Kaisa Kurki - Harhan akatemia

Saako Saarnaaja koskaan rangaistusta kauhukuvistaan, joita paisutteli kuin pullataikinaa, herkutteli ylenmäärin ja tarjoili viattomille hyväuskoisille? Eikä kokoussalin ovessa ollut edes K18-varoitusta! Minä haluan tietää nyt erilaisista elämänkatsomuksista, itse tutkia niitä. Siinähän se on, se synti. ITSE AJATELLA. ITSE PÄÄTTÄÄ.

Kaisa Kurki on pseudonyymi, josta oli vaikea löytää tietoa. Sain selville, että hän on päijäthämäläinen taiteilija, jonka runot käsittelevät useimmiten hengellistä väkivaltaa pienen lapsen näkökulmasta. Hän on esiintynyt Ruusu Open mic- sekä muissakin runotapahtumissa Helsingissä ja Lahdessa. Runokirjasta Herätetty yö - Pahan prinsessan päiväkirja (Mediapinta 2017) löytyy blogiarvio täältä.  Raija Hautalan bloggaus tuosta runokirjasta pukee sanoiksi myös kaikki minun tunteeni tästä runoa ja proosaa taitavasti ja arvoituksellisesti yhdistelevästä romaanista Harhan akatemia:

"Kyseessä on ilmiselvästi omaelämäkerrallinen runoteos, jota lukiessani jouduin niin syviin vesiin etten ikinä. Sisimmässäni vuorottelivat raivo ja epäusko, viha ja turhautuminen. Miten ja miksi tällaista pääsee tapahtumaan. Pieni tyttö alistetaan jo varhain lahkon sääntöjen mukaiseen elämään, jossa kaikki on kiellettyä, kaikki on syntiä, aivan kaikki.”

Romaanin päähenkilö on keski-ikäistyvä nainen, joka on eronnut lahkosta ja lahkouskovaisesta väkivaltaisesta miehestään jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta lahkon ja Saarnaajan opit pitävät hänestä kiinni takiaisen lailla. Lahko ja kokoukset täyttivät hänen lapsenelämänsä ja hän jäi lapsena ja nuorena niin paljosta paitsi, kaikesta sellaisesta, mikä lahkoon kuulumattoman mielestä on kivaa, normaalia ja hyvää. Koulukaverit karttoivat, televisio oli syntiä, samoin rock-musiikki, jossa oli Saarnaajan mukaan yhdynnän rytmi. Hän ei tunne Juicea, Juha Tapiota eikä Abbaa; hän ei ole ikinä käynyt elokuvissa eikä matkalla. Työpaikan saatuaan hän ihmettelee ensimmäisiä palkkarahojaan ja kulkee ymmällään uusien työ- ja kämppäkavereidensa vanavedessä. Viron matkalla ravintolapöydät notkuvat houkuttelevina ja herkullisina, mutta mieltä kalvaa, että kaikki tämä on syntiä ja vie suoraa päätä helvettiin.

Sitten nainen rakastuu. Naisen Tähtisilmäksi nimeämä mies on nuori, poninhäntätukkainen boheemi, joka ei käy töissä.  Mies uskoo maailmankaikkeuden huolenpitoon ja sanoo, ettei vääriä tekoja rangaista, kuten Saarnaaja opetti. Nainen ei ajattele ikäeroa eikä Bestiksensä kehotusta jättää tuo tyhjäntoimittaja. Hän rakastaa, vihdoinkin, ensimmäistä kertaa elämässään, hän on löytänyt sukulaissielunsa. Mutta sitten mies matkustaa pois, jonnekin trooppiseen maahan, josta soittaa harvakseltaan ja kertoo buddhalaisista ashrameista ja elämän ihanuudesta. Nainen odottaa ja kaipaa. Parin vuoden päästä mies palaa Suomeen, jolloin kaikki unelmat romahtavat rumasti pirstaleiksi. Mies kuuluu vanhan gurun kulttiin, jossa seksi on vapaata ja huumeet hyväksyttyjä.

Minut on sidottu

olen X:n muotoinen

exä on sitonut ranteista sängyn kulmiin

ja panee

katsoo touhua eteisestä irrottamastaan peilistä

jalkani ovat nilkoista kiinni

haarat auki

olen sidottu

ristin muotoisena makaan

kädessä kanyyli ja tippaletku

Naisen sisimpään on iskostunut iilimadon lailla lapsuuden minä, Lohikäärmeen tyttö, joka sabotoi kaikkia normaalin elämän yrityksiä. Lohikäärmeen tyttö jankuttaa synnistä ja maailmallisuudesta kuin pikkupiru tai saatanan demoni, ja haluaa naisen pitävän kiinni Saarnajan opeista, eristäytyvän lahkon ulkopuolisesta maailmasta ja odottavan maailmanloppua ja tosiuskovaisten tempausta taivaaseen. Vaivalla ja vähitellen nainen oppii jättämään Lohikäärmeen tytön saarnat vähemmälle huomiolle ja pitämään oman päänsä, ajattelemaan itse. Hän löytää itselleen uskaliaan burleskitanssiharrastuksen, mutta kumppania hän ei löydä rinnalleen. Jopa mielikuvitusmies jättää.

Nykypäivän tarinan rinnalla kulkee legenda 1400-luvun prinsessasta, joka rakastuu vaeltavaan ritariin. Prinsessalle avautuu uusi ja avara, suorastaan säkenöivä linnan ulkopuolinen maailma, mutta sehän ei tietysti käy päinsä, koska prinsessa halutaan naittaa isäkuninkaan valitsemalle vanhalle miehelle. Jumalan ja helvetinpelko on keskiajalla samaa kuin nykypäivän lahkossa.

Johdattaako Jumala minua vai maailmankaikkeus? Päätänkö itse asioistani vai sattuma? Vai kummatkin yhdessä? // Onko elämä niin suuri kärsimys, että pitää kuvitella se harhaksi? Odottaa nirvanaa tai taivaaseen pääsyä niin kuin äiti?

En varmasti kaikkia salattuja viittauksia ymmärtänyt, joten kovin syvällisiin tulkintoihin en uskalla mennä, mutta Harhan akatemia järkytti sydänjuuria myöten. Teksti on arvoituksellista, runoa ja proosaa taitavasti yhdistelevää; runollisen kauniit kuvat vuorottelevat rumien ja brutaalien kanssa. Naisen ajatuksista talvisessa mökkimaisemassa paljastuu kaikki se käsittämätön paha, jota hän on lapsena kokenut: alituista helvetin pelkoa ja ahdistusta, pedofiilista lähentelyä läheisen aikuisen taholta. Jos haluat tietää, mitä lahko voi lapsessa ja nuoressa ihmisessä saada aikaan, tutustu tähän kirjaan!

Kaisa Kurki - Harhan akatemia

Books on Demand 2022
____________________

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1 & I rättvisans blod

Pseudonyymillä Nilla Kjellsdotter kirjoittava Oravaisissa asuva Pernilla Österberg (s. 1987) livahti Ruotsin dekkarimarkkinoille ryminällä. Esikoisdekkari I rättvisans blod (2021) nousi Ruotsissa myyntimenestykseen ja pian suuret ruotsalaiset kustantajat kilpailivat suomalaisesta esikoisdekkaristista. Seurasi tarjouskilpailu ja kustantaja vaihtui Norstedtsiin. Nillalla on nyt taskussaan sopimus kolmesta dekkarista, jotka Gummerus julkaisee suomeksi. Ilmeisesti itsenäisenä pidetty esikoisdekkari ei ole julkaisuohjelmassa. Murhia Pohjanmaalla -sarjan avaa juuri ilmestynyt Kivipuiston tyttö, seuraavat kaksi ilmestyvät ruotsiksi 2023 / Himmelsgården ja 2024 / Tills natten är slut.

Sarjan etsivä on vajaa nelikymppinen rikoskonstaapeli Mija Wadö, joka on sinkku ja erakkomainen työnarkomaani. Hän ei ehdi hoitaa arkisia asioitaan eikä ostaa ruokaa jääkaappiin. Mija on kuitenkin ripeä otteissaan ja inhimillinen, eikä voi sille mitään, että kymmenen vuotta nuorempi Ronnie vetää seksuaalisesti. Ei todellakaan pitäisi sekaantua nuoreen alaiseen! Sitäpaitsi Ronnie on lähtenyt Tampereelle vuoden kestävään poliisikoiraohjaajakoulutukseen ja myös Mijalle tärkeä Hasse, entinen työpari, on pitkällä sairaslomalla. Muutokset henkilökunnassa painavat Mian mieltä ja nuuskaa kuluu.

