Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppu laamanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppu laamanen. Näytä kaikki tekstit

2. marraskuuta 2019

Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä


Luovan henkilön elämä on keinu, 
jossa tragedia menee ja tulee viuh viuh.

Kaikki 'tuntevat' Miina Äkkijyrkän ja hänen nautaveistoksensa, ja moni muistaa myös lehdistöstä hänen raivokkaan taistelunsa Skatan tilasta. Lamppu Laamasen kirjoittama tuore elämäkerta avaa ikkunan tämän hurjan naisen sisimpään - vimmaan, herkkyyteen ja luovuuteen. Kirja on pyörremyrsky, se on raivokas ja kiihkeä kuin Äkkijyrkkä itse. Tekstiin on valittu minä-kerronta, joka ryöppyää ja rönsyilee villisti teemasta toiseen. Välillä on suoria sitaatteja Äkkijyrkän päiväkirjoista tai sanelukoneelta, välillä Laamasen hillitympää tekstiä, sekin minä-muodossa.

Jo lapsena Miina oli ADHD-sähinkäinen - siis aivan järkyttävän kamala kakara. Äidin hermot eivät kestäneet tytärtään ollenkaan: Miina joutui vasikkakarsinaan, ettei hajottaisi koko huushollia. Sanasotaa ja käsirysyä kesti 40 vuotta, kunnes Miina päätti tutustua äitiinsä. Vasikkakarsinassa vietetty lapsuus piirsi vasikat ja naudat hänen sieluunsa. Koko ikänsä Miina on puolustanut kyyttöjä, tuota alkuperäisnautaa ja ikuistanut niitä. Itse muistan Äkkijyrkän aina kun näen hänen peltilehmänsä, tilateoksen Joy, Hakaniemessä.

Vasikan riemu on mulle ikuista, se on iätöntä ja ajatonta, loputonta ja ääretöntä kun se sinkoaa kinttujaan.


Ihania vasikoita! Kuva: Auran galleria 2015

Miina on tuntenut itsensä kuvanveistäjäksi nelivuotiaasta. Piste. Äidin ja ympäristön vähättelyt ja innon littaaminen kaikuivat kuuroille korville. Karjakoksi tuli tosin ensin opiskeltua, sitten seurasi Suomen Taideakatemian koulun kuvanveistolinja. Miina on tuntenut itsensä neroksi ja superlahjakkaaksi, mutta tuntenut itsensä tyystin arvottomaksi ja mitättömäksi myös. Tämä mielen vuoristorata oli rankkaa luettavaa: hetkessä maan matosesta ja sysimustista mietteistä luovuuden euforiaan, välillä mielisairaalankin kautta. Kyllä semmoinen voimia kysyy! Miina on vahva eikä ole antanut periksi, vaan aina noussut. Kun luova vaihe on päällä, hän ei syö, ei nuku.

Pitää olla helvetin iso ja polttava roihu ja juuri siksi tämä työ on niin yksinäistä - kaikki palaa ympäriltä.

Kirjan nimessä olevat Jumala ja erotiikka ovat osuvat, sillä niistä puhutaan paljon. Miinan uskonnollisuus ja luottamus Jumalaan ja Jeesukseen voivat tuntua kadunmiehestä hämmentäviltä. Suusta pääsee kirosanoja kuin vanhalta merikarhulta, mutta luottamus korkeampaan voimaan on luja. Taivaan isä ja rukous ovat pelastaneet monta kertaa. Paljon on Miinan elämässä erotiikkaa ja miehiä ollut, mutta yksikään heistä ei jäänyt pysyväksi elämänkumppaniksi. Tässä kohtaa eivät rukouksetkaan ole auttaneet. Eikä hän enää tässä vaiheessa elämää miestä kotiinsa ottaisikaan, suhteen kyllä.

Lähtökohtana luovuuden mysteeri on yhtä taistelua, kuolijan virkaa.
...

Tavallinen perhe-elämä ja turvallisuuden elementtien hankkiminen ei ole taiteilijan päätehtävä.


