Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot

Pilvet ovat jäätyneet.

Aurinko lähtenyt etelään.

Syksy, on hiljaista.

Isänsä kuolinpesää siivotessaan Henri Hirvenoja (s. 1970) löysi aarteen - pahvilaatikon täynnä runovihkoja sekä irrallisia liuskoja, jotkut käsin, jotkut koneella kirjoitettuja. Näistä lapsuuden ja nuoruuden runoista on koottu tämä nostalginen runokokoelma Venus ja Jupiter, jossa on runoja kahdenkymmenen vuoden ajalta, vuosilta 1975-1995. Alkusanoissa Hirvenoja sanoo, ettei tuntunut oikealta lähteä korjailemaan runoja, siksi niitä ei ole oleellisesti muutettu. Kokoelman osiot on jaoteltu vuosilukujen alle, jolloin lukija voi hahmottaa, minkä ikäisen runoilijan kynästä runot ovat. Ensimmäisen runonsa Hirvenoja saneli isoäidilleen 5-vuotiaana, kouluikäisestä kirjoitti ne jo itse. Lapsuusajan runoja on julkaistu eri antologioissa ja menestystä tuli aikoinaan lasten ja nuorten kirjoituskilpailuissa.

Taas yhä pidempi maisema.

Ylihiljaista.

Puhelinlangoilta putoaa lunta.

Vähitellen, säännöllisesti, että

se on katsottava tahalliseksi.

Varhaisimmista runoista välittyy syvä rakkaus luontoon ja sydäntäsärkevällä tavalla hätä eläinten puolesta. Pieni runopoika kieltää metsästäjää ampumasta eläimiä ja ehdottaa tälle ryhtymistä vaikka biologiksi tai luonnonsuojelijaksi. Nuori runoilija kulkee luonnossa ja metsissä, tarkkailee ja havannoi lintuja ja kukkia eri vuodenaikoina. Lapsen ihastuttavalla mielikuvituksella poika kehittelee kullekin kukalle sopivan ammatin ja aseman kukkakunnassa. Mutta sitten yhtäkkiä hän muuttuu avaruuden kultakuukuninkaaksi - pitelemätöntä!

Ei minulla ole ystäviä.

Eläimet, lintu ja luonto,

ovat ystäviäni.

Ja tuulen kanssa voin jutella,

se kulkee etelään asti.

Koulu haittaa runosuonen sykintää ja matematiikka täyttää aivot. Silti runoja syntyy, parhaiten varhain aamulla, jolloin unen rauha vielä täyttää mielen. Pieni runoilija tuntee itsensä yksinäiseksi, onhan hän erilainen kuin luokkakaverinsa. Teini-iässä säkeisiin ilmaantuu nenäkkyyttä ja näsäviisautta. Runoilija miettii Jumalaa, sanoo yskää mummon tavaramerkiksi ja yrittää hillitä omaa teini-iän uhoaan - Kuules! Tytöt mietityttävät ja testosteroni hyökyy, sillä teini-ikä on rankkaa aikaa: esitetään coolia ja kovista, mutta yöllä itketään kissankyyneleitä. Nuoren työelämässä olevan runoilijan säkeistä kuultaa elämän, ajan ja sen kulumisen ihmettely, itsen ja oman tien etsintä ja vihaisuuskin. Hän toteaa osuvasti: tämän laivan kurssi on jo ajat sitten ollut kirjoitettuna jokaiseen ilmansuuntaan.

Mistä tämä maailma

on saanut sellaisen

työpuhdin, että

minunkin ajatukseni kaatuvat?

Kokoelman syntyhistorian vuoksi tiettyä tyylillistä yhtenäisyyttä ei ole, mutta runojen stilisoimatta jättäminen oli oikea valinta. Ne tarjoavat autenttisen aikamatkan runoilijan kehitykseen, lapsuuteen ja nuoruuteen. Matkalla lukija voi muistella myös omaa elämäänsä noilla vuosikymmenillä. Runoja lukiessa mietin omaa esikoispoikaani, joka hänkin oli nörtti, erilainen ja yksinäinen lapsi.  Varhaislapsuuden runot menivätkin sieluun asti. Runoista löytyy paljon huumoria ja yllättäviä kielikuvia. Olen ripotellut näistä otteita irrallisina blogitekstin lomaan. Pidin kokoelmasta kovasti - kiitos!

Hirvenoja lukee runoja tästä kokoelmasta Runokuun OFF-tapahtumassa perjantaina 26.8.

Olen aiemmin lukenut Hirvenojan kokoelman Crescendo.

Eihän huolia pitäisi olla

kun pisarat nuolevat ikkunaa.

Bussi kehrää miltei melodisesti.

Maisema on leikkautunut kiinni

kuin filminpätkä kameraan.

Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot. 1975-1995.

Basam Books 2022
____________________

Venus ja Jupiter on Henri Hirvenojan (s. 1970) kuudes runokokoelma. Teos sisältää lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitettuja runoja alkuperäisessä muodossaan. Mennyt maailma näyttäytyy havaintojen, pohdintojen sekä itseironian kautta. Runokirja on aikamatka, jossa päähenkilö yrittää ymmärtää sekä hallita tietään kohti aikuisuutta. Samalla hän sanoittaa tiensä kohti tuntematonta.

Kirjailijan kuva Manu Rautakoura.

Grazia Deledda - Kuin ruo’ot tuulessa

Miksi kohtalo taittaa meidät kuin ruo'ot? 

Olemme kuin ruo'ot, ja tuuli on kuin kohtalo.

Sardinian Nuorossa syntynyt Grazia Deledda (1871-1936) voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1926 ja Kuin ruo’ot tuulessa on hänen pääteoksensa, suomennettu vasta viime vuonna. Tätä aiemmin kirjailijalta on Wikipedian mukaan suomennettu kuusi teosta. Romaani vie 1900-luvun alkuvuosiin pieneen sardinialaiseen kylään, jossa rappeutuvaa aateliskartanoa asuttavat ikääntyvät Pintorin siskokset Ruth, Ester ja Noemi. Heidän arveluttavissa olosuhteissa kuollut isänsä Don Zaime oli väkivaltainen despootti, joka alisti tyttäret tyranniaansa. Tyttäret raatoivat kodin töissä eivätkä koskaan saaneet mennä ulos muiden nuorten pariin. Nyt nämä kolme siskosta elävät äärimmäisessä köyhyydessä yksitoikkoista ja näköalatonta elämäänsä. Vain nuorimmalla Noemilla olisi enää mahdollisuus omaan elämään, sillä hän on vielä kaunis ja voisi päästä avioon.

