Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

#klassikkohaaste

"Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-patsaat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpisuolia ja selvänäkijöitä, jotka tietävät lottonumerot. On päivänselvää, että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansa tule toimeen ilman taikauskoaan.”

Yllä oleva sitaatti on kolumbialaisen Laura Restrepon (s. 1950) teoksesta Dulce compañía (1995). Kun edelleenkin tilanne on tämä, ymmärtää ehkä paremmin edellisen kirjailijapolven Gabriel García Márquezin (s. 1927) käsittämätöntä mielikuvitusta. Márquez syntyi ja kasvoi pienessä Acaratacan kaupungissa ja varttui isoäidin tarinoita kuunnellen. Luin, että kirja syntyi vajaassa kahdessa vuodessa, mikä on aivan käsittämätöntä. Kirjailija asui maanpaossa Meksikossa, ensimmäiseltä kustantajalta tuli hylky, mutta sitten onnisti. Käsikirjoitus kulki postitse kahdessa osassa, koska Márquezilla ei ollut rahaa postittaa sitä kerralla.

Sadan vuoden yksinäisyys kertoo omalaatuisen Buendíojen perheen seitsemän sukupolven hurjan tarinan. Sukusaagaan kirjailija ymppää taitavasti Kolumbian lähihistorian traagisia tapahtumia: edelleen jatkuvan väkivaltaisen sisällissodan ja työntekijöitä riistävät ja murhaavat ylikansalliset yritykset. Rankkasateet aiheuttavat edelleen mutavyöryjä, mutta Márquez rinnasti ne Raamatun vedenpaisumukseen. Taikausko kukoisti ja ihmeet koettiin luonnollisina elämään kuuluvina asioina.

Tästä kaikki alkaa: serkukset José Arcadio Buendía ja Úrsula Iguarán solmivat avioliiton, huolimatta pelosta että syntyy siansaparolla varustettuja lapsia - niin oli käynyt jo aiemmin. He päätyvät muutaman muun perheen kanssa keskelle viidakkoa, jonne perustetaan Macondo - ihana, idyllinen ja vihreä raamatullinen paratiisi. Syntyy kolme lasta José Arcadio, Aureliano ja Amaranta - ilman siansaparoa kaikki. Kiertävät mustalaiset Melquíadesin johdolla tuovat ihmeitä ja ulkomaailman tuulahduksia eristäytyneeseen yhteisöön.

Sisällissodan kumu saavuttaa myös Macondon. Aurelianosta tulee eversti, joka sotii 20 vuotta ja häviää kaikki taistelunsa. Sotaretkillään hän on siittänyt 17 nimeään kantavaa poikaa, jotka ilmaantuvat Macondoon. Vain yksi heistä selviää hengissä joukkomurhasta. Úrsula häärää hourulaksi ja hullunmyllyksi muuttuneessa taloudessa ja elää yli 120-vuotiaaksi.

En yritäkään kertoa suvun henkilöiden suhteita, koska menisin niissä taatusti sekaisin. Ne voi tarkistaa täältä suomeksi ja täältä espanjaksi Lukemiseni oli tuskaisaa kivireen vetämistä suunnilleen puoleen väliin, mutta sitten Márquezin tarinankerronta ja mielikuvitus veivät mennessään. On aivan käsittämätöntä miten runsailla ja kekseliäillä yksityiskohdilla hän tarinansa kuorruttaa. Buendíojen miespuoliset jäsenet ovat hyvin viriileitä eivätkä naisetkaan himoaan kainostele. Seksikuvaukset ovat varsin riehakkaita - ajatella, 60-luvulla ja katolisessa maailmassa!

Macondon alkava tuho neljä vuotta kestäneissä sateissa oli uskomattoman upeasti kuvattu. Emmehän me täällä kylmässä Pohjolassa voi ymmärtää, mitä kuuman tropiikin kosteassa viidakossa tapahtuu: kaikki mätänee, vihreä levä valtaa paikat, lieju vyöryy, kasvit valtaavat patiot ja huoneet, luonnonvaraiset eläimet ryntäävät sisätiloihin.

Noista Restreponkin mainitsemista ihmeistä ei loppua tullut: Melquíadesin sanskriitiksi kirjoitetut ennustukset pitivät täysin paikkansa, Remedios nousi taivaaseen kuin Neitsyt Maria, unettomuuden rutto oli rangaistus perisynnistä, Aureliano Babylonian isän Mauricion ympärillä lenteli aina parvi keltaisia perhosia, Fernandan leikkasivat näkymättömät lääkärit etc. Yllättävää ja hauskaa oli myös suvun viimeisten jäsenten opiskelu Euroopassa - Amaranta Úrsula Brysselissä ja Aureliano Roomassa,  paaviksi oli vaatimaton tavoite.

Maagisen realismin uranuurtaja, Sadan vuoden yksinäisyys oli neljäsataa sivua tarinankerronnan ja mielikuvituksen juhlaa; samannimisten Aurelianojen ja José Arcadiojen selkamelskassa haastavaakin, mutta olihan tämä uskomaton kokemus alun tahmeudesta huolimatta!

Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Alkuteos Cien años de soledad 1967

Suomentanut Matti Rossi

Wsoy 1971

Kirjastosta

________________
Helmet-haaste: 8 (kuuluu yleissivistykseen), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 20 (minulle vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija),

Kirjailijasta espanjaksi

Osallistun tällä postauksella kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen,

jota tällä kerralla luotsaa Tuntematon lukija.

Beth Kempton - Wabi sabi

Wabi sabi on perustavanlainen osa japanilaisten esteettistä tajua ja lempeää luonnetta. Se on maailmankatsomus, joka ohjaa tapaa, jolla he kokevat elämän, vaikka siitä puhutaankin ääneen vain harvoin. Se vaikuttaa kaikkialla, ja silti sitä ei näe missään.

Japanilaisuus kiinnostaa meitä suomalaisia ja maat viettävät tänä vuonna 100-vuotisten diplomaattisuhteidensa juhlavuotta. Viime vuonna Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin hurmasi yleisön ja sitä ennen hän oli Shei Shōnagonia jäljittämässä Kiotossa ja sai myös lukijoiden sydämet lyömään nopeammin. Myös Minna Eväsojan Melkein Geisha oli hurmaavaa luettavaa, kuin myös hänen teoksensa Shoshin, aloittelijan mieli. 

Wabi sabi on kiehtova arvoitus, joka lupaa kuiskaten voimallista viisautta niille, jotka malttavat hidastaa tahtiaan niin paljon, että ehtivät tutkia ja lähestyä sitä avoimin sydämin.

