Huhtikuun kirjat & Hyvää vappua!

Poikkeusolot näkyvät huhtikuun luetuissani äänikirjojen osuuden nousuna. Luin tai kuuntelin yhteensä 16 kirjaa, joista äänikirjoja oli peräti 9. Äänikirjat tuntuvatkin juuri nyt hyviltä, koska keskittymiskyky on ajoittain heikonlainen. Mukaan mahtui todella hienoja teoksia, joista valitsin kolme elämyksellisintä ja annoin sydämen vielä niille, jotka olisivat ansainneet tulla valituiksi.

Jenny Erpenbeck - Päivien loppu **** Tammi 2020 #äänikirja

Kirjailija leikkii kaikkivaltiasta ja osoittaa, miten pienestä yksilön elämän käänteet voivat olla kiinni. Mitä jos tapahtuukin näin eikä noin? Näillä käänteillä hän luo samalle juutalaiselle naiselle viisi erilaista elämän kulkua, romaanin viisi eri ’kirjaa'. Niiden välissä olevilla intermezzoilla hän kääntää historian ja henkilönsä elämän kulun. Todellinen henkilö, joka piiloutuu näiden naisenelämien taustalle on Erpenbeckin oma isoäiti, juutalaiseen sukuun syntynyt Hedda Zinner. Romaanin naiset kulkevat elämissään isoäidin reittiä Brodysta Berliiniin, sitten Wieniin, Moskovaan ja taas Berliiniin.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, mutta vyöryviä tapahtumia oli äänikirjalle liikaa, minusta tämä pitäisi lukea kirjana. Romaanin idea saman naisen vaihtoehtoisista elämistä on varsin jännittävä ja Erpenbeck kertoo oman sukunsa tarinaa ja kuvaa omaa DDR:äänsä sisältäpäin. Vakuuttavasti ja vimmalla. 

Viv Groskop - Älä heittäydy junan alle ***** Atena 2019 #äänikirja

Hauska ja upea sukellus venäläisten klassikoiden ja kirjailijoiden pariin. Teoksesta nauttii, vaikka ei näitä 11 venäläistä klassikkoa olisi lukenutkaan. Kuuntelin Viv Groskopia viime syksynä Helsingin kirjamessuilla ja hän oli todella mukaansa tempaava esiintyjä. Hänen Venäjän ja kaiken venäläisyyden pakkomielteensä alkoi enlantilaisittain oudosta sukunimestä. Hänestä tuntui vahvasti, että hänen sisimmässään asuu venäläinen sielu. Tämä innostus johdatti Groskopin venäläisen kirjallisuuden ja kielenopiskelun pariin 1990-luvulla.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Esipuheessaan Groskop kertoo venäjän patronyymeistä sekä loputtomista diminutiivi- ja hellittelymuodoista. Riemastuttavaa kuunneltavaa, vaikka en osaakaan venäjää. Hän tuntee kirjailijansa, on lukenut laajalti heidän elämäkertojaan ja kertoo kirjailijoista paljon sellaista, mitä Wikipedia ei tiedä. Älä heittäydy junan alle on kerrassaan viihdyttävää ja sivistävää kuunneltavaa. Kirjailijoiden elämä ei ollut helppoa ennen Stalinin aikaakaan, mutta silloin kirjailijuus oli hengenvaarallista.

Alex Schulman - Polta nämä kirjeet  ***** Nemo 2020 #äänikirja

Jokaisen sukututkijan unelma on löytää suvustaan jotain dramaattista. Sukututkimus ei kuitenkaan ajanut Alex Schulmania kirjoittamaan tätä teosta, vaan henkilökohtainen pakko. Perhe-elämä oli ajautunut kriisiin hänen raivokohtaustensa takia. Hän arveli oman kiukkunsa periytyvän aiemmista sukupolvista, etenkin isoisä Sven Stolpesta. Premissinä siis: isien pahat teot vaikuttavat kolmanteen ja neljänteen polveen.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Vimmainen tutkimus vie kesään 1932, jolloin Sigtuna-säätiössä muutaman kuuman kesäpäivän aikana tapahtui jotain hyvin dramaattista. Alexin mummi Karin rakastui silmittömästi Olof Lagercrantziin, vaikka oli jo naimisissa. Karinin ja Olofin rakkaus oli elämää suurempaa, mutta Karin ei pystynyt jättämään vihan ja mustasukkaisuuden täyttämää narsistimiestään Sven Stolpea. Vanhoilla päivillään Karin siteeraa nuorelle Alexille Edith Södergranin runoa Jag längtar till landet, som icke är. Alexin tulkinnan mukaan Karin ei nähnyt runon puhuvan kuolemasta, vaan siitä elämästä joka olisi voinut olla Olofin rinnalla, mutta joka ei toteutunut. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Teos on kaunis ja koskettava ja piti minut otteessaan hengitystä pidätellen. Sven Stolpe oli uskomattoman tuottelias, mutta hänen persoonansa osoittaa, että nerouden ja hulluuden välinen raja on hiuksenhieno.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

MUUT KOTIMAISET

Unohtumattomia kirjeitä Suomesta - toim. Timo Kalevi Forss **** Like 2020

Frank Martela - Elämän tarkoitus **** Gummerus 2020 #äänikirja ❤︎

René Nyberg - Viimeinen juna Moskovaan **** Siltala 2015, #äänikirja 2020

Olli Sarpo - Sisäolennoista *** Reuna 2020

Tero Seppänen - Suruttomat urut *** Stresa 2019

Philip Teir - Neitsytpolku *** Otava 2020 #äänikirja

Timo Teräsahjo - He ansaitsivatkin kuolla *** Kovasana Kustannus 2020

Tuula-Liina Varis - Sattunut syntymään *** Wsoy 2020 #äänikirja

Teija Veijola - Ei sellaista voi menettää **** Kovasana Kustannus 2020

Jussi Venäläinen - Flow-tila *** Fitra 2020

MUUT ULKOMAISET

Vigdis Hjorth - Perintötekijät  **** S & S 2020 #äänikirja ❤︎

Jonas Hassen Khemiri - Soitan veljilleni **** Johnny Kniga 2020 #äänikirja ❤︎

Moa Romanova - Paniikkiprinsessa *** Sammakko 2020

Amman kirjablogissa on #copycatkansi-haaste. Tekaisin yhdestä huhtikuun suosikistani

copycatversion, mutta omassa ylioppilaskuvassani en tokikaan näytä Karin Stolpelta!

Kirjailijan nimi on vappuisen Anttilan keväthuumauksen inspiroima.
Tapio Rautavaara Youtubessa.

Hyvää vappua & elämyksellisiä lukuhetkiä ja aurinkoa toukokuuhun!

Viv Groskop - Älä heittäydy junan alle

Kuuntelin Viv Groskopia viime syksynä Helsingin kirjamessuilla ja hän oli todella mukaansa tempaava esiintyjä. Hänen Venäjän ja kaiken venäläisyyden pakkomielteensä alkoi englantilaisittain oudosta sukunimestä. Hänestä tuntui vahvasti, että hänen sisimmässään asuu venäläinen sielu. Tämä innostus johdatti Groskopin venäläisen kirjallisuuden ja kielenopiskelun pariin 1990-luvulla. Groskop kertoi pyöritelleensä tätä aihetta liki 20 vuotta. Kirja esittelee yksitoista venäläistä klassikkoa kirjailijoineen ja opetuksineen. Ohessa Groskop kertoo Venäjän-kokemuksistaan.

Esipuheessaan Groskop kertoo venäjän patronyymeistä sekä loputtomista diminutiivi- ja hellittelymuodoista. Riemastuttavaa kuunneltavaa, vaikka en osaakaan venäjää. Hän tuntee kirjailijansa, on lukenut laajalti heidän elämäkertojaan ja kertoo kirjailijoista paljon sellaista, mitä Wikipedia ei tiedä. Älä heittäydy junan alle on kerrassaan viihdyttävää ja sivistävää kuunneltavaa. Kirjailijoiden elämä ei ollut helppoa ennen Stalinin aikaakaan, mutta silloin kirjailijuus oli hengenvaarallista. Omasta hyllystä löytyy useita venäläisiä klassikoita, mutta en ole lukenut, vain puoliso on. Muutama huomio teoksittain, linkit kirjailijoiden nimissä vievät Wikipediaan.

