Johanna Venho - Ensimmäinen nainen

Muistan Sylvi Kekkosen lehtikuvista pienenä ja sirona varpusena salskean puolisonsa rinnalla ja kättelemässä ihmisjonoa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Muistan myös lehdistöstä Urho Kekkosen naisjuttuja ja tiedän, että Sylvi K. on kirjoittanut muutaman kirjan, joita en ole lukenut. Tietoisuuteeni on tihkunut myös huhuja, joiden mukaan hän oli pisteliäs miniöitään kohtaan, ja kodin ehdoton valtias, jota 'Urkkikin' kaikesta huolimatta totteli. Mutta syvemmin en ole hänen vaikeaa asemaansa pohtinut.

Johanna Venhon fiktio Ensimmäinen nainen sai minut miettimään presidentin puolison asemaa ja elämää tuona, Suomenkin kannalta kriittisenä kylmän sodan aikana. Politiikka oli likaista ja valtapelien laineet kävivät korkeina. Venho on ratkaissut Sylvi Kekkosen elämästä kertomisen niin, että Sylvi K. käy läpi päiväkirjojaan, kertaa elämäänsä ja keskustelee mielikuvissaan kesäkuussa kuolleen ystävänsä Marja-Liisa Vartion kanssa, jonka yllättävä kuolema vain 41-vuotiaana oli shokki. Koko kesän Sylvi K. on ollut poissaoleva ja surunsa syömä. Elokuussa hän sitten ottaa pienen näpsäkän Morris Mininsä (Englannin kuningatar Elisabethin lahjan) ja huristaa yksin Katerman mökille. Sylvi on 66-vuotias.

Olen lukenut yhden Venhon runokokoelman, Saaren runot, ja ihastuin. Ihastuin myös nyt Venhon kauniiseen kieleen ja siihen elävään ja lämpimään tapaan, jolla hän rouva Kekkosta, Suomen ensimmäistä naista tarkasteli. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen - toistui presidentinvaaleissa toistamiseen, eikä Sylvi tykännyt ollenkaan. Hän ei toivonut miehestään poliitikkoa eikä presidenttiä, eikä halunnut julkisuuden valokeilaan, ujo ja vetäytyvä kun oli. Presidentin puolison oli väistyttävä taka-alalle, luovuttava omista pyrkimyksistään ja pidettävä julkisuudessa suu soukalla. Ajat olivat toiset, mutta silti mahtoi Kekkosten valinta olla Sylville rankka. Poliitikko tarvitsi vaimon, koska se lisäsi luottamusta. Ilkeitä puheita riitti.

Sylvi K. huolehti taustalla kodista ja tarrautui emona  kiihkeästi kaksospoikiinsa Taneliin ja Mattiin. Lapsista tuli elämän keskipiste, kun myös omaan kirjalliseen uraan suhtauduttiin vähätellen: rouva Kekkonen se siinä yrittelee. Särmää teokseen tuo Essi Renvallin saamarit ja rempseät tuskaillut Sylvi Kekkosen muotokuvan äärellä. Hän yrittää ja yrittää, mutta oikeaa Sylviä, ihmistä, ei tunnu löytyvän.

Luin tekstiä sydän syrjälläni, kun Sylvi K. puhuu avioliittonsa vaikeista asioista. Hänen yksinäisyytensä huokuu riipaisevasti tekstistä; hän on Suomen ensimmäinen nainen, mutta avioliitossaan 'toinen nainen': kelpaa kuuntelijaksi ja kriitikoksi miehelleen, joka hakee läheisyyden ja rakkauden  toisista. Puolisoiden puhumattomuus tuntui jäätävältä ja ahdistavalta.

Tämä henkilökuva on toki fiktiota, mutta Johanna Venho tavoittaa herkällä korvalla sen, mitä Sylvi K. olisi voinut oikeastikin ajatella. Sylvi K. oli papin tytär ja uskoi avioliiton ikuisuuteen eikä halunnut rikkoa perhettä pojiltaan. Mutta sittenkin ajattelen kauhulla sitä ahdistavaa ja pientä rakosta, jossa hän joutui miehensä rinnalla elämään; edustaessaan hymyilemään, kättelemään puolisonsa naisia, sietämään yksinäisyyden ja hyljättynä olon.

Satu Kontisen suunnittelema kansi on yksi vuoden kauneimmista. Hieno ja koskettava henkilökuva.

Johanna Venho - Ensimmäinen nainen
Kansi Satu Konttinen
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi, Lumiomena, Tuijata
Kirjailijan kuva: Veikko Somerpuro

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.