

Tuula-Liina Varis (s. 1942) on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.

Tuula-Liina Varis - Muotokuvamaalarin tytär & Naisen paras ystävä

Muotokuvamaalarin tytär

Wsoy 2010
****

Tässä novellikokoelmassa Tuula-Liina Varis paneutuu iän tuomalla ymmärryksellä vanhenemiseen ja vanhusten elämään. Kirjailija oli itse 68-vuotias kokoelman ilmestyessä ja sen viimeisessä novellissa Muistin että unohdin hän puhuu kerrassaan nautittavasti kirjoittamisesta ja omasta ikääntymisestään. Pitkä novelli on mainio, täynnä hersyvää huumoria ja ironiaa, siksipä siteeraus juuri sieltä:

Tänään on syntymäpäiväni. Kauhea latteus sanoa, että ihminen on niin vanha kuin tuntee olevansa, mutta kyllä siinä perää on. Olen ollut paljon vanhempikin kuin nyt. Olin hyvin vanha ensimmäisen avioeroni jälkeen, 23-vuotiaana. Olin finito, elämäni elänyt, en enää koskaan rakastuisi ja menisi naimisiin. (...) Olin vanha ja väsynyt toisen avioeroni jälkeen, vaikka olinkin keskellä ääliömäisen rakastumisen pyörrettä. Olin silloin 33-vuotias. Sitten olin hyvin vanha vuonna 1997, jolloin olin 55-vuotias. (...)  Noista päivistä olen huomattavasti nuortunut, olen paremmassa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, enkä tunne itseäni vanhaksi. Edessä ei enää ole vaikka mitä, mutta jotain kuitenkin.

Ihanaa ja lohduttavaa elämän luotausta, eikö? Vaikeuksien silmäkkeessä ollessa tuntuu, ettei tästä selviä mitenkään. Mutta yleensä elämä kantaa, joskin itse kukin havaitsee tämän vasta jälkikäteen. Osiossa Pieni mummosarja kirjailija läväyttää silmille pikkuisten poloisten mummojen osan. Ei ole herkkua olla kotihoidossa, vielä vähemmän laitoshoidossa. Itsemääräämisoikeus on sana vailla merkitystä. Kaiken pitää sujua sutjakkaasti; siksi vaipat, siksi vahva lääkitys. Emmehän me halua itsenäisiä ja oma-aloitteisia mummoja, vaan alistuvia ja mukautuvia, sellaisia jotka vievät mahdollisimman vähän hoitohenkilökunnan aikaa. Huoleti systeemit! Ei yksi pieni mummo jaksa kauaa taistella tylsistyttäviä rutiineita ja arvostuksen puutetta vastaan. Kyllä koneisto hänet nopeasti lamaa ja vie elämänhalun.

Nämä vanhenemista ja arkielämää terävästi ja psykologisesti havainnoivat novellit antavat ajattelemisen aihetta kaikenikäisille lukijoille. Itse mummoutuvaa alkaa ehkä pelottaa oma tulevaisuus; nuorempi oppii ehkä ymmärtämään ja arvostamaan vanhempaa ikäpolvea mahdollisesta dementiasta ja raihnaisuudesta huolimatta. Me kaikki vanhenemme ja joudumme alttiiksi erilaisille hyväksikäytön tavoille, joudumme muiden armoille enempi tai vähempi. Mutta lohdullista on se, että iäkäs täti-ihminen voi olla se joka nauraa makeimmin kuten novellissa Paskiainen!

_______________

Muualla: Luetut, lukemattomat, P. S.Rakastan kirjoja

Naisen paras ystävä

Wsoy 2014
**

Tämä dekkari oli omiaan luettavaksi helteisessä heinäkuussa, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat elokuun helteissä kärvistelevään Joensuuhun. Sikäläinen rikoskomisario Hanna on viisikymppinen, rattijuopon vammauttaman tytön äiti. Naapurustossa murhataan nuorehko eronnut nainen, josta kukaan ei oikein tunnu pitäneen.

