30. syyskuuta 2020

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä / Isa Karos #3


Mustat laskokset ottivat ihmishahmojen muodon.
Astuivat alas seinältä. Yksi kerrallaan, kevyesti kuin tanssijat.

Enkelimetsä on Tuire Malmstedtin Isa Karos -dekkarisarjan kolmas osa. Olen lukenut molemmat loistavat edelliset osat, Pimeä jää Mykkä taivas. Aivan tarkkaan en edellisten osien kaikkia tapahtumia muista eivätkä ympäripyöreät bloggauksenikaan valaisseet kunnolla asiaa. Sen muistin, että Isa Karos on kokenut ytksityiselämässään todella kovia: rakas tytär Edith on ollut pitkään kadoksissa,  ja myös avioliitto tyttären isän Samuelin kanssa on päättynyt eroon. Nyt tuntuu, että Isalla on edessään elämässä onnellisempi vaihe, sillä hän suunnittelee työparinsa Niiles Aarnikosken kanssa kesähäitä. Mies ja tämän pieni pirtsakka Aida-tytär ovat muuttaneet Isan taloon. Opetellaan uusperheenä elämistä ja Isa vanhemmuutta.

Tammikuun pakkasten paukkuessa tykkylumisesta metsästä löytynyt kuollut ’enkeli' rikkoo talviuneen vaipuneen kaupungin rauhan; seuraa ehkä Isan elämän rankin pyöritys. Pieni poika löytää nimittäin puun oksalle hirttäytyneen nuoren Vernan, yllään kaunis morsiuspuku. Tapausta pidetään itsemurhana, olihan tytön seurustelu vastikään päättynyt. Mutta parin päivän päästä löytyy viereisestä puusta toinen hirtetty tyttö, myös morsiuspuvussa, ja tapauksia aletaan tutkia henkirikoksina. Isa alkaa nähdä todentuntuisia painajaisia mustista morsiamista, itsekin kun morsian on. Niiles on suojeleva ja huolissaan, ja pelkää Isan psyyken taas romahtavan. Isan häävalmistelut eivät edisty, morsiuspukuakaan hän ei saa hankituksi. Nainen epäilee koko aviohanketta; epäilee kadottaneensa kyvyn olla onnellinen.

Savonlinnan poliisi jututtaa kuolleiden tyttöjen vanhempia ja tutkii tyttöjen taustat, some-tilit ja tekstiviestit. Avuksi saadaan myös keskusrikospoliisin profiloija, mutta juttu ei edisty, mistään ei löydy johtolankaa. Käy ilmi, että paikallisen mahtimiehen poika, ylimielinen Kristian Grönroos on seurustellut molempien tyttöjen kanssa ja vankat epäilyt kohdistuvat häneen. Mutta sitten tapahtuu vielä yksi veriteko, joka kääntää kaiken päälaelleen ja Isan mieli menee täysin sekasortoon, kun postilaatikosta löytyy jotain hyvin sairasta.

Valuin Niileksen käsistä lattialle. En saanut miestäni ymmärtämään tätä. Vapisin, yritin saada vapinan loppumaan keinuttamalla itseäni edestakaisin. Niiles yritti ottaa minusta kiinni, minä riuhdoin itseni irti, konttasin keittiön nurkkaan enkä suostunut tulemaan sieltä pois, kasvoni pidin tiukasti seinässä kiinni. Se tuntui ihanan viileältä. Viileys toi mieleeni lumisateen, lumisateen, joka putoili pehmeänä.

Malmstedt kuvaa hienolla psykologisella taidolla Isan järkytystä ja mielenliikkeitä. Sama eläytyminen toistuu kahdessa nykytason kerronnan välissä kulkevassa koskettavassa tarinassa. Toinen niistä kertoo surullisenkauniin rakkaustarinan Marinmaalta 1600-luvun lopulta. Sikäläinen kyläyhteisö oli hyvin taikauskoinen eikä uskaltanut sietää erilaisuutta. Erilaisuus tiesi hyljeksintää ja karkotusta yhteisöstä. Toista tarinaa kertoo pieni lapsi, joka rakastaa juovaa isäänsä yli kaiken. Hän rakastaa isän varvasteatteria, odottaa isän kotiintuloa ja yrittää auttaa isää monin tavoin. Perhekuvion muuttuessa lapsi muuttuu isälleen näkymättömäksi ja menee täysin rikki.

Minusta on tullut aika hyvä auttaja. Osaan laittaa ulko-oven kiinni, jos isäni ei ole pystynyt kun on tullut ulkoa, osaan laskea vettä hanasta ja viedä lasin isälleni, osaan riisua isältäni kengät ja ulkotakin. Mutta kaikkea en osaa. Enkä jaksa, koska olen aika pieni. En jaksa vetää isääni eteisen lattialta sänkyyn enkä herättää isääni syvästä unesta. Isäni on aika usein syvässä unessa. Eteisen lattialla.

Juonesta ei voi enempää spoilaamatta kertoakaan, vain sen että Malmstedt nostaa jännityksen aivan huippuunsa kirjan loppupuolella. Hienon psykologisen otteen ohella juoni on punottu taidokkaasti ja kaikki palaset loksahtavat jämptisti paikoilleen. Tarina näyttää, että vaikka luulee tuntevansa jonkun läheisen ihmisen läpikotaisin, on ehkä sittenkin väärässä. Turhautuneiden viikkojen ja umpikujien jälkeen monimutkainen rikosvyyhti ratkeaa ja Isa Karoksen kotona eletään ainakin jonkin aikaa hyvin onnellisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Kestäköön onni Isan ja Niileksen uusperheessä, hiljaisuus ei tule sitä tekemään.

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä
Myllylahti 2020
Kustantajalta
______________

Tuire Malmstedt (s. 1974) toimii kieltenopettajana ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Sitä seurasi vuonna 2019 Mykkä taivas, joka samoin sai erinomaisen vastaanoton.

29. syyskuuta 2020

Maria Pettersson - Historian jännät naiset


Toimittaja Maria Petterssonin tietokirja Historian jännät naiset tuo lukijan tietoisuuteen satakunta uskomatonta naista historian hämäristä, eri vuosisadoilta, vuosilta ennen ajanlaskumme alkua 1900-luvulle. Kriteerinä naisen pääsylle kirjaan on ollut hänen elämänsä jännyys tai jännittävyys. Syntyperäisiä suomalaisia naisia kirjassa ei ole, sillä vain muutaman valinta olisi tuntunut epäreilulta, sanoo Pettersson. Kenties joskus on luvassa teos suomalaisista jännistä naisista. Kaksi kirjan naisista on käynyt Suomessa. Sotakirjeenvaihtaja Martha Gellhorn (s. 1908) oli todistamassa Suomen talvisodan alkua marraskuussa 1939 ja tutkimusmatkailija / matkakirjailija Ethel Brilliana Tweedie (s. 1862) matkaili ympäri Suomea 1800-luvun lopulla ja kirjoitti kokemuksistaan matkakirjan.