Useimmat meistä ovat kuulleet wabi sabista, ja nyt britti Beth Kempton omistaa wabi sabi -käsitteelle kokonaisen kirjan selittääkseen sen olemusta länsimaalaiselle. Hän paneutuu yksityiskohtaisesti wabi sabin ilmenemiseen japanilaisten ajattelussa, arvoissa ja luonnonrakkaudessa. Wabi sabi on tapa suhtautua elämään ja nähdä kauneutta epätäydellisyydessä. Se koostuu kahdesta sanasta: wabi, joka tarkoittaa yksinkertaisuutta ja nöyryyttä, hiljaisen tyytyväisyyden tunnetta ja sabi, joka tarkoittaa ajan kulumisen, kaiken katoavaisuuden ja jatkuvan muutoksen hyväksymistä. Wabi sabi pitää arvossa kaikkea ajan patinoimaa ja epätäydellistä ja elämäntapana se tarkoittaa kauneuden näkemistä ja sen arvostamista pienissä arkisissa asioissa ja esineissä sekä tässä hetkessä elämistä. Wikipedia sanoo seuraavaa:

Wabi sabi (侘寂) on japanilaisen estetiikan käsite. Se yhdistetään läheisesti zenbuddhalaisuuteen, ja kehityksensä alkuaikoina wabi sabiin yhdistetyt henkilöt olivatkin jossain muodossa zenin harjoittajia. Käsitettä kuvataan monesti epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. Wabi-sabi liitetään yleensä japanilaiseen teeseremoniaan, jossa se ilmenee sekä itse seremoniassa että siihen liittyvissä osatekijöissä, kuten teeastioissa ja teehuoneessa. Se on kuitenkin olennainen osa myös monia muita Japanin taiteenlajeja, kuten ikebanaa, japanilaista puutarhataidetta sekä keramiikkaa. 

Kempton paneutuu noihin Wikipediankin mainitsemiin ikebanaan, keramiikkaan ja tietenkin teeseremoniaan. Teeseremonian historia ja sen kulku on kuvattu tarkoin, ja kaikki se mitä mikin ele tai esine tarkoittaa. Ikebanassa on monia koulukuntia, mutta ideana on luoda vähillä aineksilla kaunista. Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa oli keväällä Japani-harrastajien ikebana-näyttely. Aina on mukana luonnonmateriaaleja, kuten joku oksa, ja tarkalla sommittelulla luodaan harmoninen ja tasapainoinen kokonaisuus. Käsintehty uniikki keramiikka on Japanissa arvostettua. Ruokalautaset voivat olla keskenään hivenen erilaisia, se vain lisää kattauksen charmia.

Wabi sabi -kokemus on intuitiivinen reaktio kauneuteen, 

joka muistuttaa meitä kaiken pysymättömyydestä, 

epätäydellisyydestä ja vajavaisuudesta.

Kemptonin kirja on self help -opas, mitä ei pidä kavahtaa. Kempton nivoo hyvän elämän ohjeensa ihastuttavasti japanilaisuuteen ja wabi sabiin ja auttaa lukijaa irrottautumaan länsimaisen yhteiskunnan materialistisuudesta ja kulutuskeskeisyydestä - tai ainakin pohtimaan omia arvojaan. Kemptonin neuvoilla voi tuoda rauhallisuutta ja luontoa kotiinsa, miettiä työuraansa kysymys-vastaus -listojen avulla ja huomata, että voisi arvostaa sitä mitä itsellä jo on. Jokainen lukija voi poimia itseä eniten kiinnostavat osa-alueet, sillä teos on laaja ja yksityiskohtainen. Self help -osuudesta minua kiinnosti eniten armollinen tapa suhtautua omiin mokiin. Jokainen mokaa joskus, ja harvemmin se on maailmanloppu. Kempton kehottaa analysoimaan mitä oikeasti tapahtui ja miksi. Näin voimme oppia kokemuksesta, mutta tärkeintä on katsella itseään lempeästi, armon linssin läpi.

Muutos on vääjäämätöntä, joten on merkityksetöntä yrittää pitää kiinni menneestä tai nykyisestä. Ole avoin. Elämäsi tapahtuu juuri nyt ja tässä.

Japanilaisille luonto ja luontosuhde ovat hyvin tärkeitä asioita. Sisustuksessa käytetään paljon karkeita luonnonmateriaaleja ja tuodaan luontoa sisätiloihin. Luulen, että meillä suomalaisilla ja japanilaisilla tämä rakkaus on yhteistä. Oli hauska lukea Kemptonin kokemuksesta metsäkylvystä ja hän antaa myös hyvän selonteon metsäkylvyn vaikutuksista sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Japanissa on koulutettuja metsäkylpyohjaajia, jotka vievät ihmisiä metsän helmoihin rentoutumaan ja tervehtymään. Eikä tämä mikään tuulesta temmattu juttu ole. Kansainvälisesti arvostettu tohtori Qing Li on julkaissut teemasta teoksen Forest Bathing (2018)! Ja teos on saatavilla suomeksikin nimellä Shinrin-Yoku: japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet (2018).

Tämä maalle tyypillinen luonnonrakkaus, jolla on muinaiset juuret uskonnossa, on vaikuttanut suuresti satojen vuosien ajan taiteisiin ja kirjallisuuteen. Nykypäivän Japanissakin luonto vaikuttaa edelleen arkielämän rytmeihin ja rituaaleihin, ja erityishuomiota kiinnitetään vuodenaikojen vaihtumiseen.

Teoksen käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan ja teos on kiirinyt muun muassa Britanniassa bestseller-listojen kärkipaikoille. Japaniin matkustavalle Kempton antaa ohjeita ja linkkejä, ja kirjan lopussa on lähdeluettelon lisäksi mielenkiintoiset henkilöiden, sanojen ja ilmausten selitykset. Wabi sabi, japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämään oli erittäin kiinnostava ja mieluinen lukukokemus, joskin self help -osuudet kiinnostivat vähemmän kuin kaikki japanilaisuus. Tuntuu, että hippunen wabi sabin tarjoamasta tyyneydestä olisi hiipinyt minunkin mieleeni. Kirjan anti ei suinkaan tyhjentynyt kertaluvulla, vaan tulen palaamaan siihen vielä monta kertaa.

