Toukokuun luetut

Toukokuun lukusaldo oli hyvä, 16 kirjaa. Mukana romaania, muistelmaa, aforismia, tietokirjaa ja fantasiaa. Onnittelen itseäni taas kerran hyvistä valinnoista, sillä yhtään kahden tähden kirjaa ei joukossa ollut (yhtä tähteä en annakaan). Nostan esiin seuraavat kolme teosta, vaikka toki olisin voinut valita muitakin. Ensi viikolla osallistun Kirsin kirjanurkan vetämään Dekkariviikkoon, jolloin dekkaripostauksia on luvassa melkein jokaiselle päivälle. Jännitystä siis luvassa hyvin monessa kirjablogissa, olehan kuulolla!

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa ***** Atena 2022 #äänikirja

Eilittä saa mahdutettua lyhyeen muotoon paljon koskettavaa inhimillistä elämää ja elämän kipupisteitä: on sukupolvien kuilua,  huolta lapsista, salattua rakkautta, syvää ystävyyttä, sairautta ja menetyksiä, pitkää parisuhdetta. Keskiössä ovat Lapissa asuvat kahdeksankymppiset Vuokko ja Eino sekä heidän elämäntarinansa. He elävät vaatimatonta elämäänsä pärjäillen vielä kahdestaan vanhan koiransa Tuhman kanssa pienessä kotitalossaan, lapset ovat lähteneet etelään. Heidän elämänsä ystävä on auttavainen Valo, joka on hiljattain jäänyt leskeksi.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa Vuokon ja Einon hurmaava Lapin murre hiveli korvaa. Iso kiitos siis äänikirjan lukijalle Elsa Saisiolle! Kirjan lukijalle suositan herkällä kuulolla olemista, jolloin Eilittän monet koskettavat yksityiskohdat paljastuvat. Kirjaa kuunnellessa ajattelin omia edesmenneitä karjalaisia vanhempiani, sillä varmasti hekin olivat ihmeissään Helsingin kodistani ja perheeni elämäntyylistä siellä. Tämäkin hämärä katoaa oli minusta herkkä pieni helmi, tarkasti havainnoiva ja koskettava.

T. J. Klune - La casa en el mar más azul **** Planeta udio 2022  #äänikirja

Linus Baker on Maagisten nuorten huolenpito-osaston ohjekirjan pykäliä tiukasti noudattava nelikymppinen sosiaalityöntekijä, joka saa hyvin salaisen toimeksiannon: hänen on lähdettävä kuukaudeksi kaukaisella Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, jossa asuu kuusi maagista lasta ja nuorta. He ovat niin eriskummallisia ja oletettavasti vaarallisiakin, että heidät on päätetty pitää erossa muusta yhteiskunnasta.

 

Klune luo mahtavan upean ja värikkään fantasiamaailman ja haluaa kirjallaan sohia erilaisuuden pelkoamme. Hänen luomansa maagiset hahmot ovat persoonallisuuksia joka ikinen. Ehkä eniten minua ihastutti ja huvitti antikristus Lucy. Klunen kirjan ollessa kyseessä mukana on myös queer-rakkautta: Linuksesta ja orpokodin johtajasta Arthurista tulee rakastavaiset. Linus ja Arthur rakastavat näitä lapsia ja heidän on löydettävä lasten tulevaisuudelle kestävä ja onnellinen ratkaisu - ja sen he tekevät. Olihan tämä maaginen kirja, joka piti otteessaan, täynnä värikkäitä hahmoja ja tunteisiin meneviä kohtauksia.

Ritva Kylli - Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin **** Gaudeamus 2021

Suomen ruokahistoria selvittää mitä Suomessa on syöty keskiajalta 1900-luvun lopulle. Kirja on oikeastaan faktatietoa pursuava käsikirja ansiokkaine lähdeluetteloineen, joten Kylli on tehnyt valtavan työn. Olen monestikin miettinyt, miten ihmeessä esi-isämme ovat säilyneet hengissä hatarissa maapohjaisissa mökeissään lumiset pakkastalvet ja miten he ovat selvinneet niukalla ravinnollaan. Ei todellakaan mietitty ruoan terveellistä koostumusta tai vitamiineja, yritettiin vain pysyä hengissä. Ei ollut ruokaympyröitä eikä lautasmalleja, jotka tulivat käyttöön vasta 1950-luvun alussa. Varhaisina aikoina ravinnosta 90 % oli  ruista ja ohraa puuroina, velleinä ja leipänä, lisäksi suolattua lihaa ja kuivattua kalaa. 

 

Kylli sitoo Suomen ruokahistorian mielenkiintoisesti ympäröivän maailman tapahtumiin. Tätä kuvaavat mm. kirjan alaotsikot: Tropiikki saapuu Pohjolaan, Ruoan teollinen vallankumous, Keittiöiden sähköinen vallankumous, Broileri ja jauheliha - uudet kansallisruoat & Suomalaiset, syömäpuikot ja sushi. Kirjassa on paljon elävöittävää kuvitusta ja se on runsaudensarvi, jonka kiinnostava tietomäärä on valtava.

MUUT KOTIMAISET

Ann-Luise Bertell - Ikävän jälkeen **** Tammi 2022  ❤︎

Eeva Kilpi - Elämää kaikki päivät **** Wsoy 2022 ❤︎

Ulla-Maija Paavilainen - Jukka Rintala. Elämänviiva **** Otava 2022

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa *** Otava 2022 #äänikirja  ❤︎

MUUT ULKOMAISET

Viola Ardone - Lasten juna **** Aula & Co 2022  ❤︎

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja *** Bazar 2022 #äänikirja

Liane Moriarty - Omena ei kauas putoa *** Wsoy 2022 #äänikirja

Kate Morton - Hylätty puutarha **** Otava 2021 #äänikirja

Haruki Murakami - What I Talk About When I Talk About Running **** F. W. Howes Ltd 2016 #äänikirja  ❤︎

Julien Sandrel - Unelmien lista *** Tammi 2021 #äänikirja

Julien Sandrel - Toinen elämäni *** Tammi 2022 #äänikirja

Elizabeth Strout - Voi William! **** Tammi 2022  ❤︎

Christina Wahldén - Älä puhu kuolleista **** Minerva 2022 #äänikirja

 

Toukokuun kukkapuut ovat melkein kukkineet puutarhassani, kohta on syreenien aika.

Toivotan sinulle kesäkuuhun hienoja lukuelämyksiä ja kauniita, aurinkoisia päiviä.

Eeva Kilpi - Elämää kaikki päivät

Eeva Kilven aforismi- ja runokokelma Elämää kaikki päivät sisältää Kilven päiväkirjanomaisia lyhyitä mietteitä 1980-luvulta 2000-luvulle. Mietteissä on mainittu päivämäärä ja joidenkin päivien kohdalla on useampikin merkintä, eri vuodelta vain. Tässä kokoelmassa toistuvat Kilvelle tärkeät teemat: rakkaus ja erotiikka; yksinäisyys ja vanhuus; luonnon- ja eläintensuojelu;  sukupolvien väliset suhteet; sota, kaipaus ja ikävä kotiin Karjalaan. Otan tässä esiin muutamia minua puhutelleita lyhyitä ajatuksia, jotka sopivat paremmin siteerattaviksi kuin pitemmät.

Minua koskettaa Kilven herkkyys ja avoimuus sekä hänen kokemansa suuri yksinäisyys, jota on vaikea ymmärtää. Yksinäisyyden kokemus on Kilven mukaan seurausta lapsena koetuista sota-ajan epävarmuuden ja pelon ajoista ja evakkoudesta. Kilpi sanookin, etteivät sodan jälkeen syntyneet voi evakon yksinäisyyttä ymmärtää. Toisaalta yksinäisyyden kokemus on ajanut hänet kirjailijaksi. Minua koskettaa myös se, että Kilpi edelleen pohtii kuolleita läheisiään ja näkee heistä unia. Vaikea suhde äitiin on haavoittanut, se tulee esiin tämänkin kokoelman mietteissä. Monet mietteet on selvästi kirjoitettu rakkaalla Piskolan mökillä, vaikka sitä ei mainitakaan.

Evakkouteen joutuminen merkitsee pohjatonta, elinikäistä yksinäisyyttä. 

-2002

...

”Et ole yksin, et ole yksin”, laulavat linnut yön hiljaisuudessa, 

ja ainoastaan niiltä minä haluan ottaa tämän vakuutuksen vastaan. 

