Edelfelt Pariisissa

Kiitän Kirjasähkökäyrän Maita tästä loistavasta kirjavinkistä. Edelfelt Pariisissa on isokokoinen ja upein taidekuvin kuvitettu Turun taidemuseon näyttelykirja. Suuri Edelfelt-näyttely oli kesäkauden 2001 Turussa, josta se siirtyi syksyksi Tikanojan taidekotiin Vaasaan. Kirjoittajat ovat kaikki alansa huippuja, taidehistorioitsijoita ja Edelfeltin taiteen tuntijoita ja tutkijoita. Teoksen alussa on kuusi kiinnostavaa esseetä näiden naisten kirjoittamina. Sitten seuraavat teosesittelyt ja biografiatiedot.

Marina Catani - Edelfelt Pariisissa. Karriääri, elämä ateljeessa ja mallit

Edelfeltistä tuli hyvin pariisilainen. Hänhän puhui sujuvasti ranskaa jo kaupunkiin ensimmäisen kerran tullessaan ja vietti kaupungissa suuren osan elämästään. Edelfeltinkin ateljeesta muodostui seurapiiriateljee, jonka hän sisusti kauniisti ja boheemisti, mm. tuolloin muodissa olleilla japanilaisilla sermeillä. Siellä tapasivat taiteilijat, mallit, keräilijät, kriitikot, kirjailijat, taide- ja värikauppiaat sekä vierailijat kotimaasta. Suomalaiselle Pariisin-matkaajalle kuului usein ohjelmaan käynti Edelfeltin ateljeessa. 

Edelfelt käytti elinaikanaan yli sataa mallia. Mallien suhteen tärkein tietolähde on ollut Edelfeltin ystävä Ville Vallgren. Parhaiten tunnemme ehkä kauniin ja sensuellin Virginien, josta Anna Kortelainen on kirjoittanut samannimisen kirjan. Sitten oli kaunis Antonia Bonjean, johon Edelfelt oli hyvin ihastunut, mutta Antonia lähti amerikkalaisen taiteilijan matkaan. Kirjassa on hupaisa taiteilijan kirjeen sitaatti nuoren Thérèse Lainvillen hiprakasta kosteissa juhlissa (s. 18). Nimeltään tuntemattomasta ruskeaveriköstä taiteilija maalasi aivan ihastuttavia pastellitöitä, mutta tämä kaunotar menehtyi nuorena keuhkokuumeeseen. Olihan heitä, joskin Edelfelt toteaa kirjeessään:  En välittäisi enää maalata 'des petites femmes', se on vaarallista lahjakkuudelle. Pikkunätti taiteilu ja ihan erityisesti 'les petites femmes' saavat minut voimaan aivan kauhean pahoin. Mutta sensuellit pikkupariisittaret myivät hyvin.

Anna Kortelainen - Vaarallinen pariisitar

Esseessään Kortelainen kertoo miten vallankumousten naiskansalaisesta tuli erotisoitu pikku pariisitar, koko kaupungin symboli. Koko Pariisin kaupunki seksualisoitiin 1800-luvulla. Runoilijoiden teksteissä Pariisi oli sekä kuningatar että prostituoitu - yhtä kaikki, Pariisi oli nainen.

Marie-Sofie Lundström - 'Espanjalainen' almu. Espanjalaisvaikutteet Edelfeltin taiteessa
Edelfelt kävi Espanjassa vuonna 1881: Madridissa, Toledossa ja Andalusian eri kaupungeissa. Hispanismi oli hyvin suosittua ja Edelfelt ihaili Pradossa Velázquesin töitä. Tuo matka poiki myös tämän tanssivan nuoren mustalaistytön, joka on epätavallisen värikäs Edelfeltin työksi.

Kuva: Kaleva
Tanssiva Gitana I, 1881. 65 x 54 cm, öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.

