Norman Ohler - Hitlerin tabut

Saksalaisen Norman Ohlerin tietokirja Hitlerin tabut ilmestyi suomeksi jo 2016, mutta vastikään siitä on ilmestynyt äänikirjaversio. Raija Nylanderin erinomainen suomennos ja lukijana loistava Karoliina Kudjoi varmistivat hienon kuunteluelämyksen, jos nyt tällaisesta kirjasta voi niin sanoa. Kirjan alkuosa keskittyy Pervitinin käyttöön kaikissa natsien asevoimissa ja loppuosa potilas A:n tilanteeseen ja Hitlerin henkilääkärin Theodor Morellin kyseenalaisiin hoitoihin ja kuvottaviin lääkebisneksiin.

Saksalaisessa Temmlerin lääketehtaassa kehitettiin vuonna 1938 Pervitin, metamfetamiini, joka oli käsikauppalääkkeenä vapaasti saatavissa apteekeista. Se tehosi kipuun kuin kipuun, vähensi ahdistuneisuutta ja lisäsi vireyttä. Lääkettä oli saatavissa sekä tabletti- että injektiomuodossa. Natsijohtajat keksivät, että tässäpä oiva lääke lisäämään joukkojen taistelutahtoa: miehet kävivät kuin koneet piripäissään, näläntunne katosi ja he pystyivät taistelemaan nukkumatta 2-4 vuorokautta. Pervitiniä jaettiin kaikille sotilaille, miljoonia ja taas miljoonia pillereitä. Alkuun 1939/40 natsiarmeija etenikin hämmästyttävästi: salamannopeasti vallattiin Puola ja Ranska, mutta sitten Hitler ja muu natsijohto tekivät kohtalokkaita virheitä itärintamalla.

Vatsavaivoista ja stressistä kärsinyt vegetaristi Hitler löysi henkilääkärikseen Theodor Morellin jo vuonna 1936. Morellin hoivissa potilas A:n vatsakrampit helpottivat ja ihottuma parani, ja pikkuhiljaa Morellista tuli koko natsieliitin lääkäri. Sotaonnen käännyttyä vuonna -41 hermostunut ja väsynyt potilas A tarvitsi yhä rankempia hoitoja. Morell douppasi uutterasti potilastaan, niin että pian meni 80 erilaista lääkettä ruiskeina suoraan suoneen tai lihakseen: lääkenimellä Eucodal oksikodonia, kokaiinia, vitamiiniruiskeita ja Morellin omituisia teuraseläinten sisäelimistä valmistettuja hormoniruiskeita. Ohler sanoo, että Morell oli valtakunnan ruiskemestari ja käytettävisä 24/7. Jokaiseen pieneenkin kipuun tai hermostukseen Hitler halusi tohtorin tervehdyttävän ruiskeen. Esimerkiksi vuonna -43 tapaamisessaan  Natsi-Saksasta irtautumista miettivän Mussolinin kanssa potilas A esiintyi huumepöllyssä, yliampuvasti ja vaahtosi kolme tuntia. Ohler on tutkinut Morellin tarkkoja muistiinpanoja eri puolilla Saksaa sekä Washingtonin parissa arkistossa. Muistiinpanoissa toistuvat merkinnät ’ruiske kuten tavallisesti’ tai vain x.

Ohler esittää vakuuttavasti Hitlerin fyysisen terveyden murentumisen seuraavina sotavuosina. Vuoteen -40 Hitler oli ollut hyvässä kunnossa ja ikäistään nuoremman näköinen. Murhayrityksen ja itärintaman tappioiden jälkeen Hitler eristäytyi pimeisiin bunkkereihinsa ja lopetti julkiset puheensa. Kestopäihtynyt elimistö oli sekaisin, vatsa ei toiminut, oli sydänvaivoja, kouristuksia ja vapinaa. Hitler vanheni silmissä ja painui kumaraan. Ruiskeita oli annettu niin paljon, että potilas A:n suonet olivat vaurioituneet ja vapina sitä luokkaa, ettei natsitervehdyskään kunnolla onnistunut.

Sodan loppuvaiheessa huumeriippuvaisen potilas A:n kauhunhetket koittivat, kun diileri Morell tarjosi ei oota. Britit pommittivat raivoisasti Saksan kaupunkeja, mm. Dresdenin maan tasalle. Maan lääketehtaita oli myös pommitettu eri puolilla ja potilas A:n tarvitsemien lääkkeiden tuotannossa oli katkoksia. Ärsyyntynyt ja vieroitusoireista kärsivä Hitler erotti henkilääkärinsä, huusi ja raivosi - ampui lopulta itsensä, ja 100 000 uskollista natsia toimi samoin.

Kirja oli jäätävää kuunneltavaa ja erittäin vetävästi kirjoitettu; karmeita yksityiskohtia oli paljon. Esimerkiksi Sachsenhausenin keskitysleirissä Berliinin lähellä toimi kengänpohjien testausyksikkö, joka testasi eri materiaalien kestävyyttä. Vangeille annettiin kokaiinia ja Pervitiniä ja pantiin heidät kävelemään pakkaus selässä rataa, jossa oli erilaisia pintakäsittelyjä. Tämän pilleripartion ’voittajaksi’ selvisi vanki, joka käveli yhtä mittaa 4 vuorokautta ja 96 km. Sodan loppuvaiheissa teinipoikia värvättiin laivastoon taistelemaan Atlantilla Seehund-sukellusveneissä. Kokaiinipurukumia jauhavat pikkupojat olivat niin pöllyssä, etteivät tienneet sodan jo loppuneen; nousivat lopulta ylös Amsterdamin satamassa ja antautuivat.

Norman Ohler - Hitlerin tabut

Alkuteos Der Totale Rausch 2015

Suomentanut Raija Nylander

Like 2016

Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi

_______________

Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan 1940, sen sotilaat olivat ottaneet 35 miljoonaa annosta Pervitiniä eli metamfetamiinia. Huumetta sai vapaasti apteekeista, ja siitä tuli natsivaltiossa koko kansan hupi. Pannessaan toimeen viimeisen sotaponnistuksen 1944 Hitler läheisimpine työtovereineen ei ollut päivääkään selvin päin. Perusteellisesti dokumentoitu tietokirja kulkee kuin trilleri.

Norman Ohler (s. 1970) on saksalainen kirjailija. Hän on laatinut myös elokuvakäsikirjoituksia muun muassa Wim Wendersin ja Dennis Hopperin kanssa ja saanut useita palkintoja.

Annette Hess - Tulkki

Kiitetty saksalainen käsikirjoittaja Annette Hess vie esikoisromaanissaan Tulkki lukijan seuraamaan Frankfurtissa pidettyjä Auschwitz-oikeudenkäyntejä. Prosessi oli pitkä ja kesti vuoden 1963 lopulta elokuuhun 1965. Keskiössä on nuori puolan kielen tulkki Eva Bruhns, joka joutuu tulkkaamaan todistajalausuntoja, koska puolalainen tulkki ei saa viisumia. 60-luvulla toisesta maailmansodasta on kulunut vasta vajaa 20 vuotta ja elossa on paljon sekä natseja että heidän uhrejaan. Maassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri: holokaustista ei puhuta ja kaikki haluavat peitellä omia sota-ajan tekemisiään.