-1985

...

Vanhuuden sisin olemus on paniikki.

(Niin on syntymänkin. Elämä on paniikkihäiriö olevaisuudessa.) 

-1994

...

Metsä ja aika ovat arvokkainta mitä me voimme toisillemme antaa. 

-2004

...

Minä en pidä huvittelusta. Pidän loikomisesta, lukemisesta, 

naimisesta, nukkumisesta, metsäkävelystä ja sienestyksestä. 

-2003

...

Pääsiäisrukous:

Oi hyvä Jumala,

anna joku tolkku

tähän olemassaoloon! 

-2002

...

Me elämme keskellä mysteeriä eikä se selity meille. 

Ja miten ikävää mahtaisikaan olla, 

jos jonakin päivänä ymmärtäisimme tämän kaiken. 

-2003

...

Minä olen täällä ajan ulkopuolella. Kuin tuonpuoleisessa. 

Minä olen liuennut aikaan, jota ei olekaan. On vain kasvua, vehreyttä, 

ja nyt sumua joka nousee sateisen päivän jälkeen irti märästä niitystä. 

On alkanut äänetön heinäkuu. 

-2007

...

Itkin uutisia kuunnellessani. Ne tulvivat sotaa. Mihin me olemme joutuneet? 

Outoon, tuntemattomaan tilanteeseen. Vain kauhu jota se herättää on tuttua, 

lapsuudesta tuttua sodanpelkoa, mieltä jäytänyttä ja nyt jäytävää. 

Miten pääsemme tästä ulos? 

-2001

...

Kirjana Elämää kaikki päivät on kaunis ja edustava, ja pidin myös sisäsivujen ilmavasta taitosta ja mustavalkoisesta kuvituksesta. Tämä on varmasti mieluinen lahja Eeva Kilven ihailijoille. Rakastettu Eeva Kilpi on tänään 94-vuotias ja minusta Elämää kaikki päivät on kaunis kunnianosoitus hänen kirjailijantyölleen. Eeva Kilpeä on aina ihana lukea. Kiitos.

Bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:

Valkoinen muistikirja (2021), päiväkirjamerkintöjä vuodelta 1999

Punainen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät kesältä 2014

Sininen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät pääosin vuosilta 2002-2003

Perhonen ylittää tien

Kootut novellit

Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva!

Eeva Kilpi - Elämää kaikki päivät

Kansi ja graafinen suunnittelu Mika Tuominen
Wsoy 2022
____________________

Eeva Kilpi tarkastelee sukupolvien välisiä suhteita, ikääntymistä ja aikaa, kaipuuta ja yksinäisyyttä, luovuutta ja muistamista – tärkeimpiä teemojaan rauhanaatetta ja luonnonsuojelua koskaan unohtamatta: ”Joka päivä yksi teko luonnon puolesta.”

Ritva Kylli - Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin

Ruokaa on ollut Suomessa usein tarjolla niukasti, mutta kun niukkuus on viimein hellittänyt, on ruoasta ja sen riittävyydestä osattu myös iloita. Vaikka monille ruoka on ollut ennen kaikkea ravintoa, jonka avulla on jaksanut tehdä töitä, suomalaiset ovat kautta vuosisatojen löytäneet yhteisöllisyyttä ruokapöytään kokoontumisesta. Yhdessä syöminen on sitonut ihmisiä yhteen niin Turun linnan voudinpöydässä, 1700-luvun säätyläisten kahvikutsuilla kuin ystävien iloisissa illanvietoissa 1900-luvun lopulla.

FT Ritva Kylli kertoo, mitä Suomessa on syöty keskiajalta 1900-luvun lopulle runsaassa ja perusteellisessa tietokirjassaan Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin. Kirja on oikeastaan faktatietoa pursuava käsikirja ansiokkaine lähdeluetteloineen, joten olen aika pyörällä päästäni enkä yritäkään referoida sen koko sisältöä, vaan esitän muutaman hajamietteen.

Olen monestikin miettinyt, miten ihmeessä esi-isämme ovat säilyneet hengissä hatarissa maapohjaisissa mökeissään lumiset pakkastalvet ja miten he ovat selvinneet niukalla ravinnollaan. Ei todellakaan mietitty ruoan terveellistä koostumusta tai vitamiineja, yritettiin vain pysyä hengissä. Ei ollut ruokaympyröitä eikä  lautasmalleja, jotka tulivat käyttöön vasta 1950-luvun alussa. Varhaisina aikoina ravinnosta 90 % oli  ruista ja ohraa puuroina, velleinä ja leipänä, lisäksi suolattua lihaa ja kuivattua kalaa. Vehnä oli ylhäisön herkku. Olikohan keliaakikoita jo tuolloin?

Hämeen linnassa jokainen linnan asukas kulutti 1500-luvun puolivälissä päivittäin noin 700 g leipäjauhoja myös kolme litraa olutta. / Ahvenanmaalla Kastelholman linnassa päivittäin nautitun oluen määrä kohosi samaan aikaan keskimäärin jopa 4,4 litraan.

Suomen nälkävuodet ovat myös aina kiinnostaneet minua. Historia tuntee muutamia väestökatastrofeiksi muodostuneita nälkäjaksoja: mm. 1600-luvun viimeisellä vuosikymmenellä, 1830-luvulla sekä suuret nälkävuodet 1866-1868, jolloin 8-10 % Suomen väestöstä kuoli nälkään. Myöhemminkin on Suomessa nälkää nähty: 1900-luvun alussa katovuoden jälkeen ja sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan vuosina. Peruna tuli Suomeen 1700-luvun puolivälin paikkeilla ja siitä tuli ylivoimaisen tärkeä viljelyskasvi nauriin, lantun ja kaalin oheen. Kirjassa on hauska Asikkalan kappalaisen Axel Laurellin perunanvalmistusohje vuodelta 1773. Nykyihmisen on vaikea ymmärtää tuon ajan kieltä, mutta Laurell kehottaa raastamaan keitetyt perunat raastimella. Hienonnetusta perunasta saatiin vaikka munavoita sekoittamalla siihen voita, suolaa ja kovaksi keitettyjä munia!

Potatesten walmistamisesta ruaxi. Potates on yxi senkaldainen kaswo, joka kewiästi otta maun ja tawan kaikista joiden kansa se sekoitetaan, ja on sentähden soweljas, että sillä lisätä usiambia ruokaladia. Sitten kuin he owat wähän wedesä maanneet, tullet pestyxi ja puhtaxi wirutetuxi, nijn myös keitetyxi, muserretaan ne rikki lusikalla, yhdesä puu- eli kiwi fadisa, lämbymänä, koska myös se hieno hitu kuin nijden päällä on, pitä oleman pois kaapittu, eli sitten kuin he owat kylmäsä wedesä jähtyneet, nijn taitaan he soweljammasti hienoxi hiwutetta rijwi-raudalla.

Kylli sitoo Suomen ruokahistorian mielenkiintoisesti ympäröivän maailman tapahtumiin. Tätä kuvaavat mm. kirjan alaotsikot: Tropiikki saapuu Pohjolaan, Ruoan teollinen vallankumous, Keittiöiden sähköinen vallankumous, Broileri ja jauheliha - uudet kansallisruoat & Suomalaiset, syömäpuikot ja sushi. Jos rajoitetaan aikakausi viimeiseen sataan vuoteen, suomalaisten ruokailussa ja ruoantuotannossa on tapahtunut mullistavan paljon. Maatalousvaltainen maa muuttui teollistuneeksi yhteiskunnaksi ja jo 1900-luvun alussa suomalaisia valistettiin terveellisen ruoan suhteen: Kotiliesi perustettiin 1922 ja Marttaliitto Emäntä-lehtineen jo 1902. Ruokaan erikoistuneita lehtiä perustettiin, keittokirjoja julkaistiin ja naistenlehdet tarjosivat reseptejä. Tuonti on taannut vihannesten ja eksoottisten hedelmien ympärivuotisen saannin. On syntynyt erilaisia ruokavalioita ja muoti-ilmiöitä: gluteenitonta, vähähiilihydraattista, vegetaristista ja vegaanista. Pizza ja sushi ovat valloittaneet arkiset ruokapöytämme. Valmisruokateollisuus tarjoaa eineksiä ja valmiita aterioita helpottamaan perheenemännän työtä. Markettien tuoterunsaudessa melkein typertyy.

