Herman Koch - Suomen päivät

Hollantilainen kirjailija Herman Koch oli minulle ennestään tuntematon. Suomen päivät kertoo kirjailijan omasta elämästä autofiktiotyyppisesti. Mutta Koch itse varoittaa lukijaa ja sanoo, ettei kaikkea pidä pitää suoralta kädeltä totena. Hän sanoo värittäneensä todellisia tapahtumia saadakseen aikaan kiinnostavamman tarinan. Teos kertoo kirjailijan nuoruudesta, jolloin hän vietti puolisen vuotta pohjoiskarjalaisella maatilalla. Vuosi oli 1973. Nykyajassa liikutaan kustantaja Siltalan matkassa illanistujaisissa ja Turun kirjamessuilla 2018 edistämässä kirjailijan edellistä suomennosta Pormestari (2017). Espanjalaissyntyisen vaimonsa A:n kanssa Koch kävi jäljittämässä nuoruuttaan Pohjois-Karjalassa myös 2016 ja tapasi tuolloin 40-vuoden takaisen suomalaisen isäntäperheensä.

Koch vuorottelee aikatasoilla taitavasti ja saa lukijan mielenkiinnon pysymään yllä. Voisi luulla, etteivät nuoren hollantilaispojan nuoruuden toilaukset kiinnosta, vaan näköjään kiinnostivat. Kochille tärkeä ja rakas äiti oli kuollut pari vuotta aiemmin ja 19-vuotias Koch oli eksyksissä elämässään. Iäkkäälle isälle oli tärkeää, että poika päättäisi opiskeluistaan ja että tämän elämän suunta selviäisi. Vanhempien avioliitossa oli ollut jännitteitä, sillä isällä oli jo vuosia ollut rakastajatar, vaimoa vanhempi leskirouva. Tästä syystä pojan ja isän välit olivat huonot. Minusta mehukkaimmat kirjan luvut kertovat siitä löysästä hirrestä, jossa poika isäänsä ja tämän naisystävää piti. 

Entä Suomi sitten? Koch saapui tänne keskellä talvea, lunta ja paukkuvia pakkasia. Hän ei puhunut sanaakaan suomea eikä isäntäväki englantia, mutta niin vain toimeen tultiin. Laiha ja hontelo poika oli äärimmäisen epäkäytännöllinen ja taitamaton, mutta ironisesti hän halusi maatilalle tekemään jotain käsillään. Itseasiassa on ihme, että hän pääsi ehjänä takaisin kotiin kaahattuaan traktorilla ja heiluttuaan moottorisahan kanssa. Samaa yltiöpäistä vaarahakuisuutta ilmeni myöhempinä vuosinakin niin kotimaassa kuin ulkomaanreissuilla.

Olen ollut Kolilla ja Lieksassa kovien pakkasten aikaan ja voin kuvitella, miltä talvinen Lieksa tuntui. Tässä kohdin on mainittava kaksi henkilöä, jotka Kochin myöhempinä suomenvierailuina mietityttivät häntä kovasti. Toinen oli runoja kirjoitellut Aatto, jonka elämä päättyi traagisesti ja jonka kirjoittama runokokoelma Suomen päivät löytyi Turun kirjamessuilta. Runokokoelma tuntui hämmästyttävästi kertovan Kochin Suomen kuukausista. Toinen on venäläissyntyinen 15-vuotias Anna, johon Koch ihastui hiihtoviikonlopun aikana. Yhteistä kieltä ei ollut ja keskustelu käytiin maksimissaan kolmen sanan lausein.

Koch tarinoi juoheasti ja paljastaa itsestään myös ei niin mairittelevia puolia. Nuorena tuli juotua paljon ja nykyäänkin hän jaksaa olla sosiaalinen alkoholin voimin.  Sisarpuolensa luona Baltimoressa käydessään nuori Koch käytti tarpeetontakin väkivaltaa hänen kimppuunsa käynyttä miestä kohtaan. Isänsä ystävättären, leskirouvan, viimeiset hetket olivat melko oudot. Koch ja hänen kaksi sisaruspuoltaan ryyppäsivät geneveriä ja antoivat vanhuksen taistella hengestään. Toki tämä oli naisen tahto, mutta silti.

Suomen päivät kuvaa hyvin 70-luvun suomalaista maaseutua, talven jäätävää kylmyyttä ja kesän hyttysiä. Kotona Hollannissa äiditön poika linnottautui omituiseen alivuokralaisasuntoonsa, jonka kalusteiksi toi ikävöimänsä äidin huonekalut. Tarina piti otteessaan, vaikka suhtaudun aika skeptisesti sen ’totuuksiin’. Teos sai minutkin miettimään niitä aikanaan tärkeitäkin ihmisiä ja tapahtumia, joita en enää muista, tai muistan vain harvoin. Niin paljon painuu alitajunnan syövereihin, tietoisen mielen ulottumattomiin. Kochin lapsuus ja nuoruus eivät olleet tavanomaisia: vanhempien liitto oli omituinen 70-luvulla, isä oli hyvin iäkäs ja ädin hän menetti varhain. Vuosien ajan hän kertoi tälle mielessään elämästään. Koskettavaa.

Herman Koch - Suomen päivät
Alkuteos Finse dagen 2020
Suomentanut Antero Helasvuo
Kansi Susanna Appel
Siltala 2020
Kirjastosta
_______________
Maailmankirjat    /    Tuijata

Herman Koch (s.1953) näytteli ennen kirjailijan uraansa radiossa, televisiossa ja elokuvissa. Hän on yksi Alankomaiden television vuosina 1990–2005, esittämän satiiris-absurdin sarjan Jiskefet (Roskapönttö) luojista. Kochilta on suomennettu: Illallinen (2012), Lääkäri (2013), Naapuri (2015) ja Pormestari (2017). Illallisesta on filmattu useampikin elokuva. Katsoin 2017 ensi-iltansa saaneen elokuvan, jota tähdittävät mm. Richard Gere ja loistava Steve Coogan.

Risto Isomäki - Mitä koronapandemian jälkeen

Siat, kanat ja tietyt lepakkolajit 

ovat planeetan vaarallisimpia eläimiä.

Koko maailma on elänyt tämän vuoden apokalyptisissa tunnelmissa. Kirjassaan Mitä koronapandemian jälkeen Risto Isomäki selvittää kansantajuisesti ja ymmärrettävästi, mistä on kysymys ja mitä kenties on odotettavissa - ja päätyy yllä esittämäänsä väitteeseen. Hän esittää, että tästä kaikesta maailma voi myös oppia jotain ja uudenlainen käyttäytyminen voi luoda uusia mahdollisuuksia Suomellekin. Teos on silmiäavaava, auttaa tilanteen tiedostamisessa ja painottaa ihmiskunnan toimintatapojen muuttamisen tärkeyttä. Muutamia huomioita.

Isomäki aloittaa kertomalla virusten ja taudinaiheuttajien evoluutiosta ja vie lukijan aluksi kiinalaisten ruokatorien karmeaan ja makaaberiin todellisuuteen. Kiinalaiset uusrikkaat etsivät toreilta lautaselleen eksklusiivia lihoja ja potenssilääkettä, kalliiksi kävi. Historia kertoo, että vuoden 1918 Espanjantauti niitti laskutavoista riippuen 50-100 miljoonaa uhria. Tauti alkoi kanoista Yhdysvalloissa ja tappoi nuoria ja vahvoja sotamiehiä, koska ensimmäinen maailmansota tarjosi taudin leviämiselle ja yhä vaarallisemmaksi muuntumiselle loistavat puitteet. Vuoden 2009 sikainfluenssa sensijaan ei ollutkaan niin tappava kuin alussa luultiin. Tämä johtui siitä, että muutettiin käyttäytymistä ja estettiin tehokkaasti viruksen leviäminen, jolloin se muuntui vähemmän vaaralliseksi. Surullisenkuuluisa rokote auttoi tietenkin myös epidemian nujertamisessa.

