Sinikka Vuola & Tommi Melender - Maailmojen loput

Jokainen kirja on oma maailmansa. Maailmojen loput kertoo näistä romaanitaiteen maailmoista, niiden aluista, keskikohdan huippukohdista ja erityisesti lopuista. Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin syväluotaava esseekirjeenvaihto oli huippukiinnostavaa luettavaa, sillä molemmat kirjailijat avaavat itseään nautittavasti sekä lukijana että kirjoittajana. Kirjoittamista harrastavalle tai kirjailijaksi aikovalle kirja on must ja korvaa jossain määrin kirjallisuuden live-opetusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Myös minulle ei-kirjoittavana lukijana avautui aivan uusia näköaloja kirjailijantyön moniin pohdinnan paikkoihin.

SV ja TM peilaavat kirjan ja kirjallisuuden olemusta varsin monelta kantilta, mikä antaa uusia tapoja tarkastella romaania ja lukukokemustaan. Molemmat sanovat jättävänsä kirjan surutta kesken, jos muutamat kymmenet alkusivut eivät viettele. Itse olen kirjabloggaajana sitkeä lukija; haluan katsoa miten kirja kehittyy ja mitä mahdollista lumoa se sittenkin tuo. Toki itseltäkin jää kirja silloin tällöin kesken. Molemmat kirjailijat sanovat myös lukevansa lempikirjojaan uudestaan ja uudestaan. Tätä tapaa minulla ei ole, vain Westön teoksen Missä kuljimme kerran olen lukenut kolme kertaa.

Käytän omatekoista käsitettä saturaatiopiste, (...) siitä, mitä monelle romaanille vaikuttaa tapahtuvan puolivälin jälkeen. Niillä main lukijalle alkaa valjeta, että romaani on jo paitsi näyttänyt myös monessa tapauksessa käyttänyt keinonsa ja romaanin kielellisenkin ilmaisun mahdollisuudet alkavat umpeutua. Voisi puhua myös romaanin sulkeutumisvaiheesta, joka edeltää varsinaista loppua. - SV

Monissa romaaneissa olen aistinut loppujaksoissa hosumisen tuntua: virkkeet muuttuvat pelkistetymmiksi, rytmi kiivaammaksi, tilanteet asetelmallisemmiksi. Syntyy vaikutelma, että kirjailijalla on ollut kiire pysyä julkaisuaikataulussa. Romaanin keskijaksot ovat syvää ja rikasta proosaa, mutta loppujaksot rullaavat edeltävän tekstimassan synnyttämällä energialla luomatta uusia merkitystasoja. - TM

Saturaatiopisteen käsite oli minusta erittäin kiinnostava ilmiö, jota puitiin molempien kirjailijoiden taholta melko laajaltikin. Se on piste, jossa kirjailijan innostus alkaa hiipua, hän kokee kyllästymistä ja aikataulutkin kenties painavat. Tai sitten hän ei pysty irrottautumaan rakkaaksi käyneestä teoksestaan, vaan jatkaa ja jatkaa. Irrottautumisen vaikeudesta voi kieliä mm. epilogi, jonka luoman kaksoislopetuksen vaarana on vesittää lukijan lukukokemus. Varmasti moni on minun laillani tähän ilmiöön termiä tuntematta törmännyt. Alun ihastus ja haltioituminen vaihtuu hämmästykseen: mitä ihmettä nyt, mistä syystä kirjailija päästi siihen asti huippuhienon teoksensa lässähtämään. Erityisesti näitä pettymyksen tuottavia viimeisiä sivuja ja loppuratkaisuja löytyy dekkareista, mutta on niitä romaaneissakin. Itse muistan hämmästelleeni teoksen loppupuolen käänteitä esim. näissä teoksissa: J. P. Delaney - Edellinen asukas, Evie Wyld - Kaikki laulavat linnut ja Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Pienoinen onnahtaminen tapahtui myös Murakamin uusimmassa Komtuurin surmassa, jossa loppupuolen töks töks tekstiä oli tuskaisaa lukea. Saturaatiopisteen vaikutus ei rajoitu siis ainoastaan juoneen, vaan se näkyy selvästi myös kielessä. Ilmaisu kapenee eikä tunnu niin hiotulta kuin alkuosan teksti, joka on ehtinyt käydä läpi enemmän stilisointikierroksia.

Kirjan loppupuolen 30 kirja-arviota olivat myös kiinnostavia. Luin toiseen kertaan arviot niistä teoksista, jotka itselläni olivat tuoreessa muistissa, kuten Hang Kangin Vegetaristi ja Rosa Liksomin Everstinna. Harmikseni hyvin kauan sitten lukemieni teosten nyanssit ovat vaipuneet unohdukseen ja montaa esitellyistä teoksista en ole lukenut ollenkaan. Kiinnostavaa olisi lukea ne ja peilata omaa lukukokemusta SV:n ja TM:n vastaavaan.

Maailmojen loput pitää sisällään niin valtavan hienon kirjon huomioita kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, että teokseen on palattava monta kertaa. Uskon, että uusilla lukukerroilla esseistä löytää aina uutta kiinnostavaa. Uskon oppineeni paljon lukijana ja uskon vastaisuudessa tutkailevani teosten alkuja ja loppuja entistä tarkemmin silmin. Olen aiemmin nimittäin nauttinut kirjoista vain kokonaisuutena, kiinnittämättä suuremmin huomiota alku- ja loppulauseisiin; muistan ihailleeni erityisesti vain Raymond Chandlerin upeita novellien aloituksia - joten analysoivampaan lukemiseen voisin hyvinkin pyrkiä. Kiitän molempia kirjailijoita avartavasta, opettavasta ja upeasta lukuelämyksestä!

Sinikka Vuola & Toimmi Melender

Maailmojen loput. Kirjoituksia romaanitaiteesta

Wsoy 2018

ERITTÄIN KIINNOSTAVA *****

Lukukappale kustantajalta - kiitän

_______________

Muualla: Tekstiluola, Tuijata,

Minkä vuoksi romaanin päättäminen on niin vaikeaa? Miksi ja miten loistavienkin kirjojen lopetukset usein epäonnistuvat? Teos sisältää kirjailijoiden esseedialogin sekä 30 pienoisesseetä romaanien lopetuksista. Maailmojen loput on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.

Tommi Melender - Ranskalainen ystävä

Mediapersoona Joel Raento on haluttu julkkisluennoitsija ja rikastunut esiintymisillään ja kirjallisilla tuotoksillaan - mm. hänen näytelmänsä Penisdialogeja on ollut ohjelmistossa ympäri Eurooppaa. Ystävänsä Magnuksen kanssa Joelilla on firma, joka kehittelee kaikenmaailman tositeeveeformaatteja eri kanaville. Mummon kuolema on sysäys identiteettikriisille, minkä seurauksena Joel jättää kotimaan kuviot, julkisuuden ja matkaa Ranskaan Flaubertiansa tutkimaan.

Joel päätyy luotaantyöntävään Aronvillen pikkukaupunkiin, jonka ihmiset ovat hänestä tolloja, sisäsiittoisia ja vastenmielisiä. Lisäksi paikalliset suhtautuvat tulokkaaseen nuivasti. Erakkomaisuuteensa ja ihmisvihaansa kääriytynyt kirjailija ottaa kotiinsa loukkaantuneen koiran. Yllätyksekseen koirasta on hänelle paljon iloa ja hän kiintyy siihen. Ehkä eläimestä on helpompi välittää kuin ihmisistä...

Koko Aronvillen iljettävyys kulminoituu Falloux-nimisessä, paholaiseksi julistautuneessa gangsterissa. Falloux hallitsee paikallista alamaailmaa, harjoittaa ihmiskauppaa sekä vaatii suojelurahoja yrittäjiltä. Yksi gangsterin uhreista on Marcel, koko ikänsä marginalisoituneena elänyt ex lehtori, nykyinen kuljetusyrittäjä. Joel ja Marcel tunnistavat toisissaan sukulaissielut ja ystävystyvät.

Tiesin jo ennalta, että Melender on kirjoittanut Ranskalaisen ystävän ihmisvihaajakaudellaan. Hän on tunnustanut ahmineensa esikuvaansa Flaubertia pakonomaisesti - ja se näkyi. Kovin ylistäviä sanoja ei ihmiskunnalle herunut. Kirjassa pursuivat alamaailman silmitön väkivalta, islamistiset terroristit, ihmiskauppa, raiskaukset sekä uskon ja uskonnon pohdinnat. Viittauksia ranskalaisiin kirjailijoihin oli paljon.

Melenderin teksti oli taas kerran loistavaa, purevaa ja sarkastista. Tosin joitain osia voisi luonnehtia jormaproosaksi tai äijälitiksi. Melender tutki silmittömän pahuuden olemusta Fallouxin hahmossa sekä uhrin osaa Marcelin elämäntarinassa. Mitä jäi käteen? Vähempikin julmuus olisi riittänyt todistamaan että maailma on paska paikka. Melender julkisti kaipuunsa 50-luvun rauhallisempaan ja hitaampaan elämäntyyliin, jolloin ihmisten täytyi olla onnellisempia. Tuolloin ei ollut kymmeniä tv- ja uutiskanavia eikä somea pauhaamassa kakofonisesti informaatiosaastettaan.

Kun tässä nyt on tullut CNN:ää katseltua Yhdysvaltain presidentinvaalien tiimoilta, siteeraan huumoripläjäyksenä - valitettavasti pitkähkön! - katkelman tavasta, jolla CNN:n reportteri ohjeistaa Joelia haastatteluun järkyttävien alamaailman listimisten jälkeen. Joel ilmoitti nimekseen Thompson Sunderlandista, nimen joka oli hänelle jäänyt mieleen jostain graffitikirjoituksesta:

Äänestäsi kuultaa suru. Se on hienoa. Pidä se. Itkeä sinun ei tarvitse. Olet kotoisin Sunderlandista eivätkä Sunderlandista kotoisin olevat miehet itke. He juovat olutta, heittävät tikkaa ja intoilevat jalkapallosta. He ovat raavaan rehellistä porukkaa eivätkä mitään kaunosieluja. He järjestävät pierukilpailuja ja kaatavat raakaa viinaa sammuneiden kavereidensa kurkkuun. Puolet heistä luulee, että Aristoteles on persettä tarkoittava slangisana. Mieti tätä. Mieti kotikaupunkiasi. Mieti Valon stadionilla hoilaavia fanilaumoja. Hae oikeanlainen suru. Anna sen näkyä. Ei haittaa, jos pystyt loihtimaan itsestäsi hitusen raivoa. En tarkoita, että uhkuisit kostoa, mutta tee selväksi, millaista inhoa tunnet, kun viattomia eläimiä tapetaan. Inho on hyvä lisämauste suruun. Kunhan et anna sen tukehduttaa surua. Tuntuuko, että osaat pitää sen hallinnassa? Hienoa. Annetaan mennä.

Blogeissa toisaalla: Elina / Luettua elämää, Inahdus

Tommi Melender

Ranskalainen ystävä

Wsoy 2009

****

Kirjastosta

Tommi Melender - Kylmä sota

Eletään keskellä talouskriisiä, Lehman Brothers on päästetty konkurssiin ja Islannin talous on romahtanut. Huippuekonomisti ja talouden tutkija Vertti Harmaja joutuu onnettomuuteen Reykjavikissa: joku katkeroitunut kansalainen räjäyttää hulppean katumaasturin kadulla juuri kun Vertti kulkee ohi. Hän kolauttaa päänsä ja saa jonkunlaisen aivovamman. Aivovamman myötä hänen omakin elämänsä syöksyy kriisikierteeseen.

Vertti on introvertti tutkija, jolla ei ole sisäistä elämää. Hän osaa analysoida lukuja mutta ei tunteita. Hän linnoittautuu työhuoneeseensa tutkimustensa äärelle ja pomon edellyttämä julkisuushakuisuus rassaa. Toimittajavaimo Ulrika puolestaan on ulospäin suuntautunut kiipijätyyppi. Samoin jo opiskeluajoilta peräisin oleva ainoa ystävä Holger.

Aivovamman myötä sairaslomalla ollessaan ristiriitaiset ajatukset valtaavat Vertin mielen. Hän pohtii rakastaako vai vihaako vaimoaan, rakastaako vaimo häntä, riidat ja erimielisyydet ovat arkipäivää heidän välillään. Erilaiset paniikit ja pakkotoiminnot valtaavat Vertin: vasen ranne on raavittava verille ja huudettava pakonomaisesti aivoihin pesiytyneet kirosanat julki - Tourette-potilaan tapaan.

Melender kirjoittaa loistavasti Vertin päänsisällöstä ja kamppailusta omituisen oireistonsa keskellä. Kirjailijan hyvä talouselämän asiantuntemus tulee myös laajalti esiin. Melko omituisia sivupolkuja käytettiin tarinan höysteenä. Omassa tuttava- ja ystäväpiirissäni ei ole onneksi Holgerin tapaisia sovinistisia rääväsuita enkä naisena osaa muutenkaan asettua heidän kyrvittelymaailmaansa.

Loistava osoitus taas kerran Melenderin kirjailijankyvyistä. Tosin aihepiiriltään Kylmä sota ei itseäni kovasti kiinnostanut enkä oikein ymmärtänyt miksi Melender ymppäsi tähän kirjaan niin monenmoista.

Blogeissa toisaalla: Kirjapolkuni, Omppu

Tommi Melender
Kylmä sota
Wsoy 2014
**
Kirjastosta

Tommi Melender - Onnellisuudesta

Pidän suotavana, että onnellisuudesta kertovat ajatuksiaan 

muutkin kuin pulla suussa puhuvat elämäntaitogurut.

Melender sanoutuu jyrkästi irti elämäntaitoguruista. Hän kertoo ajatuksiaan onnellisuudesta määrittelemättä tarkasti mitä se hänen mielestään on. Hänen mielestään ihmisen minuus voi suuntautua karkeasti ottaen kahtaalle: joko itseymmärrykseen tai ulkoisiin päämääriin - eli rahaan ja rikastumiseen. Melenderiä kiinnostaa enemmän sisäinen tie.

Kirja on jaettu kolmeen lukuun, jotka ovat talous, kulttuuri ja urheilu. Lisäksi lopusta löytyy epilogi Melankolian puolustus. Poimin näistä muutamia aiheita.

Miljardien onnellisuusbisnes ja elämäntaitogurut

Kaikkihan me haluamme olla onnellisia? Markkinat pursuavatkin amerikkalaistyylisiä elämäntaito-oppaita ja onnellisuusseminaareja. Guruja Vincent van Pealesta Wayne W Dyerin kautta omaan Sarasvuohomme. Tämä positiivisuuskultti pelaa yritysmaailman ja markkinatalouden pussiin. Melender kokee tämän positiivisuushypetyksen edessä vierautta ja vastenmielisyyttä, mutta myöntää että positiivisessa ajattelussa on jotain ideaa.

Filosofi Frank Martela varoittaa tuudittautumasta sellaiseen harhaan, että vain optimistiset ajatukset ovat sallittuja. Positiivisuuspakko on pakko siinä missä muutkin, ja se pitää murtaa, jos haluaa elää hyvää elämää.

Tätä voi kukin tykönään mietiskellä ja olla unohtamatta kriittistä ajattelua. Itse tunnustan, että minulla on ollut Peale- ja Dyer-vaiheeni. Löysin positiivisista mantroista itselleni lohtua ahdistavina aikoina.

Tekeekö lukeminen meistä ihmisinä parempia ja onnellisempia?

Ei välttämättä - jos ei pidä varaansa mihin uppoutuu. Tässäkin Melender tunnustaa uponneensa ihmisvihaaja Flaubertin (1821-1880) ajatuksiin niin, että muuttui itsekin ihmisvihaajaksi.

Flaubertin kirjeissä marinoidut vihantunteeni saivat minut tuntemaan epämääräistä kuolemankaipuuta, johon ei sisältynyt aktiivisia itsetuhon ajatuksia. (...)  Olin levoton ja pingottunut, istuin väärin, seisoin väärin, hengitin väärin, tuntui kuin ihoni alla olisi kihissyt tuhatjalkaisia.

Melender päästi irti riidastaan maailman kanssa: Nykyisin luen Flaubertin kirjeitä vivahteikkaammin ja kriittisemmin kuin ennen, en ole enää niiden ongelmakäyttäjä.

Kirjailijaidiootti

Tässä luvussa Melender kuvaa herkullisesti kirjailijan arkea. Albert Einsteinin typeryyden määritelmä Toistetaan samaa ja odotetaan eri lopputulosta sopii Melenderin mielestä hyvin kirjailijan työhön. Uurastetaan pari vuotta ja sitten kirja hukkuu uutuustulvan alle, tulot ovat pienet ainakin Suomen pienillä markkinoilla. Monen olisi viisainta tehdä muuta, mutta kutsumus ei salli. Nalkissa olet, on pakko kirjoittaa. Onneksi joskus voi kokea flown tai nirvanan, jolloin ympäriltä katoaa aika ja paikka.  Mikä onnenhetki! Tämä liki 30-sivuinen pohdinta kirjailijuuden hyvistä ja nurjista puolista on silmiä avaavaa niin kirjallisuuden kuluttajalle kuin kirjailijan urasta haaveilevalle.

---

Melender puhuu myös Tua Forströmin runojen merkityksestä itselleen sekä maskuliinisesta identiteetistä Karl Ove Knausgårdiin samaistuen sekä omia koulumuistojaan luodaten. Albert Camusin Sivullista puidaan runsaasti. Melender sivuaa myös laajaa tutkimusta, jonka mukaan esim. jalkapallon EM- ja MM-kisat vähentävät itsemurhia ja lisäävät erityisesti miesten onnellisuutta. Itse hän on lätkäfanaatikko, joka huutaa onnellisena matseissa Niittaa se! Melenderistä paljastuu myös intohimoinen jalkapallofani - urheiluvuodatusta on yli 20 sivua.

Melankolian puolustus
Melender tunnustautuu introvertiksi ja melankoliseksi persoonaksi. Ilo ja suru ovat erottamattomia. Hän on samaa mieltä kirjallisuudentutkija Eric G. Wilsonin kanssa siitä, että melankolia on henkinen voimavara ja luovuustekijä.

(...) pelkistä onnellisista ihmisistä koostuva yhteiskunta ei olisi paratiisi vaan helvetti (...), jossa hymyileminen on ainoa hyväksytty tunnereaktio ja valoisat ajatukset ainoa hyväksytty itseilmaisun muoto. Tällainen hornantuutti kajastaa sellaisten ihmisten puheista, jotka eivät suostu näkemään ympärillään ongelmia tai vaikeuksia ja uskovat säästyvänsä niiltä, jos nimittävät niitä haasteiksi.

Tämä muodikkaan sanan haaste kiroaminen riemastutti minua suuresti! Ilmastonmuutos on haaste. Pakolaiskriisi on haaste. Syöpään sairastuva lapsi on haaste. (...) Kuolemakin on pelkkä haaste.

---

Luin aikaisemmin Melenderin Yhden hengen orgiat ja se oli minulle kirjana hyvin haasteellinen :)) Tässä viehätti Melenderin avoin kerronta itsestään, tunteistaan ja erilaisista kehitysvaiheistaan. Aiheensakin puolesta tämä kiinnosti itseäni introverttinä ja aavistuksen melankolisena persoonana. Kirja liikutti tunteita, herätti ajatuksia eikä ollut ylitse pääsemättömän vaikea. Olen samaa mieltä Melenderin viimeisen lauseen kanssa:

Rakastan elämää, valoineen ja varjoineen, aivan liikaa että haluaisin olla pelkästään onnellinen.

Onnellisuudesta ovat lukeneet myös Kirsin Book Club, Omppu 

Tommi Melender

Onnellisuudesta

Wsoy 2016

✮✮✮✮

Kirjastosta

Eläköön essee!

Postaan tähän Eläköön essee! -haasteeseen vielä toisen. Haasteen sain sen alkuunpanijalta Marjatalta / Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. Kiitos! Ohessa myös esseehaasteen säännöt. Olisi mukava jos mahdollisimman moni tähän tarttuisi!

Säännöt:

1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!

2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.

3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.

4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.

4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.

5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Melenderin kirjan nimi tulee lukemisesta, sillä lukeminen on Melenderin mielestä hekumallista yhden hengen orgiaa. Tämä ajatus juontaa Gustave Flaubertin sanonnasta 'Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin.' Teoksessa Melender kirjoittaa lukemistavoistaan ja häneen elämyksen tehneistä kirjailijoista ja kirjoista.

Melender aloitti lukemisen vasta teini-iässä lääkkeenä ahdistuneeseen oloonsa. Hän lukee nykyään maanisesti, pakkaa lyhyellekin matkalle mukaan kymmenkunta kirjaa. Jos mikään niistä ei innostakaan, houkuttaa kotiinpaluu kesken kaiken. Melender sanoo siirtyneensä romaaneista esseisiin - sekä lukijana että kirjoittajana, koska häntä kiinnostavat ensisijaisesti ajatukset. Hän sanoo kyllästyneensä perinteisen romaanin jo monta kertaa kaluttuun henkilöhahmogalleriaan ja arvelee, että häneltä itseltään puuttuu tarinankerronnan geeni.

Viha kaunokirjallisuuden kimmokkeena?