Perheessä oli neljäskin tytär, Lia, joka uskalsi tyttäristä ainoana uhmata isäänsä ja aiheutti hirveän skandaalin: hän karkasi kotoa rakastettunsa kanssa Italian mantereelle, meni naimisiin ja sai pojan. Lia onnistui pakenemaan perheen rengin Efixin avulla, sillä tämä tyttöön epätoivoisesti rakastunut mies teki kaikkensa auttaakseen Liaa. Nyt kuolleen Lian huonoluonteinen ja vilppiin taipuvainen poika Giacinto on jo aikuinen ja saapuu tätiensä kartanoon.

Renki Efix on uhrannut koko elämänsä Pintorin suvulle. Hän on raatanut perheen tiluksilla yli 30 vuotta saamatta palkkaa työstään. Hän on jo vanha ja heikko sairastettujen malarioiden jälkeen, mutta hänen uskollisuutensa ei tunnu horjuvan. Nyt Efix panee toivonsa nuoreen Giacintoon, sillä hänen unelmansa on, että kartano saadaan kukoistavaksi jälleen. Giacinto on komea, mutta luonteeltaan heikko eivätkä kaikki kyläläiset suinkaan katso häntä hyvällä. Siskosten kartanoa havittelee myös omakseen heidän rikas serkkunsa.

Tietoni Sardiniasta olivat olemattomat, joten kuunnellessa tutkailin Sardinian karttaa ja googlailin maisemia. Romaanin tapahtumien pieni kylä sijaitsee Deleddan syntymäkaupungista Nuorosta noin 25 km koilliseen ja siellä on paljon malariahyttysiä. Sardinian luonto on vuoristoista ja hyvin karua, ja yli sata vuotta sitten tavallinen kansa eli köyhää ja yksinkertaista elämää Herran nuhteessa. Romaanin tunnelma on painostava ja synkkä kuin Lorcan näytelmissä Veren häät ja Bernarda Alban talo. Näin sieluni silmin nämä mustiin pukeutuneet vanhat naiset käyskentelemässä rappeutuvassa kartanossaan sisimmässään paljon voimattomuutta ja patoutuneita tunteita. Surullista oli elämättä jäänyt elämä ja ylpeyden ja kunnian takia ylläpidetty julkisivu: yritettiin kaikin tavoin peittää kyläläisiltä tilan rappio, köyhyys ja suvun ristiriidat.

Kaikkein surullisin oli yksinkertaisen, mutta Pintorin suvulle uskollisen Efixin kohtalo. Hän oli itse asiassa vahingossa aiheuttanut Don Zaimen kuoleman, mistä on tuntenut piinaavaa syyllisyyttä koko ikänsä.  Hän tajuaa myös vihdoin, ettei Lia häntä rakastanut, käytti vain hyväkseen. Rakastamansa naisen poika, Giacinto, tuottaa hänkin pettymyksen. 

Tekstissä oli ylväyttä, kunniaa ja pateettisuuttakin, jotka ovat nykykirjallisuudessa ja nykyelämässä aika vieraita. Romaanissa ihmiselämä oli lohdutonta julman kohtalon heilutellessa heitä kuin ruokoja tuulessa. Pyrittiin elämään kristinuskon oppien mukaan, kunniallisesti ja kilvoitellen, mutta ei elämää voinut itse ohjata. Uskonnollisten juhlien ja pitkien pyhiinvaellusten kuvaukset olivat yksityiskohtaisia ja sardinialaiset kansanpuvut vaikuttivat upeilta. 

Romaanista on blogannut myös Kirjasähkökäyrä.

Grazia Deledda - Kuin ruo’ot tuulessa

Alkuteos Canne al vento 1913
Suomentanut Taru Nyström
Basam Books 2021 / 2022
Äänikirjan lukija Elisa Makkonen
____________________

Grazia Deledda (1871-1936) on ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut (1926) italialainen naiskirjailija. Deledda kuvaa teoksissaan patriarkaalisen yhteisön etiikkaa, ja hänen väkevät aihepiirinsä ovat rakkaus, tuska, synti ja kuolema. 

Henri Hirvenoja - Crescendo

Hirvenoja ohjaa lavastamiensa tilanteiden henkilöitä ja tunnelmaa pikkutarkalla, tiivistetyllä tyylillään. 

Hänen runonsa tarkastelevat nykyaikaa ja sen ilmiöitä pilke silmäkulmassa. 

(lievelehti)

Henri Hirvenojan viides runokokoelma Crescendo. Runoja arkeen ja juhlaan tarjoaa kronologisesti edeten ajatuksia ihmisen koko elämänkaarelle ja antaa myös ideoita tai valmiit säkeet onnittelupuheen pitäjälle. Kesällä kun maailma toivottavasti avautuu, rajoitusten takia pitämättä jääneitä juhlia juhlitaan: syntymäpäiviä, häitä ja perheen ja ystävien kohtaamisia. Kokoelmasta löytyy runoja niin vauvan nimeämistilaisuuteen kuin valkolakin saaneille ja nuorille aikuisille; kaunista sanottavaa niin kihla- kuin hääpareille ja lohdutusta parisuhteen päättyessä eroon. Tämän päivän työelämässä varmaa ei ole mikään. Hirvenoja puhuttelee runoissaan myös YT-neuvottelujen saneeraamaa, eläkkeelle lähtijää ja nykyajan virkeitä ikäihmisiä.

