Nele Neuhaus - Susihukka

Susihukka on neljäs lukemani dekkari Neuhausin Bodenstein & Kirchhoff -sarjasta. Kirjailija on tyylilleen uskollinen, siksipä aloitan muutamalla siteerauksella aiemmista blogipostauksistani:

Nyt kyllä rönsyiltiin liikaa. Kirjailijan mielikuvitus laukkasi sekä pää- että sivuhenkilöissä vähintään kahden kirjan verran. Tiivistys olisi tehnyt terää. -Joka tuulen kylvää 

Nelehausin henkilögalleria on laaja ja hän on kehittänyt heidän välilleen uskomattoman monimutkaisen riippuvuus- ja syy-seuraussuhteiden verkoston. -Lumikin on kuoltava 

Kirjan alussa kirjailija marssittaa tavattoman paljon uusia henkilöitä lukijan ihmeteltäviksi. Kesti aikansa tajuta kuka on kuka. -Syvät haavat

Samoissa runsaissa tunnelmissa mennään. Kerron monimutkaisesta juonivyyhdestä ylimalkaisesti hiukan. Rikostutkimuksen käynnistää Mainista löytynyt anorektisen laihan nuoren tytön ruumis, jossa on kauhistuttavan väkivallan merkkejä. Ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi eikä kukaan vainajaa kaipaa. Arkistosta nousee esiin samantyyppinen selvittämätön rikos 10 vuoden takaa. Pian Neuhaus nostaakin valokiilaan tämän vanhan rikoksen aikoihin pedofiliasta tuomitun ex asianajajan Rothemundin. Hän on mies joka menetti tuomionsa vuoksi aivan kaiken: työnsä ja asemansa, hienon talonsa, luksusautonsa ja koko perheensä. Mies asuu nyt henkipattona rähjäisessä vuokratussa asuntovaunussa. Onko Rothemund ollut nyt(kin) asialla?

Television ajankohtaisohjelmien häikäilemätön tähti Hanna Hertzmann astuu seuraavaksi kuvaan nenäkkäine punkkarityttärineen. Nainen suunnittelee kaikki katsojaluvut räjäyttävää paljastusohjelmaa pedofiliasta. Salaiseen suunnittelutiimiin kuuluu - yllättävää kyllä - edellä mainittu pedofiliasta tuomittu Rothemund, yksi kovan luokan moottoripyöräjengiläinen ja tunnettu psykiatri.  Suunnitelma menee jäihin kun Hanna hakataan henkihieveriin ja raiskataan äärimmäisen brutaalisti.

Neuhaus nostaa esiin uusia pedofiliaepäilyjä: myös Kirchhoffin ystävättären pienen tyttären epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja Hofheimin arvostettu huostaanotettuja lapsia hoivaava Päivänsäteet ry kätkee sekin menneisyyteensä kuvottavia luurankoja. Sälää lisää myös aiemmin hyllytetty rikospoliisi, kostonhaluinen Frank Behnke ja poliisikunnan menneisyydestä paljastuu uskomaton vehkeilyvyyhti, mikä vaarantaa jopa napakan Nicola Engelin uran.

Kaiken tämän keskellä lukija saa kurkistaa myös komisarioitten privaattielämään. Bodensteinin avioerosta on kaksi vuotta ja nyt hän on vihdoin muuttamassa vanhempiensa kartanon ajurintuvasta omilleen. Kirjan alkuosassa piipahtaa edellisestä osasta tuttu eläinlääkäri Inka, mutta häneen Neuhaus ei enää palaa. Pomo Bodenstein on edelleen nössö ja tietotekniikankin kanssa avuton.

Hofheimin rikospoliisin ehdoton tähti on skarppi Kirchhoff, joka elelee edelleen rakastuneena  Christophinsa kanssa tutulla tilallaan Birkenheimissä. Nyt heidän elämäänsä sulostuttaa ja monimutkaistaa Christophin pieni tyttärentytär, joka on saapunut lomalle Australiasta. Tuntuu että kaikki hahmonkehittelypanokset Neuhaus on käyttänyt Kirchhoffiin. Nainen onkin tunnollinen ja järkevä, ihan tavallinen nainen, jonka elämässä ura ja privaattielämä ovat hyvässä tasapainossa.