Pettersson on ryhmitellyt naiset seitsemän otsikon alle: Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat & urheilijat, Aktivistit & toisinajattelijat, Rikolliset & virkavalta, Sotilaat & vakoojat sekä Tutkimusmatkailijat & seikkailijattaret. Kussakin ryhmässä loistavat poissaolollaan tunnetuimmat historian naiset ja mukaan on otettu naisia unohduksesta. Jokaisesta naisesta Pettersson kertoo elämäkertamaisesti tärkeimmät faktat sekä lisäksi heidän omalaatuisista tempauksistaan ja ansioistaan. Teksti on vetävästi kirjoitettu, vaikka faktapainotteista onkin. Toki luettua suurin osa faktoista häipyy mielestä, mutta kirjaan voi ja kannattaa palata myöhemminkin. Useimmista naisista on löydetty valokuvat tai heitä esittävät maalaukset.  Yhteistä näiden naisten elämäntarinoille on hurjuus ja lannistumattomuus. Patriarkaatti on heitä alistanut ja heidän toimintaansa suitsinut, mutta uskomattomalla sisulla naiset ovat puskeneet eteenpäin valitsemallaan tiellä.

Pettersson sanoo, että tämä ei ole kirja naissankareista, mutta monet kirjan naisista ovat olleet poikkeusyksilöitä. He olivat poikkeuksellisen lahjakkaita, poikkeuksellisen rikkaita tai vaikutusvaltaisia. Lisäksi he olivat sinnikkäitä ja rohkeita kieltäytyessään heille varatusta naisen roolista. Muutama kirjan naisista oli minulle tuttu entuudestaan, suurin osa tuiki tuntemattomia. Jokainen näistä naisista ansaitsisi noston bloggauksessani, mutta se ei toki ole mahdollista - kannattaa tutustua tähän upeaan kirjaan, joka on ulkoasultaankin todella edustava ja tyylikäs.

Itävaltalainen ydinfyysikko Lise Meitner (s. 1878) työskenteli yhdessä saksalaisen Otto Hahnin kanssa. Itse asiassa Meitner keksi ja ymmärsi ydinfission, mutta kemian Nobel meni Hahnille fissioreaktion löytämisestä vuonna 1944. Tämähän oli tiedemaailman käytäntö tuolloin; sama kohtalo oli Marie Curiellakin aluksi.
 
Monet naiskirjailijat ovat julkaisseet teoksiaan aviomiehensä nimellä, koska kirjailijuus ja julkaiseminen eivät olleet naisille mahdollista. Maria Anna Mozartia (s. 1751) pidettiin lahjakkaampana kuin pikkuveljeään Wolfgang Amadeusta, mutta Marian oli luovuttava sävellystyöstä 18-vuotiaana. Isä näet naitti tytön 15-vuotta vanhemmalle leskimiehelle, jolla oli entuudestaan jo viisi lasta.

Gustav Mahler kielsi vaimoaan Alma Mahleria os. Schindler (s. 1879) jatkamasta säveltämistä, mutta julkaisi myöhemmin vaimonsa sävellyksiä omissa nimissään. Osa Fanny Mendelssohnin (s. 1805) sävellyksistä on julkaistu hänen veljensä Felixin nimissä!


Michael Field oli kirjailijanimimerkki, jonka takaa paljastuivat insestiset lesborakastavaiset Harris Bradley (s. 1846) ja Edith Emma Cooper (s. 1862).

Suffragettien taistelu naisten oikeuksien puolesta Englannissa 1900-luvun alussa oli vallan hurjaa ja väkivaltaista. Pettersson esittelee kirjassa näistä naisista kaksi: polion takia pyörätuoliin joutuneen Rosa May Billinghurstin (s. 1875), joka vankilaan jouduttuaan ryhtyi syömälakkoon sekä  jujutsumestari Edith Margaret Garrudin (s. 1872), joka opetti suffrageteille taistelulajeja, perusti henkivartijajoukot ja taistelukerhon sekä jujutti ja hakkasi poliiseja. Uskomatonta!


Britanniassa kamppailu naisten äänioikeuden puolesta oli poikkeuksellisen rajua. WSPU (Women’s Social and Political Union) tunnettiin kansalaistottelemattomuudesta ja suorasta toiminnasta. Sen jäsenet järjestivät mielenosoituksia, räjäyttivät pommeja, rikkoivat ikkunoita, tuhosivat postilaatikoita sekä tuhopolttivat kirkkoja ja tyhjiä rakennuksia, ja kun heidät pidätettiin, he menivät syömälakkoon. Vuosina 1905-1914 vankiloissa istui yli tuhat suffragettia.

NÄISTÄKIN NAISISTA VOI LUKEA KIRJASTA
* Sophie Blanchard (s. 1778) oli Napoleon Bonaparten pääaeronautti, joka kuumailmapalloili uhkarohkeasti ympäri Eurooppaa ja jonka tehtävänä oli suunnitella Britannian valloituksen kuumailmapallohyökkäykset.
* Hollantilaissisarukset Freddie (s. 1925) ja Truus (s. 1923) Oversteegen pestattiin teinityttöinä vastarintaliikkeeseen viattoman ulkonäkönsä takia. He pelastivat juutalaislapsia, räjäyttivät rautateitä, viettelivät saksalaisupseereita ja ampuivat natseja.
* Roberta Cowell (s. 1918) oli vankileiriltä selviytynyt toisen maailmansodan hävittäjälentäjä ja kilpa-autoilija sekä ensimmäinen transnainen, jolle suoritettiin Britanniassa sukupuolenvaihdoskirurgiaa.

 


Entä mitäpä tuumit tästä naisesta? Aimée Crocker (s. 1864) oli yhdysvaltalainen prinsessa, satumaisen rikas kirjailija, seikkailijatar ja sarjarakastaja, joka järjesti uskomattomia juhlia ja ennen kaikkea herätti pahennusta.

Kun on lukenut näiden sadan naisen uskomattomat elämäntarinat, voi todeta että totuus on todella tarua ihmeellisempää! Historian jännien naisten ensimmäinen 4000 kappaleen painos loppui kuulemma hetkessä, toinen 3000 kappaleen painos on tulossa. Upea ja ulkoasultaan edustava teos on kertakaikkisen loistava lahja jokaiselle naiselle! Maria Mannerin suunnittelema kansi on yksi vuoden edustavimmista.

Maria Petterson - Historian jännät naiset
Kansi Maria Manner
Atena 2020
Kustantajalta
_______________

Historian jännät naiset marssittaa esiin liudan kiinnostavia naisia, jotka ovat jääneet suurmieshistorian varjoon: kiinnostavia, uskomattomia, kauheita, törkeitä, sankarillisia ja ennen kaikkia jänniä persoonia. 

Maria Pettersson (s. 1984) on Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja, jonka unelma–ammatti oli kansainvälinen seikkailijatar. Historian jännät naiset sai alkunsa Petterssonin Twitter-sarjasta, joka laajeni kirjaksi.

28. syyskuuta 2020

Maritta Hirvonen - Komediantit


Keskimmäisenä koppalakkirivistössä istuu viiksiperkele itse, vaaleanharmaassa takissa, rautaristi rinnallaan. Hänen silmänsä ovat kiinni, ja hän hymyilee kuin näkisi kaunista unta. Weberin Taika-ampuja on hänen lempioopperansa.

Nokialainen Maritta Hirvonen on kirjoittanut aiemmin kaksi tietokirjaa, ihastuttava Komediantit on hänen esikoisromaaninsa. Romaani kertoo useammassa aikatasossa toisen maailmansodan jälkeistä Saksaa kiertävästä Schreierin sirkusperheestä, jolla on alalla monen sukupolven traditio. Lukija saa eläytyä näiden komedianttien arkiseen elämään, harjoitteluun ja sinnikkyyteen.  Kirjan lopusta löytyy perheen sukupuu, henkilöt syntymäaika- ja kuolintietoineen. Komediantit yllätti monella tapaa. Hirvosen siviiliura, 21 vuotta Tampere Filharmonian intendenttinä kuuluu musiikin tietämyksestä ja saksankielisten liedien valinnoista ja sanoista. Kirjailija on varmastikin seurannut läheltä balettitanssijoiden tai sirkusesiintyjien harjoittelua ja esiintymisiä, sillä niin eläytyvää ja asiantuntevaa hänen tekstinsä on.

Pilvet roikkuvat harmaina patjoina kattojen päällä. Haisee sateelle ja jollekin mädäntyneelle. Olen palaamassa harjoituksen jälkeen kotiin. Juuri kun saavun Königstrasselle, melkein talomme kohdalle, näen perheeni astumassa ulos ovesta. Isä kävelee edellä, hänen jälkeensä Thomas, ja vähän kauempana heistä äiti. Perässä tulee sotilas kivääreineen ja hätistelee heitä kulkemaan nopeammin. Mutta eivät he hidastele, vaan melkein juoksevat matkalaukkuineen.

Tämä oli päivä jona dresdeniläinen Esther Weiss näki viimeisen kerran vanhempansa ja pikkuveljensä. Kohtaaminen oli sanaton, vain äiti vinkkasi silmillään ja melkein huomaamattomalla päännyökkäyksellään tyttärelleen, että mene, elä elämääsi ja tule onnelliseksi. Kulturellin juutalaisperheen tytär Esther soitti pianoa ja tanssi Dresdenin oopperan baletin kuorossa, mutta natsismi tuhosi hänen unelmansa maailman oopperalavoista. Esther saa uuden nimen ja identiteetin sekä väärennetyn passin. Lopun elämäänsä hän elää Arabella Richterinä, jonka isä oli muka Puolan rintamalla kaatunut Wehrmachtin sotilas.

Länteen pakenevan ja nääntyneen Arabellan pelastaa Schreierin kiertävä sirkus. Tyttö jää asumaan heidän kanssaan ja sitkeästi harjoittelemalla hänestäkin tulee esiintyvä sirkustaiteilija. Vuosikymmenestä toiseen komediantit matkaavat vaunuineen kaupungista toiseen, pystyttävät ja purkavat telttansa ja toivovat yleisöä, mutta sodanjälkeisessä Saksassa on sekasortoista ja kaikesta puutetta. Schreierin sirkuksen kohtalo on alinomaa vaakalaudalla.

Naisesta on tullut riesa. Kävelee perässä ja kyselee mitä teemme ja miksi. Mitä helvetin väliä sillä on? Tehdään niin kuin aina on tehty. Edith sitä vaunussaan hyysää, nälkiintynyttä reppanaa, jonka luut varmaan napsahtaisi poikki, jos vähänkin tyrkkäisi. Edes yhtä keilaa ei pysty noilla käsillä kantamaan. Joka paikkaan se tunkee surkean naamansa. Sen posket on kuopalla ja mustat silmät kyselee ja etsii katsetta. Miksi? Sen pikku paskiaisen pitäisi ymmärtää, että minulla on tekemistä.

Noin kirjoitti epävarma Arabella päiväkirjaansa. Hän rakastui koko sydämensä voimalla sirkuksen johtajan poikaan Heinziin ja heistä tulee lopulta pari, vaikka sirkuslaiset eivät juuri privaatteja yhteisöönsä kelpuuttaneet.  Syntyy kolme lasta, joilla on geeneissään esiintymisen taito. Arabella valitsee salaamisen: hän ei koskaan kerro miehelleen juutalaisuudestaan tai menneisyydestään ja melkein kaiken hän on entisestä elämästään unohtanutkin. Vähäiset muistot tulvivat kuitenkin mieleen painajaisina. Kirjan toisessa osassa hän käy kirjeenvaihtoa Dresdenissä edelleen asuvan lapsuudenystävänsä Giselan kanssa, joka on DDR:n ideologian ja kommunismin aivopesemä. Rautaesirippu erottaa nämä naiset, jotka  kertovat toisilleen muistoja lapsuudestaan ja niistä paljastuukin jotain hyvin dramaattista.

Komediantit on upea esikoisromaani. Ihailin Maritta Hirvosen kauniisti soljuvaa, kuvailevaa tekstiä ja hänen musiikintietämystään. Itse en kunnon sirkusta ole livenä nähnyt, kiertävien pienempien tivoleiden esityksiä vain. Sirkustaiteilijat ovat taidoillaan ja kehonhallinnallaan yhtä loistavia kuin oopperalavojen balettitanssijat, mutta taidemuoto ei ole yhtä arvostettu. Romaani palautti mieleen taas kerran toisen maailmansodan mielettömyyden ja natsien juutalaisvainot. Sodan loppuvaiheessa liittoutuneet pommittivat Dresdenin tiilimurskaksi. Kirjan toisen osan kirjeenvaihto Arabellan ja Giselan välillä toi selvästi esiin, miten vastakkaiset ideologiat saavat ihmiset käyttäytymään tavallaan samoin: usko omaan ideologiaan on sokeaa ja menee kaiken edelle, jopa perheenjäsenet ilmiannetaan.

Sirkuksen maailmaan oli kiehtovaa tutustua ja pidin eri kielisistä laulujen ja liedien sanoituksista, joiden nimet ja säveltäjät on listattu teoksen lopussa. Esitysten ja näytösten kulku oli loistavasti kuvattu. Minua kutkutti tietää, onko Schreierien sirkusperheellä todellinen esikuva, mutta asia ei minulle selvinnyt. Sen sijaan dresdeniläinen maailmankuulu Sarrasanin sirkus oli olemassa. Kirjan kansi on yksi vuoden kauneimmista: taiteilija Tuulikki Pietilän teos Taitoratsastaja-jonglööri vuodelta 1964.

Maritta Hirvonen - Komediantit
Kansitaide Tuulikki Pietilä, Taitoratsastajatar-jonglööri, 1964, Kansallisgalleria
Stresa 2020
Kustantajalta
______________

Komediantit on kertomus sirkuksesta, rakkaudesta ja pakolaisuudesta. Maneesilta vaunuun kuuluva musiikki tuo muistoja mieleen Arabella Schreierille, jonka tie oopperan balettioppilaasta kiertävän sirkusperheen artistiksi on ollut kuoppainen, mutta täynnä elämää. Päähenkilön ja Dresdeniin jääneen ystävättären kirjeenvaihdossa kohtaavat kaksi lapsuutta ja todellisuutta, natsi-Saksan ja DDR:n. Voiko kummastakaan selvitä?