Antibioottiresistenssi on ihmiskunnalle vakava uhka. Kohta pienikin leikkaus tai mitätön haava voi aiheuttaa tappavan tulehduksen. Antibioottien huoleton liikakäyttö on johtanut resistenttien bakteerikantojen syntyyn. Hurjaa on, että 80% antibiooteista käytetään jättisuurissa laitoksissa eläintuotannossa ennaltaehkäisyyn ja kasvun edistämiseen. Suomessa ja EU:ssa on parempi tilanne, mutta sikatalous on edelleen ongelma. Sianliha on niin halpaa, että eläinten sairastuessa ei kutsuta lääkäriä, vaan syötetään eläinlääkäreiden sikatilallisille varmuudeksi kirjoittamia antibiootteja.

Koronavirus saattaa muuntua eri tavoin eri alueilla, joko tappavampaan tai vähemmän tappavaan suuntaan. Isomäki arvelee, että koronaviruksesta tulee uusi kausi-influenssa, jolloin rokote on otettava vuosittain. Liki kaikki maailman maat ovat ryhtyneet koronaviruksen estämistoimiin ja voi olla, että vastatoimet muuntavat sitä vähemmän vaaralliseen suuntaan. Tulevaisuuden skenaario silti on, että eri alueilla kehittyy uusia kantoja, jotka jossain pääsevät valloilleen. Näin ollen matkustaminen tulee jatkossa olemaan vaarallisempaa erityisesti vanhemmille tai riskiryhmiin kuuluville.

Entä onnistuuko maailmantalouden potkaiseminen entiseen vauhtiin? Muutamassa kuukaudessa Yhdysvaltojen työttömyysprosentti on noussut noin 4 prosentista 15 prosenttiin ja Isomäki arvelee sen voivan nousta jopa 30 prosenttiin. Erityisen rankasti pandemia on iskenyt palvelualoihin ja turismiin. Isomäki kritisoi turbovaihteelle ajettua globaalia talousjärjestelmää, joka on herkkä romahduksille. Globaalin talouden vuoksi pandemiariski on kasvanut ihmisten matkustaessa ympäri maailmaa ja resistentit bakteerikannat ovat lisääntyneet. Tulo- ja varallisuuserot jatkavat kasvamistaan ja ääriliikkeet kehittymistään.

Mikä avuksi Suomelle muuttuneessa tilanteessa? Suomen huipputeknologialle avautuu monia uusia mahdollisuuksia, joista voit tarkemmin lukea kirjasta. Monet näistä liittyvät ilmastonmuutoksen suitsimiseen, kuten aurinkopaneelien uusi tekniikka. Entä sitten matkailu? Suomalaiset käyttävät vuodessa 5 miljardia euroa ulkomaanmatkailuun / VisitFinland. Entä jos ne kulutettaisiinkin kotimaassa? Ehkä maallemuuttokin tulee mahdolliseksi kun etätyö tulee normiksi. Isomäki esittää argumentein, ettei kaupunkien urbaani rakenne ole sen halvempaa kuin maaseudun haja-asutus.

On monia muitakin zoonooseja - eläimestä ihmiseen tarttuvia tauteja, joista meidän tulisi olla huolissamme. Näitä ovat lintujen ja sikojen influenssavirukset, Ebola ja Nipah. Neljäntenä ryhmänä Isomäki kertoo kanoille syöpää aiheuttavista viruksista. Isomäki korostaa influenssarokotteiden tärkeyttä, sillä rokote saattaa estää myös muita heikentyneen vastustuskyvn aikana puhkeavia sairauksia (syövät, sydänkohtaukset). Tämä ajatus oli todella mielenkiintoinen! Nipahia levittävät tietyt hedelmälepakot, joista se on hypännyt sikoihin ja sitä kautta ihmiseen Malesiassa, Bangladeshissa ja Intiassa. Kuolleisuus on 75%. Afrikan pelättyjen Ebola-virusten kuolleisuus on 95% ja vaikka siitä selviäisikin, jälkioireet ovat pahat. Isomäki päätyy väitteeseen, että siat, kanat ja tietyt lepakkolajit ovat planeetan vaarallisimpia eläimiä. 

Eläintuotannon muotoja on muutettava ja sikojen ja kanojen tuotannossa siirryttävä pienempiin yksiköihin. Tämä vähentää antibioottien tarvetta ja sitä kautta antibioottiresistenssiä. Lopuksi Isomäki kertoo, mitkä ovat maailman todennäköisimmät uhkat brittitutkijoiden mukaan. Niitä ovat globaali pandemia ja Carrington-myrsky eli auringon plasmapurkaus, jonka todennäköisyys on 12% vuosikymmenessä. On selvää, ettei maailma ole entisensä tämän pandemian jälkeen. Minulle tuli selväksi, että jonkinlaisen pandemian uhka on jatkuva. Monessa kohtaa Isomäki painottaa ilmastonmuutoksen suitsimista ja kysyy, miten onnistuisivat pandemian hillitsemistoimet, kun ilmastopakolaisten hallitsematon vyöry on saattanut yhteiskunnat kaaokseen ja jos vielä sähköverkotkin ovat romahtaneet. Sitäpä sietää itsekunkin pohtia.

Risto Isomäki - Mitä koronaepidemian jälkeen
Into 2020
Äänikirjan lukija Tuomo Norvasuo
_______________

Risto Isomäki (s. 1961) on tieto- ja tieteiskirjailija ja ympäristöaktivisti, joka on ollut neljänkymmenen vuoden ajan mukana tarttuvien tautien torjuntaan globaalissa etelässä liittyvissä hankkeissa. Itse olen lukenut Isomäen tuotannosta aiemmin vain teoksen Sarasvatin hiekkaa (2005), joka on piirtynyt muistiin lähtemättömästi.

Ulla-Maija Paavilainen - Suurin niistä on rakkaus

Tänään omena huomenna Womena. 

Ulla-Maija Paavilainen luo teoksessaan Suurin niistä on rakkaus terävän ja omannäköisen kuvan Kirsti Paakkasesta. Tekstiä lukiessa nyökyttelin - juuri tuollainen Paakkanen on. Hänen elämäntarinansa oli minulle pääosin tuttu, sillä olin töissä mainostoimisto Womenassa muutaman vuoden 80-luvulla. Womenan lanseeraus ja asemointi naisten mainostoimistoksi oli nerokas tuona aikana. Tosin yksi hurmaava mies oli Womenassa töissä myös - charmikas herrasmies Rolf Christianson, toimiston pää-AD ja Paakkasen oikea käsi. Rolf tuotti leiskan toisensa perään käsin piirtämällä, sillä tietokoneita ei graafikoilla vielä ollut.

Tiesin Kirsti Paakkasen vaatimattomasta lapsuudenkodista Saarijärvellä ja sen, että hänellä oli kaksi paljon vanhempaa siskoa. Tiesin myös hänen elämänsä suuresta tragediasta, lapsettomuudesta ja että sen vuoksi hän halusi erota suuresta rakkaudestaan Jorma Paakkasesta. Tästä tragediasta juontaa kirjan nimikin. Toinen kuuluisa saarijärveläinen Tarmo Manni piipahteli toimistossa usein, istui tuntikaudet, vaikka meillä olisi ollut miten kiire...

Naisten mainostoimisto Womena aloitti toimintansa 1.1.69. Lanseeraus oli huomiotaherättävä tiisereineen ja poiki heti useita asiakkaita. Paakkasen motto oli Köyhältä ei osta kukaan ja niinpä kaikki Womenan materiaalit käyntikorteista kansioihin ja kirjelomakkeisiin ja -kuoriin olivat upeita. Upea oli myös Lönnrotinkadun toimisto. Huoneisto oli kaunis ja korkea arvohuoneisto ja sisustus moderni valkoinen pikantein mustin ja kiiltävän kromisin maustein. Valkoisia kukkia, useimmiten valkoliljoja, piti olla joka viikko.

Paakkanen oli luova ja intuitiivinen, hän oli kuin luonnonvoima tai pyörremyrsky, mutta mikään helppo pomo hän ei ollut. Maanantaiaamuisin kuulosteltiin, millä tuulella Paakkanen on, mutta hän sai meidät paiskimaan töitä, ilman ylityökorvauksia. Useimmat työntekijät olivat lapsettomia sinkkuja, joille pitkiksi venyvät työpäivät sopivat; muutamalle perheelliselle taas huonommin. Karismallaan hän lumosi asiakkaat, vaikka joskus näytti että metsään mennään. Womena oli ainutlaatuisen luova toimisto; monet mainostoimistot tuolloin ja erityisesti tänä päivänä toimivat bisnesmiesmäisemmin ja rauhallisemmalla otteella, jos niin voi sanoa. Haka-Auto oli suuribudjettinen asiakas, jolle loihdittiin vaikka kuu taivaalta.