Aikamoinen soppa on siis Susihukkakin ja kirjan 556 sivuun rönsyjä mahtuu. Minua harmitti se, että Neuhaus antoi liian selvän vinkin pääpahiksesta, toki koko kuvio avutui vasta tarinan edetessä. Aiheeltaan pedofilia ja pedofiliaringit on tietysti hyvin vastenmielinen - miten tämä aihe voikin olla niin tapetilla nykyään? Neuhaus on tavattoman suosittu Saksassa. Siellä siis hänen perusteellinen kerrontatyylinsä puree ja kirjailija on löytänyt uskolliset faninsa. Itse olisin kaivannut hyvin kehitellyn juonen ja hyvän peruskerronnan lisäksi jotain säkenöivää briljanttiutta, jota en löytänyt. Mieleen tuli tyylillisesti tavallinen & junnaava.

Bodenstein & Kirchhoff -sarja:

#1 Eine unbeliebte Frau, 2006

#2 Mordsfreunde, 2007

#3 Tiefe Wunden, 2009 - Algunas heridas nunca se curan *** (Embolsillo 2014/2015)

#4 Schneewittchen muss sterben, 2010 - Lumikin on kuoltava **** Wsoy 2016)
#5 Wer Wind sät, 2011 - Joka tuulen kylvää *** Wsoy 2017)
#6 Böser Wolf, 2012 - Susihukka *** (Wsoy 2018)
#7 Die Lebenden und die Toten, 2014 (Elävät ja kuolleet)
#8 Im Wald, 2016 (Metsässä)

Nele Neuhaus
Böser Wolf 2012
Susihukka
Suomentanut Veera Kaski
Kansi
Wsoy 2018
***
Kustantajan lukukappale - kiitos
_______________

Nele Neuhaus - Joka tuulen kylvää

Bodenstein & Kirchhoff  #5

Hofheimin rikospoliisi joutuu taas hurjaan pyöritykseen. WindPro-nimisen tuulivoimayhtiön juopotteluun taipuvainen yövahti Grossman on kierinyt portaat alas ja kuollut. Onko kyseessä tapaturma, kuolemantuottamus vai murha? Sanghain lemmenlomalta juuri palannut Pia Kirchhoff astuu remmiin rikospoliisin uuden vahvistuksen Cem Altunayn kanssa. Tuulivoimayhtiön toimitusjohtajalla Thiessenillä on jotain salattavaa ja lähelle kaavailtua tuulivoimapuistoa vastustaa iso kansalaisliike: adressiin on kerätty jo parituhatta nimeä.

Vihattu papparainen Ludwig Hirtreiter ei suostu myymään niittyään, vaikka se on ainoa mahdollinen tien paikka suunnitellulle tuulivoimapuistolle. Ei kolmesta miljoonasta eurostakaan, niinpä hänet posautetaan pois päiviltä. Epäilykset kohdistuvat vainajan kahteen konkurssikypsään poikaan ja tyttäreen sekä ennen kaikkea WindPro:lle kostoa hautovaan Jannis Theodorakikseen, kansalaisliikkeen johtohahmoon. Tämän tyttöystävä Ricky pitää Onnenlemmikki-nimistä eläinhoitolaa, jossa auttelee salaperäinen burnoutista toipuva Niki eli Annika sekä traumaattisia juttuja kokenut 16-vuotias Mark.