Eva on vaalea ja kaunis, rotupuhdas arjalainen nuori nainen, mutta natsien rotuopeistakin tietysti vaietaan. Frankfurtin kaupunginsairaalassa vastasyntyneiden osastolla työskentelevä vanhempi sisar Anegret on sen sijaan lihava ja yrittää syömishäiriöllään hallita ahdistustaan. Vanhemmat Ludwig ja Ethel pyörittävät vaatimattomalla alueella sijaitsevaa ravintolaa Deutsches Haus ja perheeseen kuuluu myös iloinen pikkuveli Stefan ja tämän pieni koira Purzel. Eva seurustelee rikkaan ja hyvin konservatiivisen Jürgen Schoormannin kanssa, jonka perheellä on hulppea moderni palatsi Taunus-vuorilla ja menestyvä postimyyntiliike.

Oikeudenkäyntien kuluessa Eva järkyttyy sydänjuuriaan myöten, sillä hän ei ole aiemmin tiennyt mitään holokaustista eikä Auschwitzista. Annette Hessin oikeudenkäyntikuvaukset ovat riipaisevia ja tulevat iholle. Tuossa nuo pönäkät ja hienosti pukeutuneet syytetyt istuvat ylimielisinä ja kieltävät kaiken. En tiennyt mitään, en ollut tuolloin paikalla, leirin pohjapiirros on väärin, he sanovat. Oikeudenkäyntien loppuvaiheessa sekä syyttäjätaho että syytetyt matkustavat Auschwitziin paikan päälle ja Eva saa selvyyden dejà-vu -tuntemuksilleen. Hänen perheellään on yllättävä kytkös leiriin ja nuoruutensa ehdottomuudella Eva tekee pesäeron vanhempiinsa, koska nämä valehtelevat ja muuttaa pois kotoa.

Evan ja Jürgenin seurustelu ja kihlaus eivät suju onnellisissa merkeissä, sillä Jürgenillä on jotain mennyttä tunnollaan. Sovittaakseen nuoruuden pahan tekonsa hän halusi opiskella teologiaa, mutta Walter-isän dementoiduttua pojan oli pakko siirtyä perheyrityksen johtoon. Mitä isä tarkoittaa jatkuvasti toistamallaan lauseella ’Minusta ette saa mitään irti’? Myös dresdeniläinen Ethel äiti on kokenut sodan pommituksissa kovia.

Tulkki peilaa tuoreenoloisella otteella sodanjälkeisen sukupolven tuntoja ja saksalaisten kollektiivista syyllisyyttä. Eva tosin oli syntynyt vuonna 1939 ja sisko 1935, mutta lapsiahan he sodan aikana olivat. 60-luvulla elettiin myös kylmän sodan, rautaesiripun ja Berliinin muurin aikaa, jolloin esim. viisumien saanti Puolaan oli hyvin vaikeaa. Saksalaisen naisen asema tulee myös hyvin esiin Jürgenin hallitsevuudessa. Hän haluaa kontrolloida morsiantaan ja määrätä tämän tekemisistä, eikä halua tulevan vaimonsa käyvän ansiotyössä. Tämän päivän näkövinkkelistä tuntuu uskomattomalle, että sulho menee tapaamaan oikeuden puheenjohtajaa sanoen, että Eva lopettaa tulkkaushommat, koska hänen hermovarustuksensa ei kestä.

Kuuntelin kirjan äänikirjana eikä tarina lähtenyt aluksi lentoon. Annoin sitten kuitenkin Tulkille toisen mahdollisuuden ja siitä olen iloinen. Romaani on erinomainen hieman naiivia loppuratkaisua lukuunottamatta. En myöskään erityisemmin lämmennyt kanadalaisen juristin David Millerin kiihkeälle hahmolle enkä Anegretin oudoille puuhille. Erilaisesta näkökulmasta natsismia tutkiva Tulkki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kirjan loppusanoissa Hess sanoo käyttäneensä paljon Fritz Bauer Instituutin laajaa nettiaineistoa.

Annette Hess - Tulkki

Alkuteos Deutsches Haus 2018

Suomentanut Pirkko Roinila

Kansi Martti Ruokonen

Wsoy 2020

Äänikirjan lukija Maija Lang

_______________ 

 Kirjojen kuisketta    /   Leena Lumi   /   Maailmankirjat 

Frankfurt, 1963. Eva Bruhnsin asiat ovat hyvin. Vanhempien majatalo menestyy, töitä riittää puolan kielen tulkkina, ja poikaystävänkin pitäisi pian kosia. Mutta kun Eva päätyy tulkkaamaan todistajanlausuntoja sotaoikeudenkäynnissä, hän kuulee ensi kertaa sanan Auschwitz. Tulkki käsittelee Euroopan historian mustinta kipupistettä sodanjälkeisen sukupolven näkökulmasta ja luotaa perheen murrosta, naisen asemaa ja syyllisyyden taakkaa.

Annette Hess (s. 1967) on Saksan kiitetyimpiä nuoren polven käsikirjoittajia, jonka lähihistoriaa käsittelevät televisiosarjat ovat olleet järjestään menestyksiä Saksassa, ja joista Weissensee on esitetty myös Suomessa nimellä Rakkautta Berliinin muurin varjossa. Tulkki on hänen esikoisromaaninsa, joka julkaistaan yli 20 kielellä. Hessin sujuva, teeskentelemätön proosa herättää arjen pienet yksityiskohdat eloon.

James Wyllie - Hakaristirouvat

Historiantutkimus on kohdellut natsijohtajien rouvia vähäisinä hahmoina, aivan kuin he eivät olisi olleet tietoisia miestensä hirmutöistä. Kuitenkin heidän kotonaan työskenteli orjatyövoimaa, seinät olivat täynnä varastettuja taideaarteita, illallispyödät notkuivat keskitysleirien tuottamia ruokia ja miesten työhuoneissa päätettiin elämästä ja kuolemasta. Johtajien puolisot vaikuttivat miestensä ratkaisuihin ja kilpailivat keskenään Hitlerin suosiosta.