Paakkanen ei karsastanut tarttua omin käsin vähempiarvoisiin töihin. Hän kävi itse tekemässä Bergenheimin laatukosmetiikan esillepanoja Stockmannilla ja esiintyi tarvittaessa vaikka tarjoilijana. Näin kävi kun kävin hänen kanssaan Perusyhtymän tiilitehtaalla Korialla. Kyseessä oli joku tärkeä tehtaan juhlapäivä ja hienoille kutsuvieraille oli tarjoilua, mutta se ei toiminut. Niinpä me kaksi valkoisissa bleisereissämme ja mustissa alaosissa kaatelimme juomia vieraitten laseihin ja hymyilimme kauniisti.

Teoksessa Marimekon vuodet saavat paljon tilaa. Paakkanen oli edelleen hullunrohkea, itsepäinen, peräänantamaton ja energinen itsensä. Paakkasen ura on ollut Suomen oloissa käsittämättömän upea. Tämä poikkeusnainen on kanavoinut yksityiselämänsä kaipuut työntekoon - työ on ollut henki ja elämä. Työ on palkinnut hänet ruhtinaallisesti myös rahallisella menestyksellä ja hän myöntää häpeilemättä rakastavansa eksklusiivisia vaatteita ja sisustustuotteita. Jos ei tykkää tavarasta, kulutustavarabisneksessä tai mainosalalla on hankala toimia, sanoo Paakkanen.

Womenassa työskentelyni aikoina Paakkasen aiemmassa Haukilahden kodissa pidettiin jonkun asiakkaan myyntimieskokous. Muuta en talosta muista kuin alakerran mustin laatoin päällystetyn uima-altaan, jonne joku humaltunut myyntimies molskahti vaatteineen päivineen. Nyt Paakkanen asuu toisessa ultramodernissa talossa Espoossa ja osan vuotta Etelä-Ranskassa arkkitehti Norman Fosterin suunnittelemassa häikäisevässä talossa, josta kuvia täällä. Kirsti Paakkasen elämäntarina on huikea polku from rags to riches, mutta kadehtijoille muistutan, että kaikki on ansaittu luovuudella, bisnesvainulla ja loputtomalla työllä.

Ulla-Maija Paavilainen - Suurin niistä on rakkaus. Kirsti Paakkasen tarina
Otava 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_______________

Kirsti Paakkasen (s. 1929) elämäntarina on vertaansa vailla. Pieneen mökkiin syntyy tyttö, vaikka poikaa oli toivottu. Köyhän kodin lapsi lähtee maailmalle matkatavaroinaan vain pahvilaatikko ja omaisuutenaan luja usko itseensä ja lahjakkuuteensa. Karismaattinen liikenainen ja Marimekon pelastaja on näyttänyt monelle taivaan merkit taustaansa unohtamatta. Hän kertoo kirjassa avoimesti elämänsä onnenhetkistä ja pettymyksistä sekä huikeasta tiestään Saarijärveltä Nizzaan.

Anni Valtonen - Elämäni Kolumbia

La vida es un carnaval, hay que vivirla.

Toimittaja Anni Valtosen Elämäni Kolumbia oli varsin kiehtovaa kuunneltavaa, sillä teos on vetävästi kirjoitettu cocktail kolumbialaisista ilmiöistä. Valtonen muutti Kolumbiaan vuonna 1996 ja asui maassa 20 vuotta, mutta on sittemmin muuttanut takaisin Suomeen kahden poikansa kanssa. Hän on kirjoittanut lehtijuttuja Kolumbiasta eri medioihin ja toimii Maailman kuvalehden päätoimittajana.

Meille suomalaisille tulee Kolumbiasta mieleen huumekauppa, Pablo Escobar ja väkivaltainen sisällissota puolisotilaallisine joukkoineen ja sissiryhmittymineen. Valtonen aloittaakin kertomalla Farcista ja Bogotán väkivaltaisista oloista. 90-luvulla kaupunki oli yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista: valtavasti henkirikoksia, kidnappauksia ja aseellisia ryöstöjä, eikä kannattanut ollenkaan pysähtyä liikennevaloihin, sillä todennäköisesti sai katsoa aseen piippuun. Vielä nykyäänkin taksi odottaa, että matkustajat pääsevät turvallisesti alaovesta sisään. Yksi kuuluisimmista kidnappauksista oli tapaus Clara Rojas: sissit sieppasivat naisen 2002 ja hän sai jopa lapsen guerillaraiskaajansa kanssa kuusivuotisen vankeutensa aikana. Mutta maa muuttuu ja olot ovat rauhoittuneet noista ajoista. Bogotán pormestarina toimii tätä nykyä Claudia López, lesbo & vihreää liikettä edustava nainen. Abortti oli maassa aiemmin täysin kielletty, mutta vuodesta 2006 se sallitaan tietyin edellytyksin. Silti maassa on 14 miljoonaa yksinhuoltajaäitiä ja vain 40 % naisista on ansiotyössä.

Valtonen kertoo kahdesta tärkeästä ismistä, Neitsyt Mariasta juontavasta marianismista ja machismista. Hämmästyttävää on, että naiset kannattavat yhä edelleen machokulttuuria ja motellit ovat uskottomuuspelien ja yleisesti hyväksyttyjen sivusuhteiden näyttämöitä. Kolumbia on hyvin ulkonäkökeskeinen maa. Arvossa pidetään puhtautta, moitteetonta ulkonäköä ja kiiltäviä kenkiä. Ihmistä kutsutaan helposti porsaaksi, cochino. Kauneusleikkaukset ovat uusrikkaiden suosiossa ja kauneuskilpailuista tykkää koko kansa. Ulkonäköään korjailevat myös nuoret missiehdokkaat: Sin tetas no hay paraíso - Ilman rintoja ei pääse paratiisin porteille! Ulkonäkö on jatkuva puheenaihe ja kärkkäästi huomautetaan Oletpa lihonut! Kauneuskuningattaret vetivät huumepomoja ja näiden naisten kohtalo oli usein traaginen. Yksi heistä on nykyään Yhdysvalloissa asuva Virginia Vallejo, Escobarin rakastajatar. 

Valtonen kertoo myös Venezuelasta, naapurimaasta. Nyt osat ovat kääntyneet päälaelleen: neljä miljoonaa venezuelalaista on paennut naapurimaihin, aiemmin viisi miljoonaa kolumbialaista pakeni Venezuelaan. Kolibri on saanut kuvansa kirjan kanteen syystä: niitä elää Kolumbiassa eniten koko maailmassa, noin 200 lajia ja tätä ihmeellistä lintua arvostetaan suuresti. Maagisen realismin lumouksesta tulee puhetta myös. Valtonen kertoo vierailustaan Gabriel García Márquezin synnyinkaupungissa Aracatacassa, joka ottaa kaiken irti turismista ja on kuin valtava teemapuisto. Valtonen arvelee, että vain pieni osa kolumbialaisista on lukenut Sadan vuoden yksinäisyyden, sillä kaunokirjallisuutta paremmassa kurssissa ovat itsehoito-oppaat!

Kolumbia on kuuluisa ihmeistään ja niistä kerrotaan jopa pääuutisissa tai niiden kevennyksissä. Kolumbia on myös Etelä-Amerikan ainoa valtio, jolla on rantaviivaa sekä Tyynellemerelle että Karibianmerelle ja lähes 50 miljoonalla asukkaallaan Kolumbia on asukasluvultaan Etelä-Amerikan toiseksi suurin valtio. Bogotássa huimaa korkea sijainti, Karibianmeren rannikolla taas värikäs tropiikki. Barranquillassa järjestetään Rio de Janeiron sambakarnevaalien jälkeen maailman toiseksi suurimmat karnevaalit joka vuosi, ja tapahtuma on Unescon Aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa. Palominon upeista hiekkarannoista nautti vuonna 2015 5,5 miljoonaa turistia. Hieno ja eksoottinen lukukokemus, suosittelen!

