Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiina laitila kälvemark. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiina laitila kälvemark. Näytä kaikki tekstit

11. maaliskuuta 2020

Tiina Laitila Kälvemark - H2O


Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin.

Tiina Laitila Kälvemarkin uusin teos H2O yllätti minut. Keskiössä onkin dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö sivupersoonineen, ei ilmastonmuutos, kuten olin olettanut. Toki tarinan päähenkilöllä Hesterillä on irrationaalisia (?) pelkoja vedestä ja tulevasta ilmastokatastrofista. Kirjan otsikko tuo mieleen veden kemiallisen kaavan, mutta siinä piilee muutakin. Hester on kolmikymppinen lääkäriksi opiskeleva nuori nainen, jonka päässä temmeltää ja ilkkuu pääosin kaksi ärsyttävää ja äänekästä sivupersoonaa. Hester itse, Hani ja Ofelia kilpailevat siitä, kuka kulloinkin saa olla äänessä.

Sivupersoonat olivat aina olleet osa Hesteriä, mutta hän menetti niiden hallinnan uudenvuodenaattona 20 vuotta sitten. Nyt on viimeinen hetki selvittää muistin aukkoja, sillä kohta tärkeitä ihmisiä ei enää ole. Hester oli kymmenen, kun Jacek, krakowalainen padonkorjaaja, tuli hänen ja äidin elämään. Mies toi turvallisuuden ja järjestyksen entisen kaaoksen tilalle, ja tyttö jumaloi uutta isäpuoltaan ja teki mitä tahansa pitääkseen tämän elämässään. Äiti oli boheemi ja bilettävä hippi, joka hössötti aina astrologiasta, horoskoopeista ja tarotkorteistaan; isä tuli ja meni, kunnes lähti lopullisesti. Mutta ihmiset eivät halua penkoa menneisyyttä ja he kaikki muistavat eri tavoin. Lukijalle selviää palanen kerrallaan, mitä tuona kauheana uudenvuodenyönä tapahtui: miksi Aurinkokiventien koti lemusi vahvasti partavedelle, miksi talo oli täynnä savua, miksi kylpyammeesta tulvi vettä eteiseen asti.

Laitila Kälvemark eläytyy hienosti Hesterin traumatisoituneeseen mieleen ja luo näille sivupersoonille erottuvat omat persoonallisuudet. Hani on villi, riehakas ja vastuuton, ja eksyy tuntemattomien miesten sänkyyn. Hanibanin tehtävä oli ja on miellyttää äitiä, Ofelian tehtävä on pitää kaaos järjestyksessä, kynät rivissä ja perunat ojennuksessa jääkaapissa.  H2O - Hester, Hani ja Ofelia, erottamaton kolmikko, kaikki saman psyyken tarpeellisia osasia kaoottisessa maailmassa. On vielä neljäskin sivupersoona, jolle muut eivät enää nykyään suunvuoroa anna: Hanna P, itkupilli, Hannamannanalle, mummon pikku kulta. Rankaisevan mummon luona ollessaan Hester turvautui Hanna P:hen, joka vei tytön armahtavaan katatoniseen uneen.

Tulvavallit suojasivat Hesterin kotikaupunkia, mutta joskus myrskyssä ne murtuivat. Pyhäkoulussakin puhuttiin vedenpaisumuksesta ja vuoden 2004 tsunamia jauhettiin mediassa - uhkakuvat syöpyivät pienen tytön mieleen. Hän pelkäsi päivää, jolloin sade ei loppuisi; että tulva yllättäisi jonain aurinkoisena ja kauniina kevätpäivänä ja että uimahallin ikkunoiden ulkopuolella ei näkyisikään enää taivasta, vain sameaa vihreää vettä, joka alkaisi tihkua sisään. Tuntuu paradoksaaliselta, että vaikka Hesterillä oli näin pahoja hukkumiseen liittyviä pelkoja, hän rakasti uimista ja sukeltamista. Vesi toi helpotuksen ja rauhan: pinnan alla pelot ja pakkoajatukset hälvenivät ja hän oli kuin äidin kohdussa, turvassa. Jos osaa sukeltaa, ei voi hukkua ja jos on jo pinnan alla, ei voi pudota, jotenkin tähän tapaan Hester mietti. 

