Luen paljon espanjalaista ja espanjankielistä kirjallisuutta, mutta runoudessa on ollut aukko. Sen paikkaa komeasti Tarja Roinilan ja Jukka Koskelaisen toimittama antologia
Katu kadulta taivaaseen, puoli vuosisataa Espanjan runoutta. Kirja on paksu, 330-sivuinen ja esittelee kaikkiaan neljätoista espanjalaista nykyrunoilijaa. Toimittajat kirjoittavat perusteelliset ja analysoivat esseet 'omista' runoilijoistaan, joitten runosuomennoksista myös vastaavat.
Teoksen runoilijat:
Blanca Andreu (s. 1959) - Surrealismin hapatus / Roinila
Jaime Gil de Biedma (1929–1990) - Kokemuksen lyyrinen ääni / Koskelainen
José Manuel Caballero Bonald (s. 1928) - Halki sameiden vesien / Koskelainen
Guillermo Carnero (s. 1947) - Häpeämättömän taiteellinen runous / Koskelainen
Juan Eduardo Cirlot (1916–1973) - Romanttinen analyytikko tai analyyttinen romantikko / Roinila
Antonio Gamoneda (s. 1931) - Kadonneen jättämä tila / Roinila
Pere Gimferrer (s. 1945) - Peilisalin huimaus ja rakkauden paino / Koskelainen
Menchu Gutiérrez (s. 1957) - Paradoksin silmässä / Roinila
Leopoldo María Panero (s. 1948) - Huijari muotokuvassa / Roinila
Andrés Sánchez Robayna (s. 1952) - Tehtävänä kielen puhdistaminen / Koskelainen
Claudio Rodríguez (1934–1999) - Hurmiosta ihmisten liittoon / Koskelainen
Jaime Siles (s. 1951) - Vedenkaltainen kieli / Roinila
José Ángel Valente (1929–2000) - Vastasyntynyt sana / Roinila
Vicente Valero (s. 1963) - Mytologian sirpaleet saaren poluilla / Koskelainen
Voi olla, että paljon hienoista termeistä ja analyyseista meni yli ymmärrykseni, mutta bloggauksen lopusta löytyy pari linkkiä asiantuntevampiin arvioihin - Kiiltomato ja Tuli & Savu. Sen sijaan Francon ajan ahdas yhteiskunnallinen, sananvapautta rajoittava ilmapiiri ja sen vaikutukset runouteen ja koko kulttuurielämään tuli selvästi esiin. Moni kirjailijahan joutui lähtiemään maanpakoon poliittisista syistä
Kirjan anti on niin valtava, ettei sitä voi kertaluvulla omaksua, luin sen toki läpi. Mieleeni jäi viisi runoilijaa, jotka olen korostanut boldilla. Kerron heistä aakkosjärjestyksessä lyhyesti ja runositaatein. Silkkaa sattumaa on se, että neljä runoilijaa on Roinilan ja vain yksi Koskelaisen. Kevennän pitkää tekstiä muutamalla Barcelona-kuvallani.
Blanca Andreu (s. 1959) - Surrealismin hapatus / Roinila
Kokoelman toinen naisrunoilija, La Coruñassa syntynyt Andreu on surrealisti. Tästä keroo jo hänen ensimmäisen runokokoelmansa nimi
De una niña de provincias que se vino a vivir en un Chagall - Malaistytöstä joka muutti asumaan Chagallin tauluun (1980).
Miten kummaa on ilma joka minut kietoo,
miten kummalta se sitten tuntuu,
kun sinua ei täällä enää ole,
päivän katedraali,
pylväskäytävä johon tihentyy valon suuri aikakausi
ja rajuilmojen luonne.
Rakkaani, rakkaani, sinä, muttei päivää sinua varten,
sinä pesässä peilien ja pahojen juttujen keskellä,
kun tuonpuoleisuushopea
ja vanhat paimenruno-anemonet ovat kuolleet
ja kuopattu tämä nuorempi versio jonka nyt hämäröitän ja taivutan,
lukemista varten.
Rakkaani, ei-koskaan-rakkaani, kuumeinen ja rauhaa rakastava,
säkeitä kuoleman pienelle meritursaalle,
säkeitä kummalle kuolemalle joka kulkee puhelinlankoja pitkin,
säkeiden valtaamalle mielelleni, viulun reitille,
haikaran reitille,
etelän ääriin, unen ääriin,
säkeitä jotka eivät anna minulle suojaa tai syytä elää,
jotka eivät suo minulle suloista napakäärmettä,
eivät kohdun glukoosisalia.
-1980
Antonio Gamoneda (s. 1931) - Kadonneen jättämä tila / Roinila
86-vuotias Gamoneda on ollut häikäisevän tuottelias runoilija ja esseisti kuten Wikipedia kertoo englanniksi. Sisällissodan terrori piirtyi lähtemättömästi nuoren Gamonedan lapsenmieleen. Hän asui äitinsä kanssa Leónissa, jossa asuu edelleen. Katoaminen,
desaparición, on toistuva teema hänen runoissaan. Francon aikana Gamoneda menetti eri syistä lähes kaikki läheisimmät ystävänsä. Runot ovat hyvin melankolisia ja hän sanoo kirjoittavansa koko tuotannostaan yhtenäistä
kirjaa. Tämä teki Roinilan mukaan yksittäisten runojen valinnan vaikeaksi, koska jatkuvuus, toisto ja teho heikkenevät. Siksi suomennettavat runot on valitttu pääosin vuodelta 1992.
Minua palelee lähteiden luona. Olen kiivennyt sydämeni väsyksiin.
Rinteillä kasvaa musta ruoho ja varjoissa tummanpunaiset liljat, mutta
mitä teen kuilun äärellä?