Anni Valtonen - Elämäni Kolumbia
Like 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_______________

Anun ihmeelliset matkat   /   Kirjan jos toisenkin

Olen blogannut näistä kolumbialaisten kirjailijoiden teoksista:

Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Melba Escobar - Kauneussalonki
Laura Restrepo - Hot Sur & Dulce compañía

Haluan mainita vielä mieleeni jääneen, jotenkin maagisen Juan Gabriel Vázquesin El ruído de las cosas al caer (2011). Kirja on käännetty englanniksi ja sille myönnettiin Alfaguara-plkinto ilmestymisvuonnaan.

Lopuksi Juanesin Camisa negra!

Juanes (s.1972) on voittanut lukuisia palkintoja Latinalaisessa Amerikassa 

ja konsertoi Helsingissä vuonna 2006. Hänen albuminsa Mi sangre oli sinä vuonna myydyin 

ulkomaisen artistin albumi Suomessa – sitä on myyty yli 50 000 kappaletta.

Camisa negra kertoo, että nyt on suru puserossa kun menetin rakkautesi.

Anu Heiskanen - Salateitse Saksaan

Tuhat nuorta naista lähti Suomesta Lapin sodan puhjettua. He päätyivät saksalaisten mukana Norjaan tai sortuvaan Saksaan. Naisten salaperäinen lähtö synnytti villejä huhuja heidän kohtalostaan. Keitä nämä naiset olivat, miksi he lähtivät ja mitä heille tapahtui?

Salateitse Saksaan perustuu Anu Heiskasen väitöskirjaan, joka tutkii Suomesta syksyllä -44 Saksan armeijan mukaan lähteneiden suomalaisnaisten kohtaloita. Pääaineistona ovat Valtiollisen poliisiin kuulustelupöytäkirjat Hangon Palaavien suomalaisten leiriltä vuosilta 45–48. Suomeen palaavia naisia odottivat tiukat kuulustelut ja Heiskanen tutustui noin 650 naisen tutkintapöytäkirjoihin ja kokemuksiin Norjassa ja Saksassa. Syyskuussa -44 sovittuihin jatkosodan aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen nopea vetäytyminen Suomesta. Täällä oli noin 200 000 saksalaista sotilasta ja valtava määrä kalustoa. Saksalaiset aseveljemme olivat tarvinneet valtavasti naistyövoimaa ja nuoria naisia heidän palvelukseensa olivat vetäneet hyvä palkka ja ruokaedut.

Tilanne Pohjois-Suomessa oli kaoottinen, koska myös siviiliväestölle oli annettu evakuointimääräys. Aikaa harkintaan ei ollut ja naiset lähtivät matkaan usein ilman passia. Heidän tarinansa ovat korutonta kertomaa, mutta syyt lähtöön olivat täysin järkeenkäypiä:

• Monet näistä 19-24-vuotiaista naisista olivat rakastuneita saksalaiseen kihlattuunsa, joka halusi tyttöystävänsä turvaan ja että nainen odottaisi sodan loppua miehen vanhempien luona. Moni naisista oli myös raskaana. 
• He olivat lojaaleja saksalaiselle työnantajalleen ja tunsivat vastuunsa esim. sairaanhoitajana vetäytyvän saksalaisen sotasairaalan potilaista. 
• Joukossa oli heitäkin, jotka lähtivät matkaan hetken mielijohteesta ja seikkailunhalusta. 
• Saksan sotateollisuuden naistyövoiman tarve oli loputon, joten suomalaisnaisia houkuteltiin maahan. Primulan kahvila Helsingissä oli kuulemma oikea värväystoimisto. 
• Naiset pelkäsivät mitä tapahtusi jos Nevostoliitto miehittäisi Suomen. Tietoon oli tihkunut, miten Ranskassa oli miehittäjien lähdön jälkeen ajeltu kaljuiksi ja häpäisty valtava joukko naisia. 

Kuva The Guardian.

Todellisuus iski lujaa ja ruusuiset unelmat kariutuivat. Saksalaiset olivat luvanneet, että Norjasta pääsisi myöhemmin Ruotsin kautta Suomeen, mutta näin ei tapahtunutkaan. Moni juuttui Norjaan tai päätyi laivamatkalle Saksaan. Erityisen rankkaa oli lukea, mitä naiset perillä Saksassa kohtasivat. Tulevat appivanhemmat olivat natsien rotuopin aivopesemiä ja suomalaiseen miniäkokelaaseen suhtauduttiin hyvin nuivasti. Joskus paljastui, että sulhasella oli jo perhe, joskus sulhanen katosi tai kaatui rintamalla. Saksassa oli työvelvoite kaikille 17-45-vuotiaille naisille, joten suomalaisnaisetkin joutuivat miljoonapäiseen pakkotyövoimaan epäinhimillisissä oloissa.

Sodan päätyttyä Saksa oli kaaoksessa. Entisen Kolmannen valtakunnan alueella oli miljoonia displaced persons, jotka piti palauttaa kotimaihinsa. Eri kansallisuuksille oli kotiuttamisleirejä, joiden olot olivat surkeat. Ainoa keino selvitä hengissä oli tehdä töitä, usein vieraitten miehitysvaltojen leivissä.  Tuolloin ei todellakaan eletty internetaikaa ja oikeaa tietoa Suomen oloista Saksaan alkoi tulla vasta keväällä 46 - sitä ennen luultiin että Neuvostoliitto oli miehittänyt Suomen.

Suomalaisten naisten kotiuttaminen oli äärimmäisen hidasta ja Ruotsin Punainen risti auttoi heitä palaamaan. Hangossa punaisen Valpon kuulustelijat pitivät naisia usein saksalaismielisinä ja moraaliltaan arveluttavina. Salateitse Saksaan antaa hyvän kuvan näitten naisten kohtaloista, mutta mitään viittausta siihen villiin huhuun, että saksalaiset olisivat hukuttaneet naisia mereen, ei löytynyt. Painetussa versiossa on myös kuvitus, joka minulta jäi nyt näkemättä. Vaikuttava teos, suosittelen. Tämä istuu hyvin Jokken rauhanhaasteeseen.

Anu Heiskanen - Salateitse Saksaa
Otava 2019, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Anne Saksman
_______________

HS

Kirjavinkit, Verkkouutiset

Tiina Piilola - Kalevalan naiset

Kalevalan naiset näyttävät konkreettisesti, miten maailmalle pannaan tarpeen tullen hanttiin 

ja pidetään oma pää ja myös sen, miten elämän muutoksiin mukaudutaan ja niistä selvitään,

 vaikka kuinka pelottaisi.

Pitkälti Tiina Piilolan väitöskirjaan pohjautuva Kalevalan naiset sopi loistavasti kuunneltavaksi äänikirjana. Erja Manton ääni vei nautittavasti riimityksiin ja maagisiin ja mystisiin tunnelmiin. Piilola tarkastelee Kalevalan naishahmoja feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta ja etsii heistä linkkejä nykypäivän maailmaan. Piilola pöllyttää Kalevalaa riemastuttavalla tavalla ja oli mukava kuulla myös sananselityksiä nykylukijalle käsittämättömille sanoille. Kirja on anniltaan runsas, josta muutamia huomioita.

Aluksi tutustutaan tietysti Lönnrotiin, joka olikin uskomaton mies köyhästä syntyperästään huolimatta. Tämä juopon kyläräätälin poika sai elämässään suuria aikaan. Piilola arvelee, että Lönnrotin oma kokemus heikosta isästä ja vahvasta äidistä näkyy Kalevalan naishahmojen vahvuudessa. Teoksen kaikki yleisselitys oli kiehtovaa, sillä nykyihmisen on vaikea ymmärtää taruja, koska niissä eivät päde normaalit lainalaisuudet. Piilola käyttää Lönnrotin termejä tiedon päiväpuoli ja tiedon yöpuoli, joista meille rationaalisille nykyihmisille nimenomaan yöpuoli tuottaa vaikeuksia. Esiin tulee myös se, että monien kansojen taruissa ja eepoksissa on hyvin samantapaisia kertomuksia. Yhtenä esimerkkinä Piilola ottaa Clarissa Pinkola Estésin teoksen Naiset jotka kulkevat susien kanssa, jota hän siteeraa ja josta löytää yhtäläisyyksiä Kalevalan kanssa.