Aihe on haasteellinen, mutta Laitila Kälvemark kirjoittaa hengästyttävän upeasti ja vangitsee lukijan traagisen tarinan äärelle. Terveestä on toki vaikea kuvitella, miltä sivupersoonat tuntuisivat. Mutta tällaiseltä repivältä kakofonialta se voisi hyvinkin kuulostaa - nuo pikkupirut mekkaloimassa pään sisässä ja ajamassa omaa agendaansa. Ihmisen psyykessä voi löytyä näinkin rajuja turvamekanismeja selvitä lapsena koetusta kaltoinkohtelusta ja epävakaudesta. H2O on vaikuttava ja upea teos, joka kosketti.

Dissosiatiivisesta persoonallisuushäiriöstä, Wikipedia.

Tiina Laitila Kälvemark - H2O
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
_______________
Muissa blogeissa: Blyygi Blomsteri, Tuijata

Hani, Ofelia ja Hanna P mellastavat Hesterin pään sisässä, puhuvat hänen äänellään ja vievät häntä paikkoihin, joihin hän ei halua mennä. Vain veden alla ne vaikenevat. Siksi Hester sukeltaa joka päivä: järvissä ja lammikoissa, meressä ja kylpyammeessa. Kun isäpuoli Jacek sairastuu vakavasti, kauan sitten unohtuneita muistikuvia alkaa pulpahdella Hesterin mieleen. Ne liittyvät uudenvuodenyöhön 20 vuotta sitten. Hester alkaa penkoa menneisyyttä, mutta se on vaikeaa: sekä läheiset että sivupersoonat muistavat kukin omalla tavallaan.

Olen lukenut kirjailijalta teokset Seitsemäs kevät ja Karkulahti

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on Tukholmassa asuva toimittaja ja kirjailija, joka paneutuu syvällisesti kiehtoviin, ajankohtaisiin aiheisiin ja loihtii niistä unohtumattomia tarinoita. Sivullisuuden kokemukset, keskiluokan ahdinko ja ilmastokysymykset ovat olleet näkyvästi läsnä hänen kirjoissaan. H2O on hänen neljäs teoksensa.

18. huhtikuuta 2019

Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät



Seitsemäs kevät ilmestyi 2017, siis ennen viime vuoden ennätyskuumaa ja kuivaa kesää. Esimerkiksi Saksassa elettiin suorastaan kauhun hetkiä, kun hellettä vaan piisasi ja Reinin pinta laski niin alas, etteivät jokilaivat pystyneet liikennöimään. Tämän episodiromaanin yhdistävänä lankana on ajankohtaisesti ilmastonmuutos ja sen vaikutukset Pohjolan vuodenaikoihin. Talvet lämpenevät eivätkä keväät enää käänny kunnon kesiksi. Jokaisen luvun välissä on asiantunteva ilmastotietoisku.

Laitila Kälvemark ottaa viiltävään tarkasteluunsa joukon ruotsalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joilla näyttää menevän päällisin puolin hyvin, mutta piilossa lymyää salaisuuksia ja ongelmia. Romaanin kustakin henkilöstä kirjoitetaan erikseen, mutta heidän elämänsä risteävät jännittävästi keskenään.  

PETER JA ROSA
Peter on ikääntyvä meteorologi, joka on hyllytetty tv-julkkiksen toimestaan. Miesparka näet ryhtyi antamaan katteettomia ennustuksia kauniista säästä, kun ahdistui jatkuvista sateista niin kovasti. Hän osallistuu Edinburghissa ilmastoseminaariin, jonka anti ei niin kovin kiinnosta. Hän kuljeksii ahdistuksissaan pitkin kaupungin puistoja ja miettii omaa häpeäänsä, hirveää häpeäänsä, johon kööpenhaminalaisen lääkärin lääkkeet eivät enää auta. Vaimo Rosa pitää julkkiskampaamoa, jonka liikevaihto on kääntynyt tappiolliseksi. Peterillä on ollut Edinburghissa sittemmin syöpään menehtynyt sydänystävä Anthony, josta vaimo on tuntenut mustasukkaisuutta; jopa niin, että on pimittänyt mieheltään Anthonyn kirjeet ja tälle perinnöksi jättämänsä perhoskokoelman.