On alkusyksy, lunta tuiskuttaa ja pakastaa. Oravaisten Kivipuistosta löytyy luurangonlaiha teini-tyttö, joka on pahasti kylmettynyt. Puolialaston tyttö ei kerro mitään itsestään psykiatrisella osastolla eikä poliiseillekaan. Kukaan ole ilmoittanut häntä myöskään kadonneeksi. Tytön ranteissa tosin näkyy pitkäaikaisen sitomisen merkkejä, joten jotain julmaa nälkiintynyt tyttö on varmasti joutunut kokemaan.

Toinen tragedia liippaa dramaattisesti myös varakasta Heseliuksen sukua., sillä toinen tunnetuista diabetestutkijaveljeksistä, keski-ikäinen David Heselius, löytyy kotoaan kuolleena. Kuolema vaikuttaa ensisilmäyksellä luonnolliselta, mutta outoa on se, että miehen koti on siivottu kliinisen puhtaaksi. Eikä se lopulta luonnollinen kuolema olekaan, vaan harkittu murha.

Kjellsdotter pitää kerronnallaan ja hyytävällä juonellaan lukijan tiukasti hyppysissään! Paikallisväriä on paljon ja seutua tuntevalle dekkari tarjoaa varmasti runsaasti tapahtumapaikkojen bongaushetkiä. Kivipuistosta löytyneen tuntemattoman tytön kohtalo järkyttää Mijaa ja tuo mieleen omia traumaattisia muistoja. Hänellä on syynsä heittää roskiin äidin lähettämät postikortit. 

Useimmissa dekkareissa naiset ja nuoret tytöt ovat uhreja, tässäkin heitä on. Minua kuvotti, mitä kaikkea varakkaat, sairaiden viettiensä viemät yhteiskunnan tukipilarit ovat kykeneviä tekemään. Nilla Kjellsdotter on hyvin kiinnostava uusi dekkaristituttavuus, sillä pidin kovasti kirjailijan otteesta. Tässä oli jännittävästi kansainvälistä tuntua.  Mijankin persoona syventynee seuraavissa osissa ja ehkä hän oppii vähän höllentämään työnarkomaniaansa. Mijan nuuskaaminen kyllä pisti silmään, mutta tapa oli ilmeisesti tarttunut häneen Ruotsissa vietetystä lapsuudesta.

Kuuntelin ruotsiksi myös Kjellsdotterin ihka ensimmäisen esikoisen, I rättvisans blod (Lind & Co 2021). Se tarjosi jonkun verran taustaa Mijan, Ronnien ja Hassen henkilöistä, mutta ei mitään sellaista mikä olisi pakko tietää.  Dekkarin murhatutkinta alkaa kun pienten lasten äiti löytyy murhattuna kotipihaltaan. Epäilyksenalaiseksi päätyy aviomies, jonka kaikki tietävät pahoinpitelevän vaimoaan. Pian toinenkin samaa ikäluokkaa oleva nainen löytyy murhattuna. Onko liikkeellä sarjamurhaaja, entä tuleeko uhreja lisää? Mikä on mahdollisesti näitä naisia yhdistävä tekijä? 

Kysymyksiä on paljon ja Mija kollegoinen painii visaisen tapauksen kanssa. Kjellsdotter sanoittaa viiltävän upeasti karmivia kotiväkivaltatilanteita, joilla dekkari alkaa. Tapauksen juurisyyt juontuvat kaukaa menneisyydestä. Jännittävä ja hyvin rakennettu, mutta minusta Kivipuiston tyttö oli paljon parempi, ja se on lupaavaa se!

Gummerus kertoo kirjasarjan julkaisusta

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1

Alkuteos Flickan i Stenparken
Suomentanut Anna Heroja
Gummerus 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Kate Quinn - Metsästäjätär

Kate Quinnin muhkea, lähes 700-sivuinen Metsästäjätär kertoo natsirikollisten jahtaajista 40-50-luvun vaihteessa. Yksi heistä on kovat paikat läpikäynyt sotakirjeenvaihtaja Ian Graham, jolla on painava henkilökohtainen pakkomielle saada kiinni Die Jägerin / Metsästäjätär, joka tappoi mm. teloitustyyliin kuusi pientä pakolaislasta puolalaisessa metsässä. Metsästäjättären syntilistalla on yli 150 murhaa, joten hän täyttää natsirikollisen tunnusmerkit. Ianilla on myös vaimo, vaitelias ja kovapintainen Nina Markova, jonka menneisyydestä mies ei tiedä paljoakaan. Itseasiassa Ian nai naisen ex tempore, jotta tämä pääsisi länteen Puolasta.

Euroopasta siirrytään Yhdysvaltoihin, Bostoniin, jossa kuvareportterin urasta Robert Capan ja muiden innoittamana haaveileva Jordan McBride elää yhdessä leskeksi jääneen isänsä kanssa. Tytär haluaisi yliopistoon opiskelemaan valokuvausta, mutta isä toivoo tyttärestä antiikkiliikkeensä jatkajaa. Vuosia leskenä ollut isä tutustuu pakolaisena Yhdysvaltoihin tulleeseen naiseen, jolla on pieni tytär. Nainen ei halua itsestään otettavan valokuvia, mutta salaa napatussa kuvassa äitipuolella on ilme, joka saa kylmät väreet ryömimään Jordanin selkäytimessä. Äitipuolessa on jotain epäilyttävää.

Suurimmat natsirikolliset oli tuotu Nürnbergin sotarikostuomioistuimeen vuodesta 1945 alkaen, mutta pienempiä tekijöitä jahdattiin vielä 50-luvulla, jahtaapa Simon Wiesenthal -keskus heitä vielä nykyäänkin. En ole aiemmin lukenut natsirikollisten jahtaajista, joten sikäli juoni oli mielenkiintoinen. Kuitenkin romaani eteni valitettavan tahmeasti aika pitkälle, mutta parani onneksi loppua kohden. Olen sitä mieltä, että tekstiä olisi voinut roimasti lyhentää.

Pidin siitä, että Ianin henkilökohtaisen pakkomielteen syyt metsästäjätärtä kohtaan paljastuivat vähitellen. Takaumissa kurkistetaan Nina Markovan kovaan lapsuuteen Baikalin rannoilla sekä hänen kunniakkaaseen uraansa Neuvostoliiton Yön noidissa / Nachthexen. Yön noidat olivat kokonaan naisista koostuva venäläinen 588. yöpommittajalaivue, jonka lentäjät tekivät jopa yli kymmenen pommituslentoa yössä. Ninalla oli takanaan 600 pommituslentoa, aivan mieletön saavutus sekä myös kirvelevä rakkaus lentäjäkollegaan.

Jordanin isän uusi vaimo osoittautuu tietysti Metsästäjättäreksi ja koko perhe on suuressa vaarassa. Tragedioilta ei vältytä, mutta jäljelle jääneiden henkilöiden elämä jatkuu seesteisemmissä merkeissä. Loppusanoissa Quinn mainitsee muutamia todellisia henkilöitä, joihin henkilöhahmot pohjautuvat. Romaani lisäsi tietämystäni historiallisista faktoista, esim. Yön noidista en ollut kuullutkaan. Loppupuolella Quinn kuljetti juonta ja tekstiä vauhdikkaasti jännitystä lisäten. Jospa vain alun tahmeita ja pohjustavia tekstiosuuksia olisi lyhennetty! 

 

Luin vastikään myös The Alice Coden

Kate Quinn - Metsästäjätär
Alkuteos The Huntress 2019
Suomentanut Päivi Paju
Harper Collins Nordic 2020
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
___________________

Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Vanhenemista ei voi välttää, ja vanhetessaan joutuu pohtimaan, miten oma mieli mukautuu fyysisiin muutoksiin. Vanhana osaa toivottavasti jo vastata siihen, "miten minusta tuli minä". Jotta tuo olisi mahdollista, on pakko käsitellä kaikenlaisia tunteita, elämässä koettua iloa ja surua, ylpeyttä ja häpeää, pettymyksiä ja pärjäämistä. On kohdattava sisäiset demoninsa, mielensä varjopuolet, kielteiset ajatukset, vihan ja katkeruuden tunteet.