Piilola kertoo myös, miten Kalevala esiintyy taiteessa. Tunnetuimpia maalauksia ovat tietenkin Akseli Gallen Kallelan Kalevala-aiheiset työt, esim. Aino-triptyykki ja Lemminkäisen äiti. Eino Leino on kirjoittanut Marjatan laulun ja Sibeliukselle Kalevala oli tärkeä aihe, kuten muillekin säveltäjille. Minut Sibeliuksen Tuonelan joutsen vie aina kalevalaisiin tunnelmiin. Nykytaiteilijat ovat puolestaan osallistuneet Taiteilijoiden Kalevala -hankkeeseen (SKS 2009).

Akseli Gallen Kallelan Aino-triptyykistä on kaksi versiota. Toinen täällä.

Kalevala on miehinen teos, jossa miehet - Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen - käyvät kosioretkillään, sotivat ja täyttävät naisten heille antamia haasteita. Kalevalan naishahmot ovat Piilolan mukaan joko miesten havittelun kohteita (Aino), miesten auttajia (Lemminkäisen äiti) tai sitten vihollisia (Louhi). Mutta kaikkiin naishahmoihin liittyy kiehtovasti fantasia, se tiedon yöpuoli. Kaikki alkaa naisesta - tai ehkä sittenkin sukupuolettomasta luonnonolennosta - Ilmattaresta, joka luo kalevalaisen kosmoksen ja ensimmäisen ihmisen, Väinämöisen.

Ainoa on pidetty viattomana neitsyenä ja uhrina, vanhan Väinämöisen eroottisten halujen kohteena. Aino osoittaa kuitenkin rohkeutta ja lujaa tahtoa kapinoidessaan äitiään, veljeään ja sulhokokelasta vastaan. Myyttistä Ainon kohtalossa on muuttuminen Vellamoksi, vedenneidoksi, jota #metoo-Väinämöinen ei saa myöhemminkään pyydystettyä itselleen. Piilolan mukaan Aino vedenneitona merkitsee välähdystä tulevasta maailmasta, jossa naiset ovat itsenäisempiä ja vapaampia.

Pohjolan matriarkka Louhi on vahva, kypsä ja viisas nainen, joka kohtelee väkeään ja vieraitaan hyvin. Hän himoitsee kuitenkin rikkautta ja kiusaa tyttäriään kosiskelevia miehiä monenlaisilla älyttömillä hommilla. Vasta Sammon taottuaan seppä Ilmarinen saa Pohjanneidon omakseen. Rämäpäistä Lemminkäistä ei hääjuhliin ole kutsuttu, mutta hän tulee kuokkimaan kuten puukkojunkkari konsanaan ja tappaa vihapäissään Pohjolan isännän. Pohjan tyttären syö Kullervon loitsima petokarja, nuorin tytär loitsitaan Lokiksi ja arvokas Sampo särkyy pirstaleiksi. Suuretkaan vastoinkäymiset eivät lamauta naista, vaan Louhi muuttuu vihaiseksi ja raatelevaksi sotkakotkaksi ja kiusaa Kalevalan kansaa varastamalla auringon ja kuun! Piilolan mukaan Louhi edustaa ihmismielen pimeää puolta, jonka kanssa on tultava sinuiksi; Louhi on henkisen kehityksen tiellä ja muuttuu lopulta opittuaan rauhan kyyhkyseksi.

Lemminkäisen äiti on poikaansa rakastava äiti, mutta myös tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen väliä kulkeva šamaani. Myyttisillä parantajantaidoillaan hän herättää kuolleen ja paloitellun poikansa henkiin - ja kyllä tämä kuohahteleva don juan äidilleen huolta tuottaakin!  Lemminkäisen äiti tule kyselemään Louhelta kadonneen poikansa olinpaikkaa ja Piilolan mielestä näiden kahden naisen kohtaaminen on kahden toisiaan ymmärtävän šamaanin kohtaaminen.

’Korea kuopus’ Marjatta on omapäinen tyttö, joka lähtee miehiseen hommaan paimeneen. Hän tulee puolukasta raskaaksi, häädetään kotoa porttona ja joutuu synnyttämään metsässä yksin. Yksinhuoltajaäiti Marjatan pieni poika on ihmepoika, joka ryhtyy puhumaan ja latelee tarkasti Väinämöisen menneisyyden nolot teot. Poika ristitään Karjalan kuninkaaksi, Väinämöinen häpeää tekemisiään, astuu syrjään ja ryhtyy kanteleen soittajaksi ja viisaaksi tietäjäksi. Piilola näkee Marjatan uuden tasa-arvoisemman ajan airuena.

Kalevalaa, sen hahmoja ja sanomaa, ovat tutkineet monet tutkijat, joista Piilola mainitsee ja siteeraa useita. Oli hahmoista mitä mieltä tahansa, uskomaton fantasiailotteluhan Kalevala on. Sanasto ei täysin avaudu nykylukijalle, mutta voi keskittyä kuuntelemaan sen soljuntaa ja taitavia riimityksiä. Olen iloinen, etä löysin Kalevalan naiset ja suositan lämmöllä sinullekin.

Tiina Piilola - Kalevalan naiset
Schildts & Söderström 2020
Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

Tiina Piilola (s. 1977) on koulutukseltaan toimittaja ja kirjallisuustieteen tohtori. Hänen 2017 tarkastettu väitöskirjansa käsitteli Kalevalan naisia. 

Kesän ja syksyn uutuuskirjat

Kirjastoihin voi taas tehdä varauksia, joten juuri nyt on hyvä aika tehdä katsaus kesän ja syksyn uutuuskirjoihin ja varata itseä kiinnostavat. Laadin 25 teoksen listan tulevista uutuuksista, toivottavasti siitä on apua sinullekin varauksia tehdessäsi. Listalta löytyy monia suosikkikirjailijoitani, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Listaltani puuttuvat dekkarit lähes tyystin, mutta moni kirjabloggarikollega julkaisee niitä omilla uutuuslistoillaan. Kustantajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Onko sinulla ja minulla yhteisiä kiinnostuksen kohteita?

GUMMERUS

Selja Ahava - Nainen joka rakasti hyönteisiä / elokuu

Valeria Luiselli - Kadonneiden lasten arkisto / elokuu

Anni Kytömäki - Margarita / syyskuu

Anniina Tarasova - Kuoleman kulissit / syyskuu

INTO

Jelena Tšitšova - Muistista piirretty kaupunki / elokuu

MINERVA

Pierre Lemaitre - Tuhon lapset / lokakuu

MYLLYLAHTI

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä / syyskuu

OTAVA

Paula Nivukoski - Mainingin varjo / elokuu

Pasi Pekkola - Kaikki isäni naiset / elokuu

Kjell Westö - Tritonus / elokuu

Johanna Laitila - Synty / syyskuu

SCHILDTS & SÖDERSTRÖMS

Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin / elokuu

Marisha Rasi-Koskinen - REC / syyskuu

TAMMI

Elizabeth Strout - Pikkukaupungin tyttö / elokuu

Jhumpa Lahiri - Missä milloinkin / syyskuu

Satu Vasantola - Kaikki kadonneet / syyskuu

Johanna Holmström - Märta Tikkanen. Tyttö joka halusi juosta vetten päällä / lokakuu

Haruki Murakami - Pimeän jälkeen / lokakuu

TEOS

Olli Heikkonen - Rajalliset maat

Juha Hurme - Suomi

Emmi Itäranta - Kuunpäivän kirjeet

Hannele Mikaela Taivassalo - Lopussa minun pitäisi kuolla

WSOY

Rakel Liehu - Valaanluiset koskettimet / syyskuu

Elina Seppälä, Mikko-Olavi Seppälä - Suomen kultakausi / syyskuu

Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä / lokakuu

Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle

Otto Gabrielssonin Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle on katkera tilitys isälle Jörn Donnerille. Kirja huokuu vihaa, halveksuntaa ja myös kateutta Donnerin kahta nuorempaa poikaa Danielia ja erityisesti Rafaelia kohtaan, joille Donner oli läsnä isänä. Pitkän kirjeen tarkoitus oli jättää viimein jäähyväiset isälle, kirjoittaa isä ja isän kaipuu ulos sielusta, jotta Otto voisi paremmin jatkaa elämäänsä. Mutta Donner ei ehtinyt lukea poikansa kirjettä ennen kuolemaansa.

