Minna Mikkanen - Kotijoukot

Minna Mikkasen romaani Kotijoukot vie jatkosodan puutteen, epävarmuuden ja pelon tunnelmiin. Teos kertoo lämpimästi, miten kotirintamalla pärjättiin miesten ja poikien taistellessa vuosia vihollista vastaan. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Maaningalle ja henkilöt puhuvat alueen mukavalta kuulostavaa savolaismurretta. Sotatoimet kulkevat taustalla, kirjailijan huomio keskittyy Marian, hänen perheensä ja kyläyhteisön tapahtumiin.

Maria antoi katseensa kiertää rakkaassa maisemassa. Lämpö läikähti rinnassa. Siellä oli koti, pieni harmaa hirsimökki peltoineen. Ruishalme hohti kullankeltaisena. Lehmät rantaniityllä ja hevonen tallin kulmalla nyhtivät kesän viimeisiä ruohotuppaita.

Niemisen pientilan isäntä Olavi on haavoittunut vakavasti ja makaa sotasairaalassa leuka tohjona.   Maria ei ole nähnyt miestään kolmeen vuoteen. Rintamalle päätyy myös perheen esikoispoika Juho. Emäntä Maria ja tyttäret Liisa ja Anna sekä seitsenvuotias Väinö jäävät pärjäämään puutteen ja pelon keskelle. Onneksi Marian apuna tilan töissä on häntä paljon nuorempi sisko Hilkka, joka menetti talvisodan pommituksissa Kuopion kotinsa ja ryssälle sulhasensa Juhanin. Marian perheen ohella seurataan  kyläyhteisön muiden ihmisten arkisia iloja ja suuria suruja.

Juho alkoi tehdä lähtöä. Hän napitti sotilastakkinsa ja heitti repun selkäänsä. Väinö yritti olla urhea, mutta pillahti lopulta itkuun. Hän juoksi Juhon luo, kietoi kätensä veljen ympärille ja hautasi kasvonsa harmaaseen kankaaseen.

Isä on ollut sodassa niin kauan, ettei pieni Väinö isää edes kunnolla muista. Tärkein miehen malli on rakas isoveli Juho, jonka joutuminen rintamalle ahdistaa Väinöä valtavasti. Naapurissa asuu samanikäinen Antero, jonka kanssa leikitään ja seurataan pelonsekaisin tuntein, mihin taloon milloinkin kylän pappi ajaa pyörällään suruviestiä viemään. Väinö rakastaa perheen hevosta Moskaa, joka kotiutettiin sodasta paukkuarkana. Poika on hyvä hevosmies, sen myöntävät myös Paavolan ison tilan isäntä ja sinne töihin tuodut venäläiset sotavangit Sergei ja Igor.

Naisten oli käytännössä mahdoton selvitä maatöistä ilman perheen miesväkeä, siksi avuksi maatiloille tuotiin satamäärin venäläisiä sotavankeja. Paavolan tilan isäntä oli lämmin ja auttavainen mies, joka lähetti tilan kaksi riuskaa sotavankia myös muiden tilojen heinänkorjuutalkoihin ja avuksi muihin töihin. Kylän yhteishenki oli vahva. Niemisen pientila oli oikeastaan Paavolan tilan torppa ja Hilkka kävi Paavolassa väliin päivätöissä: hän sai siellä syödäkseen ja jotain kotiinkin viedäkseen. 28-vuotias Hilkka oli elämässään tyhjän päällä: sota tuntui kestävän ikuisesti, sulhanen oli kaatunut, ei kotia eikä työpaikkaa. Hänen sydämensä alkoi sykkiä sotavanki Igorille - mitä menetettävää hänellä enää muka oli?

Maja daragaja devushka, minun rakas tyttöni, Igor kuiskasi. Hän kuljetti huuliaan niskan paljaalla iholla. Hilkka sulki silmänsä ja henkäisi syvään. // Igor keinutteli heitä edestakaisin ja hyräili kaunista melodiaa. Hilkka mukautui liikkeeseen, kuin laineiden leikkiin.

Suomalaisten naisten suhteet venäläisten sotavankien kanssa on kirjan yksi tärkeä teema, suuri vaiettu tabu. Seurustelusuhteet olivat tiukasti kiellettyjä ja visusti salattava; ryssän kanssa ei sopinut veljeillä, ryssä oli verivihollinen. Aiheesta on ilmestynyt pari vuotta sitten Ira Vihreälehdon tietokirja Kunnes rauha heidät erotti, Atena. Mikkanen eläytyy hienosti Hilkan, ryssänmorsiamen tunnelmiin. Suhde Igorin kanssa oli vailla tulevaisuutta, sillä sodan loputtua venäläiset sotavangit palautettaisiin Venäjälle - tapettaviksi kuten Stalinin käsky kuului tai vankileirien saaristoon työleireille kuolemaan.

Kotijoukot on erinomainen kirja kotirintaman elämästä jatkosodan aikana. Teksti soljuu kauniin kuvailevasti ja henkilöiden tuntoja osuvasti peilaten. Kyläyhteisön yhteishenki ja raskaat menetykset piirtyvät kirjan sivuilla rauhallisesti ja eläytyvästi kerrottuina. Isättömiä lapsia syntyy ja sankarivainajien määrä kasvaa, mutta elossa olevien on jaksettava ahdistuksesta ja nääntymisestään huolimatta. Väinö oli hellyttävä pieni poika, jonka isää vailla olevaa arkea seurasin sydän syrjälläni. Miltä tuntui äidistä lähettää rintamalle nuori esikoispoikansa? Äitien ja vaimojen tunteita ei kysytty, isänmaan edestä oli annettava raskain uhri. Sota-ajan luvattomasta suhteesta kehittyi rakkaus, mutta voiko ryssää rakastaa? Ehkä voisi mutta ei saa. Ikäerosta huolimatta Marian ja Hilkan sisaruussuhde oli upea ja vahva. Väliin otettiin rajusti yhteen, mutta sitten saunottiin, naurettiin ja itkettiin yhdessä.

Elämä jatkui, vaikkakin rikkoontunein mielin. Sodan muisto seuraisi heitä kaikkia vielä kauan, ehkä läpi koko elämän.

Minna Mikkanen - Kotijoukot
Kansi Jaana Rautio
Reuna 2020
Kustantajalta
_______________

Lukija elää mukana kirjan kolmen päähenkilön koettelemuksissa. Seitsemänvuotias Väinö, hänen äitinsä Maria ja tätinsä Hilkka kertovat kukin omaa tarinaansa. Mitä heille tapahtui miesten taistellessa Suomen itsenäisyydestä? Kirja kertoo paitsi maaseudun naisten panoksesta Suomen selviytymistarinassa, myös naisten ja lasten tunnoista jatkuvan pelon ilmapiirissä. 

Minna Mikkanen on kuopiolainen kirjailija. Hänen sukujuurensa ovat Maaningalla, jonne myös Kotijoukot-romaanin tapahtumat sijoittuvat.