1. Leo Tolstoi (1828–1910) - Anna Karenina

Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Opetus Groskopin mukaan: meidän on opittava tuntemaan todellinen itsemme & elämä on kompromisseja.  Tapahtumat sijoittuvat Pietarin ylhäisiin seurapiireihin ja kirja kertoo kahdesta romanssista: ensinnäkin Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traagisen lemmentarinan ja toiseksi Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskajan onnellisemman tarinan. Groskop puhuu alla olevasta Ivan Kramskoin muotokuvasta, jota pidetään Anna Kareninan muotokuvana - ja upeahan se onkin.  Tolstoi oli Groskopin mukaan kompleksinen luonne ja hankala heppu. Hän oli nuoruudessaan elänyt melko rietasta elämää, siittänyt mm. lapsen maaorjalle ja kun hän 34-vuotiaana nai 18 vuotiaan Sonjan, näytti ennen vihkimistä morsiamelleen rietastelupäiväkirjansa! Vaimo ei toipunut tästä koskaan, mutta kirjoitti puhtaaksi kaikki miehensä romaanit ja synnytti tälle 13 lasta. Myöhempinä vuosinaanhan Tolstoin elämänarvot muuttuivat täysin. Viimeisessä luvussa Groskop kertoo vielä mammuttimaisesta Sodasta ja rauhasta, jonka luulen joskus nähneeni venäläisenä elokuvana.

2. Boris Pasternak (1890–1960) - Tohtori Živago

Kirjan pohjalta tehty elokuva vuodelta 1965 on itkettänyt meistä monia. Omar Shariff ja Julia Christie olivat elokuvan traaginen rakkauspari. Laran teemaa voit kuunnella täällä. Itse muistan elokuvasta upeat narsissipellot. Groskopin mukaan venäläiset puhuvat aina kohtalosta ja sielusta. Nämä selittävät kaiken elämässä tapahtuvan. Tässä kohtaa Groskop mainitsee Svetlana Aleksijevitšin teoksen Kuolemasta lumoutuneet, joka kertoo itsemurha-aallosta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Hän joutui nimittäin länsimaisine meikkeineen itsemurhan tehneen opiskelutoverin hautajaisiin vasta vähän aikaa maassa oltuaan. Tohtori Živago valmistui jo 1958, mutta julkaistiin Neuvostoliitossa vasta Pasternakin kuoleman jälkeen 1988.  Teoksessa on Groskopin mukaan aivan järjetön määrä yhteensattumia, mutta ne eivät häiritse - sehän on kohtalo! 

3. Anna Ahmatova (1889–1966) - Requiem

Ahmatovasta kertova luku oli todella hieno. Requiem on kirjoitettu vuosina 35-40, jolloin Stalinin puhdistusten aikaan vankileireille joutuneiden määrä kasvoi kasvamistaan. Kysymys Mistä syystä? menetti merkityksensä, sillä mitään syytä ei tarvittu gulagiin joutumiselle.  Ahmatovan puoliso Nikolai Gumiljov ja poika Lev pidätettiin myös ja KGB vahti Ahmatovaa hellittämättä. Hän ei uskaltanut kirjoittaa runojaan paperille, vaan muutama läheinen ystävä opetteli ne ulkoa pieniltä paperilappusilta, jotka sitten poltettiin tuhkakupissa. Kaunis ja aina elegantti Ahmatova vaaransi henkensä, sillä on ymmärrettävä, miten vaikeaa hengissä selviäminen oli neuvostoaikoina.

Ahmatovan muotokuva, Natan Altman 1914

4. Ivan Turgenev (1818–1883) - Kuukausi maalla

Tämän yksipuolisesta rakkaudesta kertovan näytelmän opetus on Groskopin mukaan Älä rakastu parhaan ystäväsi vaimoon! Turgenev itse jumaloi vuodesta 1840 lähtien oopperalaulaja Pauline Viardotia ja matkusti naisen perässä ympäri Ranskaa. Näytelmä on komedia, joka esittelee päähenkilö Rakitinin 'perheen ystäväksi’.  Groskopin mukaan yksipuolisesti rakastunut on hylätty jo valmiiksi ja rakkaudesta kiinni pitäminen on narrimaista ja masokismia.

5. Aleksandr Puškin (1799–1837) - Jevgeni Onegin

Opetus Groskopin mukaan: Älä tapa parasta ystävääsi kaksintaistelussa. Puškin joutui elämässään 29 kaksintaisteluun, joista viimeinen koitui hänen kohtalokseen. Puškinin vaimo Natalia oli tavattoman kaunis ja kun kirjailija sai nimettömän kutsun aisankannattajien veljelliseen veljeskuntaan, kaksintaisteluhan siitä seurasi. Puškin oli Groskopin mukaan elitistinen Drama Queen, vähän kuin Oscar Wilde. Sitten Groskop kertoo suuresta kirjallisesta nahinasta, jota teoksen kääntäjä Nabokov kävi 60-luvulla arvostetun amerikkalaisen kriitikon kanssa. Nabokovin käännöksessä oli alaviitteineen 1800 sivua! Puškin on Venäjällä suuruus, jonka Pihkovassa sijaitsevan kotimuseon oppaasta luin Sergei Dovlatovin hilpeässä teoksessa Ulkomuseo.

6. Fjodor Dostojevski (1821–1881) - Rikos ja rangaistus

Opetus: Älä tapa vanhoja naisia rahasta. Raskolnikov tappaa vanhan koronkiskurieukon ja tämän siskon, mutta saa saaliikseen vain muutaman kopeekan. Tapon motiivi on ylevä: pelastaa äiti ja sisar köyhyydesä. Raskolnikov tunsi olevansa lakien yläpuolella, jonkinlainen Übermensch. Dostojevski oli itsekin velkainen uhkapeluri, neuroottinen ja yliherkkä mies, joka kärsi epilepsiasta. Hän oli äärinationalisti, jonka mielestä Venäjä oli sairas. Toinen vaimo kuvasi miestään sanoilla outo, rättiväsynyt ja rähjäinen.

7. Anton Tšehov (1860–1904) - Kolme sisarta

Opetus: Älä jauha koko ajan Moskovasta. Nuoret siskokset Irina, Maša ja Olga potevat kunpa-syndroomaa; heidän mielestään ruoho on aina vihreämpää muualla.  He kuuluvat yläluokkaan ja elävät passattuina jossain kuvernementtikaupungissa ja käyttävät elämänsä haikailuun. Tšehov opiskeli lääkäriksi ja oli köyhä, mutta kuitenkin optimisti ja myötätuntoinen. Hän menehtyi tuberkuloosiin vain 44-vuotiaana.

8. Aleksandr Solženitsyn (1918–2008) - Ivan Denisovitšin päivä

Opetus: Ei pidä hinkua toisen hyvää mahaansa. Ivan Denisovitšin päivä ilmestyi Neuvostoliitossa  -62, kaikki muut kirjailijan teokset julkaistiin lännessä. Kirjailijan teoksia Groskop pitää raskaslukuisina, mutta loistavina. Solženitsyn karkotettiin -74 ja hän asui Yhdysvalloissa työskennellen uutterasti aamusta iltaan. Vuonna 2004 Solženitsyn julkaisi teoksen 200 vuotta yhdessä, joka käsitteli juutalaisten asemaa Venäjällä. Tämän teoksen mainitsi René Nyberg teoksessaan Viimeinen juna Moskovaan.

9. Mihail Bulgakov (1891–1940) - Saatana saapuu Moskovaan

Opetus: Älä jää raitiovaunun alle puhuttuasi saatanan kanssa. Kulttimaineeseen noussut teos on hilpeä ja outo, nokkela ja hassu. Bulgakov kirjoitti teosta salaa 30-luvulla KGB:n kyyditysten aikaan. Stalin oli henkilökohtaisesti kiinnostunut kirjailijasta, mutta hänelle ei myönnetty maastapoistumislupaa eikä hänen näytelmiään esitetty. Groskop kertoo yhdestä Bulgakovin näytelmästä, jota harjoiteltiin neljä vuotta. Näyttelijät huudettiin ensi-illassa esiin 22 kertaa, mutta näytelmä poistettiin ohjelmistosta jo kuuden viikon jälkeen. Kirjailijan 17 teosta oli teilattu, mutta silti kirjailija jatkoi tämän klassikkonsa kirjoittamista. Tästä olen blogannut täällä.

