Syyskuun luetut ja kulttuurimenot

Syyskuu oli kotimaisten kirjojen juhlaa. Luin tai kuuntelin yhteensä 15 kirjaa, joista peräti 13 oli kotimaisia. Ne kaksi käännöskirjaa olivat molemmat japanilaisia. Syyskuu hujahti nopeasti. Oli melko koleaa ja sateista, mutta ruskaakin saattoi ihailla. Kuun alussa vietin vajaan viikon syysloman Kustavissa ja Turussa, ja silloin sää oli lämmintä ja kesäistä. Kustavin kuvilla kuvitin SusuPetalin syysrunon ja kerroin ihastuttavasta turkulaisesta Ett hem -museosta. Elämys olivat myös Anu Pentikin installaatiot Wäinö Aaltosen museossa. Esiin haluan nostaa nämä kolme teosta. Olen joskus näissä kuukausipostauksissa jaellut lisäksi sydämiä. Tällä kertaa en, koska kaikki olisivat sydämen tai kaksi ansainneet :D

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän ***** Otava 2021 #äänikirja

Jatkosota, vuosi 1942, Hanko. Yksin huoltajaäiti Beata on yksinäinen ja onneton, kiinni tyttäressään Agneksessa. Niinpä hän kiinnittyy pakkomielteisesti siihen, ehkä yksipuoliseen, rakkauteen, jota tuntee pitkäripsistä sachersilmäistä Ivania kohtaan. Tunne on pidettävä kaikilta salassa, sillä rakkaus sotavankiin on maanpetos.

 

Katja Kallio tekee sota-ajan Hangon arjen ja tunnelmat eläviksi. On suomalaista sotaväkeä, tuhansittain saksalaisia ja sitten useita vankileirejä. Ja hän tekee sen satumaisen kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellä, johon Alina Tomnikovin ääni istui erinomaisesti. Ehdottomasti yksi vuoden elämyksellisimmistä romaaneista. Mieleltään hauraan ja herkän Beatan rakkaustarina on vaikuttava ja koskettava kuvaus sota-ajan epätoivoisesta rakkaudesta.

Laura Malmivaara - Vaiti **** Otava 2021 #äänikirja

Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan. Vaiti. Noin rauhoittelee äiti tytärtään. Romaani kertoo kesästä 2018, jolloin minäkertoja joutuu mediakohun liepeille ja media tiukkaa mielipidettä, vaikka hän on eronnut ex-miehestään Atesta jo kymmenen vuotta sitten. Nainen valitsee perheen ja vaitiolon eikä liity 'tyttöjen' leiriin, mikä tietää sitä, että hänestä tulee tuossa naisverkostossa ulkopuolinen. Äiti ja isä rauhoittelevat ja auttavat pitämään jalat maassa arjen puuhailuillaan. Myös tyttäret kipuilevat kohun keskellä. He ovat kokeneet jo avioeron, miksi vielä tämä? Ikääntyneet vanhemmat sairastelevat ja nainen joutuu katsomaan silmästä silmään elämän haurautta ja ajan kulkua.

Kaunis ja koskettava romaani perheestä kriisissä. Perhesuhteet ovat tiiviit ja lujat henkilöiden inhimillisistä puutteista huolimatta. Teksti tuntuu avoimelta ja paljaalta tuntojen tilitykseltä. Äänikirjaversiossa Malmivaaran rauhallinen ääni on tilanteen kipeydestä huolimatta seesteinen ja Marja Packalén äidin osuuksissa loistava. Heidän äänensä istuivat harmonisesti toisiinsa ja loivat upean kuunteluelämyksen. 

Kristiina Wallin - Vaikeampaa on olla näkemättä unia **** Kustantamo S&S 2021

Kristiina Wallinin esikoisromaanissa unia proosa lähenee runoutta Teksti on kevyttä ja leijailevaa, unenomaista ja pohtivaa, mutta konkreettinen teemakin romaanissa on: aikuinen Veera yrittää selvittää, mitä tapahtui kun hänen äitinsä Ursula katosi. Äidin kadottua pieni Veera oli ymmällä ja isä mykistyi. Vaietut salaisuudet ja muistojen sirpaleet jäivät leijumaan irtonaisina ja hajallaan tytön mieleen. Jäi myös kaipuu ja vihan tunteet, jonkinlainen limbo.

Nykyhetkessä Veera on kansainvälisesti tunnustettu jäkälätutkija ja isä Johannes hoivakotiin puhumattomaksi käpertynyt vanhus. Nykyhetken kerronnan lomassa on äiti Ursulan kerrontaa vuosilukuineen. Vieraan kaupungin kirjastossa Veera lukee Simone de Beauvoirin romaania sota-ajasta ja Ursulan osuuksissa Anna Ahmatova polttaa runojaan annettuaan säkeet ensin jonkun ystävänsä ulkoa opeteltaviksi. Pidin siitä, että perheen kokema tragedia avautui vähitellen. Romaani on hyvin taiteellinen ja koskettava, ja Wallinin runollinen teksti pääosassa. 

MUUT KOTIMAISET

Marko Järvikallas - Sano jotain kaunista **** Siltala 2021 

Suvi Kaipainen, Annamari Saure - Äimän käkenä **** SKS 2021

Ella Kanninen - Minun Italiani **** Tammi 2020

Taina Latvala - Torinon enkeli **** Otava 2021 #äänikirja

Tuire Malmstedt - Lasitarha **** Aula & Co 2021

Kirsi Ranin - Lukupiiri *** Nemo 2021

Antti Rönkä - Nocturno 21:07 **** Gummerus 2021

Olli Sarpo - Vajantoja **** Reuna 2021

Petri Tamminen - Se sano *** Otava 2021

Ilona Tomi - Kaikkein oudointa täällä **** Warelia 2021

 

ULKOMAISET

Sōsuke Natsukawa - Kissa joka suojeli kirjoja *** Tammi 2021 #äänikirja

Yoko Ogawa - Muistipoliisi **** Tammi 2021 #äänikirja

Hyviä lukuhetkiä lokakuuhun!

Kirsi Ranin - Lukupiiri

Kirjabloggarikollega Kirsi Ranin on juuri julkaissut valaisevan teoksen Lukupiiri. Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika. Tiesin, että Kirsi perusti lukupiirin omaksi syntymäpäivälahjakseen kymmenkunta vuotta sitten ja pian mukaan tuli myös kirjablogi Kirsin Book Club ja podcast. Sitä en tiennyt, että Kirsi on jäsenenä parissa muussakin lukupiirissä - kokemusta siis on!

Tuntuu, että lukupiirit elävät juuri tässä ajassa kukoistuskautta. Kirjamessuilla on lukupiirejä ja ahkerana Helmetin käyttäjänä tiedän, että kirjastoilla on kaikille avoimia lukupiirejä. Näin varmasti kautta koko maan. Itse en ole kuitenkaan lukupiireihin osallistunut, mutta varsin vakuuttavasti Kirsi suitsuttaa lukupiirin hyviä puolia. Lukupiirissä tulee luettua ja luettua monipuolisemmin kuin mitä itsekseen lukisi. Parasta on keskustelu luetusta ja mielipiteiden vaihto sekä yhteisöllisyys. Kirsin lukupiiri on runsaassa kymmenessä vuodessa hitsautunut tiiviiksi ystäväjoukoksi, jossa luotetaan toinen toiseensa ja koetaan lukupiirin kokoontumiset hauskoiksi ja virkistäviksi.