Laura Gutman - 147, Avenue de Villiers

Essee valottaa Edelfeltin Pariisin taidemaailman valloitusstrategiaa ateljeiden osoitteiden valossa. Edelfelt hivuttautui vähän kerrassaan arvostetuille alueille. Avenue de Villiersin ateljee oli taiteilijalla 25 vuotta, hänen kuolemaansa asti. Talo oli ateljeetalo ja siellä asuivat mm. hyvät ystävät Dagnan-Bouveret ja Gustave Courtois.

Elina Anttila - Suomalainen Edelfelt ja Pariisi

Edelfeltin Haikossa maalamia suomalaisia kansankuvauksia oli esillä Salongissa. Ne kiinnostivat yleisöä ja kriitikoita eksoottisuudellaan. Mielenkiintoista tekstiä mm. Lapsen ruumissaaton, 1879 värityksestä: ... vaikka juhlapuku oli tavallisesti musta - ei vain hautajaisissa, vaan myös muissa tilaisuuksissa, jopa häissä - Edelfelt on korostanut pohjoista ja merellistä väritystä naisväen sinisillä asuilla ja valkeilla asusteilla.

Tuulikki Kilpinen - Impressionismin imussa, tutkimus Albert Edelfeltin Pariisin Luxemburgin puistosta -maalauksesta

Ansioitunut pitkän linjan konservaattori kertoo tässä teosten tutkimisen nykytekniikoista. Työryhmä Catani - Kilpinen selvittää Edelfeltin 'työhuonekäytäntöä' eli luomisprosessin kulkua luonnoskirjojen luonnosten ja nykytekniikoiden avulla. Verrataan ao. teoksen akatemiamaalauksen vs impressionistisen tyylin tyyppipiirteitä. Lopputulema on, että Edelfelt ei ole puhdas impressionisti: ... impressionistisesta luonteesta huolimatta Edelfelt ei ole impressionisti. Maalaus (Luxemburgin puistossa) edustaa kuitenkin tutkimukseni perusteella impressionismin viilennettyä pohjoista juonnetta. ... Edelfelt maalasi uransa aikana monia teoksia, jotka täyttävät impressionismin tyyppipiirteet.

Tavallista Edelfeltin ihailijaa eivät nuo akateemiset kysymykset juuri hetkauta, joskin kiinnostavia ne ovat. Edelfelt Pariisissa on ihastuttava ja upea tietokirja, jonka esseet ja teosten esittelyt antoivat taas lisänäkemystä Edelfeltin taiteesta. Taiteilijan kirjeitten lukuisia sitaatteja oli ihana lukea. Siksipä kiinnostaisi Kortelaisen teos Niin kutsuttu sydämeni: Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873-1901 tai tämä: Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, Japani, tavaratalo.

Edelfelt Pariisissa
Anttila Elina, Catani Maria, Gutman Laura,
Kilpinen Tuulikki, Kortelainen Anna, Lundström Marie-Sofie

Turun taidemuseon näyttelyjulkaisu 2001

*****
Kirjastosta

Tässä linkki lukemiini kirjoihin, jotka käsittelevät Albert Edelfeltiä tavalla tai toisella:
Raija Oranen - Ackté
Enni Mustonen - Emännöitsijä
Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi
Mila Teräs - Jäljet
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko
Anna Kortelainen - Virginie
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella

Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha

Jos teillä on sama tilanne kuin minulla, että Venla Hiidensalon Sinun tähtesi -teosta saa odottaa kirjastosta vielä hyvän tovin, Albert Edelfeltiin ja hänen taiteeseensa voi tutustua vaikkapa ihailemalla ja lukemalla tätä Anna Kortelaisen hienoa kirjaa Puolivilli puutarha - Albert Edelfeltin Haikko. Kirja on upeasti kuvitettu ja ainakin minä löysin taiteilijalta useita ennennäkemättömiä töitä.