Kaikista tunnemaailman piirteistä minua on jo varhain kiinnostanut etenkin häpeän tunne, koska aistin sitä ympärilläni ja yhteiskunnassa - häpeää omasta historiasta, luokkataustasta, perheestä, juurista, häpeää omasta kehosta ja riittämättömyyden tunteita omien valintojen edessä. Häpeä haavoittaa ja on merkittävä ihmistä ohjaava voima. Minua ovat kiinnostaneet ihmisenä ja tutkijana ilmiöt, jotka luovat häpeää ja sen myötä vaikenemista ja puhumattomuutta. Kyse on tällöin aina myös yhteiskunnallisesta normistosta ja kulloisenkin aikakauden käsityksistä siitä, mikä on sopivaa ja sopimatonta, hyväksyttävää ja tuomittavaa.

Euroopan historian professorina Helsingin yliopistossa toimivan Laura Kolben (s. 1957) teos Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen on henkilökohtaista ja avointa kerrontaa kirjan nimen teemoista. Loppusanoissa Kolbe sanoo, että on kirjoittanut kirjan lähinnä lapsilleen ja mahdollisille tuleville lapsenlapsilleen. Kolbe ei häpeä sanoa, että on hyväosainen, urbaani, sivistynyt ja porvarillista elämäntapaa arvostava. Erilaisesta koti-, koulutus- ja luokkataustasta tuleva lukija voi silti peilata omaa elämäänsä ja elämänkulkuaan Kolben ajatuksiin. Jo pelkästään alun pitkässä sitaatissa mainittujen asioiden ja omien häpeän tunteiden pohtimisessa eri ikäkausina riittää loputtomasti työsarkaa.

Olen Laura Kolben kanssa suunnilleen samaa ikäluokkaa ja siksi minusta oli kiinnostavaa peilata omia lähtökohtiani ja työuraani hänen vastaaviin. Lähtökohdissamme on paljon eroja, vaikkapa esimerkiksi kodin varallisuus ja vanhempien koulutus tai maaseutu vs kaupunki. Mutta silti nuoruutemme aikakauden asenteista löytyi paljon samaa, konkreettisena asiana esimerkiksi tietty onnellisuusmuuri. Toisin sanoen ikävät asiat pidettiin vain perhepiirissä, mikä edisti vaikenemisen ja puhumattomuuden kulttuuria. Tunnistan tämän hyvin. Kolben perheessä vaiettiin mm. isän naissuhteista ja äidin juomisesta, meillä muusta. Onnellisuusmuuri muokkasi hänestä (ja minustakin) omista asioistaan aikuisenakin vaikenevan henkilön.

Kolbe puhuu myös naisen kehohäpeästä. Useimmat meistä naisista ovat jossain elämänvaiheessa hävenneet lihavuuttaan tai muuten ulkonäköään. Onneksi vanhempana nämä asiat eivät ole niitä elämän tärkeimpiä, terveys ja toimintakyky ovat. Kuitenkin peiliin katsoessaan vanheneva nainen ei voi olla huomaamatta ryppyjään, roikkuvia leukaperiään tai ruttuista kaulaansa. Nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa rapistuva ulkonäkö voi olla häpeän aihe. En ole lukenut Kolben mainitsemaa Nora Ephronin teosta En voi mitään kaulalleni (suom. 2008). Varmaan pitäisi!

Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen tarjosi miellyttäviä ja humoristisiakin kuunteluhetkiä, ja lukijan Hannamaija Nikanderin ääni oli seesteinen ja rauhallinen. Kovin jäsentynyttä kuvaa kirjan sisällöstä ei mieleeni kuitenkaan jäänyt, koska teemat tuntuivat poukkoilevan sinne tänne. Kolbe sanoo aikovansa tehdä mm. sukututkimusta eläkkeelle jäätyään. Tulevia polvia varten hän on tehnytkin tässä  kadehdittavan työn, sillä harvalla tulevaisuuden sukututkijalla on näin tarkkaa, yhteiskunnan kehitykseen nivoutuvaa, selvitystä isoäitinsä ja esivanhempiensa elämästä.

Tämä kirja on kirjoitettu lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia ajatellen. Olen koettanut valaista perheeni ja sukuni monia juonteita siten kuin itse ne olen hahmottanut, hieman ranskalaisen historiasarjan La vie quotidiennen hengessä: Sellaista oli elämäni. Tunnustan avoimesti, että itsekäsitykseni ja maailmankuvani ankkuroituu tiettyyn sosioekonomiseen taustaan, mutta en osaa enkä halua hävetä hyväosaisuuttani.

//

Yleistavoitteena on koettaa hahmottaa kaupungistuvan ja keskiluokkaistuvan yhteiskunnan vaikutusta yhteen mikromaailmaan, minuun ja perheeseeni. Kyseessä on historiantutkimuksen perustavoite, yleisen historian suurten sävyjen tavoittaminen yksityisten ihmisten kokemuksen kautta. 

 

Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Kirjapaja 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
___________________

Laura Kolbe on Euroopan historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia historian ja kulttuurin aihepiireistä, mm. Koti, katu, kortteli (2018) ja Nykyajan nainen (2016) sekä yhdessä Katriina Järvisen kanssa mm. Sopivia ja sopimattomia (2019) ja Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007).

Juttu Iltasanomissa Laura Kolben lapsuuden perheestä.

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella?

Mitä perhoset tekevät sateella? 

Ne taittavat siipensä selkänsä päälle ja odottavat hiljaa parempia aikoja.

Ruotsiksi kirjoittavan Sanna Tahvanaisen romaani Mitä perhoset tekevät sateella? vie kesäisiin saaristotunnelmiin Ahvenanmaalle ja Källskäriin. Göteborgissa asuva, yhteispohjoismaisessa Itämeren tutkimuksessa työskentelevä meribiologi Li Holtz saapuu viikoksi Källskärin taiteilijaresidenssiin lääkärisiskonsa Karenin kanssa. Ruotsalaisen kreivi Göran Åkerhielmin aikoinaan omistama Källskär on turistien suosiossa, onhan se nähtävyys puutarhoineen kaikkineen, klik. 

34-vuotiaan Lin hyvin organisoitu ja säntillinen elämä muuttuu ratkaisevasti hänen tavatessaan lähinnä merimetsoja maalaavan lintumaalari Jack Karlssonin. Miehen maskuliinisuus ja boheemisuus herättävät naisessa sellaisen intohimon, jota hän ei ole koskaan ennen kokenut. Jack toimii kesäisin Källskärissä tavallaan talonmiehenä ja huolehtii residenssin asukkaista, talvisin hän asuu Ahvenanmaan mantereella vanhassa meijerissä ja maalaa. Jack tulee kuin pyörremyrsky tai demoni Lin elämään ja hän jää Källskäriin miehen luo residenssiviikon päätyttyä. Hyvin pian Jack osoittautuu impulsiiviseksi ja itsekkääksi narsistiksi, joka tekee kaiken oman päänsä mukaan. Lin palattua työhönsä Göteborgiin Jackista ei kuulu kuukausiin mitään, mutta kun mies pyytää naista luokseen, tämä lähtee kuin koulutettu koiranpentu. Tosin Li miettii usein mielessään, miksi seksi Jackin kanssa on epätyydyttävää, vaikka hän on tähän syvästi rakastunut.

Lillä on kelppimetsien ja liikakalastuksen tutkimuksen ohella toinenkin iso projekti. Hän on taitava pianisti, joka aikoinaan pyrki Sibelius-Akatemiaankin ja esiintyisi nyt tanskalaisen hotellimiljonäärin Oliver Andersenin rahoittamalla kiertueella eri Euroopan maissa jousiorkesterin säestyksellä. Oliver on vakavasti sairas, mutta antaa Lille sitä hellyyttä, jota Jackilta ei heru. Kun Jack kuulee Lin kiertueesta, hän sanoo ylimalkaisesti vain: soitellaan sitten kiertueen jälkeen. On-off suhdetta kestää kuukausikaupalla eikä Li pääse miehestä irti. Jack manipuloi manipuloimasta päästyään ja päättää kaikesta. He menevät Ahvenanmaalla naimisiin ja Li muuttaa saarelle. Kuitenkaan Jackilla ei ole aikaa tuoreelle vaimolleen, vaan hän maalaa ateljeessaan kuin vimmattu suunnitellen mittavaa yksityisnäyttelyä. Li tuntee itsensä eristyneeksi ja yksinäiseksi Jackin ostamassa hulppeassa kartanossa, jossa ei ole mitään Lin omaa.