Lukupiiri on kuin mikä tahansa ryhmä tai tiimi eli se ei pysy elinvoimaisena ihan itsekseen, vaan se vaatii huolenpitoa kukoistaakseen. Jonkun tai joidenkin on vastattava toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja toteuttamisesta.

Kirsin lukupiirikirja on mahtava käsikirja oman lukupiirin perustamista suunnittelevalle. Kirjasta selviää, miten lukupiiri perustetaan, miten se toimii, miten kirjat valitaan, missä kokoonnutaan, kuka tiedottaa ja mitkä ovat mahdollisia sudenkuoppia. Kunkin otsikon alla on laaja ja innostava selostus ja useita toimintavaihtoehtoja.  Lukupiirin elinvoimaisena pitämiseen Kirsi antaa myös vinkkejä. Lukupiirin vieraiksi voidaan pyytää ao. kirjailija tai kirjan teemaan liittyviä asiantuntijoita. Lukupiiri voi myös juhlistaa omaa vuosipäiväänsä tai kirja-alan merkkipäiviä kuten Aleksis Kiven, Minna Canthin tai Eino Leinon päivää. Lukupiirillä voi olla myös omia rituaaleja, jotka lujittavat sitä. Kirsin Book Clubilla on erään jäsenen kaikille kutomat vaaleanpunaiset villasukat. Kun kaikki asettuvat kodikkaasti sukat jalassa pöydän ääreen, ollaan olennaisen äärellä!

Kirjassa on myös parisensataa kirjavinkkiä lukupiirikirjoiksi, jotka on testattu ja hyviksi havaittu. Kirjat on ryhmitelty kahdenkymmenen eri otsikon alle, joten valinnanvaraa on: kotimaisia ja maailmankirjallisuuden klassikoita, tietokirjoja, kirjoja eri kulttuureista, matkakirjoja, elämäkertoja, historiallisia romaaneja, bestsellereitä, palkittuja ja paljon muita. Kirjan lopussa on myös kaavake lukupiiri-illan ’pöytäkirjaksi’ sekä runsaasti tyhjiä sivuja omille muistiinpanoille.

Kirsin Lukupiiri on kovakantinen ja ulkoasultaan tyylikäs kuin Kirsi itse, taitto on ilmavaa ja typografia onnistunutta. Innostunutta ja sujuvaa tekstiä oli inspiroivaa lukea. Onnea Kirsi!

Toivon, että tämä kirja innostaa sinua lukemaan ja lukupiiritoimintaan oman elämäntilanteesi mukaisesti. Jos sait kipinän omasta lukupiiristä, niin ryhdy heti toimeen ja kilauta kaverille, lähetä hänelle viesti tai ota lukupiirin perustaminen esille työpaikalla.

Sinulle, joka jo olet lukupiirissä, toivon intohimoisia keskusteluja ja rentouttavia illanviettoja ihan sen hetkisen tarpeen mukaan. Ajattele, kuinka hienoa on, että sinulla on ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella lukukokemuksistasi ja he ovat niistä kiinnostuneita, samoin kuin sinäkin olet kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja tuntemuksistaan.

Kirsi Ranin - Lukupiiri. Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika

Nemo 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

____________________

 

Kirsin parhaat vinkit onnistuneen lukupiirin perustamiseen ja pyörittämiseen. Kirsi Ranin perusti Kirsin Book Club -lukupiirin yli kymmenen vuotta sitten ja antaa neuvoja lukupiirien vetäjille ja osallistujille. Miksi kannattaa perustaa lukupiiri? Viinillä vai ilman? Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, niissä syntyy elämää muuttavaa taikaa! 

Petri Tamminen - Se sano

Kyllä jokainen meistä sen verran lähtenyt on, että ymmärtää jo, että joskus voi joutua lähtemään. Ja kyllä jokainen meistä sen verran hylätty on, että osaa jo kuvitella, miltä tuntuu jäädä ottamaan viimeisiä peltejä.

Petri Tammisen uusin teos Se sano on sukua Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017 julkaistulle teokselle Suomen historia. Kirjan lausahdukset, niin kannustavat kuin lyttäävät, on koottu varta vasten tätä kirjaa varten toteutetulla keruulla ja haastatteluilla. Hienosti Tamminen on ryhmitellyt lausahdukset mukailemaan ihmisen elämänkaarta: lapsuudesta ja kouluajoista aikuisen elämän kautta vanhuuteen. Lyhyistä otsikoiduista tarinoista piirtyy ikään kuin suomalaisten kollektiivinen kokemus.

Luultavasti meillä jokaisella on muistissa yksi tai useampi kuulemamme vähättely tai lyttäys, joka on hiertänyt koko elämän. Itselläni se on hyvin läheisen ihmisen tokaisu vuosikymmenien takaa eräänä kauniina toukokuisena lauantaina. Ehkä joku on myös niin onnekas, että muistiin on piirtynyt kannustava sana juuri silloin kun sitä on eniten tarvinnut. Itselleni se on rullatuolissa istuneen isän lausahdus Kuule tyttö, kyllä ihmisellä pitää olla unelmia! - ajalta jolloin kipuilin kovasti avioeroni kanssa.

PALAPEILI

Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. 

Isä katseli minua palapeilin kautta.  

Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella hoikempaa.  

Peilin kautta saatana sanoi.

Kun lukee näitä unohtumattomia lausahduksia ei voi kuin ihmetellä, miten tylyjä me suomalaiset voimme olla läheisiäkin ihmisiä kohtaan, minä itsekin, sekä tahattomasti että tarkoittaen. Eniten sydäntä raastoivat äitien ja isien kovat sanat, mutta eivät opettajatkaan julmuudesta kauas jääneet. Mukana on toki myös kannustavia lausahduksia, jotka ovat kantaneet eteenpäin elämässä vaikeuksien kohdatessa, esimerkiksi puolison kuoltua.

Rakkauksia tulee ja menee mutta me ollaan perhe ja meidän tehtävänä on kasvattaa lapset ja jos jompikumpi meistä putoaa kelkasta niin toinen vie tämän loppuun ja toteuttaa niitä unelmia joita meillä oli.

Lukija ei tietysti voi tietää, missä muodossa Tamminen on lausahdukset saanut. Mutta eittämättä kirjailija on muokannut lausahduksia selittävät tarinat omaan lakoniseen ja hiottuun tyyliinsä sopiviksi. Lyhyet tarinat kertovat hyvin erilaisista tilanteista, mutta ne istuvat samanlaisen tyylinsä ansiosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se sano. Unohtumattomat lausahdukset luettuani voin hävetä meitä suomalaisia empatian puutteen vuoksi, mutta toki myös ihailla heitä, jotka ovat osanneet rohkaista lastaan tai läheistään juuri oikeilla sanoilla kovassa paikassa.