Beth Kempton - Wabi sabi - Japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämä
Alkuteos Wabi Sabi: Japanese Wisdom for a Perfectly Imperfect Life 2018
Suomentaja Antti Immonen
Basam Books 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitos
__________________

Beth Kempton on nelissäkymmenissä, äiti, kirjoittaja ja yrittäjä, joka haluaa auttaa naisia saavuttamaan tavoitteensa. Hän on työskennellyt YK:ssa ja kansainvälisissä yrityksissä tulkkina. 
www.bethkempton.com - www.dowhatyouloveforlife.com 
Kirjailijakuva täältä. 

Puolen vuoden kirjat -haaste naisnäkökulmalla

Mid-Year Book Freak Out-tag - Puolen vuoden kirjat

naisnäkökulmalla

Löysin tämän kivan haasteen Kirjasähkökäyrä-blogista - kiitos vaan Mai! Haaste on näkynyt useammassakin blogissa, mm. täällä ja täällä. Ajattelin tehdä tämän haasteen naistenviikon päätökseksi naisnäkökulmalla, eli ottaa mukaan vain naisten kirjoittamia kirjoja. Hetken aikaa tuumailtuani totesin, että tämä on itse asiassa aivan mahdoton haaste. Olen lukenut tänä vuonna tähän mennessä 85 kirjaa ja luen naiskirjailijapainotteisesti. Mutta vastasin nyt näin. Vuoden Globalia-äänestyksessä voin olla toista mieltä.

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

No niin, heti ollaan pulassa! Aivan pakko on ottaa mukaan Eeva Turusen hulvaton Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa! Annatteko anteeksi jos otan vielä toisen? Karina Sainz Borgon La hija de la española teki minuun järisyttävän vaikutuksen. Se kertoo fiktiivisesti Venezuelan nykytilanteesta ja on tulossa syksyllä suomeksikin. Hurja kirja.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

En lue käytännössä ollenkaan sarjoja. Ainoa jatko-osa, jonka olen lukenut on Rachel Cuskin Siirtymä  - eli kait se sitten on paras. Pidin tästä kakkososasta enemmän kuin Ääriviivoista.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.

Yksi monista on Beth Kemptonin Wabi sabi - japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämään. Minua kiinnostaa japanilainen kulttuuri, josta olen jo lukenut Mia Kankimäen ja Minna Eväsojan kirjoista.

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Odotan aika montaa. Sanotaan nyt vaikka Riitta Konttisen elämäkertaa Aino Sibeliuksesta. Tykkään kovasti Ainolasta ja kävin siellä taas kesän alussa. Ei ollut Ainolla kovin helppoa miehensä kanssa!

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Rachel Cuskin Ääriviivat. Cuskia on hehkutettu vallan mahdottomasti, mutta hän ei taida loppujen lopuksi olla ’minun’ kirjailijani.

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat oli aivan ihana! Kaunista ja vähäeleistä jkapanilaisuutta ja liikuttavaa ihmisen ja eläimen välistä kiintymystä.

7. Kuka on uusin lempikirjailijasi?

Tämäkin on hankala kysymys, minulla ei ole yhtä lempikirjailijaa, pidän monista. Uusi hieno kirjailijatuttavuus tänä vuonna on ollut Tiina Laitila Kälvemark, jolta luin teokset Karkulahti ja Seitsemäs kevät. Jälkimmäisessä juoneen punoutuu hienosti ilmastonmuutoksen pohdintaa.

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Se voisi olla vaikka Gail Honeymanin Eleanor! Eleanorille kuuluu ihan hyvää kertoi nautittavasti, lämmöllä ja huumorilla lapsuudessa kovia kokeneesta Eleanorista.

9. Mikä on uusin lempihahmosi?

Anja Erämajan Imurin Kristiina oli uskomattoman vänkä tyyppi! Yksinyrittäjä, jonka aivot ovat kakofoninen sähinkäiskimppu! Erämaja luo terävää ja mainiota, huumorilla höystettyä kuvaa suomalaisesta työelämästä ja itsensä työllistävän yksinhuoltajan ja läheisriippuvaisen naisen arjesta ja haasteista. Imuri on sekä hauska että totta.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Minä en itke lukiessa enkä elokuvia katsoessa. Mutta aivan sydän syrjälläni luin Johanna Venhon henkilökuvaa Sylvi Kekkosesta teoksessa Ensimmäinen nainen.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Tähän en osaa vastata, koska katson tätä nykyä todella vähän elokuvia.

12. Mikä on tämä vuoden lempipostauksesi?

Ihailen kovasti Elin Danielson-Gambogin taidetta ja kävin Halosenniemen kesänäyttelyssä, jossa on häneltä kymmenkunta työtä. Virve Heinisen Italian valossa on Didrichsenin taidemuseon julkaisu vuodelta  2007. Upeat kuvat maalauksista ja hienosti kerrottu elämäntarina.

13. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

En osta kirjoja juurikaan, siksi nyt on sanottava miehen nimi. Kävin Hakasalmen huvilassa katsomassa Suruton kaupunki -näyttelyä, jonka käsikirjoituksen on laatinut Mikko-Olavi Seppälä. Ostin näyttelystä omaksi Seppälän samannimisen kirjan, jonka luin jo pari vuotta sitten.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Niitä on monta! Olen tehnyt tulevan syksyn uutuuskirjoista listan, joka toimii kirjavalintojeni pohjana.

Kiitän Tuijaa naistenviikon haasteesta!

Tämän ansiosta heinäkuun lukusaldo kohentui huomattavasti.

❤︎ ❤︎ ❤︎

Naistenviikolla postasin tämän lisäksi näin:

Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia
Anni Mäentie - Aurinkotuoli
Hanna Gustavsson - Yölapsi
Suruttoman kaupungin jazztytöt
Johanna Venho - Ensimmäinen nainen

Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia

Hengitys on automaattista eikä siihen kiinnitä huomiota ennen kuin se jostain syystä häiriintyy. Luulenpa, että moni meistä istumatyötä tekevistä ja lysyssä kirjan tai päätteen ääressä istuvista hengittää huonosti ja pinnallisesti - eihän tärkeimmällä hengityslihaksella pallealla ole tilaa toimia kunnolla. Kun hengittää pinnallisesti, voi tulla äkisti jotenkin epämääräisen huono olo - eikä tiedä mistä se johtuu. Voi tuntua jännittyneeltä ja ahdistavalta aivan tutussakin tilanteessa. Kiinnostuin tästä kirjasta, koska itselläni selkälihasten jumi tuntuu hankaloittavan hengitystä silloin kun se on pahimmillaan. Joskus myös nukkumaanmenoaikaan mieli käy päivän hyvistäkin virikkeistä kierroksilla, mikä vaikeuttaa nukahtamista tai tekee unesta levotonta.

