Elena Ferrante - Tyttären varjo

Elena Ferranten ennen Napoli-sarjaa kirjoittama teos Tyttären varjo pöllyttää äitimyyttiä ja kurkistaa sivistyneen naisen ja äidin pimeisiin sielunsopukoihin. Teoksen minäkertoja on Firenzessä asuva yliopiston englannin kielen tutkija ja opettaja Leda. Hän on 47-vuotias ja eronnut. Ex puoliso Gianni asuu nykyään Torontossa Kanadassa ja sinne isänsä luokse ovat muuttaneet myös tyttäret, 24-vuotias Bianca ja 22-vuotias Marta. Leda on lähtenyt viettämään kesälomaansa Napolin lähelle - kumma kyllä. Miksi hän valitsi loman lapsuutensa maisemissa, olihan hän halunnut karistaa itsestään kaiken Napoliin ja omiin juuriin viittaavan? Leda käyttäytyy lomallaan omituisesti, ikään kuin olisi sekoamassa.

Olen luonnoton äiti.

Loma Napolissa lapsuusmaisemissa tuo Ledan mieleen kipeitä muistoja ja hän kelaa elämäänsä.  Hän viettää päivänsä rannalla aurinkovarjon alla tulevia syksyn kursseja valmistellen. Iso ja meluisa paikallinen perhe kiinnittää hänen huomionsa. Erityisesti hän kiinnostuu nuoresta ja kauniista Ninasta, joka leikkii antaumuksella ja lämmöllä pienen tyttärensä Elenan kanssa. Ledan mielestä äidin rooli korostaa Ninan kauneutta, hänestä Nina on kadehdittava nainen, vaikka ei sivistynyt olekaan. Päivien kuluessa Leda ärsyyntyy yhä enemmän tästä napolilaisesta perheestä ja varastaa pienen Elenan ruman nuken ja omii sen itselleen! Hän ei anna nukkea takaisin, vaikka näkee miten lohduton lapsi on. 

Mikä oli varastamisen motiivi? Sekö, että Elenalla ja äidillään oli liikaa rakkautta ja Leda halusi rikkoa heidän onnensa? Halusiko hän, että heillä olisi yhtä onnetonta kuin hänellä lapsena? Leda muistaa, miten hänen oma äitinsä uhkasi alituiseen lähteä ja jättää lapsensa, ja Leda pelkäsi pienenä, että äiti oikeasti tekisi niin. Hän häpesi kouluja käymätöntä äitiään ja tämän rahvaanomaista puhetapaa. Leda miettii rehellisesti omaa idyllitöntä äitiyttään ja sanoo halunneensa esikoisensa Biancan ehdoin tahdoin. Mutta napolilaisen monilapsisen perhemallin mukaan tyttö ei voinut kasvaa yksin, niinpä hän tottelevaisesti hankki toisen lapsen. Toinen tytär Marta riisti häneltä oman elämän ja uran, pilasi kaiken: lasten takia Leda sai sanoa hyvästit uratoiveilleen. Hän vihasi tyttäriään ja hylkäsi nämä lopulta kolmeksi vuodeksi, piti rakastajaa ja eli uralleen. Tänä aikana hän ei tavannut tyttäriään kertaakaan eikä ikävöinyt heitä. Ledan ainoa pelko oli, että Gianni veisi tytöt Napoliin ja että tyttöihin juurtuisi halveksittava napolilaisuus.

Olen kuollut, mutta voin hyvin.

Vaikka Leda on sivistynyt ja akateeminen, hänessä asuu häpeä juuristaan ja napolin aksentti kuuluu edelleen hänen puheestaan. Tyttärenikin häpeävät minua, miettii Leda. Ferrante paljastaa päähenkilöstään paljon raadollisuutta, vihaa, katkeruutta ja kostonhalua, mutta myös uskallusta ja uhmaa. Ledalle äitiyden ja oman uran yhdistäminen on tuntunut ylivoimaiselta ja hänen on ollut naisena hyvin vaikea päteä miehisessä yliopistomaailmassa. Aivan varmasti perhekeskeinen italialainen kulttuuri on luonut äitiyden paineita omaa uraa haluaville naisille 80-luvulla, ja varmaan vieläkin.

Ehkä voi ajatella opetuksen olevan: Voit lähteä pois Napolista, mutta Napoli ei lähde sinusta. Napolin rahvaanomaisuudesta ja seksistisyydestä Ferrante on kertonut myös muissa teoksissaan. Ilmeisesti napolilaisuus on - tai on ollut - Italiassa suuren luokan stigma, jota on peiteltävä kaikin mahdollisin keinoin. Tämä ei ollut minun kirjani, sen sijaan Napoli-sarjan kolmesta viimeisestä osasta olen pitänyt hyvin paljon.

Elena Ferrante - Tyttären varjo
Alkuteos La figlia oscura 2006
Suomentanut Helinä Kangas
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

Muualla: Tuijata

Bloggaukseni Ferranten kirjoista: Amalian rakkaus, Napoli-sarja Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, Kadonneen lapsen tarina

Elena Ferrante rikkoo täydellisen äitiyden myyttiä julman rehellisessä romaanissaan. Lomalla muistot omista vaikeista ja epäsovinnaisista valinnoista äitinä alkavat piinata. Pian tarina naisesta, joka viimein saisi olla ahtaista perinteistä vapaa, vaihtuu raivokkaaksi päänsisäiseksi välienselvittelyksi menneisyyden käsittelemättömien asioiden kanssa.