Petri tammisen kirjat blogissa:

Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen (2020)

Musta vyö (2019)

Suomen historia (2017)

Meriromaani (2015)

Petri Tamminen - Se sano. Unohtumattomat lausahdukset
Otava 2021
_____________________

Uhraan itteni, totesi tuleva isä avioliiton kynnyksellä. Suomalaisilta kerätyt muistot osuvat ihmiselon tragikoomiseen ytimeen. Kun kynttilän oppii jo lapsena pitämään vakan alla, sinne se helposti jää. Yhdet oikealla hetkellä lausutut rohkaisevat sanat taas voivat muuttaa elämän suunnan. Ihmiset sanovat toisilleen kummallisia asioita, ja joskus huoletta lohkaistu voi jäädä kuulijan mieleen iäksi. Lausahdusten ympärille taiten rakennetuista kohtauksista muodostuu kuin kollektiivinen muistelmateos, kertomus siitä, kuinka olemme toisemme kohdanneet.

Laura Malmivaara - Vaiti

Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan. Muista mitä mun äiti sanoi, vai oliko se Koivisto, että vaiti. Vaiti! Menet ulos kävelemään, katot kukkakauppojen ikkunoita, se siinä sun lähellä on aivan ihana, siinä mäessä. Menet sinne ja ostat jonkun. // Meillä on täällä hyvää viiniä ja just syötiin kanaa, mahtava ilma. // Ja kohta on kesä ja tulee lämmin, ei kannata ollenkaan murehtia asioita, joita ei enää ole. Se on iso voima, viha. Olet hiljaa vaan.

Noin rauhoittelee äiti tytärtään Laura Malmivaaran hienossa autofiktiivisessa esikoisteoksessa Vaiti. Romaani kertoo kesästä 2018, jolloin minäkertoja joutuu tahtomattaan media- ja somekohun liepeille ja media tiukkaa mielipidettä. Nainen on eronnut ex-miehestään Atesta jo kymmenen vuotta sitten, mutta joutuu vedetyksi tämän lööppikohuun. Ohjaajamiestä syytetään metoo-hengessä naisnäyttelijöiden epäasiallisesta kohtelusta, nöyryyttämisestä ja itsetunnon nujertamisesta. Nainen valitsee perheen ja vaitiolon, vaikka välillä haluaisikin päästää tuskansa julki. Hän ei liity naisnäyttelijäkollegoidensa, tyttöjen, leiriin, mikä tietää sitä, että hänestä tulee tuossa naisverkostossa ulkopuolinen. Erityisesti satuttaa, kun hyvä ystävä ja tyttären kummitäti Katriina kääntää hänelle selkänsä eikä vastaa hänen puheluihinsa. 

Etusivu on täyttynyt naisten kasvokuvista. Tunnen heidät kaikki. On meneillään haaste rohkeille naisille. Esikuville. // Naiset ovat voimissaan, täynnä elämää. Suuri näkymätön naisten joukko on kerääntynyt toistensa ympärille ja kaiken yllä on kesäinen sinitaivas.

Kohu hyökyy päälle keväällä ja alkukesästä nainen on aivan loppu. Hän pakenee suin päin koiransa Sumun kanssa rakkaalle saaristomökilleen, jossa äiti ja isä rauhoittelevat ja auttavat pitämään jalat maassa arjen puuhailuillaan. Teini-ikäiset tyttäret ovat kesän alussa isällään Atella ja tulevat sitten naisen luo maalle. Saari tuo naisen mieleen katkeransuloisia muistoja. Se ostettiin yhdessä Aten kanssa, kun esikoinen vielä potkiskeli  masussa. Talon puolikas on edelleen hänen, siellä hän on turvassa.

Mikä minä olen epäilemään haastateltavaa? Hän on kollegani. Hän on kokenut elämässään suoranaista kiusaamista. Hänen katseensa on vilpitön, ei hän ole paha. Minun katseeni sitä vastoin on kaunainen ja subjektiivinen. Minä olen saartanut itseni pieneen niemeen, jämäpuiden valtaaman saaren perukoille. // Minun lapseni ovat Aten lihaa ja verta, olen itsekin sitä kautta osa pahan verenkiertoa.

Mediakohu ja vetäytyminen julkisuudesta saavat naisen muistelemaan elämäänsä ja avioliittoaan. Sitä miten hän rakastui Atteen ja miten epävarma mies oli vielä hääpäivänäkin. Muistiin tunkee myös tuskallisia muistoja asumuseron ja avioeron ajoilta, kun tyttäret olivat vielä pieniä ja he olivat muuttaneet kolmistaan uuteen asuntoon. Selkänsä kääntänyt Katriina on monissa muistoissa mukana, siksi hylkäys satuttaa vielä enemmän.

Nainen puhuu Aten kanssa puhelimessa melkein päivittäin ja tuntee olevansa lähempänä miestä kuin pitkään aikaan. Hän ei voi kääntää selkäänsä lastensa isälle, jonka kanssa on tekemisissä jatkuvasti tytärten asioissa. Myös tyttäret kipuilevat kohun keskellä. Toinen heistä haluaa muuttaa sukunimensä, koska oman nimensä googlaamalla tulevat esiin kaikki isän jutut. Tyttäret ovat kokeneet jo avioeron, miksi vielä tämä?

Toinen kertojaääni kuuluu naisen 73-vuotiaalle äidille, joka rauhoittavan arkisen jutustelun lomassa kertoo omasta rankasta lapsuudestaan, jolloin oli viisainta vaieta kipeistä asioista. Äidin kunto on jo heikentynyt ja liikkuminen on vaikeaa, mutta puolisoon voi aina luottaa. Isä on reipasotteinen ja tekevä mies, mutta odottamatta isä sairastuu ja nainen joutuu katsomaan silmästä silmään elämän haurautta ja ajan kulkua.

Se on jo niissä syvällä, tämä minun ja äidin malli, niin luulen. Haluaisin kuvitella, että seuraava sukupolvi olisi jotenkin itsestään selvästi parempi ilmaisemaan tahtonsa, mutta ei se ole niin. Me molemmat tiedämme sen. Olemme jo siirtäneet Ellalle ja Aunelle tavan käyttäytyä hankalissa tilanteissa. Nauramme. Teemme ruokaa, käymme poimimassa pöytään kauniita kukkia. Viemme ja tuomme. Annamme asioiden olla tai yritämme hoitaa ne jotenkin itse.

Vaiti on kaunis ja koskettava romaani perheestä kriisissä. Perhesuhteet ovat tiiviit ja lujat henkilöiden inhimillisistä puutteista huolimatta. Teksti tuntuu avoimelta ja paljaalta tuntojen tilitykseltä. Äänikirjaversiossa Malmivaaran rauhallinen ääni on tilanteen kipeydestä huolimatta seesteinen ja Marja Packalén äidin osuuksissa oli loistava. Heidän äänensä istuivat harmonisesti toisiinsa ja loivat upean kuunteluelämyksen. Pidin kovasti, hieno esikoisteos.