Joogan harrastajalle hengityksen tärkeys tai hengitysharjoitteet eivät ole mitään uutta. Mutta minunlaiselleni joogauntuvikolle joogaopettaja Malla Rautaparran Hyvän hengityksen anatomia antaa todella paljon käytännönläheistä ja järkeenkäypää tietoa. Rautaparta esittää yleistajuisesti ja yksityiskohtaisesti, miten hengitys toimii ja mitä lihaksia sisäänhengityksessä tarvitaan. Ymmärrän ja uskon, että hengityksellä voi rauhoittaa mieltä kun stressi iskee. Tällöin alkaa helposti myös ylihengittää eli hyperventiloida, jolloin paniikin tunne ja kiireen tuntu sen kuin kasvavat. Kaikelle tälle on fysiologiset perusteet.

Rautaparta antaa kirjassa monen tason hengitysharjoitteita. Ensiksi aloitetaan muutamalla joogaliikkeellä, joiden tarkoitus on avata rintakehää ja tehdä tilaa hyvälle hengitykselle. Kuvat havainnollistavat liikkeitä. Kokeilin näitä ja totesin taas kerran miten jäykkä selkäni ja rintarankani ovat. Aion jatkaa näiden liikkeiden suorittamista, koska ne avaavat yläselkää, minun heikkoa kohtaani. Löysin myös selityksen yläselkäjumin ja vaikealta tuntuvan hengittämisen yhteydestä:

Hengitys ja selkäranka ovat kirjaimellisesti kosketuksissa toisiinsa koko ajan. Jokainen sisään- ja uloshengitys liikuttaa hienovireisesti selän puolella rintakehän 12 rintanikamaa, niiden välisiä pieniä niveliä ja välilevyjä sekä nikamien ja kylkiluiden välisiä niveliä. // Parhaimmillaan hengitysliike on suuri selkärangan liikuttaja.

Kiihtyneenä ja kierroksilla ollessa sydämen syke helposti nousee, koska sympaattinen hermosto käy kuumana. Tästä tulee pienoinen noidankehä - hengitys tulee aina vaan pinnallisemmaksi. Huono hengitys heikentää myös imunestekiertoa, mikä näkyy turvotuksina. Jopa ruuansulatus saattaa oikutella, puhumattakaan keskittymiskyvystä ja aivojen skarppiudesta! Hyvän hengityksen puolesta puhuu siis valtavan moni tärkeä seikka.

Kirjassa on monta omaa kokemustaan kertovaa ihmistä. He ovat saaneet apua astmaansa ja allergiaansa, jopa tulipalon savukaasujen arpeuttamiin keuhkoihinsa. Venla käyttää hyvää hengitystä huolien hyökyessä tai kipujen hankaloittaessa elämää: Hengitys nostaa minut ylös syöveristä. Maria on saanut hyvästä hengityksestä apua unettomuuteensa: Jos ajatukset ovat nukkumaan mennessä pyörteessä voin luottaa siihen, että hengitystä ja sen liikettä seuraamalla maailma rauhoittuu. Uni tulee ja uusi päivä. Se on totta ja uskomatonta.

Koen hankalaksi kirjoittaa tästä blogiarviota, koska minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta. Pelkään, että ilmaisen jotain väärin. Minulle Hyvän hengityksen anatomia antoi paljon tietoa ja käytäntöön sovellettavia ohjeita. Oma hengitysharjoitteluni on niin alussa, että pitkälle meneviä johtopäätöksiä en voi tehdä. Uskon, että yläselkää avaavilla liikkeillä saan rintarankani liikkuvammaksi ja hengityksen helpommaksi. Ilokseni totean, että jo nyt hengitys tuntuu aavistuksen kevyemmältä ja muutamana yönä olen nukkunut heräämättä kertaakaan. Sanon kuten Maria: Se on totta ja uskomatonta!

Harjoittelun myötä levollinen hengitys alkaa kutsua puoleensa, sen rauhoittava ja virkistävä vaikutus on aina vain lähempänä. Kun tietoisuus hengitysliikkeestä voimistuu, saatat huomata helpommin ne tilanteet, joissa hengityksesi muuttuu pinnalliseksi, joissa sinulla on tapana pidättää hengitystä ja haukkoa henkeä.

Jos keskittymiskykysi on huono, olet epämääräisen väsynyt tai käyt iltaisin kierroksilla ja nukut huonosti, syynä voi olla pinnallinen ja huono hengitys. Minua kirja innosti avaamaan yläselkää ja kiinnittämään huomiota oman hengityksen puutteisiin. Suosittelen.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia. Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen
Basam Books 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitos!
_______________

Malla Rautaparta on joogaopettaja, neurologian fysioterapeutti, kulttuuriantropologi, tietokirjailija ja Manipura-joogastudion perustaja. Hän on kehittänyt ja ohjannut raskausjoogaa yli 20 vuoden ajan.

Anni Mäentie - Aurinkotuoli #runosunnuntai

Oleminen sekoittuu tilaan ajatukset ja jääkaappi humisevat

Anni Mäentie on syntynyt vuonna 1986, opiskelee kirjallisuudentutkimusta ja toimii freelancekustannustoimittajana. Aurinkotuoli on hänen esikoisteoksensa. Nimensä puolesta runokokoelma sopii mainiosti kesään, ja useimpien osioiden otsikot ja runotkin kertovat kesäelämästä: Näkinkengät, Tekee mieli uida, Yksi ja toinen jalka, Kotimatkan ikkunat, Moi, Hieno metsä & Juhlat. Kuvan alla oleva sitaatti luonnehtii osuvasti ainakin minua kesämoodissa :)

Runominä viettää kesäpäivää rannalla: on rantapyyhkeiden täplittämää rantaviivaa, on hiekkaa joka valuu joka paikkaan, ja on lapsi ... Se liplattaa koko päivän, vesikasveina varpaat. // Liinatukka, rillipää. Jo kokoelman ensimmäiset säkeet paljastavat Mäentien villiä ja vapaata tapaa sanoa. Monet säkeet on ladottu pitkiin riveihin, usein ilman välimerkkejä. Aina ei tiedä mikä on korrelaatti, mihin joku sana viittaa; edelliseen sanaan tai ajatukseen vaiko seuraavaan? Lukijalla on valta kokeilla miten erilaisia assosiaatioita syntyy.