Miinan elämäntarina on tällaiselle tasaisemmalle normi-ihmiselle pyörryttävää luettavaa, ja minulle mielenkiintoisinta antia olivatkin hänen kuvailunsa luovasta ihmisestä. Tasaisesta elämästä ei suurta taidetta synny, siihen tarvitaan roihuavaa sisäistä tulta.

Superego ei nouse itsestään, sitä pitää nostattaa ja sitten mennään hulluuden puolelle.

Teos on runsaudensarvi. Se kertoo Miinan lapsuudesta ja sukulaisista, opiskeluajasta ja tutuista, suuresta rakkaudesta ja muista miehistä ja taiteellisista esikuvista, esim. David Wynnestä. Kirjassa vilisee julkkiksia, sillä kyllä julkkis toisen tuntee. Miina on myös matkustellut paljon: Englannissa, Yhdysvalloissa ja moneen otteeseen Goalla, jossa hänen rakastamansa naudat kulkevat edelleen vapaina. Minua huvitti suuresti tämä Dubaissa koettu juttu:

Salissa minuun iski voimakas körttiläisseuratunnelma sillä erotuksella, että Dubaissa käytettiin iPadeja. Meidän virsien sanathan olivat kehittyneimmilläänkin pienissä, muovikantisissa kirjoissa. Lisäksi muslimien seuroissa oli iso orkesteri, meillä hanurikin olisi ollut rienausta.


Teoksessa on kaksi kuvaliitettä ja yhteenveto vuosiluvuittain Miinan elämästä ja toiminnasta kyyttöjen hyväksi.   Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä avaa hurjan ja mielenkiintoisen elämäntarinan. Paljon on Miina ehtinyt ja paljon kärsinyt - kyyttöjensä, taiteensa, miestensä, rakkauksiensa ja poliisin vuoksi. Teoksen teksti ei ehkä ole kaunokirjallisesti loistavinta, mutta se on aitoa ja Äkkijyrkän näköistä. Kuinkahan monta kertaa sana hurja bloggauksessani jo esiintyy? Mutta Miina on HURJA, HURJA nainen! Helsingin kirjamessuilla koko täpötäysi Esplanadi-lavan katsomo veisasi Miinan johdolla Herraa hyvää kiittäkää! Ja minä sain omistuskirjoitukseeni näin upean punaisen naudan ❤︎


Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä
Johnny Kniga 2019
Kustantajalta - kiitän!
_______________

Miina Äkkijyrkän elämä alkoi hurjana ja on jatkunut sellaisena jo seitsemänkymmentä vuotta. Äkkijyrkän tietä eivät ole katkaisseet mielisairaalareissut, itsemurha-ajatukset tai rankat yhteenotot poliisin kanssa. Luovuuskin on jatkunut lähes katkeamattomana: ainutlaatuisia nautaveistoksia ja -maalauksia syntyy edelleen. - Kustantaja

Miina Äkkijyrkkä (s. 1949 Iisalmi) on suomalainen kuvanveistäjä, karjakko ja perinteisen suomalaisen karjan puolustaja. Hänet tunnetaan erityisesti nauta-aiheisista veistoksistaan. Äkkijyrkälle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014. - Wikipedia
”Äiti oli kaikista pahin vastustaja. Se ajatteli, että vain fyysinen työ on oikeaa työtä. Mutta isä sanoi aina, että sinusta tulee taiteilija.” / ”Iisalmessa minua pidettiin kummajaisena, jolla oli oudot vaatteet ja aatteet, mutta Helsingissä olin omieni joukossa. Ristiriita oli vain siinä, että ympäristö oli erilainen kuin se, mihin olin tottunut. Ahdistuneena hakkasin kivitalojen seiniä rystyset verillä.”

8. huhtikuuta 2018

Dave Lindholm - Sanat #runosunnuntai



Toisessa postauksssa Nippernaati #2 - Runot.