Crescendo kuuluu Basam Booksin Puhuttava runo -sarjaan, josta on tullut ilmiö koronavuonna. Kannattaa kurkistaa linkkiin, jonka videolla Hirvenoja ja Tommi Parkko kertovat ideasta ja lukevat runojaan: "Puhuttava runo -sarjan tarkoituksena on luoda yhteys lukijaan ja tuottaa samaistumisen tunteita. Sarja haluaa luoda tilaa moniäänisyydelle ja koskettaville, usein kipeillekin omakohtaisille kokemuksille. Puhuttava runo tuulettaa vanhoja – tunkkaisiakin – käsityksiä nykyrunoudesta. Nämä runot avaavat ikkunat ja tarjoavat sielunmaiseman, joka on tullut jäädäkseen runouden kentälle." Kuten Parkko Basamin linkissä toteaa, monenlaista runoutta tarvitaan. Minusta Crescendon idea on kiva ja lukijaa palveleva: kun on pidettävä puhe, iskee usein ajatuskato eikä tiedä, miten asiaa lähestyisi. Itse toivoisin itsekkäästi kuulevani hauskan ja iloisen syntymäpäivärunon kesällä toivottavasti pidettävissä, talvella pitämättä jääneissä pyöreitten vuosien syntymäpäiväjuhlissani.

Kokoelman runot resonoivat nostalgisesti mielessäni, ne koskettivat ja puhuttelivat. Runojen pienet, arkisetkin tuokiokuvat kuvaavat kenen tahansa merkittäviä elämäntapahtumia ja siirryin muistoissani omiin perhejuhliin. Moniin juhlatilanteisiin ei tarvita suuria ja yleviä sanoja, tärkeintä on koskettaa toista ja ilmaista että välittää. Runojen tunnelmat Hirvenoja tavoittaa vähin ja yksinkertaisin mutta osuvin sanoin. Runot on asemoitu ilmavasti niin, että pääosin rivillä on vain yksi sana. Otsikoita ei ole tekstisivuilla, vaan ne löytyvät lopusta sisällysluettelosta. Pidin runojen herkästä otteesta, huumorista ja ilosta sekä vakavamman sävyisestä lohdutuksesta. Rakkausrunojen hellyys puhutteli minua erityisesti - miten kaunista, että keskellä keittiötä arjen prinssi lupaa muuttua vaikka naisensa kurpitsavaunuiksi! Entä tämä haikean hieno eron lohdutus:

emme enää

kohtaa,

naura yhdessä,

todennäköisesti,

kuin tämän

kerran elämässä,

jää hyvästi,

jää mieleen,

jää tuoksuksi,

jää ajatusansaksi

Lapsen nimeämistilaisuuten ajateltu runo sanoittaa herkällä tavalla jokaisen vanhemman huolen ja pelon hänestä, suuresta elämän ihmeestä. Osio Ajankuvia oli nasevin termein sanoitettua kertomaa nykyilmiöistä, työpaikoilta ja somesta. Kokoelman runot herättivät paljon ajatuksia niin omassa mielessä kuin siitä, kenelle juuri nämä säkeet sopisivat. Tänä päivänä koemme paljon epävarmuutta ja monenlaista uhkaa, ennalta arvaamattomia voi tapahtua. Kuluneen poikkeusvuoden aikana pelko on varmasti häivähtänyt jokaisen mielessä iästä riippumatta; pelko sairastumisesta, kuolemasta, perheen toimeentulosta, yksinjäämisestä. Eristyneisyys ja poikkeusolot ovat osoittaneet, miten tärkeitä läheiset ihmiset ovat. Kun on juhlan aika, miksemme osoittaisi muutamia sydämestä kumpuavia säkeitä rakkaalle läheiselle, ystävälle tai työtoverille? Niihin Crescendo antaa hienosti eväät. Kaiken elämän epävarmuuden keskellä haluan lopuksi siteerata nämä zeniläiset säkeet:

huolesi

pinnassa,

piirrä

nimesi

hiekkaan

anna

aaltojen

tehdä 

työt

laineet

matkallaan

vievät

pelon

mukanaan

Henri Hirvenoja - Crescendo. Runoja arkeen ja juhlaan
Basam Books 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitän!

_______________

Osa runoista on suoraan onnittelurunoja. Kirjan runot soveltuvat hyvin esitettäviksi eri juhlatilaisuuksissa. Tyylilajina on usein satiiri. Hirvenoja pohtii ja tarkastelee runojen taustalla nykyaikaa sekä sen ilmiöitä pilke silmäkulmassa. 

Kirkko ja kaupunki -lehdessä Hirvenojan haastattelu.

Runoilijan kuva hänen FB-sivultaan.

Henri Hirvenoja (s.1970) on kokenut runoilija ja lavaesiintyjä. Häntä on luonnehdittu sanoin "raskasmielinen älykkö" ja hänen kirjoitustyyliään edellisessä kirjassaan "filosofis-meditatiivista runoutta". Crescendo on Hirvenojan viides runokirja. 

Liisa Näsi - Eilispäivä ei kuole

Jere irti, mami ei tykkää. Mamin oma isotassu hassunassu ❤︎

Noin huudahtaa Niina yhdelle cottoneistaan! En osaa edes määritellä spekulatiivista fiktiota, koska se on minulle outo genre. Mutta Liisa Näsin esikoisteos Eilispäivä ei kuole oli villi, ilotteleva ja todella riemastuttava kuuntelukokemus - lukijana Mili Kaikkonen hyvin suggestiivisella ja hypnotisoivalla äänellään. Kirjassa on kymmenen novellia, joissa aluksi realistiselta tuntuvaan kerrontaan sujahtaa jossain vaiheessa jotain nyrjähtänyttä ja surrealistista. Varsinaista kauhua on vähän, enemmänkin yllättävää huumoria ja odottamattomia juonenkäänteitä. Jonkinlaisessa kauhuskenaariossa on eletty melkein vuosi, joten Näsin novellien vinksahtaneisuus ei pelottane liikaa. Koin, että Näsin teksteissä oli mieltä kutkuttava ristiriita:  ilmavaa ja hyvin kaunista kieltä sekä huolellisesti viimeisteltyjä lauseita - ja sitten odottamaton absurdi käänne. Tykkäsin todella paljon.