Maritta Hirvonen on nokialainen, Tampereella syntynyt vapaa kirjoittaja. Hirvonen on toiminut taustavaikuttajana kirjallisuuden ja muun kulttuurin alalla. Hänellä on takanaan kolmikymmenvuotinen ura Tampereen kulttuurihallinnossa, josta viimeiset 21 vuotta Tampere Filharmonian intendenttinä. Aiemmat teokset Seiso vankkana suomalainen & Hämäränmaassa valon syvyys.

21. syyskuuta 2020

Minna Mikkanen - Kotijoukot


Minna Mikkasen romaani Kotijoukot vie jatkosodan puutteen, epävarmuuden ja pelon tunnelmiin. Teos kertoo lämpimästi, miten kotirintamalla pärjättiin miesten ja poikien taistellessa vuosia vihollista vastaan. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Maaningalle ja henkilöt puhuvat alueen mukavalta kuulostavaa savolaismurretta. Sotatoimet kulkevat taustalla, kirjailijan huomio keskittyy Marian, hänen perheensä ja kyläyhteisön tapahtumiin.

Maria antoi katseensa kiertää rakkaassa maisemassa. Lämpö läikähti rinnassa. Siellä oli koti, pieni harmaa hirsimökki peltoineen. Ruishalme hohti kullankeltaisena. Lehmät rantaniityllä ja hevonen tallin kulmalla nyhtivät kesän viimeisiä ruohotuppaita.

Niemisen pientilan isäntä Olavi on haavoittunut vakavasti ja makaa sotasairaalassa leuka tohjona.   Maria ei ole nähnyt miestään kolmeen vuoteen. Rintamalle päätyy myös perheen esikoispoika Juho. Emäntä Maria ja tyttäret Liisa ja Anna sekä seitsenvuotias Väinö jäävät pärjäämään puutteen ja pelon keskelle. Onneksi Marian apuna tilan töissä on häntä paljon nuorempi sisko Hilkka, joka menetti talvisodan pommituksissa Kuopion kotinsa ja ryssälle sulhasensa Juhanin. Marian perheen ohella seurataan  kyläyhteisön muiden ihmisten arkisia iloja ja suuria suruja.

Juho alkoi tehdä lähtöä. Hän napitti sotilastakkinsa ja heitti repun selkäänsä. Väinö yritti olla urhea, mutta pillahti lopulta itkuun. Hän juoksi Juhon luo, kietoi kätensä veljen ympärille ja hautasi kasvonsa harmaaseen kankaaseen.

Isä on ollut sodassa niin kauan, ettei pieni Väinö isää edes kunnolla muista. Tärkein miehen malli on rakas isoveli Juho, jonka joutuminen rintamalle ahdistaa Väinöä valtavasti. Naapurissa asuu samanikäinen Antero, jonka kanssa leikitään ja seurataan pelonsekaisin tuntein, mihin taloon milloinkin kylän pappi ajaa pyörällään suruviestiä viemään. Väinö rakastaa perheen hevosta Moskaa, joka kotiutettiin sodasta paukkuarkana. Poika on hyvä hevosmies, sen myöntävät myös Paavolan ison tilan isäntä ja sinne töihin tuodut venäläiset sotavangit Sergei ja Igor.

Naisten oli käytännössä mahdoton selvitä maatöistä ilman perheen miesväkeä, siksi avuksi maatiloille tuotiin satamäärin venäläisiä sotavankeja. Paavolan tilan isäntä oli lämmin ja auttavainen mies, joka lähetti tilan kaksi riuskaa sotavankia myös muiden tilojen heinänkorjuutalkoihin ja avuksi muihin töihin. Kylän yhteishenki oli vahva. Niemisen pientila oli oikeastaan Paavolan tilan torppa ja Hilkka kävi Paavolassa väliin päivätöissä: hän sai siellä syödäkseen ja jotain kotiinkin viedäkseen. 28-vuotias Hilkka oli elämässään tyhjän päällä: sota tuntui kestävän ikuisesti, sulhanen oli kaatunut, ei kotia eikä työpaikkaa. Hänen sydämensä alkoi sykkiä sotavanki Igorille - mitä menetettävää hänellä enää muka oli?

Maja daragaja devushka, minun rakas tyttöni, Igor kuiskasi. Hän kuljetti huuliaan niskan paljaalla iholla. Hilkka sulki silmänsä ja henkäisi syvään. // Igor keinutteli heitä edestakaisin ja hyräili kaunista melodiaa. Hilkka mukautui liikkeeseen, kuin laineiden leikkiin.

Suomalaisten naisten suhteet venäläisten sotavankien kanssa on kirjan yksi tärkeä teema, suuri vaiettu tabu. Seurustelusuhteet olivat tiukasti kiellettyjä ja visusti salattava; ryssän kanssa ei sopinut veljeillä, ryssä oli verivihollinen. Aiheesta on ilmestynyt pari vuotta sitten Ira Vihreälehdon tietokirja Kunnes rauha heidät erotti, AtenaMikkanen eläytyy hienosti Hilkan, ryssänmorsiamen tunnelmiin. Suhde Igorin kanssa oli vailla tulevaisuutta, sillä sodan loputtua venäläiset sotavangit palautettaisiin Venäjälle - tapettaviksi kuten Stalinin käsky kuului tai vankileirien saaristoon työleireille kuolemaan.

Kotijoukot on erinomainen kirja kotirintaman elämästä jatkosodan aikana. Teksti soljuu kauniin kuvailevasti ja henkilöiden tuntoja osuvasti peilaten. Kyläyhteisön yhteishenki ja raskaat menetykset piirtyvät kirjan sivuilla rauhallisesti ja eläytyvästi kerrottuina. Isättömiä lapsia syntyy ja sankarivainajien määrä kasvaa, mutta elossa olevien on jaksettava ahdistuksesta ja nääntymisestään huolimatta. Väinö oli hellyttävä pieni poika, jonka isää vailla olevaa arkea seurasin sydän syrjälläni. Miltä tuntui äidistä lähettää rintamalle nuori esikoispoikansa? Äitien ja vaimojen tunteita ei kysytty, isänmaan edestä oli annettava raskain uhri. Sota-ajan luvattomasta suhteesta kehittyi rakkaus, mutta voiko ryssää rakastaa? Ehkä voisi mutta ei saa. Ikäerosta huolimatta Marian ja Hilkan sisaruussuhde oli upea ja vahva. Väliin otettiin rajusti yhteen, mutta sitten saunottiin, naurettiin ja itkettiin yhdessä.

Elämä jatkui, vaikkakin rikkoontunein mielin. Sodan muisto seuraisi heitä kaikkia vielä kauan, ehkä läpi koko elämän.