James Wylliestä ei löydy paljonkaan tietoja googlaamalla. Kustantaja mainitsee hänen olevan tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. BBC:lle. Nazi Wives ilmestyi viime vuonna ja teoksen oikeudet on myyty kymmeneen maahan. Joka vuosi tulee luettua ainakin yksi natsismia käsittelevä kirja. Hakaristirouvat kertoo natsieliitin vaimoista ja heidän muista naisistaan. Samalla Wyllie kertoo heidän miestensä raadollisuudesta ja koko järjettömästä natsismin noususta ja tuhosta. Entuudestaan tunsin paremmin Magda Goebbelsin ja Lina Heydrichin elämäntarinat, sillä olen lukenut heitä käsitteleviä kirjoja. Myös Hitlerin suhde Geli Raubaliin oli minulle tuttu, samoin kuin Hitlerin ihailu Magda Goebbelsiä kohtaan. Listataanpa tärkeimmät natsijohtajat ja heidän naisensa:

• Adolf Hitler - Geli Raubal, Eva Braun
• Hermann Göring - Carin von Fock, Emmy Sonnemann
• Joseph Goebbels - Magda Quandt os. Ritschel, Lída Baarová
• Heinrich Himmler - Margarete Boden, Hedwig Potthast
• Reinhard Heydrich - Lina von Osten
• Rudolf Hess - Ilse Pröhl

Hakaristirouvat oli hyytävää luettavaa. Wyllie on paneutunut aiheeseensa tarkoin ja esittää kirjan lopussa pitkän lähdeluettelon. Natsivaimot ja heidän miehensä olivat Hitlerin talutusnuorassa ja tämän (suuruuden)hullun kaistapään lumoissa. Taas kerran oli aivan käsittämätöntä, miten mitättömän näköinen Hitler lumosi kuulijansa. Ei tarvittu kuin suurin piirtein yhden Hitlerin puheen kuuleminen, niin paluuta ei ollut.

Lina Heydrich oli paatunut natsi jo ennen kuin tutustui mieheensä ja kosti miehensä salamurhan järkyttävällä tavalla ja täysin kylmäverisesti. Lopun ikäänsä hän palvoi miehensä muistoa. Magda Goebbels oli eronnut, sivistynyt ja kaunis nainen, joka lumoutui Hitleristä heti kättelyssä. Hän suostui avioon ontuvan ja hintelän Goebbelsin kanssa saadakseen olla jumaloimansa Hitlerin lähipiirissä. Ja kesti miehensä lukuisat avioliiton ulkopuoliset naisseikkailut. Kun tsekkinäyttelijä Lída Baarován kanssa tilanne äityi pahaksi, Magda halusi avioeron. Mutta Hitler ei sitä sallinut, olisihan valtakunnan ensimmäisen naisen avioero aiheuttanut kansallissosialistisen liikkeen imagolle suuren kolhun. Monet natsijohtajat olivat aikansa #metoo-miehiä. Goebbels yritti pitkään saada mm. Leni Riefenstahlin sänkyynsä, mutta ei hankkeessaan onnistunut.

Wyllien mukaan natsieliitin vaimot olivat paatuneita natseja. Ainoastaan Göringin toinen vaimo Emmy suhtautui liikkeeseen epäilevästi. Sensijaan Göringin ensimmäinen vaimo, ruotsalaissyntyinen Carin von Fock oli täysnatsi, joka heikosta terveydestään huolimatta tuki miestään tämän pyrkimyksissä.

Ensimmäiset uhrit olivat Sachsenhausenin keskitysleirin miesvankeja. Heidän jalkansa katkottiin ja niihin aiheutettiin tulehduksia elävien bakteerien avulla; puolelle uhreista annettiin sulfonamideja, puolelle ei mitään. Tulokset olivat vaihtelevia, joten Gebhardt valitsi Ravensbrückin leiriltä seitsemisenkymmentä puolalaisnaista - joita sanottiin ”kaniineiksi” - ja pakotti heidät kammottaviin käsittelyihin: heidän jalkoihinsa tehtiin isoja viiltoja ja avoimiin haavoihin pantiin likaa, pieniä puutikkuja, lasinsirpaleita ja yhdelle naiselle kaareva kirurgin neula.

Hakaristirouvat on hurja tietokirja, jota lukiessa tuntee kuvotusta. Yksi karmeimmista henkilöistä oli professori Karl Gebhardt, jota syytettiin siitä, ettei hän antanut attentaatissa loukkaantuneelle Heydrichille määrättyä lääkettä. Puhdistaakseen maineensa professori keksi karmaisevan kaksoiskokeen: keskitysleirien vankeja pahoinpideltiin tarkoituksella julmasti. Sitten heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin ao. lääkettä, toiselle ei. Professori pelasti tuolloin nahkansa, mutta päätyi sitten hirtetyksi sotasyyllisenä 1948.

Eri pariskuntien ja rouvien elämää oli hiukan vaikeaa seurata, koska Wyllie esitti tapahtumat kronologisesti ja hyppäsi henkilöistä toiseen. Ymmärrän kyllä hänen valintansa. Kirjassa on mustavalkoinen kuvaliite ja henkilöistä löytyy googlaamalla myös paljon tietoa. Huippuhyvä, joskin karmea teos.

James Wyllie - Hakaristirouvat - Naiset kolmannen valtakunnan huipulla

Alkuteos Nazi Wives 2019
Suomentanut Tähti Schmidt
Atena 2020
Kirjastosta
______________

Aiheesta olen lukenut mm. nämä teokset:
Terhi Rannela - Frau
Diane Ducret - Diktaattorien naise

Laurent Binet - HHhH, Heydrichin salamurhan jäljillä

James Wyllie is an author, award-winning screenwriter and broadcaster. He is author of Goering and Goering: Hitler's Henchman and His Anti-Nazi Brother and The Codebreakers: The true story of the secret intelligence team that changed the course of the First World War. He has worked on numerous films for the BBC, Film4 and Talkback among others, and has written for a number of TV drama series, including The Bill, The Tribe, and Atlantis High.

Rosella Postorino - Suden pöydässä

Suden pöydässä perustuu Hitlerin todellisen ruoanmaistajan Margot Völkin elämäntarinaan. Kirjansa loppusanoissa Rosella Postorino sanoo nähneensä Völkistä kertovan lehtijutun ja kiinnostuneensa asiasta. Tämä selittää ihmettelyni, miksi italialainen kirjailija kirjoittaa Natsi-Saksan tapahtumista. Ehkä hänellä on muitakin siteitä Saksaan, en tiedä.

Sen verran tutkin Margot Völkiä mm. täältä, että Postorino tuntuu rakentavan fiktionsa pitkälti historiallisten tosiasioiden varaan. Hyvin hänellä on myös Hitleriä ja sodankulkua koskevat faktat hallussa. Romaanin päähenkilö ei ole Margot, vaan Rosa Sauer: nuori Berliinistä kotoisin oleva virkanainen. Kun tuore aviomies Gregor lähti sotaan ja Berliinin massiiviset pommitukset tappoivat hänen äitinsä ja tuhosivat kodin, Rosa pakeni appivanhempiensa luo miehitetyn Puolan alueelle. Mutta turvaa ei siellä ollut, vaan pian saapumisensa jälkeen SS-miehet kurvasivat pihaan ja pakottivat Rosan Hitlerin ruoanmaistajaksi. Lähellä sijaitsevaan Sudenpesäänsä linnoittautunut Hitler pelkäsi vainoharhaisesti myrkytystä. Niinpä kymmenkunta nuorta naista esimaistoi kaikki mitä Führer söi - kolme kertaa päivässä.