Hanna kertoo elämästään ja arjestaan, tutkinnan etenemisestä ja omakotitaloalueen asukkaista. Hän kertoo myös huolistaan tyttärensä tulevaisuuden suhteen. Toinen kertojaääni kuuluu Juhalle, jonka elämä suistui jo lapsuudessa vinoraiteille. Äiti oli alkoholisti eikä pystynyt huolehtimaan pojastaan. Äidin kadottua jälkiä jättämättä, Juha pääsi tavallaan ottolapseksi pari vuotta vanhemman Outin perheeseen. Nämä kaksi jatkoivat yhdessä asumista myös aikuisina ja heidän välilleen kehittyi riippuvaisuutta huokuva rakkaussuhde. Outi on Juhan pakkomielle. Mutta nyt Outi on tehnyt irtioton ja Juha on kostoajatuksistaan tavallistakin enemmän sekaisin. Päässä pyörii, ei Outi saa häntä jättää, mieluummin naiselta henki pois kuin hylätyksi tuleminen.

Varis kuvasi loistavalla psykologisella otteella Juhan sairasta psyykeä. Mies käänsi mustan valkoiseksi selittäessään psykopaattisia toimiaan. Takakannen väittämän mukaan Naisen paras ystävä on trilleri, mutta siihen genreen se on liian kesy. Toki jännitystä riitti etenkin kirjan alussa, mutta sitten jännitys suli Joensuun kuumaan ja hiostavaan kesään. Kirjan parasta antia oli psykologisesti terävä ja selkeä kuvaus tämän sairaan miehen mielestä ja ajatustenjuoksusta.

______________

Muualla: Kirjakaapin kummitus, P. S. Rakastan kirjoja

Tuula-Liina Variksen teokset ovat minua jo aiemminkin ihastuttaneet: 

Huvila, Että tuntisin eläväni & Kilpikonna ja olkimarsalkka. 
Tässä linkissä kaikki bloggaukseni Tuula-Liina Variksen kirjoista. 

Tuula-Liina Varis - Kilpikonna ja olkimarsalkka

Kaiken se kestää, kaiken se uskoo, 

kaiken se toivoo, kaiken se kärsii.

Tämä bloggaukseni on superlyhyt raapale, mutta haluan tuoda esiin tämän loistavan ja mykistävän muistelmateoksen. Tuula-Liina Varis kirjoitti Kilpikonnan ja olkimarsalkan noin kaksikymmentä vuotta avioeron ja kymmenen vuotta Pentti Saarikosken (1937-83) kuoleman jälkeen. Etäisyys tapahtumiin oli varmasti tarpeen: ahdistus ja tunteiden mylläkkä ovat tyyntyneet, teksti on kiihkotonta ja asiallista. Kahdeksan vuoden avioliitto (1967-75) pahasti alkoholisoituneen Saarikosken kanssa ei ollut kevyttä aikaa. Varis kertoo rehellisesti millaista elämää se oli.

Heti ensimmäiseksi tulee mieleen se, mihin kaikkeen rakastunut nainen venyy: uskoo ja toivoo, huoltaa ja hoitaa, kestää pettymykset ja nöyryytykset. Mieleen nousevat tietenkin Märta Tikkasen teokset Vuosisadan rakkaustarina ja Kaksi, kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Henrik Tikkanen ja  Saarikoski eivät tosiaankaan olleet mitään pikku tissuttelijoita, juominen oli heille kokopäiväistä puuhaa ja elinehto. Kun ei ole nähnyt tuon tason alkoholismia läheltä, on vaikea ymmärtää miten vaimo kesti. On vaikea ymmärtää myös, miten ihmeessä nämä kirjailijat yleensä pystyivät kirjoittamaan.

Kilpikonna ja olkimarsalkka on aivan loistava muistelmateos. Paitsi yhden avioliiton tarinan ja alkoholisoituneen Saarikosken matkasta tuhoon, se kertoo hienoa ajankuvaa 60-70-lukujen Suomesta ja Euroopasta. Saarikoskien piireissä liikkuivat monet ajan kirjailijat ja kulttuurivaikuttajat; politiikassa elettiin itäblokin ja rautaesiripun aikoja.

Alta löytyy pari pitkää sitaattia. Ne kertovat kirjasta olennaisen. Erinomainen kirja, josta minä juoruja seuraamaton sain paljon uutta tietoa. Karua ja mykistävää luettavaa.

