Karoliina Korhonen - Pocket Matti

Karoliina Korhosen Pocket Matti on hilpeä ja hauska lyhyt sarjakuva, joka valottaa ulkomaalaiselle meidän outoja sanontojamme. Yksikään ulkomaalainen suomea opiskeleva ei voi tajuta suorasanaisena käännöksenä, mitä tarkoittaa esimerkiksi Putosi kuin eno veneestä. Kullakin Pocket Matin sivulla on valittu sanonta suomeksi sekä sen kirjaimellinen käännös ja tietysti myös hullulta tuntuvan sanonnan todellinen merkitys. Jos ajatellaan vaikka englantia, jossa ei ole ä- ja ö-kirjaimia, seuraavat sanonnat tuntuvat jo visuaalisestikin hassuilta: Syöttää pajunköyttä, Äly hoi älä jätä, Tykätä kyttyrää, Ämmiä äkeet selässä & Pitkäpiimäinen. Kuvat ovat selkeitä ja niissä Matti ihmettelee sitä sun tätä. Minusta kuvitus oli oivaltavaa ja kirjaan valitut sanonnat vallan mainioita.

Kirja saa hyvälle tuulelle. Sanontoja on yli 90 ja otan esimerkiksi vain muutaman, ettei lukijan ilo hupene. Kannattaa katsoa, miten Korhonen kuvittaa ja selittää vaikkapa Taivaan talikynttilät, Katin kontit, Nappisuorituksen, Taivaanrannan maalarin, Laittaa itsensä likoon ja Mennä putkeen!

HUKKA PERII

A wolf will inherit > To be in deep trouble

ÄIMÄN KÄKENÄ

To be a leather needle’s cuckoo > To be surprised

KARHUNPALVELUS

A bear’s favor > A favor that ends up being more bad than good

KISSANRISTIÄISET

Cat’s christening > An unimportant event

Näköjään Karoliina Korhoselta on ilmestynyt useampikin Matti-kirja, ainakin Matti in the Wallet ja Suomalaisia painajaisia / Finnish Nightmares 1 ja 2. En ole niitä lukenut, mutta Pocket Mattia suositan sinulle omaksi iloksi tai ulkomaalaiselle ystävälle opiksi! Kannattaa pitää mielessä, kun on pikkulahjan tarve.

Karoliina Korhonen - Pocket Matti. Taskumatti and Other New Adventures in Finnish Language Nightmares

Atena 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Nyt saa olla tarkkana kuin porkkana, sillä Matti on täällä taas uusien suomen kielen lillukanvarsien kera. Sarjakuvakirja kertoo yllättävin oivalluksin, miten pohjoinen kansamme kommunikoi. Finnish Nightmares -sarjakuvia on myyty Suomessa yli 60 000 kappaletta, ja niiden käännösoikeudet on myyty Yhdysvaltoihin, Japaniin, Etelä-Koreaan, Viroon ja Kiinaan. Kirjojen Matti-hahmo on tuonut kiinan kieleen jopa uuden sanan jingfen, joka tarkoittaa ”henkisesti suomalaista”.

Karoliina Korhonen on haaveilija, jolla on vilkas mielikuvitus. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi kissaa ja yksi mies ja hän on sitä mieltä, että aamukahvia on oltava. Mieluiten kaksi kupillista. Maidolla. 

Kirjailijan nettisivu
Kirjailijasivu Atena

Viivi Rintanen - Sarjakuvaterapiaa

Sarjakuvataiteilija ja kuvaamataidonopettaja Viivi Rintanen oli blogivieraanani marraskuussa 2017 Mielenterveysviikolla. Silloin hän kertoi Hulluussarjakuva-projektistaan. Viivi piti samannimistä blogia vuosina 2015-2020, jolloin hän kuvitti muiden mielenterveystarinoita. Blogiin tarinoita kertyi enemmänkin, mutta nyt niistä 12 on julkaistu sarjakuva-albumina Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta.

Tarinat perustuvat siis todellisten ihmisten kokemuksiin, jotka Viivi on kuvittanut. Hän on itse kärsinyt syömishäiriöstä: vuoroin syömättömyydestä ja vuoroin ahmimisesta. Tätä mielen kaaosta ovat kasvattaneet ylisuorittaminen ja järjetön työnteko sekä hylkäämiskokemus. Kirjassa Viivi lomittaa omat terapiassa käyntinsä jännittävästi toisten tarinoihin.

Albumi valottaa tavallisimpia mielenterveyden ongelmia. Syömishäiriöstä masennukseen, ja ahdistuksesta itsemurhayritykseen. Sivuilta käy selväksi myös avunsaannin vaikeus ja se jättimäinen stigma ja häpeä, jotka mielenterveyden ongelmiin liittyvät. Ihmisten tarinat ovat rankkoja ja järkyttäviä, mutta niistä löytyy myös toivo. Terapia ja keskusteluapu auttavat selviämään kriisistä selvemmille vesille ja epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen on löytynyt ilo siitä, että on elossa.