Lin ja Jackin toksinen rakkaustarina on loistoesimerkki siitä, miten taitavasti narsisti kietoo uhrinsa. Li on lahjakas mutta herkkä nainen, jonka vatsa reistailee usein ja hän tarvitsee rauhoittavaa lääkitystä voidakseen nukkua. Jackin kaltaisen pyörremyrskyn kumppanuus on naiselle myrkkyä ja lopulta Li romahtaakin, joutuu hetkeksi sairaalaan ja pitkälle sairaslomalle. 

Mitä perhoset tekevät sateella? oli chicklitmäisyydestään huolimatta kiinnostavaa ja viihdyttävää kesäistä kuunneltavaa ja äänikirjan lukijan Elena Leeven ääni istui hyvin tarinaan. Oli mukava eläytyä Ahvenanmaan elämään ja tutustua Källskäriin ja kreivin elämäntarinaan. Kiinnostavaa romaanissa oli myös tietty kansainvälisyys pohjoismaisin piirtein - Ruotsi ja Lin tanskalainen, Kööpenhaminassa asuva isä. Myös Lin ja sisko Karenin lapsuutta valotettiin, sekä äiti Fannyn floristintyötä.Helsingissä.

Bloggaukseni Pikkumustasta

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella

Alkuteos Vad gör fjärilar när det regnar? 2022

Suomentanut Jaana Nikula

Otava 2022

Äänikirjan lukija Elena Leeve

____________________

Sanna Tahvanainen (s. 1975) on suomalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija. Hän toimi Hufvudstadsbladetin kolumnistina 1998–2004. Tahvanainen on opiskellut kirjallisuutta Åbo Akademissa sekä tanskalaista kirjallisuutta ja naistutkimusta Aarhusin yliopistossa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri kirjallisuustieteestä.

Annelin lukuvinkit, Svenska Yle

Mia Franck - Keikarit

Otin Mia Franckin Keikarit kuunteluun, koska sen tyylikäs kansi herätti kiinnostuksen. Romaanissa voi eläytyä parikymppisten työssäkäyvien (sinkku)naisten elämään vuoden 1912 Helsingissä. Naiset ovat saaneet äänioikeuden vuonna 1906, mutta tasa-arvossa ei olla edistytty. Opiskelua ja ammattiin pyrkimistä ei kannusteta, paras tulevaisuus sosiaaliluokasta riippumatta naiselle on avioliitto. Naisten palkat ovat surkeita ja kaupungissa on asuntopula. Ainoa mahdollisuus tulla toimeen, on asua kimpassa ystävättären kanssa. Kaupungin kaduilla marssii venäläinen sotaväki ja ahdistelee naisia. Suomalaiset työmiehetkin katsovat naiset vapaaksi riistaksi ja käyvät jopa käsiksi. Naisasialiike Unioni on perustettu jo 1892 ja se yrittää parantaa naisten asemaa ja poistaa sukupuolisyrjintää. 

Romaani kertoo neljästä ystävyksestä ja keskittyy etenkin modisti Dagmariin, joka on rohkeasti jättänyt taakseen inkoolaisen maalaistalon ja muuttanut Helsinkiin. Oikeastaan hän olisi halunnut opiskella taidetta kuten kaksi veljeään, mutta leskiäidistä taide oli liian uhkarohkeaa tytölle. Dagmar on alalla lahjakkuus ja hän on edennyt kirkkaasti Eeva-rouvan liikkeen parhaaksi modistiksi. Dagmar asuu sanomalehden konttorissa työssä olevan ystävättärensä Hilman kanssa Kruununhaassa hellahuoneessa talossa nimeltä Toivo. Dagmar ja Hilma sekä heidän ystävänsä Klara ja Ebba ovat itsenäisestä ja vapaasta, omaehtoisesta elämästä haaveileva neliapila, Toivon tytöt. Klaran unelmana on toimittajan ammatti, varakkaan perheen tytär Ebba haluaisi lentäjäksi, räväkkä Hilma haluaa takapajuisesta Helsingistä maailmalle ja myös toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan (salattu ja rikollinen asia tuolloin) ja Dagmarin unelmana on oma hattuliike.

Kun venäläiset sotilaat ja humalaiset suomalaiset miehet ovat riittävästi ahdistelleet heitä törkeästi, ratkaisu ongelmaan on selvä: he pukeutuisivat miehiksi ja esiintyisivät miehinä. Johan loppuisi seksuaalinen ahdistelu ja he saisivat kulkea rauhassa kadulla ja käydä ravintoloissakin. Tuumasta toimeen: naiset leikkaavat hiuksensa lyhyiksi ja 'keräilevät' täydelliset miesten asut, ts. varastavat ne, koska rahaa ei ole. He tarkkailevat miehiä oppiakseen heidän liikkeensä, eleensä ja ilmeensä. Pian Klara-Karl, Ebba-Erland, Hilma-Hjalmar ja Dagmar-Romeo ottavat ilon irti ja seikkailevat nuorina keikareina kaupungilla ja ravintoloissa. Naiset altistavat itsensä uhkarohkeasti yhä suuremmille vaaroille näyttäytyen jopa valoisassa Kappelissa. Paljastumisen riski on todellinen mutta kiihottava.

Dagmar pääsee työnantajansa sijaisena tutustumaan Pariisin hattumuotiin ja matkakumppaniksi valikoituu itsestäänselvästi Hilma, joka kirjoittaisi lehteen reportaaseja matkasta. Dagmaria ja etenkin Hilmaa vetää edelleen keikariksi pukeutuminen ja miehinä he tutustuvat Pariisin pimeillä kujilla alamaailmaan ja apasseiksi itseään kutsuviin, kaikkea porvarillista vihaaviin tyyppeihin. Piirit ovat vaaralliset ja Hilma jää koukkuun oopiumiin. Täpärien tilanteiden jälkeen naiset säästyvät puukotukselta ja palaavat Suomeen.

Se mikä alkoi viattomana ja ehkä pilailevanakin leikkinä, nielee Hilma-Hjalmarin täysin. Hän viihtyy paremmin Sörkän ja Kallion pimeissä piireissä kuin porvarillisessa Kruununhaassa. Varastamalla hankittu helppo raha, rötökset ja alkoholi koituvat Hilman kohtaloksi. Dagmar on epätoivoinen nähdessään rakkaan ystävänsä luisuvan rikoksen ja turmion poluille, mutta ei voi tehdä mitään tätä auttaakseen.

Pidin kovasti ajankuvasta ja eläydyin nuorten naisten elämän ahtaisiin raameihin ja tulevaisuuden mahdollisuuksien puutteeseen. Oli kiinnostavaa seurata naisten seikkailuja Helsingissä miehinä, mutta Pariisissa uhkarohkeat etsiytymiset rikolliseen seuraan tuntuivat minusta epäuskottaville. Tosin ymmärrän kyllä Hilmaa: hänen oli pakko salata seksuaalinen suuntautumisensa paljastumisen ja rangaistuksen pelossa ja epämääräinen seura vei. Modisti oli tuohon aikaan tärkeä muotivaikuttaja, koska hattu oli naiselle varsin tärkeä asuste ja Pariisin hattumuodin trendejä seurattiin Suomessa tiiviisti.

Franck sanoo loppusanoissa Dagmar Nyholmin hahmon perustuvan hänen omaan isoäidin äitiinsä, joka oli modisti ja haaveili omasta hattukaupasta. Romaani on kuitenkin fiktiota, vaikkakin jotkut henkilöhahmot esiintyvät todellisilla nimillä. Juonen lomassa pilkahtelevat tositapahtumat tuolta kuohuvalta karkausvuodelta sitovat tekstin historialliseen kontekstiin: Titanic upposi, Ruotsissa oli tuhoisa junaturma sekä kesäolympialaiset, ja Stockmann juhli 50-vuotista toimintaansa. Painetussa kirjassa ja e-kirjassa on myös aitoja lehtileikkeitä. Oli mukava tutustua suomenruotsalaiseen Franckiin ja voisin lukea myös hänen sotalapsuudesta kertovan, kiitetyn romaaninsa Pommipuutarhan.

Mia Franck - Keikarit
Alkuteos Galanterna 2021

Suomentanut Laura Beck
Teos 2021
Äänikirjan lukija Anni Tani

_____________________

MIA FRANCK (s. 1971) on kirjoittanut viisi romaania, joista suomeksi on käännetty sotalapsiaihetta käsittelevä Pommipuutarha (Bombträdgården,2018) ja Keikarit (Galanterna, 2021). Pommipuutarha oli yksi vuoden 2019 Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista ja oli ehdolla myös ruotsalaisen Vi-lehden kirjallisuuspalkinnon saajaksi. 