Postorino kertoo naisten alituisesta pelosta: SS:n vartijat pakottivat syömään ja vahtivat, ettei kukaan käynyt oksentamassa ruokaansa. Piinaava odotus lukitussa ruokasalissa kesti tunnin - siinä ajassa nähtäisiin oliko myrkkyä ollut vai ei. Nämä väkisin värvätyt naiset olivat kaikki nuoria. Osalla oli lapsia, ja mies joko rintamalla tai kuollut sodassa. Rosan lisäksi ulkopaikkakuntalaisia oli vain vaikeneva Elfriede, eivätkä nämä kaksi istuneet maalaistyttöjen joukkoon. Tässä omituisessa ryhmässä syntyi ystävyys- ja vihasuhteita sekä muutaman naisen klikkejä, jotka pitivät myös vapaa-ajalla yhteyttä.

Appivanhemmat pitivät Rosasta kuin omasta tyttärestään ja ilo oli ylimmillään, kun puoliso ja poika ilmoitti saapuvansa jouluksi lomalle. Ilo kääntyi kuitenkin mustaksi syöveriksi, kun tuli tieto, että mies on kadonnut. Tytöt olivat aseistettujen vartijoiden armoilla ja sitten uusi Obersturmführer Ziegler iskee silmänsä Rosaan. Kehkeytyy kuukausia kestänyt salasuhde, intohimoa ja jonkinlaista rakkauttakin, mutta rakkaus kääntyy vihaksi, kun Ziegler pettää Rosalle antamansa elämän ja kuoleman lupauksen.

Postorino luo Rosasta ja muistakin henkilöistään elävät hahmot. Suden pöydästä voisi käyttää nimitystä lukuromaani: historiaa, traagisia elämänkohtaloita ja rakkauttakin - hyvin todentuntuista ja elävää kuvausta noista kaameista oloista. Hitlerin mieletömän hulluuden, terveyshuolet ja harhat Postorino kuvasi loistavasti. Kirjan loppu ei minuun oikein vedonnut, kaikki sitä ennen kyllä. Postorino sanoo jotain siihen suuntaan, että missään perheet eivät ole niin hiljaisia kuin Saksassa. Todellinen Rosa, Margot Völk, vaikeni hänkin salaisuudestaan liki 70 vuotta, koska ei uskaltanut kertoa palvelleensa Hitleriä 2,5 vuotta, ei edes sodasta palanneelle aviomiehelleen. Kertomista olisi seurannut julkinen lynkkaus, heti sodan jälkeen kenties hengenvaarakin. Vetävästi ja todentuntuisesti kirjoitettu lukuromaani yhdestä Natsi-Saksan saksalaisesta uhrista - heitäkin oli. On korostettava sitä, ettei Rosa sen paremmin kuin Margotkaan ollut natsi. Kieltäytyä ei yksinkertaisesti voinut.

Rosella Postorino - Suden pöydässä

Alkuteos Le Assaggiatrici 2018

Suomentanut Helinä Kangas

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Bazar 2019

Kirjastosta

______________

Luetut kirjat on myös lukenut Suden pöydässä.

Kuva Premio Campiello -tilaisuudesta

"Rosella Postorinon Suden pöydässä on monisyinen kuvaus ihmisen osasta poikkeuksellisissa olosuhteissa, joissa selviytymisen pakko ja syyllisyyden taakka ottavat mittaa toisistaan. Samalla kun ihanan täyteläinen voi sulaa sodan nälkiinnyttämän Rosan suussa, hän on tuskaisen tietoinen toimiensa seurauksista. Maistamalla hän varmistaa, että Sudenpesän peto voi hyvin ja jaksaa kylvää kuolemaa."- Kustantaja

Rosella Postorino (s. 1978) on italialainen journalisti ja kirjailija, joka asuu Roomassa. Suden pöydässä on hänen neljäs romaaninsa ja ensimmäinen suomeksi julkaistu teos. Alkuteos Le Assaggiatrici voitti arvostetun Premio Campiello -kirjallisuuspalkinnon Italiassa vuonna 2018.

Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras

Juan Eslava Galán (s. 1948) on tuottelias ja palkittu espanjalainen kirjailija. Hänen kynästään on lähtenyt yli viisikymmentä teosta ja hän on erityisen kiinnostunut historiasta. Olen lukenut häneltä ennen blogiaikaa teoksen Muuli - La mula (2002), mutta koin sen kielen silloin vaikeaksi. Tämä Rakkautta Tiergartenissa / Rakkautta petojen puistossa oli helppolukuinen ja ajoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Berliiniin ja seuraa myös Sinisen divisioonan kohtaloita.

Odotin tältä kirjalta enemmän, mutta varsin kevyeksi ja viihteelliseksi osoittautui. Juonesta lyhyesti. Natsi-Saksa oli auttanut sotakalustolla Francoa Espanjan sisällissodan voittoon ja suhteet pysyivät tiiviinä. Vuonna 1940 Himmlerin oli määrä tulla Espanjaan arkeologisten kaivausten tarkastuskäynnille. Natsit nimittäin uskoivat, että espanjalaisilla oli arjalaiset juuret: ... se encaminaba a demostrar que los primitivos pobladores de la península Ibérica, de los que descendían los actuales españoles, pertenecieron al tronco nórdico-germánico de evidentes raíces arias. Himmlerin matka peruuntui kaatosateen takia, mutta Ahnenerbessä arjalaista rotua tutkiva ja edistävä Meike von Appel tuli, näki ja hämmästyi: yksi resuinen espanjalainen näytti täydelliseltä arjalaisen rodun edustajalta - ei tumma ja lyhyt, vaan vaalea, sinisilmäinen ja pitkä. Tämä täydellinen arjalainen komistus oli Herminio, sisällissodassa punaisten puolella taistellut.

Natsit halusivat Herminion Berliiniin tarkempia rotututkimuksia varten. Hänelle tehtiin perusteelliset kallonmittaukset ja fyysisen kunnon ja sperman tutkimukset. Mies sai asuttavakseen upean huoneiston ja palkkaa sekä natseilta että falangilta. Herminion saksalaistamiseen kuului myös saksankielen yksityisopetusta. Kotona Espanjassa elävät äiti ja isä pääsivät parempiin oloihin. Siis tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Vastapalvelukseksi Herminion tuli kiksauttaa Hitlerjugendin tyttöjä ja antaa näin panoksensa tulevan Suur-Saksan arjalaisen väestön lisäämiseen.

Berliini oli sodasta huolimatta iloinen ja kuhiseva suurkaupunki. Eri maiden suurlähetystöjen nuoret virkailijat ja lehdistön edustajat muodostivat juopottelevan ja naisia piirittävän poikaköörin. Kaikki mielivät päästä kauniin Meiken pöksyihin siinä onnistumatta. Herminio rakastui juutalaiseen Racheliin - tuolloin Berliinissä oli vielä juutalaisia, joita tarvittiin sotateollisuudessa. Gestapo vainosi tytön isää, niinpä arjalainen siitosoriimme piilotti isän huoneistoonsa. Lopulta he jäivät tietysti kiinni.