Arkisista asioista voi luoda pehmeitä runoja, mielikuvituksella.  Lattia jäi sotkuiseksi, en ehtinyt opettaa sitä tavoille. // Vessassa on lämmin niin että siellä tekee mieli uida. Talvella lumen sataessa runoilijan ajatus kiepsahtaa lomamuistoon Riminiltä tai elokuiseen Yyteriin - mikä ettei, aika venkaa. Ja punaraitainen sängynpeitto muistuttaa kesästä ja aurinkotuoleista lumihiutaleitten leijaillessa ja jäädessä maahan.

Osiossa Yksi ja toinen jalka runominä on joogatunnilla vai onko se jotain boxingia ... Ei oikein huvita ja on esitettävä, olla tekevinään venytykset ja iskut kunnolla. Ajatukset karkailevat holtittomasti - näinhän meille usein käy. Päähän tunkee vaikka mitä ajatuksia, ei niitä aisoihin saa. Runojen lentelevät ajatukset hyppäävät asiasta toiseen ja kolmanteen. Tämä oli aika hauskaa, vaikka joka hetki en tiennyt missä mennään. Pidin näistä runoista aika tavalla. Ne istuivat niin hyvin mieleni ja ajatusteni humisevaan kesämoodiin, en minäkään päätäni nyt aisoihin saa.

Osiossa Moi on pitkä baarissa käyty dialogi, tai oikeastaan monologi. Moi eroaa tyylillisesti muista runoista, mutta tällaisen kohtauksen voisi hyvinkin todistaa jossain lähiöbaarissa: jos on niin itseään täynnä ja hullaantunut omasta erinomaisuudestaan, ei muille suo suunvuoroa.

Runoissaan Mäentie tavoittaa jotain olennaista arkisesta elämästämme. Ajatuksemme ryntäilevät usein sinne tänne emmekä aina osaa elää hetkessä. Keskellä aurinkoista kesää alamme jo voihkia sen päättymistä ... Mäentien assosiaatiot kiitävät kuin poutapilvet taivaalla ja syöksähtelevät kuin pääskyset. Välillä on lupa heittää tulevasta murehtiminen sikseen, nauttia hetkestä ja antaa mennä. Päätetäänkös kesäiseen näkyyn?

lapset jotka huutavat vesirajassa eivät peitä mun korvassa pistelevää
radio-ohjelman ääntä sihisten se kurottaa viereiseltä pyyhkeeltä

joku lokki jossain

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Anni Mäentie - Aurinkotuoli
Taitto ja ulkoasu Markus Hirvelä
Kulttuurivihkot 2019
Kirjastosta
________________

Kirjat kertovat,  Tuijata
Kirjailijan kuva: Noora Ojala
Mäentie esiintyy Runokuun runomaratonissa la 17.8. 2019 klo 16-19.00

Hanna Gustavsson - Yölapsi

Ruotsalaissarjakuva on tullut tutuksi Liv Strömquistin julistavien & feminististen teosten kautta. Uusi tuttavuus on Hanna Gustavsson, jonka esikoisteos Yölapsi palkittiin vuonna 2014 parhaana ruotsalaisena sarjakuvateoksena. Gustavsson ei ole niin räväkkä ja julistava kuin Strömquist, mutta sanottavaa toki hänelläkin on.

Yölapsi kertoo 14-vuotiaasta Iggystä eli Ingridistä, jonka Gustavsson piirtää isonenäiseksi ja huppareissa kulkevaksi tytöksi. Iggy ei ole mikään kaunotar kuten hänen ainoa ystävänsä Julie, jonka kanssa käydään myymälävarkaissa ja mietitään omaa seksuaalista identiteettiä, lesbo vai bi.

Iggy tuntuu sydäntäsärkevän yksinäiseltä. Äidin kanssa ei voi puhua mitään ja äidin poikaystävät ovat vaihtuvaa lajia. Nyt se on Bruno-tossukka, joka hipsii kalsareissaan aamuisin. Oma seksuaalisuus mietityttää Iggyä kovasti. Hän telkeytyy omaan huoneeseensa ja surffaa porno- ja keskustelusivuilla illasta toiseen.

Liki kolmikymppinen Stefan tekee koulukuvauksia kouluissa ja on Iggyn tavoin Iron Maiden -fani. Mies tuntuu olevan ainoa, joka ymmärtää yksinäistä ja itseensä käpertynyttä Iggyä ja he ryhtyvät viestittelemään eräällä keskustelusaitilla. Jutustelut johtavat tapaamiseen. Onko Stefan nuoria tyttöjä metsästävä pedofiili vai ei?

Gustavssonin tarina herättää empatiat Iggyä kohtaan ja pureutuu realistisesti nuorten nykytodellisuuteen. Netti loputtomine sivustoineen ja keskustelufoorumeineen on aina tarjolla. Koulu ei innosta ja vanhempien kanssa sujuu yleensä huonosti. Oma seksuaalinen identiteetti emmityttää valtavasti. Mistä tietää onko normaali? Mistä tietää onko hetero, bi vai homo?

Minusta teos oli vaikuttava ja koskettava. Pidin isonenäisestä Iggystä ja kaunistelemattomasta arjen kuvauksesta. Mukava kuulla, että jatkoa seuraa: jatko-osa Iggy 4-ever on ilmestynyt jo ruotsiksi ja on Sammakon kustannusohjelmassa. Gustavsson on vieraana Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 7.-8.9.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Hanna Gustavsson - Yölapsi
Alkuteos Nattbarn  2013
Suomentanut Elias Lahtinen
Sammakko 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitän!
_______________

Nattbarn, sai vuonna 2014 Urhunden-palkinnon vuoden parhaasta ruotsalaisesta sarjakuvakirjasta. Teoksen vahvuudeksi todettiin erityisesti sen juonenkuljetuksen kliseettömyys sekä hallittu dramatiikka, sekä Gustavssonin ilmaisuvoimainen ja omaperäinen kerronta. 

Hanna Gustavsson (s. 1985) on ruotsalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hän on opiskellut graafista suunnittelua ja suorittanut tarinankerronnan maisteriohjelman Tukholman Konstfack-korkeakoulussa. Lisäksi hän on opiskellut kuvitusta California College of the Artsissa.

Suruttoman kaupungin jazztytöt

Suruton kaupunki (Wsoy 2016) on nimeltään sekä Mikko-Olavi Seppälän kirjoittama hieno tietokirja että hänen käsikirjoittamansa laaja näyttely Hakasalmen huvilassa. Molemmat valottavat monipuolisesti elämää 20-luvun iloisessa ja riehakkaassa Helsingissä. Näyttelyyn ehtii metsästämään elämyksiä vielä koko elokuun. Luin kirjan pari vuotta sitten - klik - ja nyt pääsin tutustumaan myös näyttelyyn. Naistenviikon kunniaksi pieni kurkistus sekä kirjan että näyttelyn välittämään nuoren jazztytön elämäntyyliin 20-luvun Helsingissä.