Tuula-Liina Varis
Kilpikonna ja olkimarsalkka - kertomus eräästä avioliitosta
Wsoy 1994
*****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Kirjavinkit, Sallan lukupäiväkirja

ROSEBUD:

Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka on kuvaus elämästä ja avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa, mutta myös avoimesti kerrottu tarina rakkaudesta ja toivosta. Teos on kirjallisuutemme hienoimpia muistelmateoksia ja siitä myönnettiinkin tekijälle vuoden 1995 Valtion tiedonjulkistamispalkinto. Tuula-Liina Variksen vilpitön teos kuvaa aidosti elämää alkoholistin kanssa. Iloinen taiteilijaelämä ja boheemius on vaihtunut masentavaan yksinäisyyteen, surullisen juopon lohduttomaan riippuvaisuuteen. Vaikka Saarikoski ryyppäsi paljon, hän kirjoitti kirjansa selvin päin. Vaimon osa oli huolehtia, rakastaa ja hoivata - loputtomasti. Suhde loppui vuonna 1975, jolloin Saarikoskella oli jo uusi vaimokandidaatti katsottuna. Kilpikonna ja olkimarsalkka on loistava teos, osa suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin historiaa. 

TAKAKANSI:
 "Kerron siitä, minkä olen kokenut eläessäni Pentti Saarikosken kanssa päivästä päivään kahdeksan vuotta. Ja siitä, minkä olen nähnyt ja kokenut hänen viimeisinä elinviikkoinaan ja hänen kuolemansa jälkeen. Tällä tavalla tulen kertoneeksi ehkä olennaisesti enemmän itsestäni kuin Pentistä. En kerro kirjailijasta vaan hyvin läheisestä ihmisestä ja suhteestani häneen. Näkökulmani on naisen: rakastetun, vaimon ja yhteisen lapsen äidin, vihollisen ja ystävän. Minun näkökulmaani Pentti Saarikoskeen ei ole kenelläkään muulla; siinä on tämän kirjan merkitys ja puolustus sille, että se on kirjoitettu."

Kyltyyri - Leinolaisia reunamerkintöjä

Eino Leinon Seura perustettiin sotien jälkeen vuonna 1947 ja se  kutsuu jäsenikseen suomalaisia kulttuurivaikuttajia.  Seura sai aikaiseksi Eino Leinon patsaan vuonna 1953, Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen vuonna 1963 ja Eino Leinon palkintoa on jaettu vuodesta 1956. Seuran nykyinen puheenjohtaja on kääntäjä Juhani Lindholm.

Olin kuuntelemassa viime syksynä Helsingin kirjamessuilla mainiota Suomennos slamia, jossa Lindholm tätä toimittamaansa esseekokoelmaa mainosti. Ostin kirjan omaksi, mutta se löytyy ainakin Helmet-kirjastoista. Kyltyyri. Leinolaisia reunamerkintöjä (Rosebud 2017) kokoaa yksiin kansiin parisenkymmentä suomalaista kulttuurivaikuttajaa, jotka kertovat pilke silmäkulmassa miltä kulttuuriympyrät meillä näyttivät 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Muutama kirjoittajanimi: Jörn Donner, Pentti Linkola, Heikki A. Reenpää, Vexi Salmi, Tuula-Liina Varis etc.

Runon ja suven päiväksi luin Tuula-Liina Variksen huippumielenkiintoisen esseen Eino ja Pentti - kaksi traagista optimistia. Varishan oli naimisissa Saarikosken kanssa tämän kirjoittaessa Leinosta elämäkertaa Eino Leino - legenda jo eläessään (Wsoy 1974).

Varis kertoo miten vastahankaisesti Saarikoski tähän kirjoituspyyntöön lopulta suostui. Hän oli 37-vuotias ja jo alkoholismin merkitsemä. Pariskunta oli muuttanut Keravalle ja Saarikoski tunsi olevansa syrjään sysätty, ryyppyreissut Helsinkiin kestivät useita päiviä; juominen oli kaoottista. On ymmärrettävää, että näiden kahden suuren runoilijan jatkuva vertailu tuntui Saarikoskesta ahdistavalta ja kynnys kirjoittaa korkealta - pakottihan työ Saarikosken miettimään myös oman elämänsä tilaa. Tuula-Liina Varis on kirjoittanut tästä ajasta teoksessaan Kilpikonna ja olkimarsalkka (Wsoy 1994).