Minna Mikkanen - Kotijoukot
Kansi Jaana Rautio
Reuna 2020
Kustantajalta
_______________

Lukija elää mukana kirjan kolmen päähenkilön koettelemuksissa. Seitsemänvuotias Väinö, hänen äitinsä Maria ja tätinsä Hilkka kertovat kukin omaa tarinaansa. Mitä heille tapahtui miesten taistellessa Suomen itsenäisyydestä? Kirja kertoo paitsi maaseudun naisten panoksesta Suomen selviytymistarinassa, myös naisten ja lasten tunnoista jatkuvan pelon ilmapiirissä. 

Minna Mikkanen on kuopiolainen kirjailija. Hänen sukujuurensa ovat Maaningalla, jonne myös Kotijoukot-romaanin tapahtumat sijoittuvat.  

16. syyskuuta 2020

Rakel Liehu - Valaanluiset koskettimet


Rakel Liehun Valaanluiset koskettimet on kuin tuhannen ja yhden yön satu tummista tunnelmista ja sota-ajasta huolimatta. Tietääkseni teos kertoo kirjailijan omasta lapsuudesta, vaan ei ollenkaan tavanomaisesti. Liehulla on runoilijan kieli ja mieletön mielikuvitus, jolla hän panee kertojaääneksi pianon! Venäläinen pianonrakentajamestari Ivan Fjodorovitš rakensi aikanaan pianoveljekset, valkoisen ja mustan. Valkoisessa on kalliit norsunluiset koskettimet. Nyt tämä valkoinen pianoveli piilottelee valeseinän takana pölyn peitossa nälkään nääntyvässä Leningradissa, jota saksalaiset piirittävät. Mustaan pianoon laitettiin halvemmat valaanluiset koskettimet, mutta eivät ne sen sointia ja lumoa vähennä.

Pianot keskustelevat romaanissa keskenään ja kertovat nykyisyydestään ja varsinkin loisteliaasta menneisyydestään. Pianoiden tarinat aiemmista omistajistaan olivat aivan hurmaavia, vaikka osin traagisia olivatkin. Ne loivat aristokratian ja emigranttien säihkettä pienen sota-ajan tytön lapsuuden kuvauksiin. Otaksun, että nimeltä mainitut henkilöt ovat pääosin fiktiivisiä. Sen sijaan sivuilla soi   Chopin, Mozart, Lizt ynnä muut suuret säveltäjät; Wagner esiintyy jopa omana persoonanaan.

Keski-Euroopan ylhäisiin piireihin tottunut musta piano saapuu muuttokuormassa Kainuuseen, isoon mutta syrjäiseen Mellinin pappilaan. Piano ihmettelee lunta ja kylmyyttä sekä pietismin ankaruutta, mutta kiintyy vähitellen perheeseen ja erityisesti pieneen tyttäreen. Pappi Hermanilla ja vaimollaan Hannalla on vain tämä yksi tytär joka viihtyy yksin, vaikka pimeää pelkääkin. Pappila on järven rannalla, mutta veteen meno on ankarasti kielletty. Silti tyttö uittaa nukkeaan Ottoa, kunnes tämä näyttää uupuneelta. Pienet korvat kuuntelevat aikuisten puheita, vaikka kaikkea hän ei ymmärräkään.  Tytöllä on valtava mielikuvitus, jota ruokkivat kotikirjaston ja kirjastosta lainatut kirjat.

Mikään kamera ei kykenisi tallentamaan tätä pyörteilevää, perheen yhteen sitovaa hetkeä, jossa he nyt ovat. Mielet kirkkaina, huolettomina. On niin hiljaista, että hiljaisuuden melkein kuulee. Tarvitaan taide, ajattelen; vain jonkun Vermeerin mietiskelevä, lyyrinen sivellin pystyisi taltioimaan tämän uniikin hetken, lapsen preesensin, joka on enemmän kuin preesens.

Perheeseen syntyy sota-aikana pieni Beth, mutta suruitta ei sota pappilan väkeäkään päästä. Tyttö katsoo kauhuissaan kun sotalapsia kootaan turvaan kuljetettaviksi. Sotalapseksi hän ei päädy, mutta evakkoon Uusikaarlepyyhyn joutuu koko perhe. Koulussa tyttöä kiusataan ja haukutaan papin pennuksi. Tyttö ei ymmärrä, sillä hänelle isä on Jumalasta seuraava, mutta niin eivät suinkaan ajattele kylän karkeat kommunistit.

Maailma ei ole pyöreä, se on terävä neliö tytön sydämessä.

Kirja sopi erinomaisesti kuunneltavaksi äänikirjana, sillä pidän myös Karoliina Kudjoin äänestä. Valaanluiset koskettimet oli ihastuttavaa kuunneltavaa, sillä pianoiden tarinat olivat kuin novelleja itsessään. Kainuulaisen pappilan ja pienen tytön elämä istui saumatta niiden väliin ja Leningradin kohtalonhetket ja nälkään nääntyvät ihmiset toivat sodan kauhut taas kerran mieleen. Sodan loputtua hytisevä ja nälästä heikko nuori poika löytää valkoisen pianon poltettavaa puuta etsiessään. Päättyytkö valkoisen pianon upea tarina piiritetyssä Leningradissa kylmettyneitä ja yskiviä lapsia lämmittäen?

Leipää jaetaan (Leningradissa) kullekin vain pieni pala. Vesijohdot on suljettu. Lumeen hukkuvassa, sähköttömässä kaupungissa eivät raitiovaunutkaan kulje. Ihmiset kulkevat kapeita polkuja talosta toiseen etsimässä vettä ja syötävää. Uljaat palatsit ovat mykkinä, unenomaiset sillat hiljaisina.

Valitsin kirjan taustaksi sinivaleunikon, koska Kreivittären petollinen puutarhuri istutti hänen puutarhansa näitä upeita sinisiä unikkoja. Niiden sinellä ei ole kasvimaailmassa vertaa. Rakel Liehun Helene Schjerfbeckin elämästä kertova Helene sai minut vuoden alussa aivan hurmoksiin. Valaanluiset koskettimet ei kalpene ollenkaan sen rinnalla.

Rakel Liehu - Valaanluiset koskettimet
Kansi Marjaana Virta
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_________________

Vuonna 1943 musta antiikkinen piano tuodaan pohjoisen erämaapitäjän pappilaan. Siellä se seuraa silmäteräänsä, perheen tytärtä, ja näkee välähdyksiä tämän elämästä. Samalla piano singahtelee muistoissaan Pietariin ja eri puolille Eurooppaa edellisten omistajiensa luokse. Heitä ovat salaperäinen Kreivitär, mystisesti sairastunut nuori Pino ja maineikas hypnotisoija Jean Charcot. Pianon kertomuksista tyttö, tuleva kirjailija, loihtii toisen kiehtovan maailman kainuulaiseen sota-ajan pappilaan.


Rakel Liehu (s. 1939) on yksi Suomen rakastetuimpia kirjailijoita. Hän aloitti runoilijana 1974 ja on julkaissut yhteensä 13 runokokoelmaa ja neljä romaania. Liehu sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 2008. Liehun edellinen romaani, Helene Schjerfbeckistä kertova Helene voitti Runeberg-palkinnon 2004 ja oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2020 sai ensi-iltansa Antti J. Jokisen ohjaama, romaaniin perustuva elokuva Helene.