Seppälän lisäksi näyttelyn taustalla on aivan mahtava tiimi! Näyttelyarkkitehtuuri on Tarja Kunttusen käsialaa ja tyylikkään, art déco -henkisen graafisen ilmeen on luonut Samppa Ranta. Näyttelyä elävöittävät lukuisat vanhat elokuvakatkelmat sekä videoteokset, jotka on tehnyt Ilkka Pitkänen. Vaikuttava, seinän kokoinen Helsingin vanhoja taloja ja mennyttä katukuvaa esittelevä videoteos tervehtii kävijää ensimmäiseksi. Wau!

"Mielikuvissa 1920-luvun Helsinkiä luonnehtivat kieltolaki, jazzin jytke ja lyhyiden helmojen huiske. Kaiken uuden, iloisen ja muodikkaan alle peittyi kuitenkin menneestä muistuttavia ristiriitoja. Tarinassa painottuvat aikalaisten kokemukset ja jännitteisen ajan moniäänisyys.” - Hakasalmen huvila

Vaikuttaa siltä, että uusi vuosikymmen pani koko kaupungin pyörryksiin. Sisällissodasta oli selvitty ja suuren maailman virtaukset saapuivat vääjäämättä meillekin.  Maassa oli kieltolaki, mutta alkoholi ei koskaan loppunut. Reseptillä sai apteekista konjakkia, viskiä ja viinejä ja salakuljetus kukoisti. Salakapakat vetivät väkeä ja ravintolat tarjosivat huomaamattomasti kovaa teetä. Raittiusvalvojat vetivät useimmiten vesiperän. Näyttelyssä voi kuunnella salakapakan humalaista ja riehakasta mekastusta, ja todeta myös valokuvasuurennoksista, että moderni 20-luvun helsingitär juhli ja joi siinä kuin mieskin. Kaikki tämä oli vastakkaista 1800-luvun lopun hillityille kristillisille arvoille.

Elämänrytmi oli kiihkeää, oli koettava ja elettävä; raha ja kulutus nousivat tärkeiksi. Musiikki, teatteri ja elokuvat muuttivat koko huvielämän kartan. Tanssiravintoloita ilmaantui kuin sieniä sateella, samoin tanssikouluja. Charlestonia, shimmyä, tangoa - nuoret miehet ja naiset ottivat kaupungin haltuun ja huvittelivat kuin viimeistä päivää. Raittius- ja rouvasväki oli huolissaan naisten joutumisesta hunningolle, olihan nuorten naisten ihanteena tasavertaisesti miesten rinnalla juhliva ja tanssiva poikatyttö, garçonne. Huoli moraalin rappeutumisesta ei ollut liioiteltu, sillä rikollisuus kääntyi nousuun ja prostituoiduilla riitti asiakkaita. Lainsäätäjä vastasi muuttuneisiin oloihin: salavuoteus poistui rikoslaista 1926, mutta jos toinen osapuoli oli naimisissa, kyse oli edelleen rangaistavasta huorinteosta. Vuoden 1929 avioliittolaki lakkautti aviomiehen edusmiesaseman vaimoonsa nähden ja julisti puolisot oikeudellisesti tasavertaisiksi.

Naisten muoti muuttui vapautunutta aikaa kuvastavaksi. Hiukset leikattiin polkkaan tai singlattiin niskasta aivan lyhyiksi, helma kohosi nilkasta polveen ja tyylikkyyden kruunasi imukkeen päässä keikkuva savuke. Juhlimaan lähtiessä glamourista ei tingitty. Jazz oli rantautunut Suomeen 20-luvun alussa, ja kirjassa Seppälä omistaa koko ensimmäisen luvun naisille otsikolla Jazztyttö ja Helsingin tanssiravintoloiden kartta piirtyy seikkaperäisesti, nimineen ja osoitteineen.

Oma lukunsa olivat 'viettelysten pesät’. Salongit olivat jonkun henkevän seurapiirinaisen 
kotona kokoontuva intiimi keskustelukerho, jossa keskusteltiin kirjallisuudesta ja 
politiikasta gramofonin soidessa ja viskiä tai kokaiinia naukkaillen.
 Ehkä Minna Graucherin salonki näytti tältä? Muodissa oli eksotiikka ja rehevät värit. 
Kuva: Maija Astikainen

Näyttelyssä on mielenkiintoisesti muutama erityyppinen, fiktiivinen helsinkiläinen, jotka kertovat elämästään. Modernia nuorta naista edustaa 25-vuotias Elsa, jolle kaikenlainen kulttuuri on tärkeää ja joka asuu Töölön uusissa kerrostaloissa. ”On tämä pirteä kaupunki. Teatterissa, taidesalongeissa ja konserteissa saa vallan ravata. Tosin suomalaisuudella riittää täällä vielä työsarkaa.” 65-vuotias leskirouva Alli on niitä, joille kieltolaki oli unelmien täyttymys ja joka ei riehakkaasta menosta pidä ollenkaan. ”Minua niin surettaa kaupungin hävitys. Entiset idylliset puistot ja istutukset on tärvelty, rauha on kadonnut. Röyhkeät reklaamit ovat vastassa joka puolella."

Näyttelyssä oli vanhoja gramofonilevyjä, joista kävijä voi valita ja kuunnella. Jazz tuli Suomeen Berliinin kabareitten kautta, mikä antoi sille hiukan saksalaista marssitatsia. Max Kuttner levytti tämän koomisen ja vähän riskaabelinkin kappaleen vuonna 1925: Ich hab’ das Fräulein Helen baden seh'n! - Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä, ihanaa! M. A. Nummisen tulkintana Helga-neiti oli iso hitti 70-luvulla.

Näyttely oli kokonaisuudessaan hieno. Nostalgia pursui vanhoista julisteista, katukilvistä ja naiskuva näkyi myös mainoksista. Tuntuu kuin ilmassa olisi ollut jonkinlainen ennakkoaavistus tulevista synkistä ajoista. Wall Streetin pörssiromahdus 1929 tuntui Euroopassakin, ja sittenhän oli kaikkea synkkää tullakseen. Hienoa, että ihmiset ehtivät iloita vähän.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.
Suositan lämpimästi sekä kirjaa että näyttelyä!

Filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä (s. 1975) on tietokirjailija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen teatterihistoriaa, jota hän myös opettaa yliopistolla. Sittemmin Seppälä on kirjoittanut useita kulttuurihistoriallisia teoksia. Vuonna 2013 Seppälä julkaisi kiitetyn elämäkerran omasta isoäidistään runoilija Aale Tynnistä. Teoksen Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu hän kirjoitti yhdessä äitinsä Riitta Seppälän kanssa.

Viehättävä Hakasalmen huvila, Aurora Karamzinin koti Oodia vastapäätä 

ja Musiikkitalon ja Finlandiatalon välissä loi tietenkin loistavat puitteet tälle näyttelylle. 

Kontrasti menneen ja nykyisen välillä oli jännittävä.

Johanna Venho - Ensimmäinen nainen

Muistan Sylvi Kekkosen lehtikuvista pienenä ja sirona varpusena salskean puolisonsa rinnalla ja kättelemässä ihmisjonoa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Muistan myös lehdistöstä Urho Kekkosen naisjuttuja ja tiedän, että Sylvi K. on kirjoittanut muutaman kirjan, joita en ole lukenut. Tietoisuuteeni on tihkunut myös huhuja, joiden mukaan hän oli pisteliäs miniöitään kohtaan, ja kodin ehdoton valtias, jota 'Urkkikin' kaikesta huolimatta totteli. Mutta syvemmin en ole hänen vaikeaa asemaansa pohtinut.

Johanna Venhon fiktio Ensimmäinen nainen sai minut miettimään presidentin puolison asemaa ja elämää tuona, Suomenkin kannalta kriittisenä kylmän sodan aikana. Politiikka oli likaista ja valtapelien laineet kävivät korkeina. Venho on ratkaissut Sylvi Kekkosen elämästä kertomisen niin, että Sylvi K. käy läpi päiväkirjojaan, kertaa elämäänsä ja keskustelee mielikuvissaan kesäkuussa kuolleen ystävänsä Marja-Liisa Vartion kanssa, jonka yllättävä kuolema vain 41-vuotiaana oli shokki. Koko kesän Sylvi K. on ollut poissaoleva ja surunsa syömä. Elokuussa hän sitten ottaa pienen näpsäkän Morris Mininsä (Englannin kuningatar Elisabethin lahjan) ja huristaa yksin Katerman mökille. Sylvi on 66-vuotias.

Olen lukenut yhden Venhon runokokoelman, Saaren runot, ja ihastuin. Ihastuin myös nyt Venhon kauniiseen kieleen ja siihen elävään ja lämpimään tapaan, jolla hän rouva Kekkosta, Suomen ensimmäistä naista tarkasteli. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen - toistui presidentinvaaleissa toistamiseen, eikä Sylvi tykännyt ollenkaan. Hän ei toivonut miehestään poliitikkoa eikä presidenttiä, eikä halunnut julkisuuden valokeilaan, ujo ja vetäytyvä kun oli. Presidentin puolison oli väistyttävä taka-alalle, luovuttava omista pyrkimyksistään ja pidettävä julkisuudessa suu soukalla. Ajat olivat toiset, mutta silti mahtoi Kekkosten valinta olla Sylville rankka. Poliitikko tarvitsi vaimon, koska se lisäsi luottamusta. Ilkeitä puheita riitti.

Sylvi K. huolehti taustalla kodista ja tarrautui emona  kiihkeästi kaksospoikiinsa Taneliin ja Mattiin. Lapsista tuli elämän keskipiste, kun myös omaan kirjalliseen uraan suhtauduttiin vähätellen: rouva Kekkonen se siinä yrittelee. Särmää teokseen tuo Essi Renvallin saamarit ja rempseät tuskaillut Sylvi Kekkosen muotokuvan äärellä. Hän yrittää ja yrittää, mutta oikeaa Sylviä, ihmistä, ei tunnu löytyvän.

Luin tekstiä sydän syrjälläni, kun Sylvi K. puhuu avioliittonsa vaikeista asioista. Hänen yksinäisyytensä huokuu riipaisevasti tekstistä; hän on Suomen ensimmäinen nainen, mutta avioliitossaan 'toinen nainen': kelpaa kuuntelijaksi ja kriitikoksi miehelleen, joka hakee läheisyyden ja rakkauden  toisista. Puolisoiden puhumattomuus tuntui jäätävältä ja ahdistavalta.

Tämä henkilökuva on toki fiktiota, mutta Johanna Venho tavoittaa herkällä korvalla sen, mitä Sylvi K. olisi voinut oikeastikin ajatella. Sylvi K. oli papin tytär ja uskoi avioliiton ikuisuuteen eikä halunnut rikkoa perhettä pojiltaan. Mutta sittenkin ajattelen kauhulla sitä ahdistavaa ja pientä rakosta, jossa hän joutui miehensä rinnalla elämään; edustaessaan hymyilemään, kättelemään puolisonsa naisia, sietämään yksinäisyyden ja hyljättynä olon.

Satu Kontisen suunnittelema kansi on yksi vuoden kauneimmista. Hieno ja koskettava henkilökuva.

Johanna Venho - Ensimmäinen nainen
Kansi Satu Konttinen
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi, Lumiomena, Tuijata
Kirjailijan kuva: Veikko Somerpuro

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Rachel Cusk - Siirtymä

Siirtymä on Cuskin kirjailija Fayesta kertovan trilogian toinen osa. En oikein päässyt Ääriviivojen tekstin imuun, mutta nyt tiesin paremmin mitä odottaa. Cuskin kerrontatyyli on samantapainen: Faye keskustelee syvällisesti jokaisen tapaamansa ihmisen kanssa. Teksti oli tässä toisessa osassa menevämpää, mielenkiintoisempaa ja tempaisi paremmin mukaansa.

Uhkarohkeasti Faye on poikineen hankkinut asuntorähjän Lontoosta, melko läheltä paikkaa, jossa hänen nuoruudenaikainen poikaystävänsä Gerard asui ja asuu edelleenkin. Uusi koti on aivan järkyttävässä kunnossa ja vaatii perusteellisen remontin, minkä vuoksi lapset joutuvat muuttamaan isänsä luo. Faye elää pölyn ja hävityksen keskellä, ja alakerran iäkkään avioparin silmätikkuna ja vihan kohteena.