Laura Malmivaara - Vaiti
Otava 2021
Äänikirjan kertojat Laura Malmivaara, Marja Packalén
____________________

Nainen saapuu saareen, suvun rakkaaseen kesäpaikkaan. Tarkoituksena on viettää rauhallinen kesä yhdessä vanhempien kanssa ja samalla ottaa etäisyyttä elämään Helsingissä. Koko kevään ex-aviomies ja yhteisten lasten isä on ollut kohun pyörityksessä, ja läheiset ystävätkin vaativat naista valitsemaan, kenen joukoissa seisoo. Kesä vanhenevan äidin kanssa johtaa tutkimaan sitä vaikenemisen kulttuuria, johon kumpikin on kasvanut. Avautuminen vaatii rohkeutta, mutta hiljaisuuskaan ei aina merkitse heikkoutta.

Ella Kanninen - Minun Italiani

Italia on fantastinen ja raivostuttava, energisoiva ja uuvuttava. Italia on kliseisesti mutta totisesti vastakohtien maa. Jos on mieleltään avoin, ennakkoluuloton, sopivasti rohkea ja hullu, uskallan väittää, että Italia sopii suomalaiselle.

Ella Kannisen teos Minun Italiani on äärimmäisen suosittu, sillä jonotin sitä kirjastosta kokonaisen vuoden! Suomessa on paljon Italia-faneja, joilla on ollut suuri Italia-vaje, kun koronapandemia on estänyt matkailun. Sitä kaipuuta paikkaamaan Ellan kirja on mitä mainioin. Itse tiedän Italiasta ja italialaisesta kulttuurista sen, mitä keskiverto suomalainen tietää. Muistelen italialaisen elokuvan tähtiä, iskelmiä, brändejä ja uutisia sekä mitä kirjallisuus on opettanut. Omat kokemukseni Italiasta rajoittuvat yhteen, joskin todella antoisaan, Firenzen matkaan.

Olisi loukkaavaa ja moukkamaista yrittää niputtaa italialaisia. Se on sula mahdottomuus. Tiedämme, miten heterogeeninen Italia on, etelän ja pohjoisen erot ovat valtavat niin maantieteellisesti, kulttuurillisesti kuin historiallisesti. Ja mielestäni juuri siinä lymyää maan rikkaus.

 

Ella Kanninen kertoo omasta Italiastaan leppoisasti jutustellen ja mielenkiintoisesti. Kokemuksia on kertynyt runsaasti kahdessakymmenessä vuodessa. Hänellä on italialainen puoliso ja anoppi, italialaisia ystäviä ja hän on asunut useissa italialaisissa kaupungeissa. Ella on myös työskennellyt maan televisiossa ja toiminut matkanjohtajana. Teos on rakennettu kivasti aakkosten ympärille, ja lukija saa tietää, mitä sanottavaa Ellalla on italialaisten aakkosten A-Z alla. Ruuasta puhutaan tietysti, ja Berlusconista ja kauneudesta. Nostan esiin muutaman itseäni kiinnostaneen aakkosen.

Belleza, bello, bella figura. Kauneus - kuinka italialaiset rakastavatkaan sitä

Tämä oli mielenkiintoista! Ellan mukaan kun jokin on bello, se on hyvää ja arvostettavaa. Sanotaan un bel libro, ei un buon libro. Käsitettä bella figura selitetään kirjassa laajalti. Se tarkoittaa kaunista ja huoliteltua ulkonäköä, hyvää vaikutelmaa ja myös ammattiylpeyttä. Vastakohtanaan brutta figura.

Lingua italiana. Kieli, joka saa hyvälle tuulelle

Vanhemman polven ihmiset osaavat huonosti englantia. Yksi syy tähän on Ellan mukaan dubatut elokuvat. Mussolinin aikana kaikki elokuvat määrättiin dubattaviksi. Ääninäyttelijät ovat arvostettuja ja hyvin palkattuja ja suurimmilla maailmantähdillä on oma vakioäänensä. Elena Ferranten kirjoista tuttua napolin murretta tai oikeammin napolin kieltä ei muu Italia ymmärrä, siksi Loistava ystäväni tv-sarja on tekstitetty italian kirjakielellä. Ella panee toivonsa nuorempiin sukupolviin, jotka ovat tottuneet englantiin ja kansainvälisyyteen. Englannin into on johtanut monesti hauskuuksiin kuten il living / salotto, olohuone.

Musica. San Remon musiikkikilpailu on iskelmän kuumemittari

Tästä vuosittain järjestettävästä spektaakkelista oli todella kiintoisaa lukea! San Remossa esitetyistä iskelmistä on noussut monta kansainvälistä hittiä, joita on levytetty suomeksikin: Loretta Goggin Maledetta Primavera 1981 > Aikuinen nainen, Toto Cutugnon L’italiano 1983 > Olen suomalainen ja Domenico Modugnon Nel blu dipinto di blu 1958, jonka ovat levyttäneet mm. Frank Sinatra ja Louis Amstrong, Suomessa Olavi Virta nimellä Taivaan sinessä.

Nonni. Eläköön isovanhemmat!

Italialainen yhteiskunta ei toimisi ilman isovanhempia! Äitiyslomat ovat lyhyitä eikä kaikille lapsille riitä kunnallisia päivähoitopaikkoja. Isovanhempien mittava työpanos on arvioitu yli 2000 euroksi kuukaudessa, joten maan tasolla he säästävät valtion menoja useita miljardeja euroja vuodessa. Monet nonnat ja nonnot avustavat lisäksi taloudellisesti lastensa perheitä.

Ella puhuu myös puskaradiosta ja juoruista, suhtautumisesta italialaisten epätäsmällisyyteen, poskisuudelmista ja teitittelystä, kaoottisesta liikenteestä ja ajotavoista ja päättää kirjansa kirjaimeen Z - Zucchero - Sokerina pohjalla kertomalla italialaisista jälkiruuista ja jäätelöstä, gelato. Minun Italiani vie kiinnostavalle matkalle Italiaan ja italialaiseen kulttuuriin. Kirjan kauniit kuvat nostattavat matkakuumetta, mutta tuovat myös lohtua nojatuolimatkailijalle. Ihana kirja.

Ella Kanninen - Minun Italiani. Pieniä tarinoita amoresta zuccheroon

Graafinen suunnittelu Samppa Ranta

Kuvat Ofer Amir & kuvapalvelut

Tammi 2020

_______________

Italia on fantastinen ja raivostuttava – todellinen vastakohtien maa. Ella Kanninen kertoo pienin tarinoin, millainen on hänen Italiansa ja millaisia ovat hänen italialaisensa. Omakohtainen ja lämminhenkinen teos perkaa Italiaa kirjaimellisesti asia kerrallaan – A:sta Z:taan, amoresta zuccheroon. Kuinka selvitä italialaisista naapureista, liikenteestä ja hierarkiasta? Entä mitä opittavaa meillä olisi italialaisesta joustavuudesta? Ella käy läpi italialaisia tapoja ja kertoo, miksi rivien välistä lukeminen on Italiassa olennainen taito. Italiasta ja italialaisista ei kuitenkaan ole olemassa vain yhtä totuutta, ja juuri siinä lymyää maan rikkaus. 

Kuvituskuvat omia kuviani Firenzestä vuodelta 2019.

Anu Pentik - Alussa oli siemen, WAM

Anu Pentikin installaationäyttely  Alussa oli siemen Wäinö Aaltosen museossa Turussa oli upea. 79-vuotias Pentik on viime vuosina keskittynyt taiteelliseen työhön ja hänen aiempi installaationäyttelynsä oli Helsingin Taidehallissa 2017. Näyttely noudattaa elämänkaarta ja alkaa lapsuuden ihanista kukkivista voikukkapelloista. Sitten seuraavat kevyesti lennähtelevät höytyvät ja synkkä luovuuden katoamisen ja epäilysten vaihe, josta minulla ei ole kuvaa, koska huone oli hyvin pimeä. Vihdoin löytyvät taas värit ja luovuuden ilo ja lopuksi taiteilija saavuttaa rauhan.

Alussa oli siemen -näyttelyä Pentik työsti kuulemma parisen vuotta ja käytti teoksiin yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kiloa kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa.

Pro Finlandia mitalilla palkitulla Anu Pentikillä (s. 1942) on vaiheikas ja värikäs polku muotoilun ja käyttökeramiikan parista taiteelliseen työskentelyyn. Posiolla asuva ja työskentelevä taiteilija tarkkailee ympäristöään herkin silmin. Hänen tuotantonsa inspiraation lähteenä ovat Lapin luonnon eläimet, värit ja muodot, mutta ennen kaikkea koetun elämän eri sävyt. 

Lapsuuden voikukkapelto

Lentoon

Nämä kaikki voikukan höytyvät on tehty jostain keraamisesta massasta.

Ilon puutarha

Ilon puutarha on täynnä myös satulintuja. Videolla Pentik sanoi jokaisen olevan erilaisen.

Rauha

Myös isot taidelautaset olivat upeita, kaikissa joku voikukan kehityksen vaihe.

Näyttely on päättynyt.

Näyttelyn avajaisista löytyy Youtube-video.

Suvi Kaipainen, Annamari Saure - Äimän käkenä

Suvi Kaipainen ja Annamari Saure vievät lukijan matkalle suomen kielen kiemuroihin teoksessaan Äimän käkenä. Kirja on hauska ja sopii kertaukseksi jokaiselle kieltä käyttävälle. Etenkin kirjoitetussa tekstissä pitää olla huolellinen, sillä kielioppi- ja kirjoitusvirheet pistävät silmään. Somessa kielipoliisit nostavat älämölön etenkin yhdyssanavirheistä, joita tuntuu löytyvän monen päivityksistä ja blogiteksteistä. Myös pilkun virheellinen käyttö vaikkapa mainoksissa tuottaa tahatonta komiikkaa. Kirjassa on näistä kömmähdyksistä monia hupaisia esimerkkejä ja hauska piirroskuvitus havainnollistaa mokia.

Joko syödään mummo?
Joko syödään, mummo?

Missä voi mato onkia lapsen kanssa?

Anna lapsen olla päivä unilla!

Autolle tehtiin vuosi huoltoa.

Onko sinulla ollut pari suhdetta viime aikoina?

Kirjassa käsitellään yhdyssanojen ja pilkun käytön lisäksi monia muita suomen kielen erikoispiirteitä: sanojen muodostamista päättein, onomatopoeettisia sanoja, morfeemirakennetta, sijamuotoja, lauseenvastikkeita, pronomineja, kielen kuvallisuutta ja viittaussuhteita. Vaikka suomen kielen sanajärjestys on melko vapaa, on syytä kiinnittää huomiota viittaussuhteisiin, jottei synny koomisia mielikuvia: Viiniasiantuntijoiden maistelu voi alkaa. Ostin eilen kevättakkiin sopivan huivin, vaikka se on jo aika vanha. Kirjassa on runsaasti tehtäviä, joita ratkoessa aivonystyrät joutuvat töihin. Tehtävät ovat hyvä asia, sillä ne aktivoivat miettimään lauseita ja kielen oikeellisuutta. Näin asiat painuvat paremmin mieleen. Useimpien tehtävien vastaukset löytyvät kirjan lopusta, samoin yhteenvetona kielioppisäännöt ja taulukot. Alla oleva esimerkki kertoo, miten hieno suomen kieli on!

I wonder if I should swim around aimlessly?

Jag undrar om jag skulle simma runt omkring utan mål.

Uiskentelisinkohan?

Naapurin pihalla on kolme rapistunutta Tuijaa. 

Suomea vieraana kielenä opiskelevalle suomen kielen rakenne ja sijamuodot tuottavat varmasti paljon päänvaivaa. Uskon, että Äimän käkenä avaa myös hänelle suomen kielen saloja. Meillä suomea äidinkielenään puhuvilla on onneksi synnynnäinen kielitaju, joka kertoo miten sananvartalo muuttuu sanaa taivutettaessa, useimmiten myös tuleeko verbiin -otta, -öttä vai -oitta, -öittä -pääte. Ja onneksi on Kielitoimiston sanakirja, josta asian voi tarkistaa. Itse en ole suomen kielen ekspertti, mutta bloggaajana pyrin tietysti mahdollisimman hyvään kieliasuun ja tarkistan tarvittaessa. Luin tarkkaavaisesti, mitä päätteiden lisäämisestä lyhenteisiin ja numeroihin sanottiin. Ilmeisesti sivuutan numerotapaukset jollain kiertoilmauksella, koska ne tuntuivat oudoilta: 3:s, 3:nneksi, 3:ntena.

Kirjan monet hupaisat esimerkit huvittivat. Äimän käkenä oli hauskaa ja opettavaista luettavaa ja uskon, että kirjasta on iloa ja oppia monenlaisille kielenkäyttäjille. Itse ajattelin panna oman kappaleeni kiertoon lukiolaispojalle. Lämmin suositus!

Pojalla on iso isä. >< Pojalla on isoisä.

Suvi Kaipainen, Annamari Saure - Äimän käkenä

Graafinen suunnittelu Emmi Kyytsönen
SKS 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Oletko sivutoiminen kielipoliisi, joka korjaa kirjoitusvirheet kollegan sähköpostiviestistä ja muropaketin kyljestä? Vai tuntuvatko pilkkusäännöt ja puolipisteen syvin olemus korkeamman tason matematiikalta? Äimän käkenä on iloinen ja humoristinen kieliharjoituskirja kaikille kielestä kiinnostuneille aikuisille. 

Suomi ei ole maailman vaikein kieli, mutta yhdyssanavirheet aiheuttavat usein tahatonta komiikkaa, ja huolimattomasti asetettu pilkku voi muuttaa koko lauseen merkityksen. Kirjaan kootut tehtävät keskittyvät sellaisiin kielen ilmiöihin, jotka tuottavat usein ongelmia. 