Dave Lindholm on uskomattoman tuottelias sanoittaja, kitaristi ja muusikko. Täällä listaa hänen tuotannostaan. Vuonna 2006 Lindholm sai säveltaiteen valtionpalkinnon pitkästä ja tinkimättömästä urastaan. Tällöin tuli kuluneeksi 35 vuotta Lindholmin ensilevytyksestä. Vuonna 2009 hän sai Juha Vainio -palkinnon ja vuoden 2011 Emma-gaalassa Erikois-Emman. Häntä luonnehdittiin näin: Aito bluesmies, suomalaisen bluesin ja rockin peruskallio.

Olen aina pitänyt Lindholmin persoonallisesta äänestä, tyylistä ja hänen musiikistaan, joten oli aivan pakko tutustua tähän teokseen. Kävin myös kuuntelemassa Lindholmia Helsingin kirjamessuilla. Sanat sisältää kaikki muusikon suomenkieliset sanoitukset vuosilta 1972 - 2016, ja niitä on parisen sataa. Sanoitukset on jaettu kolmeen osioon: Rakkaus +, Rakkaus - ja Elämä. Hidas & Nopee. Ryhmittely olisi voinut olla myös kronologinen ja levytyskohtainen. Näin sanoja olisi ollut kätevä pitää esillä levytyksiä kuunnellessa. Sanoitusten aakkosellinen hakemisto on kyllä, mutta plaraamiseksihan se menee.

Sanoituksia lukiessa tuli hiukan häkeltynyt olo. Lindholmin sanoitukset kaipaavat mielestäni ympärilleen ehdottomasti laulajan äänen, kitaran ja sävelen. Laulettaessa puhekieli ja slangi toimivat niin upeasti, pelkkänä lyriikkana eivät niinkään. Mutta on hienoa että Lindholmin sanoitukset on saatu talteen yksiin kansiin, suorastaan kulttuuriteko. Ehkä vielä saadaan kerättyä kirjaksi englanninkielisetkin sanoitukset, joita on toinen mokoma.

Kirjassa oli paljon tuttujen laulujen sanoja, mutta myös itselleni outoja. Siteeraan tässä kokonaisuudessaan minua erityisesti puhutellutta sanoitusta Voinko jättää kyyneleet pöytään vuodelta 2009. Kun kuuntelee laulun ja samalla seuraa sanoja, huomaa miten hienosti Lindholm fraseeraa ja painottaa. Teksti herää eloon aivan huikealla tavalla.

Silmästä silmään
sen tiedät
mielessäs on muu
aika on mennyt
menee vähiin
aika loppuu

Et halua päättää
toivot vain ett haihtuisin pois
päätin tämän ja se pitää
elämä yksin alkaa

Voinko jättää kyyneleet pöytään?
Niit ei oo syytä pyyhkii
eihän ne häiritse ketään
en tarvii niitä enää

Rauhaa, rauhaa sitä kaipaan
Ketään ei voi pakottaa rakastamaan
ymmärrän sen taas

Voinko jättää kyyneleet pöytään?
Niit ei oo syytä pyyhkii
eihän ne häiritse ketään
en tarvii niitä enää

Aikaa, aikaa nyt sitä taas on
Valheen ajan tuolla puolen näen uuden huomisen

"Vuonna 1972 ilmestyneestä ensilevystään alkaen Dave Lindholm on näyttänyt, mihin suomenkielinen laululyriikka taipuu. Kaikkihan me muistamme mm. nämä: Pieni & hento ote, Sitähän se kaikki on, Annan kitaran laulaa vaan, Joo, joo, mä rakastan sua... Vuonna -52 syntyneen Lindholmin perhe oli ruotsinkielinen, mutta hän on kirjoittanut tuotantonsa suomeksi ja englanniksi."

Dave Lindholm
Sanat, Sitähän se kaikki on
Toim. Timo Ernamo, Lamppu Laamanen ja Anne Nåhls
Johnny Kniga 2017
Kustantajan lukukappale - kiitos


Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.
❤︎
Harmaasusi
Tuija luki Olli Sinivaaran Purkautuvan sataman
Estherin herkkä kuva & runo
Heidi luki Kaisa Ijäksen Aurinkokellon