Leinossa ja Saarikoskessa oli paljon samaa Variksen mukaan: kirjallinen menestys harvinaisen nuorena, terävä äly mutta infantiili tunne-elämä, sotkuiset naisasiat, boheemi elämäntapa, julkisuuden jano ja kammo sekä alkoholismi ja varhainen kuolema sen seurauksiin. Saarikoski meni naimisiin neljä kertaa, Leino kolme, mutta ei L. Onervan kanssa. Täältä voit lukea lisää Leinon elämästä. Pari sitaattia Saarikosken runoista, joissa hän puhuu sekä itsestään että tekeillä olevan elämäkertansa päähenkilöstä:

... mutta minä kirjoitan tätä itseni
enkä sinun takiasi.
Nuoruus on mennyt
ja sitä, sitäkin meidän on vaikea kestää.
Emme jaksa olla sukkelia enää
ja siksi sanomme, että ihmiset ikävystyttävät meitä.
Puiden varjot pitenevät niityn poikki jokeen asti
ja joen yli ja sitten on yö.
- Saarikoski

Omalta epätoivoiselta elämäntuijotukseltani
minun on joskus raskasta keskittyä kuuntelemaan sinua.
Ja joskus minusta tuntuu, että sinun heikkoutesikin
on vahvempi kuin minun voimani.
- Saarikoski

”Kyltyyri”
Helsingin murteella

”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri –
se on Kiinassa Kiinaan myyri –
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
- Eino Leino, kokoelmasta Tähtitarha 1912

Hyvää runon ja suven & Eino Leinon päivää!

Tänään tulee kuluneeksi 140 vuotta Leinon syntymästä.

Tuula-Liina Varis - Että tuntisin eläväni

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii.

Luin syksyllä Variksen uusimman romaanin Huvilan, josta pidin kovasti. Tämä novellikokoelma on myös Varista parhaimmillaan - loistavaa ajankuvaa sekä sydämeenkäyvää ja vahvaa kerrontaa naisten sielunelämästä ja traagisista elämänkohtaloista. Teoksen kahdeksasta novellista koostuu tavallaan romaani, sillä päähenkilöt on kiehtovalla tavalla liitetty toisiinsa sukusitein  Saamme seurata kuusipäisen sisarussarjan elämää lähinnä naisnäkökulmasta 1920-luvulta 2000-luvulle - eli koko satavuotisen itsenäisyytemme matkan. 

Tyttäret ja äidit, naiset ja heidän miehensä, läheissuhteiden koko kivistävä kirjo. Kenenkään elämä ei ole helppoa, vaan vastassa ovat ajan haasteet ja elämän eteen heittämät tragediat. Punaisena lankana kautta teoksen on rakkaus, intohimoinen ja kaikennielevä, kaiken kestävä. Tai sitten rakkauden ja läheisyyden puute, osattomaksi jääminen. Mäkelän torpan kuusi sisarusta elävät lapsuuttaan ja teini-ikäänsä Suomen ollessa Venäjän suuriruhtinaskunta. Maa julistautuu itsenäiseksi, syttyy sisällissota. Ajat ovat levottomat ja puutetta on ruuasta, aivan kaikesta. Elämää eletään hammasta purren, käydään sodat ja kannetaan sen vauriot.

Bloggauksen lopussa henkilöhahmojen sukupuu - Älä lue jos et halua!

Ester vuonna 1926

Esterin elämän suuri rakkaus Hannes on kuolemaisillaan. Kaikki elämän unelmat tuntuvat romuttuvan. Ester hoitaa sairasta miestään ja heidän pientä poikaansa, mutta sydäntä raastavat pelon ajatukset:

Älä vatvo. Älä ajattele. Nyt ollaan elossa. Älä ajattele muuta. (...) Hannes. Ainoa mies minulle. Ainoa tässä maailmassa. Tule takaisin. Älä kuole. (...) Esterin sydän hakkaa. Hulluko minä olen? Hannes elää, tietysti Hannes elää, miten muuten voisi olla? (...) Sanon ääneen ja äänettä. Koko ajan. Älä kuole. Älä kuole. Älä jätä.