Herminio palautettiin Espanjaan ja hänen oli rangaistukseksi pakko värväytyä 'vapaaehtoisesti' Siniseen divisioonaan, jonka hurjaa sotaretkeä Venäjän 40-50 asteen pakkasessa kirjailija kuvaa pitkästi kirjan loppupuolella. Kirjan hupaisinta antia olivat natsien vakavalla naamalla esittämät naurettavat rotuteoriat. Miljoonakaupunki Berliini eli ja huvitteli sodan keskellä eikä kehenkään voinut luottaa. Moni vakoili eikä aina tiennyt kenen piikkiin. Reteästi sanailevien nuorten miesten kesken oli myös hienoa ystävyyttä. Kolmen päähenkilön - Herminion, hienostoperheen Cayetanon ja venäläisen Andrein - kohtalot jäivät avoimiksi. Kenties kirjailija palaa heihin joskus myöhemmin.

Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras
Espasa 2016
**
Kirjastosta
_______________

Laurent Binet - HHhH

Himmlers Hirn heisst Heydrich 

Ei haitannut tuskallisen pieni fonttikaan, sillä  Binet ja HHhH valtasivat ryminällä minun pääni. Jopa niin, että parina yönä istuin pariisilaisessa katukahvilassa uhkaavien tapahtumien keskellä: charmantti ranskalainen poliisimies turvasi iltaani ja itse toistelin vain oui, oui. Unien näkeminen on loistavan kirjan merkki. Sama tapahtui Emma Puikkosen Eurooppalaisia unia lukiessani.

Vuosi sitten en tiennyt / muistanut Heydrichista ja Lidicen kohtalosta paljonkaan. Sitten luin Terhi Rannelan kirjan Frau, joka valottaa tämän vaalean pedon elämää hänen ikääntyneen vaimonsa Linan kautta. Frau oli minulle liian hiljainen, en osannut lukea rivien välistä. Mutta HHhH:ssa olikin aivan toinen meininki!

Kirjan rakenne on kekseliäs ja omaperäinen. Pidin Binetin tavasta pähkäillä historiankirjoituksen ongelmia ja oikeutuksia - mikä on luvallista, mikä ei. Koska luotettavaa printattua faktaa ei ole yleensä saatavilla, onko kirjailijalla lupa kehitellä ja kuvitella tapahtumat ja panna todellisten henkilöiden suuhun mitä lystää? Tätä huumoripilkkeistä pohdintaa on useaan otteeseen. Minua kiinnosti myös Binetin todellisuusarviot joistakin Heydrichista kertovista kirjoista ja elokuvista. Hän osoittaa mikä on faktaa, mikä fiktiota pohjautuen omaan tutkimusaineistoonsa ja omin silmin näkemäänsä esim. Prahan sotamuseossa. No, tietenkään minä en pysty sanomaan mikä on totuus eikä sen väliä. Binetin kirja viihdytti ja vavisutti. Se toi taas kerran mieleen natsien hirmuteot. MOT.

Kuolleet ovat kuolleita, ja heille on aivan sama tehdäänkö heille kunniaa. Meille eläville sillä kuitenkin on merkitystä. Muistamisesta ei ole mitään iloa sille, jota sillä kunnioitetaan, mutta se helpottaa meidän oloamme. Muistamalla rakennamme ja lohdutamme itseämme.

Binet höystää kerrontaansa sopivasti puhetyylisillä sutkautuksilla. Mutta puhuessaan ranskalaisten suuresta häpeätahrasta, René Bousquetista ja vuoden 1942 operaatiosta koodinimellä Vent Printanier / Kevättuuli, hän suorastaan kiihtyy. Tuossa ratsiassa pidätettiin yli 13 000 juutalaista, 30% heistä lapsia ja kaikkiaan Ranska luovutti yli 75 000 juutalaistaan natseille. Binet ei säästele.

Binetin historiallisen kehyksen keskiössä on Operaatio Anthropoid, Heydrihin salamurha. Kirjailija lähestyy Heydrichin persoonaa ja Tsekin tuskaista tilannetta kaukaa ja laajoin faktoin osoittaen miten tilanne kehittyi, miten tähän tultiin. Historia avautuu, kerronta on vivahteikasta, kiehtovaa ja ilmeikästä. Taas kerran natsi-ideologia rotulakeineen, Lebensraumeineen, Babyn Jareineen ja Auschwitzeineen  aurasivat vakoja sieluun.

Heydrich, kolmannen valtakunnan vaarallisin mies, Prahan pyöveli, teurastaja, vaalea peto, vuohi, jutsku Süss, rautasydäminen mies, armottomin milloinkaan helvetin tulissa taottu olento, julmin koskaan naisen kohdusta syntynyt mies...

Binet vitsailee natsijohdon ali-ihmisiä muistuttavasta ulkonäöstä moneen otteeseen. Olen itsekin katsonut mm. Leni Riefenstalin dokumentteja ja olen Binetin kanssa täysin samaa mieltä: komea arjalaisuus ja rotupuhtaus on noista fanaattisista ja kimittävistä, lihavista keski-ikäisistä papparaisista todella kaukana.

Nuoret Jan Kubiš ja Jozef Gabčík, toinen slovakki, toinen tsekki valittiin uhkarohkean Operaatio Anthropoidin suorittajiksi. Tehtävä onnistui, Heydrich kuoli saamiinsa vammoihin, koska natsivaltakunnassa ei ollut penisilliiniä! Poikaparat saivat tietenkin surmansa. Lontoosta lähetettyjen agenttien joukossa oli petturi, jonka ilmiantojen vuoksi kaikki Tsekin vastarintaliikkeessä toimineet tapettiin. Hitlerin hirveä ja järjetön kosto jyräsi Lidicen kylän maan tasalle.

Binet kirjoittaa äärettömän hyvin. Kirjan kliimaksi, Operaatio Anthropoidin tapahtumat on kerrottu  trillerimäisellä imulla, jolle ei ole vertaa. Ei haitannut vaikka tiesi lopputuloksen. Luin henkeä pidättäen ja kääntäen sivuja kiihtyvällä vauhdilla. Toivon löytäväni vastaavia kirjailijoita ja kirjoja, jotka tekevät historian eläväksi kuten Binet. Aivan loistava kirja. Elämys isolla E:llä.

HHhH:n ovat lukeneet myös Omppu, Lukuneuvoja,  Luettua elämää

HHhH = Himmlers Hirn heisst Heydrich = Heydrich on Himmlerin aivot

Pariisilainen kirjallisuuden opettaja Laurent Binet (s. 1972) sai vuoden parhaalle esikoisromaanille myönnettävän Goncourt-palkinnon HHhH:lla vuonna 2010. Hänen toinen romaaninsa Kuka murhasi Roland Barthesin? sai osan ranskalaisesta älymystöstä raivoihinsa ja toiset hurmoksiin. Lukijat riemastuivat, ja romaanille myönnettiin palkinnot Prix Interallié ja Prix du roman Fnac.  