Sōsuke Natsukawa - Kissa joka suojeli kirjoja

Sōsuke Natsukawan Kissa joka suojeli kirjoja on ihastuttavaa kuunneltavaa kirjojen ja kirjallisuuden ystävälle. Romaanissa tapahtuu paljon mystisiä ja sadunomaisia asioita. Se on faabeli, jonka keskiössä on puhuva kissa. Pääihmishahmo on lukiolaispoika Rintaro Natsuki, joka on kasvanut antikvaarista kirjakauppaa pitävän isoisänsä luona. Nyt isoisä on kuollut ja pojan on määrä muuttaa pian kaukana asuvan tädin luokse asumaan. Natsukin antikvariaatti ei ole mikä tahansa antikvariaatti. Sen hyllyt pursuvat maailmankirjallisuuden klassikoita, joita isoisä rakasti ja arvosti. Shakespearea, Dumasia, Faulkneria ja Hemingwayta, ei tuoreita bestsellereitä eikä manga-sarjakuvia. Asiakkaita ei paljon käy ja myynti takkuaa. 

Rintaro on kuoreensa käpertynyt, sosiaalisissa suhteissa kömpelö eikä hänellä juuri ole ystäviä. Hän on alemmuudentuntoinen introvertti, joka lukee aina kun se on mahdollista. Hautajaisten jälkeen hän pinnaa koulusta, lymyilee kirjakaupassa ja pitää siellä loppuunmyyntiä. Ei auta, vaikka iloinen luokkatoveri Sayo piipahtelee kirjakaupassa usein tuomassa reissuvihkoa ja patistamassa kouluun. Ylemmällä vuosikurssilla oleva Ryota piipahtelee myös usein. Rintaro ihailee tätä, sillä tämä on älykäs, urheilullinen ja itsevarma poika, kaikessa hänen vastakohtansa. Hän itse on huomaamaton pätkä, jolla on paksut silmälasit.

Masentuneen Rintaron elämässä pilkahtaa valo, kun kirjakauppaan ilmestyy oranssiraitainen ja jadesilmäinen puhuva Tiikeri-kissa, joka siteeraa Pikku prinssiä. Kissa puhuttelee Rintaroa nuoreksi johtajaksi ja osaa vetää juuri oikeasta narusta: hän tarvitsee Rintaron apua pelastaakseen kirjoja. Seuraa useampi kirjojen pelastamiseen tähtäävä labyrinttitehtävä, joissa Rintaron on käytettävä älykkyyttään rohkeasti vastustajia vastaan. 

Kirjat opettavat myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. / Kirjoissa kuvataan paljon ihmisten ajatuksia ja tunteita. Kärsivien ihmisten, surevien ihmisten, iloitsevien, nauravien ihmisten... Päästessämme kosketuksiin heidän tarinoidensa ja sanojensa kanssa me voimme kokea asioita yhdessä heidän kanssaan ja oppia tuntemaan toisten ajatusmaailmaa. Enkä tarkoita ainoastaan lähellämme olevia ihmisiä, vaan myös täysin toisenlaisessa maailmassa eläviä: voimme tutustua heihin kirjojen kautta.

Ensimmäisessä labyrintissa kirjoja pidetään statussymboleina lasivitriineissä lukkojen takana, sillä kuka hullu tarttuisi kirjaan sen kerran luettuaan? Rintaro ei voi ymmärtää, sillä kirjoja rakastava ihminen ei vangitse niitä lukolliseen kaappiin, vaan tarttuu tuon tuostakin lempikirjaansa. Toisesta labyrintista löytyy hullu pikaluvun tutkija, joka silppuaa apulaisineen klassikoita yhden lauseen lyhennelmiksi - niitähän nykylukija kaipaa: helppoja ja lyhyitä kirjoja ja juonitiivistelmiä. Rintaro saa fiksuudellaan miehen ymmärtämään idean tolkuttomuuden: hän soittaa nopeutetusti tutkijan suosikkia, Beethovenin Oodia ilolle. Piloillehan se menee, aivan kuten lyhennetty kirjakin. Seuraa vielä koettelemus, jossa Sayo joutuu vaaraan. Rintaro tekee kaikkensa pelastaakseen tytön, sillä hän on huomannut, miten paljon tyttö hänestä välittää ja hän tytöstä. Sulkeutunut kuori alkaa rakoilla.

Ehkä isoisän henki lähetti puhuvan kissan yksinäisen ja sulkeutuneen Rintaron avuksi? Rintaro oli se, joka tarvitsi apua. Tarina on sadunomainen ja vähäeleisen japanilaisesti kerrottu. Jäähyväiset kissan kanssa olivat tuskalliset, mutta Natsukin kirjakaupassa on nyt uusi tomera johtaja. Viehättävä hyvän mielen tarina.

Sōsuke Natsukawa - Kissa joka suojeli kirjoja
Alkuteos Hon o mamoroutosuru neko no hanashi

Suomentanut Raisa Porrasmaa

Kansi Ilja Karsikas
Tammi 2021
Äänikirjan lukija Jalmari Savolainen
_____________________

Sōsuke Natsukawa (s.1978) on koulutukseltaan lääkäri. Hän on kertonut uupuneensa työssään kohtaamaansa ihmisten itsekkyyteen ja omahyväisyyteen ja haluaa siksi puhua kirjoissaan siitä, miten ihmiset voisivat kohdella toisiaan paremmin. Hänen ensimmäinen kirjansa myi puolitoista miljoonaa kappaletta Japanissa. Kissa joka suojeli kirjoja on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän

Kävelit minua kohti kantolumella kevyenä kuin pikkulintu. Komeus roikkui kasvoillasi 

väsyneenä ja nälkäisenä. Kun liikahdin juostakseni pakoon, kohotit anovasti kätesi.

 

Näin kohtaa minäkertoja Beata ensimmäisen kerran neuvostovanki Ivanin Katja Kallion tavattoman hienossa rakkausromaanissa Tämä läpinäkyvä sydän. Beatan perhe - tytär Agnes, äiti, isä ja siskot Sylva ja Harriet - palaa alkuvuodesta 1942 takaisin kotiinsa Hankoon, jonka he joutuivat jättämään kaksi vuotta aiemmin, kun Hanko luovutettiin Neuvostoliitolle. Veli Cyrus on rintamalla, samoin Harrietin mies Johan. Nyt alue ja talot on puhdistettu miinoista ja elämää yritetään aloittaa uudestaan.

Hankoon on tuotu venäläisiä, lähinnä ukrainalaisia, sotavankeja tekemään monenlaisia töitä, luomaan lunta ja purkamaan miinoja. Hangon Tulliniemessä on myös saksalaisten suuri kauttakulkuleiri Lager, jonka  kautta kulkee jopa tuhansia saksalaisia päivittäin pohjoisen rintamille tai kotiinsa lomille. Beatan isä kalastaa ja äiti löytää töitä siivoojana, sisar Harriet on rikkaissa naimisissa ja nuorin sisko Sylva päätyy lottana töihin saksalaisten leiriin. Beatalle ei vain löydy töitä, sillä hän on häpeän merkitsemä naisihminen, aviottoman lapsen äiti, jota on tyttären syntymästä asti hyljeksitty ja pidetty hulluna.

Kun minä tulin kaivolle, kaikki vaikenivat ja katsoivat kun astuin minua varta vasten levitetylle hiljaisuudelle.