Poppy Alexander - The Littlest Library

#naistenviikko

Naistenviikon viimeinen päivä, ja nimipäiväänsä viettävät 

Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja. Onnittelut.

Olen osallistunut Tuijatan naistenviikkohaasteeseen joka päivä naiskirjailijan kirjalla. 

Kiitos Tuijalle haasteesta!

Poppy Alexanderin kepeä feelgood-romaani The Littlest Library / Pikkuruinen kirjasto oli sympaattista kuunneltavaa. Alexander punoo sydäntälämmittävän tarinan kolmikymppisestä Jessistä, jonka elämä saa uuden suunnan menetyksen ja surun myötä. Introvertti ja vetäytyvä Jess on kasvanut isoäitinsä Mimin hoivissa, sillä hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa tytön ollessa vain parivuotias. Elämä on sujunut ennakoitavasti ilman muita isompia töyssyjä, mutta nyt hänelle hyvin rakas isoäiti kuolee ja Jess saa kaiken kukkuraksi potkut työstään kirjastonhoitajana. 

Jess miettii, miten tästä eteenpäin ja ajelee suruissaan autollaan päämäärättömästi. Hän päätyy Middlemassin pikkukaupunkiin, jossa hänen autonsa tekee stopin. Tällöin Jess huomaa hurmaavan pienen huvilan, Ivy Cottagen, joka on myytävänä ja kiinnostuu siitä. Huvilan omistajan Aidanin mielestä Jess tuntuu sopivimmalta ostajalta, sillä mies ei halua, että Ivy Cottagesta tulisi jonkun kakkoskoti, vaan että joku asuu siinä ympäri vuoden. Tästä hyötyisi yhteisökin enemmän.

Muutoksia pelkäävä, työtön Jess ottaa siis elämänsä suurimman riskin, myy isoäitinsä talon ja muuttaa Middlemassiin. Mukaansa hän pakkaa isoäidin kymmenen isoa kirjalaatikkoa, koska ei mitenkään pysty luopumaan niistä. Kirjoille tuleekin pian käyttöä, sillä Jess perustaa pikkuruisen kirjaston uuden mökkinsä tontilla sijaitsevaan perinteiseen punaiseen puhelinkioskiin. Kirjakioski on hirveän söpö, maan pienin kirjasto, ja se avataan juhlallisin menoin. Hyvin nopeasti kyläläiset löytävät kirjakioskin, lainaavat ahkerasti ja kirjat luovat taikuudellaan kylään yhteishenkeä.

Jessin säästöt hupenevat vinhaa vauhtia ja hän tarvitsisi kipeästi uuden työpaikan. Middlemassissa ei tunnu olevan mitään tarjolla, niinpä hän lähtee työhaastatteluun Birminghamin kirjastoon. Onko Jessin myytävä rakkaaksi tullut Ivy Cottage ja lähdettävä Middlemassista, jonka hän tuntee jo kodikseen? Yllätyksekseen Jess on saanut jo monta hyvää ystävääkin. Rakkausrintamalla on edelleen viileää, sillä yksinhuoltajaisä Aidan ja Jess ovat sopineet olevansa vain ystäviä, vaikka henkilökemiaa löytyy. 

Tässä kirjassa on kaikki feelgood-pointit kohdillaan: Jess on reipas, avulias ja sympaattinen; Aidan rehti, kunnollinen ja komea. Sivuhenkilöt ovat sympaattisia myös, esimerkiksi kolmen lapsen äiti Becky, joka on koulutukseltaan itseasiassa asianajaja, mutta keskittynyt nyt äidin rooliinsa. Kirjastohankkeessa Jessiä tukee täysillä myös keski-ikäinen, drinkkejä rakastava Diana, joka on pystynyt vihdoin kolmenkymmenen vuoden jälkeen jättämään toisen naisen roolinsa.

Feelgood-genreen kuuluu onnellinen loppu, ja se tässä on. Jessin työasiat järjestyvät kuin ihmeen kautta ja Aidan saa ex-vaimonsa kanssa huoltajuuskiistat ratkottua. Ehkä nyt on sopiva hetki romanssille? Ihastuttavaa oli se, että kirjat ja kirjallisuus olivat romaanissa tärkeässä roolissa. Jos kaipaa kevyttä hyvän mielen tarinaa, The Little Library ja Jessin tarina ovat siihen omiaan.

Poppy Alexander - The Littlest Library

Harper Audio 2022
Äänikirjan lukija Caren Cass
__________________

Poppy Alexanderin kotisivu. Hän on julkaissut aiemmin pari joulukirjaa ja pari romaania pseudonyymillä Rosie Howard.

Tuijatan naistenviikkohaaste 2022

María Oruña - Un lugar a donde ir, Valentina Redondo #2

#naistenviikko

Hyvää naistenviikkoa hyvät lukijat!
Tänään nimipäiväänsä viettävät Olga ja Oili. Onnittelut.

Osallistun Tuijatan naistenviikkohaasteeseen useammalla naiskirjailijan kirjalla. 

Dekkaripainotteisesti mennään, sillä kesäinen äänikirjatarjonta on joko romantiikkaa tai dekkareita.

Un lugar a donde ir / Paikka jonne mennä on María Oruñan Valentina Redondo -sarjan kakkososa. Tapahtumien keskiössä on edelleen Suances, pieni 9000 asukkaan kalastajakylä lähellä Santanderia. On kulunut jo kuukausia siitä, kun kylässä tapahtui useita, asukkaita ravistelevia murhia. Nyt kaikki näyttää jälleen rauhalliselta ja idylliseltä, ja Oliverin ja Valentinan yhteiselo on asettunut uomiinsa. Mutta sitten keskiaikaiseksi prinsessaksi puetun kauniin nuoren naisen ruumis löytyy kumpuilevalta nurmikolta La Mota de Trespalaciosin keskeltä. Kyseinen kohouma on keskiaikaisen linnoituksen jäänne, joka on jäänyt puristuksiin modernin asuinalueen keskelle.

Tärkeällä sijalla dekkarissa on speleologia, joka tutkii poikkitieteellisesti maapallon sisäosia ja luolia, yhdistäen tutkimuksessa mm. biologiaa, geologiaa, arkeologiaa ja historiaa. Cantabrian arkeologiset rikkaudet saavat myös paljon tilaa ja lukija saa tutustua Altamiraan ja sen luolamaalauksiin sekä myös Puente Viesgon luoliin, joiden merkittävyydestä edes monet paikalliset eivät ole tietoisia. Kaikki tämä oli minulle uutta ja kiinnostavaa, muuten teksti oli melko lennokasta ja korkealentoista sisältäen paljon päähenkilöiden aatteellista pohdintaa. 

Keskiössä on kansainvälinen neljän miehen ja yhden naisen muodostama speleologiasta, luolista ja ilmastonmuutoksesta huumautunut joukko, joka matkaa ympäri maailmaa luolien ja luolamaalausten perässä ja etsii extreme-kokemuksia. Huimapäiset miehet ovat arkeologeja ja geologeja, nainen keskiajan tutkija. Yksi miehistä menehtyi pari vuotta sitten Meksikon luolissa, mikä on järkyttänyt muita. Oliko se puhdas onnettomuus? Nyt ryhmä osallistuu Suancesissa yli tuhannen osanottajan kansainväliseen speleologiakongressiin, jonka aikana keskiaikainen murhattu prinsessa löytyy. Kauniisti kumpareelle asetetulla naisella on kädessään vuosisatoja vanha metalliraha. Pian ilmaantuu lisää uhreja, joilla ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin jokaiselta löytynyt vanha kolikko - sarjamurhaajan allekirjoitus. 

Valentinan ja Oliverin vieraana on Oliverin lapsuudenystävä, muusikko Michael Blake, joka yrittää auttaa ystäväänsä kadonneen veljen löytämisessä. Yllättäen paikalle tupsahtaa myös Oliverin ex-morsian Anna, joka on kaunis kuin valokuvamalli - ja saa Valentinan tuntemaan hirveää mustasukkaisuutta. Annalla on Oliverille ikäviä paljastuksia, jotka saavat miehen raivon valtaan. Guillermon Poste restante -osoite johtaa Nepaliin. Mitä ihmettä veli siellä tekee?