Kuka murhasi Roland Barthesin? ilmestyy maaliskuussa 2017 /Gummerus.

Laurent Binet

HHhH 2010

HHhH - Heydrichin salamurhan jäljillä

Suomentanut Taina Helkamo

Gummerus 2015

*****

Kirjastosta

Tuula-Liina Varis - Huvila

Huvila vie lähimenneisyyteemme 1920-luvun lopulta sota-ajan kautta 50-luvun alkuun. Tapahtumat sijoittuvat Turkuun ja lähiympäristöön. Päähenkilöiden kanssa elämme 30-luvun suuren pörssiromahduksen, jolla oli vaikutuksensa Suomessakin. Elämme kiihkeitten kansallisuusaatteitten nousun, Mussolinin Italian, Francon Espanjan ja etenkin Hitlerin Saksan tapahtumissa. Talvisota, jatkosota, sitten hävinneen rauha kipuiluineen. Päähenkilöt vanhenivat, maailma muuttui, rauhan palattua kukaan ei ollut entisensä.

Nuori varakkaan perheen tytär Raakel on elänyt erittäin suojattua elämää. Tämän päivän näkövinkkelistä on jopa vaikea uskoa todeksi kaikkia kahlitsevia sääntöjä, joita nuorelle naiselle  tuolloin asetettiin. Sitten Raakelin perhe saa kutsun komean ja kuuluisan taiteilija Aksel Korkeakorven näyttelyn avajaisiin. Mies lumoaa kokemattoman Raakelin, häitä vietetään lyhyen seurustelun jälkeen ja nuoripari muuttaa taiteilijan syrjäiselle hulppealle huvilalle Korpivillaan.

Aksel on mies, joka ihannoi fasismia ja erityisesti Saksan kansallissosialismia. Hän piipahtelee tuon tuostakin Helsingissä salaisissa poliittisissa kokouksissa, joista nuori vaimo ei tiedä mitään. Syntyy tytär Leea. Ja sitten Aksel esittää lauantaisaunan hämärässä järkyttävän kysymyksen: Raakel, onko sinun äitisi juutalainen? Raakelin vastaus muuttaa heidän elämänsä, sillä seuraavana aamuna Aksel poistuu huvilasta eikä tule takaisin. Hän matkustaa Saksaan Führerin sisäpiireihin tärkeään virkaan ja hylkää vaimonsa ja pienen tyttärensä Korpivillaan. Lähettää sentään kuukausittain rahaa, jonka saannin ehtona on ehdoton yhteydenpidon välttäminen.

Variksen tarina vei minua. Se oli kaikessa surullisuudessaan rehellisen tuntuinen kuvaus ihmiskohtaloista kansallisaatteiden ja sodan jaloissa. Nuori, tulevaisuudenuskoa täynnä oleva Raakel yritti aluksi niin kovin, palvoi miestään, tuki ja ymmärsi. Hylätyksi tuleminen söi hänen elämänhalunsa vähä kerrassaan. Tytär Leea kasvoi ilman isää masentuneen äidin hoteissa. Onneksi oli Selma, naapurista piiaksi tullut toimen ihminen, joka piti langat käsissään ja loi Leealle kodin.

Sodan loputtua paljastuu Akselin Saksan elämästä vielä viimeinen isku, joka murtaa Raakelin tyystin. Ajatuksia herättävä ja rajun karu tarina, elävää ajankuvaa Suomesta ja Euroopasta kaikkine kiihkeine ja kammottavine aatteineen. Variksen teksti oli todentuntuista, hallittua ja kaunista. Hieno kirja, pidin ja viihdyin.

Tuula-Liina Varis
Huvila
Wsoy 2016
✮✮✮✮
Kirjastosta

Ralf Rothmann - Kuolema keväällä

Tarinan päähenkilöt ovat Walter ja Fliete, 17-vuotiaat karjanhoitajapojat Pohjois-Saksasta. Politiikka ei kiinnosta, natsismi ei kiinnosta, Hitler ei vähääkään, mielessä ovat vain tytöt... Mutta toisen maailmansodan loppuvaiheissa Hitlerin armeijaan kelpaavat kaikki, myös melkein lapset. Nämä pojatkin pakkovärvätään illan tansseissa. Seuraa kolmen viikon tehokoulutus, minkä jälkeen Walter päätyy autonkuljettajaksi huoltojoukkoihin, Fliete etulinjaan.

Tätä sotaa käyvät kyynikot, jotka eivät usko mihinkään, paitsi vahvemman oikeuteen. Kuitenkin ne on pelkkiä pikkusieluja ja raukkiksia, näin sen rintamalla. Potkivat alempiaan ja pokkuroivat ylempiään ja surmaavat naisia ja lapsia. (...) Ja sellaiset tyypit saavat sammuttaa minulta valot.

Walter oli harkitsevainen ja aikuismainen nuorimies, Fliete suorapuheinen tulisielu. Walter oli aina toppuutellut ystäväänsä, mutta nyt ei voinut pitää huolta hänestä, koska sota vei heidän tiensä eri tahoille. Ystävyys ilmeni liikuttavasti ja järkyttävästi vankilakohtauksessa. Sodassa ja  Hitlerin armeijassa oli pakko totella, valinnanvaraa ei ollut.

Koska olet hänen ystävänsä. Silloin tähtäät tarkasti, jotta hänen ei tarvitse kärsiä.

Olen ollut tätä lukiessa tympeä ja kylmä lukija. En innostunut enkä kunnolla päässyt sisään. Johtuiko se Rothmannin asiallisesta tyylistä, tekstissä kuultavista saksankielen jäykistä rakenteista vai aikaisemmin lukemieni kirjojen vaikutuksesta - mene ja tiedä. Ehkä vain huono ajoitus... Joka tapauksessa mm. Mageen Sopimus, Köngäksen Dora, Dora, Ketun Kätilö ja Rannelan Frau säväyttivät minua paljon enemmän.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Tuijata, Leena Lumi ja Bleue

Ralf Rothmann

Im Frühling sterben 2015

Kuolema keväällä

Suomentanut Raija Nylander

Atena 2016

★★

Kirjastosta

Heidi Köngäs - Dora, Dora

Dora, Dora kuvaa Hitlerin varusteluministerin Albert Speerin matkaa Suomen hyiseen, saksalaisten hallinnoimaan Lappiin aina Jäämerelle ja Kalastajasaarennolle asti. Ajankohta on joulun tienoo vuonna 1943 kun Saksan sotamenestys on jo kääntynyt surkeaksi. Takana on mm. kammottava Stalingradin häviö, joka vaikutti vahvasti Hitlerin mielialaan. Speer vastasi kaikista Reichin tarvikehankinnoista ja Kolosjoen nikkeli oli elintärkeää Saksan sotatarviketeollisuudelle.