MARKUS JA SUSANNE
Kirjan toinen aviopari on suomalainen it-miljonääri Markus ja hänen riikinruotsalainen vaimonsa Susanne. Vaimo elää lukuisille blogeilleen - enemmän somessa kuin oikeassa elämässä, ja miehellä on rakastajatar. Nelivitonen Susanne on ulkonäkökeskeinen ja pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Hän haluaa pakkomielteisesti kolmannen lapsen, sillä hän uskoo jotenkin omituisesti, että kolmas lapsi muuttaisi hänen elämänsä ja lähentäisi häntä ja Markusta. Mikään äitityyppi Susanne ei kuitenkaan ole; välit poikaan Antoniin ja ylipainoiseen hevostyttäreen Mathildeen ovat viileät. 

Tytär MATHILDELLA on tavoitteita. Mitä siitä, että joutuu antautumaan vanhalle ratsastusopettajalle, jos kiristämisellä saa enemmistöosuuden halutusta huippuhevosesta? Alaikäinen Mathilde on laittautunut raskaaksi tieten tahtoen ja mies pyristelee kuin saalis hämähäkin verkossa. Isä Markus ottaa hatkat vaimonsa luota ja lähtee Suomeen entiselle kotitilalleen. Tekstiviestillä voi hyvin ilmoittaa avioliiton päättymisestä. 

Sitten meillä on vielä PAULA, menestynyt uranainen, joka välittää arvoasuntoja. Nainen on keksinyt, että asuntoja voi myös käyttää lemmenpesinä ennen myyntiä. Paula juoksee pakonomaisesti, kilometritolkulla, pakoon onnetonta lapsuuttaan ja ahdistustaan. Paulan miehet vaihtuvat, mutta hän haluaisi vain tuon yhden juron suomalaisen. Tapaamme vielä intialaisen köyhän äidin, jonka kohdussa on kasvamassa Susannelle se kolmas vauva. PADMALLE kohdunvuokraus on tapa ansaita omalle pojalle hiukan parempi elämä, mutta tuntuu että Padmaa on huijattu tonttikaupoissa: kaavaillun uuden talon viereen on noussut jättimäinen kaatopaikka.

Laitila Kälvemarkin kuvaus on jäätävän hyvää ja hän sitoo hienosti henkilönsä ilmastonmuutokseen ja kesän odotukseen. Me kaikki Pohjolassa asuvat odotamme malttamattomina lämmintä kevättä ja kuumaa kaunista kesää, sellaista kuin lapsuudessa. Kesää, joka toteuttaa unelmat ja muuttaa kaiken jälleen hyväksi.

Juuri nyt kevään korvalla ja takatalven taas kerran romutettua unelmia kevääntulosta kirja oli aivan täysosuma. Laitila Kälvemarkin esittämät faktat ilmastonmuutoksesta hiertävät jokaisen takaraivossa. Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, toisaalla rankkasateita, toisaalla kuivuutta; myrskyä ja tuulta. Ilmasto tuntuu toden totta menneen sekaisin; ei tätä kaikkea voi normaalin vaihteluvälin piikkiin pistää... Mielenkiintoista nähdä, onko tämän vuoden kesä yhtä helteinen kuin vuosi sitten, vai sittenkin edelliskesien tapaan kolea ja sateinen. Moderni ja kyyninen, ajassa kiinni oleva romaani, pidin kovasti.

Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät
Wsoy 2017
****
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 22 (käsittelee ilmastonmuutosta)

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on toimittaja ja kirjailija, joka on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä ja on kulkenut Pariisin, Amsterdamin ja Uppsalan kautta Tukholmaan, jossa on asunut vuodesta 1997. Häntä on huomioitu useilla palkintoehdokkuuksilla:
  • Runeberg-ehdokkuus 2012 esikoisteoksesta Kadonnut ranta
  • Kaisa Vilhuinen -palkinto 2013 esikoisteoksesta Kadonnut ranta
  • Toisinkoinen-palkintoehdokkuus 2015 teoksesta Karkulahti
  • Tiiliskivi-palkintoehdokkuus 2015 teoksesta Karkulahti
  • Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2016 teoksesta Karkulahti

15. huhtikuuta 2019

Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti


Karkulahti on pohjalainen maalaistalo. Tilan rakennukset ovat ränsistyneet, kun isäntä Jaska ei saa aikaiseksi. Ovi repsottaa, maali hilseilee, tuvassa on tunkkaista ja likaista. Vanhaemäntä Elisabeth on maannut jo kaksi vuotta halvaantuneena peräkamarissa. Hänen sekava muistinsa pyörittelee menneitä traumoja ja sopimatonta rakkautta; hänen mielessään pyörii kehitysvammainen Asseri, ihana Aarni ja etenkin tytär Anneli, joka lähti 18-vuotiaana Ruotsiin eikä mielellään astu jalallaan kotitaloon. 