Aihe on sinänsä mielenkiintoinen: ilmastonmuutos, energiantuotanto ilman ydinvoimaa ja väärennetyt ilmastoraportit, joita sitten YK:ta myöten tuijotellaan. Edellisessä osassa Lumikin on kuoltava Nelehaus piti runsaan tarinansa langat nautittavasti käsissään, mutta nyt kyllä rönsyiltiin liikaa ja floppi tuli. Kirjailijan mielikuvitus laukkasi sekä pää- että sivuhenkilöissä vähintään kahden kirjan verran enkä oikein jaksanut hänen perin juurin yksityiskohtaista ja uuvuttavaa kerrontaansa. Nikan eli Annikan ilmastotutkijamenneisyydestä paljastui hurjia juttuja, mutta niin vain tuo vaimonsa jättämä von Bodenstein rakastui naiseen päätä pahkaa. Niin rikospoliisin päällikkö kuin onkin, mies vaikutti yksinkertaisesti toopelta. Poliisien sisäisen tarkastuksen kovat mafiaotteet tuntuivat myös epäuskottavilta.

Von Bodensteinin isäkin, vanha kreivi vaimoineen, pääsi tarinaan mukaan: murhattu Hirtreiter nimittäin testamenttasi tuon himoitun Papinniityn maapalan vanhalle ystävälleen. En jaksanut oikein innostua opettajansa hyväksikäyttämästä Markistakaan. Ymmärrän toki, että poika oli traumatisoitunut ja etsi rakkautta ja hyväksyntää sieltä mistä sai, kun vanhemmatkin touhottivat omia juttujaan. Tässä dekkarissa oli niin paljon naiveja piirteitä, etten osannut pitää niitä tahallisina sarkastisina heittoina.

Pia Kirchhoff pelasti kuitenkin tilanteen pomonsa Bodensteinin pyöriessä lemmestä sekaisena kuin kiimainen kolli. Jotain hyvää sentään: Kirchhoffin tilahan on saanut purkutuomion, mutta nyt ilmeisestikin löytyi uusi unelmien paikka naisen hevosille ja varsoille. Ja jos von Bodenstein toteuttaa uhkauksensa ja lähtee Berliiniin, naisesta luultavasti tulee yksikön pomo. Neuhaus jätti ilmaan niin ikään Nika-Annikan niskassa olleet murha- ja tuhopolttosyytteet, sillä nainen katosi luottavaisen von Bodensteinin silmien alta. 600 sivua, se on dekkarille paljon, tiivistys olisi tehnyt terää. En hihkunut tällä kertaa innostuksesta, mutta odotan silti toiveikkaasti keväällä ilmestyvää uutta osaa, #6 Susihukkaa.

Muualla: Kaksi sivullista, Luetut.net
Frau, signora & Bibi -haasteen yhdestoista.

Nele Neuhaus
Wer Wind sät 2011
Joka tuulen kylvää
Suomentanut Veera Kaski
Wsoy 2017
**
Kirjastosta

Nele Neuhaus - Lumikin on kuoltava

Bodenstein & Kirchhoff  #4

Altenheim on pieni kylä Frankfurtin kupeessa. Se tuntuu idylliseltä kuin nukkumalähiö, mutta kun kolmikymppinen Tobias Sartorius palaa kotiinsa istuttuaan 10 vuotta vankilassa alkaa tapahtua. Vuonna 1997, samoihin aikoihin kun prinsessa Diana kuoli, kylästä katosi kaksi kaunista nuorta tyttöä, 17-vuotiaat Stefanie ja Laura. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty, mutta aihetodisteet riittivät tuomitsemaan Tobiaksen kaksoismurhasta. Hänen huoneensa ja autonsa takakontti olivat täynnä verta, hän oli riidellyt todistajien mukaan rajusti kummankin tytön kanssa. Mutta poika itse ei muista tapahtumista mitään, hänen muistissaan on musta aukko.

Kun hylätyllä lentokentällä nyt tehdään rakennustöitä, maanalaisesta säiliöstä löytyy ihmisluita. Kuolemansyyntutkija Henning, Pia Kirchhoffin ex mies, toteaa luiden kuuluneen toiselle kadonneelle tytölle. Tobiaksen äitikin tyrkätään rautatiesillalta alas ja hän loukkaantuu vakavasti. Vuosien takaiset jännitteet, epäilyt, katkeruudet ja kostonhalut ryöstäytyvät kylässä valloilleen. Tobias on perheensä ainoa lapsi ja hänen tuomitsemisensa on syössyt isän suositun ravintolan Kultakukon konkurssiin, vanhemmille on tullut myös avioero ja perheen maatila päätynyt kylän pohatan ja 'hyväntekijän' Claudius Terlindenin omistukseen. Tobias toivotetaan tervetulleeksi kotiin henkihieveriin mukiloimalla ja kotitalon seiniin maalataan solvauksia. Hänet halutaan häätää pois.