Jokainen tapaaminen poikii syvällistä ajatustenvaihtoa, niin kiinteistönvälittäjän, kampaajan kuin kirjoittajaopiskelijankin kanssa. Remonttimiesten pomo Tony on albanialainen, ja hänen työntekijänsä Pavel puolalainen. Pavel kaipaa syvästi kotiaan ja perhettään Puolassa, ja mies tuo esille sen, miltä tuntuu kun ei osaa ilmaista itseään vieraalla kielellä. Ex poikaystävä Gerard on nyt koti-isä ja hänen tapaamisensa tuo Fayen mieleen syyllisyydentuntoja ja muita muistoja. Cusk aloittaa jännästi uuden luvun uuden ihmisen kanssa ilman johdantoa, hyppäämällä suoraan asiaan.

Herkullisin kohtaus on teoksen viimeinen, jossa Faye vierailee päivälliskutsuilla serkkunsa Lawrencen uusperheen luona. Tilaisuudesta muodostuu totaalinen farssi, kun kaikki paikalla olevat lapset purskahtavat itkuun kananpoikalautastensa äärellä ja isäntäväki ryhtyy kinastelemaan keskenään. Lawrence osoittautuu despoottiseksi, uutta vaimoaan Eloisea kovin ottein määräileväksi mieheksi. Itkuun ja hammastenkiristykseen päättyneiden ankeiden juhlien jälkeinen aamutunnelma on varmaan monelle tuttu:

Kun aamulla heräsin, oli vielä pimeää. Alakerrassa illallisen rauniot olivat edelleen pöydällä. Kynttilät olivat kovettuneet sulaneisiin muotoihin. Likaisten lasien ja ruokailuvälineiden joukossa lojui ryppyisiä ruokaliinoja. // Huoneen perältä ovenraosta näkyi sinistä valoa. Kuulin television kuiskeen ja näin hahmon, joka vilahti hetkeksi esiin. Tunnistin Eloisen siluetin, hänen ohuen yöpaitansa ja nopsan paljaan jalan. Ikkunan takana levisi outo maanalainen valo, joka hädin tuskin erottui pimeydestä. Tunsin muutoksen alapuolellani, liikkeen syvällä pintojen alla, aivan kuin mannerlaatat olisivat liikkuneet sokeina mustissa uomissaan. Etsin laukun ja auton avaimet ja lähdin talosta hiljaa.

Yllä oleva sitaatti on esimerkki Cuskin hienosta tyylistä ja Kaisa Katteluksen taitavasta suomennoksesta. Faye tuntee siis muutoksen luissaan ja ytimissään. On mielenkiintoista nähdä repäiseekö Faye - ja millä tavalla - trilogian päätösosassa, jonka suomennos on tulossa ensi keväänä. Cuskin teksti on hienosti virtaavaa ja helppolukuista, mutta en tiedä jäikö mitään pysyvämmin mieleen. Ehkä ihmissuhteiden kinkkiset kiemurat eivät jaksa juuri nyt kiinnostaa. Cusk piilottaa omat / Fayen ajatukset taitavasti vuorosanoihin, enkä oikein vieläkään päässyt selville Cuskin missiosta tai sanomasta. Sekö, että jokaisen ihmisen elämään mahtuu sekä ns. onnistumisia ja epäonnistumisia? Sekö, että elämä virtaa ja meidän on elettävä kuormiemme kanssa? Ihmisten monet ja erilaiset kohtalot valottuvat toki kohtaamisten ja dialogien kautta. 

Rachel Cusk - Siirtymä
Alkuteos Transit 2016
Suomentanut Kaisa Kattelus
S & S 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi, Lukuisa, Tuijata

"Ääriviivoista tutun säälimättömän tarkan ja älykkään tarkastelun kohteena ovat jälleen parisuhteet, perheet, muutoksen vääjäämättömys, henkilökohtaisen vastuun ulottuvuudet sekä tarinat, joita itsestämme kerromme." - S&S

Taidehalli - Susanne Gottberg

Taidehallin kesänäyttely Kolmas tekijä sisältää Susanne Gottbergin (s. 1964) upeita lasitutkielmia  ja lasuureja vanerille sekä hänen yhdessä kuvanveistäjä Markus Kåhren (s. 1969) kanssa luomansa vaikuttavan, läpikuljettavan installaation Samaan aikaan toisaalla.

"Kuvanveistosalin täyttävä maalausinstallaatio Samaan aikaan toisaalla muodostuu katosta roikkuvista suurikokoisista pleksilevyistä, joiden molemmille puolille on maalattu arkisia tilanteita ja ihmisten välisiä kohtaamisia. Katsoja määrittää installaatiossa kerrottavaa tarinaa sitä mukaa kuin hän liikkuu tilassa. Maalausinstallaatio on Gottbergin ja Kåhren kolmas taiteellinen yhteistyö. Ensimmäinen nähtiin Amos Andersonin taidemuseossa 2009 ja toinen Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa vuonna 2017."- Taidehalli

Minusta tämä installaatio oli tavattoman vaikuttava ja isokokoisten töiden (300 x 200 cm) esittämät kohtaukset tai näkymät olivat unenomaisia. Hämärässä salissa hiukan surrealististenkin hahmojen keskellä liikkuessa tuntui epätodelliselta. Voi ajatella, että kohtaukset ovat välähdyksiä jostain kaupungista, vaikka Helsingistä; samanaikaisesti toisaalla tapahtuvia kohtauksia on loputtomasti. Lapsi keinuu, äiti odottaa ovella, joku jää Kalliossa auton alle... Minua kiehtoi kovasti tämän installaation idea ja toteutus.

Tämä sympaattinen huone suorastaan kutsui astumaan sisälle 
- ovikin oli kutsuvasti raollaan.

Yhdessä 2019 & Yhdessä hetki myöhemmin 2019

Hillitynvärisissä maalauksissaam Gottberg paneutuu lasitutkielmiin. Useimmat meistä tunnistavat nämä halvat puristelasiset juomalasit. Lasi on innoittanut Gottbergia tutkimaan kiiltoa ja heijastuksia. Maalauksissa juomalasi on yksin tai kaksin sisäkkäin, pestynä alassuin isoissa pinoissa... Taustat ovat hillittyjä, joskus laseihin heijastuu marimekkomaista värikkyyttä. Näyttelyssä oli myös vanerilevyille laseerattuja objekteja, töitä joissa puun syyt jäivät hienosti näkyviin. Syvyysvaikutelma tuli monesti taidokkaasti esiin.

Lue lisää Taidehallin sivulta. Gottbergille myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen 

Dukaattipalkinto vuonna 1991 ja hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1994.

Minulle näyttely oli todellinen elämys. Suositan!

Gottberg tavattavissa näyttelyn viimeisenä päivänä, sunnuntaina 4.8 klo 15–17.