13. syyskuuta 2020

Marisha Rasi-Koskinen - REC



Kertomus kuolemasta oli Lucaksen ja Colen ensimmäinen yhteinen dokumenttielokuva. Cole oli alusta alkaen varma, että he saisivat aikaan jotain suurta. Jotain ainutkertaista, aitoa ja rohkeaa, ei sepitettä vaan täyttä totta.

Marisha Rasi-Koskisen REC on 600-sivuinen ja vangitseva, teos joka vaatii lukijaltaan paljon keskittymistä ja aikaa. Heti ensimmäisiltä sivuilta valkenee, että taas Rasi-Koskinen kutoo mysteerin, joka kieputtaa lukijaa miten tahtoo. Mikä on totta, mikä ei? Onko fiktiossa yleensäkään mikään totta? Jo kirjan sisällysluettelon vilkaisu antaa osviittaa tulevasta pyörityksestä ja painostavista, jopa painajaismaisista tunnelmista. Olen lukenut kaikki kirjailijan teokset, ja niissä on paljon samaa: tumma ja epätodellinen tunnelma maagisen realismin, fantasian ja dystopian vivahtein. REC on sitä kaikkea: mielikuvituksellinen ja yllätyksellinen tarinakudelma, jossa aika ja hahmot linkittyvät jännittävästi menneeseen, nykyiseen ja toisiinsa. Rasi-Koskisen psykologin koulutus kuuluu. Hän osaa asettua hahmonsa nahkoihin ja kuvata tämän mielenliikkeitä, usein sekaisia ja vääristyneitä, upealla tavalla. Mystisyys lainehtii lukijan ympärillä epätodellisena ja uhkaavana, dekkarimaisen jännittävänä. 

Some ja internet sekä valokuvaaminen ja sen keinot ovat teoksen keskeisiä teemoja. Valokuvan katsoja ei tiedä mitä on rajattu kuvan ulkopuolelle eikä taitavaa kuvankäsittelyä aivan heti huomaa. Tarinan kertoja valitsee mitä kertoo kuulijalle. Näin ollen totuus muuttaa radikaalisti luonnettaan, ja oikeastaan koko käsitteen voi viskata romukoppaan. REC:issä on traaginen juonikuvio, mutta runsaasti  visuaalisia, irrallisilta tuntuvia näkyjä tai selostuksia valokuvanäyttelyistä tai videoteoksista. Ja sitten ovat nämä tarinan nautittavat sivuhenkilöt ja heidän kiehtovat tarinansa! 

Oikeasti. Elämä on pyöreä pallo. Niin kuin maapallo. Minne tahansa kävelee päätyy lopulta samaan paikkaan josta lähti. Tapahtumat eivät seuraa toisiaan. Tapahtumat ovat siinä missä ovat. Koko ajan tapahtuu. Tapahtuu ja on. Ei ole alkua tai loppua. Kaikki on koko ajan. On äsken ja on nyt. On nyt ja on kohta.

Yllä oleva sitaatti selittää REC:in maailmaa. Kirjoitin aluksi, että kirjan nykytasossa 33-vuotias valokuvaaja Lucas on matkalla jossain Itä-Euroopan maassa, ehkä Balkanilla. Mutta tavanomaisessa merkityksessä REC:issä ei nykytasoa ole. Joka tapauksessa Lucas on yhdessä kohtaa tarinaa turistien suosimassa kaupungissa Z, jossa kuvattiin osa kuolemaa käsittelevästä dokumentista. Hän on menossa tapaamaan henkilöä, jota ei ole nähnyt vuosiin. Nuorena Lucas oli yksinäinen avioerolapsi ja aivan tavallinen poika, joka piti itseään näkymättömänä - sen olivat hänen empiiriset havaintonsa todistaneet. Lucaksesta kehittyi ytimeltään valokuvaaja, joka hahmottaa ympäristönsä kuvina. Hän katsoo maailmaa kameran linssin läpi ja rajaa koko ajan kaikkea näkemäänsä, vaikka kamera ei olisikaan mukana.

Kolmetoistavuotissyntymäpäivänsä korvilla Lucas näkee ’poikapatsaita’ yhden ei-kenenkään talon pihalla. Talo vetää Lucasta kuin magneetti ja niin hän tutustuu merkilliseen ja manipuloivaan Coleen, jossa on jotain maanista ja pahaenteistä. Poikien välille kehittyy symbioottinen ystävyys, joka jatkuu on-off. Colen ansiosta Lucaksesta tulee jotain erityistä ja he sulautuvat toisiinsa kuin kaksoset ja kokevat, että heidän alitajuntansakin on yhteinen. He viettävät aikaansa Huoneessa suunnitellen tulevia tekemisiään ja perustavat nettiin Gallerian kuvilleen ja videoilleen.

Colella on identtinen kaksoisveli Nik, vai onko sittenkään? Onko Nik vain roolihahmo, kuviteltu kaksoisolento vai sittenkin todellinen? Mutta Eve on, taatusti on. Hän on kuolemasta kertovan dokumentin tähti. Kaupungissa Z tapahtuu outoja: väitetään että keskusta vajoaa, väitetään että terrori-iskuja on ollut. Huhut vellovat, mutta valtava ruuhka on todellista, ja siihen juuttuu yksi tarinan sivuhenkilöiksi joutuva perhe asuntovaunuineen. Muutama muukin kaupungin outoon ilmapiiriin eksynyt turisti päätyy sivuhenkilöksi Lucaksen tarinaan. Heitä ovat mm. matkablogia pitävät Ray ja Gabriel sekä kaupungin huvipuistossa painajaiseen päätyvä Anita. Katulapsi kertoo mitä he tekevät länsimaalaisille perkeleille. Nämä itsenäiset, sivuhenkilöistä kertovat tarinat kuin lyhytelokuvat olivat loistavia. Irrallisuuden tuntu on hämäävää, sillä Rasi-Koskinen punoo ne taidokkaasti kokonaisuuteen. 

REC on alati pyörivä tarinakudelma, hyvin mystinen ja hyvin taidokas. Luin teosta hitaasti nauttiakseni vaivattomasti virtaavasta tekstistä. Kaikki mysteerit eivät minulle avautuneet, mutta lukukokemus oli upea. REC kätkee sivuilleen monia tärkeitä teemoja: syvän ystävyyden merkitys niin hyvässä kuin pahassa, ensirakkauden unohtumattomuus, luovuuden lumo ja kiihko,  erityisyyden ja merkityksellisyyden etsiminen, turismin rumemmat kasvot. Jussi Karjalaisen kaunis kansi kuvaa kahta tärkeää tapahtumaa sekä kirjan alusta että lopusta. Marisha Rasi-Koskisen taitavuutta ei voi kuin ihailla.

Minä etsin hänet ja jos en löydä, minulla on valo jonka hän heijasti.

Romaani on Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!