Kertojaäänen saavat Speerin lisäksi seurueeseen kuuluvat: hänen pitkäaikainen sihteerinsä Annemarie, saksalainen taikuri, varttijuutalainen Himmelblau sekä suomalainen tulkki Eero. Seurueeseen kuuluu myös saksalainen Bachia soittava viulisti Borries, mutta hän pysyy vaiti. Kukin mietiskelee omiaan Lapin tuulessa ja tuiskussa, kun maisemassa ei näy muuta kuin kylmää valkoista pimeää.

Hitlerin noustessa valtaan Saksassa oli 7 miljoonaa työtöntä, nuori arkkitehti Speer yksi heistä. Arkkitehtuurista kiinnostunut Hitler ihastui Speerin näkemyksiin ja tämä pääsikin nopeasti Führerin sisäpiiriin ja suosikkiasemaan. Speer vastasi mm. Nürnbergin puoluekokouksen puitteista ja koko sen koreografiasta.

Minä loin Kansallissosialisteille estetiikan, jota kehittelin edelleen Nürnbergissä. Sanoin Führerille, että hänen pitää esiintyä vain iltaisin, eikä koskaan luonnonvalossa päiväsaikaan. Nostin hänet valoilla ja viivasuorilla rakennelmilla kohti korkeuksia. Hän oli kuin katedraalissa...

Olin kiidossa, minut oli vihdoinkin huomattu ja vielä kaikkein korkeimmalta taholta. Kuka siinä ei ylittäisi itseään ja suorituksiaan? Ei ollut mitään muuta, ei vaimoa, ei perhettä, ei sidoksia. Oli vain Germania, ja me kaksi, joita se innosti ja kiihotti yhtä paljon. 

Köngäksen kuvaama Speer on kauhistuttava esimerkki vallasta, sen himosta ja siitä, mihin sokea henkilöpalvonta johtaa. Speerin mieleen ei mahdu kuin Führerinsä, sodan voitto ja Reich.  Ainoa inhimillinen piirre hänessä ovat paniikkikohtaukset. Jotain hyvin pimeää ja sairasta, homoeroottistakin on Hitlerin ja Speerin suhteessa, mikä on saanut kolauksen Speerin tehtyä pienen virheen. Ja Speer kärsii ja tuskailee ja kaipaa.

Annemari oli myös työtön nuori tyttö, joka meni vapaaehtoistyöhön kansallissosialistiseen puolueeseen. Viimeiset 12 vuotta hän on uhrannut pomolleen Speerille. Velvollisuudentuntoinen, aina käytettävissä oleva sihteeri, joka on oppinut olemaan kyselemättä. Hän kirjoittaa puhtaaksi Speerin Auschwitzin laajennukset, vain hiukan ihmettelee polttouunien määrää, näkee itsekin juutalaisten häätöjä ja nöyryytyksiä... Tuore aviomies lähetettiin yllättäen itärintamalle ja Annemaria kalvaa epäilys miksi. Pohjoisen kylmä pimeys murtaa Annemarin ja hän tekee jotain itselleen täysin vierasta. Erehdys johtaa julmaan tragediaan.

Hiukan hassahtanut taikuri Himmelblau on sekaisin, sekaisin pelosta. Hän pelkää paljastuvansa, onhan hänen isoäitinsä juutalainen::

Minun vereni ei ole täysin puhdasta ja ne joiden veri on vääränväristä, eivät ole mitään muuta kuin saastaa, vihan jatkuvaa kohdetta. Heidän päälleen sopii virtsata. Se, joka ei vihaa jutalaisia, ei rakasta isänmaataan. (...) heidän syytään on sota ja kaikki Saksan kansan kärsimykset.

Köngäs osaa pujahtaa mestarillisesti henkilöhahmojensa aivoihin ja ajatuksiin. Ihastuin tähän jo Herttaa lukiessani. Tuloksena hyvin inhimillistä, koskettavaa ja todentuntuista pohdintaa. Köngäs näyttää mitä sota ja fanaattinen henkilöpalvonta tekevät ihmiselle. Ja miten ankara outo ympäristö saa heidän jo ennestään sodan väsyttämät ja sekoittamat mielensä entistä sekaisemmiksi. Hyisen ja kylmän pohjoisen luonnon kuvaus oli loisteliasta.

Ei riitä kykyä ymmärtää näitäkään historian tapahtumia. Youtubesta löytyy Hitlerin fanaattisia kimeällä äänellä pidettyjä puheita, myös Leni Riefenstalin kuuluisa dokumentti Triumph des Willens vuodelta 1935. Jäi typertynyt ja tyhjä olo, mutta Dora, Dora oli huikea.

Dora, Doran ovat lukeneet mm. Sara / ps. rakastan kirjoja, Katja / Lumiomena ja Jonna / Kirjakaapin kummitus

Heidi Köngäs

Dora, Dora

Otava 2012

★★★★★

Kirjastosta.

Audrey Magee - Sopimus

Irlantilainen Audrey Magee on viisikymppinen toimittaja ja kolmen lapsen äiti. Toiseen maailmansotaan ja Natsi-Saksaan sijoittuva Sopimus on hänen loistavasti menestynyt esikoisteoksensa. Tässä linkki kirjailijan haastatteluun.

Sopimus alkaa yllättävästi. Peter Faber taistelee natsien itärintamalla, Katharina Spinell asuu Berliinissä. Samalla kellonlyömällä pappi vihkii heidät avioliittoon satojen kilometrien päässä toisistaan, he eivät ole koskaan tavanneet. Peter halusi naimisiin, koska sai naimalomaa ja tauon uuvuttavasta sotimisesta; Katharina turvatakseen itselleen sotilaan leskeneläkkeen aviomiehen mahdollisesti kaatuessa, ja myös saadakseen etäisyyttä hermoilleen käyvään äitiinsä. Ei ollut puolisoitten ensi tapaaminen romantiikalla silattu: Peter saapui Berliiniin täitä kuhisevana. Mutta kemiat kohtasivat ja rakkaus syttyi.

Katharinan isä toimii Puolueelle tärkeän Herr Weinartin oikeana kätenä häätäen mm. juutalaisia pois kodeistaan. Ennen Peterin paluuta rintamalle myös hän osallistuu näihin yöllisiin puuhiin. Puolueelle uskollisina Spinellit saavat monia etuja: juutalaisilta riistetyn upean asunnon, koruja, juhlia ja yllin kyllin ruokaa muun Berliinin näkiessä nälkää. Führerin leipurin suklaakakkua, ostereita, katkarapuja... On vain kylmästi suljettava silmät juutalaisten kohtalolta, eivätkä Spinellit heihin ajatustaan uhraakaan.

Katharina elää yltäkylläisyydessä, kun taas Peter joutuu takaisin epäinhimillisiin oloihin itärintamalle. Saksan 6. armeija suuntaa Stalingradiin Venäjää valloittamaan. Magee kuvaa kauhuja ja verta kaihtamatta, miten hirvittävissä oloissa saksalaiset sotilaat Venäjän pakkasissa taistelivat. Liian pieni miesvahvuus, armoton pakkanen, mustiksi sieniksi paleltuneet varpaat ja sormet, ruokaa ei ollut, vahvistuksia ei tullut, toverit haavoittuivat ja kuolivat vierellä. Koko surkeus päättyi 300.000 saksalaissotilaan motitukseen, nälkäsaartoon ja murskatappioon Stalingradissa. Osa antautuneista päätyi pakkotyöleireille Siperiaan.