Kuten mainitsin, aihe oli minulle outo ja haasteellinen, teksti korkealentoista. Oruñan juonenkehittely on kyllä aukotonta, mutta en oikein jaksanut keskittyä speleologiaan hurahtaneiden mielen syövereihin enkä ekoterrorismiin. Tapahtumien monimutkainen kulku ja syyllisen motiivit selviävät herättäen kysymyksen, voiko edes lähimpiä ihmisiä oikeasti tuntea. Kaksi vuotta kadoksissa ollut, huonossa kunnossa oleva Guillermo-veli saadaan kotiin ja hänellä on edessä pitkä toipumistie.

Tässä osassa lukija vaihtui, mutta oli edelleen hyvä. Parasta oli se, että opin uutta minulle täysin oudoista asioista ja heräsi kiinnostus matkustaa Cantabriaan. Lukijalle, joka on kiinnostuneempi geologiasta, dekkari antaa varmasti enemmän. Sarjan ensimmäisen osan Puerto escondidon postaus löytyy täältä. Tästä löysin vain ranskannoksen / Amazon.

María Oruña - Un lugar a donde ir
Planeta audio 2019
Äänikirjan lukija David Robles
_____________________

El personaje principal de la serie es Valentina Redondo, teniente de la Guardia Civil a cargo de la Unidad Orgánica de Policía de Investigación Judicial (UOPJ) de Santander. Oruña ha declarado que el nombre de la protagonista es un homenaje a la escritora Dolores Redondo.

Serie Los libros del Puerto Escondido / Ediciones Destino

* Puerto escondido (2015)
* Un lugar a donde ir (2017)
* Donde fuimos invencibles (2018)
* Lo que la marea esconde (2021)
* El camino del fuego (2022)

Tuijatan naistenviikkohaaste 2022

Tero Somppi - Jengit

# dekkariviikko

Oikeiston väite Suomen ajautumisesta Ruotsin tielle ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Puoluejohtaja Valolla on rasistinen logiikka. // Poliisi näkee työssään selviä merkkejä siitä, että ongelmalähiöitä ja -jengejä on jo syntynyt Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. // Jengiongelmaa ei ole olemassa. Sellaista ajatusta on turha lietsoa.

Tero Sompin uusin dekkari Jengit pureutuu nimensä mukaisesti pääkaupunkiseudun pahenevaan jengiväkivaltaan ja -ongelmaan. Mielipiteet käyvät kuumina, kuten yllä olevat eri tahojen tviitit osoittavat. Luin viime vuonna Sompin dekkarin Kaapattu, jossa Helsingin rikospoliisin Mikko Vuori koki todella kovia. Tuon kaappauksen jälkimainingit tuntuvat vielä miehessä, sillä Mikko kärsii monista posttraumaattisen stressin oireista: hän on väsynyt, muistamaton ja keskittymiskyvytön; hän on ahdistunut ja näkee painajaisia. Kotirintamallekin putkahtaa yllättävä ongelma, joka vaatii Mikolta ja Nina-vaimolta vaikeaa päätöstä. 

Helsingin poliisi on siis huolestunut kaupungin lisääntyneestä väkivallasta ja jengilevottomuuksista, vaikka sisäministeri ja poliisiylijohto kiistävät ongelman olemassaolon. Tuntuu kuin jengiväkivalta pyyhkäisisi aallon lailla kaupungin yli ja siinä on jotain omituista: ikään kuin joku ohjailisi jengejä kulisseissa. Lehdistössä polemiikki kiihtyy, sillä vaalit ovat tulossa ja poliittiset ääripäät ovat tukkanuottasilla.

Kesäinen lauantai jatkui levottomana. Työvuoron poliisit saivat ajaa keikkaa jatkuvalla syötöllä. Humalaista nujakointia kaduilla, baareissa, nakkikioskeilla ja ihmisten kodeissa. Lämmin ilma ja alkoholi olivat pettämätön parivaljakko kaikissa ikä- ja yhteiskuntaluokissa.

Viisijäseninen maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpitelee kantasuomalaisia ympäri kaupunkia ja tekee pikkurötöksiään. Heillä on mustat vaatteet ja hupparit, joten tarkkoja silmännäkijähavaintoja on mahdoton saada. Somppi valottaa näiden viiden nuoren taustoja ja elämäntilannetta. He ovat taustoiltaan somalialaisia, irakilaisia ja syyrialaisia: Zakk, Fatima, Sayed, Mahmoud, mukana myös kantasuomalainen Mikko. Pahoinpitely Kivikossa, R-kioskin ryöstö Ruoholahdessa, urheilijapojan mukilointi Sokoksen kulmalla, pahoinpitely Hietaniemessä… Mikon tytärtä Jennaakin häiritään salaisen poikaystävänsä kanssa Kontulan metron lähellä.

Hullua. Aivan saatanan sekopäistä. Ja mielettömän huumaavaa. He olivat marssineet keskustaan ja tehneet mitä tykänneet. Eikä kukaan estänyt heitä, noussut heitä vastaan. He hallitsivat katuja ja olivat kingejä. Kaiken nielemänsä paskan jälkeen he olivat ykkösiä. Määräsivät.

Laitoksen toimintaa kuohuttaa se, että pidetty pomo Fagerlund siirretään syrjään muka tulostavoitteista jäämisen vuoksi ja hänen paikalleen istutetaan Sami Savolainen, joka ei hiostavalla tyylillään todellakaan nostata yhteishenkeä. Uusi pomo on poliisiylijohdon linjoilla, ettei jengiväkivaltaa ole, vaikka poliisit näkevät työssään asioiden todellisen laidan.

Jengit ei ollut minusta mitenkään erityisen jännittävä, mutta se oli erittäin asiantunteva ja silmiä avaava tietopaketti maahanmuuttajataustaisten jengien toiminnasta ja jengiväkivallan syistä. Kerronta on dialogipainoitteista, arkista ja selkeää. Dekkarin lopulla Somppi järjestää lukijalle mojovan yllätyksen: Supo tulee mukaan juttuun. Miksi, jääköön dekkarin tuleville lukijoille yllätykseksi. Jos haluaa perehtyä syrjäytyneiden  maahanmuuttajanuorten elämään ja jengiytymisen syihin, Sompin Jengit on erinomainen dekkari siihen tarkoitukseen. Minulle Mikon yksityiselämän pohdintaa oli turhan paljon, mutta hänen työparinsa Ari Mannerin basistiunelma oli aikasten liikuttava. Toki poliisit ovat samanlaisia ihmisiä kuin me siviilit: on unelmia ja yksityiselämän koukeroita, jotka heijastuvat työpanokseen.

Tero Somppi - Jengit

Myllylahti 2022

____________________________________________________________

Kirsin kirjanurkan vetämään Dekkariviikkoon osallistuu melkein 30 blogia.

Itse postaan näistä dekkareista:

MA: Veronica Sjöstrand - Althea Molin #1 Kuolleet enkelit & #2 Sisäpiiri 

TI: Kim Faber, Janni Pedersen - Tierra de invierno / Juncker #1

KE: Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

TO: Xulio Ricardo Trigo - El objetivo del crimen

PE: Tero Somppi - Jengit

LA: Anna Ihrén - Manttelinperijä. Smögenin murhat #3

SU: Tove Alsterdal - Juurakko, Ådalen #1

Veronica Sjöstrand - Althea Molin:: #1 Kuolleet enkelit & #2 Sisäpiiri

#dekkariviikko

Veronica Sjöstrand - Ángeles muertos. Althea Molin #1 ***

Alkuteos Änglalik 2008, Word Audio Publishing 2022
Äänikirjan lukija Georgia Tancabel

Veronica Sjöstrandin (s. 1971) Althea Molin -sarjalla on mielenkiintoinen historia: nämä sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon. Kuuntelin tämän ensimmäisen osan espanjaksi, suomeksi se on ilmestynyt nimellä Kuolleet enkelit.

Tämän sarjan tähti, 32-vuotias rikosprofiloija Althea Molin on mielenkiintoinen persoona: isä on ruotsalainen, äiti eteläkorealainen ja pituutta naisella on vain 155 cm. Hän on opiskellut ja työskennellyt profiloijana New Yorkissa, mutta on vastikään muuttanut takaisin Tukholmaan ja sisustaa uutta asuntoaan. Althea on toipumassa New Yorkissa erään tutkinnan yhteydessä kokemastaan raa’asta päällekarkauksesta. Tuntuvat korvaukset helpottavat elämää ja hän voi keskittyä toipumiseen. Althea on kärsinyt lapsesta lähtien myös OCD:stä eli pakko-oireisesta häiriöstä ja käy senkin takia psykologin juttusilla.

Tukholman keskustassa, Stureplanin ympäristössä riehuu sarjamurhaaja ja koko kaupunki on joutunut pelon valtaan. Vanha tuttu, rikosetsivä Rickard Magnusson pyytää Altheaa osallistumaan tutkimuksiin. Mutta nainen empii koska ei vielä ole valmis työhön, mutta suostuu sitten lopulta. Sarjamurhaaja tappaa nuoria naisia ja paloittelee heidän ruumiinsa matkalaukkuihin. Uhreja on jo kolme ja murhatavat identtiset. 

Jo tässä osassa tutustutaan Althean ystävään Emeliehen, joka saa suuremman roolin sarjan kakkososassa. Emelie on Althean täysi vastakohta: vaalea ja pitkä, kaunis ja kurvikas nainen, jolla on oma tietoalan yritys. Pian käy ilmi, että murhaaja on lähempänä kuin Althea arvaakaan. Sujuva ja jännittävä kuvaus rikosprofiloijan työstä ja psykopaattisen sarjamurhaajan metsästyksestä.

____________________________________________________________

Veronica Sjöstrand - Sisäpiiri. Althea Molin #2 ***

Alkuteos Kretsen 2009, suomentanut Pasi Punnonen, Word Audio Publishing 2021
Äänikirjan lukija Satu Paavola

Vuonna 2009 tämä Althea Molin -sarjan kakkososa Sisäpiiri oli ehdolla Ruotsin parhaimmaksi rikosromaaniksi ja se vie pankkimaailmaan. Tukholmalaisen Lindsteiska-pankin tekninen asiantuntija Pontus Ohlsson löydetään raa’asti murhattuna suussaan tarot-kortti Paholainen. Pian sen jälkeen selviää, että pankin järjestelmä on hakkeroitu ja pankista on varastettu miljoonia kruunuja. Viikkoa myöhemmin murhan uhriksi joutuu eläkkeellä oleva syyttäjä K. P. Gröndahl ja hänenkin suustaan löytyy tarot-kortti, tällä kertaa Oikeudenmukaisuus. Pian saadaan kolmaskin uhri, monacolaisen pankin työntekijä. Lindsteiska-pankki haluaa estää murron vuotamisen julkisuuteen ja kovistelee tietoturvajärjestelmästä vastaavaa Althean ystävätärtä Emelietä. Pian tämäkin joutuu murhayrityksen kohteeksi.

Rikosprofiloija Althea Molin toimii taas poliisin apuna. Hän seurustelee edelleen Rickard Magnussonin kanssa, mutta salaa tältä New Yorkista saamansa työtarjouksen. Apunaan profiloinnissa Althealla on nuori profiloijaksi tähtäävä Matias ja goottihenkinen naispoliisi Tova, mainioita sivuhenkilöitä muuten. Althea saa tekstiviestein yhteyden epäiltyyn murhaajaan ja tämä ehdottaa aamukahveja ravintolassa. Järjestetään vaarallinen väijytys siviilipukuisten poliisien vahtiessa tapaamista. 

Althea oli kiinnostava henkilöhahmo puoliksi korealaisen taustansa takia ja oli kiinnostavaa lukea, miten rikosprofiloija toimii. Sjöstrand kirjoittaa sujuvasti ja tihentää jännitystä, mutta ei mässäile väkivallalla. Sarjassa on ilmestynyt suomeksi vielä seuraavat osat:

#3 Yksinäinen susi
#4 Perisynti
#5 Pimeä verkko

____________________________________________________________

Kirsin kirjanurkan vetämään Dekkariviikkoon osallistuu melkein 30 blogia.

Itse postaan näistä dekkareista:

MA: Veronica Sjöstrand - Althea Molin #1 Kuolleet enkelit & #2 Sisäpiiri 

TI: Kim Faber, Janni Pedersen - Tierra de invierno / Juncker #1

KE: Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

TO: Xulio Ricardo Trigo - El objetivo del crimen

PE: Tero Somppi - Jengit

LA: Anna Ihrén - Manttelinperijä. Smögenin murhat #3

SU: Tove Alsterdal - Juurakko, Ådalen #1

Sirkku Salovaara - La mia Italia. Ihana, mahdoton Italiani

Milanossa sanotaan: ”Nähdään huomenna kello kymmenen”. 

Firenzessä sanotaan: ”Nähdään kymmenen maissa”. 

Napolilaiset puolestaan toteavat: ”Nähdään”.

Päätin lähteä nojatuolimatkalle Italiaan Sirkku Salovaaran La mia Italian siivin. Salovaara kertoo Italiastaan 30  vuoden kokemuksella ja ottaa esiin paljon mielenkiintoista. Kaipasin valokuvia, mutta tokihan kaupunkien ja muiden kohteiden kuvia löytää netistä helposti, ja niin teinkin. Kirjan esipuheessa Salovaara sanoo, että tämä ei ole matkaopas eikä elämäkerta, mutta pidin kyllä hänen tavanomaisesta poikkeavista kohdevalinnoistaan. Mukavaa oli myös, että hän valotti hieman omaakin elämäänsä. Salovaara on naimisissa italialaisen, jalkapallon parissa työskentelevän miehen kanssa ja asuu tällä hetkellä Stendhalin (ja minut!) hurmanneessa Firenzessä. Pieniä huomioita paikoista ja teemoista, joista kiinnostuin.

Il mare  - meri on italialaisten ympärillä ja sydämessä. Meri on italialaiselle vapauden symboli ja kun italialainen sanoo lähtevänsä merelle - Vado al mare -, se on sama kuin suomalainen sanoisi lähtevänsä mökille. Suomalainen hakee mökiltä rauhaa ja yksityisyyttä, italialaista eivät häiritse täpötäydet rannat ja vierivieressä olevat aurinkotuolit. Hauskaa oli myös se, että italialainen matkustaa samaan kotimaan kohteeseen uudestaan ja uudestaan, ja tapaa siellä edellisvuotiset tuttunsa.

La lingua - kieli yhdistää ja erottaa italialaisia. Kielen erottavaan ja syntyperän paljastavaan asiaan olin jo tutustunut Elena Ferranten kirjoissa. Lukutaito oli maassa pitkään huonoissa kantimissa ja vielä 1960-luvun lopulla televisiossa opetettiin ihmisiä lukemaan. Elokuvien dubbaus tuottaa tahatonta komiikkaa, koska sama ääninäyttelijä voi toimia monen erityyppisen maailmantähden (Robert de Niro, Sylvester Stallone) äänenä. Selkeintä italia on Firenzessä, mutta sielläkin on paikallinen murre, vernacolo.

Basilicata - kätkössä koron ja kärjen välissä. 

Basilicata on vuoristoinen ja eristynyt alue Italian saappaan koron ja kärjen välissä, 

asukkaita noin puoli miljoonaa. Alueen pääkaupunki on Potenza ja toinen tunnettu kaupunki on Unescon maailmanperintökohde Matera, joka oli vuonna 2019 Euroopan kulttuuripääkaupunki. 

TÄÄLLÄ Materasta upeita kuvia suomalaisin tekstein.

La Donna - italialaisen naisen mutkikas elämä. Kun sensuelli italiatar menee naimisiin, hänestä tulee la Mamma. Italialainen nainen on kyllä yhä vähemmän patriarkaalisessa talutushihnassa, mutta kohtaa edelleen esteitä sekä työ- että yksityiselämässä. Miehen mustasukkaisuus aiheuttaa perheväkivaltaa ja naisten kuolemia. Mies loukkaantuu verisesti jos häntä haukutaan halveksivalla sanalla Cornuto!, aisankannattaja. Italialaista naista ei käy kateeksi: nykypäivänäkin kotityöt ja lastenhoito ovat hänen vastuullaan ja lisäksi pitää olla kaunis ja hoikka! Noin puolet naisista käy ansiotyössä.

La Pasta - italialaisen keittiön perusta. Italialaiselle ruoka on elämän ja kuoleman kysymys ja ruoka-ajat ovat pyhiä. Tässä luvussa Salovaara antaa seikkaperäisen oppitunnin eri pastalajeista ja mitä pastaa mihinkin ruokalajiin tulee käyttää. Erittäin informatiivinen luku. Pandemian alkaessa Suomessa markettien hyllyt tyhjenivät vessapaperista, Italiassa pastasta!