Pia Kirchhoff löytää vanhoista tutkimusraporteista epäselvyyksiä ja tutkii tapausta omalla ajallaan. Tarjoilijana toimiva goottityttö Amelie hurmaantuu komean Tobiaksen sinisistä silmistä ja alkaa nuuskia hänkin. Sitten Amelie katoaa ja kaikkien epäilyt kohdistuvat Tobiakseen. Taas nuori tyttö kateissa, heti kun tuo kylmäverinen murhaaja palasi! Tobiaksen syyttömyyteen ei tunnu uskovan kuin nuoruudenystävä Nadja, nykyisin maankuulu näyttelijätär.

Tämän enempää en aio juonesta kertoa, mahdotontakin se olisi. Nelehausin henkilögalleria on nimittäin laaja ja hän on kehittänyt heidän välilleen uskomattoman monimutkaisen riippuvuus- ja syy-seuraussuhteiden verkoston.  Sen verran raotan vielä, että varsin moni tiesi mitä kymmenen vuotta sitten oikeasti tapahtui, mutta salasi tietonsa omista vaihtelevista syistään. Neuhaus herättää dekkarissaan Altheimin kyläyhteisön hienosti eloon ja sen asukkaat tuntuvat aidoilta pikkumaisine inhimillisine piirteineen. Altenheimin hiljaisen julkisivun takana on kuohunut ja myllertänyt vuosikaudet: on teinipoikien toilailuja ja kännäämistä, tyttöjen veristä kilpailua poikien suosiosta, näteistä tytöistä tykkääviä aikuisia miehiä, silmitöntä vallanhimoa, järkyttävää sairaanhoitoa, kodinturvajoukkoja ja ties mitä. Kuulostaa sekavalta, mutta kumma kyllä Nelehaus sai kaiken pysymään koossa!

Lukiessani edellistä suomentamatonta osaa Syvät haavat, jäin väärään käsitykseen. Bodenstein on ollut Cosimansa kanssa aviossa jo yli 20 vuotta ja heillä on kaksi aikuista lasta ja pieni iltatähti Sophie. Nyt Bodensteinin avioliitossa myrskyää rajusti: vaimolla on suhde toiseen mieheen. Mies on onneton ja aivan murtunut. Mitenkähän jatkossa käy, ainakin toistaiseksi Bodenstein muutti takaisin lapsuuskotiinsa. Topakka Pia Kirchhoff jäi tässä osassa yksityisasioineen taustalle, pomon asioita ja poliisilaitoksen tulehtuneita suhteita ruodittiin enemmän.

Kiinnitin suomennoksessa huomiota samaan kuin Arja. Se-sanan käyttö ihmisistä särähti korvissani, vaikka mitä ilmeisemmin puhekieltä tavoiteltiin. Tuntui oudolta, saksalaisethan teitittelevät vähänkin vieraampia ihmisiä ja vaikea on kuvitella aina korrektin ja aatelisen Bodensteinin käyttävän vaimostaan vihaisenakaan sanaa se. Kelpo dekkari, jonka parissa viihtyy ja jossa ei liikaa mässäillä raa'alla väkivallalla. Juonikoukeroita oli ehkä liikaakin, mutta uskon että Neuhausin mielikuvitus suoltaa niitä seuraaviinkin osiin. Ei huolta siis. Neuhaus sai pienen Altenheimin elämään ja henkilönsä tuntumaan yhtä tutuilta kuin omat naapurit.

Seuraava osa #5 Joka tuulen kylvää jo tuossa odotteleekin - eikä ollut ollenkaan näin hyvä! Huhtikuussa ilmestyy uusi #6 Susihukka!