En innostunut teoksesta alkuun ollenkaan. Se vaikutti halvahkolta ja kliseiseltä rakkausromaanilta. Mutta sitten Mageen teksti alkoi viedä ja syvetä. Vastakkainasettelu - Katharinan ylellinen elämä natsipiireissä vs Peterin epäinhimilliset koettelemukset jalkaväkimiehenä etulinjassa - heitti silmille sodan koko mielettömyyden. Natsiupseerit turvassa Berliinissä, tykinruokana alempiarvoiset. Opportunismi oli huipussaan.

Stalingradin taistelun antautuneista ei sopinut puhua. He olivat pettäneet Führerinsä ja isänmaansa, heillä ei ollut rohkeutta. Kuollut oli sankari, antautunut ei. Berliinin pommitusten jäljiltä kaupunki oli raunioina, pommisuojissa värjötettiin yö yön perään. Ruoka loppui, kaikki elollinen syötiin sodan loppuvaiheessa niin Berliinissä kuin itärintamalla.

Tekstin edetessä sota tuli iholle. Sopimuksesta muodostui vavisuttava puheenvuoro sodan ja fanaattisten ideologioiden mielettömyydestä ja vastenmielisyydestä. Voittajat toimivat Berliinissäkin kuten voittajat ovat aina toimineet: raiskaamalla naiset horjutetaan vihollista syvimmin. Katharina odotti miestään palaavaksi vuosikaudet, mutta hänen rakkautensa sysättiin loppupeleissä säälimättömästi katuojaan. Surullinen loppu, surullisia tavallisten ihmisten kohtaloita suurvaltapolitiikan ja suuruuskuvitelmien pyörteissä.

Kirjan ovat lukeneet mm. Kirjakaapin kummitus, Lumiomena, Mari A...

Audrey Magee

The Undertaking 2013

Sopimus

Suomentanut Heli Naski
Atena 2015
★★★★
Kirjastosta.

Terhi Rannela - Frau

Terhi Rannela (s. 1980) on tamperelainen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti. Punakhmerien hirmuhallinnon aikaan sijoittuva historiallinen romaani Punaisten kyynelten talo (2013) aloitti uuden luvun Rannelan tuotannossa. Historian lumo vei mennessään. Hän on erityisen kiinnostunut avainsanoista nainen ja ideologia.

Frau kertoo Lina Heydrichin (1911-1985) elämästä. Lina oli Prahan teurastajan Reinhard Heydrichin (1904-1942) leski. Aviomies salamurhattiin 1942 Lontoossa saksalaismiehitystä paossa olevan Tsekin hallituksen toimesta. Alkuun Heydrichin vammat näyttivät vähäisiltä, mutta hän menehtyi verenmyrkytykseen muutaman päivän kuluttua. Vaimo Lina oli viimeisillään raskaana, neljäs lapsi oli tulossa.

Saksan häviön näyttäessä väistämättömältä ja Neuvostoliiton lähestyessä Prahaa Lina lähetti lapsensa lapsuuskotiinsa vanhempiensa luokse pohjoiseen Fehmarnin saarelle, ja pääsi sitten sinne itsekin väärennetyin paperein. Lina pyöritti saarella hotellia kunnes tulipalo tuhosi kaiken. Reportterit ja kirjailijat olivat alituiseen hänen kimpussaan, kirjoittipa Lina itsekin muistelmansa.

Vuotta ennen kuolemaansa, syöpäsairaana Lina suostuu vielä Erich Richterin haastattelupyyntöön. Haastattelut sujuvat verkkaisesti, Lina on simpukka.

Frau sai minut googlaamaan Heydrichit ja Lidicen. Tunnustan vähäiset tietoni näistä. Shokki on taattu joka kerta kun natsien julmuuksista lukee, niin nytkin. Ymmärtää ei kertakaikkiaan voi. 1900-luvulla oli stalinit, francot ja ties ketkä, mutta natsismin miljoonat kaasutetut juutalaiset varmastikin se pöyristyttävin. Miten kansakunta saatiin manipuloitua tämän hirvittävän aatteen taakse?

Kuinka tällaisessa paratiisissa (Fehmarnin saari) saattoi kasvaa vihaamaan ihmisiä. (...) Ei se ympäristöstä ollut kiinni, vaan ajan hengestä - oliko sekin liian yksinkertaistava selitys, ainahan ihmisellä oli mahdollisuus valita. Oliko?

Lina oli jo nuorena isänsä innoittamana vankkumaton kansallissosialismin kannattaja, Reinhard taas poliittisesti välinpitämätön. Lina sai kuitenkin miehensä tapaamaan Himmlerin, jonka aisapariksi tämä sittemmin muuttui. Korkean natsipoliitikon vaimon elämä ei ollut ruusuilla tanssimista: Kirche, Küche und Kinder! Oli velvollisuus synnyttää puhtaita arjalaisia lapsia, pitää koti täydellisenä, sietää miehensä alituiset poissaolot ja naisseikkailut. Lina suostui kaikkeen tähän koska rakasti. Pieniä viitteitä eripuraan kirjasta kuitenkin löytyi.

Odotin kirjalta ennakkoon jotain tavattoman järisyttävää, mutta puoleen väliin asti kirja oli aika verkkainen. Haastattelija Richter ei saanut Linasta paljonkaan irti. Tämä taisi olla Rannelalta tietoinen veto, aluksi hidas tempo ja kiihdytys kun lukijan mieli on jo kärsimätön. Kun Rannela sitten vei Lidicen silmittömään tuhoamiseen, aloin haukkoa henkeäni kuin kala kuivalla maalla, kliseisesti. Lidice tuhottiin, tapettiin ja poltettiin viimeiseen talonperustukseen,  pyyhkäistiin kokonaan pois kartoilta, sillä uusissa se ei enää esiintynyt. Sielua ravistelevaa kuvausta. Shokki.

Viimeisessä puhelussaan haastattelija Richterille Lina toteaa, että ehkä ne holokaustit sittenkin olivat totta. Lina pyörittelee myös näitä lauseita mielessään, muttei sittenkään saa sanotuksi:

Minä Lina Manninen, omaa sukuani von Osten, Lina Heydrich, olen syyllinen kaikkeen siihen, mistä minua syytetään. Tein sen kaiken, koska saatoin tehdä. Niin yksinkertaista se on. Niin tekin tekisitte jos voisitte.

Ei löydy sanoja tähän loppuun. Kosto. Julmuus. Shokki. Natsismista on yhä edelleen tärkeää lukea, vaikka se vaikeaa onkin.

Kirjan ovat lukeneet monet mm. Lumiomena ja  Leena Lumi.

Terhi Rannela
Frau
Karisto 2016
★★★✩
Kirjastosta.