Isän kaipuu on elinikäinen prosessi.

Vuonna 2013 Otto istuu yleisössä, kun Donner esiintyy omaelämäkerrallisen Mammutin promokiertueella Tukholmassa. Isän esiintyminen ei ollut Oton mielestä haastattelu, vaan pikemminkin yhden miehen show kuten aina. Hän meni tervehtimään isäänsä ja pyysi saada kirjan omakseen, mutta isä tokaisi Et saa, voit toki sen ostaa. Otto luki Mammutista, että Donner kutsui häntä ja samana vuonna syntynyttä sisarpuolta Susannaa erehdyksiksi. Mielessä myllersi muutaman vuoden päästä myös se, että Donner esiintyi useaan otteeseen televisiossa Rafaelin kanssa vuonna 2018 ilmestyneen kirjeenvaihtokirjan Ennen kuin olet poissa tiimoilta  - selvä merkki siitä, minkä pojan isä oli valinnut. 

Donner toimi Svenska Filminstitutetin johtajana 1978-1982 ja oli naimisissa Jeannette Bonnierin kanssa. Vuonna 1981 hänelle syntyi kaksi aviotonta lasta eri naisten kanssa, joista toinen on Otto. Donner tunnusti isyytensä vasta pojan ollessa kymmenen, mutta vaati äidiltä Lisbet Gabrielssonilta vakuutuksen, ettei tämä koskaan vaatisi elatusapua ja ettei hänen isyyttään tuotaisi julkisuuteen. Donner ei koskaan tukenut Lisbetiä ja poikaansa taloudellisesti, ja heidän elämänsä oli köyhää rikkaassa Ruotsissa. Donner myönsi Otolle luvan käyttää sukunimeäään, mutta Otto valitsi toisin.

Tiedän miltä hylkääminen tuntuu.

On selvää, että isän hylkääminen on traumatisoinut Ottoa syvästi. Hän kuvaa itseään erityisherkäksi ja hulluksi, hän on ahdistunut, juo ajoittain liikaa ja kärsii unettomuudesta. Tukholma ahdistaa  ja siksi hän viettää paljon aikaa äitinsä lapsuudenkodissa Smoolannissa. Hän on lukenut paljon venäläisiä klassikoita, joita siteeraa teoksessa usein. Nyt hän opiskelee psykologiaa Karoliinisessa instituutissa ja saakin pika puoliin opintonsa päätökseen. Otto ailahtelee adh:na äärimmäisyydestä toiseen, väliin hän haluaa olla täysraitis, väliin ryyppää päiviä putkeen.

Hautakivessäsi pitäisi lukea: Olen varattu, älä häiritse.

Otolle käy kuten raskaana oleville naisille: hän huomaa isät lapsineen ja kaikki ympärillä tuntuvat puhuvan isistään. Ympärillä on pehmeä ruotsalaisen miehen malli, isä joka toimii aktiivisesti perheessään ja lastensa kanssa. Otto tuntee itsensä entistä osattomammaksi, sillä hän ei muista saaneensa yhtään lahjaa isältä, ei jouluna eikä syntymäpäivinä. Donner on paljon esillä ruotslaismediassa ja hän käy Tukholmassa usein. Otosta tuntuu katkeralle, ettei isä soita ja ehdota tapaamista. Hän tietää myös, että tämä kirje uhraa heidän suhteensa murusen lopullisesti.

Otolla on tarve saada äänensä kuuluviin ja osoittaa kirjeellään, ettei hän ole erehdys ja samalla repäistä itsensä lopullisesti eroon isästä, jota ei oikeastaan koskaan ollutkaan. Hän miettii, että olisi ollut parempi jos isä olisi ollut tuntematon. Mutta Donnerin jatkuva esilläolo ruotsalaismediassa kääntää veistä haavassa vuodesta toiseen ja hän googlaa isänsä tekemisiä kuumeisesti. Donner on aina halunnut provosoida ja olla yltiörehellinen kirjoissaan ja Otto tavallaan toistaa isänsä tyyliä rajulla tekstillään. Donnerin suhde lapsiinsa oli kieltämättä outo: vain kahdelle nuorimmalle hän on osannut tai halunnut olla oikea isä, ei neljälle muulle. Hänellä itsellään ei ollut isän mallia, menettihän hän oman isänsä kaksivuotiaana. Mutta silti, se on ontuva selitys. Hän ei edes viitsinyt mennä tyttärensä hautajaisiin ja puhui tästä todella alentavasti.

Teoksesta huokuu isän ikävä ja monet nöyryyttävät tapahtumat. Toivon Otolle tasapainoisempia aikoja ja että hän ansaitsee hyvin kirjallaan. Rakenteellisesti Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle on pompsahteleviin ja lyhyisiin päiväkirjamerkintöihin perustuva teos, hajanainen kuin Oton mieli. Hän ruotii paljon myös ruotsalaista yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä sekä Suomen ja Ruotsin eroja. Mutta loan hän heittää isänsä niskaan, teilaa tämän kirjallisen tuotannon ja kaikki aikaansaannokset. Teos ei ole pitkä, vain vähän yli 200-sivuinen, mutta Kalle Chydeniuksen verkkaisen lukutavan vuoksi tuntui mittaansa pidemmältä.

Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle 
Alkuteos Vildhavre. Sista brev till pappa 2020
Suomentanut Laura Kulmala
Schildts & Söderströms 2020
Äänikirjan lukija Kalle Chydenius
_______________

Svenska Yle

Agathe, Paikka kaikelle & Talo maalla

Äänikirjat ovat minulla paikanneet hyvin kirjastopuutetta, mutta siihen mitä olen kuunnellut, on korona-aika näköjään vaikuttanut paljonkin. Normaalioloissa en luultavasti olisi näitä kaikkia valinnut. Ajatuksia on myös tavallista vaikeampi saada paperille, siksi superlyhyesti muutama huomio näistä kolmesta, keskenään hyvin erilaisesta äänikirjasta.

Anne Cathrine Bomann - Agathe

Alkuteos Agathe 2019

Suomentanut Sanna Manninen

Gummerus 2020

Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen

***

Agathe on Bomannin esikoisromaani, joka kertoo 71-vuotiaasta Pariisissa vastaanottoaan pitävästä psykiatrista, joka on leipääntynyt työhönsä ja odottaa kiihkeästi eläkkeelle pääsyä. Hän piirtelee muistiinpanovihkoonsa turhaantuneena lintujen kuvia kuunnellessaan potilaidensa vuodatuksia. Ikäkin painaa ja polvet kiukuttelevat. Psykiatri ei vastaanota uusia potilaita, sillä puolen vuoden päästä vastaanotto siirtyisi toiselle. Mutta anorektinen saksalaissyntyinen Agathe saa puhuttua vastaanottoapulaisen madame S:n ympäri ja niin istunnot alkavat. Tohtori saa Agathen potilaskertomukset, joista ilmenee että häntä on hoidettu sairaalassa ja että hän on yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Naisen omenalle tuoksuva hajuvesi tuo psykiatrin mieleen lapsuuden uuniomenat ja nainen herättelee miehen uinuvia tunteita.

Jokin Agathessa saa yksinäisen ja sisäänpäin kääntyneen psykiatrin muuttamaan piintyneitä tapojaan. Hän alkaa tervehtiä vuosikausia naapurinaan asunutta sokeaa miestä ja käy lohduttamassa sairaslomalle miehensä sairauden takia jäänyttä madame S:ää. Psykiatri joutuu myöntämään, että hän on ollut tekopyhä eikä ole osannut elää: Kun ei rakasta ketään on helpompi kuolla, mutta vaikeampi elää. Herttainen ja lämmin pieni tarina.

Anne Cathrine Bomann on tanskalainen psykologi ja kirjailija 

- ja voittoisa pöytätenniksen pelaaja.