 

Beata on yksinäinen ja onneton, katkerakin, kiinni tyttäressään.  Hän kiinnittyy pakkomielteisesti niihin rakkauden tunteisiin, joita tuntee pitkäripsistä sachersilmäistä Ivania kohtaan. Beata tekee tikusta asiaa ja kulkee kaupungilla, jotta näkisi edes vilauksen miehestä. Hän auttaa laivalta saapuneita, leiriin matkalla olevia saksalaissotilaita, joilta saa palkkioksi säilykkeitä ja tupakkaa - myös Ivanille. Rakastuminen viholliseen on vaarallista. Se on maanpetos.

 

Vähitellen valtasit mieleni kokonaan. Odotin, että ilmestyisit pihan perälle ja pelkäsin mitä minulle silloin tapahtuisi, tai mitä tapahtuisi sinulle. Niin vähä riittää maanpetokseen.

 

Katja Kallio tekee sota-ajan Hangon arjen ja tunnelmat eläviksi. On suomalaista sotaväkeä, tuhansittain saksalaisia ja sitten useita vankileirejä. Ja hän tekee sen satumaisen kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellä, johon Alina Tomnikovin ääni istui erinomaisesti. Beata kertaa pitkässä kirjeenomaisessa tekstissään Ivanille outoa rakkaustarinaansa ensikohtaamisesta alkaen ja kysyy aina välillä Muistatko? - hellyyttä äänessään. Hän haluaa kertoa miehelle kaiken itsestään ja Agneksen isästä, myös Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta, isovihasta ja sisällissodasta.

 

Taivas ylettyi sinä päivänä mahdottoman korkealle, ja aurinko säteili meille kauniina ja etäisenä kuin leuhka tyttö.

 

Tämän oudon ja kauniin, ehkä yksipuolisen, rakkaustarinan rinnalla sota kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Saksa on häviämässä sodan. Sisko Harriet ei odota sodan loppua ja miehensä Johanin paluuta, sillä hän ei rakasta miestään. Johanin sisko Lovisa mutkistaa lesborakkaudellaan hänen elämäänsä. Pikkusisko Sylva rakastuu saksalaiseen Werneriin ja pari miettii lähtöä Saksaan. Mutta sitten Werner muuttaa mielensä: hän on saanut tietoonsa jotain sellaista, miksi ei halua ikinä palata kotimaahansa. 

Minun kateuteni oli sillä hetkellä suuri ja tiheä kuin pensas. Hädin tuskin näin Sylvaa sen takaa. Vain hänen kyntensä pilkottivat oksien lomasta kuin rubiinit, punaisina ja kalliina ja häijyinä.

 

Tämä läpinäkyvä sydän oli minulle yksi vuoden elämyksellisimmistä romaaneista. Katja Kallio kirjoittaa hengästyttävän upeaa proosaa ja ripottelee tekstiin runsaasti yksityiskohtia ja nyansseja. Mieleltään hauraan ja herkän Beatan rakkaustarina on vaikuttava ja koskettava kuvaus sota-ajan epätoivoisesta rakkaudesta. Erilainen ja kaunis, mutta jo ennalta tuhoon tuomittu. Beata teki kaikkensa pelastaakseen Ivanin, ja käytti hyväkseen myös Sylvan saksalaisen sulhasen apua. Mutta massiivinen sotakoneisto ei ota huomioon yksilöiden rakkautta tai tunteita. 

 

Minäkin olin haaveillut sinusta ja tulevaisuudesta, mutta koskaan minulle ei ollut tullut mieleenkään suunnitella, että matkustaisin kanssasi kotikaupunkiisi. / Minä haaveilin viidestätoista minuutista kanssasi metsikössä. Viidestä minuutista, minuutista! Tai siitä että olisin saanut lausua nimesi ääneen ja puhua sinusta jollekulle.

Romaanin historiallinen tausta:

Moskovan rauhassa 1940 Suomi joutui luovuttamaan Hankoniemen ja Hangon kaupungin Neuvostoliitolle merisotatukikohdaksi 30 vuodeksi. Alueen koko oli 115 neliökilometriä ja sillä oli 400 saarta. Alueelta evakuoitiin kaikki väestö, jota sillä hetkellä oli noin 3000 henkeä. Neuvostoliitto veti kuitenkin joukkonsa alueelta 1941. Joukot jättivät jälkeensä runsaasti miinoitteita, jotka hankaloittivat siviiliväestön paluuta Hankoniemeen. Moskovan välirauhassa 1944 Hanko jäi Suomelle, Neuvostoliitolle luovutettiin Porkkala. Moskovan välirauhassa venäläiset sotavangit määrättiin palautettaviksi Neuvostoliittoon, jossa heidän vangiksi jäämistään pidettiin sotarikoksena.

 

Bloggaukseni Katja Kallion Yön kantajasta.

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän
Otava 2021
Äänikirjan kertoja Alina Tomnikov
___________________

 

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi   /   Tuijata

Katja Kallio (s. 1968) on ollut läpimurrostaan saakka maamme kiinnostavimpia kirjailijoita. Hän on kiitetty, tarkkavaistoinen ihmismielen kuvaaja, joka käsittelee tuotannossaan naisen ulkopuolisuutta ympäröivästä yhteisöstä. Moderneissa historiallisissa romaaneissaan, kuten Seilin mielisairaalasaarelle sijoittuvassa, useita palkintoehdokkuuksia saaneessa Yön kantajassa hän kuvaa epäsovinnaisten naisten kohtaloa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Taina Latvala - Torinon enkeli

Eronneet ihmiset vihaavat joulua. 

Minusta tuli yksi heistä, yhtä äkkiä kuin syksy oli muuttunut talveksi.

Taina Latvalan Torinon enkeli kuvaa niitä oudohkoja tapahtumia, joiden pyörteisiin kirjailijan oloinen minäkertoja Italiassa joutuu. Hän on 37-vuotias ja pitkä parisuhde on katkolla, koska mies toivoo kiihkeästi lasta, mutta nainen pelkää ja epäröi. Hän kaipaa irtiottoa ja pakoa joulusta. Vapaa kirjailijaresidenssi löytyykin Torinosta ja Italia tuntuu luontevalta valinnalta siksikin, että nainen on opiskellut pari vuotta italiaa työväenopistossa, simppelit fraasit sujuvat.

Residenssin johtaja Lorenzo Moravia on oikea italialainen komistus. Mies valottaa teollisuuskaupunki Torinon asemaa hyvän ja pahan magian kohtauspisteenä ja kertoo, että aikaisemmat residenssikirjailijat ovat kokeneet asunnossa outoja. Sanoo, että naisen ei missään nimessä kannattaisi lukea heidän kirjoituksiaan vieraskirjasta. Mutta tietenkin nainen lukee! Vieraskirjasta löytyy suomalaisen kollegan Taina Latvalan ja Klaus Ove Knausgårdinkin viestit. Ajatella jos Knausgård on nukkunut samassa sängyssä! Hän lukee myös Lorenzon toimittamaa, suomeksikin julkaistua teosta Hyvän ja pahan voiman kaupunki / La città contesa tra il bene e il male (Gummerus 2018) ja etsii johdatusta elämän pulmiinsa umpimähkään avatuilta Uuden testamentin sivuilta.