Kiialan kustavilainen kartano oli Edelfeltin (1854-1905) lapsuudenkoti Haikon ja Porvoon maisemissa. Kun isä kuoli tuberkuloottiseen verensyöksyyn pojan ollessa vain 14-vuotias, kartano jouduttiin myymään. Isä jätti näet perheen puille paljaille, ja tämän suuret velat Edelfelt makseli pikkuhiljaa taiteilijantyöllään. Nuoren Edelfeltin harteille lankesi siis perheen elättäjän taloudellinen vastuu ja sen paineet. Elätettävänä olivat äiti Alexandran lisäksi kolme siskoa: nuorena tuberkuloosiin kuollut Ellen sekä Annie ja Bertta. Muuten, Edelfelt pelkäsi koko aikuisikänsä tuberkuloosin mahdollista periytyvyyttä, joskin hänen kohtalokseen koitui sydänkohtaus vain 51-vuotiaana.

Porvoo Kiialan kartanosta nähtynä 1897
Voi vain kuvitella mitä Edelfeltin mielessä liikkui kun
hän maalasi tämän näkymän menetetyn Kiialan parvekkeelta äidilleen syntymäpäivälahjaksi!

Edelfeltien kesäkodiksi muodostui pian pieni vuokrahuvila Villa Edelfelt, jonne Edelfelt palasi joka kesä Pariisista. Sinne taiteen pääkaupunkiinhan hän oli lähtenyt uraa luomaan jo 19-vuotiaana ja vietti siellä käytännössä kaikki talvet kuolemaansa asti. Tuon kesävillan yhteyteen rakennettu pieni ateljee on nyt Albert Edelfeltin ateljeemuseona, linkistä voit lukea lisää.

Villa Edelfelt 1893

Rakkaassa kesäpaikassa tuntee kaiken. Jokainen rantakivi on tuttu, polun ääriviivat tunnistaa kuin oman käsialansa, kotitalossa on aina oma ominaistuoksunsa. Keskellä talveakin muistaa, miltä tuntuu soutuveneen hidas lipuminen rantaan ja sen ensimmäinen kosketus santapohjaan.

Edelfelt avioitui vapaaherratar Ellan de la Chapellen kanssa vasta 34-vuotiaana, joten Pariisissa seksuaaliseen vapauteen ja boheemiin taiteilijaelämään tottunut taiteilija vietti kesäisin siistiä selibaattia perheen naisten hoivissa. Kesä maalla oli hänelle sekä latautumisen että kiivaan työskentelyn aikaa, sillä hän maalasi kesäisin Haikossa yli 220 maalausta, erityisesti upeita kansankuvauksia. Minua huvitti Kortelaisen kertomat neurasteniasta, tuon ajan muotidiagnoosista. Tämä sairaus uuvutti myös kaupunkien miehiä, teki heidät hermostuneiksi, väsyneiksi ja voimattomiksi. Suositeltu lääke oli lepo luonnossa kaukana kaupunkien hektisestä sykkeestä.

Porvoo Näsinmäeltä nähtynä 1898
Siron oksiston käyttäminen 'kaltereina' oli japanilaisista
puupiirroksista lainattu tehokeino.

Edelfelt oli hyvin viriili mies, ja kun ajattelee Edelfeltin onnetonta, sovinnaisuussyistä solmittua avioliittoa ja jatkuvaa ulkosuomalaisen elämää Pariisissa, niin tottakai hänellä oli naissuhteita. Porvoosta kotoisin oleva, Pariisissa vaikuttanut lapsuudenystävä, kuvanveistäjä Ville Vallgren väitti, että Edelfeltillä oli rakastajattarensa ja mallinsa Virginien kanssa kaksi lasta. Mutta vaikka kuinka kolusi ranskalaisia arkistoja, Kortelainen ei löytänyt tästä pitäviä todisteita.

Berta-sisko 1883

Kortelainen kuvaa hienosti 1800-luvun lopun ajankuvaa. Fennomaanit rynnistivät, mutta Edelfelt vastusti heitä kiivaasti, olihan hän ruotsalaisen isän ja suomenruotsalaisen äidin poika. Suomea Edelfelt ei puhunut, mutta ranskaa yhtä sujuvasti kuin äidinkieltään. Haikon kesä oli hänelle talvisin ainainen kaipuun kohde. Pariisissa hän maalasi puolimaailmannaisia ja Salonkiin sopivia aiheita, mutta Haikossa nostalgisia maisemia, perhepiirinsä naisia ja tavallista kansaa.

Kansankuvauksista otan tähän yhden esimerkin, Jumalanpalveluksen Uudenmaan saaristossa 1881. Tämä maalaus oli esillä Pariisin Salongissa ja siitä nähty kuva teki suuren vaikutuksen Vincent van Goghiin. Van Gogh kehui maalauksen tunnelmaa ja etenkin vaaleanpunaiseen pukeutuneen naisen ilmeikästä asentoa. Kortelainen sanoo maalauksesta näin:

Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa 1891

Merenselkä on autioitunut, kun Edelfelt on koonnut kalastajia ja vaimoväkeä ulkoilmajumalanpalvelukseen. Luterilainen pappi toimii siis samalla tavalla kuin Edelfelt: jalkautuu kansan pariin ja tekee työtään ulkoilmassa, en plein air.

Kirjan parasta antia ovat Kortelaisen analyysit ja selitykset kunkin maalauksen taustoista ja tyylistä. Ihanaa luettavaa näin kevään korvalla kun luonto ja puutarha vielä odottavat heräämistään. Edelfelt halusi Haikon puutarhaansa alkukesään unikkoja, keskikesään salkoruusuja ja loppukesään auringonkukkia. Niin minäkin omaani! Kortelaisen Puolivilli puutarha lisäsi taas hiukan ymmärtämystäni Edelfeltiä kohtaan ja totesin taas kerran, miten tavatoman taitava hän olikaan.

Yksityiskohta maalauksesta Haikon puutarhassa
Talvisin Pariisin puistot ja muotopuutarhat olivat Edelfeltin kosketus luontoon.
Villi kukkaniitty oli vapauden ja samalla katoavuuden symboli.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, kuvasin ne kirjasta.

Hyvää kevään ja kesän odotusta!

Anna Kortelainen

Puolivilli puutarha - Albert Edelfeltin Haikko

Otava 2004

****

Omasta hyllystä

Anna Kortelainen - Virginie!

Olen ihaillut Albert Edelfeltin maalauksia suloisesta Virginiestä jo aiemminkin. Mutta vastikään lukemani Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkari Nainen parvekkeella toi Virginien kohtalon taas elävästi mieleeni. Edelfelt-expertti, taidehistorioitsija Anna Kortelainen yrittää selvittää Virginien arvoitusta. Hänen kyytinsä vie 1800-luvun lopun valloittavaan Pariisiin, jossa boheemit taiteilijapiirit luovat vimmaisesti, juhlivat railakkaasti ja jossa mallit, grisettet ja kurtisaanit keikistelevät.

Nuoren Albert Edelfeltin ateljeessa kävi useita malleja. Useimmat heistä tunnetaan sekä etu- että sukunimeltä, mutta yksi heistä, hurmaava ja sensuelli Virginie oli vain Virginie. Ville Vallgrenin ja muitten aikalaistodistusten mukaan Edelfelt oli umpirakastunut, intohimoinen rakkaussuhde kesti  vuosia  ja suhteesta syntyi todennäköisesti kaksi lastakin.

Sääty-yhteiskunnan tiukat normit ja sovinnaisuussäännöt koituivat tämän rakkauden tuhoksi. Avioliitto ei tullut kyseeseen, ja erityisesti Edelfeltin äiti painosti poikaansa hylkäämään Virginien. Edelfelt totteli, ei uskaltanut rikkoa normeja, Virginie sai mennä. Edelfeltin sisar Berta piti lisäksi huolen, että myös kirjeet ja muut todisteet hävitettiin.

Mutta entä ne pienet lapset - kysyn vaan! Hylkäsikö Edelfelt myös omat lapsensa? Virginien piti lapsineen pysyä historialta piilossa. Vain taulut saivat säilyä jälkipolville.

Kortelaiselle Virginie on pakkomielle, mikä ei jätä rauhaan. Sitkeä jäljitys kuljettaa  ympäri Ranskaa ja pölyisiin arkistoihin. Pienenkin osuman löytäessään sydän hypähtää ja Kortelainen kokee hurmioituneita, rakastuneita hetkiä. Kortelainen puhuu mielenkiintoisesti mikrohistoriasta, tavallisten ihmisten arjen ja elämänvaiheitten tutkimisesta. Ymmärrän hyvin hänen innostuksensa arkistoissa, sillä olen itsekin sukututkimusta tehdessäni silmät sikkaralla öitä myöten tuijotellut Ancestry.comissa Ellis Islandin maahantulotilastoja.

Kortelaisen kuvaus 1800-luvun lopun Pariisista ja Ranskasta sai minut tuntemaan itseni onnekkaaksi. Olisi hyvin onnetonta olla nuori kouluttamaton nainen noissa oloissa, miesten armoilla. Pyykkärin tienesteillä ei eletty, tarvittiin elättäjää. Kortelainen kertoo grisetteistä, köyhistä oppimattomista tytöistä, joita porvarispojat ylläpitivät vasemman rannan asunnoissaan rakastajattarinaan ja taloudenhoitajinaan. Näillä suhteilla ei ollut tulevaisuutta, ne kestivät vuoden tai kaksi, kunnes porvarispojat valitsivat itselleen vaimon omasta säädystään.

Pariisi oli vapaamielinen ja kuohuva suurkaupunki, rakastajattaret, ylläpidetyt naiset ja prostituoidut arkipäivää. Aviottomia lapsia syntyi runsaasti. Vastasyntyneitä ja vanhempiakin lapsia myös jätettiin heitteille. Porvarisrouvatkin lähettivät usein vastasyntyneensä maaseudulle imettäjien hoidettaviksi, koska ajan tavan mukaan eivät itse imettäneet. Näiden imeväisikäisten kuolleisuus oli järkyttävän korkea, 50 - 90 % alueesta riippuen. Lapsivuodekuolleisuus oli myös korkea, ja vain harva lapsi selvisi aikuiseksi.

La parisienne 1884

Tunnen suurta sympatiaa ja hellyyttä nuorta Virginietä kohtaan - oli hän sitten viaton maalaistyttö, Edelfeltin grisette tai prostituoitu. Naisen valinnanmahdollisuudet olivat hyvin, hyvin pienet. Virginie sulostutti rakkaudellaan yhden Suomen suurimman taiteilijan elämää ja auttoi häntä luomaan unohtumatonta taidetta.

Tällä sadulla ei ollut onnellista loppua: Edelfelt avioitui säätynsä mukaisesti aatelisen Ellanin kanssa ja sai tämän kanssa nuorena tuberkuloosiin menehtyneen pojan. Edelfelt oli naistenmies, rauhoittui avioiduttuaan joksikin aikaa, mutta naisseikkailut veivät taas pian.  Muuten, ei ollut Ellaninkaan elämä helppoa Albertinsa rinnalla, mutta se on jo toinen juttu...

Kortelaisen Virginie on loistava Pariisin ja 1800-luvun lopun taiteilijaelämän ja yhteiskunnan kuvaus. Ei mikään kevyt pintaraapaisu, vaan kaikessa kuultaa perehtyneisyys ja asiantuntijan ote. Runsaasti kiinnostavia historiantietoja, joskin myös aavistus liikaa yksityiskohtia. Yksityiskohtien runsaus häiritsi kun malttamaton mieli halusi kiirehtää juonen kanssa.

Teksti oli elävää ja mukaansa tempaavaa, historia imaisi ja lumosi. Pienen lapsen äitinä Kortelainen eläytyi empatialla Virginien tilanteeseen ja tutkijan rakastuneella otteella aiheeseensa. Väliin hän tunsi itsensä salapoliisiksi reissatessaan jäljitysretkillä Ranskan maaseudun halki. Virginie oli hurmaavaa kesälukemista, jota suosittelen lämmöllä kaikille historiasta ja taiteesta kiinnostuneille.

Pari bloggausta Virginiestä: Kirsin Book Club ja Luetut, lukemattomat,

Anna Kortelainen

Virginie. Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina

Tammi 2002

★★★★

Kirjastosta.

New to me Reading Challenge nr 8