Ilana Aalto - Paikka kaikelle. Miten tavaratulva syntyy ja miten se padotaan
Atena 2020
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
****

Sanon nyt aluksi, etten ole lukenut yhtään Mari Kondōn kirjaa, mutta myönnän että minulla on tavaraongelma - tai oikeastaan miehellä on. Joudun elämään hänen keräilyintonsa ja tavarapaljoutensa kanssa ja tunnen jonkinlaista kotihäpeää. Ilana Aalto on kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä, joka auttaa asiakkaitaan heidän tavarakaaoksensa kanssa. Kirja on todella hyvä ja kiinnostava, sillä Aalto paneutuu tavarapaljouden syihin syvällisesti. Moni tunnistaa oman keittiönsä ao. luvusta ja voi miettiä, onko tosiaan niin immuuni mainonnan piilovaikuttamiselle kuin itselleen uskottelee. Luku lasten leluista tarjoaa pienten lasten vanhemmille käyttökelpoisia keinoja lelukaaoksen hillitsemiseksi. Kirja paneutuu myös perheiden työnjakoon: heteroparien naisen vastuullehan kotityöt enimmäkseen jäävät.

Jossain tutkimuksessa on todettu, että keskivertokodissa on satatuhatta esinettä, joita pitää järjestellä, siirrellä ja huoltaa! Entä merkitseekö vähemmän tavaraa onnellisempaa elämää? Aalto puhuu elämänmuutosraivauksesta, jonka tehneillä ihmisillä tolkuton shoppailu vähenee, vähempiä tavaroita arvostetaan enemmän ja niistä pidetään parempaa huolta. Aalto puhuu myös ekologisuutta arvostavista lohas-kuluttajista (lifestyles of health and sustainability), zero wastesta ja kiertotaloudesta. Kirjailijalla on nettisivu, josta löytyy paljon käytännönläheistä tietoa. Silmiä avaava kirja, suosittelen!

Kulttuurihistorioitsija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto (s. 1975) on kirjoittanut 

Paikka kaikelle -nimistä blogia jo useita vuosia, ja hänen Facebook-ryhmässään keskustelevat tuhannet kodin järjestämisestä kiinnostuneet ihmiset. Aallon tutkimustyö käsittelee perheitä, vanhemmuutta ja kotien tavaratulvaa, ja hän on myös kysytty luennoitsija.

Elizabeth Adler - Talo maalla

Alkuteos A Place in the Country

Suomentanut Satu Leveelahti

Gummerus 2014, äänikirja 2020

Äänikirjan lukija Anniina Piiparinen
***

Lontoossa kasvanut 38-vuotias Caroline Evans on hiljattain eronnut petollisesta aviomiehestään ja jättänyt taakseen ylellisen elämän Singaporessa. Nyt hän on tullut takaisin Englantiin 15-vuotiaan tyttärensä Izzyn kanssa. Sattuman oikusta kokkikoulun käynyt Caroline saa työpaikan ja asuinsijan pienestä meksikolaisparin kyläpubista Oxfordshiressa. Teini-ikäiselle Izzylle sopeutuminen on vaikeaa ja hän syyttää äitiään elämänsä kurjuudesta. Onneksi tyttö löytää sydänystäväkseen Samin ja lemmikikseen pienen sokean kissanpennun. Caroline ihastuu vanhaan kivinavettaan ja ryhtyy kunnostamaan siitä kotia ja ravintolaa.

Adlerilla tarinaa riittää 363 sivun verran ja äidin ja tyttären elämässä sattuu ja tapahtuu. Väkivaltaisen kuolemantapauksen tiimoilta romaani saa dekkarimaisia piirteitä. Caroline löytää sijansa maailmassa ja ympärilleen harvinaisen lämpimiä ja välittäviä ihmisiä. Kuten genreen kuuluu kaikki ratkeaa lopulta parhain päin ja Carolinen romanssikin on hyvällä alulla. Kirja sopi loistavasti ajatusten nollaamiseen iltaisin sängyssä ja pidin Anniina Piiparisen äänestä. 

Brittiläinen Elizabeth Adler on näköjään hurjan tuottelias kirjailija.

Helena Numminen - Kurjen huuto

Kuolin siihen hehkuun ja hekumaan, heräsin ja sammuin taas.

Helena Nummisen novellikokoelma Kurjen huuto vie mielikuvitukselliselle fantasiamatkalle erotiikan maailmaan, alitajunnan syövereihin ja mystisiin uniin. Yhteistä novellien henkilöille on syvä  luontosuhde ja joku ikiaikainen juurevuus. Monet heistä elävät korpimetsän tai suon tuntumassa ja heillä on vahvat vietit. Laskujeni mukaan näkökulma 14 novellissa on naisen, vain kolme tutkailee paripelejä miehen näkökulmasta. Tunnelma on kauttaaltaan kiehtovan mystinen - Nummisen novellien maailmassa eivät totutut lainalaisuudet päde. Riehakkaat ja humorisiset seksuaalifantasiat saavat muutamassa novellissa tosin groteskeja kauhugenren piirteitä, mutta yleisvaikutelma on kuitenkin keveä ja myönteinen.

Novellit puhuttelevat. Niitä lukiessa itsekukin voi miettiä, miten nolosti seksuaalisuus on itseä vienyt ja mitä suhdepelejä on itse pelannut. Voi tuntea empatiaa tai myötähäpeää lukiessa esimerkiksi miten nolosti käy nettideittikumppanin kanssa Tallinnan risteilyllä, miten juhannusöihin ladattujen toiveitten käy ja miten eräs pari toteuttaa seksifantasioitaan junan vessassa. Eihän me seksuaalisuudesta mihinkään päästä, se määrittää elämäämme vauvasta vaariin. Novellin pieni tyttö oppii, että määrättyjen paikkojen koskettelu on pahaa ja likaista, syntiä. Siitä se häpeä sitten syntyy ja seksuaaliset estot alkavat. Lapsia myös kiehtoo kielletty sukupuolisanasto, jota sitten lallatellaan kilpaa. Seksuaalisuus ei myöskään katoa minnekään, kun ihminen ikääntyy, muuttaa vain muotoaan. Tästä esimerkkeinä on muutama ihana novelli, jotka kertovat hoitokotien asukkaiden unimaailmoista. Novelleissa esittäytyy siis laaja kirjo ihmiskohtaloita ja niitä tragedioita, joita novellien hahmot ovat kokeneet. Yksi on ollut lapsena hyväksikäytetty, toinen on tyttökaupan uhri ja kolmas ei saa jätettyä väkivaltaista aviomiestään. 

Kokoelman aloittava Perhonen kertoo tyttökaupan uhrista Irinasta, joka on nuorena tyttönä siepattu kotikylästään tanssimaan ja kiihottamaan kapakallista kuolaavia miehiä. Sitten hänet myydään sirkukseen, passi pysyy tietenkin tiiviisti tirehtöörin taskussa. Enää Irinaa ei raiskata, mutta vanki ja orja hän silti on. Kun vapaus oli riistetty, illuusion vapaudesta toivat vain hurjista hurjimmiksi yltyvät temput korkealla sirkusteltan katonrajassa. Lopulta kosto oli tämän iäkkääksi eläneen diivan - ja se oli suloinen. 

Lilithin punaisena leiskuvat hiukset ja notkea vartalo lumoavat miehiä kaupungin baarissa. Totta vai fantasiaa? Arjessa Lilith on Lola, jonka Lauri on niin kiltti ja nyhverö mies, että ilman fantasioitaan nainen kuolisi ikävyyteen. Lolaa oksetuttaa usein, mikä on muisto lapsuuden kuvottavasta traumasta. Tämä oli koskettava tarina pienestä prinsessasaduista tykkäävästä tytöstä, josta kasvaa levoton ja onneton aikuinen nainen. 

Haluan ne kuumat yöt, jolloin saan kytkeä aivot pois päältä

 ja olla vain naaras. 

Novelli Kolme vanhaa naista ihastutti minua kovin. Kaarina ja Helli ovat kaksi vanhaa naista ja se kolmas on vanha huvila, joka unelmoi entisestä ja huokailee Terijoen rantojen perään! Vaimoaan Helliä hakkaava mies tietää miten se tehdään: näkyville ihoalueille ei saa jättää merkkejä. Helli ei pysty riuhtaisemaan itseään suhteesta irti, koska himoitsee miestään ja rajua seksiä hänen kanssaan.  Mutta hetken hengähdyksen hän löytää taiteilija Kaarinan kainalosta, iho ihoa vasten - naiset ovat löytäneet lempeän koskettamisen.