Minä pelkäsin että kaikki menisi pilalle, jos minusta tulisi äiti, että katuisin kaulani poikki enkä koskaan enää saisi vanhaa elämääni takaisin. Pelkäsin, että kuolisin synnytykseen ja minut haudattaisiin arkussa syvälle kylmään maahan tai poltettaisiin tuhkaksi ja heitettäisiin mereen - mutta vielä enemmän pelkäsin, että jäisin eloon, että minusta tulisi katkera vanha akka ja että alkaisin vihata Samia, koska juuri hän oli myynyt minulle vauvaidean ja puhunut minut ympäri.

 

Nainen imee itseensä kaiken sen mystisyyden, josta on lukenut ja hänen ajatuksensa kiertävät kehää äidiksi tulemisen ajatusten ympärillä. Olisiko hänestä äidiksi, menettäisikö hän vapautensa, spontaanit menot ja rennot aamunsa? On jouluaatto ja Torinossa sataa lunta. Kaupunkikävelyllään nainen huomaa kadulla pienen tytön valkoisessa mekossa, hopeiset ballerinat jalassa. Eihän hän voi tyttöä kadulle jättää, joten nainen vie vaiteliaan tytön residenssiin ja tarjoaa tälle kuumaa teetä. Jouluaatosta alkaa tytön ja naisen muutaman päivän kestävä omituinen yhteiselo.

Nykyhetken kerrontatason välissä romaanin teksti vie takaumin kirjailijan hullaantumiseen nuoreen pohjanmaalaiseen Subaru-mieheen, jolla ei ole edes kirjastokorttia! Tästä oli tullut naiselle vuosiksi romanttis-eroottis-platoninen pakkomielle, vaikka hän oli ollut kihloissa Saminsa kanssa jo neljä vuotta. Takaumat vievät myös psykologin juttusille ja lapsuuteen, jota varjostivat isän satunnaiset ryyppyputket.

Kun sanon, että minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, rajaan pois kaiken sen mitä en tahdo ajatella, olen kuin taidemaalari joka hyväksyy teokseensa vain tietyt värit, vain tietyn osan järvestä ja tietyn laiturin, sen jonka aurinko valaisee kauneimmin, ja taivaalla lentää kolme kyyhkystä, ei kaksikymmentä, taivaalla lentää kolme valkoista lintua, joiden varjot heijastuvat veteen. En puhu mitään traumasta, jota toistan teksteissäni.

Lähtökohtaisesti minua ei kiinnostanut potentiaalisen äitiyden pohdinta, mutta Latvala teki sen viihdyttävästi ja vetävästi, terävästi ja huumorilla. Hän sanoittaa vallan mainiosti kaikki ne päässä kieppuvat ristiriitaiset ajatukset, jotka tuon ikäistä lapsetonta naista saattavat painaa. Residenssivieraiden vieraskirjaan laaditut tekstit oli näppärästi laadittu ja myös lukijan vedätys mainio: mainittua Gummeruksen muka julkaisemaa teosta Hyvän ja pahan voiman kaupunki ei ole olemassakaan! Kun päässä on tuollainen maaninen vyyhti, ei ihme että nainen koki pienen Biancan niin elävänä. Vai olikohan tyttö sittenkin kummitus tai enkeli? Kait sekin maagisessa Torinossa olisi mahdollista... Loppukohtaus paikallisessa kirjakaupassa oli hieno. Siellä oli lukuilta ja Lorenzo luki eläytyen kirjailijan italiaksi käännettyä novellia, joka kertoi lapsen ja isän suhteesta.

Pelkäsin kahleita. Pelkäsin lihomista. Pelkäsin vastuuta. Pelkäsin ruuanlaittoa, soseita, vellilautasia, makaronilaatikkoja. // Kai minä halusin vain kirjoittaa, julkaista romaaneja ja tehdä teatteria, olin aina halunnut tehdä vain sellaisia asioita jotka todella sykähdyttivät sydäntäni, asioita jotka herättivät minussa aidon, kuplivan intohimon.

Taina Latvala - Torinon enkeli
Otava 2021

Äänikirjan lukija Mirja Heikkinen
______________________

Taina Latvala (s.1982) sai esikoisteoksestaan Arvostelukappale (2007) Kalevi Jäntin palkinnon. Romaaninsa Välimatka (2012) hän dramatisoi näytelmäksi Vaasan kaupunginteatteriin (2014). Ennen kuin kaikki muuttuu -teoksessaan Latvala tavoittaa tempoilevan sukupolvensa äänen.

Ett hem, ihastuttava kotimuseo Turussa

Ett hem Turussa on konsuli Alfred Jacobssonin ja hänen vaimonsa Hélènen kotimuseo. Pariskunta testamenttasi kotinsa Åbo Akademi -säätiölle ja museo avattiin yleisölle vuonna 1932  perheen alkuperäisessä kivitalossa Hämeenkadulla. Hämeenkadun talon tultua puretuksi museo siirrettiin vuonna 1965 keltaiseen empiretaloon Piispankadulle. Museossa on esillä Jacobssonien keräämiä taidekokoelmia, esineitä ja huonekaluja. 

Olimme mieheni kanssa ainoat vieraat, joten saimme asiantuntevan yksityisopastuksen museossa. Maalausten joukossa oli töitä lukuisilta Suomen kultakauden taiteilijoilta: Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Victor Westerholm ja sokerina pohjalla muutamia Elin Danielson-Gambogin ja Helene Schjerfbeckin töitä. Lämmin suositus Turussa vieraileville.

Hélène (1854–28) ja Alfred (1841–31) Jacobsson olivat tyypillinen varakas porvaripariskunta. Hélène oli kasvanut varakkaassa perheessä, ja hänet oli koulutettu ja kasvatettu hyväksi vaimoksi. Jacobssonit olivat mukana perustamassa myös Åbo Akademi -säätiötä vuonna 1917. Alfred oli menestyvä liikemies ja toimi monissa yhtiöissä, mm. Turun rautateollisuus, Höyrylaivayhtiö Bore, Turun kaakelitehdas, Turun Osakepankki ja vakuutusyhtiö Verdandi. Hélène ja Alfred menivät naimisiin vuonna 1877. Pari ei koskaan saanut omia lapsia, mutta he adoptoivat Ruotsista Kerstin-nimisen tyttären.

Kuva Mikkoau

Vasemmalla Elin Danielson-Gambogin muotokuva Kerstin-tyttärestä.

Elin Danielson-Gambogin muotokuva Jacobssonien sukulaistytöstä.

Olipa ihana nähdä tämä livenä!

Ruokasalin barokkia.

Nuoren Albert Edelfeltin kuutamoinen järvi oli upea.

Oppaan mukaan Edelfelt maalasi sen alle kolmikymppisenä.

Posliini- ja lasikokoelmien vitriinit täyttivät puoli huonetta.

Yksi Helene Schjerfbeckin varhaisimmista omakuvista, 

jonka Schjerfbeck piirsi vain 15-vuotiaana.

Museon nettisivulta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa.