Mikko Haaksluoto - Laastarisuhteita

Mikko Haaksluoto (s. 1974) on julkaissut aiemmin viisi novellikokoelmaa, nyt on esikoisromaanin aika. Laastarisuhteita kertoo kolmikymppisten miesten ja naisten parisuhdekuvioista. Näkökulmahenkilö on leveää eteläsavolaista murretta puhuva Jouni eli Jone. Vaimo Henna on lähtenyt toisen miehen matkaan, on tullut avioero ja Jonella on kolmivuotiaan Paulin yhteishuoltajuus ex vaimonsa kanssa. Jone paikkaa itsetuntoaan, kuten muutkin hylätyksi tulleet ja avioeron kokeneet: irtosuhteita pukkaa ja uusi kumppani on löydettävä vaikka millä konstilla. Nettideittipalvelun kautta löytyykin muutamaa vuotta vanhempi kouvolalainen Lea, jolla on takanaan vielä tuoreempi ero.

Olen lukenut aiemmin Haaksluodolta novellikokoelman Laseista läpi. Näiden kahden lukukokemuksen perusteella kirjailijan tavaramerkkeinä näyttäytyvät eteläsavolainen murre ja kaihtelematon ja arkipäiväinen seksi; ei siis hienovarainen miehen ja naisen välinen erotiikka, vaan suorasukaisesti sanoitetut panopuuhat. Kirjassa kuvatut intiimit keskustelut tuntuivat kiusallisilta minusta, koska olen vanhempi ja koska olen nainen. Ehkä kolmikymppiset miehet suhtautuvat näin esineellistävästi naisiin oikeastikin, vai oliko tämä provosointia? Paltan linkistä luin, että Haaksluoto on itse kokenut Jonen tavoin hylkäämisen vuosia sitten. Ehkä on kyse itsen terapoinnista tai vertaistuesta kohtalotovereille.

Romaanissa saa seurata Jonen pyristelemistä kahden naisen välillä. Väliin kiihottaa Lea, väliin ex vaimo Henna. Miestä tuntuu kyllästyttävän ja ärsyttävän Lean mielenterveyshoitajan ammatista kumpuava vimmainen tarve psykologisoida ja vatvoa kaikkea pientä piirtoa myöten, Henna on tässä suhteessa iisimpi. Jonen parhaat kaverit ovat hänen kanssaan samassa tilanteessa: kumppanit ovat panneet suhteet poikki. Heikki-veljen ja Olli-Pekan kanssa keittiöfilosofoidaan ja puidaan naisten petollisuutta ja miesten asemaa eroissa. Tässä kohden vähänkin feminismiin kallellaan oleva nainen näkee punaista.

Etenkin kirjan alkupuoli houkutti jättämään kesken, mutta kustantajan lukukappale velvoitti. Loppupuolella filosofoivan mieskolmikon jutustelut toimivat minulle paremmin. Kirjan kohderyhmää lienevät tuoreen eron kanssa kärvistelevät kolmikymppiset miehet. Tulikin mieleen, että kirjan markkinointitekstissä tulisi painottaa enemmän tätä ryhmää. Romaanin sovinistinen huumori ei purrut minuun, mutta kenties se puree sinuun. Laastarisuhteita voi lukea monella silmällä, vaikka laskeskella kuinka monta savoon vivahtavaa ilmausta sekä naisen että miehen sukupuolielimille kirjassa löytyy.

Avioero on usein suuren kriisin paikka ja teemasta on kirjoitettu paljon. Eron kokenut tunnistaa kirjasta monia yleisiä käyttäytymismalleja ja kirveleviä tuntoja: koston ja näyttämisen halun, tasapainoilun exän uuden kumppanin kanssa, lasten huoltajuuteen liittyvät kysymykset. Haaksluoto ei selvittele sen tarkemmin, mitkä syyt johtivat Hennan lähtöön, joskin naisen puheenvuoroista ja kirjeistä välähtää tapahtumia, joiden perusteella Jone ei niin puhtoinen mies ollut. Miehen sisimmästä pilkahtelee jotain pimeää mustasukkaisuutta ja alkukantaista omistamisen halua, koska Henna mainitsee, ettei silloin ja silloin kuitenkaan ilmoittanut poliisille. Ilmeisesti tekeillä oleva jatko-osa selvittelee Jonen persoonan tätä puolta tarkemmin.

EDIT
Olen keskustellut kirjasta ja tavallista tylymmästä arviostani kirjailijan kanssa. Avaamatta sen enempää keskustelujamme lisään tähän kirjailijan kommentin, jota hän kommentointiasetusteni johdosta ei voinut jättää:

”On selvää, ettei kirja voi kaikkia miellyttää. Jos esim. murrepitoinen dialogi tai suorasukainen kerrontatapa tuntuu vieraalta, silloin tämä teos kannattaakin jättää väliin. Kiitän joka tapauksessa kaikenlaisesta palautteesta.”

Mikko Haaksluoto - Laastarisuhteita
Kansi Aleksandra Kulonen
Atrain & Nord 2020
Kustantajalta
______________

Muualla: Kirjoittajayhdistys Paltta

Mikko Haaksluoto - Laseista läpi

Mikko Haaksluoto (s. 1974) on kasvanut Kerimäellä, mutta asunut jo kymmenen vuotta Kotkassa. Laseista läpi on hänen neljäs novellikokoelmansa. Kokoelmassa on vain kolme pitkää novellia, pisin niistä noin satasivuinen. Haaksluoto vie lukijan jonkinlaiseen 70-luvun perusjunttilandiaan, jossa ei ehkä ole miellyttävä olla, mutta mielenkiintoista kyllä. Novellit kertovat syrjäytyneistä ihmisistä, jotka pyristelevät hyvinvointiyhteiskunnan rattaissa.

Hääkutsu

Tämän novellin päähenkilö on kolmikymppinen nälkätaiteilija Jarkki. Miehellä on opettajan tutkinto, mutta hän ei ole kertaakaan hakenut alan töitä; hän unelmoi kirjailijuudesta ja kitkuttelee peruspäivärahalla. Jarkki hoitaa vihaansa ja ahdistustaan viinalla. Tänä iltana rahat on loppu, mutta kaikkien pilkkaama vanhempi homomies Joke tarjoaa - onhan hänellä menestyvä yritys ja lämmin sydän. Jarkki purkaa sydäntään ja hukuttaa murheitaan viinaan kuin viimeistä päivää ja herää Joken kotona, tämän sängyssä. Seuraa pornahtavan intiimiä seksipuuhastelua ja -puhetta näiden kahden miehen, heteron ja homon, kesken. Jarkki joutuu tunnustamaan, että heteromiesten mollaaman Joken koti on hieno ja siisti, ja että hän on ainoa joka välittää. 

Rotinat

Hanna on yli kymmenen vuotta Helsingissä asunut psykologi, joka palaa talvilomalla kotikylään. Kaikki on tuskastuttavan ennallaan: vanhenevat isä ja äiti kinastelevat keskenään ja nelikymppinen veli pyörii täyshoidossa. Rotinavisiitti kouluaikaisen bestiksen Paulan kotiin on koettelemusten koettelemus. Paula ja miehensä Kari-Pekka elävät kunnan asunnossa työttöminä hyödyntäen kaikki mahdolliset tuet. Kari-Pekan pitkiin puheenvuoroihin Haaksluoto lataa mainiosti kaiken sen, mitä joku eteläsavolainen perusjuntti voisi oikeastikin ajatella. Helsingissä niin tehokas ja itsenäinen virkanainen Hanna taantuu takaisin kiltin tytön rooliinsa ja tunnustaa sisimmässään, että omatkin ajatukset myötäilevät Kari-Pekan ajatuksia. Sivistys on pintakiiltoa, junttius pysyy.

Lasien läpi

Jarkko Mahosta on pahemman kerran kusetettu. Avovaimo Maarit jaksoi yksitoista vuotta katsella miehen ryyppyputkia kunnes mitta täyttyi. Nainen pakkasi lapsen ja muutti toisen miehen luo; myi omissa nimissään olleen pariskunnan talon, vei irtaimen ja jätti miehen tyhjän päälle. Mahonen ei ryypyissään edes oikein tajunnut koko tilannetta, mutta on onnistunut nyt olemaan antabuksen avulla peräti neljä kuukautta selvin päin. Entinen anoppi Salme on ainoa, joka tukee ja ymmärtää. Anoppi on järjestellyt yhteishuoltajuussopimuksenkin, mikä takaa isälle oikeuden tyttärensä tapaamisiin. Mutta sosiaalitanttaran puheilla Mahosen pinna palaa ja katastrofi alkaa vyöryä koko voimallaan. Kun apua ei saa hyvällä, sitä saa sitten pahalla.

MITÄPÄ TUUMIN - PLUSSAT JA MIINUKSET
Tekstiä leimaa yleisesti hienoinen jaarittelu ja turhat ja tyhjät sanat. Toivoisin, että Haaksluoto pääsisi besserwissermäisistä jaarittelumaneereistaan eroon ja luottaisi enemmän lukijan päättelykykyyn. Kaikkea ei tarvitse selittää puhki, vihjaus riittää. Novellit olivat kiinnostavia, tosin pitkinä ne olivat toisteisia ja puuduttavia.

Pidin savoksi kirjoitetuista dialogeista! Ne tuntuivat kaikessa jahkaavuudessaan aidoilta, tosilta ja eläviltä. Voisin hyvin istua kärpäsenä katossa kuuntelemassa näiden ihmisten jutustelua jossakin syrjäkylän baarissa. Haaksluoto tuo hyvin esiin syrjäytyneiden ihmisten ajattelutapaa. Kehä kolmosen sisäpuolella asuvalle tekee hyvää kurkistaa, millaista elämä muualla voi olla.

Mikko Haaksluoto - Laseista läpi

Kannen kuva Alexandra Kulonen
Atrain & Nord 2018
**
Kiinnostava, mutta ei ominta genreä.
Kustantajalta - kiitän!
_______________

Helmet-haaste: 25 (uusi kirjailija), 37 (pienkustantamo),