Marisha Rasi-Koskinen - REC
Kansi ja taitto Jussi Karjalainen
Schildts & Söderströms 2020
Kustantajalta
______________




Marisha Rasi-Koskisen luomat maailmat pakenevat arkihavaintoa. Hän on aiemmin julkaissut viisi palkittua ja kiitettyä kaunokirjallista teosta. Nuorten romaani Auringon pimeä puoli (WSOY) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019.

5. syyskuuta 2020

Pasi Pekkola - Kaikki isäni naiset


Pasi Pekkolan syksyn uutuus Kaikki isäni naiset kertoo isistä ja pojista, ja nimen mukaisesti heidän naisistaan. Kuusikymppinen professori Tapani Luoto on kansainvälisesti arvostettu ilmastotutkija ja YK:n ilmastopaneelin puheenjohtaja. Suuren konferenssin alla räsähtää: konferenssi peruutetaan, professoria syytetään monen naisen voimin seksuaalisesta häirinnästä ja lööpit kirkuvat. Professori tekee kohun silmässä ärsyttävän katoamistempun. Useimmin kirjassa äänen saavat professorin poika Aleksi ja tytär Alma.

Nelikymppinen Aleksi on erinomaisen ja menestyvän isänsä varjossa kasvanut, juuri potkut saanut toimittaja. Hän on naimisissa mainosalalla näyttävää uraa tekevän Julian kanssa ja parilla on kaksi lasta, Sofia ja Andreas. Aleksi tuntee alemmuutta isänsä ja myös kauniin vaimonsa rinnalla. Hän ei usko aluksi isäänsä kohdistuviin syytöksiin, mutta suivaantuu kun ei saa tätä kiinni. Isän skandaali vaikuttaa suuresti koko perheeseen: Julian työpaikalla juorutaan, Aleksi ei saa töitä ja jotkut kieltävät lapsiaan leikkimästä Sofian ja Andreaksen kanssa, koska niiden pappa on paha. Julkinen myllytys on rajua.

Huippuälykäs isosisko, sinkkuna Shanghaissa asuva Alma on katkaissut käytännössä välit perheeseensä vuosia sitten, vain Aleksin kanssa hän on puheväleissä. Hän omistautuu uralleen ja kehittää taifuunisovellusta, jonka avulla taifuunien kulku voitaisiin ennakoida ja tulevaisuudessa myös estää. Hänen 16-vuotispäivänään tapahtui jotakin, mikä johti irtiottoon perheestä. Tapahtuma jätti syvät jäljet Almaan ja vei kyvyn luottaa ihmisiin.

Näkemyksensä professorista kertoo myös Linda, professorin ex vaimo ja hänen lastensa äiti. Linda luopui taidemaalarin urastaan miehensä ja lastensa vuoksi ja tuntui alistuvan miehensä sovinistisiin tokaisuihin ja naisjuttuihin - mutta ei aivan niinkään, paljastuu teoksen edetessä. Professorin sisko Aliina on se, johon Tapani Luoto hädissään myrskyn silmäsä turvautuu, ja sisko auttaa ja ymmärtääkin veljeään pitkään. HS-kuukausiliitteestä voidaan lukea myös professorin toisen vaimon, poliitikko Henriikan ja muutaman ahdistellun naisen mielipide asiasta.



Kaikki isäni naiset alkaa hyvin mielenkiintoisesti, sillä lukijana en osannut odottaa yhtään mitään tulevasta. Eniten minua puhuttelivat Aleksin ja Alman osuudet, sillä Lindan ja Aliinan luvut eivät minusta olleet niin kiinnostavia. Pekkola luo hahmoistaan lihaa ja verta olevat ihmiset ja paljastaa, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Joutsensymboliikka oli mielenkiintoinen lisä tarinassa. Yleensähän me ajattelemme joutsenia kauniina ja ylväinä ikuisen rakkauden symboleina, mutta Pekkola tuo esiin niiden väkivaltaisen puolen - Ledaa raiskaavan Zeuksen joutsenen hahmossa. Kuvassa Michelangelon teos vuodelta 1530.

Kirjassa on monia teemoja ja aiheet ajankohtaisia. Ilmastoasiat puhuttavat juuri nyt ja minusta oli hienoa, että Pekkola näytti, miten #metoo-kohu vaikuttaa läheisiin. Tapani Luoto ei kovin ihailtavana ihmisenä näyttäytynyt, niin merkittävän uran kuin olikin luonut. Kuuntelin teoksen äänikirjana ja sekä mies- että naisäänen valinta oli onnistunut.

Pasi Pekkola - Kaikki isäni naiset
Otava 2020
Äänikirjan lukijat Sari Haapamäki, Aarne Linden
_______________


Kun juhlitun professorin väärinkäytökset tulevat viimein julki, syvimmin järkyttyvät oman perheen jäsenet. Millaisen miehen mallin Aleksi on perinyt isältään? Professori Tapani Luoto on kansainvälisesti arvostettu ilmastotutkija, jonka kulissien takaiset synkät salaisuudet paljastuvat yllättäen. Shokkiuutisen myötä juuri työttömäksi jääneen Aleksin on arvioitava uudelleen niin isänsä, oma historiansa kuin nykyinen paikkansa pikkulapsiarjessa. Myös Tapanin entinen vaimo Linda ja perheestä etäisyyttä ottanut tytär Alma joutuvat kohtaamaan menneisyyden uudessa valossa. Syvälle ihmissieluun luotaava perhetarina pohtii tapaa olla mies eri vuosikymmeninä.

4. syyskuuta 2020

Joel Haahtela - Hengittämisen taito



Joel Haahtelan pienoisromaani Hengittämisen taito pohdiskelee ihmiselämää ja hengellisyyttä nuoren miehen silmin. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja Anssi Niemen kirkas ääni istui hienosti tähän kiehtovasti kerrottuun tarinaan.  Kirjan minäkertoja on 24-vuotias kreikkalais-suomalainen nuori mies, joka opiskelee lääketiedettä. Hänen isänsä Dimitris ’katosi’ pojan ollessa kymmenen ja vanhemmille tuli ero. Sen jälkeen isä ja poika eivät ole nähneet toisiaan ja kaikki yhteydenpito on hiipunut.

Minäkertoja on unohtanut lapsuutensa kreikan, mutta opiskellut nyt kieltä äidiltään salaa. Hän pitää vaativista lääketieteen opinnoistaan taukoa ja päättää lähteä Kreikkaan etsimään isäänsä. Thessalonikissa poika tapaa setävainajansa Evangeloksen vaimon Elenin, jonka taloon hän majoittuu. He vetävät toisiaan puoleensa ikävuosista huolimatta, 42 vs 24. Eleni kertoo, että Ateenan pääkirjastossa työskennellyt isä on muuttanut pienelle luostarisaarelle, joka sijaitsee tunnin päässä mantereelta. Sinne käy pojan tie.