10. Nikolai Gogol (1809–1852) -  Kuolleet sielut

Opetus: Älä osta olemattomia maaorjia. Romaanissa lipevä keikari Tšitšikov ostaa kuolleitten maaorjien nimiä. Äitinsä hemmottelemasta Gogolista kasvoi luulosairas ja neuroottinen, ja hän vietti pitkiä aikoja Eurooppalaisissa kylpylöissä. Elämänsä loppupuolella hän päätyi äärimmäiseen kurjuuteen ja hänestä tuli hyvin uskonnollinen. Hän piti aiempia teoksiaan syntinä ja poltti käsikirjoituksia. Gogolia on pidetty aseksuaalina ja arveltu hänen olleen homoseksuaali. Näin Tarmo Mannin loistavan esityksen Mielipuolen päiväkirjassa Kansallisteatterin Willensaunassa joskus 80-luvulla.

Viv Groskop - Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista
Alkuteos The Anna Karenina Fix: Life Lessons from Russian Literature 2017

Kansi John Gray
Suomentanut Heli Naski
Atena 2019
Äänikirjan lukija Anu Vilhunen
_________________

Muualla: Amman kirjat, Kirsin Book Club, Kirjojen kuisketta, HS

Viv Groskop (s. 1973) on venäjän kielen maisteri ja tunnettu brittiläinen toimittaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut taiteesta, populaarikulttuurista ja yhteiskunnasta usein feministisestä näkökulmasta. Hän on myös suosittu stand up -koomikko, näyttelijä ja tunnettu We are Women -podcastistaan. Venäjän kieltä ja kulttuuria hän on opiskellut nuoresta lähtien ja työskennellyt mm. Venäjän Voguessa.

Tuula-Liina Varis - Sattunut syntymään

Tuula-Liina Varis on nyt 77-vuotias ja sanoo muistelemisen tuovan lohtua. Sattunut syntymään on fiktion ja romaanin muotoon naamioitu elämäkerta tai muistelmateos. Kirjailijan alterego on Assi, vapaasta toimittajasta kirjailijaksi kehittyvä nainen. Muutkin nimet on muutettu, mutta tunnistettavasti romaanissa esiintyvät myös kirjailjan kolme aviopuolisoa. Tarkoin ja elävästi kerrotut lapsuusmuistot olivat minusta kirjan parasta antia ja ne saavatkin paljon tilaa. Näistä muisteluista piirtyy elävä kuva 40-50-lukujen Suomesta sekä Assin lapsuus- ja kouluvuosista.  Myös 60-luvun ajankuva on hieno. Vasemmistolainen opiskelijaliike oli voimissaan; oli Orvokki-kabareeta, Lapualaisoopperaa ja Vanhan valtausta - ja Assi tapahtumien keskiössä.

Assi sattui syntymään jatkosodan kesänä -42. Lapsuuden perheessä oli jo kolmevuotias Anni, kun pienet kaksostytöt, Essi ja Assi putkahtivat maailmaan. Oli sotatila ja hirvittävä ruokapula, ja vauvat niin heikkoja, että heidän pelättiin menehtyvän. Mutta meijerin johtajan myöntämä kerma-annos pelasti tytöt elämälle. Perhe asui Turun lähellä kauppalassa, äidin kanssa napit olivat usein vastakkain, mutta isä oli rakas ja erityisen rakas oli mamma. Vanhin sisko Anni oli hyvin kiltti, kuuliainen ja vastuuntuntoinen, kaksoset villimpiä tapauksia. Erityisesti Assi sai usein moitteita osakseen. Aina saa hävetä! - toistuu kirjassa usein.

Assi tunsi itsensä vääränlaiseksi, vasenkätinenkin kun oli eikä mihinkään saanut vastauksia, vaikka tivasi. Aikuisten asioita, sanottiin vain. Jo 7-vuotiaana Assi tiesi, että hänellä pitää olla aina joku jota rakastaa ja hän ihastui koulunsa poikiin. Koulussa ainoastaan ainekirjoitus sujui, mutta ei se numerossa näkynyt. Juttua riitti tyttöressulla aina liian paljon eikä hän saanut koskaan ainettaan määräajassa valmiiksi. Tekstikin tuhraantui kun vasemmalla kirjoitti. Vaikeuksien kohdatessa Assi eristäytyi omaan kuvittelumaailmaansa ja kirjat tarjosivat paon arkipäivästä. Kirjoista rakkain oli Pieni runotyttö ja Uudenkuun Emilia Assin ihanne.

Tekstiä kuunnellessa mieleen nousi paljon omiakin lapsuus- ja koulumuistoja. Moni asia on noista ajoista muuttunut. Perheissä lasten kanssa keskustellaan eikä vitsaa käytetä kasvatuksessa. Ei ollut opintorahaa eikä edes opintolainojen valtiontakauksia. Sotien jälkeen oltiin köyhiä ja elettiin vaatimattomasti kädestä suuhun. Oma rintamamiestalo oli Assinkin perheen unelma, mutta oma talo ei tuonut onnea, sillä Assin äiti sairastui vakavasti ja sairasti pitkään, mikä löi leimansa perheen elämään. Vähäinenkin ilo katosi ja tilalle astui pelko. Isä masentui. Assi oli lukiossa kun kaikki romahti, alaikäiset sisarukset jäivät yksin. Varis kuvaa koskettavasti tytön surua, elämän toistaiseksi suurinta kriisiä. Assia kalvoi syyllisyys: pahaa tapahtui siksi, ettei hän ollut riittävän hyvä, riittävän kiltti.

Miehistä ihminen oppii. - Eeva Kilpi

Niin oppi totisesti Assikin. Ensimmäisenä hänen sydämensä sai läpättämään komea Tero, jonka kanssa teinirakkaus hiipui ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan. Myöhemmin Tero alkoholisoitui ja esiintyy Assin muistoissa melkein aina ympäripäissään. Sitten tuli varakkaan perheen poika Jarmo, jonka kanssa liitto kesti vain pari vuotta, sillä vasemmistopoliitiikka nielaisi miehen. Jarmon suhteitten ansioksi tosin on laskettava se, että Assi peri tämän kolumnistin paikan vasemmistolaisen liikkeen lehdessä.

Jarmon kanssa oli muutettu rakkaasta Turusta Kallioon Wallininkujalle. Vanhan Ylioppilastalon kulmilla Assi törmäsi Runoilijaan, joka muutti hänen asuntoonsa nopealla aikataululla. Assi oli rakastunut ja uskoi, että myös Runoilija rakasti. Myrskyisä liitto kesti kahdeksan vuotta ja syntyi tytär, mutta sitten Runoilijaa tulee haastattelemaan varakas nainen Ruotsista. Mies rakastuu ja lähtee naisen perään. Tytär ikävöi isäänsä ja Assi on aivan romuna ja saa paniikkikohtauksia.

Ajattelen sinua hellyydellä nyt, kun emme ole toistemme tiellä. 

- Runoilija kirjeessään Assille

Assin ja tyttären pelastaa kaaokselta itäsuomalainen Miska. He muuttavat yhteen, asuvat Toisella linjalla ja myös Assin ja Runoilijan yhteinen tytär tulee Helsinkiin sukulaisten hoivista. Ajatus Helsingistä lähtemiseen kypsyy pariskunnan mielessä. Miska saa nimismiehen viran Heinävedeltä ja sinne lähdetään. He viihtyvät ja Valamon luostari tulee tutuksi, vieraisilla käyvä Runoilijakin ihastuu Valamoon. Vielä kerran muutetaan, tällä kertaa miehen lapsuusmaisemiin Joensuun lähelle. Siellä remontoidussa hirsitalossa Assi ja Miska asuvat edelleen, ympärillään villiintynyt puutarha.