Muualla: Hemulin kirjahylly, Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Oksan hyllyltä
Frau, signora & Bibi -haasteen kymmenes.

Nele Neuhaus

Schneewittchen muss sterben 2010

Lumikin on kuoltava

Suomentanut Veera Kaski
Wsoy 2016

****

Kirjastosta

Nele Neuhaus - Algunas heridas nunca se curan

David 92, Hermann 86 & Anita 88 - vainajia.

Vera 85 vielä elossa. Kuinka käy, mistä on kyse?

Neuhausin Bodenstein & Kirchhoff -sarjassa on ilmestynyt jo 8 osaa, joista on suomennettu kaksi: #4 Lumikin on kuoltava (Wsoy 2016) ja #5 Joka tuuleen kylvää (Wsoy 2017). Nyt lukemani #3 Syvät haavat, esp. Jotkut haavat eivät ikinä parane tarttui mukaani barcelonalaisesta divarista. Kieltämättä tuntui hiukan oudolta lukea espanjaksi natsijutuista, mutta näillä mentiin.

Natsismin synkkiin syövereihin siis sukelletaan. Taunus on unelias ja rauhallinen pikkukaupunki lähellä Frankfurtia. Poliisipäällikkö Oliver von Bodensteinin lauantaisuunnitelmat menevät myttyyn kun ensimmäinen murha paljastuu: 92-vuotias juutalainen vanhus, David Goldberg on ammuttu teloitustyyliin kotonaan. Ennen paluutaan Taunukseen kaikkien arvostama Goldberg oli asunut Yhdysvalloissa 60 vuotta ja toiminut siellä jopa eri presidenttien neuvonantajana. Nyt hänen verellään on eteisen peiliin kirjoitettu mystinen luku 16145. On niin ironista, että mies selvisi Auschwitzista ja tapettiin nyt sitten kotonaan. Ruumiinavauksessa paljastuu häkellyttävä juttu: hänen käsivarteensa on tatuoitu veriryhmä SS-miesten tapaan.

Toiseksi uhriksi päätyy 86-vuotias Hermann Schneider, jonka käsivarresta löytyy myös SS-tatuointi ja selästä tuo mystinen luku; vainajaksi päätyy myös ylellisessä hoitokodissa asuva Anita Frings 88 samoin tunnusmerkein. Nämä varakkaat vanhukset olivat paikallisen mahtisuvun matriarkan, Vera Kaltenseen, 85 parhaita ystäviä. Miten käy Veran? Kuka listii hänen lähipiiriinsä kuuluvia ihmisiä? Yhdistääkö näitä neljää Itä-Preussista lähtöisin olevaa vanhusta joku järkyttävä salaisuus, jonka ei haluta pääsevän päivänvaloon? 

Neuhaus rakentaa juonta ja sivupolkuja taitavasti tuoden esiin pikkuhiljaa Kaltenseen perhedynastian sisäisiä kaunoja ja megalomaanisia kostonhaluja. Monelta suvun jäseneltä tuntuu löytyvän motiiveja, moni tuntuu vehkeilevän Veran selän takana. Mutta onko Vera itsekään viaton? Oliko hänen miehensä Eugenin tapaturma sittenkään onnettomuus? Ja miksi Vera haluaa salata visusti vanhimman poikansa Elardin biologisen isän nimen? Bodensteinilla ja Kirchhoffilla on monta kysymystä levällään. Neuhaus kutoo aikamoisen salaisuuksien verkon ja ammentaa natsismin synkistä salaisuuksista. Ennen kaikkea tämä oli kirja vallanhimosta, kostonhalusta ja manipuloinnista. 60 vuoden takaisten tapahtumien ja natsismin lonkerot ulottuvat nykypäivään ja tuhoavat nuorempaakin sukupolvea.