Kirjaa kuunnellessa ajattelin, että nyt - nyt on Haahtela kirjoittanut kirjan minulle. Minähän en päässyt ollenkaan sisään Adèlen kysymykseen, jonka jatkumoa hengellisyydessä ja uskonnollisuudessa tämä tavallaan on. Kerronnan edetessä paljastuu herkkä ja hauras isä, joka ei koskaan löytänyt omaa paikkaa Suomessa. Masentuneena hän tunsi olevansa pelkkä riippa vaimolleen ja pojalleen, ja päätti kadota. Isän arvoitus ja isän kaipuu on merkinnyt pojan kasvuvuosia. Hän on yhtä herkkä ja hauras kuin isänsä, mutta lapsuuden koettelemukset ovat tehneet hänet myös vahvaksi ja ymmärtäväksi.

Poika saa luvan asettua isänsä luostarin vierasmajaan. Hän elää askeettista ja korutonta elämää muiden munkkien tavoin ja osallistuu heidän töihinsä, jumalanpalveluksiinsa ja rukouksiinsa. Haahtela kuvaa todella kauniisti tämän isättömänä kasvaneen nuoren miehen tunteita ja ajatuksia. Hän on herkkä ja avaa sielunsa kirjan sivuilla. Mutta aivan kuin Adèlen kysymyksessä, kirjan loppupuolella lisääntyvä uskonnollisuus ja henkinen pohdiskelu vieraannuttivat minua. Suosittelen Hengittämisen taitoa lukijalle, joka on avoin hengellisyydelle ja uskonnollisille pohdinnoille. En tunne Kreikkaa kovin hyvin, mutta kirjan kreikkalaisuus viehätti ja lennätti minut matkalle maahan, samoin kuin vastikään lukemani Victoria Hislopin Saari.

Joel Haahtela - Hengittämisen taito
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2020
Äänikirjan lukija Anssi Niemi
_______________

Lumoava pienoisromaani isästä ja pojasta, tuulisesta saaresta ja anteeksiannosta. Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää.

1. syyskuuta 2020

Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani


Tommi Kinnusen uutuusteos Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani alkaa dramaattisissa tunnelmissa Narvikissa keväällä 1945. Hitler on häviämässä sodan ja Saksa vetää joukkojaan kiireellä pois Norjasta, kuten vuotta aiemmin Suomesta. Pohjois-Suomessa oli aseveliaikaan 200.000 saksalaista sotilasta, Norjassa tuplamäärä. Saksan armeijan palveluksessa oli tuhansia naisia ja moni nainen löysi oman rakkaan Fritzinsä tai Helmutinsa, jonka kanssa kaavaili yhteistä tulevaisuutta sodan jälkeen. Mutta nyt viimeiset laivat ovat lähdössä Narvikista ja naiset anelevat, että pääsisivät mukaan, vaikka tietävätkin merimatkan vaaroista ja Itämeren miinoista. Vain jokunen raskaana oleva kelpuutetaan, muut joutuvat norjalaisten vankileirille, jossa on sekä norjalaisia että suomalaisia 'sakemannien huoria'. Kohtelu on tylyä: naiset häpäistään ajamalla heidät klanipäiksi.

Osalle suomalaisia naisia aukeaa yllättäen tilaisuus päästä kotimaahan ohi Hangon kotiuttamisleirin, sillä heitä kuljettaneen kuorma-auton kuljettaja päästää naiset menemään. Isommasta naisjoukosta valikoituu viisi naista, joiden satojen kilometrien pituista ja epäinhimillisen raskasta taivalta Tromssasta Rovaniemelle ja vielä eteenpäin romaani kuvaa. Naiset olivat lähteneet saksalaisten matkaan syksyn -44 kaaoksessa, kuka mistäkin syystä. Vanha Aili ei sairaanhoitajana halunnut hylätä potilaitaan ja alle parikymppinen Katri lähti työn perässä, sillä saksalaiset maksoivat hyvin. Kieltenopettaja Siiri toimi tulkkina ja huonomaineinen Veera lähti sinne missä työt olivat, jättäen pienen poikansa muiden hoitoon. Kaikkien naisten aikaisempi elämä valottuu romaanin edetessä, eniten kanttorinrouva Irenen.

Irenen avioliitto on kylmä, iloton ja onneton. Puoliso Kaarlo on muuttunut iloisesta urkuriopiskelijasta jäyhäksi ja uskon asioissa ankaraksi. Parin ottopoika Henrik ei kestänyt kiihkouskovaista isäänsä, muutti muualle ja kaatui myöhemmin rintamalla. "Elämä vain vaimeni", sanoo Irene ja hyppäsi syyskuun -44 Lapin evakuointitungoksessa tuosta vain kosketuksen kaipuussaan Klausin syliin. Mutta laiva vei Klausinkin vaimon luo Saksaan ja kanttorinrouva päätyi vankileirille.

Tarkistin netistä, että Tromssasta on Rovaniemelle lähes 600 kilometriä ja naisten taival kestää viikkokausia autioiden tunturien halki ja pitkin miinoitettuja teitä. On kylmää ja märkää, ja nälkä. Matkahan on inhimillisesti katsoen aivan toivoton, mutta näillä naisilla ei ollut vaihtoehtoja. He hitsautuvat yhteen matkan aikana ja tukevat sitä joka ei enää tunnu jaksavan. Mutta jokainen tietää, että tämän taipaleen jälkeen toista ei enää tunneta. Joukko harvenee vähitellen, ja samasta kylästä kotoisin olevat, yleinen nainen Veera ja kanttorinrouva Irene, eroavat vasta Veeran polttamatta jääneen mökin pihalla.

Tämä on hurja matka täynnä fyysisiä vaaroja ja vastuksia, mutta eniten naisia kärventävät häpeä, syyllisyys ja pelko. Matkalla he saavat esimakua siitä, mikä sakemannien huorien kohtalo on. Kinnunen osaa asettautua ihailtavalla tavalla näiden naisten nahkoihin ja tunteisiin. Pitkä vaellus läpi poltetun Lapin kaappaa lukijan mukaan naisten tuskien taipaleelle. He ovat kuolemanväsyneitä, langanlaihoiksi hiutuneita ja kävelleet kengänpohjansa läpikuultaviksi. Heitä painaa syyllisyys osallisuudesta ympärillä vyöryvään tuhoon, auttoivathan he työllään osaltaan Saksan armeijan toimintaa. Mutta lopulta pelko ja häpeäkin väistyvät, sillä mikään ei tunnu enää miltään. He ovat eri ihmisiä kuin ne jotka vain vuosi sitten lähtivät Norjaan. Veeran mainehan oli jo mikä oli, ja Irenekin ymmärtää, että hänestä ei enää ole kanttorinrouvana eläjäksi ja tekee oman ratkaisunsa.

Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani on idealtaan oivaltava ja kerronnaltaan ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista. Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut. Krista Kososen ääni istui hyvin tarinaan ja kuulosti siltä kuin lukijakin olisi paikoin hengästynyt liikutuksesta. Saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleiden naisten asemaa ja heidän sodanjälkeisiä kohtaloitaan valottaa hienosti myös Anu Heiskasen väitöskirjaan pohjautuva tietokirja Salateitse Saksaan.

Finlandia-ehdokas & Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!

Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Krista Kosonen
_______________

 
Tommi Kinnunen (s. 1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.