Sattunut syntymään tarjoaa elävää ajankuvaa menneiltä vuosikymmeniltä ja teos on rohkaiseva tavallisen perheen tytön kasvu- ja selviytymistarina. Assi liikkuu ajan virrassa musertavasta kriisistä toiseen, mutta selviää lopulta selvemmille vesille ja löytää oman paikkansa maailmassa. Vapaasta toimittajasta on tullut tuottelias ja lukijoidensa rakastama kirjailija. 

Tuula-Liina Varis - Sattunut syntymään
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

Olen blogannut näistä Variksen kirjoista:
Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994)
Muotokuvamaalarin tytär, novellikokoelma (2010)
Että tuntisin eläväni, novellikokoelma (2013)
Naisen paras ystävä, dekkari (2014)
Huvila (2016)

Tuula-Liina Varis (s. 1942) on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.

René Nyberg - Viimeinen juna Moskovaan

Pitkän linjan diplomaatin ja suurlähettiläään René Nybergin (s. 1946) teos Viimeinen juna Moskovaan ilmestyi vuonna 2015, mutta teos on juuri julkaistu myös äänikirjana. Kiinnostuin tästä, koska myös Jenny Erpenbeck käsittelee juutalaisuutta juuri suomennetussa teoksessaan Päivien loppu. Nybergin teos kertoo, miten hänen äitinsä Fanny erotettiin juutalaisesta perheestään seka-avioliiton vuoksi, mutta ennen kaikkea äidin serkun, Riiassa asuneen Maschan ja tämän puolison uskomattoman elämäntarinan. Oman suvun kohtaloitten ohella Nyberg valottaa laajalti Baltian ja Venäjän juutalaisten kohtaloita. Latvia on jäänyt itselleni melko tuntemattomaksi maaksi ja oli kiinnostavaa lukea maasta enemmän.

Tokazierin viisi veljestä ja sisko syntyivät Valkovenäjällä Oršan kaupungissa. Osa heistä päätyi Pietariin, yksi Riikaan ja yksi Helsinkiin. Nybergin isoisä Meier Tokazier (s. 1880) suoritti asepalveluksensa tsaarin armeijassa ja loi sittemmin uran liikemiehenä. Hän oli syvästi uskonnollinen ortodoksijuutalainen. Tytär Fanny lähetettiin jopa Riikaan setänsä luo, jotta hän löytäisi itselleen juutalaisen miehen, Suomen juutalaisyhteisö näet käsitti vain noin 200 perhettä ja 1000 henkeä.

Mutta Fanny rakastui kristittyyn Bruno Nybergiin ja meni hänen kanssaan salaa naimisiin. Isä ei voinut kestää tyttärensä hänelle aiheuttamaa häpeää, vaan Fanny erotettiin perheyhteisöstä iäksi - jopa synagogassa luettiin rukous kuolleelle. Seurasi aina hovioikeuteen edennyt oikeusjuttukin, jossa Fannyn väitettiin kavaltaneen isän yrityksen rahoja ja hänet tuotiin poliisivoimin Tukholmasta häämatkalta kotiin. Isä ei koskaan antanut anteeksi, äiti kävi tyttärensä perhettä vai vihkaa tapaamassa. René Nyberg sai tietää äitinsä juutalaisuudesta vasta teini-iässä, asia pidettiin salassa. Mutta äiti laittoi poikansa Saksalaiseen kouluun!

Latvian miehityshistoria on karu: maa oli vuorotellen Saksan ja Neuvostoliiton miehittämä. Ennen toista maailmansotaa Latvia oli hyvin saksalainen ja kukoistava maatalousmaa, Riika kulturelli kaupunki ja Baltian suurin juutalaiskeskus. Neuvostoliitto miehitti maan -40 ja käynnisti laajan terrorin osana Suurta terroria. Stalinin tarkoitus oli tuhota maan latvialainen eliitti ja venäläistää maa. Saksa hyökkäsi Latviaan vuonna -41 Horst Vesselin soidessa ja alun euforia vaihtui pian silmittömään pelkoon. Riian rautatieasema oli täydessä kaaoksessa juutalaisten pyrkiessä pois kaupungista ja maasta. Latvian juutalaisista 90 prosenttia eli 80 000 henkeä likvidoitiin vuosina 1941–1942. Serkku Mascha miehineen pääsi viimeiseen junaan -41, jonka määränpää oli tuntematon. He päätyivät kauas Kazakstanin Alma-Ataan. 

Neuvostoliitto valtasi Latvian uudelleen -44 ja sodan jälkeen aviopari pääsi palaamaan tyhjään Riikaan. Maschan koko perhe oli murhattu: isä, äiti ja kolme nuorempaa siskoa. Maschan kaunis lapsuudenkoti oli muutettu kommunalkaksi ja talonmies toimi ilmiantajana. Elämä oli raskasta ja epävarmaa. Parille syntyi tytär Lena. Vuoden -44 jälkeen lähes viidesosa latvialaisista pakeni länteen tai kyyditettiin itään. Venäjällä juutalaisista käytettiin ilmausta Luftmensch - ilmaihminen eli hyödyön. Tätä kuvaa Oršan läheltä Vitebskistä kotoisin oleva Marc Chagall ilmassa leijuvilla hahmoillaan. Mihail Bulkagovin Saatana saapuu Moskovaan puolestaan kuvaa Stalinin Suuren terrorin surrealismia 30-luvun lopulla. Latvian juutalaisten kohtaloista ja holokaustista enemmän Wikipediassa.

Vuonna -69 Jungmanit hakivat muuttolupaa Israeliin, mutta lupa evättiin. Hakemuksen takia he menettivät työpaikkansa ja tytär Lenaa syytettiin isänmaanpetturiksi Komsomolissa. Vasta kahden vuoden kuluttua he saivat muuttoluvan ja vain 15 päivää aikaa poistua maasta. 63-vuotias Josef ei saanut viulistinpaikkaa israelilaisissa orkestereissa ja masentui, Mascha puolestaan sairasteli. 70-luvulla Saksa oli alkanut maksaa korvauksia juutalaisille, ja Jungmanit tarttuivat tähän oljenkorteen. Korvauksen suuruus määräytyi saksalaisuuden asteen perusteella, mm. kielitaito testattiin. 67-vuotiaan Josefin todettiin täyttävän Volksdeutsche-määritelmän, hän muutti Itä-Berliiniin ja sai Saksan kansalaisuuden -75. Pari eli Berliinissä Saksan kansalaisina kuolemaansa asti. Heidät on haudattu Jerusalemiin.

Viimeinen juna Moskovaan oli minusta tavattoman kiinnostava ja herätti halun lukea lisää juutalaisten kohtaloista. Onneksemme Suomen kohtalo oli parempi kuin Baltian maiden eikä täällä  juutalaistenkaan koskemattomuutta koskaan uhattu. Abraham Tokazier oli Fannyn veli, jonka voitto 100 metrin juoksussa Olympiastadionilla -38 mitätöitiin juutalaisuuden vuoksi. Oikaisu tapahtui vasta 2013. René Nyberg on syvällisesti perehtynyt aiheeseen ja kirjoittaa hyvin ja laajempiakin näkymiä sivuten. Serkku Hillel Tokazeria on kiittäminen, että Nyberg tapasi Maschan tyttären, Israelissa radiotoimitajana toimineen Lena Shatzkyn 2002 ja kirja lähti kehittymään. René Nyberg suosittelee muutamia kirjoja luettavaksi, joista listasin bloggauksen loppuun kolme.

René Nybergille kirjan kirjoittaminen ja sukunsa tutkiminen toi monta mukavaakin yllätystä ja miellyttäviä tapaamisia. Yksi näistä yllätyksistä oli pikkuserkuksi osoittautunut arvostettu venäläinen runoilija Aleksandr Kušner. Häneltä on ilmestynyt runokokoelma englanniksi nimellä Apollo in the Snow - Apollo lumessa, jonka nimirunon Jukka Mallinen on kirjaan suomentanut. Tämä oli yksi kirjan loppuosan hienoista kohokohdista.