Sylvian tunteet

Sylvia rakastaa miestään Aarrea intohimoisesti ja palavasti, selittää kaiken, mustelmatkin parhain päin. Aarre on sodan satuttama, viinaan ja naisiin menevä väkivaltainen mies. 

Mieheni, rakkaani. Ainoa rakkaani. Aina kuolemaan asti. (...) Mutta Aarre, se iloinen, huoleton vekkuli, tanssitaituri ja tyttöjen naurattaja, joka meni sotaan, ei sodasta koskaan palannut. Toinen mies sieltä neljän vuoden päästä tuli. (...) Aarre on hyvä mies, hyvä lapsille ja hyvä minulle, on se, vaikka mitä puhuttaisiin ja juoruttaisiin.... Sitä pitää ymmärtää, ja minä ymmärränkin, rakastan ja ymmärrän. Kukas sitten jos en minä?

Yksinäinen

Kun Paula jää täysorvoksi 15-vuotiaana elämään katkeroituneesta vanhapiikatäti Rauhasta tulee hänen holhoojansa. Rauha on käpertynyt itseensä kun rakastettu kaatui sodassa. Rauha ei puhu ei pukahda, ymmärtämystä tai lämpöä ei riitä jaettavaksi tytölle. 

Lempilapsi

Abiturientti Kari katoaa. Häntä etsitään joka paikasta, myös Lahjan ja setänsä Ilmarin kotoa. Äidin suru on pohjaton.

Minä huusin. Minä kävelin ja huusin. Joka ilta, kaikkina viikon päivinä, kaikissa säissä, minä puin ulkovaatteet päälle ja lähdin kävelemään. Lähdin huutamaan. (...) Minä kävelin ja huusin kauan, viikkoja, kuukausia. Heinä kasvoi ja kuoli, puut viheriöivät ja kellastuivat, pudotivat lehtensä, satoi vettä, räntää, lunta.

Äidin sydän

Iäkäs Sylvia on sairastanut dementiaa vuosikausia ja häntä hoitanut tytär Inari on saanut tarpeekseen vainoharhaisesta ja kiukuttelevasta äidistään. Kun äiti kuolee, syyllisyys nousee kuitenkin pintaan.

Harri-parka

Ikänsä huonommuudentuntoja potenut Paula on tyytynyt Harriin, vaikka avioelämä ei suju. Harri on homo. Ja juoppo.

Että tuntisin eläväni

Militsa on Marjatan avioton lapsi. Isä on venäläinen kulkumies. Rakkaudeton lapsuus saa Militsan ripustautumaan juoppoon Vilppuun.

Tuonne taakse metsämaan

Ester-tädin tyttärellä Marjatalla oli ihana ja kaunis ystävä, Raakel. Ilari on tätä rakastanut koko ikänsä ja aikoo nyt vanhoilla päivillään vihdoinkin kihlata naisen.

Että tuntisin eläväni on taas vahva osoitus Variksen kertojantaidoista. Hän tuo eteemme läpileikkauksen suomalaisen perheen ja etenkin naisen elämästä viime vuosikymmeninä. On ollut puutetta ja rankkaa, elämän puitteet varsin vaatimattomat. Itsenäisen elämän mahdollisuudet rajalliset. Suomalaisen miehen sielua ovat piinanneet ja mielenterveyttä verottaneet sota ja viina. Näistä kahdesta pahasta ovat saaneet osansa vaimo ja lapset. Henkisten traumojen seuraukset ovat siirtyneet seuraavien sukupolvien kannettaviksi. Valtavan hieno ja koskettava novellikokoelma. Syvän kunnioituksen ja ihailun tuntein.

Mukana Novellit kunniaan -haasteessa 8 novellilla.