Novellien nimistä ei voi päätellä paljoakaan, vai mitä? Käenpesä, Hyttysmagneetti, Ruma, Ostalginen päivä, Rapsutuskausi, Hiuskarvan varassa, Eilispäivä ei kuole, Kesälahja, Näkemisen taito ja Luonnonlapsi kätkevät kaikki sisälleen jotain huimaavan mielikuvituksellista ja reaalielämässä mahdotonta. Ehkä ihmettelet, miksi olen valinnut kirjan kansikuvan taustaksi liehuvan palmikon? Grimmin satuun Tähkäpäästä viittaa novelli, jossa esiintyvät veli ja sen sisko, sekä satu ja kissa. Sitten eläydyin siihen, että minun oli pakko istua tuntikausia järven pohjassa ja hengittää ohuen ruokopillin kautta - koska ylläni pörräsi jättimäinen hyttyskerä pistimet tanassa. Kansallisromantttisessa kesäisessä idyllissä tapaamme Poutapiltin, joka myy sadesäätä torppareiden tarpeisiin. Äiti tykkää uudesta vauvasta, koska se on nätti. Maaretista äiti ei tykkää, koska Maaret on ruma peikkotyttö. Mitä tapahtuu kun Outotonttu ja kansantieteen kirja tulevat tytön avuksi? 

Jokaista vanhenevaa naista riemastuttaa varmasti novelli Näkemisen taito. Vanheneva nainenhan muuttuu näkymättömäksi, etenkin jos hänellä on ollut lisäksi niinkin tylsä ammatti kuin kirjanpitäjä, kuten novellin Marjalla. Hänet ohitetaan kauppajonoissa eikä yksikään nuori tarjoa istumapaikkaa bussissa.  Marjan kohdalla näkymättömyys etenee yhä pahemmaksi: peilistä näkyy vain sumea hahmo, kohta katoavat sormet ja koko nainen. Näkymättömyys tuottaa kaikenlaista käytännön hankaluutta, mutta tuottaa riehakasta iloakin etenkin vaateostoksilla, sillä varashälyttimetkin vaikenevat hänen kohdallaan! Varsin eeppinen kohtaus tapahtuu kulmakunnan vanhassa kahvilassa, joka on uudistanut bisneskonseptiaan. Nyt se on virtaviivainen Poltergeister-kahvila, jossa henkiparantaja J. Karmankeko jututtaa kuolleita. Näkymättömänä eläminen saavuttaa kliimaksinsa, mutta on joitakin, jotka näkevät Marjan.

Minulle Eilispäivä ei kuole oli täysi napakymppi ja suositan kirjaa jokaiselle, joka etsii jotain erilaista. Minua viehätti aiheiden erilaisuus ja se, miten Näsi piilotti niihin aina tärkeitä teemoja. Tämän enempää en voi tekstejä avata, mutta uskon että viihtyisit Näsin uskomattoman hienojen novellien parissa.

Liisa Näsi - Eilispäivä ei kuole
Kansi Taivo Org
Basam Books 2019
Äänikirjan lukija Mili Kaikkonen
_______________

Novellikokoelma Eilispäivä ei kuole on Liisa Näsin esikoisteos. Hän lainaa novelleihinsa aineksia ja filosofiaa niin kansanperinteistä ja kauhusta kuin narratiivisesta työskentelystäkin. Liisa Näsi on koulutukseltaan fil.maisteri, kielitieteilijä ja tehnyt kansainvälisiä töitä Helsingin yliopistolle ja YK:lle.

Beth Kempton - Wabi sabi

Wabi sabi on perustavanlainen osa japanilaisten esteettistä tajua ja lempeää luonnetta. Se on maailmankatsomus, joka ohjaa tapaa, jolla he kokevat elämän, vaikka siitä puhutaankin ääneen vain harvoin. Se vaikuttaa kaikkialla, ja silti sitä ei näe missään.

Japanilaisuus kiinnostaa meitä suomalaisia ja maat viettävät tänä vuonna 100-vuotisten diplomaattisuhteidensa juhlavuotta. Viime vuonna Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin hurmasi yleisön ja sitä ennen hän oli Shei Shōnagonia jäljittämässä Kiotossa ja sai myös lukijoiden sydämet lyömään nopeammin. Myös Minna Eväsojan Melkein Geisha oli hurmaavaa luettavaa, kuin myös hänen teoksensa Shoshin, aloittelijan mieli. 

Wabi sabi on kiehtova arvoitus, joka lupaa kuiskaten voimallista viisautta niille, jotka malttavat hidastaa tahtiaan niin paljon, että ehtivät tutkia ja lähestyä sitä avoimin sydämin.

Useimmat meistä ovat kuulleet wabi sabista, ja nyt britti Beth Kempton omistaa wabi sabi -käsitteelle kokonaisen kirjan selittääkseen sen olemusta länsimaalaiselle. Hän paneutuu yksityiskohtaisesti wabi sabin ilmenemiseen japanilaisten ajattelussa, arvoissa ja luonnonrakkaudessa. Wabi sabi on tapa suhtautua elämään ja nähdä kauneutta epätäydellisyydessä. Se koostuu kahdesta sanasta: wabi, joka tarkoittaa yksinkertaisuutta ja nöyryyttä, hiljaisen tyytyväisyyden tunnetta ja sabi, joka tarkoittaa ajan kulumisen, kaiken katoavaisuuden ja jatkuvan muutoksen hyväksymistä. Wabi sabi pitää arvossa kaikkea ajan patinoimaa ja epätäydellistä ja elämäntapana se tarkoittaa kauneuden näkemistä ja sen arvostamista pienissä arkisissa asioissa ja esineissä sekä tässä hetkessä elämistä. Wikipedia sanoo seuraavaa:

Wabi sabi (侘寂) on japanilaisen estetiikan käsite. Se yhdistetään läheisesti zenbuddhalaisuuteen, ja kehityksensä alkuaikoina wabi sabiin yhdistetyt henkilöt olivatkin jossain muodossa zenin harjoittajia. Käsitettä kuvataan monesti epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. Wabi-sabi liitetään yleensä japanilaiseen teeseremoniaan, jossa se ilmenee sekä itse seremoniassa että siihen liittyvissä osatekijöissä, kuten teeastioissa ja teehuoneessa. Se on kuitenkin olennainen osa myös monia muita Japanin taiteenlajeja, kuten ikebanaa, japanilaista puutarhataidetta sekä keramiikkaa. 