René Nyberg - Viimeinen juna Moskovaan
Siltala 2015
Äänikirja 2020, lukija Päivi Istala
_______________

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi

NYBERGIN SUOSITTELEMAA KIRJALLISUUTTA
Alexandr Solženitsyn -Two Hundred Years Together (2002)
Yuri Slezkine - The Jewish Century (2004)
Timothy Snyder - Tappotanner (Siltala 2014)

Frank Martela - Elämän tarkoitus

Elämän merkityksellisyys syntyy siitä, 

että tekee itsestään merkityksellisen toisille ihmisille. 

Filosofi Frank Martelan uusin teos Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja teoksessa paljon kiinnostavaa pohdintaa. Martela vyöryttää sivuille kuuluisia ajattelijoita sitaatteineen ja tutkijoita tutkimuksineen. Arto Nyberg haastattelee Martelaa tänään, YLE tv 1 18.45.

Martela sanoo, että elämän tarkoitus ja merkityksellisyys ovat eri asoita. Ajatukseen elämän tarkoituksesta sisältyy ajatus, että joku suurempi voima tai auktoriteetti antaa sen meille ylhäältä käsin. Elämän merkityksellisyyden sen sijaan määrittelemme itse, elämä on oma kokemuksemme. Meidän pitää vaihtaa kysymys kuulumaan Kuinka voin kokea oman elämäni merkityksellisemmäksi?

Ihmisen on vaikea hyväksyä elämän absurdiutta: maailmankaikkeuden mittapuun mukaan olemme aika mitättömiä ja elämämme on väliaikaista ja mielivaltaista. Nykyään puhutaan paljon onnellisuudesta ja länsimainen kulttuuri ikäänkuin velvoittaa meitä olemaan onnellisia. Martela pohtii, mitä onnellisuus merkitsee, mitä mittaa YK:n onnellisuusraportti, jossa Suomi on ollut kärjessä viimeiset kolme vuotta? Mistä kertoo se, että Suomessa on maailman eniten hevibändejä asukasta kohden ja silti olemme maailman onnellisin maa?

Elämme tänään hyvin erilaisessa maailmassa kuin ihmiset ennen meitä. Tieteen kehitys ja yhteiskuntien muutos 1800-luvulta alkaen on ollut suunnatonta.  Maailma oli pitkään lumottu, jumalien tai Jumalan hallitsema, mutta tiede on vienyt meidät aikaan, jolloin uskonto ja perinteet eivät enää tarjoa elämällemme samaa merkityksellisyyttä. Eksistentiaalinen kriisi ’puhkesikin’ oikeastaan vasta 1800-luvulla, jolloin skotti Thomas Carlyle (1795-1881) esitti ensimmäisenä kysymyksen, mikä on elämän tarkoitus. Asiaa pohtivat sitten monet 1800-luvun filosofit kuten Schopenhauer, Kierkegard ja Tolstoi. Eksistentiaalista kriisiämme on lisännyt myös saksalainen romantiikka, joka loi elämälle ja rakkaudelle epärealistisia odotuksia.

Entä merkityksellisyys kärsimyksen ja kuoleman kohdatessa, tuhoaako kuolema merkityksellisyyden? Me kaikki kärsimme ja kuolemme, se on fakta. Mutta on muistettava, että merkityksellisyys toteutuu vain elämän aikana - se on kokemus tässä ja nyt - joka päivä. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen voi lisätä merkityksellisyyttä arkiseen elämänkokemukseemme.

Miksi elämä on elämisen arvoista? Tätä ei kerro mikään ylhäinen auktoriteetti, vaan se on subjektiivinen asia.  Martela listaa kolme psykologista perustarvetta, jotka vaikuttavat elämän merkityksellisyyden kokemiseen:

• omaehtoisuus eli autonomia
• kyvykkyys eli hallinnan tunne, se että osaa 
• läheisyys eli yhteisö
• Hän lisää itse vielä neljännen: hyvän tekemisen. 

Martela selvittää kirjassa ja sivullaan, mitä näihin tarpeisiin sisältyy ja miksi oman elämän arvot ja tavoitteet on viisasta kytkeä näihin. Elämä tuntuu merkitykselliseltä kun meillä on aito, autenttinen yhteys itseemme ja muihin. Sosiaalisesta elämästä, hallinnasta ja osaamisen tunteista kumpuava tyytyväisyys lisää mielekkyyden ja flown tunnetta elämässä. Elämä ei ole projekti vaan tarina; tärkeintä on matka ja matkalla koetut pienet arjen hetket ja helmet - ei joku lopussa saavutettu epämääräinen elämän tarkoitus.

No, blogitekstistä ei tullut kovinkaan virtaavaa, syytän tämän pandemiatilanteen rasittamaa ajatustoimintaa. Mutta toivottavasti kiinnostuksesi kuitenkin heräsi - Elämän tarkoitus on kiinnostava ja ajankohtainen teos juuri nyt.

Frank Martela - Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä

Alkuteos A wonderful life - Insights of finding a meaningful existence 2020

Suomentanut Laura Jänisniemi

Gummerus 2020

Äänikirjan lukija Aarne Linden

______________

Kirjailijan nettisivu, josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. 

Filosofi Frank Martela (s. 1981) on inhimillisen kokemusmaailman tutkija. Hän on väitellyt soveltavan filosofian ja organisaatiotutkimuksen tohtoriksi Aalto-yliopistossa vuonna 2012. Martela on ollut vierailevana tutkijana Rochesterin yliopiston motivaatiotutkimusryhmässä vuonna 2013. Hän on Filosofian akatemia -yrityksen valmentaja ja hallituksen puheenjohtaja. Frank Martela on Aalto-yliopiston tutkijatohtori Tuotantotalouden laitoksella ja Kauppakorkeakoulussa.

Tero Seppänen - Suruttomat urut

Bach nousee korkeuksiin. Suru soittaa mustin koskettimin.

Tero Seppäsen romaani Suruttomat urut liikkuu monessa eri aikatasossa. Keskiössä on kaksi lapsuuden kaverusta, jotka olivat pikkupoikia 60-luvulla Pitkänsillan pohjoispuolella. Tarinan kertojana toimii Mikko, jonka isä on vanginvartijana Sörkan vankilassa. Perhe on muuttanut vastikään kaupungin laitamilta keskustaan, jotta isän työmatka lyhentyisi. Vielä kauempaa naapuritaloon on muuttanut Joonaksen perhe. He ovat kotoisin Etelä-Karjalasta ja puhuvat eri tavalla kuin muut. Nämä kaksi muualta tullutta lyöttäytyvät yhteen kouluvuosiksi ja ovat erottamattomat, kunnes Mikon perhe muuttaa taas ja tiet eroavat.

Mikko huomaa pienistä asioista, että Joonaksen koti on erilainen. He ovat uskonnollisia, monet asiat ovat syntiä eikä televisiotakaan perheessä ole. Joka sunnuntai käydään seuroissa ja joskus Joonas on poissa koulusta ja kun sitten tulee, hänellä on naama ruvella. Joitakin kertoja Mikko itsekin saa todistaa Joonaksen vanhempien isoa riitaa; isä tuntuu ahdasmieliseltä, on hyvin mustasukkainen vaimostaan Elsestä ja tulistuu helposti.

Mutta porukassa kotiongelmat voi unohtaa ja kaikki kouluvuodet Mikko ja Joonas seikkailevat yhdessä. Pojat ovat poikia, rajuja ja uhkarohkeita leikeissään. Polttolaseilla kärytetään ties mitä, koulun pihalla tapellaan ja rattikelkoilla lasketaan vaarallisissa paikoissa. Laitakaupungin ilmiöt tulevat tutuiksi, niin juopot kuin roskia dyykkaavat edlatkin. Tässä osassa Seppänen eläytyy hienosti pienen pojan yksinkertaiseen ja viattoman ihmettelevään puhetapaan. Ajankuva lapsen silmin on  hienoa.

Kuluu vuosia ja Mikosta on tullut oikeustieteen ylioppilas, joka käy seuraamassa raastuvanoikeuden istuntoja. Eräänä päivänä syytettyjen penkillä istuu Joonas syytettynä isänsä murhasta eikä edes kiistä tekoaan, päinvastoin. Lapsuudenkaverit tapaavat taas muutaman vuoden jälkeen - vankilassa. Mikolla on Sörkassa vanginvartijan kesäpesti ja Joonaksen vankeustuomio on kulumassa umpeen. Vankilassa hän on suorittanut ylioppilastutkinnon ja päässyt teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan. Elämä tuntuu selkiytyvän.

Kun olen yövuorossa, kiertelen vankilan käytävillä ja kerroksissa. Pitkä rivi ovia ja erään takana nukkuu Joonas. Oven toisella puolella valvon minä.  // On suden hetki. Kuuntelen kuinka vanha ristikkovankila huokuu untaan. Oma hengitykseni tasaantuu samaan tahtiin. Vankila, Joonas ja minä hengitämme samaa ilmaa edestakaisin, paskanhajuista ja pahenee koko ajan aamuun asti.

Taas hypätään ajassa muutama vuosi eteenpäin. Teoksen toisessa osassa Mikko avautuu pieleen menneestä elämästään. Hienostoperheen vekkihametytön kanssa solmittu avioliitto on muisto vain ja oma pieni asianajotoimisto konkurssikypsä. Peliriippuvainen Mikko on epätoivoissaan kavaltanut kuolinpesien varoja ja syytehän siitä tulee. Vielä kerran kaverukset tapaavat - tällä kertaa kirkossa. Joonas on selviytynyt ja naimisissa. Ystävän rohkaisemana Mikonkin hengitys kulkee aavistuksen kevyemmin, voisiko luottaa siihen, että hänkin selviää sotkuistaan?

Urut liittyvät tarinaan sikäli, että Mikko tykkäsi käydä kirkossa kuuntelemassa kun kanttori harjoitteli. Erityisesti Bach oli hänelle mieleen. Jonkinlainen päähänpinttymäkin Mikolla uruista oli, sillä viimeiset pennosensa hän käytti huutokaupassa, jossa yhden lakkautetun seurakunnan urut myytiin osina.

Se on kuin jättimäinen panhuilu. Pillit lyhenevät reunasta keskelle ja sitten taas kasvavat. Niistä saa loistavan koristeen takan yläpuolelle. Enää puuttuu takka, mutta urut ovat suruja vailla.

Tero Seppäsen ammatista johtuen oikeudenkäynti- ja vankilakuvaukset ovat tietysti varsin asiantuntevia ja kiinnostavaa luettavaa. Kirjan alkuosa tuntuu kirjailijan omien lapsuusaikojen muistelulta. Ajankuva on tarkkaa ja yksityiskohtaista - ansiokas taltiointi siis - mutta minusta turhan pitkä. Minä pidin eniten teoksen lyhyestä toisesta osasta, jossa kirjailijan tyyli vaihtui tyystin toiseen. Alkupuolen keskenkasvuisen pojan lapsellinen ääni soi nyt ironiaa, ivaa ja katkeruutta.

Tero Seppänen - Suruttomat urut
Kansi Amelia Nyman
Stresa 2019
Kustantajalta
_______________

Muualla: Kirjavinkit, Pieni suuri piiri
Kirjailijan kuva: Etelä-Suomen Sanomat

Tero Seppänen (s. 1958) on poliisi ja juristi, joka tuntee aihealueensa. Valokuvausharrastus on tehnyt hänestä visualistin, joka piirtää sanoilla maailman näkyväksi. Seppäsen teksti on lakonista ja lähestyy vähäeleisyydessään ajoittain jopa runoutta. Aiheensa hän löytää ajan ilmiöistä, joiden vakavuudessa pilkahtelee huumori. Syöksyvirtauksia-novellikokoelman jälkeen ilmestyi kahta vuotta myöhemmin, syksyllä 2019, esikoisromaani Suruttomat urut.

Jenny Erpenbeck - Päivien loppu

Jenny Erpenbeck ottaa teoksessaan Päivien loppu teemakseen koko kuohuvan 1900-luvun ilmiöt ja ismit, ja löytyyhän noilta sadalta vuodelta ammennettavaa. Monisäikeinen romaani tarkastelee ihmisyyttä, kohtaloa ja Eurooppaa 1900-luvulla muovanneita tapahtumia: ensimmäinen ja toinen maailmansota, juutalaisten pogromit ja kohtalo natsismin aikana, kommunismi, DDR ja Neuvostoliitto. Kirjailija leikkii kaikkivaltiasta ja osoittaa, miten pienestä elämän käänteet voivat olla kiinni. Mitä jos tapahtuukin näin eikä noin? Näillä käänteillä hän luo samalle juutalaiselle naiselle viisi erilaista elämän kulkua, romaanin viisi eri ’kirjaa'. Niiden välissä olevilla intermezzoilla hän kääntää historian ja henkilönsä elämän kulun.

Todellinen henkilö, joka piiloutuu näiden naisenelämien taustalle on Erpenbeckin oma isoäiti, juutalaiseen sukuun syntynyt Hedda Zinner (1905-1994). Romaanin naiset kulkevat elämissään isoäidin reittiä Brodysta Berliiniin, sitten Wieniin, Moskovaan ja taas Berliiniin. Ensimmäisessä kirjassa juutalaiselle äidille ja kristitylle isälle syntyy tyttölapsi vuonna 1902 Brodyssa Lembergin lähellä. Vanhempien eri uskonnot aiheuttavat jo tuolloin suuria vaikeuksia: on pogromia ja silmitöntä juutalaisvihaa. Tyttö kuolee kahdeksan kuukauden vanhana ja surun murtama äiti suree häntä juutalaisin menoin. Isä ei kestä surua ja tapahtunutta, vaan lähtee siirtolaiseksi Amerikkaan, kuten moni Euroopasta tuolloin. Erpenbeck kuvaa hienosti, miten karusti ja lihakarjana siirtolaisia kohdeltiin Ellis Islandilla.

Mutta entä jos tyttö olisikin jäänyt eloon? Toisessa kirjassa tytön perhe asuu Wienissä ja tyttö kuolee 17-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan lopulla väkivaltaisesti. Kolmannessa kirjassa hänestä tulee Moskovaan natseja paennut kommunisti ja kirjailija, joka kirjoittaa kommunalkassa selontekoaan stalinisteille ja on epätoivoisen tietämätön jo vangitun aviomiehensä kohtalosta. Nainen pidätetään ja karkotetaan Siperiaan työleirille, jossa kuolee. Neljännessä kirjassa ollaan taas DDR:ssä ja viidennessä nainen kuolee iäkkäänä vanhainkodissa yhdistynyttä Saksaa ihmetellen.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, mutta vyöryviä tapahtumia oli äänikirjalle liikaa. Meri Nenonen luki hienosti ja selvästi, mutta minusta tämä pitäisi lukea kirjana, jotta voisi rauhoittua välillä ja palata tekstiin. Romaanin idea saman naisen vaihtoehtoisista elämistä on varsin jännittävä ja Erpenbeck kertoo oman sukunsa tarinaa ja kuvaa omaa DDR:äänsä sisältäpäin. Vakuuttavasti ja vimmalla. Jo aiemmin kirjailijalta lukemassani teoksessa Mennä, meni, mennyt päähenkilö Richard on hyvin hämmentynyt muurin murruttua ja elämän muututtua radikaalisti. Tässäkin päähenkilö ihmettelee länttä ja yhdistynyttä Saksaa. Miten on mahdollista, että koko yli 40 vuotta toiminut valtio lakkautettiin ja kaikki mihin oli ikänsä uskonut mitätöitiin?

Erpenbeck kirjoittaa minusta tässäkin jämptin saksalaisesti ja todella napakkaa ja huolellista tekstiä, ja suomennos tuntui laadukkaalta. Intermezzoissa kirjailija osoittaa ne pienet, mitättömiltä tuntuvat seikat, joilla voi olla valtava vaikutus yhden ihmisen - ja miksei koko kansakunnankin kohtaloon. Päivien loppu on vaikuttava teos, vaikka tarinan vauhti oli kova ja poliittiset yksityiskohdat tuntuivat paikoin liian monimutkaisilta.

Jenny Erpenbeck - Päivien loppu
Alkuteos Aller Tage Abend 2012
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Äänikirjan lukija Meri Nenonen
Tammi 2020
_______________

Jenny Erpenbeckiä (s. 1967 Itä-Berliini) on luonnehdittu yhdeksi aikamme ajankohtaisimmista kirjailijoista. Erpenbeck on syntyisin Itä-Berliinistä, ja hän on opiskellut kirjansidontaa ja musiikkiteatteria. Kirjailijantyön lisäksi hän on toiselta ammatiltaan oopperaohjaaja. Mennä, meni, mennyt -romaanista tunnettu Erpenbeck on voittanut lukuisia saksalaisia ja kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja.

Olli Sarpo - Sisäolennoista

Ihmisellä, joka katuu eilistä ja pelkää huomista, on paha olo.

Kirjailija Olli Sarpo sanoo, että tämän lyhytproosakokoelman nimi Sisäolennoista on kunnianosoitus suomen kielen kieliopille. Aiemmin hän on julkaissut vastaavan tyyppisen kokoelman Olemisen tapaluokkia (Reuna 2018), jota en ole lukenut. Ehkä tässä on kehittymässä useampiosainen sarja kielemme kunniaksi. Sisäolentojen ohella meillä on myös sisäerontoja ja sisätulentoja; myös ulko-olentoja, ulkotulentoja ja ulkoerontoja. Ilmaisuvoimaa näissä vanhoissa sijamuotojen nimissä on! Klik!

Kokoelmassa on yli viisikymmentä lyhyttä tekstiä, pituudeltaan pääosin sivun, pari. Tekstit on jaoteltu neljän idyllisen otsakkeen alle: Iltarusko, Pilvipouta, Kesäheinä ja Aamukaste. Sitten on vielä Finaali, joka kirjoittajan vasenkätisyydestä johtuen on alussa eikä totutusti lopussa: Me vasenkätiset katselemme elämää ikään kuin peilikuvana. Lukijalle matkaevääksi Sarpo antaa vinkin lukea tarinan silloin, toisen tällöin. Tämä onkin hyvä neuvo, sillä nopeat siirtymät varsin erilaisista tunnelmista toiseen voisivat käydä raskaiksi. Kirjailija sanoo tutkivansa tarinoissa ajan, paikan ja ihmisen välistä kolmiodraamaa: jokainen meistä on aina jossain paikassa jollain määrätyllä hetkellä.

Tänään on huomisen eilinen tai eilisen huominen.

Lukiessa etsiskelin yhteistä nimittäjää näille lyhyille tarinoille. En tiedä onko sellaista, mutta jokaisessa tarinassa on joku elävä olento, ihminen, eläin tai hyönteinen, tai elollisesti käsitelty esine tai asia. Lisäksi tarinoille on yhteistä yllätyksellisyys tai absurdi, joskus groteskikin, käänne haikujen tyyliin. Tunnelma on väliin rauhallinen, väliin tarjolla on suurta draamaa. Jotkut tarinat tuntuvat kertovan kirjailijan omista lapsuudenkokemuksista ja kirjailijan taipaleesta. Välähdyksiä rakkaudesta on useita. Kerron nyt henkilökohtaisiin mieltymyksiini nojaten enemmän muutamasta tarinasta.

Matrikkelihenkilön rakkaus -teksti on vallan mainio. Kertoja on vetäissyt ylleen kiiltävän, lakanpunaisen takin ja rakastuu sielunsa syvimpiä sopukoita myöten tuntemattomaan kaunottareen:  En välittänyt hämärästä, en viilenevästä illasta enkä yökasteesta. Tuijotin yhä ikkunan takana näyttäytyvää viettelijätärtäni. // Sydämessäni tiesin, että juuri tämän kesäyön hämärässä tapahtuu jotain uskomatonta, kaunista ja unohtumatonta. Enempiä vinkkejä en teille tämän punatakkisen herran polttavasta rakkaudesta annakaan. Hänelle tuon rakkaudenhetken kokemus oli niin valtava, että vielä vanhanakin, takin jo haalistuttua, unelma rakastetusta väikkyy mielessä. No olkoon! Punatakkisen herran sydämen valittu oli huumaavaa parfyymiaan leyhyttelevä neiti Selenicereus grandiflorus.

Minua ilahduttaa, että Sarpolle syreenin tuoksu on merkityksellinen - onhan se yksi alkukesän nostalgisimmista ja ihanimmista tuoksuista. Jussi Karjalaisen kansikuva on saanut aiheensa tarinasta Mustaselja. Tarina kertoo kauniisti ja hienovaraisesti nuoren tytön, lähes lapsen vielä, heräävistä eroottisista aistimuksista: Varoen, tuskin koskien käsi liikkui alaspäin, häpyni yli. Hennosti, hauraana kuin perhosen siipi. Suoremmin kertoo elämästään ja arkaluonteisesta työstään nainen tarinassa Sumalee- ja kysyy: Lunkataanko nyt?

Kaikki menneiden vuosikymmenten opettajat eivät läpäisisi nykyajan soveltuvuustestejä. Tällaisen ilkeän ja lasta mitätöivän opettajan hampaisiin joudutaan tarinassa Sininen poika: Yrittämättäkään hillitä itseään opettaja riuhtaisee pojan ylös pulpetista, sieppaa siveltimen tämän kädestä ja laveeraa lennokkain vedoin pojan kasvot sinisellä vesivärillä. Voitonriemuinen virne suupielissään opettaja tönii pojan kateederille luokan eteen. Ja määrää pojan seisomaan hievahtamatta siinä lopputunnin.

Sarpon elämänmakuisissa tarinoissa elämä tarjoaa ihmisille sekä kauniita että karuja hetkiä. On iloa ja rakkautta, mutta myös lohdutonta yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Jonkun ainoa 'ystävä' on Neiti Aika, toinen pitää yllä menestyvää ja seurallista imagoaan, vaikka ei oikeastaan ole yhtään läheistä. Sarpon tarinat esittelevät siis laajan kirjon tuokiokuvia elämästämme. Ihailin aiheiden runsautta, kirjailijan mielikuvitusta ja kykyä ilmaista näin paljon näin tiiviissä teksteissä. Minä pidin näistä ja suositan lämpimästi. Mutta muista, lue vain pari tarinaa kerrallaan. Jokainen tarina ansaitsee riittävän huomion ja näin vältyt rikkonaiselta ja hajanaiselta tunteelta, jollaisen näinkin erilaiset, lyhyet tarinat voivat mielessä herättää.

Olli Sarpo - Sisäolennoista

Kansi Jussi Karjalainen

Reuna 2020

Kustantajalta

________________

Olli Sarpo hallitsee mediapiiloutumisen. Muutama osuma tulee Uudenmaan kirjoittajiin ja myös kirjailijan Facebook-sivu löytyi.


"Yksiselitteiset vastaukset kysymyksiin kuka, kenen, missä, mistä, mihin, miten tai millä antaa äidinkielemme kielioppi, joka on sijamuotoineen kaunis tarina jo itsessään."

"Juureni taitavat olla joen jäällä. Minusta västäräkki on mukava lintu. Olen taipuvainen ajattelemaan niin että tyhjäntoimittaja on arvonimi, joka pitää ansaita. Noine eväineni kirjoitan maailmaa omalta osaltani näkyväksi. Lähimmäisiä ilahduttaakseni.”

Teija Veijola - Ei sellaista voi menettää

Cembalo antaa lähtökäskyn, matalat jouset piiskaavat rytmin liikkeeseen. Oboe venyttää pitkän fraasin, sen sointi viiltää syviä haavoja, repäisee aistimukset auki. Keuhkot imevät happea, täyttyvät viimeistä solua myöten, ilma purkautuu syvään huokaukseen. Itkupilli oboe jatkaa lauluaan. Sen värähtely vihloo, vedet nousevat silmiin.

Teija Veijolan romaani Ei sellaista voi menettää alkaa tällä kuoroharjoituskohtauksella. Yli sata vuotta sitten Turun tuomiokirkossakin valmistauduttiin pääsiäiseen ja Bachin Johannes-passion esitykseen. Tärkeän roolin oli saanut kirkkaalla tenorillaan nuori Johan Malmström. Liekö etunimi ollut enne, sillä nuoren Johanin elämästä muodostui todellinen kärsimysnäytelmä. Elämä 1900-luvun alun Turussa oli nykymittapuun mukaan hirvittävän köyhää, varsinkin jos ei ollut syntynyt säätyläisperheeseen. Kaupunkikuvaan kuului venäläinen sotaväki kasarmeineen, sillä suuriruhtinaskuntaa hallitsi Nikolai II kovin ottein. Aikaansa teos kiinnittyy maininnoilla Venäjän-Japanin sodasta 1904-05 ja Talvipalatsin Verisunnuntaista 1905.

Veijolan valitsema historiallinen ajankohta esikoisromaanilleen on mielenkiintoinen, sillä ei tule heti mieleen nykyromaania, joka juuri näistä vuosista kertoisi.  Kirjailija myös solahtaa nuoren Johanin horjuvaan mieleen empatialla ja hyvällä psykologisella otteella. Lukija saa seurata pojan elämää myös lapsuudesta kertovien takaumien kautta, jotka istuvat saumatta myöhempään aikatasoon. Johan on kasvanut vaatimattomissa ja surkeissa oloissa. Roistoksi, hulttioksi ja väkivaltaiseksi mainittu isä hylkäsi vaimonsa jo ennen pojan syntymää eikä epävakaa äiti osannut poikaansa rakastaa ja luoda lapselleen turvallista kotia. Äidin kuoltua Johan eli vaarinsa kanssa, mutta nyt kun vaarikin on kuollut, Johan on täysin yksin maailmassa.

Kovista kokemuksistaan huolimatta Johan on kunnollinen ja uskoo tulevaisuuteen. Hän on hankkinut työtä Auran kylpylästä ja saa sieltä myös vaatimattoman asunnon. Kanttori Pahlman on vaikuttunut pojan lauluäänestä ja hän on päässyt kirkkokuoroon ja musiikinopetuksen piiriin. Tenorilupaus unelmoi suuria, uskoo pääsevänsä Tukholmaan ja aina oopperalavoille asti. Mutta toisin käy: kilttiä ja vaikutusvaltaista tukijaa vailla olevaa Johania on helppo petkuttaa. Juopon apteekkarin raskaana oleva tytär Charlotta väittää tämän maanneen hänet väkisin, joten naimisiin on mentävä. Syntyy pieni tyttö, jolle Johan on hyvä isä, vaikkei tämän biologinen isä olekaan.

Avioituminen on valtava kriisi, joka romahduttaa elämän hauraat perustukset. Eihän hän välitä seksuaalisessa mielessä naisista, hän rakastaa iloista, haitaria soittavaa Iivanaa! Seksuaaliasioista Johan ei paljon tiedä, mutta sen hän tietää että suhde Iivanaan on salattava, senhän osoitti jo lapsuusystävä Kalevin kohtalo. Vaimo Charlottan kanssa välit ovat jäätävät ja huhut alkavat pyöriä kaupungilla näiden homorakastavaisten ympärillä. Pinellan johtajatar neiti Seppänenkin antaa ravintolassa esiintyvälle kaksikolle porttikiellon. Nikolai II:n venäläistämistoimien johdosta ilmapiiri kiristyy. Johanin avioiduttua tuohtunut Iivana lähtee vapaaehtoisena taistelemaan Venäjän-Japanin sotaan. Unelmat murskana, rakkaansa menettäneenä ja yksinäisenä Johanin mielenterveys alkaa horjua ja elämä syöksyä alaspäin.

Elämä kohteli Johania julmasti. Erityisen pahalta tuntui lukea lasten turvattomasta asemasta 1900-luvun alussa. Ei ollut sosiaaliturvaa, ei mitään tukea ahdingossa eläville lapsille. Tänään lastensuojelu korjaa vastaavissa oloissa kasvavat johanit, aleksit ja kalevit turvallisempiin sijaisperheisiin tai lastenkoteihin - ajoissa toivon. Henkilökuva onnettomien tähtien alla syntyneestä Johanista tulee liki ja liikuttaa, häntä tulee niin sääli. Ei ole ihme, jos noilla lapsuudenkokemuksilla ja elämän edellytyksillä mieli horjuu.  Oikeastaan Johanilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä.

Veijola kuvaa elävästi ja todentuntuisesti sadan vuoden takaista elämää Turussa ja Suomessa. Kaupunkia tunteva saa kulkea monilla tutuilla kaduilla ja eläytyä ravintola Pinellankin iltatunnelmiin. Romaanissa ei huumoria juurikaan ollut, mutta Mantan ja Meerin tupsahtaminen tarinaan toi hieman iloa ja lukijalle hengähdystauon traagisuudesta. Kirjailijan muusikkotausta näkyy musiikkiaiheiden hienossa kuvauksessa ja muutenkin teksti on vetävää, soljuvaa ja sydämeen käyvää. Erinomainen ja koskettava esikoisteos.

Teija Veijola - Ei sellaista voi menettää
Kovasana Kustannus 2020
Kustantajalta
_______________

Muualla: Kirsin kirjanurkka

Teija Veijola on suomalainen muusikko ja filologi. Hän on valmistunut saksofonistiksi Leningradin konservatoriosta ja työskennellyt muun muassa keikkamuusikkona, kääntäjänä ja soitonopettajana. Historiallinen romaani Ei sellaista voi menettää on hänen esikoisteoksensa.

Kovasana on vuonna 2017 perustettu turkulainen yleiskustantamo, jonka nettisivulla sanotaan näin: Kovasana on syntynyt tarpeesta tuoda kotimaiseen kirjallisuuteen hieman rosoisuutta. Joskus Kovasanan kirjailijat ovat häpeilemättömän populaareja, joskus korkeakirjallisia, mutta aina yllättävällä tavalla persoonallisia ja omaehtoisia. Samoin kriteerein valitaan myös Kovasanan suomennetut teokset.

Eino Leino - Yksin #runosunnuntai

Törmäsin tähän Eino Leinon runoon Yksin. Runo vuodattaa rakkaudessa pettyneen

katkeria tuntoja, mutta runo sopinee hyvin myös tähän eristäytyneisyyteen, jota nyt elämme.

Jotkut meistä ovat hyvin yksin - ja toiset taas eivät todellakaan ole yksin! 

Mukana pari muutakin runoa.

Hyvää pääsiäissunnuntaita, tyyneyttä mieleen, pysytään kotona ja luetaan!

YKSIN

Minä olen niin yksin, niin yksin,

kuin yksin vaan olla se voi,

joll’ on vaan yksi aatos

ja yksi sävel, mi soi.

Minä olen niin yksin, niin yksin,

kuin yksin on ihminen,

joll’ oli vaan yksi onni

ja yksi unelma sen.

Minä olen niin yksin, niin yksin,

kuin yksin vaan olla se voi,

joll’ on vaan yksi murhe

ja yksi muisto, mi soi.

SUN NAURUSI

Sun naurusi, oi, sitä lemmin ma niin

kuin laulua illan rastaan,

kun aurinko kumpuja kultailee

ja käkönen kukkuvi vastaan.

Sun naurusi päilyvi, päärlyilee,

sun naurusi soi ja helkkää.

Ken kerran sen naurusi kuuli sun,

sen aina se rinnassa välkkää.

Sun naurusi, oi, sitä pelkään ma niin

kuin teuras puukon terää.

Kehen kerran se sattui, naurusi sun,

niin eipä se hevillä herää.

Sun naurus on hellä ja hirmuinen,

on ilkein ja ihanaisin,

sun naurusi hurmata, surmata voi -

kun jällehen kuulla sen saisin!

MÄ LYKKÄÄN PURTENI LAINEILLEN

Mä lykkään purteni laineillen

ja järven poikki sen ohjaan

ja lasken salmia saarien

tuon pienen poukaman pohjaan.

Ja rannalla lahden tyynen sen

on tuoksuva tuomilehto,

koti peippojen, kerttujen keväisten

ja laulujen, tuoksujen kehto.

Mut varjossa lehdon vilppahan sen

on neitonen tummatukka,

mun leppäkerttuni keväinen,

mun lauluni, lempein kukka.

KEVÄT

Se pulppuaa purona puitten alla

se livertää leivona taivahalla.

Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen

se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.

Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,

se itkee ja nauraa, valvoo ja nukkuu.

Se utuisen unelman onnesta antaa

se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa!

- Annikki Kujala

Mustarastaan kuva täältä.