Minua kiinnosti tämä Antti Nylénin väittämä, jota Melenderkin kirjassaan siteeraa: 'Kaunokirjallisuuden ydin on viha. Kirjoittaminen on aggressiivista. Jos kirjoittamisen kimmokkeena ei ole aggressio, ei synny kaunokirjallisuutta vaan journalismia tai muistovärssyjä.' Ja näin Melender:

Voidakseen toimia kaunokirjallisuudessa vihan on oltava muutakin kuin maanista huutoa. Antti Nylénin mielestä viha vaatii rinnalleen herkkyyttä.

Viha oli itselleni outo ajatus, mutta Melender taivutteli minut. Osalla kirjailijoista näin varmasti on. Esimerkkinä Melender mainitsee mm. itävaltalaissyntyisen Thomas Bernhardin, jonka tuotantoa hän analysoi ja ylistää.

Teoksessa vilisee kirjailijoitten nimiä ja lopussa on luettelo niistä teoksista ja kirjailijoista, joiden tuotantoa Melender esseissään analysoi. Mainitsen heistä muutaman ja ao. esseen otsikon:

• Misantrofian sinfoonikko - Thomas Bernhard (1931 - 1989)
• Silmänkääntäjä Caprilta - Curzio Malaparte (1898 - 1957)
• Ironian tuolle puolen - David Foster Wallace (1962 - 2008)
• Lukemista kaikille - Jonathan Franzen (1959 -
• Vapaan rakkauden harhat - Michel Houellebecq (1958 -

Outoja nimiä minulle kaikki - siinäpä listaa kirjailijoista, joihin voisi tutustua. Sille joka on näitä kirjailijoita lukenut tai lukemassa, Melenderin esseeanalyysit ovat varmasti mielenkiintoista luettavaa.

Ruotsalainen kostofantasia - Stieg Larsson (1954-2004)

Melender ruotii tässä esseessään Millenium-trilogiaa. Tämän sentään itsekin olen lukenut! Larssonin elämään perehtyminen selvitti Melenderille, että myös Larssonin motivaattorina oli viha ja kosto. Oli hauskaa saada tietää, että Melenderkin ahmi Milleniumit ensimmäisellä lukukerralla kuten joku tavis.

Millenium-trilogiaa voisi luonnehtia fiktion muotoon kirjoitetuksi  feministiseksi pamfletiksi, joka pyrkii vakuuttamaan lukijan siitä, että edistyksellisenä ja tasa-arvoisena pidetty Ruotsi on todellisuudessa naisille helvetillinen paikka elää ja että naisiin kohdistuva väkivalta on siellä arkipäiväistä ja rutiininomaista.

Melender esittää myös Roland Barthesin hauskan jaottelun eri lukijatyyppeihin, joista voi lukea tarkemmin täältä. Hän tunnustautuu fetisistiksi. Itse olen ehkä puoliksi fetisisti, puoliksi hysteerinen lukija. Mikä on sinun tyyppisi? - Ihan leikillä vaan...

Itse olen tuiki tavallinen kirjallisuuden kuluttaja. Voisi sanoa, että olen elämyshakuinen ja tarinavetoinen. Persoonallinen kieli ja ote ihastuttavat kyllä myös. En ole pohtinut edustaako lukemani kirja kaunokirjallisuuden perinteistä vai jotain uudempaa suuntausta.

Melenderin tekstiä ja ajatuksia oli mielenkiintoista lukea. Kovin paljon antia en tosin saanut minulle outojen teosten tarkoista analyyseistä, mutta oli kiinnostavaa lukea ammattilaisen ajatuksia näiden teosten taustalta. Nyléniin verrattuna Melender on huomattavasti lukijaystävällisempi, mutta Nylénin tavoin myös Melender lyttää kotimaisia kirjailijoita nimeltä, tosin vähän lempeämmin. Onko tämä joku esseistin tunnusmerkki?

Heti Nylénin vimmaisen ja kiihkeän, suorastaan maanisen vuodatuksen jälkeen Melender vaikutti.... no, aikuiselta ja hiukan setämäiseltä, etenkin alussa.

Löysin kirjasta nämä bloggaukset: Marjatta, Liisa / Luetut, lukemattomat, Mika / Taas yksi kirjablogi

Lähetän nytkin avoimen haasteen kaikille esseistä kiinnostuneille. Nappaa tästä, toivottavasti innostut!

Tommi Melender

Yhden hengen orgiat - esseitä luetusta elämästä

Wsoy 2013

★★★

Kirjastosta.

New to me Reading Challenge nro 7