Aava hiljaisten kotkien alla on merkitystä vailla.
-1992
Oikaisen ruumiini kyynelten uurtamille laudoille, haistan pellavaöljyn
ja varjon.
Oi morfiini sydämessä: nukun silmät auki, edessä valkoinen, sanojen
hylkäämä maa.
-1992
Menchu Gutiérrez (s. 1957) - Paradoksin silmässä / Roinila
Tämä Madridissa asuva, antologian toinen naisrunoilija on ehkä 'helpoin': runot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä eivätkä monisivuisia kuten monen muun. Niissä ilottelee naivismi ja lapsenomaisuus ne vievät jonnekin arkijärjen ulkopuolelle. Kuvastossa on unia ja taikaa, kaikkea vinksahtanutta. Riemastuttavat runot henkivät kepeyttä, hupsuttelua ja hauskuutta. Gutiérreziltä on vastikään ilmestynyt uusi runoteos
Siete pasos más tarde - Seitsemän askelta myöhemmin. Täällä juttua espanjaksi.
Punaisella langalla
surupukuinen nainen
kirjaili ruusuja lumeen.
Minä tulin laulaen männiköstä,
pysähdyn matkan päähän
ja varpu jota kannan
putoaa kädestäni.
-1989
Kupin alkoholia juon apteekissa,
on savuista ja hiljaista kuin älyn bordellissa.
Korkea jakkara on jäykkä kobra, sen päällä on mukava istua.
On helppo ajatella että elämä on pysähtynyt tähän
ja jatkuu katukivien alla.
-1997
Joka ilta
pääkallon luu kiehuu padassa
ja antaa liemeen makua.
Munkit vetäytyvät yöpuulle,
lautaset nukkuvat jo,
ruokasalissa soi musiikki
ja hiljaisuudet kokoontuvat
kuin lämpöä etsivä lauma.
-1997
Valente asui ja työskenteli ulkomailla 30 vuotta ja palasi Espanjaan vasta 1985. Hän luki Oxfordissa ollessaan valtavasti maailmankirjallisuutta, jota ei Francon Espanjassa ollut saatavissa. Runoissa teemat kiertyvät mystiikan, mystiikoiden ja eri uskontojen filosofisten käsitteiden ympärille.
Joskus maailma peittyy suruun.
Vaatekaapit peileineen, peilit pienen pojan kuvineen
purjehtivat yössä.
Tuuli itkee
kuin haavoittunut eläin
yksin pilvien alla.
Kevään valkeita kieloja
ei kukaan voi nyt muistaa.
Alajuoksuun
virtaa sameana
melskeinen varjojen virta.
Kivet. Pohjoinen. Kaukana,
hyvin kaukana valonleimaus.
Kuljetaan vielä.
-2000
Vicente Valero (s. 1963) - Mytologian sirpaleet saaren poluilla / Koskelainen
Valero asuu Ibizalla;
täällä pari runoa espanjaksi. Aurinkoinen ja kuuma kotisaari, sen turistit, luonto ja ilmiöt kuuluvat Valeron runoissa. Hän käyttää tekstinsä sisällä jännittävästi kursiivia ja sulkumerkkejä. Jälkimmäisen runon suluissa olevassa lauseessa ei ole kirjoitusvirhettä, sillä näin se todellakin luki teoksessa. En ymmärrä sanaa
siitä. Pitäisikö olla sitä vai jota tai ei mitään - mitä tuumit?
... Tämän auringon alla, meri levossa:
punainen, vihreä. Haaksirikon jäänteet: rikkinäisiä
pulloja, järjettömiä sanoja, että alkaa nähdä
uudestaan sen mikä ei näy, minkä tiedämme...
Onko tämä aamu minulle kevät vai eikö?
-1992
... Elokuun keskipäivä. Varjot polttavat, vajoavat yhä syvempään. Ja aurinko, tämä hypnoottinen oraakkeli, joka kasvaa joukossamme, saa meidät sekoittamaan jäljelle jäävän ajan kiskottujen juurten tuoksuun. (Siitä lähin koira on haukkunut kuivassa virrassa.) Kalkin ja kaikujen valtaama keskipäivä. Tämä jano on kyllä omamme.
-1999
Katu kadulta taivaaseen on runsas espanjalaisen nykyrunouden tietopaketti. Runoilijakohtaisten esittelyesseiden lisäksi antologian lopussa on vielä parikymmensivuinen essee otsikolla Espanjan runo modernismista nykyaikaan, joka avaa espanjalaisen runouden historiaa. Ehkä palaan antologiaan vielä myöhemmin, ja voi olla että silloin pidänkin taas aivan eri runoilijoista. Näinhän sitä runoihin paneutuessa usein käy. Espanjan runoudesta kiinnostuneille vahva suositus.
Katu kadulta taivaaseen, puoli vuosisataa Espanjan runoutta
Toim. Tarja Roinila & Jukka Koskelainen
Graafinen suunnittelu Martti Ruokonen
Wsoy 2008
*****
Kirjastosta
_______________
Kiiltomato / Pekka Toikka, Tuli & Savu / Kristian Blomberg
Espanjan sodanjälkeinen runous on näihin päiviin asti ollut suomennoskirjallisuudessa kartoittamatonta aluetta. Nyt matkaoppaaksi saadaan laaja antologia, joka esittelee Espanjan omaleimaista runoutta 1950-luvulta nykypäiviin. Mukana on 14 tunnustettua ja palkittua runoilijaa.
Tarja Roinila on espanjan- ja ranskankielisen kirjallisuuden suomentaja. Jukka Koskelainen on runoilija ja suomentaja. He ovat aiemmin toimittaneet Latinalaisen Amerikan runoantologian Aavistuksia rituaalipuvussa (2000).