Kun nyt ajattelen Ukrainan sodan aiheuttamaa viljapulaa maailmanmarkkinoilla, leipäviljan tärkeys korostuu taas. Sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Leivän puute ja nälkä ovat historian vuosisadoilla aiheuttaneet suuriakin yhteiskunnallisia mullistuksia ja siirtolaisuutta. Aika näyttää, mitä nyt tapahtuu. Kirjassa on paljon elävöittävää kuvitusta ja se on runsaudensarvi, jonka kiinnostava tietomäärä on valtava. Yhden kerran lukemisella ei voi kaikkea mielenkiintoista millään sisäistää.

Ritva Kylli - Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin
Gaudeamus 2021
____________________

Kanava-tietokirjapalkinnon voittaja ja Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2021.

Suomen ruokahistoria kylvää, hauduttaa, pilkkoo, hapattaa ja mikrottaa - se kertoo jokapäiväisen ruokamme kiehtovan tarinan. Se kertoo, kuinka sokerin ja kahvin kaltaiset harvinaiset ja arvokkaat raaka-aineet ovat muuttuneet arkisiksi ja kuinka perinteisiä ruokia on unohdettu uusien makuelämysten myötä. Se kertoo myös niukkuudesta ja puutteesta, tieteellisistä ja teollisista innovaatioista, valistuksesta ja terveysliikkeistä, elintason paranemisesta, tasa-arvosta ja lopulta myös ruoan mahdista muuttaa yhteiskuntaa.

FT Ritva Kylli on Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti, joka toimii arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusteemansa liittyvät ruokaan, ympäristöön, terveyteen sekä saamelaisten ja muiden pohjoisten alkuperäiskansojen historiaan. Kylli tunnetaan myös Pastanjauhantaa-ruokablogistaan.

Haruki Murakami - What I Talk About When I Talk About Running

Olen pitkään ollut aikeissa lukea Haruki Murakamin juoksukirjan, Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Vihdoin sain tartuttua toimeen ja kuunneltua kirjan englanniksi. Murakami sanoo tätä muistelmateokseksi, jonka keskiössä on juokseminen. Niinpä lukija saa kuulla paljon Murakamista henkilönä sekä hänen työstään kirjailijana. Raymond Carver on yksi Murakamin ihailemista kirjailijoista, ja Carverin perikunta antoi hänelle luvan käyttää mukaelmaa tämän kirjan nimestä What I Talk About When I Talk About Love - aivan mainio kirja muuten, suosittelen - klikkaa postaukseeni!

Tiesin Murakamin harrastavan juoksua, mutta en todellakaan tiennyt hänen intohimonsa astetta: hän on juossut vuodesta 1982 kuutena päivänä viikossa, säästä ja omasta kunnosta huolimatta ja osallistunut yli kahteenkymmeneen maratoniin ympäri maailman. Kirja ilmestyi alunperin vuonna 2008 Murakamin ollessa 59-vuotias. Monessa kohtaa teosta hän sanoo huomanneensa iän vaikutuksen: vauhti hiljenee, maratonajat pitenevät ja palautumiseen menee enemmän aikaa. Kuitenkin hän sanoo aikovansa juosta niin kauan kuin kykenee. Tänään Murakami on 73-vuotias. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen juoksutilanteestaan nyt.

Murakami sanoo pitkänmatkanjuoksun sopivan hänelle sekä psyykkisesti että fyysisesti. Hänellä on luontaisesti matala syke ja tunti pari päivässä totaalista yksinoloa juoksemisen aikana on hänelle välttämättömyys. Juostessa hän miettii niitä näitä hajanaisesti mieleen tulevia asioita ja kuuntelee musiikkia, mutta kirjan juonia hän ei kehittele. Murakami on yksinäisyydessä viihtyvä, ollut sellainen aina eikä hänelle tuota vaikeuksia yksinäinen kirjailijantyö. Murakami meni nuorena naimisiin Yoko Murakamin kanssa (1971) ja he perustivat yhdessä jazz-klubin Tokioon. Kirjassa hän sanoo, että nuo yrittäjyyden vuodet opettivat hänet riittävän sosiaaliseksi ja kasvattivat hänet kirjailijaksi.

Ensimmäinen teos Hear the Wind Sing ilmestyi 1979 (ei suomennettu) Murakamin ollessa 30-vuotias. Pinball, 1973 (ei suomennettu) ilmestyi 1980 ja suuresti rakastamani Suuri lammasseikkailu 1982, minkä jälkeen Murakami jättäytyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Silloin alkoi myös juokseminen, koska hänen piti löytää tapa pysyä fyysisesti kunnossa. Murakami on kaukana boheemista kirjailijasta, sillä hän elää erittäin terveellistä ja kurinalaista elämää tavoitteenaan pysyä kunnossa pitkälle vanhuuteen.

Tässä kirjassa päästään Murakamin mukana maailmalle: Hawaijille, Yhdysvaltoihin, Tokioon ja muualle Japaniin ja seurataan hänen valmistautumistaan vuoden 2005 New Yorkin maratonille. Minä en ole koskaan juossut, mutta kirja oli kiinnostavaa kuunneltavaa siitä huolimatta, saahan siitä paljon tietoa Murakamin persoonasta ja kirjailijuudesta. Lokakuussa ilmestyy Murakamilta novellikokoelma Ensimmäinen persoona (Tammi). Sitä odotellessa!

Bloggaukseni Murakamin teoksista:

Pimeän jälkeen

Tanssi tanssi tanssi 

Komtuurin surma 

Rajasta etelään, auringosta länteen 

Miehiä ilman naisia 

Suuri lammasseikkailu 

Maailmanloppu ja ihmemaa 

1Q84 

Sputnik-rakastettuni 

Värittömän miehen vaellusvuodet 

Kafka rannalla  

Norwegian wood 

Haruki Murakami - What I Talk About When I Talk About Running
F. W. Howes Ltd 2016

Äänikirjan lukija Ray Porter
_____________________

In 1982 Murakami began running to keep fit. Here, he reflects on his running experiences. Equal parts travelogue, training log, and reminiscence, this revealing memoir covers his preparation for the 2005 New York City Marathon. By turns funny and sobering, playful and philosophical, this is a must read for fans of this masterful writer, and for the increasing number of people who find a similar satisfaction in running.

Elizabeth Strout - Voi William!

Avioliitossamme oli aikoja jolloin inhosin häntä. Tunsin tylyä tuskaa sydänalassani, kun tajusin, mitä hänen hillitty käytöksensä ja lauhkeat ilmeensä tarkoittivat: hän ei ollut läsnä. Ja pahempaakin. // Hän syytti minua jostakin millä ei ollut mitään tekemistä meidän silloisen elämämme kanssa.

Minulle Nimeni on Lucy Barton on toistaiseksi Stroutin kirjoista paras. Olin vaikuttunut, sillä se oli vangitseva ja mykistävä lukukokemus, tyyliltään hyvin vähäeleinen, melankolinen, hiljainen ja nöyrä, mikä kuvasti Lucya ja hänen karuja lähtökohtiaan elämälle. Nyt Strout palaa hurmaavaan Lucyyn lukijoidensa iloksi. Voi William! on ilmestynyt tänä keväänä suomeksi ja syksyllä ilmestyy englanniksi Lucy by the Sea. 

En muistanut kovin tarkoin, mitä Strout kertoi Lucysta aiemmassa kirjassa. Muistin sen, että Lucyn lapsuus oli suorastaan hirveä ja äärimmäisen köyhä, traumatisoituneen isän terrorisoima - eikä äiti osannut tai jaksanut suojella lapsiaan. Lucystä tuli kuitenkin vaimo, äiti ja menestynyt kirjailija, sisko ja etenkin veli pärjäsivät paljon heikommin. Mutta lapsuuden traumat vainoavat edelleen: Lucy tuntee edelleen olevansa näkymätön ja saa paniikkikohtauksia; hän kokee usein irreaalista pelkoa, mutta Williamin kanssa hän on kokenut olevansa turvassa. Kuitenkin Lucy jätti miehensä tyttärien ollessa teini-iässä, ja kantoi siitä huonoa omatuntoa. En muistanut eron syitä, mutta niitä tulee tässä uudessa kirjassa runsaasti esiin - vieraat naiset ja syrjähypyt. 