Viivin kuvat ovat ravisuttavia ja taidokkaita.  Jokainen ruutu on kuin pienoistaideteos ja koko albumin piirtämiseen on kulunut varmaan tuhansia tunteja. Tietysti painetussa sarjakuvaformaatissa kuvat eivät näytä niin pysäyttäviltä kuin Hulluussarjakuva-blogissa isossa koossa, mutta  viimeisteltyjä ja koskettavia ne ovat. Toivon tuominen masentuneille, ahdistuneille tai paniikkihäiriöisille nuorille sarjakuvaformaatissa on hieno idea. Kuin myös se, että avoimesti ongelmista puhuminen tuo valtavan helpotuksen. Kiitos teille rohkeat tarinanne kertojat! Omassa tarinassaan Viivi esimerkiksi uskaltaa vihdoin tunnustaa uudelle kannustavalle ja rakastavalle poikaystävälleen ahmivansa salassa edelleen. Maailma ei järkkynyt eikä poikaystävä hylännyt. Häpeä helpotti.

 

Jokainen tarina on koskettava, mutta minua järkytti eniten itsemurhaa viidennestä kerroksesta hyppäämällä yrittäneen Outin tarina. Hän ei kuollut, mutta putoamisessa saaduista vammoista toipuminen vaati useita leikkauksia ja vei vuosia. Jälkeenpäin hän ymmärtää, miten järjetön hänen tekonsa oli. Hän on oppinut arvostamaan elämää. Ote Hulluus-sarjakuvablogista, jonne kehotan kurkistamaan myös.

 

Tänään tuo liki seitsemän vuotta sitten tehty, tähänastisen elämäni typerin päätös, tuntuu yhtä aikaa kaukaiselta muistolta ja siltä, kuin se olisi tapahtunut aivan vasta. Päätin antaa periksi eikä elämä koskaan sen jälkeen palannut enää entiselleen.

Olin sairastanut syömishäiriötä ja masennusta jo vuosikausia. Fluktuoiva tilanne, se että aina paremman kauden jälkeen vaivuin taas sairauden syövereihin vei lopulta voimat niin, että lakkasin uskomasta toipumiseen. Päätös elämän lopettamisesta kypsyi hiljalleen ja tein suunnitelmani. Itse toteutus tapahtui sitten eräänä iltana, kun mittani tuli viimein täyteen.

Itsemurhat ja –yritykset herättävät vaikeita tunteita, kuten pelkoa, häpeää, syyllisyyttä ja vihaa, niin tekijässä kuin tekijän läheisissä. Mitä vähemmän niistä ja muista ongelmista puhutaan, sitä enemmän ihmiset joutuvat painiskelemaan yksin asioidensa kanssa, sitä hankalammilta ne tuntuvat ja sitä vahvemmaksi voimistuu se sosiaalisesti rakennettu normi, jonka mukaan kaiken tulee olla aina hyvin. 

Viivi Rintanen - Sarjakuvaterapiaa ja muita 

kertomuksia hulluudesta

Suuri Kurpitsa 2020
_______________

Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden mielenterveystarinat Viivi Rintanen kuvitti Hulluussarjakuvia-blogiinsa. "Idea Hulluussarjakuvista virisi ymmärrettyäni, etten ole ainoa, joka häpeää hulluuttaan ja haluaa vapautua siitä. Jos hulluudesta ei pääse eroon, ehkä sentään häpeästä." Kirjan kehyskertomus käsittelee aikaa, jolloin Viivi piirsi muiden kokemuksia sarjakuviksi ja kävi psykoterapiassa läpi omaa elämäänsä. Mihin se johtaa, kun vuosia syömishäiriön ja loppuunpalamisen välillä sahannut nainen puhuu terapeutille äidistään, koirastaan, kuntosalinsa anorektisesta juoksijasta ja inhoamastaan lifestyle-bloggaajasta? 

Viivi Rintanen (s. 1990) on sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvataideopettaja. Hänen 2015 ilmestynyt esikoisteoksensa Mielisairaalan kesätyttö valittiin Sarjainfo-lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaaksi sarjakuva-albumiksi. 

Viivi Rintasen Hulluussarjakuvia-blogi, josta myös kuvituskuvat.
Viivi Rintasen esittely ja ansioluettelo, josta myös kirjailijakuva.

Nanna Johansson - Vitsaa säästämättä

Naistenviikkoa riittää vielä.  Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi haastaa naistenviikkohaasteeseen 

tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Tänään vuorossa ruotsalaista sarjakuvaa.

Sarjakuva-albumissaan Vitsaa säästämättä Nanna Johansson antaa huutia vaikka mille. Kokoelma on kaleidoskooppimainen runsaudensarvi eikä keskity yhteen teemaan, kuten monien hänen maannaistensa albumit (Strömquist, Romanova & Gustavsson). Pitempien sarjakuvien väliin Johansson ripottelee yllättäen yhden ruudun pilapiirroksia. Kirjan esittelyteksti kertoo olennaisen:

Vaivaannuttavan tunnelman, höpsön pilailun ja veitsenterävien analyysien mestarin Nanna Johanssonin Vitsaa säästämättä on hillitön kokoelma sarjakuvia ja pilapiirroksia. Johanssonin ensimmäisessä suomennetussa albumissa seikkailee huonosti käyttäytyviä tätejä, fundamentalistisia kahvinjuojia, Tukholmassa toilailevia maalaisia ja pitkäpiimäisiä hääpuheenpitäjiä. Kirja paljastaa miksi pronssiset rintaliivit ovat turha vaatekappale ja miksi Leijonakuningas on silkkaa diktatuuripropagandaa. Johansson vinoilee normeille, patriarkaatille ja kulutushysterialle. 