Kempton paneutuu noihin Wikipediankin mainitsemiin ikebanaan, keramiikkaan ja tietenkin teeseremoniaan. Teeseremonian historia ja sen kulku on kuvattu tarkoin, ja kaikki se mitä mikin ele tai esine tarkoittaa. Ikebanassa on monia koulukuntia, mutta ideana on luoda vähillä aineksilla kaunista. Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa oli keväällä Japani-harrastajien ikebana-näyttely. Aina on mukana luonnonmateriaaleja, kuten joku oksa, ja tarkalla sommittelulla luodaan harmoninen ja tasapainoinen kokonaisuus. Käsintehty uniikki keramiikka on Japanissa arvostettua. Ruokalautaset voivat olla keskenään hivenen erilaisia, se vain lisää kattauksen charmia.

Wabi sabi -kokemus on intuitiivinen reaktio kauneuteen, 

joka muistuttaa meitä kaiken pysymättömyydestä, 

epätäydellisyydestä ja vajavaisuudesta.

Kemptonin kirja on self help -opas, mitä ei pidä kavahtaa. Kempton nivoo hyvän elämän ohjeensa ihastuttavasti japanilaisuuteen ja wabi sabiin ja auttaa lukijaa irrottautumaan länsimaisen yhteiskunnan materialistisuudesta ja kulutuskeskeisyydestä - tai ainakin pohtimaan omia arvojaan. Kemptonin neuvoilla voi tuoda rauhallisuutta ja luontoa kotiinsa, miettiä työuraansa kysymys-vastaus -listojen avulla ja huomata, että voisi arvostaa sitä mitä itsellä jo on. Jokainen lukija voi poimia itseä eniten kiinnostavat osa-alueet, sillä teos on laaja ja yksityiskohtainen. Self help -osuudesta minua kiinnosti eniten armollinen tapa suhtautua omiin mokiin. Jokainen mokaa joskus, ja harvemmin se on maailmanloppu. Kempton kehottaa analysoimaan mitä oikeasti tapahtui ja miksi. Näin voimme oppia kokemuksesta, mutta tärkeintä on katsella itseään lempeästi, armon linssin läpi.

Muutos on vääjäämätöntä, joten on merkityksetöntä yrittää pitää kiinni menneestä tai nykyisestä. Ole avoin. Elämäsi tapahtuu juuri nyt ja tässä.

Japanilaisille luonto ja luontosuhde ovat hyvin tärkeitä asioita. Sisustuksessa käytetään paljon karkeita luonnonmateriaaleja ja tuodaan luontoa sisätiloihin. Luulen, että meillä suomalaisilla ja japanilaisilla tämä rakkaus on yhteistä. Oli hauska lukea Kemptonin kokemuksesta metsäkylvystä ja hän antaa myös hyvän selonteon metsäkylvyn vaikutuksista sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Japanissa on koulutettuja metsäkylpyohjaajia, jotka vievät ihmisiä metsän helmoihin rentoutumaan ja tervehtymään. Eikä tämä mikään tuulesta temmattu juttu ole. Kansainvälisesti arvostettu tohtori Qing Li on julkaissut teemasta teoksen Forest Bathing (2018)! Ja teos on saatavilla suomeksikin nimellä Shinrin-Yoku: japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet (2018).

Tämä maalle tyypillinen luonnonrakkaus, jolla on muinaiset juuret uskonnossa, on vaikuttanut suuresti satojen vuosien ajan taiteisiin ja kirjallisuuteen. Nykypäivän Japanissakin luonto vaikuttaa edelleen arkielämän rytmeihin ja rituaaleihin, ja erityishuomiota kiinnitetään vuodenaikojen vaihtumiseen.

Teoksen käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan ja teos on kiirinyt muun muassa Britanniassa bestseller-listojen kärkipaikoille. Japaniin matkustavalle Kempton antaa ohjeita ja linkkejä, ja kirjan lopussa on lähdeluettelon lisäksi mielenkiintoiset henkilöiden, sanojen ja ilmausten selitykset. Wabi sabi, japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämään oli erittäin kiinnostava ja mieluinen lukukokemus, joskin self help -osuudet kiinnostivat vähemmän kuin kaikki japanilaisuus. Tuntuu, että hippunen wabi sabin tarjoamasta tyyneydestä olisi hiipinyt minunkin mieleeni. Kirjan anti ei suinkaan tyhjentynyt kertaluvulla, vaan tulen palaamaan siihen vielä monta kertaa.

Beth Kempton - Wabi sabi - Japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämä
Alkuteos Wabi Sabi: Japanese Wisdom for a Perfectly Imperfect Life 2018
Suomentaja Antti Immonen
Basam Books 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitos
__________________

Beth Kempton on nelissäkymmenissä, äiti, kirjoittaja ja yrittäjä, joka haluaa auttaa naisia saavuttamaan tavoitteensa. Hän on työskennellyt YK:ssa ja kansainvälisissä yrityksissä tulkkina. 
www.bethkempton.com - www.dowhatyouloveforlife.com 
Kirjailijakuva täältä. 

Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia

Hengitys on automaattista eikä siihen kiinnitä huomiota ennen kuin se jostain syystä häiriintyy. Luulenpa, että moni meistä istumatyötä tekevistä ja lysyssä kirjan tai päätteen ääressä istuvista hengittää huonosti ja pinnallisesti - eihän tärkeimmällä hengityslihaksella pallealla ole tilaa toimia kunnolla. Kun hengittää pinnallisesti, voi tulla äkisti jotenkin epämääräisen huono olo - eikä tiedä mistä se johtuu. Voi tuntua jännittyneeltä ja ahdistavalta aivan tutussakin tilanteessa. Kiinnostuin tästä kirjasta, koska itselläni selkälihasten jumi tuntuu hankaloittavan hengitystä silloin kun se on pahimmillaan. Joskus myös nukkumaanmenoaikaan mieli käy päivän hyvistäkin virikkeistä kierroksilla, mikä vaikeuttaa nukahtamista tai tekee unesta levotonta.

Joogan harrastajalle hengityksen tärkeys tai hengitysharjoitteet eivät ole mitään uutta. Mutta minunlaiselleni joogauntuvikolle joogaopettaja Malla Rautaparran Hyvän hengityksen anatomia antaa todella paljon käytännönläheistä ja järkeenkäypää tietoa. Rautaparta esittää yleistajuisesti ja yksityiskohtaisesti, miten hengitys toimii ja mitä lihaksia sisäänhengityksessä tarvitaan. Ymmärrän ja uskon, että hengityksellä voi rauhoittaa mieltä kun stressi iskee. Tällöin alkaa helposti myös ylihengittää eli hyperventiloida, jolloin paniikin tunne ja kiireen tuntu sen kuin kasvavat. Kaikelle tälle on fysiologiset perusteet.