Nykyään vanhenevat Lucy ja William tulevat hyvin toimeen keskenään ja tukeutuvat toisiinsa. Lucy on 63-vuotias ja jäänyt leskeksi vuosi sitten toisesta aviomiehestään. Lucy ja William lähtevät roadtripille Maineen selvittämään Williamin sukusalaisuuksia. Lohdutustakin seitsemänkymppinen vanha mies kaipaa, sillä kolmas vaimo Estelle on juuri jättänyt Williamin ja vienyt mukanaan heidän varhaisteini-ikäisen tyttärensä Bridgetinkin. Pari juttelee matkalla sopuisasti niitä näitä ja Lucy suhtautuu äidillisesti Williamiinsa tokaisten tuon tuostakin Voi William! 

Lucy muistelee Williamin kanssa jutustellessaan ja omissa ajatuksissaan elämäänsä ja avioliittoaan. Monet lapsuudenmuistot ovat niin tuskallisia, että niistä kertominen on jätettävä kesken. Ympärillä levittäytyvät Mainen rähjäiset kylät aiheuttavat hänelle paniikkikohtauksen, sillä ne tuovat mieleen oman köyhän, ankean ja eristäytyneen lapsuuden. Williamin äidin Charlotten nuoruuden vaiheista on saatu uutta tietoa: tällä oli ensimmäisen miehensä kanssa tytär, jonka Charlotte hylkäsi rakastuessaan Williamin isään, saksalaiseen sotavankiin. Surkeista oloista tuleva Charlotte oli toteuttanut amerikkalaisen unelmansa ja noussut from rags to riches - mutta hintansa sillä oli ollut. Onko Mainessa asuva, nuorena Miss Perunankukaksi valittu Lois Bubar, Williamin siskopuoli? William ei usko, mutta Lucy on asiasta varma.

Mutta kun ajattelin Voi William, enkö muka tarkoittanut myös Voi Lucy? Enkö tarkoitakin Voi me kaikki, Voi te kaikki rakkaat tässä maailmassa. Emmehän me tunne ketään, emme edes itseämme! Mutta kyllä me ihan pikkuisen tunnemme. Mutta me olemme kaikki mytologioita, mysteereitä. Me olemme kaikki mysteereitä. Se saattaa olla ainoa asia tässä maailmassa jonka tiedän olevan totta.

Stroutin sinne tänne poukkoileva jutusteleva kerronta tuo keveyttä raskaisiin teemoihin, vaikka kronologiasta piittaamattomuus ja lyhyet välähdykset hiukan hajottivat. Paljon huumoriakin Lucyn ja Williamin kanssakäymisestä irtoaa. Minusta oli ihastuttavaa, että tämä vanheneva entinen aviopari sai lohtua ja tukea toisistaan. Tosin tuntui, että William oli enemmän hukassa elämänsä kanssa kuin viisas Lucy. Lopussa Lucyn silmät aukenivatkin: ei William hänen turvansa ollut, miten sitä huijaakaan itseään! Mutta hienotunteisesti hän päättää vaieta huomiostaan. Lucyn mielestä kaikki ihmiset ovat mysteereitä eikä elämästä ota selvää. Elämä on mennyt niin kuin se on mennyt ja se on hyväksyttävä, ja lähimmäisille on annettava anteeksi heidän inhimilliset puutteensa.

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Tuijata, Kirjaluotsi

Elizabeth Strout - Voi William!

Alkuteos Oh William! 2021

Kansi  Laura Lyytinen

Tammi 2022

_____________________

Kirjailija Lucy Barton on eronnut sopuisasti ensimmäisestä aviomiehestään Williamista jo vuosia sitten, mutta nyt käy ilmi jotakin, joka vie heidät vielä yhdelle yhteiselle matkalle. Amerikan parhaisiin kirjailijoihin lukeutuva Strout on kirjoittanut ehkä lumoavimman romaaninsa, erään avioliiton intiimin muotokuvan.

Stroutin kirjat blogissa:
Olive, taas

Olive Kitteridge

Kaikki on mahdollista

Nimeni on Lucy Barton

Julien Sandrel - Toinen elämäni & Unelmien lista

Julien Sandrel (s. 1980) on sympaattisen näköinen ranskalaiskirjailija, jonka teos Unelmien lista nosti hänet kuuluisuuteen. Kuuntelin sen lisäksi Sandrelin uusimman suomennetun teoksen Toinen elämäni, joka vie Pariisiin ja Marseilleen. Molemmat ovat hyvin lyhyitä kirjoja ja niissä on paljon epäuskottavuutta. Ehkä näitä voisi kutsua aikuisten hyvän mielen saduiksi.

Julien Sandrel - Toinen elämäni ***
Alkuteos La vie qui m’attendait 2019

Suomentanut Lotta Toivanen, kansi Emmi Kyytsönen

Tammi 2022, äänikirjan lukija Talvikki Eerola

39-vuotias sinkkunainen Romane on yksityisvastaanottoa Pariisissa pitävä lääkäri. Hän on tunnollinen ja sosiaalisesti vetäytyvä; isä elää, äiti on kuollut tytön ollessa vuoden ikäinen. Eräänä päivänä yksi vakituinen potilas kysyy Romanelta, mitä tämä teki Marseillessa. Nainen väittää nähneensä lääkärinsä siellä, vaikka tämä ei ole ikinä kaupungissa käynyt. Romanella alkaa loma ja hän lähtee tutkimaan, mistä on kysymys. Ilmetty kaksoisolento löytyy kuin löytyykin! Juliette on kirjakauppias ja hänellä on pieni tytär.

Naiset ovat päivänselvästi identtiset kaksoset. Mutta miten tämä on mahdollista? Miksi toinen asuu Pariisissa ja toinen Marseillessa eivätkä he ole tienneet toisistaan mitään? Romane ja Juliette juttelevat  ja kertovat toisilleen elämästään, ja löytävät toisistaan sukulaissielun. Juliette avautuu siskolleen vakavista terveyshuolistaan: hänen on mentävä sairaalaan tutkimuksiin ja pyytää Romanea sijaistamaan häntä kirjakaupassa ja tyttären äitinä, koska ei halua turhaan huolestuttaa omaisiaan. Juliette preppaa Romanea ja niin sijaisuus alkaa.

Toinen elämäni on hellyttävä ja herttainen tarina erotettujen siskosten välille kehkeytyvästä ystävyydestä, epäuskottavuuksistaan huolimatta. Se, miksi identtiset kaksoset erotettiin toisistaan on suuren draaman seurausta, ja yhteinen isä on siitä vastuussa. Hyvittääkseen tyttärilleen tekemänsä päätöksen isä antaa toiselle lahjaksi elämän. Introvertti Romane saa itselleen eläväisen perheen ja löytää elämänilon.

Muissa blogeissa: Kirjahilla, Kirjavinkit

____________________________________________________________

Julien Sandrel - Unelmien lista ***
Alkuteos La chambre des merveilles 2018

Suomentanut Lotta Toivanen

Tammi 2021, äänikirjan lukija Krista Kosonen

Thelma on työssään markkinointitehtävissä erittäin menestynyt ja kiireinen pariisilainen yksinhuoltaja, jonka poika Louis on fiksu ja liikkuvainen 12-vuotias. Eräänä päivänä tapahtuu äidin pahin painajainen: poika kaatuu skeittilaudallaan, jää rekan alle ja joutuu koomaan. Surusta sekaisin oleva Thelma istuu poikansa sairaalavuoteen ääressä ja ottaa etäisyyttä työhönsä ja lipevään pomoonsa, jonka pompoteltavana on vuosikaudet ollut.

Kaukaa viisas nainen on nauhoittanut tukun pomonsa seksuaalista häirintää sisältäviä puheita ja saa firmalta satumaisen korvauksen. Rahalla on merkitystä siinä, mitä Thelma pian tekee. Lääkärit eivät anna paljonkaan toivoa pojan heräämisestä, ja jos Louis ei kuukauden kuluessa heräisi, kaikki toivo olisi mennyttä.

Äiti tutkii hädissään poikansa huonetta ja löytää sieltä Louisin unelmien listan, johon poika on kirjoittanut paikkoja ja tapahtumia, jotka hän haluaisi elämässään nähdä ja kokea. Thelma saa idean toteuttaa poikansa unelmat, videoida ja äänittää kokemansa, jotka sitten soittaa koomassa olevalle pojalleen, sillä hän uskoo pojan kuulevan. Saamansa suuren korvauksen turvin hän voi jättää työnsä ja matkustaa mm. Japaniin, jonne seuraksi saapuu myös etäinen äiti.

