Arturo Pérez-Reverte - Eva

Eva on Pérez-Reverten Falcó-sarjan kakkososa. Ensimmäinen on juuri ilmestynyt suomeksi nimellä Vakooja (Like 2018). Tässä linkki  Kirjaluotsin postaukseen; Takkutukka taisi viihtyä hiukan paremmin Falcón matkassa... Mutta nyt Evaan.

Kirjan miljöö on kiehtova 30-luvun lopun Tanger, vakoojien, salakuljettajien ja varjoissa viihtyvien hämärämiesten kansoittama kaupunki, jossa itä ja länsi kohtaavat. Tangerista muodostettiin jo 20-luvulla kansainvälinen, puolueeton alue, jossa vallan jakavat Ranska, Britannia ja Espanja. Kullakin maalla on kaupungissa omat konsulinsa, lennättimensä ja lehtensä. Kylmäverinen Falcó palvelee tällä erää Francon kansallismielisiä ja saa tehtäväkseen kaapata Tangerin satamaan ankkuroidussa laivassa, Mount Castlessa, majailevat kolmekymmentä kultaharkkotonnia tulevalle diktaattorille.

Tästä on kyse:
Espanjan sisällissota autioittaa maata vuonna 1937 ja Francon joukot etenevät. Tasavaltalaiset ovat laivanneet Espanjan keskuspankin kullan tarkoituksenaan kuljettaa se turvaan Venäjälle. Mutta seitsemän kuukautta myös Mussolinin laivoja Välimerellä pakoiltuaan Mount Castle etsiytyi turvaan Tangerin satamaan. Laivalla on nyt väliaikainen turvapaikka, mutta sen on nostettava ankkuri pian. Viereisessä laiturissa kyttää Francon sotalaiva, Martín Álvarez, joka hyökkää heti kimppuun kun kultalasti liikahtaa avomerelle. Kulta, vastapuolten merikapteenit ja heidän kunniansa ovat keskeisen draaman ainekset. Kumpikin merikapteeni, Quiros ja Navia, ovat ylpeitä laivastaan ja miehistöstään, mutta toisen on tuhottava toinen miehistöineen kaikkineen. Keksiikö Falcó juonen, jolla ihmishenget pelastetaan ja kulta saadaan 'kotiin'? 

Falcó on noin nelikymppinen espanjalainen keikari ja kylmäverinen agentti. Hän nauttii huippupalkkaa ja asuu viiden tähden hotelleissa. Pukeutuminen on moitteetonta, tummat hiukset suittu kiiltävällä hiusvahalla taakse; ylellisyys miellyttää ja kalliit cocktailit. Kauniit naiset ovat miehen heikkous, ja heitähän kaatuu. Koko hämäräperäinen maailma Istanbulista Meksikoon on ollut Falcón leikkikenttänä jo parikymmentä vuotta. Hän on kasvattanut silmät selkäänsä eikä epäröi hyökätä ja tappaa kuin susi. Häikäilemättömyys on noissa piireissä ainoa tapa säilyä hengissä. Ainoa 'vika' tuntuu olevan ajoittain ilmaantuva migreeni - niin, ja naiset, jos heidät viaksi lasketaan.

Kultalastiaan suojelevassa tasavaltalaislaivassa Mount Castlessa majailee myös kolme NKDV:n agenttia, heidän joukossaan huippuvakooja, vaarallinen bolsevikki Eva Neretva, jonka kanssa Falcólla on ollut sutinaa ja jonka hengen mies on pari vuotta sitten pelastanut. Kumpi nykyisessä leikissä on kissa, kumpi hiiri? Falcólla on Tangerissa useitakin apureita: absinttia naukkaileva ja hassista poltteleva viisikymppinen Moira, dekadentin homon perikuva Paquito, nuori morsettaja Villarueba sekä paksukainen Rexach. 

Pérez-Reverte kirjoittaa tykittävällä tyylillä lyhyin lausein. Toki niihin sisältyy terävää kovaksikeitetyn dekkarin tyylistä dialogia ja kylmää bogartmaista huumoria - mutta. Ensimmäiset 200 sivua tuntuivat pitkästyttävältä johdannolta. Sitten tapahtui jotain outoa: tarina otti kierroksia ja kirjoitustyyli rikastui. Olin loppukirjan Falcón vietävissä. Naisjuttuja oli odottamaani vähemmän, sen sijaan paljon pohdiskelua aatteista, fasismi vs kommunismi, ja tottakai toimintaa, verta ja fyysisyyttä. Hienointa minusta oli noiden kahden eri puolia edustavan merikapteenin keskustelut.

Näin Pérez-Reverten kerronnan kuvina: sumuinen Tangerin satama levittäytyi eteeni ja kuljin eksyen kapeilla ja jyrkillä kujilla ja värikkäissä Medinan basaareissa. Tästä saisi hienon elokuvan. Linkkaamassani haastattelussa kirjailija tosin sanoo, ettei filmaussuunnitelmia toistaiseksi ole. En voi kertoa juurikaan juonesta, sillä eiköhän tämä suomenneta pian. Kerron sen sijaan pari minua huvittanutta pientä yksityiskohtaa:

• Falcó ja Eva pyörivät maassa kaameassa käsirysyssä, kyseessä on tapa tai tule tapetuksi -tilanne. Pyssyt ovat lennähtäneet jonnekin kauas, aseina ovat paljaat nyrkit. Evan takoessa huohottaen Falcón rintaa miehen päällä, miehen yllättää mahtava erektio.

• Kun Falcó ja Paquito etsivät turvaa Moiran talosta henkihieveriin hakattuina, Falcó esittelee ystävänsä naiselle sanoen lakonisesti: Éste es mi amigo, y tampoco baila. - Tämä on ystäväni eikä hänkään tanssi.

Että sellaista. Alun tuskastuminen vaihtui lopulta mukiinmeneväksi viihteeksi. Kovaksikeitettyjen dekkareiden, agenttien ja vakoojien ystävälle Falcó on mainio valinta.

Samoihin Espanjan sisällissodan vuosiin ja Tangeriin sijoittuu myös ennen blogiaikaa lukemani María Dueñasin El tiempo entre costuras, suomennettu nimellä Ommelten välinen aika (Wsoy 2013). Tästä on toteutettu myös hieno Tv-sarja.

Sangre, sexo y espías en la Medina - Verta, seksiä ja vakoojia
Tässä espanjankielisessä artikkelissa kirjailija kertoo heittäytyneensä sankarinsa nahkoihin: 'Olen ryhtynyt tupakoimaan uudestaan ja käyttäydyn kuten hän: luen samaa, syön samoin ja ajatttelen kuten hän'. Tangerista Pérez-Reverte sanoo että se on 'käärmeiden ja susien pesä, jossa Falcó pelaa uhkapeliä elämällään, viettelee, rakastaa, tappaa ja juonittelee.'

Tánger es un nido de víboras y lobos, en el que Falcó vuelve a jugársela, a seducir, amar, matar e intrigar. He vuelto a fumar para comportarme como él; leo que leía, como lo que comía y pienso lo que pensaba.

PS Likestä kerrottiin, ettei toistaiseksi ole suomennosta suunnitteilla.

Arturo Pérez-Reverte

Eva
Alfaguara 2017
***
Kirjastosta

Arturo Pérez-Reverte - El pintor de batallas

Tämä kirja on julkaistu suomeksi nimellä Taistelumaalari. Entinen sotavalokuvaaja Andrés Faulques on 30-vuotisella urallaan kiertänyt maailman kaikki kauheimmat kriisipesäkkeet, ja saanut työstään useita kansainvälisiä lehtikuvapalkintoja. Maailmalla kiertelyn ja valokuvaamisen jätettyään Faulques on eristäytynyt 1700-luvulta peräisin olevaan pyöreään vartiotorniin jonnekin Espanjan rannikolle. Huoneen rapautuville seinille hän luo jättimäistä ja loputonta pahuuden freskoa, siirtää siihen kaiken taistelukentillä näkemänsä ja taiteen vanhojen mestareiden töistä oppimansa. Näky on jo surrealistinen vaikka fresko ei olekaan vielä valmis: 3 metriä korkea 360 asteen jatkuva kehä, jossa sodan kauhut kiertävät toinen toistaan, vuosisadat toisiinsa sulautuen.

Kiertely sotapesäkkeissä, sodan ja kuoleman kauhujen läheltä katsominen on vienyt illuusiot elämästä. Faulquesista on tullut omaan maailmaansa vetäytynyt erakko.  Miehen on nujertanut myös rakastettunsa Olvidon traaginen kohtalo.  Heille annettiin vain kolme yhteistä rakkauden ja intohimon vuotta; kolme vuotta he kiertelivät yhdessä maailmaa, niin taidemuseoissa kuin sota-alueilla.

Vieraita ei juuri käy, mutta eräänä päivänä paikalle saapuu kroaatti Ivo Markovic, jonka elämän Faulquesin Jugoslavian hajoamissotien aikana ottama valokuva tuhosi. Markovic on katkera, ja etsinyt pakkomielteisesti Faulquesia kymmenen vuotta tappo- ja kostoaikeissa. Hän syyttää Faulquesia siitä, mitä hänen vaimolleen ja pienelle pojalleen tapahtui - vain siksi että Faulquesin ottama valokuva teki Markovicista maailmankuulun. Nämä kaksi tapaavat toisensa lähes päivittäin ja keskustelevat syvällisiä sodan olemuksesta, maailman julmasta logiikasta ja ihmisestä ääritilanteissa.

Kahden miehen silmin nähtynä sota on erilainen. Mutta yhtä kaikki se todistaa ihmisen julmuudesta, maailman kaaosmaisesta luonteesta ja sattumasta. Pérez-Reverten luomat keskustelut ovat filosofisia, älykkäitä ja totuutta etsiviä; hän kuvaa sodan julmuuksia niin häikäisevän realistisesti että pahaa tekee. Erityisen paljon kerrotaan Jugoslavian hajoamissodista 1990-luvulla. Kirjailija on myös paneutunut perinpohjin taiteeseen kautta vuosisatojen, samoin kuin myös oikeiden sotakuvaajien valokuviin.

Vaikuttava kirja, kaunis kieleltään, mutta ei kevyt ollenkaan. Itselle tuli mieleen todellisten sotakuvaajien elämä, miltä se tuntuu ja mitä jälkiä se jättää; ja kuinka monta heistä on menehtynyt totuutta suurelle yleisölle tallentaessaan. Itse en juuri katso mediassa sotavalokuvia, mutta muistan napalmitytön Vietnamin sodan ajoilta. Tuo kuva teki sekä mallista että kuvaajastaan maailmankuulut ja on syöpynyt miljoonien ihmisten silmien verkkokalvolle.

Pérez-Reverten teksti oli kaunista ja keskustelun dialogit jännitteisen paljaita, teräviä. Surullista luettavaa, ihmiskunta ei tunnu koskaan muuttuvan. Faulquesin muistoissa rakkaus Olvidoon soi kaihoisaa ja hienovireistä kauneutta Venetsiassa kaiken lohduttomuuden keskellä.

PS
Minua muuten häiritsi ja mietitytti yksi juttu. Pérez-Reverte kutsuu koko ajan päähenkilöään  Faulquesia taistelumaalariksi, ei nimeltä. Suomeksihan se vielä menee, mutta on espanjaksi pitkä - el pintor de batallas. Aivan sama tyyli hänellä oli teoksessa Kohtalokas tango. Sen salonkitanssija Max Costaa kirjailija ei kutsunut koskaan nimeltä vaan käytti pitkää ilmaisua el bailarín mundano. Minusta tämä tyyli jotenkin etäännyttää lukijaa hahmosta. Tämmöisiä mietteitä lopuksi.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Marika, Margit, Satu

Arturo Pérez-Reverte 

El pintor de batallas

Alfaguara 2006

****

Kirjastosta

Suomennettu nimellä Taistelumaalari / Like 2007

Arturo Pérez- Reverte - El tango de la guardia vieja

Arturo Pérez-Reverte on minulle uusi espanjalainen kirjailijatuttavuus, jolta on suomennettu lukuisia teoksia. Tämä on julkaistu suomeksi nimellä Kohtalon tango, sananmukaisesti Vanhan vartijan tango. Kohtalokkuutta toki tässä epätavallisessa rakkaustarinassa on riittämiin. Nykyhetken tapahtumat sijoittuvat vuoden 1966 Sorrentoon, kaksi aikaisempaa aikatasoa vuoden 1928 Buenos Airesiin ja vuoden 1937 Nizzaan.

Nykyajassa harmaaohimoisen Max Costan charmi jo hiipuilee, yli kuudenkympin ikä painaa.  Entisenä salonkileijonana hän tuskailee itsessään näkyviä vanhenemisen merkkejä. Nyt on tyytyminen tylsään, mutta turvattuun herra Hugentoblerin autonkuljettajan rooliin. Mutta menneisyys on ollut värikäs kuin seikkailuromaanin sankarilla - herrasmieshuijari, varas, vakooja, mutta ennen kaikkea ammattimainen naisten tanssittaja valtameriä kyntävillä luksusaluksilla ja loisteliaissa yökerhoissa. Komea ulkomuoto ja maailmanmiehen käytöstavat veivät Maxin gigoloksi ylellisyyksien keskelle surkeasta Buenos Airesin slummista. Vaurautta tuli, mutta se myös meni.

Vuonna 28 S/S Cap Polonian parketilla tanssittu kiihkeä tango vei Maxin yhteen rikkaan ja hienostuneen Mechan kanssa. Tämä oli kaunis ja elegantti, maailmankuulun espanjalaisen säveltäjän vaimo. Kiihkeä intohimo vei näitä kahta pienen tuokion aviomiehen valvovan silmän alla, mutta tiet erosivat. Vuoden 37 Nizzassa näiden kahden mutkikkaat elämänpolut kohtasivat jälleen tuon ajan kuohuvien poliittisten tapahtumien keskiössä. Intohimo oli tallella, ikäänkuin erottavia vuosia ei olisi ollutkaan.

Hypätäänpä taas nykyaikaan ja Sorrenton suureen shakkitapahtumaan, joka on esinäytös tulevaan Dublinin maailmanmestaruusotteluun: venäläinen Sokolov vs chileläinen Keller. Ja kuinka ollakaan, paljastuu että Keller on Mechan 28-vuotias poika. Jos hiukan laskee vuosilukuja, arvaa jo mikä on kirjan ns. yksi suuri juoni.

Pidän kyllä tämän tapaisista seikkailuromaaneista, mutta nyt Pérez-Reverten tarinointi ei vetänyt ollenkaan. Kirjassa on vähän vajaa 500 sivua, ja jännite oli löysää suurimmaksi osaksi. Vain muutamia kohtauksia luin ns. ahmien. S/S Cap Polonialla alkanut elegantti hakkailu kiihkeine tangoineen ja tutustuminen alkuperäisen eroottisen tangon alkulähteille Buenos Airesin pahamaineisissa slummikapakoissa oli kiinnostavasti kirjoitettu. En oikein saanut otetta Nizzan vakoilujupakastakaan, vaikka esim. Espanjan sisällissotaa käsittelevät kirjat kiinnostavat. Sorrenton sakkitapahtuman käänteet olivat aika uskomattomia.

Hienosti kirjailija kuvasi menneeen ajan lumoa, tuon yläluokan dekadenttia elämäntapaa. Napoliin ja Ranskan rivieralle alkoi tehdä mieli.... Mutta kokonaisuutena ei ollut minun mieleeni tämä Pérez-Reverten kirja, Taistelumaalaria taidan jossain vaiheessa kokeilla.

Tätä mieltä olivat Marika, Tuija

Arturo Pérez-Reverte
El tango de la guardia vieja
Alfaguara 2012
**
Kirjastosta
Ilmestynyt suomeksi nimellä Kohtalon tango / Like 2014

Netistä bongattua

Una pareja de jóvenes apuestos, acuciados por pasiones urgentes como la vida, se mira a los ojos al bailar un tango aún no escrito, en el salón silencioso y desierto de un transatlántico que navega en la noche. Trazando sin saberlo, al moverse abrazados, la rúbrica de un mundo irreal cuyas luces fatigadas empiezan a apagarse para siempre.

Un extraño desafío entre dos músicos, que lleva a uno de ellos a Buenos Aires en 1928; un asunto de espionaje en la Riviera francesa durante la Guerra Civil española; una inquietante partida de ajedrez en el Sorrento de los años sesenta...

El tango de la Guardia Vieja narra con pulso admirable una turbia y apasionada historia de amor, traiciones e intrigas, que se prolonga durante cuatro décadas a través de un siglo convulso y fascinante, entre la luz crepuscular de una época que se extingue.