Rautaparta antaa kirjassa monen tason hengitysharjoitteita. Ensiksi aloitetaan muutamalla joogaliikkeellä, joiden tarkoitus on avata rintakehää ja tehdä tilaa hyvälle hengitykselle. Kuvat havainnollistavat liikkeitä. Kokeilin näitä ja totesin taas kerran miten jäykkä selkäni ja rintarankani ovat. Aion jatkaa näiden liikkeiden suorittamista, koska ne avaavat yläselkää, minun heikkoa kohtaani. Löysin myös selityksen yläselkäjumin ja vaikealta tuntuvan hengittämisen yhteydestä:

Hengitys ja selkäranka ovat kirjaimellisesti kosketuksissa toisiinsa koko ajan. Jokainen sisään- ja uloshengitys liikuttaa hienovireisesti selän puolella rintakehän 12 rintanikamaa, niiden välisiä pieniä niveliä ja välilevyjä sekä nikamien ja kylkiluiden välisiä niveliä. // Parhaimmillaan hengitysliike on suuri selkärangan liikuttaja.

Kiihtyneenä ja kierroksilla ollessa sydämen syke helposti nousee, koska sympaattinen hermosto käy kuumana. Tästä tulee pienoinen noidankehä - hengitys tulee aina vaan pinnallisemmaksi. Huono hengitys heikentää myös imunestekiertoa, mikä näkyy turvotuksina. Jopa ruuansulatus saattaa oikutella, puhumattakaan keskittymiskyvystä ja aivojen skarppiudesta! Hyvän hengityksen puolesta puhuu siis valtavan moni tärkeä seikka.

Kirjassa on monta omaa kokemustaan kertovaa ihmistä. He ovat saaneet apua astmaansa ja allergiaansa, jopa tulipalon savukaasujen arpeuttamiin keuhkoihinsa. Venla käyttää hyvää hengitystä huolien hyökyessä tai kipujen hankaloittaessa elämää: Hengitys nostaa minut ylös syöveristä. Maria on saanut hyvästä hengityksestä apua unettomuuteensa: Jos ajatukset ovat nukkumaan mennessä pyörteessä voin luottaa siihen, että hengitystä ja sen liikettä seuraamalla maailma rauhoittuu. Uni tulee ja uusi päivä. Se on totta ja uskomatonta.

Koen hankalaksi kirjoittaa tästä blogiarviota, koska minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta. Pelkään, että ilmaisen jotain väärin. Minulle Hyvän hengityksen anatomia antoi paljon tietoa ja käytäntöön sovellettavia ohjeita. Oma hengitysharjoitteluni on niin alussa, että pitkälle meneviä johtopäätöksiä en voi tehdä. Uskon, että yläselkää avaavilla liikkeillä saan rintarankani liikkuvammaksi ja hengityksen helpommaksi. Ilokseni totean, että jo nyt hengitys tuntuu aavistuksen kevyemmältä ja muutamana yönä olen nukkunut heräämättä kertaakaan. Sanon kuten Maria: Se on totta ja uskomatonta!

Harjoittelun myötä levollinen hengitys alkaa kutsua puoleensa, sen rauhoittava ja virkistävä vaikutus on aina vain lähempänä. Kun tietoisuus hengitysliikkeestä voimistuu, saatat huomata helpommin ne tilanteet, joissa hengityksesi muuttuu pinnalliseksi, joissa sinulla on tapana pidättää hengitystä ja haukkoa henkeä.

Jos keskittymiskykysi on huono, olet epämääräisen väsynyt tai käyt iltaisin kierroksilla ja nukut huonosti, syynä voi olla pinnallinen ja huono hengitys. Minua kirja innosti avaamaan yläselkää ja kiinnittämään huomiota oman hengityksen puutteisiin. Suosittelen.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia. Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen
Basam Books 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitos!
_______________

Malla Rautaparta on joogaopettaja, neurologian fysioterapeutti, kulttuuriantropologi, tietokirjailija ja Manipura-joogastudion perustaja. Hän on kehittänyt ja ohjannut raskausjoogaa yli 20 vuoden ajan.

Mathura - Kimalaispäivä #runosunnuntai

Tutustuin Mathuraan lukiessani virolais-suomalaista runoantologiaa Eesti ja soome luulet 8+8 II. Pidin kovasti hänen kuvataiteen inspiroimista runoistaan ja kerroin tuossa bloggauksessa runoilijastakin enemmän. Kimalaispäivä vie uneliaan pohjoisvirolaisen kalastajakylän helteisiin ja pysähtyneisiin kesäpäiviin. Mathura on viettänyt kolme kesää näissä, ilmeisesti lapsuutensa maisemissa, jotka herättävät hänessä nostalgisia muistoja ja saavat pohtimaan elämän kiertokulkua.

Kimalaispäivä on nimensä mukaisesti tulvillaan maaseudun kesän lumoa, laineiden liplatusta ja niitetyn heinän lapsuuteen vievää tuoksua. Kokoelma on tulvillaan myös tuoreen isän onnea, sillä herkimmät runot hän on kirjoittanut pienelle tyttärelleen ja vaimolleen:

Kuinka sinä tulit. Tähtipöly peittona
ympärilläsi, pieni sydän jo lyömässä,
pienet sormet ojentumassa auki ja kiinni
kuin jokisimpukan kuoret. Rauha, olen tässä,
sinun luonasi - tämä on ääni, jonka pian
tunnistat ja joka sanoo, että kaikki on hyvin, 
älä unohda, että kaikki on hyvin. 
(...)
Olet äsken syntynyt tyttö,
mutta jalkasi ovat vanhat, kuin ne olisivat
kulkeneet läpi koko avaruuden, etsien, etsien.
...

Kesä puhaltaa verhot valloilleen,
tuuli mereltä lehahtaa hiljaiseen huoneeseen, 
jossa te nukutte, te kaksi,
joiden onni on selvä,

Ja kello kulkee joka minuutti
pari sekuntia takaperin.

Ajatukset seilaavat luontohavainnoissa, luonnonilmiöissä ja tuon pohjoisvirolaisen kylän historiassakin. Runopuhe on hiljaista ja seesteistä, kauniisti soljuvaa. Siitä huokuu hiljainen onni. Kimalaispäivä on omiaan luettavaksi mökkilaiturilla tai saaristoluodon silokalliolla lokkien ja tiirojen syöksähdellessä. Nämä runot ovat epäilemättä erittäin tärkeitä Mathuralle itselleen. Tosin minä koin että kauneutta oli kenties jopa liikaakin, unettavuuteen asti, pieni särmä olisi terävöittänyt säkeitä. Kaunista, kesäistä ja nostalgista - leijailevaa kuin poutapilvet sinisellä taivaalla.

Mathura
Kimalaispäivä
Alkuteos Kumalasepäev 2012
Suomentanut Katja Meriluoto
Kansi Taivo Org
Basam Books 2015
***
Kirjastosta
_______________

Muualla sanottua: Kiiltomato / Siru Valleala, Mummo matkalla,

Mathura on julkaissut Virossa kahdeksan runokokoelmaa sekä matkakirjan, ja hänet tunnetaan kotimaassaan myös kääntäjänä ja kuvataiteilijana.Kimalaispäivä on eräänlainen runomuotoinen päiväkirja, joka tallettaa niin hellekesän kuumuuden kuin unettavat sadepäivätkin, kunnes kesän on taas aika väistyä syksyn viileyden tieltä.

Ihanat kesäiset kuvat maitohorsma- ja mesiangervoniitystä on ottanut blogiystäväni Luisella, jonka blogi on nimeltään Tra Italia e Finlandia. Luisella kertoo meille suomalaisille Italiasta ja italialaisille Suomesta. Kiva blogi, jossa voi harjoitella omaa italian kieltään myös. - Thank you Luisella so much for the photos ❤︎

#runo18-haaste

❤︎
SusuPetal luki Kerttu Lehdon Wikken kulmalla
Esther kirjoitti runon Juureni

Lukuhaaste Rakas Viro juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä.

Will Schwalbe - Elämän mittainen lukupiiri

Schwalben perheessä on aina luettu. Will muistelee lapsuutensa viikonloppuja, jolloin myös isä ja äiti istuivat nenä kiinni kirjassa. Rakkaus kirjallisuuteen toi Willille myös ammatin: hän toimi pitkään kustannustoimittajana. Perheen aktiivinen elämä hiljenee aavistuksen, kun vähän päälle seitsemänkymppinen äiti Mary Anne saa pahaenteisen haimasyöpädiagnoosin.

Kun poika vie äitiään hoitoihin ja viettää tämän kanssa loputtomat tunnit tiputuksessa, heidän välilleen syntyy kuin itsestään lukupiiri. Kumpikin valitsee vuorotellen kirjoja, joita luetaan ja joista keskustellaan. Kirjojen käsittelemät aiheet johdattavat äidin ja pojan puhumaan elämästään, muistoistaan ja toiveistaan.

Aktiivisesti merkittävissä tehtävissä pakolaisavun, erityisesti pakolaisnaisten, parissa työskennelleen rouva Schwalben haave on perustaa kirjasto Kabuliin Afganistaniin. Tämän projektin hyväksi hän työskentelee uupumatta myös syövän edetessä ja voinnin heiketessä. Rohkaistuupa poikakin astumaan työssään uusille urille.

Haimasyöpä vie nopeasti siihen sairastuneet. Rouva Schwalbelle luvattiin elinaikaa maksimissaan puoli vuotta, mutta hän eli puolitoista. Elämän mittainen lukupiiri on kaunis ja rauhallinen tarina toisistaan lämpimästi välittävän perheen kriisistä. Itse asiassa perhe ja potilas itsekin suhtautuivat neljännen asteen syöpään minusta liiankin viileästi ja rauhallisen järkevästi. Olisin odottanut, ja jopa toivonut, jotain inhimillistä epätoivon ryöpsähdystä. Sukulaisten ja runsaslukuisen ystäväjoukon pitämiseksi ajan tasalla, äiti ja poika perustavat yksinkertaisen blogin. Minusta tämä oli hieno keksintö, joka antoi perheelle enemmän rauhaa ja säästi heidät loputtomilta selonteoilta.

Äidin sairaus etenee nopeasti. Hän lepää rauhallisesti, ja kipuja hallitaan lääkkeillä. Hän ei ota vastaan puheluita tai vierailijoita eikä lue sähköposteja. Päivitämme blogin joka päivä, kiitos kaikille ystävällisistä ajatuksistanne.

Sairastamisen ja äidin tulevan kuoleman ohella keskiössä on maailmankirjallisuus ja sen elämää kohottava ja rakentava voima. Schwalbe jakaa teoksensa lukuihin niissä käsiteltyjen kirjojen mukaan ja lopussa on vielä tarkka lista, jossa mainitaan suomennetut teokset julkaisuvuosineen ja kustantajineen. Itselleni tuo kirjalista toimii loistavana lukuvinkkien antajana. Listassa viehätti sen monipuolisuus: paljon tuoretta ja vasta julkaistua, mutta myös vanhempia klassikoita. Kirjaan tähän itselleni ja lukijalle muistiin pienen kirjailijavinkkilistan:

Muriel Barbery, Alan Bennet, Roberto Bolaño, Joan Didion, Gunter Grass, Khaled Hosseini, Jhumpa Lahiri, Thomas Mann, Ian McEwan, Colm Tóibin...

Luin Elämän mittaista lukupiiriä kesälukumaratonilla eikä lukeminen vetänyt, olin jopa jättää kesken.  Minusta kirjassa oli jotenkin kiiltokuvamainen amerikkalainen ote, mikä ei viehättänyt. Kieltämättä kirjailijalta kaunis kunnioituksenosoitus rakkaan äidin muistolle. Ja toki sellaiselle lukijalle, joka elää elämässään vastaavantyyppisiä raskaita aikoja, kirja tuo lohtua ja rohkaisee. Kirja osoittaa että elämässä voi pysyä kiinni ja siitä iloita loppuun asti. Kirjallisuuden osuus sai minut lukemaan loppuun.