Sandrel on keventänyt raskasta teemaa laittamalla Louisin puhumaan ajatuspuhetta koomastaan huolimatta. Tämähän ei tietysti mitenkään voisi vastata todellisuutta, mutta Louisin kirkasta pojan ääntä oli ihana kuunnella. Viimeinen Louisin toive on kirjoittaa itselleen visio siitä, millainen toivoisi elämänsä olevan kymmenen vuoden kuluttua. Niinpä Thelma kirjoittaa tulevalle itselleen kirjeen, jossa kuvailee elämäänsä kymmenen vuoden kuluttua - Louis on terve, valmistunut ammattiin ja elää täyttä elämää, niin kuin hän itsekin.

Muissa blogeissa: Annelin lukuvinkit, Rautalampi-lehti

Julien Sandrel (s. 1980) on eteläranskalainen kirjailija, joka omistautui kirjoittamiselle työskenneltyään viisitoista vuotta yritysmaailmassa. Perheenjäsenten välinen rakkaus kiehtoo häntä aiheena. Sandrelin esikoisromaani Unelmien lista nousi nopeasti kansainväliseksi bestselleriksi, ja se on palkittu Ranskassa. Kirjailijan omaan perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

Kate Morton - Hylätty puutarha

Olin lukenut Kate Mortonilta tätä ennen vain yhden kirjan Salaisuuden kantaja, enkä siitä kovin innostunut. Tiesin siis entuudestaan Mortonin yksityiskohtaisen kerrontatavan ja pitkät tarinat. Hylättyä puutarhaa on moni minulle suositellut, joten päätin ottaa riskin. Tarina on pitkä ja polveileva, täynnä suku- ja muita salaisuuksia, ihmiskohtaloita ja draamaa. Kerronta tapahtuu muutamassa aikatasossa: 1900-luvun alkuvuosina sekä vuosina 1975 ja 2005.

Vuonna 2005 australialainen Cassandra saa isoäidiltään Nelliltä yllätysperinnön, pienen talon tiluksineen Cornwallista. Miksi isoäiti oli ostanut maailman toiselta laidalta itselleen talon? Cassandra lähtee paikan päälle tutustumaan perimäänsä mystiseen Cliff Cottageen, joka on vuosikymmenten kuluessa rappeutunut ja sen puutarha villiintynyt. Kauppakirjasta selviää, että Nell osti talon 1975 käydessään Englannissa. Paikallisilta selviää myös, että Nellin oli tarkoitus muuttaa Cornwalliin pysyvästi, mutta jotain tuli suunnitelman esteeksi. Se este oli pieni Cassandra, jonka epävakaa äiti jätti tytön isoäitinsä huomaan.

Sitten kurkistetaan vuoteen 1913, jolloin sataman virkamies löytää yksinäisen pienen tytön laiturilta. Mies vie tytön kotiinsa ja koska kukaan ei tunnu etsivän tyttöä, kasvattaa tytön - Nellin - omanaan. Vasta kuolinvuoteellaan isä paljastaa, että Nell on löytölapsi ja antaa tälle myös lapsuuden matkalaukun. Sieltä paljastuu kaunis kuvitettu satukirja, josta Nell ryhtyy onkimaan tietoja. Ennen internetin aikaa tietojen hankkiminen on työlästä, mutta sitkeä Nell saa vahvan epäilyn siitä kuka hän on - hän on englantilainen tyttö, jota on luultu kuolleeksi yli 60 vuotta.

Hylätty puutarha on viihdyttävä naisten lukuromaani, joka kulkee 1900-luvun alun Lontoon köyhälistön todellisuudesta Blackhurstin kartanon ylellisiin saleihin ja Australian kuumuuteen. Mountrachetien aristokraattisuus piilotti kulisseihin monenlaista draamaa: epäsäätyisiä avioliittoja, lapsen hylkäämistä, kateutta ja ahneutta, sisaren sairasta palvontaa ja suuria salaisuuksia. Pienen orpotytön Eliza Makepeacen todellisuus Lontoossa ilkeän vuokraemäntärouvan käskyttämänä oli kovaa, mutta sitten tapahtui sadun ihme: upeat hevosrattaat noutivat tytön Blackhurstin kartanoon, koska kartanonherra Linus niin tahtoi. Onneton Linus näki punatukkaisessa Elizassa rakastetun siskonsa, jonka oli iäksi menettänyt. Vaimo Adeline ei kasvattityttärestä pitänyt, mutta Eliza sai pelastettua hyvin sairaalloisena pidetyn ja varjellun serkkunsa Rosen normaaliin elämään. Nellin vanhempien rakkaustarina ja kohtalo selviävät myös.

Ei tätä voi moittia kuin pituutensa puolesta, 20 tuntia kuunneltavaa on paljon. Hylätty puutarha on hyvin kirjoitettu genrensä edustaja, joka koukuttaa juonellaan lukijan. Saatan myöhemmin kesällä kuunnella kolmannenkin Morton-tarinan, kun kaipaan huoletonta viihdettä. Mietin näitä kahta australialaista bestselleristiä, Kate Mortonia ja Liane Moriartya. Sattumaako vain, vai onko australialaisuudella jotakin tekemistä muhkeiden ja pitkien tarinoiden kanssa?

Kate Morton - Hylätty puutarha

Alkuteos The Forgotten Garden 2008
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Otava 2014 / 2021
Äänikirjan lukija Sara Welling
_____________________

Australialaisen Kate Mortonin (s. 1976) kirjat ovat saaneet kriitikot ja lukijat polvilleen, ja niitä on julkaistu yhteensä 42 maassa. Mortonin teokset ovat kuin ystävä, joka tekee mieli ottaa joka paikkaan ja joka kertoo aina parhaat jutut.

T. J. Klune - La casa en el mar más azul

Kuuntelin helmikuussa T. J. Klunen uusimman fantasian Under the Whispering Door. Uppoutumista siihen haittasi lukijan ärsyttävä ääni. Päätin epäröinneistäni huolimatta kuunnella hänen bestsellerinsä Talo taivaansinisellä merellä / La casa en el mar más azul - ja tässä espanjankielinen lukija olikin erinomainen.

Linus Baker on Maagisten nuorten huolenpito-osaston ohjekirjan pykäliä tiukasti noudattava nelikymppinen sosiaalityöntekijä. Hän pukeutuu nuhruiseen pukuun ja on lihavahko, mikä hävettää häntä kovin. Linus asuu yksin kissansa Calliopen kanssa, ystäviä ei juuri ole ja kotikaupungissa sataa aina. Hän viettää yksitoikkoista ja ankeaa elämää siis. Linuksen työnä on valvoa orpokotien toimintaa, raportoida virastolle tarkoin ongelmista ja näyttää toiminnalle vihreää valoa tai sulkea ne.

Eräänä päivänä Linus saa hyvin salaisen toimeksiannon: hänen on lähdettävä kuukaudeksi kaukaisella Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, jossa asuu kuusi maagista lasta ja nuorta. He ovat niin eriskummallisia ja oletettavasti vaarallisiakin, että heidät on päätetty pitää erossa muusta yhteiskunnasta. Linus ottaa kissansa mukaan ja ajaa saarelle, jossa hän tapaa mm. äärimmäisen älykkään kuusivuotiaan antikristus Lucyn, kaksisataavuotiaan pullean puutarhatonttu Talian, Pomeraniaksi säikähtäessään muuttuvan Salin, puutarhurointia rakastavan metsänhenki Pheen ja orpokotia johtavan hurmaavan Arthurin. Saarelaiset suhtautuvat hyvin kylmästi ja torjuvasti orpokodin outoihin lapsiin ja kärhämää on tuon tuostakin. Vallitsee isoveli valvoo -mentaliteetti ja jättimäiset katukyltit kehottavat ilmoittamaan kaikesta oudosta.

Klune luo mahtavan upean ja värikkään fantasiamaailman ja haluaa kirjallaan sohia erilaisuuden pelkoamme. Hänen luomansa maagiset hahmot ovat persoonallisuuksia joka ikinen. Ehkä eniten minua ihastutti ja huvitti Lucy, joka varsin usein äityi mahtailemaan kyvyillään ja pelottelemaan Linusta ja muita lapsia maailmanlopun uhkakuvilla. Äänikirjan lukija eläytyi upeasti Linuksen puuskahduksiin! Sympaattinen tyyppi oli myös puutarhatonttu Talia, joka puhui puutarhatonttujen kieltä ja tarjosi Linukselle lohdutusta ja vertaistukea pulleuteen. Ihana tyyppi oli myös puutarhaan hurahtanut Phee, jonka viherpeukalo sai kaikki kasvit kukoistamaan.

Klunen kirjan ollessa kyseessä mukana on myös queer-rakkautta: Linuksesta ja Arthurista tulee rakastavaiset. Nössö Linus rohkaistuu kirjan kuluessa kyseenalaistamaan viraston toimintaa eikä katso enää hyvällä sen päätöksiä. On itse asiassa älytöntä kutsua Marsyasin saaren orpokotia orpokodiksi. Orpokoti on lapsille väliaikainen paikka, josta lapset adoptoidaan perheisiin - mutta kukaan ei adoptoi ikinä näitä omituisia lapsia. Linus ja Arthur rakastavat näitä lapsia ja heidän on löydettävä lasten tulevaisuudelle kestävä ja onnellinen ratkaisu - ja sen he tekevät.

Olihan tämä maaginen kirja, joka piti otteessaan, täynnä värikkäitä hahmoja ja tunteisiin meneviä kohtauksia. Yksinäinen Linus koki rakkautta ja hyväksyntää ensimmäisen kerran elämässään ja lapset osoittautuivat lapsiksi omituisesta ulkonäöstään ja ihmeellisistä kyvyistään huolimatta. Ei voi kuin ihailla Klunen mielikuvitusta ja tarinankerronnan lahjaa!

Kirjaa on luettu mm. näissä blogeissa:  Kasoittain kirjoja,  Kirsin kirjanurkka &  Yöpöydän kirjat

T. J. Klune - La casa en el mar más azul

Alkuteos The House in the Cerulean Sea 2020 / Talo taivaansinisellä merellä, Otava 2021
Planeta audio 2022
Äänikirjn lukija Marc Gómez
____________________

Lumoava fantasia oman paikkansa löytämisestä sekä ennakkoluuloista ja niiden murenemisesta Orpokodissa asustaa kuusi maagista lasta: maahinen, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä otus, ihmissylikoira ja Antikristus. Linuksen tehtävä on selkeä: hänen on arvioitava, voivatko lapsoset saada aikaan maailmanlopun.

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa

Entinen elämä kiristää uimahatun alla. Se joka joskus olin. Se mitä me joskus olimme, luottavaisia, tavalliseen mukavaan elämään asettuneita. Alussa rakastuneita ja onnellisia, sitten arkionnellisia, enemmän tai vähemmän tyytyväisiä. Oli nousuja ja laskuja, niitten välissä pitkiä tasankoja ja toisiinsa puuroutuvia päiviä.

Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja ja siksi hänen lyhyt romaaninsa Se kesä Pariisissa henkiikin hurmaavaa ja aidolta tuntuvaa pariisilaistunnelmaa. Tekstissä vilahtelevat mercit ja bonjourit, ärrät sorahtelevat ja miljöön kuvaus vie lukijan pariisilaiseen elämänmenoon. Päähenkilö Sinin matkan aihe ei kuitenkaan ole iloinen turismi rakkauden kaupunkiin, vaan yritys saada kiinni radikaalisti muuttuneesta elämästä. Sini on näet viisikymppinen jätetty nainen, juuri eronnut kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Menetetty Kallion koti, ex-mies Eero ja tytär Ida pyörivät mielessä, sormukseton nimetön ja oma muuttunut identiteetti oudostuttavat. Pieni kalustettu ullakkohuone Sacré Coeurin lähellä tuo mieleen vuosien takaiset opiskeluajat. Opiskelee Sini nytkin, Alliance Françaisen kesäkurssilla ranskaa.

Koronakriisi on siirtänyt maailman uuteen aikaan mutta kaupunki on paikoillaan, tunnelma kuin ryppyisessä postikortissa. Eiffel-tornit ja Louvren pyramidit kimmeltävät matkamuistoliikkeiden ikkunoissa, tulipunaiset ruusut kukkivat puistikossa itkupajujen alla kuin romantiikan ajan maisemamaalauksissa.

Avio- ja identtikriisin lisäksi on koronakriisi. Maailma on muuttunut eikä mikään entinen päde. Sini kelaa ahdistuneena tapahtunutta: merkkejä oli ollut, mutta ne oli helppo jättää huomiotta. Kahden itsenäisen aikuisen liitossa tultiin ja mentiin eikä toista vahdittu. Keväällä Eero oli sanonut rakastuneensa toiseen ja toivonut siistiä eroa. Tytär Ida sai tarpeekseen kodin jäätävästä ilmapiiristä ja muutti poikaystävänsä luo Ouluun. 

Pariisi on hiljaisempi koronakriisin puristuksessa eikä viidentoista neliön kuumassa huoneessa voi paljoa tehdä. Sini on keksinyt uimahallin, jossa tutustuu Juliette Binochen näköisen naiseen ja he ryhtyvät juttusille. Bretagnesta kotoisin oleva Elise on myös eronnut ja tekee kotona käännöstöitä. Elisen kesäjuhlissa Sini tutustuu tämän serkkuun Yanniin, nelikymppiseen herkänoloiseen mieheen. Seuraa kiihkeä ja kuuma suhde, sillä mieskin on eroamassa. Suhde ja upea seksi paikkaavat Sinin itsetuntoa, mutta suhteen jatkuvuus on epävarmaa, onhan Sini vain käymässä oleva turisti ja miehellä paljon selvitettävää eronsa suhteen. 

Masennuksen, Idan lähdön ja kodin menetyksen, Eeron välinpitämättömyyden, unettomien öitten, yksinäisten lakanoitten ja koko kuluneen vuoden pandemiahelvetin nimissä annan mennä. Otan kaiken irti näistä tähtihetkistä ja Yannin kovasta kauneudesta, keskusteluista peiton alla ja öistä miehen vierellä, tämä on balsamia haavoille, tämä on revanssi, vyöryköön koko laava!

Vehkoo sanoittaa todella hienosti jätetyn keski-ikäisen naisen tunnot. Itsetunto ja oma naisellisuus ovat saaneet kolauksen, mutta viisikymppinen ei ole valmis asettumaan senioriksi, vaan kaipaa läheisyyttä, rakkautta ja seksiä. Miten ihmeessä osaa toimia muuttuneilla parisuhdemarkkinoilla tinderien ym. maailmassa? Keski-ikäisen sinkkunaisen haasteita Sini pallottelee avoimesti ranskalaisen uuden ystävänsä Elisen ja suomalaisen Lauran kanssa, mikä oli antoisaa.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja pidin kuulemastani. Vehkoo kirjoittaa älykkäästi ja ajankohtaisesti. Teksti ei pyöri yksinomaan parisuhteissa, vaan kiinnittyy ympäröivään maailmaan. Kirjaa voin suositella erokriisiään poteville, sillä Sinin pohdintojen avulla voi tutkailla omia tuntojaan. Kirjaa suosittelen myös Pariisia rakastaville, sillä oli kiintoisaa ja lumoavaa kulkea Sinin matkassa Pariisin kaduilla ja kokea Pariisin kesä, vaikka se erilainen olikin pandemian keskellä.

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa

Otava 2022

Äänikirjan lukija Mervi Takatalo

____________________

 

Herkkä ja aistillinen kuvaus elämänvaiheesta, jossa vanha on jo mennyttä mutta uudesta suunnasta ei ole vielä tietoa.

 

Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja. Hän on asunut Pariisissa vuodesta 1990 ja työskennellyt siellä Ylen kulttuurikirjeenvaihtajana 1990–1998. Vehkoon esikoisromaani G-piste (2007) käsittelee naisen seksuaalista yksinäisyyttä. Toinen romaani Kaikki ne hetket kun olet yksin (2020) kuvaa avioliiton sudenkuoppia ja elämän kaipuuta.

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittän Tämäkin hämärä katoaa on pienoisromaani, jonka lyhyeen muotoon Eilittä saa mahdutettua paljon koskettavaa inhimillistä elämää ja elämän kipupisteitä: on sukupolvien kuilua,  huolta lapsista, salattua rakkautta, syvää ystävyyttä, sairautta ja menetyksiä, pitkää parisuhdetta. Keskiössä ovat Lapissa asuvat kahdeksankymppiset Vuokko ja Eino sekä heidän elämäntarinansa. He elävät vaatimatonta elämäänsä pärjäillen vielä kahdestaan vanhan koiransa Tuhman kanssa pienessä kotitalossaan, lapset ovat lähteneet etelään. Heidän elämänsä ystävä on auttavainen Valo, joka on hiljattain jäänyt leskeksi.

Pariskunnan tytär Lotta on kouluttautunut ekonomiksi ja luonut itselleen huikean uran pörssimeklarina Helsingissä, aviomies Riku on niinikään menestyjä ja kiireinen työssään. Eletään ruuhkavuosia, jolloin parisuhteen hoitamiselle ei ole aikaa. Heidän merellinen keskusta-asuntonsa on iso ja ylellinen vanhempien silmissä, jotka saapuvat junalla pääkaupunkiin lastenvahdeiksi likottamaan päiväkoti-ikäistä Almaa ja vähän vanhempaa Aatosta. Lotta ja Riku sanovat tarvitsevansa parisuhdelomaa, mutta lennähtävät silti eri kaupunkeihin, toinen Roomaan, toinen Berliiniin. Romaani etenee lyhyin luvuin, joiden otsikot ilmoittavat, kuka kolmesta kertojasta on kulloinkin äänessä.

Valo niitti heinää, hänen selkänsä kimalteli hiestä ja kultaisista auringonsäteistä. Kostean tukkansa hän oli sukinut taakse, niin että korkea, voimakas otsa paljastui. Silmien vaalea sini kilpaili taivaan kanssa. Hän lauloi, hän jutteli ja hauskutti, ja aika kiisi. // Minä naurahdin, käänsin katseeni pääskyjen kaarroksiin, en tiennyt, olivatko ne kesyttäneet tuulen vai tuuli ne. Ajatukseni löivät tyhjää, sydänkin lepatti aloillaan.

Minua liikuttivat etenkin Einon ja Vuokon puheenvuorot, sillä heidän avautumisistaan kävi ilmi pääpiirteissään heidän elämänsä kulku. Pitkä liitto on opettanut ymmärtämään toista hyvine ja huonoine puolineen, antamaan toiselle tilaa olla oma itsensä. Kummallakin on ristinään elämää haittaavia ja elämänilon vieviä vaikeita sairauksia. Hyvin koskettavana koin kummankin rakkauden Valoon, tuohon iloiseen ja auttavaiseen, nuorena silmiinpistävän komeaan mieheen. Tulkitsin, että Einon tunteissa oli ollut enemmänkin kuin ystävyyttä nuoruuden päivinä, kuten myös Vuokonkin sisimmässä, mutta he olivat pitäneet Valon ja tämän hiljattain kuolleen vaimon Saaran ja heidän tyttärensä parhaimpina ystävinään kaikki elämän vuodet.

Pidin siitä, että kolmen päähenkilön puheenvuoroissa teksti liikkui sujuvasti menneessä ja nykyisessä eikä seuraamisessa ollut mitään ongelmaa. Helsingissä Vuokko ja Eino ihmettelevät tyttären hulppeaa asuntoa, pääkaupungin elämänmenoa ja näkevät tämän parisuhdeongelmien peittelyn läpi. Pienen haasteellisen Almankin kanssa tullaan lopulta hyvin toimeen. Ne muutamat kuukaudet, joista romaani kertoo, merkitsevät suurta kriisiä, muutosta ja luopumista kaikkien elämässä: Valo sairastuu ja alkanut pandemia eristää toisistaan nämä kolme sydänystävää. Työhönsä ja rahan ansaitsemiseen keskittynyt Riku päättää hypätä oravanpyörästä eikä ison työkriisin kokeneen Lotan auta muu kuin seurata. Pandemia ja elämänkriisi merkitsevät kenties Lotalle ja hänen perheelleen paluuta pehmeämpiin elämänarvoihin, Vuokolle ja Einolle jotain muuta.

Maisema kerää sittenkin itseensä syksyn kaikki sävyt. Saamme nähdä ne vielä. Kuljemme Einon kanssa käsikynkkää pihalla, mutta emme vaivaudu leikkaamaan syyshortensioiden kukintojakaan. Emme suojaa enää marjapensaitakaan verkoilla - pitäköön juhlansa, ne jotka osaavat antaa arvon juurille ja oksille. // Varjot ovat pidenneet, ja tummuneet. Näin elämässä kai tapaa käydä. Se ei silti tee asian hyväksymisestä helpompaa. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa Vuokon ja Einon hurmaava Lapin murre hiveli korvaa. Iso kiitos siis äänikirjan lukijalle Elsa Saisiolle! Kirjan lukijalle suositan herkällä kuulolla olemista, jolloin Eilittän monet koskettavat yksityiskohdat paljastuvat. Kirjaa kuunnellessa ajattelin omia edesmenneitä karjalaisia vanhempiani, sillä varmasti hekin olivat ihmeissään Helsingin kodistani ja perheeni elämäntyylistä siellä. Tämäkin hämärä katoaa oli minusta herkkä pieni helmi, tarkasti havainnoiva ja koskettava.

Kirjasta on kirjoittanut myös Anun ihmeelliset matkat.

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa

Atena 2022
Äänikirjan lukija Elsa Saisio
____________________

Anna-Maria Eilittä (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija ja teologian maisteri. Hän on syntyjään Keminmaalta. Hänen esikoisromaaninsa Kun olen poissa keräsi ihastuneen vastaanoton vuonna 2019.

Hän arvostaa perhettä, ystäviä, tavallista arkea, hyvää kahvia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Eilittä harrastaa lukemista, hyötyliikuntaa, joutenoloa ja unelmointia sopivassa suhteessa. Hän haaveilee, että saisi vanheta miehensä kanssa ja nähdä poikansa aikuisina miehinä ja kirjoittaa vielä monta kirjaa.

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja

Kirjailijan nimi Laura Baldini tuo mieleen Italian, mutta se on yksi itävaltalaiskirjailija Beate Malyn pseudonyymeistä. Uuden ajan opettaja on fiktiivinen tarina italialaisen Montessori-pedagogiikan perustajan Maria Montessorin (1870-1952) lapsuudesta, nuoruudesta ja elämäntragediasta, perustanaan elämäkertafaktat. Lukija saa seurata Marian opiskeluvuosia ja lukea siitä, mitä valtavia lasikattoja opiskelevan ja ammatissa toimivan naisen oli 1900-luvun alussa rikottava. Harmikseni Baldini oli rajannut Montessorin elämän aikaikkunan nuoruuteen, sillä minusta olisi ollut kiinnostavaa lukea myös hänen myöhemmistä vuosistaan.

Kaunis, tumma Maria oli lääketieteellisessä tiedekunnassa ainoa naisopiskelija ja miespuolisten kurssitovereidensa alituisen kiusan kohde. Sopivaisuussäännöt olivat tiukat: esim. ruumiinavausharjoitukset Maria joutui tekemään yksin iltamyöhällä, koska ei ollut sopivaa, että miehet ja naiset leikkelisivät yhdessä alastomia ihmisruumiita. Mutta Maria oli kurssinsa etevimpiä ja väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän sai runsaasti julkisuutta ja oli kiinnostunut psykiatriasta ja vierailu Ostian mielisairaalassa muutti hänen elämänsä. Oli rankkaa lukea, miten heikkolahjaisia ja mielisairaita lapsia ’hoidettiin’ - eristystä, pakkopaitaa, julmuutta, hakkaamista ja sähköshokkeja. Maria valmistutti lapsille monia erilaisia puupalapelejä ja lapset keksivät monen ihmeeksi niiden idean. Maria näki myös, millaisen kotiväkivallan uhreja Rooman slummien naiset olivat ja alkoi tehdä hyväntekeväisyyttä köyhissä kortteleissa.

Luigin pääkoppaa ei saanut enää järjestykseen. Jatkuva pelossa eläminen oli tuhonnut hänen aivonsa jo ajat sitten. Pian kaikki hänen muistonsa olisivat mennyttä. Hän ei kykenisi enää ajattelemaan eikä kokemaan pelkoa. Luultavasti kuolema tuntui samanlaiselta. Niin järjetöntä kuin se olikin, ajatuksessa oli jotain lähes lohdullista.