Novelli Ensimmäinen syysmyrsku kertoo Roosasta, joka lekottelee nautinnollisesti Tomin antiikkiliikkeestä löytämällä punaisella divaanilla. Novellin tapahtumat äityvät varsin hurjiksi ja surrealistseksi kauhuksi. Kerron vain, että luvassa on eräänlaista kimppakivaa homomiesten ja Roosan kesken.

Mustana kuin kahvi on kerrassaan mainio ja mielikuvituksellinen novelli,  joka on yksi suosikeistani. Novellin nainen Leila kertoo Euroopasta, joka on ilmastonmuutoksen aiheuttamien tulvien kourissa ja kaupungit hautautuvat veden alle. Silti afrikkalaiset näkevät Euroopan hunajaisena maanosana ja vaeltavat tänne sankoin joukoin. Ennen pitkää valkoiset eurooppalaiset jäävät vähemmistöksi eikä sinisiä silmiä ole kellään.  

Tämä uni on hyvä, anna sen jatkua ikuisesti, 

mutta jos minun kuitenkin pitää herätä, jätä edes se mies, 

jonka vierestä aamulla havahduin ja jolla oli niin upottavat huulet.  

Helena Nummisen tarjoama novellikattaus viehätti suuresti. Luen harvemmin fantasiaa, siksi Kurjen huuto oli minulle erilainen ja mukaansatempaava lukukokemus. Mukavaa oli se, että novellien maailmat ovat hyvin erilaisia keskenään. Pidin myös siitä, että novellien naiset olivat vahvoja, vaikka heidän olosuhteensa eivät aina niin auvoiset olleetkaan. Seksuaalisuudesta ja fantasioista voi kertoa myös aistikkaasti, hyvällä maulla ja huumorilla - ja ennen kaikkea loistavalla mielikuvituksella. Rimma Erkon mystisyyttä ja magiaa huokuva kansi istuu upeasti kokoelman tunnelmiin.

Helena Numminen - Kurjen huuto

Kansi Rimma Erkko 

Kustantamo Helmivyö 2020

Kustantajalta

______________

Kustantajan sivuilta voi lukea pitkähkön katkelman novellista Perhonen.

Helena Numminen on helsinkiläinen kirjailija, psykologi ja seksuaaliterapeutti. Hän on toiminut eläkeikään asti koulupsykologina Helsingin kaupungilla. Numminen on aiemmin julkaissut romaanit Manzesen madonnat, Punainen mökki, Savannin värit ja Tarinoiden joella sekä rikosnovellikokoelman Murhaavasti. Lisäksi hän on julkaissut runokokoelman Klovni nauraa ja lastenkirjan Lillin villit seikkailut.

Olen lukenut kirjailijalta lastenkirjan Lillin villit seikkailut ja runokokoelman Klovni nauraa, johon tykästyin täysillä.

Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta

Olin pitkään sitä mieltä, että en lue Kazuo Ishiguron teosta Pitkän päivän ilta, koska olin nähnyt siitä filmatun Emma Thompsonin ja Anthony Hopkinsin tähdittämän upean elokuvan. Onneksi kuitenkin päätin kuunnella äänikirjan, sillä tekstinä teos on vielä paljon vaikuttavampi. Teoksen nykytaso kuvaa ikääntyvän hovimestari Stevensin muutaman päivän lomamatkaa vihreän Englannin halki 50-luvun puolivälissä. Darlington Hallilla on uusi amerikkalainen isäntä ja kartanon loiston päivät ovat takanapäin. 30-luvulla kartanossa oli jopa 28 palvelijaa, nyt vain neljä - eikä näin vähillä resursseilla  ylletä millään Stevensin edellyttämään palvelun tasoon. Ammatilleen omistautunut Stevens haluaa lomansa aikana ratkaista palvelusväkiongelman ja elättelee toiveita, että entinen taloudenhoitaja neiti Kenton palaisi taloon 20 vuoden jälkeen.

Ajellessaan isäntänsä Fordilla Stevens ihailee Englannin kumpuilevaa ja vehreää maaseutua ja miettii, että jo maisema oikeuttaa käyttämään ilmausta Iso-Britannia. Muistikuvat menneestä vyöryvät hänen mieleensä ja hän pohtii, millainen on suuri hovimestari ja mitä on arvokkuus? Kaikki Stevensin elämässä on tähdännyt suuren hovimestarin kriteerien täyttämiseen: ammattiminä ensimmäisenä aina ja kaikkialla; huoliteltu kielenkäyttö, ääntämys ja yleissivistys; ehdoton lojaalisuus ja luottamus isäntään. Yksityiselämälle ei minkäänlaista sijaa.

Stevens palveli isäntäänsä lordi Darlingtonia 35 vuotta ja oli ehdottoman lojaali tätä kohtaan. Hän koki tehtäväkseen tarjota parasta palvelua, ei kritisoida isäntää tämän poliittisista toimista. Nyt Stevens kieltää työskennelleensä lordi Darlingtonille, koska lordista puhutaan niin paljon roskaa eikä hän kestä kuunnella. Hän muistelee lordin organisoimia salaisia korkean tason kokouksia 30-luvulla, jolloin hänen osaamisensa sai kaiken sujumaan moitteetta ja hopeat kiiltämään. Usein nähtyjä vieraita olivat Saksan suurlähettiläs von Ribbentrop ja Englannin pää- ja ulkoministeri. Keskusteluissa vilahtelivat Hitlerin ja kuningas Edward VIII:n nimet. Kokousten aikana tapahtui Stevensin yksityiselämässä traagisia asioita (mm. hänen isänsä menehtyi), mutta hän ei väistynyt piiruakaan hovimestarin tehtävistään. Stevens oli aina korrekti, äärimmäisen pidättyväinen eikä näyttänyt tunteitaan. Läheisille ihmisille, omalle isälle tai neiti Kentonille ei ollut aikaa silloin kun olisi pitänyt.

Emännöitsijä neiti Kenton ja hovimestari Stevens työskentelivät tiiviisti yhdessä vuosia ja lämpimiä tunteita kehittyi heidän välilleen. Neiti Kenton yritti monesti hienovaraisesti saada miestä ulos roolinsa rautaisesta haarniskasta, mutta tuloksetta. Nykytasossa matkalla tapaamaan neiti Kentonia Stevens miettii niitä muutamia ratkaisevia hetkiä, jolloin toisin toimimalla elämän suunta olisi voinut muuttua. Voiko elämän kääntää vielä tässä iässä? Neiti Kenton on ollut rouva Benn jo 20 vuotta, mutta avioliitto ei ole ollut aivan ongelmaton. Stevens tarttuu toiveikkaasti ja lapsellisesti mitättömiin oljenkorsiin, tulkintoihinsa että naisen kirjeistä huokuu jotain epämääräistä kaipausta.

Pitkän päivän ilta on vaikuttava ja upea kuvaus englantilaisen yhteiskunnan tiukasta säätyjaosta. Mietin näitä kartanoiden hovimestareita, sisäkköjä ja alhaisempia palvelijoita, joilla ei ollut omaa kotia, ei yhtään mitään omaa. Tietysti teos on loistava muotokuva perienglantilaisesta butlerista, jota ajaa ammattiylpeys, lojaalisuus ja tinkimätön arvokkuuden ihanne. Samalla Ishiguro tuo mieliin 30-luvun kuohuvat poliittiset rintamat. Kirja palkittiin Man Booker -palkinnolla 1989 ja teos kuuluu rakastetuimpien sodanjälkeisten romaanien joukkoon Englannissa.

Elokuvakin kesti loistavasti uusintakatselun ❤︎

Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta
Alkuteos The Remains of the Day 1989
Suomentanut Helene Bützow
Tammi 1990 / 2017
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
_______________

Olen blogannut näistä Ishiguron teoksista: Yösoittoja, Menneen maailman maalari, Ole luonani aina ja Haudattu jättiläinen

Stevensin muistoista rakentuu tarkka kuvaus englantilaisen yläluokan elämäntavasta sotienvälisenä aikana ja hovimestarin moninaisista velvollisuuksista, joihin sisältyi huolehtiminen lordin tärkeistä ulkomaisista vieraista, kuten Saksan ulkoministeristä von Ribbentropista. Silloisten ihanteiden ja perinteiden vaalijana Stevens tuntee nyt elävänsä kuin väärällä aikakaudella. Romaani sisältää haikean rakkaustarinan ja kuvauksen ihanteiden traagisesta luhistumisesta.