Maailmassa on niin paljon enemmän luettavaa kuin pystymme lukemaan ja paljon enemmän tehtävää kuin saatamme tehdä. Mutta opin äidiltä muiden asioiden muassa sen, että: "Lukeminen ei ole tekemisen vastakohta - vaan kuolemisen."

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Kirjaluotsi, Kirjakirppu

Will Schwalbe

The End of Your Life Reading Club 2012

Will Schwalbe

Suomentanut Kirsi Ohrankämmen

Basam Books 2014

***

Kirjastosta

Chinua Achebe - Kaikki hajoaa

Igbojen perinteinen yhteiskuntajärjestys joutuu sekasortoon ja alkaa hajota 1800-luvun lopun Nigeriassa, kun Brittien kolonialismi saa jalansijaa ja lähetyssaarnaajat saapuvat. Umuofia on ikiaikaisten perinteitten mukaan elävä igbo-kylä. Jamssia viljellään rankkasateiden ja kuivuuskausien piinatessa; lukuisia esi-isien jumalia kunnioitetaan, totellaan ja niitä lepytellään uhrilahjoin. Sukupolvelta toiselle periytyvistä uskomuksista pidetään kiinni. Yhteisö on miesten. Miehen kunnia on kaikki, miehen on oltava soturi ja peloton, ei mikään akka.

Päähenkilö on Okonkwo, ylpeä, ankara ja ärtyisä mies. Hänellä on 3 vaimoa ja liuta lapsia. Velton isän muisto on piinannut häntä aina. Isä ei saanut elämässään mitään aikaan, ei kerättyä lapsilleen perinnöksi jamssivarastoja eikä otetuksi yhtään arvonimeä, mikä on yhteisön kunnioituksen edellytys. Yhteisö halveksi häntä ja Okonkwoa piiskaa halu olla isää parempi. Hän vihaa kaikkea sitä mitä isä edusti ja laiskuus on yksi suurimmista synneistä. Vaimot ja pienet lapset joutuvat puurtamaan nääntyneinä jamssipellolla hänen rinnallaan aamusta iltaan, ja muutenkin elämään kiivasluonteisen perheenpään pelossa.

Kyläjuhlissa tapahtuu onnettomuus: Okonkwon aseen vahingonlaukaus tappaa nuoren pojan. Klaanin sääntöjen mukaan oman klaanin jäsenen tappamisesta seuraa karkotus seitsemäksi vuodeksi. Okonkwo joutuu nöyrtymään ja aloittamaan taas kerran tyhjästä äitivainajansa kylän turvissa. Pakolaisena elettyjen vuosien jälkeen Okonkwo perheineen palaa kotiin toivoen vihdoin saavansa takaisin hänelle kuuluvan arvostetun aseman. Mutta kaikki on muuttunut: valkoinen mies on luonut alueelle hallintonsa ja levittää kirkostaan Jumalan sanaa. Joustamaton ja ylpeä Okonkwo ei taivu, tuhoisin seurauksin.

Hänen elämäänsä oli hallinnut yksi suuri intohimo - halu nousta klaanin johtajien joukkoon. Se oli ollut hänen elämänsä liikkeelle paneva voima. Ja sen aseman hän oli melkein saavuttanut. Sitten kaikki oli mennyt murskaksi. Hänet oli heitetty klaanista kuin kala kuivalle hiekkarannalle huohottamaan.

Aluksi luin tarinaa kuin jotain julmaa Grimmin satua, sillä Achebe on mestarillinen tarinankertoja. Hän kuvaa igbojen elämää niin elävästi, että tunsin itsekin olevani uuden jamssin juhlissa kylän aukiolla rumpujen päristessä ja nuorten painijapoikien otellessa. Kuuntelin myös Nigerian säkkipimeässä yössä sukupolvelta toiselle kulkeneita tarinoita. Länsimainen ajatteluni ei taipunut joittenkin sääntöjen ymmärtämiseen, esim. sitä että vastasyntyneet kaksoset oli hylättävä metsiin, koska oraakkeli sanoi niin. Yhteisö oli niin patriarkaalinen että pahaa teki! Mutta miesten tapaamisten rituaaleihin nokkimisjärjestyksineen oli mielenkiintoista tutustua. Igbojen sananlaskuja ja kaunista kuvausta ja oli paljon:

Niinpä hän odotti kärsivällisesti kuivaa kautta. Se saapui hitaasti. Sateet muuttuivat kevyemmiksi ja kevyemmiksi kunnes lankesivat pelkästään hajanaisina kuuroina. Toisinaan sateen läpi paistoi aurinko ja virisi kevyt tuuli. Sade oli iloista ja ilmavan tuntuista. Taivaalle ilmestyi sateenkaari, toisinaan kaksikin, kuin äiti ja tytär, toinen nuori ja kaunis, toinen sen vanha ja heikko varjo.

Upeaa että Achebe on tallentanut Nigerian perinteitä jälkipolville. Nigerian heimojen ja lännen kolonialistien törmäys oli kova ja lohduton. Igbot olivat ymmällään eikä heillä ollut mitään mahdollisuuksia. Mieleeni tuli Mario Vargas Llosan kirja Keltin uni. Se kertoo siirtomaavallan aikaisista mielettömyyksistä Perussa Amazonin alueella sekä Belgian Kongossa. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin ja miehiä metsästettiin kiväärein kuin riistaa. Kongossa miljoonat paikalliset saivat surmansa.

Kaikki hajoaa on yksi vavahduttava ja surullinen kuvaus lisää kulttuurien törmäyksestä ja vahvemman riistosta - ei ole valkoisen miehen kolonialismin aikainen toiminta kovinkaan kaunista muisteltavaa. Yksilön ylpeys ja vallanhimon tuhoisuus toteutuivat myös hienosti Okonkwon henkilössä.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirjan jos toisenkin, Mari A:n kirjablogi

Kaikki hajoaa ilmestyi jo vuonna 1958 ja sitä pidetään yhtenä afrikkalaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Time on valinnut sen sadan parhaan 1900-luvulla ilmestyneen englanninkielisen afrikkalaisen romaanin joukkoon. Itselleni tämä on kolmas nigerialainen romaani. Olen lukenut aikaisemmin Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen ja Obioman Kalamiehet.

Chinua Achebe

Things Fall Apart 1958

Kaikki hajoaa

Suomentanut Heikki Salojärvi

Basam Books 2014

****

Kirjastosta