L’Isola di Procida - Napolinlahden pieni helmi. 

Napolinlahden saaret Caprin ja Ischian tuntevat lähes jokainen, mutta Procida 

oli ainakin minulle tuntematon. TÄÄLLÄ Procidasta upeita kuvia suomalaisin tekstein. 

Salovaara kertoo lisäksi Napolin kiehtovasta kaaoksesta ja arvaamattomasta Vesuviuksesta, joka on Napolinlahden ikoninen näky. Hän vie lukijan Sisiliaankin Andrea Camillerin dekkarihahmon Salvo Montalbanon jalanjäljille. Salovaara kertoo myös ihanasta italialaisesta ystävättärestään Signora Annitasta, eläinrakkaudestaan, opiskeluvuosistaan Italiassa ja noloista tilanteista jalkapalloon liittyen.

La mia Italia antoi taas lisää paloja Italia-kuvaani ja herätti matkakuumeen, mutta oli kivaa ja kevyttä luettavaa Italian nälkään näin kirjallisena matkanakin. Muistelin tietysti omaa Firenzen matkaani, jolloin minulla oli onni asua Ponte Vecchion kupeessa, melkein Arnon rannalla.

Firenzen taidetarjonta on liiallista, sen totesi ranskalainen kirjailija Stendhal.

Vajaan puolen miljoonan asukkaan kaupungissa käy vuosittain 

kaksikymmentäviisi miljoonaa turistia. Valtava määrä vierailijoita, joista suurin osa 

haluaa ainakin käväistä Uffizin galleriassa ja nähdä vilauksen Michelangelon Daavid-patsaasta. 

Muissa blogeissa: Kirja ja keittiö, Kirjasta kirjaan

Bloggauksiani Italiaa käsittelevistä kirjoista:

* Ella Kanninen - Minun Italiani

* Tomi Kontio, Markku Kaskela - Vaelluksia Italiassa

Sirkku Salovaara - La mia Italia. Ihana, mahdoton Italiani

Kirjapaja 2021
_____________________

Teos kutsuu mukaan italialaiseen elämänmenoon, jossa vannotaan yksilöllisyyden nimiin ja ollaan silti Tutti insieme, Kaikki yhdessä! Vaikka arki on ajoittain kaoottista ja byrokratia voi tuskastuttaa, vastalahjaksi on tarjolla aimo annos hyväsydämisyyttä, välittämistä ja riemastuttavia kohtaamisia.

Sirkku Salovaara on Firenzessä asuva toimittaja ja koordinaattori. Hän on työskennellyt monille suomalaisille medioille sekä Firenzessä toimivassa kansainvälisen politiikan instituutissa. Salovaara on asunut Italiassa yli kolme vuosikymmentä.

Julien Sandrel - Toinen elämäni & Unelmien lista

Julien Sandrel (s. 1980) on sympaattisen näköinen ranskalaiskirjailija, jonka teos Unelmien lista nosti hänet kuuluisuuteen. Kuuntelin sen lisäksi Sandrelin uusimman suomennetun teoksen Toinen elämäni, joka vie Pariisiin ja Marseilleen. Molemmat ovat hyvin lyhyitä kirjoja ja niissä on paljon epäuskottavuutta. Ehkä näitä voisi kutsua aikuisten hyvän mielen saduiksi.

Julien Sandrel - Toinen elämäni ***
Alkuteos La vie qui m’attendait 2019

Suomentanut Lotta Toivanen, kansi Emmi Kyytsönen

Tammi 2022, äänikirjan lukija Talvikki Eerola

39-vuotias sinkkunainen Romane on yksityisvastaanottoa Pariisissa pitävä lääkäri. Hän on tunnollinen ja sosiaalisesti vetäytyvä; isä elää, äiti on kuollut tytön ollessa vuoden ikäinen. Eräänä päivänä yksi vakituinen potilas kysyy Romanelta, mitä tämä teki Marseillessa. Nainen väittää nähneensä lääkärinsä siellä, vaikka tämä ei ole ikinä kaupungissa käynyt. Romanella alkaa loma ja hän lähtee tutkimaan, mistä on kysymys. Ilmetty kaksoisolento löytyy kuin löytyykin! Juliette on kirjakauppias ja hänellä on pieni tytär.

Naiset ovat päivänselvästi identtiset kaksoset. Mutta miten tämä on mahdollista? Miksi toinen asuu Pariisissa ja toinen Marseillessa eivätkä he ole tienneet toisistaan mitään? Romane ja Juliette juttelevat  ja kertovat toisilleen elämästään, ja löytävät toisistaan sukulaissielun. Juliette avautuu siskolleen vakavista terveyshuolistaan: hänen on mentävä sairaalaan tutkimuksiin ja pyytää Romanea sijaistamaan häntä kirjakaupassa ja tyttären äitinä, koska ei halua turhaan huolestuttaa omaisiaan. Juliette preppaa Romanea ja niin sijaisuus alkaa.

Toinen elämäni on hellyttävä ja herttainen tarina erotettujen siskosten välille kehkeytyvästä ystävyydestä, epäuskottavuuksistaan huolimatta. Se, miksi identtiset kaksoset erotettiin toisistaan on suuren draaman seurausta, ja yhteinen isä on siitä vastuussa. Hyvittääkseen tyttärilleen tekemänsä päätöksen isä antaa toiselle lahjaksi elämän. Introvertti Romane saa itselleen eläväisen perheen ja löytää elämänilon.

Muissa blogeissa: Kirjahilla, Kirjavinkit

____________________________________________________________

Julien Sandrel - Unelmien lista ***
Alkuteos La chambre des merveilles 2018

Suomentanut Lotta Toivanen

Tammi 2021, äänikirjan lukija Krista Kosonen

Thelma on työssään markkinointitehtävissä erittäin menestynyt ja kiireinen pariisilainen yksinhuoltaja, jonka poika Louis on fiksu ja liikkuvainen 12-vuotias. Eräänä päivänä tapahtuu äidin pahin painajainen: poika kaatuu skeittilaudallaan, jää rekan alle ja joutuu koomaan. Surusta sekaisin oleva Thelma istuu poikansa sairaalavuoteen ääressä ja ottaa etäisyyttä työhönsä ja lipevään pomoonsa, jonka pompoteltavana on vuosikaudet ollut.

Kaukaa viisas nainen on nauhoittanut tukun pomonsa seksuaalista häirintää sisältäviä puheita ja saa firmalta satumaisen korvauksen. Rahalla on merkitystä siinä, mitä Thelma pian tekee. Lääkärit eivät anna paljonkaan toivoa pojan heräämisestä, ja jos Louis ei kuukauden kuluessa heräisi, kaikki toivo olisi mennyttä.

Äiti tutkii hädissään poikansa huonetta ja löytää sieltä Louisin unelmien listan, johon poika on kirjoittanut paikkoja ja tapahtumia, jotka hän haluaisi elämässään nähdä ja kokea. Thelma saa idean toteuttaa poikansa unelmat, videoida ja äänittää kokemansa, jotka sitten soittaa koomassa olevalle pojalleen, sillä hän uskoo pojan kuulevan. Saamansa suuren korvauksen turvin hän voi jättää työnsä ja matkustaa mm. Japaniin, jonne seuraksi saapuu myös etäinen äiti.

Sandrel on keventänyt raskasta teemaa laittamalla Louisin puhumaan ajatuspuhetta koomastaan huolimatta. Tämähän ei tietysti mitenkään voisi vastata todellisuutta, mutta Louisin kirkasta pojan ääntä oli ihana kuunnella. Viimeinen Louisin toive on kirjoittaa itselleen visio siitä, millainen toivoisi elämänsä olevan kymmenen vuoden kuluttua. Niinpä Thelma kirjoittaa tulevalle itselleen kirjeen, jossa kuvailee elämäänsä kymmenen vuoden kuluttua - Louis on terve, valmistunut ammattiin ja elää täyttä elämää, niin kuin hän itsekin.

Muissa blogeissa: Annelin lukuvinkit, Rautalampi-lehti

Julien Sandrel (s. 1980) on eteläranskalainen kirjailija, joka omistautui kirjoittamiselle työskenneltyään viisitoista vuotta yritysmaailmassa. Perheenjäsenten välinen rakkaus kiehtoo häntä aiheena. Sandrelin esikoisromaani Unelmien lista nousi nopeasti kansainväliseksi bestselleriksi, ja se on palkittu Ranskassa. Kirjailijan omaan perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.