Olen lukenut ranskalaiselta Anna Gavaldalta pari myöhemmin ilmestynyttä novellikokoelmaa: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja (2018) & Kunpa joku odottaisi minua jossakin (2009). Kirjastossa sattui silmiini nämä kaksi pientä teosta, joissa on kummassakin vain yksi pitkähkö novelli. Noissa kahdessa tuoreemmassa novellikokoelmassa on mukana myös hurjia ja tummia sävyjä, mutta nämä ovat kilttejä ja sympaattisia, iltasaduiksi sopivia. Harmittaa, että kouluranska on tyystin unohtunut, muuten Gavaldan teokset sopisivat lyhyydessään myös alkukielellä luettaviksi.
Karkumatka
Alkuteos L'Échappée belle 2009
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2010
***
Simon lauloi, Vincent nauroi ja Lola hymyili. Kävelimme nelisin pitkin kuumana hehkuvaa tietä kohti keskiranskalaista pikkukylää. Ilmassa väreili asvaltin, mintun ja niitetyn heinän tuoksu. Lehmät ihailivat meitä, ja linnut kutsuivat toisiaan aterialle. Muutama gramma lempeyttä.
Novelli / pienoisromaani kertoo neljästä pariisilaisesta sisaruksesta, joiden keskinäinen side on luja ja lämmin huolimatta persoonallisuuseroista. Vanhimmat Simon ja Lola ovat jo naimisissa ja heillä on lapsia, nuorimmat Vincent ja Garance ovat huolettomia sinkkuja. Kaikki on kutsuttu maalle serkkupojan häihin. Reissu on täyttä pakkopullaa, sillä tylsät sukuhäät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Reissun porkkana on se, että muut kolme tapaisivat myös Vincentin pitkästä aikaa. Autoa ajaa Simon ja kyytiin on koukattu boheemi, juhlimisesta tykkäävä pikkusisko Garance, joka osaa pyörittää isoveljen pikkusormensa ympärille. Garance on veljen tiukkapitoiselle farmaseuttivaimolle Carinelle punainen vaate. Simon joutuu tekemään vielä yhden aikaavievän koukkauksen, jotta avioeroa läpikäyvä Lola pääsee myös kyytiin.
***
Simon lauloi, Vincent nauroi ja Lola hymyili. Kävelimme nelisin pitkin kuumana hehkuvaa tietä kohti keskiranskalaista pikkukylää. Ilmassa väreili asvaltin, mintun ja niitetyn heinän tuoksu. Lehmät ihailivat meitä, ja linnut kutsuivat toisiaan aterialle. Muutama gramma lempeyttä.
Novelli / pienoisromaani kertoo neljästä pariisilaisesta sisaruksesta, joiden keskinäinen side on luja ja lämmin huolimatta persoonallisuuseroista. Vanhimmat Simon ja Lola ovat jo naimisissa ja heillä on lapsia, nuorimmat Vincent ja Garance ovat huolettomia sinkkuja. Kaikki on kutsuttu maalle serkkupojan häihin. Reissu on täyttä pakkopullaa, sillä tylsät sukuhäät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Reissun porkkana on se, että muut kolme tapaisivat myös Vincentin pitkästä aikaa. Autoa ajaa Simon ja kyytiin on koukattu boheemi, juhlimisesta tykkäävä pikkusisko Garance, joka osaa pyörittää isoveljen pikkusormensa ympärille. Garance on veljen tiukkapitoiselle farmaseuttivaimolle Carinelle punainen vaate. Simon joutuu tekemään vielä yhden aikaavievän koukkauksen, jotta avioeroa läpikäyvä Lola pääsee myös kyytiin.
Juhlapaikalla selviää, ettei Vincent pääsekään työkiireiden vuoksi häihin. Sisaruskolmikko tekee villin extempore-päätöksen: he jättävät niuhottavan Carinen häävieraiden joukkoon ja kääntävät auton kohti linnaa, jossa Vincent toimii oppaana. Kolmen tunnin ajomatkan aikana he muistelevat huoletonta nuoruuttaan, nauravat ja laulavat tuttuja hittejä. Opaskierroksella odottaa yllätys: Vincent on pukeutunut aivan omituisesti, jotenkin dandymäisesti ja suoltaa turisteille täyttä potaskaa.
Tarina on lämmin ja sympaattinen, siinä pirskahtelee elämänilo. Sisarukset varastavat aikuiselämästään yhden kauniinhaikean lapsuuspäivän ja päätyvät hassusti myös boheemeihin hääjuhliin, joista pönötys on kaukana. Viikonlopun jälkeen kutakin odottaa taas aikuisen elämä arkisine huolineen.
Viiniä keittiössä
Alkuteos Je l’aimais 2002
Suomentanut Titia Schuurman
Gummerus 2004, 2010
****
”Miksi et kuuntele minua?”
Puraisin leipäpalaani.
”Siksi että sinä olet puskutraktori, tuhoat kaiken edeltäsi. Minun suruni on sinusta... mitä se olikaan? Rasittavaa ja kohta jo ärsyttävääkin, tiedän hyvin. Ja sitten ne verisiteet... Älytön käsite... Sinusta ei ollut sylittelemään tenaviasi tai sanomaan kertaakaan että rakastit heitä, mutta siitä huolimatta tiedän, että asetut aina heidän puolelleen. Mitä he sitten sanovatkin, mitä he sitten tekevätkin, he ovat aina oikeassa meihin barbaareihin nähden. Meihin joilla ei ole sama nimi kuin teillä.”
Tämä oli hieno ja yllättävä tarina, joka etenee armottomalla dialogilla. Alkuasetelma on aika tavallinen: aviomies rakastui toiseen ja jätti vaimonsa ja pienet lapsensa - täysin yllättäen. Chloén aviomies Adrien teki juuri niin, pakkasi kapsäkkinsä ja häipyi uuteen elämäänsä. Chloé on aina pitänyt appeaan Pierreä etäisenä ja täytenä kusipäänä, mutta nyt appi vaatii, että miniä lapsineen lähtee hänen kanssaan huvilalle, jossa he ovat aiemmin perheenä usein lomailleet. Huvilalla vaikenevasta Pierrestä selviää täysin uusia puolia. Hän sanoo rakastavansa miniäänsä enemmän kuin tytärtään ja moittii poikaansa. Mies avautuu myös oman elämänsä tragediasta joka todistaa, että joskus jättäminen on viisasta ja rohkeaa, jääminen pelkuruutta.
Pierre kertoo elämänsä rakkaudesta, joka käveli hänen elämäänsä yllättäen ja aivan väärään aikaan. Hän oli jo naimisissa ja pienten lasten isä, kun hän rakastui päätä pahkaa tulkkiinsa. Kyse ei ollut hetken huumasta ja pelkästä seksistä, vaan pitkään kestävästä syvästä tunteesta. Mies vietti vuosia kaksoiselämää, mutta ei lopulta rohjennut riuhtaista itseään irti rakkaudettomasta liitosta. Vaimo Suzanne sai tietää, mutta valitsi rahallisesti turvatun elämän ja yhteiset ystävät. Ja niin Pierrestä tuli mies, joka eli sammutetuin lyhdyin, nauttimatta elämästään. Hän sulkeutui apeana itseensä eikä jaksanut olla isä lapsilleen, ei myöskään miehen mallina pojalleen Adrienille.
****
”Miksi et kuuntele minua?”
Puraisin leipäpalaani.
”Siksi että sinä olet puskutraktori, tuhoat kaiken edeltäsi. Minun suruni on sinusta... mitä se olikaan? Rasittavaa ja kohta jo ärsyttävääkin, tiedän hyvin. Ja sitten ne verisiteet... Älytön käsite... Sinusta ei ollut sylittelemään tenaviasi tai sanomaan kertaakaan että rakastit heitä, mutta siitä huolimatta tiedän, että asetut aina heidän puolelleen. Mitä he sitten sanovatkin, mitä he sitten tekevätkin, he ovat aina oikeassa meihin barbaareihin nähden. Meihin joilla ei ole sama nimi kuin teillä.”
Tämä oli hieno ja yllättävä tarina, joka etenee armottomalla dialogilla. Alkuasetelma on aika tavallinen: aviomies rakastui toiseen ja jätti vaimonsa ja pienet lapsensa - täysin yllättäen. Chloén aviomies Adrien teki juuri niin, pakkasi kapsäkkinsä ja häipyi uuteen elämäänsä. Chloé on aina pitänyt appeaan Pierreä etäisenä ja täytenä kusipäänä, mutta nyt appi vaatii, että miniä lapsineen lähtee hänen kanssaan huvilalle, jossa he ovat aiemmin perheenä usein lomailleet. Huvilalla vaikenevasta Pierrestä selviää täysin uusia puolia. Hän sanoo rakastavansa miniäänsä enemmän kuin tytärtään ja moittii poikaansa. Mies avautuu myös oman elämänsä tragediasta joka todistaa, että joskus jättäminen on viisasta ja rohkeaa, jääminen pelkuruutta.
Pierre kertoo elämänsä rakkaudesta, joka käveli hänen elämäänsä yllättäen ja aivan väärään aikaan. Hän oli jo naimisissa ja pienten lasten isä, kun hän rakastui päätä pahkaa tulkkiinsa. Kyse ei ollut hetken huumasta ja pelkästä seksistä, vaan pitkään kestävästä syvästä tunteesta. Mies vietti vuosia kaksoiselämää, mutta ei lopulta rohjennut riuhtaista itseään irti rakkaudettomasta liitosta. Vaimo Suzanne sai tietää, mutta valitsi rahallisesti turvatun elämän ja yhteiset ystävät. Ja niin Pierrestä tuli mies, joka eli sammutetuin lyhdyin, nauttimatta elämästään. Hän sulkeutui apeana itseensä eikä jaksanut olla isä lapsilleen, ei myöskään miehen mallina pojalleen Adrienille.
Appi ja miniä viettivät maalla muutaman päivän, joivat kodikkaasti viiniä keittiössä ja puhuivat ja puhuivat. Oli hienoa, että Pierre oli miniänsä ’puolella’ ja halusi tämän ymmärtävän, että ansaitsi enemmän: arvostavan ja rakastavan aviomiehen. Kiinnostavaa pohdintaa myös siitä, mikä on eettisesti oikea teko kun / jos rakastuu jo varattuna toiseen täydestä sydämestä.
Ranskalainen Anna Gavalda (s. 1970) on Ranskan suosituimpia kirjailijoita. Gavalda valloitti lukijat ympäri maailmaa jo esikoisnovellikokoelmallaan Kunpa joku odottaisi minua jossakin (1999). Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle, ja niistä on tehty elokuvasovituksia.