Lukemistani haittasi jonkun verran se, etten tiennyt päähenkilöiden aikaisemmasta elämästä mitään. Keskeiset hahmot ovat siis Hofheimin poliisilaitoksen rikostarkastaja, aatelinen Oliver von Bodenstein ja hänen tärkein apurinsa Pia Kirchhoff, molemmat 35-40-vuotiaita. Bodenstein on toisessa avioliitossa vielä häntäkin ylhäisemmän Cosiman kanssa ja heillä on pieni tyttövauva. Kirchhoff on jättänyt miehensä, hyvin ykstotiselta vaikuttavan patologin Henningin, johon hän edelleen törmää työkuvioissa. Nyt nainen on aivan lääpällään paikkakunnan eläintarhassa työskentelevään Christophiin. Sivuhenkilöinä esiintyvät myös Bodensteinin tyhmältä vaikuttava pomo Nierhoff ja tämän seuraaja, laskelmoiva Nicola Engel.

Kirjan alussa kirjailija marssittaa myös tavattoman paljon uusia henkilöitä lukijan ihmeteltäviksi. Kesti aikansa tajuta kuka on kuka, ja henkilöhahmojen luetteloa pitikin vilkuilla useampaankin otteeseen. Kun henkilöhahmot jäsentyivät, lukeminenkin helpottui. Kelpo, melko perinteinen dekkari, jossa oli mielestäni tunnelmaltaan jotain samaa kodikkuutta ja pientä naiviuttakin kuin Camilla Läckbergin Fjällbackaan sijoittuvissa dekkareissa.

Suosikkihahmoni oli Pia Kirchhoff, maanläheinen ja varsin lähestyttävä nainen. Hänessä oli inhimilliset puutteensa ja hän eli myös normaalia naisen elämää: tuskaili muutaman liikakilon kanssa, rakasti hevosiaan ja varsojaan ja lapioi lantaa työpäivän päätteeksi. Komea Bodenstein jäi aatelisuudessaan minulle etäisemmäksi. Nämä kaksi ovat työskennelleet parina kaksi vuotta, ja heidän suhteensa on virallinen ja korrekti. Loppupuolella heidän suhteensa muuttuu läheisemmäksi, ja Bodenstein jopa uskoo työparilleen henkilökohtaisia asioita - ja skoolataan sinunkauppojen kunniaksi.

Tuntui oudolta lukea natsismista espanjaksi, etenkin kun kääntäjä Laura Manero Jiménez oli saanut säilytettyä käännökseen saksan jämptiyttä ja sotilaallisuutta. Dekkarissa on liki 500 sivua, paljon tapahtumia ja taitavasti punottuja käänteitä. Neuhaus kuvaa tarkalla psykologisella silmällä myös sivuhenkilöitään ja värittää kuvausta eloisilla yksityiskohdilla. Pidin siitä, etten arvannut näiden neljän vanhan musketöörin salaisuuksia. Loppuratkaisu yllätti.

Mucha acción, muchos secretos y, en principio, pocas pistas. ¿Qué tienen en común las víctimas? ¿Qué esconden de su pasado? Es una novela que engancha desde el principio, con giros continuos que dan la vuelta a la investigación. Muerte, ambición, codicia, celos, odio... a lo largo de las páginas vamos viendo cómo se va complicando el trabajo de los dos investigadores, cada descubrimiento que hacen añade un personaje más a la lista de sospechosos. 

Tarukirjan Margit on lukenut tämän saksaksi.

Bodenstein & Kirchhoff -sarja:

#1 Eine unbeliebte Frau, 2006

#2 Mordsfreunde, 2007

#3 Tiefe Wunden, 2009

#4 Schneewittchen muss sterben, 2010, Lumikin on kuoltava, Wsoy 2016

#5 Wer Wind sät, 2011, Joka tuuleen kylvää, Wsoy 2017

#6 Böser Wolf, 2012

#7 Die Lebenden und die Toten, 2014

#8 Im Wald, 2016

Frau, Signora & Bibi -haasteeseen kahdeksas luettu kirja.
Osallistun tällä myös Tuijatan marrasjännitykseen.

Nele Neuhaus

Tiefe Wunden 2009

Algunas heridas nunca se curan

Embolsillo 2014/2015

***

Omasta hyllystä