Toisaalla blogeissa: Sari / p.s. rakastan kirjoja, Jonna / Kirjakaapin kummitus, Kaisa / Kannesta kanteen

Tuula-Liina Varis

Että tuntisin eläväni

Wsoy 2013

****

Kirjastosta

Kehittelin Mäkelän torpan sisarusten sukupuuta ymmärtääkseni suvun kuviot paremmin:
Ester jää puolisostaan Hanneksesta leskeksi, poika Erkki; avioton tytär Marjatta maisteri Rannan kanssa
Aarre on sodassa henkisiä vammoja saanut, alkoholisoitunut mies; vaimo Sylvia ja lapset Inari, Ilari ja Marketta
Rauha on katkeroitunut vanhapiika, jonka nuoruudenrakkaus kaatui sodassa; Lahjan tyttären Paulan holhooja
Lahja, puoliso Ilmari; molemmat kuolevat ja tytär Paula jää täysorvoksi 15-vuotiaana
(Alma & Aliina - eivät mukana novelleissa)
Kari - abiturienttipoika, jonka setä on Lahjan puoliso Ilmari
Militsa - Marjatan avioton tytär, isä venäläinen kulkumies; puoliso Vilppu

Tuula-Liina Varis - Huvila

Huvila vie lähimenneisyyteemme 1920-luvun lopulta sota-ajan kautta 50-luvun alkuun. Tapahtumat sijoittuvat Turkuun ja lähiympäristöön. Päähenkilöiden kanssa elämme 30-luvun suuren pörssiromahduksen, jolla oli vaikutuksensa Suomessakin. Elämme kiihkeitten kansallisuusaatteitten nousun, Mussolinin Italian, Francon Espanjan ja etenkin Hitlerin Saksan tapahtumissa. Talvisota, jatkosota, sitten hävinneen rauha kipuiluineen. Päähenkilöt vanhenivat, maailma muuttui, rauhan palattua kukaan ei ollut entisensä.

Nuori varakkaan perheen tytär Raakel on elänyt erittäin suojattua elämää. Tämän päivän näkövinkkelistä on jopa vaikea uskoa todeksi kaikkia kahlitsevia sääntöjä, joita nuorelle naiselle  tuolloin asetettiin. Sitten Raakelin perhe saa kutsun komean ja kuuluisan taiteilija Aksel Korkeakorven näyttelyn avajaisiin. Mies lumoaa kokemattoman Raakelin, häitä vietetään lyhyen seurustelun jälkeen ja nuoripari muuttaa taiteilijan syrjäiselle hulppealle huvilalle Korpivillaan.

Aksel on mies, joka ihannoi fasismia ja erityisesti Saksan kansallissosialismia. Hän piipahtelee tuon tuostakin Helsingissä salaisissa poliittisissa kokouksissa, joista nuori vaimo ei tiedä mitään. Syntyy tytär Leea. Ja sitten Aksel esittää lauantaisaunan hämärässä järkyttävän kysymyksen: Raakel, onko sinun äitisi juutalainen? Raakelin vastaus muuttaa heidän elämänsä, sillä seuraavana aamuna Aksel poistuu huvilasta eikä tule takaisin. Hän matkustaa Saksaan Führerin sisäpiireihin tärkeään virkaan ja hylkää vaimonsa ja pienen tyttärensä Korpivillaan. Lähettää sentään kuukausittain rahaa, jonka saannin ehtona on ehdoton yhteydenpidon välttäminen.

Variksen tarina vei minua. Se oli kaikessa surullisuudessaan rehellisen tuntuinen kuvaus ihmiskohtaloista kansallisaatteiden ja sodan jaloissa. Nuori, tulevaisuudenuskoa täynnä oleva Raakel yritti aluksi niin kovin, palvoi miestään, tuki ja ymmärsi. Hylätyksi tuleminen söi hänen elämänhalunsa vähä kerrassaan. Tytär Leea kasvoi ilman isää masentuneen äidin hoteissa. Onneksi oli Selma, naapurista piiaksi tullut toimen ihminen, joka piti langat käsissään ja loi Leealle kodin.

Sodan loputtua paljastuu Akselin Saksan elämästä vielä viimeinen isku, joka murtaa Raakelin tyystin. Ajatuksia herättävä ja rajun karu tarina, elävää ajankuvaa Suomesta ja Euroopasta kaikkine kiihkeine ja kammottavine aatteineen. Variksen teksti oli todentuntuista, hallittua ja kaunista. Hieno kirja, pidin ja viihdyin.

Tuula-Liina Varis
Huvila
Wsoy 2016
✮✮✮✮
Kirjastosta