Montessorin uraauurtavat aikaansaannokset ovat pääosin suurelle yleisölle tuttuja. Viime vuonna lukemani, montessoriohjaaja Riikka Helle-Kotkan runokokoelma Auringonpilkuttaja avasi kiehtovasti runon keinoin tämän Italian ensimmäisen naislääkärin elämää. Montessori sai kasvatusmenetelmillään hyviä tuloksia heikkolahjaisiksi diagnosoitujen lasten parissa ja perusti Montessori-kouluja ympäri maailman ja työskenteli väsymättä köyhien ja hylättyjen lasten hyväksi. 

Yhdessä komean lääkärin Giuseppe Montesanon kanssa Maria johti Roomassa koulua ja heidän välilleen syttyi rakkaussuhde. Giuseppe olisi halunnut naimisiin, mutta Maria oli vastahakoinen eikä Giuseppe kovin hyvin kestänyt Marian menestystä. Mies alkoi vältellä Mariaa ja ryhtyi tapaamaan muita naisia. Maria ei taipunut avioliittoon silloinkaan, kun huomasi olevansa raskaana. Hänen elämänsä tragedia oli se, että tuona aikana naimisissa oleva nainen ei voinut toimia ammatissa. Maria ei halunnut heittää hukkaan sitkeydellä saavuttamaansa lääkärin ammattia ja asemaansa, vaan luopui Giuseppesta ja rakkaudestaan ja antoi aviottoman poikansa Marion muiden kasvatettavaksi. Pojan syntymätodistuksessa äiti on tuntematon, isäksi on merkitty Giuseppe. Mario syntyi 1898 (Baldinin mukaan vasta 1902) ja asui maalla Firenzen lähellä erään perheen hoivissa, jossa Maria kävi poikaa usein katsomassa tekeytyen tämän tädiksi. Äitinsä Renilden kuoltua Maria otti pojan luokseen asumaan ja he tekivät myöhemmin yhteistyötä Montessori-koulujen tiimoilta. Täältä voit lukea englanniksi Marion ja hänen äitinsä yhteistyöstä.

Maria Montessorin yksityiselämän tragedia osoittaa selvästi sen, miten kapea liikkumavara koulutetuilla naisilla oli. Joko ammatti tai äitiys, kun taas nykyisin nainen voi saada molemmat. Baldini kirjoittaa sujuvasti ja eläytyvästi Marian elämästä ja tuon ajan sovinistisesta yhteiskunnasta.

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja
Alkuteos Lehrerin einer neuen Zeit
Suomentanut Helinä Kangas, Sara Ristolainen
Bazar 2022
Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
____________________

Itävaltalainen Beate Maly (s. 1970) on tuottelias kirjailija, joka kirjoittaa historiallisia romaaneja ja rikosromaaneja. Hän julkaisee myös pseudonyymeillä Laura Baldini ja Lina Jansen. 

 Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset nähdään viallisina ja heidät suljetaan erilaisiin laitoksiin pois yhteiskunnan silmistä. Lasten surulliset ja lannistuneet katseet kohdatessaan Maria päättää, että asioiden täytyy muuttua. Hän alkaa innostaa lapsia antamalla heille leluja oppimisen tueksi, ja pian Marian oppilaat alkavat edistyä niin huimaa vauhtia, että hänen työnsä kiinnittää koko opetusmaailman huomion. Yhtäkkiä koko maailma haluaa kuulla lisää tästä uudesta tavasta opettaa ja Marian elämä mullistuu peruuttamattomasti.

Christina Wahldén - Älä puhu kuolleista, Darwin #1

Ruotsalaisen Christina Wahldénin Darwin-dekkarisarjan aloitusosa Älä puhu kuolleista oli Ruotsissa ehdolla vuoden parhaaksi rikosromaaniksi 2020, mitä en yhtään ihmettele. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja syviä, ja juoni taidokas. Lisäksi tapahtumien miljöö, Australian trooppisen Pohjoisterritorion pääkaupunki Darwin ja aboriginaalien ongelmat on kiinnostavasti ja asiantuntevasti kuvattu. Wahldén on opiskellut Australiassa ja sen jälkeenkin reissannut maata ristiin rastiin, joten hän tietää mistä puhuu. Jälkisanoissa hän sanoo mm.:

Kaikista maista, joissa asuu alkuperäisväestöä, Australiassa kaikkien kansalaisten yhdessä elämiseen ja yhdenvertaisiin elinoloihin liittyvät asiat on hoidettu huonoimmin. Haluan ulkopuolisena kuvailla aboriginaaleihin kohdistuvaa painostusta ja sitä, millaisia seurauksia sillä on koko yhteiskunnalle, ei vähiten naisille ja lapsille. // On melkoista tasapainottelua kuvailla Australian alkuperäisväestöä kaunokirjallisuudessa, jos ei kuulu siihen itse. Joidenkin mielestä se ei ole mahdollista eikä toivottavaa.

Kerron summittaisesti, mistä on kyse menemättä juonipaljastuksiin. Darwinissa viettää välivuotta Ruotsalainen taideopiskelija Greta, joka halusi kauas kotimaastaan jättääkseen hirvittävän perhetragedian taakseen. Hän asuu kimppakämpässä tietokonenörtti Lizin ja nuoren poliisiharjoittelija Jessin kanssa. Aamulenkillään Greta löytää rannasta naisen ruumiin, jonka ilmeisesti krokotiili on tappanut ja paloitellut. Ruumiinavauksessa selviää kuitenkin, että alkuperäiskansaan kuulunut nainen ei hukkunut, vaan hänet on surmattu muualla.

Tutkintaa johtaa parimetrinen ja punatukkainen Bluey, jonka intohimona on Abba. Hän tietää yhtyeestä pienimmätkin yksityiskohdat ja soittaa Abbaa täysillä autossaan. Ja kun hän haastattelee ruumiin löytänyttä Gretaa, sydän hypähtää: nainenhan on ilmetty Agnetha Fältskog! Blueyllä on aikuinen tytär Cat ja takanaan muutama epäonnistunut naissuhde. Viina on jäänyt ja mies on nyt raitis - poikkeus sekä Darwinissa että genren etsivien joukossa. Dekkarin alussa Bluey ottaa hoiviinsa orvoksi jääneen vallabin pennun, jonka nimeää Mangoksi, miten herttaista. Blueyn nuori kollega Jess kuuluu alkuperäisväestöön ja on harvinaisuus Darwinin poliisivoimissa. 

Voi että olikin timanttinen dekkari! Tarina imaisi mukaansa ja oli kiinnostavaa lukea Australian aboriginaalien synkästä ja sorretusta menneisyydestä. Heidän lapsiaan otettiin huostaan vielä 1970-luvullakin ja annettiin valkoisten kasvatettaviksi, mitä sittemmin hallitus on pyytänyt anteeksi. Haulla Stolen Generation löytyy paljon osumia, tässä yksi. Tässä dekkarissakin on yksi fiktiivinen  aboriginaalityttöjen nuorisovankila, Banksia House, jonka seinien sisälle on kaameaa katsoa. Sarjan toinen osa Syklonivaroitus ilmestyy syksyllä. Jännittävää nähdä, miten Bluey tulee sykloniin suhtautumaan, sillä hänen perheensä koki kovia vuoden 1974 hirveässä Tracy-syklonissa, joka tuhosi koko Darwinin kaupungin.

Inkeri Markkula käsittelee Kanadan alkuperäiskansojen sortoa ja Sixties Scoopia upeassa teoksessaan Maa joka ei koskaan sula.

Christina Wahldén - Älä puhu kuolleista Darwin #1

Alkuteos Nämn inte de döda
Suomentanut Jänis Louhivuori
Minerva 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
____________________

Christina Wahldén (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti. Hän on kirjoittanut niin lapsille kuin aikuisille ja saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, mm. Ruotsin vuoden parhaan lasten- ja nuortendekkarin palkinnon. Toimiessaan vuosia Svenska Dagbladetin rikostoimittajana hän raportoi ennen kaikkea naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta rikollisuudesta, parisuhde- ja nk. kunniaväkivallasta sekä ihmiskaupasta. Australiaan Wahldén tutustui opiskellessaan dramaturgiaa Sydneyn yliopistossa.