Jännittävää, että kanteen on valittu valokuva siveästä menneen ajan nuoresta naisesta. Onkohan kuvassa sarjakuvataiteilija itse? Kansikuva vie mielleyhtymät menneeseen aikaan, jossa Johanssonin mielestä vallitsi tylsyys. Elämä oli raakaa puurtamista ja kaikki kiva oli kielletty, siitä piti huolen erityisesti luterilainen usko. Nykyään ei ole sen hauskempaa: töissä on tylsää ja arkiaskareet ovat tylsiä, vaikka kuuluu sanoa, että rrrrakastaa esim. siivoamista. Johansson toivoo, että kakku voitaisiin jakaa tasaisemmin; että hauskanpidon pieni siivu kasvaisi ja työn viemä tylsä aika vähenisi.

Useamman ruokalajin ilallinen oli hauska ja masennusmaan kartta oivaltava ja hienosti toteutettu. Bilehautajaiset liikkuivat minusta hyvän maun rajoilla, mutta Tukholman ja maaseudun vastakkainasettelu taas toimi. Ehkä Ruotsissa on vieläkin suurempi juopa pääkaupungin ja muun maan välillä kuin meillä Suomessa (sanoo hän, joka asuu pääkaupunkiseudulla). Johansson tarjoaa lukijalle myös DIY-homman: voi luoda itselleen oman ääliönimimerkin. Minulle tuli Poison Bastard - ääliömäinenhän se on, vaan ei varmasti ääliömäisin noista vaihtoehdoista syntyvä. Johansson irvailee myös tietokonepeleissä ja fantasiaelokuvissa näkyvistä pronssisista tissiliiveistä. Osansa saavat myös rikossarjat, joiden uhri on melkein poikkeuksetta nuori seksikäs nainen.

Vitsaa säästämättä on kauttaaltaan nelivärinen ja pidin kovasti joistakin hänen piirroksistaan. Kirja on nopeasti luettu välipala, mutta ehkä vähän epätasainen. Vielä ei ole läheskään syksy, mutta näin kauniin kesän jälkeen meillä voi olla tekemistä syysilon löytämisen kanssa.

Bloggaukseni ruotsalaisesta sarjakuvasta:

Hanna Gustavsson - Yölapsi

Moa Romanova - Paniikkiprinsessa

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo, Kielletty hedelmä & Prinssi Charlesin tunne

Nanna Johansson - Vitsaa säästämättä

Alkuteos Jag kommer med stryk
Suomentanut Kreetta Lahtinen
Sammakko 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
______________

Skånessa asuva Nanna Johansson (s. 1986) on ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä ja radion juontaja. Hän on luonut omintakeisen tyylin, jossa herttaisuus kohtaa karmeuden ja nokkeluus kulkee käsi kädessä ällöttävyyden kanssa. 

Moa Romanova - Paniikkiprinsessa

Moa Romanovan (s. 1992) debyyttisarjakuva Paniikkiprinsessa ilmestyi Ruotsissa 2018 ja nousi arvostelu- ja myyntimenestykseksi. Albumi kertoo hänen omasta vaikeasta vuodestaan. Nuori Moa piirtää ja haaveilee taiteilijuudesta, mutta elämää varjostaa vaikea paniikkihäiriö ja häntä masentaa se, ettei oikein mikään tunnu sujuvan.

Ahdistuneena ja pelkoonsa käpertyneenä Moa mehustuu sotkuisessa pienessä kämpässään, jossa likaiset astiat ja vaateröykkiöt valtaavat alaa päivä päivältä. Netissä tulee surffailtua päivät pitkät, tottakai. Tinderistä löytyy 53-vuotias setäjulkkis, joka kehuu tyttöä kauniiksi ja sanoo ihailevansa tämän taidetta. Albumissa paperipussi päässä esiintyvä mies jää tuntemattomaksi, mutta haluaa Moan mesenaatiksi ja tarjoaa tälle viihtyisää huvilaa, jossa levätä. 

Moa haahuilee kaupungilla, tapailee muutamaa ystäväänsä ja käy psykologin luona juttelemassa paniikkihäiriöstään. Hän yrittää myös etsiä työtä, mutta mitään ei löydy. Albumissa muumimammaksi kuvattu äiti kutsuu käymään, mutta ei Moa kauaa jaksa hoitaa äidin äkäisiä riikinkukkoja. Joku pieni juttu voi muuttaa kaiken. Moan on pakko suostua ärsyttävän pienen tytön lapsenvahdiksi - saisihan siitä edes vähän rahaa - ja siinä kitisevän lapsen vaatimuksesta piirrellessään ja muovailuvahasta dinosauruksia muotoillessaan hän kertoo sadun paniikkiprinsessasta. Vähitellen Moa löytää itsestään voimaa ja uskaltaa luottaa itseensä eikä kaiken maailman namusetiin - jolla muuten itsellään on nolo pelko, voi miten voimaannuttavaa! Hän uskoo vihdoin sen, että paniikkihäiriöön ei kuole, vaikka siltä tuntuisikin.

Romanova kuvaa yksinäisyyttä ja ahdistusta osuvasti taiteellaan, nuo tunteet suorastaan huokuvat sivuilta. Minusta Romanova on todella rohkea nostaessaan pniikkihäiriönsä esille. Siihen liittyy edelleen jonkinlainen stigma, luulo että paniikkihäiriö on merkki jostain vakavammastakin mielenterveydenhäiriöstä. Ja hän piirtää todella hyvin. Alkupuolen synkät kuvat muuttuvat tähän loppunäkyyn: voi huokaista huojentuneena, sillä omat jalat sittenkin kantavat, ikuisesti, aamen.

Ruotsalaissarjakuvaan olen tutustunut aiemmin tietysti Liv Strömquistin teosten kautta. Olen lukenut häneltä albumit Einsteinin vaimo, Kielletty hedelmä ja Prinssi Charlesin tunne. Viime vuonna luin Hanna Gustavssonin Yölapsen, jonka yksinäisestä Iggystä myös pidin kovasti.

Moa Romanova - Paniikkiprinsessa

Alkuteos Alltid fucka up 2018
Suomentanut Seppo Lahtinen
Sammakko 2020
Kirjastosta
______________

Muualla: Donna mobilen kirjat
Svenska Yle
Kuva: Anders Ylander, Göteborgs-Posten

Hanna Gustavsson - Yölapsi

Ruotsalaissarjakuva on tullut tutuksi Liv Strömquistin julistavien & feminististen teosten kautta. Uusi tuttavuus on Hanna Gustavsson, jonka esikoisteos Yölapsi palkittiin vuonna 2014 parhaana ruotsalaisena sarjakuvateoksena. Gustavsson ei ole niin räväkkä ja julistava kuin Strömquist, mutta sanottavaa toki hänelläkin on.

Yölapsi kertoo 14-vuotiaasta Iggystä eli Ingridistä, jonka Gustavsson piirtää isonenäiseksi ja huppareissa kulkevaksi tytöksi. Iggy ei ole mikään kaunotar kuten hänen ainoa ystävänsä Julie, jonka kanssa käydään myymälävarkaissa ja mietitään omaa seksuaalista identiteettiä, lesbo vai bi.

Iggy tuntuu sydäntäsärkevän yksinäiseltä. Äidin kanssa ei voi puhua mitään ja äidin poikaystävät ovat vaihtuvaa lajia. Nyt se on Bruno-tossukka, joka hipsii kalsareissaan aamuisin. Oma seksuaalisuus mietityttää Iggyä kovasti. Hän telkeytyy omaan huoneeseensa ja surffaa porno- ja keskustelusivuilla illasta toiseen.

Liki kolmikymppinen Stefan tekee koulukuvauksia kouluissa ja on Iggyn tavoin Iron Maiden -fani. Mies tuntuu olevan ainoa, joka ymmärtää yksinäistä ja itseensä käpertynyttä Iggyä ja he ryhtyvät viestittelemään eräällä keskustelusaitilla. Jutustelut johtavat tapaamiseen. Onko Stefan nuoria tyttöjä metsästävä pedofiili vai ei?

Gustavssonin tarina herättää empatiat Iggyä kohtaan ja pureutuu realistisesti nuorten nykytodellisuuteen. Netti loputtomine sivustoineen ja keskustelufoorumeineen on aina tarjolla. Koulu ei innosta ja vanhempien kanssa sujuu yleensä huonosti. Oma seksuaalinen identiteetti emmityttää valtavasti. Mistä tietää onko normaali? Mistä tietää onko hetero, bi vai homo?

Minusta teos oli vaikuttava ja koskettava. Pidin isonenäisestä Iggystä ja kaunistelemattomasta arjen kuvauksesta. Mukava kuulla, että jatkoa seuraa: jatko-osa Iggy 4-ever on ilmestynyt jo ruotsiksi ja on Sammakon kustannusohjelmassa. Gustavsson on vieraana Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 7.-8.9.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.

Hanna Gustavsson - Yölapsi
Alkuteos Nattbarn  2013
Suomentanut Elias Lahtinen
Sammakko 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitän!
_______________

Nattbarn, sai vuonna 2014 Urhunden-palkinnon vuoden parhaasta ruotsalaisesta sarjakuvakirjasta. Teoksen vahvuudeksi todettiin erityisesti sen juonenkuljetuksen kliseettömyys sekä hallittu dramatiikka, sekä Gustavssonin ilmaisuvoimainen ja omaperäinen kerronta. 

Hanna Gustavsson (s. 1985) on ruotsalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hän on opiskellut graafista suunnittelua ja suorittanut tarinankerronnan maisteriohjelman Tukholman Konstfack-korkeakoulussa. Lisäksi hän on opiskellut kuvitusta California College of the Artsissa.

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo

Olen lukenut aikaisemmin Strömquistin sarjakuvateokset Kielletty hedelmä ja Prinssi Charlesin tunne. Molemmat olivat minusta riemastuttavan railakkaita ja asenteita tuulettavia. Feministisen sarjakuvan ruotsalaistähden uusin suomennos on Einsteinin vaimo, joka sisältää kaksi Strömquistin aiemmin ruotsiksi ilmestynyttä teosta ja niiden lisäksi jotain uutta. Suomessa vain sana uusi on jätetty kirjan nimestä pois.

Suurin osa kirjasta kertoo maailman inhottavimmista poikaystävistä ja aviomiehistä. Miehistä, jotka ovat olleet sairaalloisen mustasukkaisia, pitäneet naisiaan neljän seinän sisällä vankeina, hallinneet ja vallinneet kaikin tavoin tai 'anastaneet' vaimonsa älylliset saavutukset.

Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo oli fyysikko Mileva Marić (1875-1948) ja pari julkaisi molempien nimillä varhaiset tutkimuksensa. Mutta sitten Albert jätti Milevan ja kaksi lastaan  (joista toinen oli sairas skitsofreenikko) vaimonsa serkun vuoksi - ja Milevan ura tyssäsi siihen. Herää kysymys, kumpi oikein keksi, kumman panos oli suurempi? Tiedemaailmassa naisen oli tuolloin liki mahdoton menestyä omalla nimellään, mieleen tulee vaikkapa Marie Curie. Kirjallisuuden laita on ollut samoin. Moni nainen on toiminut miehensä haamukirjoittajana tai sitten julkaissut kirjoja maskuliinisella pseudonyymillä.

"Marićin osuudesta Einsteinin keksintöihin ollaan erimielisiä: joidenkin mielestä Einstein sai häneltä pääajatuksensa, jotkut taas arvelevat Marićin auttaneen Einsteinia suhteellisuusteorian matemaattisessa puolessa. Nämä spekulaatiot ovat syntyneet Einsteinin kirjeistä, joissa hän puhuu ”meidän” teoriastamme, ja siitä että Einstein lahjoitti Nobel-palkintorahansa Marićille. Marić oli aikanaan suostunut avioeroon vain sillä ehdolla, että saisi rahat kun Einstein saisi Nobel-palkinnon. - Wikipedia

Strömquist esittelee monta mies- ja poikaystäväpahista sarkastisella tyylillään populaarikulttuurin saralta. Heitä ovat mm. Elvis Presley & hänen Gracelandiin telkeämänsä Priscilla, Phil Spector & The Ronettesin päävokalisti Ronnie sekä Stalin & vaimonsa Nadja. Vaimojaan tai tyttöystäviään kaltoin kohtelevien joukkoon kuuluivat myös Karl Marx, Pablo Picasso, Edvard Munch ja Jackson Pollock.

Mikä panee fiksut ja älykkäät naiset alistumaan miehen idioottimaisuuksille ja törkeälle manipuloinnille? Strömquistin - ja minunkin - mielestä pääsyy on romanttisen rakkauden ihannointi. Nuoren lukijan kannattaa kurkata vaikka tuohon linkkiin ja etsiä muutenkin tietoa monen naisen halajamasta romanttisesta rakkaudesta! Toinen syy on se, että nuo naisiaan manipuloivat, vallan sokaisemat miehet, ovat narsisteja. He ovat niin ovelia ja taitavia, että kietovat uhrinsa vähä vähältä verkkoonsa niin että nämä eivät enää osaa tai uskalla pyristellä pois, vapauteen.

Kirjassa puhutaan myös lapsista ja ydinperheestä. Strömquistin mukaan ’ydinperheprojekti’ sai siivet alleen 1800-luvulla porvariston piirissä. Tähän Kunnes kuolema meidät erottaa - ajatukseen liittyy uskonnon ohella myös romanttisen rakkauden harhaluulo. Ajatellaan, että on elettävä kylki kyljessä tuon kerran valitun kumppanin kanssa, ja jos se ei onnistu epäonnistuminen musertaa alleen.

Sarjakuvillaan Strömquist herättelee ajattelemaan rakkaus- ja suhdeasioita feministisestä näkökulmasta. Hyvä niin. Kuitenkaan aivan samaan ihastuksen asteeseen kuin kahden aikaisemmin lukemani sarjakuvan osalta en nyt päässyt. Liekö syynä se, että uutuudenviehätys oli poissa? Sisältö oli myös vähän pomppiva ja hajanaisen tuntuinen - ärsyttävät äijähenkilöt olisin ehkä itse jättänyt pois. Lisäksi loppua kohti puhekuplissa tuli todella ahdasta. Ehkä suomeksi sanominen vie enemmän tilaa kuin ruotsiksi? Joka tapauksessa minulle pienen fontin lukeminen tuotti tuskaa, suurennuslasin käyttö syö lukuelämystä, niin se vaan on.

Vaikka Einsteinin vaimo ei minulle paljon uutta asiaa tarjonnutkaan, onneksi meillä on Strömquist varoittamassa nuoria naisia näistä machoporsaista!

Liv Strömquist - Einsteinin vaimo
Alkuteos Einsteins nya fru 2018
Sisältää aiemmin julkaistut Einsteins fru (2008) & Ja till Liv! (2011) sekä jotain uutta
Suomentanut Helena Kulmala
Kansikuva Sören Vilks, taitto Josefine Edenvik
Suomenkielisen ulkoasun toteutus Riikka Maijanen ja Jouka Mattila
Sammakko 2019
Kustantajalta - kiitän!
_______________

Olen lukenut Françoise Gilotin Elämä Picasson rinnalla ja Diane Ducretin Diktaattorien naiset - vinkiksi, jos haluaa syventää tietämystään historian porsastelevista miehistä!

Liv Strömquist - Kielletty hedelmä

Liv Strömquistin Kielletty hedelmä on todella tärkeä luettava kaikille nuorille tytöille - pojille toki myös. Minulla ei ole tietoa millaista seksuaalikasvatus nykypäivänä esim. Suomen kouluissa on - Ruotsissa virheellistä ja sievistelevää, väittää kirjailija. Uskon, että parempaa kuitenkin kuin oman aikani käytännössä olematon seksuaalikasvatus. Sarjakuvaformaatissa tieto ja väärien käsitysten oikaisu ovat varmasti tehokkaasti nykynuorten omaksuttavissa. Ehkä tärkein kirjan opetus tytöille on: hyväksy itsesi kaikkine ruumiinosinesi, ilman häpeää.  Sillä aivan hirvittävän paljon häpeää on naisen kehoon, sukupuolielimiin ja seksuaalisuuteen ladattu kautta historian - eikä vielä nykyäänkään osata tehdä eroa vaginan ja vulvan välillä.

Strömquist käy läpi esihistoriallisista ajoista aina 2000-luvulle, miten naisen sukuelimiin ja naisen seksuaalisuuteen on suhtauduttu. Karmeimman karhunpalveluksen tekivät 1800-luvun partasuuäijät Sigmund Freudin johdolla. Herrat sabotoivat kokonaisten sukupolvien naisten seksuaalista nautintoa ja omanarvontuntoa esittämällä naisen sukupuolielimen likaiseksi ja naiset seksuaalisesti haluttomiksi. Nainen on kaiken pahan alku ja juuri; juontuuhan se jo luomiskertomuksesta - Eeva tarjosi omenan, ei Aatami.

Esihistoriallisissa kulttuureissa naisen sukupuolielintä pidettiin pyhänä ja maagisena. Tästä kielivät monet pikkupatsaat, jotka näyttelevät vulviaan ylpeinä kaikkiin ilmansuuntiin. Näitä patsaitta ripustettiin suojelemaan mm. koteja ja kirkkoja paholaisilta. Strömquist esittelee joukon historian ukkeleita, jotka ovat olleet liian kiinnostuneita naisen sukupuolielimestä ja kauhistuneita mm. naisen itsetyydytyksen vaaroista. Ratkaisu tähän ongelmaan on pieni nipsaisu, klitoridektomia - valitettavasti yleisesti käytössä tänäkin herran vuonna.

Kuningatar Kristiinan (1626-1689) miehisyys / androgyynisyys on puhuttanut patriarkaattia satoja vuosia, jopa niin että hänet kaivettiin ylös  haudastaan - 1960-luvulla! Kaikkien syntyvien vauvojen on sovittava tänäkin päivänä kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään. Nykynaiset pienennyttävät häpyhuuliaan plastiikkakirurgeilla ja pitävät visusti huolta siitä, ettei kukaan missään tapauksessa saa vihiä, että heillä on parhaillaan kuukautiset. 

Kirjojen ja lehtien orgasmipuheet Strömquist kääntää päälaelleen. Kun sanat nainen ja mies vaihtavat paikkaa, huomaa miten absurdeja ja naurettavia väitteet ovat. 1800-luvulla viktoriaanisella ajalla siirryttiin kaksinaismoralismiin: kunniallisilla naisilla ei ollut seksuaalisia haluja. Jos oli, nainen oli rietas ja huora. Suurin osa naisista määriteltiin frigideiksi, koska he eivät saaneet orgasmia yhdynnässä. Freudin mukaan tällainen nainen on psykologisen hoidon tarpeessa.

Strömquistilla on myös kiva selitys Prinsessa Ruususen satavuotiselle unelle.

Kuukautiset ovat edelleen tabu. Tämä näkyy terveyssidemainoksissa, joissa korostuu raikkaus ja varmuus, tamponimainoksissa käteen piilotettavan pieni koko. Äärimmäisen noloa on, jos terveysside pullottaa tai se pettää. Tästä tulee mieleeni muutaman vuoden takainen kohu, kun Twitter poisti Rupi Kaurin kuukautiskuvat. PMS on oma kiva lukunsa, josta miehet naljailevat tavan takaa. Mutta ymmärtäisivätpä he jäävänsä paitsi tuosta mielialasta, raivostuttavasta ja hankalasta kyllä, mutta jonka  moni nainen kokee luovuuden voimavarana.

Ryöpytettävää teemassa siis riittää ja Strömquistilla & kumppaneilla töitä. Kielletty hedelmä on oivaltava ja tarpeellinen, luutuneita käsityksiä riemukkaasti pöllyttävä ja virheitä oikaiseva. Kuvituksena on sarjakuvatyylin ohella myös tavattoman taiteellisia ja upeita nelivärikuvia paratiisista. Tuskastuttavan pieni fontti haittasi paikoin lukemistani. Erittäin hyvä tietokirja.

Liv Strömquist
Kunskapens frukt 2014

Kielletty hedelmä

Suomentanut Helena Kulmala

Sammakko 2016
ERINOMAINEN *****
Lukukappale kustantajalta - kiitän

_______________

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjojen keskellä, Yöpöydän kirjat
Bloggaukseni Strömquistin Prinssi Charlesin tunteesta täällä

Tulossa suomeksi keväällä 2019:

Einsteins nya fru : Samlade serier av Liv Strömquist 2018

Liv Strömquist - Prinssi Charlesin tunne

Naisina meidät on kasvatettu 

ottamaan vastuu kaikenmaailman idioottien tunteista!

Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunne on railakasta feminististä sarjakuvaa Ruotsista. Nimensä albumi on saanut kaikkien tuntemasta kuninkaallisesta kolmiodraamasta. Charlesin, Dianan ja Camillan soppa ei suinkaan ole ainoa Strömquistin ruotima onneton rakkaustarina, vaan myös Whitney Houston laulaa häntä huonosti kohdelleelle Bobbylleen And I will always love you - ja menehtyy huumeisiin. Strömquist tutkii mitä rakkaus on ja miten tähän on tultu; miten älykkäästä ja lahjakkaastakin naisesta on tullut miehelle näin alisteinen.

Skandinaavisen mytologian jumalattaret, mm. Freija ja Frigg, olivat nimittäin itsenäisiä ja omapäisiä, seksuaalisesti paljon vapaampia kuin myöhemmät siskonsa. Ikävä kehitys on toki monimutkainen kulttuurihistoriallinen juttu, mutta suurimmat syylliset ovat viktoriaaninen naiskuva ja se, että avioliittoja alettiin solmia rakkaudesta. Kyllä, näin on.

• 1800-luvulla liu’uttiin viktoriaaniseen ja kaksinaismoralistiseen naiskuvaan: nainen oli joko madonna tai huora. Kunnon kristillisen aviovaimon ja äidin ei ollut sopivaa nauttia seksistä, eikä ylipäätään käyttäytyä normeista poikkeavalla tavalla. 
• Naisen ainoa valuutta avioliittomarkkinoilla oli seksi. Ei siis pitänyt suostua seksiin ennen avioliittoa, koska siten naisen ainoan kauppatavaran arvo oli vaarassa devalvoitua. 
• Rakkausavioliitot loivat yhteiskunnan, jossa rakkauden arvoa pidetään suhteettoman suurena. Tärkeydestä rummuttavat viihdekirjat ja elokuvat.

Rakkauteen osana kuuluvan seksuaalisen omistusoikeuden kuvaus oli hulvatonta ja osuvaa. Tämän omistusoikeuden loukkaaminen synnyttää toisessa osapuolessa - niin miehessä kuin naisessa - äärimmäisen vahvoja vihan ja mustasukkaisuuden tunteita. Strömquist kuvaa näitä loukattuja tunteita todella mainiosti ja osuvin sanankääntein. Uskoton nainen päätyy tänäänkin usein - traagista kyllä - kumppaninsa pahoinpitelemäksi, pääsee jopa hengestään. Nykyään rakkaus sisältää lupauksen täydellisestä onnesta, ennen tämän lupauksen antoi uskonto. Strömquist vetää johtopäätöksen: rakkaus on kahdenvälinen miniuskonto.

Miehet antavat itsestään parisuhteessa paljon vähemmän, naiset taas panostavat suhteeseen ja ovat uhrautuvia huolenpidossaan. Miehet ovat egoisteja ja kykenemättömiä todelliseen läheisyyteen, mutta siitä huolimatta me naiset matelemme heidän edessään ja anelemme hyväksyntää. Strömquistin Hoivaa miestä MM oli aika mainio veto. Kisassa mitalin saivat mm. rouva Hemingway, joka hoivasi pahasti alkoholisoitunutta Ernestiä 10 vuotta, miestään 36 vuotta nuorempi Oona Chaplin sekä Alzheimeriin sairastunutta miestään Ronaldia hoivannut Nancy Reagan. Ronaldin sairauden kuvaus hipoi tosin hyvän maun rajoja.

Strömquist on kärjekäs ja liioitteleva, mutta monesti hillittömän riemastuttava. Kuvitus oli minusta paikoin todella taiteellista ja upeaa. Tekstiä oli aavistuksen liian paljon ja joskus se oli vaikeasti luettavaa. Strömquist on ihailtavan terävä ja oivaltava, sanottavaansa feministiseen suuntaan liioitteleva. Silmille lävähtivät monet rakkauden normaaleina ja hyväksyttävinä pitämämme omituiset ja koomiset piirteet.

Learnig to love yourself is the greatest love of all.

Ruodin lopuksi kirjan kansikuvaa: minusta se on tavattoman ruma ja mauton. Varmasti taustalla on jotain (amerikkalaisen) romanttisen rakkauden parodiaa, joka ei avaudu minulle. Kuvituksena Stömquist käyttää joutsenia kirjassaan monessakin kohtaa, sillä nehän symboloivat ikuista parisuhdetta. Jos huonosti käy, sanoma ehkä kuuluu ’nalkissa oot ikuisesti’. Kun Strömquist on loistava piirtäjä, kysyn eikö esimerkiksi tästä kirjan aukeaman kuvasta olisi saanut puhuttelevamman ja lukemaan houkuttelevamman kannen?

Liv Strömquist

Prins Charles känsla 2010
Prinssi Charlesin tunne

Suomentanut Helena Kulmala

Sammakko 2017
ERITTÄIN HYVÄ ****
S. Lahtinen Sammakolta muisti minua ystävällisesti Strömquistin sarjakuvilla - kiitän lämpimästi!

______________

Kirjavarkaan tunnustuksia, Mitä luimme kerran, Oksan hyllyltä

Länsimaisen kulttuurin totuuksia riemukkaasti kyseenalaistava Strömquist tutkii Prinssi Charlesin tunteessa parisuhdetta, romanttista rakkautta ja avioliittoa – sekä niihin kuuluvia valta-asetelmia ja hullunkurisia ehtoja, joita olemme tottuneet pitämään normaaleina ja jopa ”romanttisuuden” määritelmänä. 

Tulossa suomeksi keväällä 2019:

Einsteins nya fru : Samlade serier av Liv Strömquist 2018

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo - Vihan ja inhon internet

Sarjakuvaformaatti on mainio valinta tälle verkkovihasta kertovalle tietokirjalle. Vihan ja inhon internet on isokokoinen ja näyttävä teos, joka läväyttää lukijan silmille kaikessa karuudessaan sen, miltä vihapuhe voi näyttää. Taitavasti kuvitettuina törkeät rasistiset ja seksistiset solvaukset ja raiskausfantasiat eivät voi kätkeytyä pienen siistin vihapuhe-sanan alle. Yhdessä tämä tiimi, toimittaja Johanna Vehkoo ja sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen, ovat tehneet loistavaa työtä. Teokselle on ansaitusti myönnetty vuoden 2018 Nuori Voima -palkinto.

Koskettavinta, ja hyvin vaikeaa, oli yrittää asettua kirjassa esiintyvien todellisten naisten uhkaavaan ja ahdistavaan tilanteeseen. Sukupuolensa vuoksi juuri naiset, niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajataustaiset,  joutuvat vihapuheen / verkkovihan kohteiksi yleisemmin kuin miehet. Riittää että nainen ajaa 'väärää' asiaa tai ilmaisee julkisuudessa 'väärän' mielipiteen, vaikka kuinkakin pienesti. Yleisimmin vihapuhetta masinoivat keski-ikäiset valkoiset heteromiehet, jotka kokevat asemansa uhatuksi. Oman pahan olon ja syrjäytyneisyyden syy vieritetään naisille ja eri vähemmistöön kuuluville. Jotkut miehet lähettelevät vihaviestejä kännipäissään 'muistamatta' tekoaan jälkikäteen, tai kiusaavat pelkästä kiusaamisen ilosta. Suomessa vihapuheen määrä verkossa alkoi kasvaa rajusti vuoden 2015 turvapaikanhakijavyöryn myötä.

Vihapuheen ilmenemismuodot ja sen systeemit konkretisoituvat eri ammateissa toimivien naisten järkyttävän rankkoina kokemuksina. Näitä viharyöpytyksen kohteiksi joutuneita naisia esiintyy teoksessa omalla nimellään parisenkymmentä. Teos selvittää myös termistöä: mm. mitä tarkoittaa Musta PR, mitä Doxaus; mikä ero on vihapuheella ja viharikoksella. Puheenvuoronsa saavat alan tutkijat sekä virkavalta. Aika käsittämättömältä tuntui se, että poliisi usein vähättelee kohteen kokemaa pelkoa ja hätää ja esitutkinnat jäävät usein kesken - jos niitä ylipäätään aloitetaan. Kirja antaa myös ohjeita, mitä tehdä jos itse joutuu verkkovihahyökkäyksen kohteeksi.

Tuntuisi tässä kirjassa rohkeasti omalla nimellään esiintyvien ihmisten kannalta hyssyttelyltä, jos emme näyttäisi koko sitä karua totuutta, jonka kanssa he joutuvat elämään. Ongelman esittäminen kaikessa inhottavuudessaan on välttämätöntä ratkaisujen kehittämiseksi. On myös syytä ymmärtää, miten paljon näennäisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme esiintyy naisvihaa.

Hupi on tästä teoksesta kaukana, mutta Maria Petterssonin mieleen tuli mainio idea: hän julisti blogissaan Suuren vihaviestikilpailun, jossa ilmaisun ammattilaiset,  Antti Holma, Anna Kontula, Krista Kosonen, Rosa Meriläinen, Riku Rantala ja Heikki Valkama, laittoivat viestit vihaisuusjärjestykseen ja arvioivat vihakirjoittajan omaperäisyyttä, kielenkäyttöä ja vihan laatua - oliko se tylppää ja padottua vai vivahteikasta ja pirskahtelevaa. Käy katsomassa: Suuri Vihaviestikilpailu & Mitä kertyneellä rahalla tehtiin.

Vihan ja inhon internet on silmiä avaava, asiallinen ja runsaasti tutkittua tietoa sisältävä teos kaiken ikäisille lukijoille. Turha tietysti on toivoa, että se tavoittaisi myös vihaviestejä lähettelevät miehet. Mutta todennäköisyys, että he törmäävät asiaan, kasvaa sitä mukaa mitä enemmän verkkovihasta mediassa puhutaan. Vihan ja inhon internet herättää havainnoimaan verkossa esiintyvää vihapuhetta ja toivottavasti toimimaan sen hillitsemiseksi ja ehkäisemiseksi. Jos mitään ei tehdä, naisten sananvapaus on vaarassa kaventua kun vihapuheen pelossa ei uskalleta ilmaista omaa mielipidettä. Eikä tämä suinkaan ole muutaman naisen kokema ongelma, vaan kyse on koko yhteiskunnan turvallisuudesta ja vakaudesta. Suomessakin on jo esimerkkejä siitä, miten vihapuhe voi eskaloitua agressiiviseksi ja vaaralliseksi toiminnaksi.

Kuva: Kosmos

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo

Vihan ja inhon internet

Kansi Emmi Nieminen

Kosmos 2017

****

Kirjastosta

_______________

Kirjasta on blogattu runsaasti, tässä kolme: Kirjanurkkaus, Luettua elämää, Yöpöydän kirjat

Johanna Vehkoo on toimittaja, joka toimii Feministisessä ajatushautomo Hatussa ja on yksi tutkivaa journalismia julkaisevan Long Playn perustajista.

Emmi Nieminen on sarjakuvaan keskittynyt kuvataiteilija ja kuvittaja, joka on ollut kahdesti ehdolla Sarjakuva-Finlandia-palkinnon saajaksi.