Tähän jämähtäneeseen ja toivottomaan tilanteeseen viisikymppinen vanhapoikaisäntä tuo nuoren vaimon, venäläisen Veran. Tulomatkalla Jaska on maalaillut nuorikolleen ihanaa tulevaisuutta; että Vera saa laittaa talon mieleisekseen, että remontoidaan, rahaa on. Mutta nuorikon saapuminen uuteen kotiin on tyly: Karkulahti on kevään kirkkaudessa ankeimmillaan, piha on loskaista velliä ja vanhaemäntä toivottaa Veran ilkeillen tervetulleeksi: Älä koske siihen, sinä punatukkainen piru! Eikö Karkulahen kakku kelepaa ryssälle? Vera on shokissa, ihan varmasti Jaska ei ole kertonut, että vanhaemäntä on noin ilkeä ja että huulihalkioinen, kuolaava velipuoli noin pelottava.

Karkulahti on hurja ja viiltävä kuvaus kahdesta naisesta, jotka kohtalo heittää saman katon alle. Kumpikin kipuilee omaa menneisyyttään ja kumpikin haluaisi häätää toisen pois. Mutta mihinkä Vera loppujen lopuksi lähtisi, vaikka on muutamaankin kertaan jo laukkunsa pakannut? Huonokuntoinen Elisabeth palaa hänkin terveyskeskuksen vuodeosastolta takaisin kotiin - Veran hoidettavaksi. Naiset ovat toisistaan pääsemättömissä ja heidän on pakko opetella sietämään toinen toistaan. 

Älä nyt saatanan havukka sinäkin hulluksi tule! Kyllä se yksi hullu akka tähän hättään riittää! // Veerako sen tänne toi? Minne se meni? Ei kait se oo taas karannut? Veera kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä pysty rakastamaan tytärtään Annaa, ei tunne tätä omakseen - se kun ei ole Ilja. Jaska väittää, että hänen täytyy sitä sylissään pitää ja rinnoillensa asetella. Emännän haisevien vällyjen alla kasvanutta lasta. 

Pakko on saada venakko pois ja tyttö turvaan.

Annasta kasvaa villi poikatyttö, jolla on hurja mielikuvitus ja joka riekkuu sorakuopalla aarretta etsimässä Palovaaran Eerikin, sen saatananruotsalaisen kanssa, vaikka Palovaaralaisten kanssa ei saisi olla missään tekemisissä. Anna pyörittää Elisabethin sormensa ympäri, mutta isä Jaska on tytölle kova. Äiti Vera sen kuin ihmettelee lapsen vierautta... Takaumat valottavat Veran karua nuoruutta Venäjällä ja sitä mikä kaikki sai hänet lähtemään vanhenevan isäntämiehen vaimoksi Suomeen. 

Voi että tämä oli hieno ja upeaa kieltä! Pidin kovasti murteesta. Laitila Kälvemark tuo Karkulahden talon jännitteisen ja ahdistavan ilmapiirin iholle. Kerronta on taitavaa, siinä on joku maaginen vivahde joka vie.  Esimerkiksi Elisabethin muistikuvien sekoittumiset on valtavan upeasti kuvattu. Kaikki ei avaudu kerralla, vaan kerronnassa on paljon aikatasoja ja takaumia, mutta vuosiluvut helpottavat seuraamista. Tilanne talossa on jäätävän jännitteinen kahden naisen taistellessa vallasta. Karkulahti on upeasti kirjoitettu ja vahvatunnelmainen romaani. Lukiessa aivan sydäntä raastoi, etenkin Veran kohtalo. 

Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2015
*****
Kirjastosta
_______________
Kiitän Laitila Kälvemark -vinkistä Mrs. Karlsson lukee -blogia ❤︎

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on toimittaja ja kirjailija, joka on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä ja on kulkenut Pariisin, Amsterdamin ja Uppsalan kautta Tukholmaan, jossa on asunut vuodesta 1997. Karkulahti on huomioitu useilla palkintoehdokkuuksilla: Toisinkoinen-, Tiiliskivi- ja Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkuudet.