Levoton Amanda oli piikki äitinsä lihassa, vinoon jo kohdussa kasvanut, aina aiheuttamassa hankaluutta ja häätöjä asunnoista. Rääväsuinen tyttö käyttäytyi normeista poikkeavasti, näki olemattomia, riisui itsensä alasti ja lenteli kaupungilla. Jo 13-vuotiaana Amanda lähti lentelemään laajemmaltikin: Pietariin, Moskovaan ja ties minne. Salavuoteus oli tuohon maailmanaikaan rangaistava rikos ja irtolaiset uhka yhteiskunnan moraalille. Hämeenlinnan naisvankila oli tullut tutuksi Amandallekin.
Kun unelmat Pariisissa kariutuvat Célinen parvekkeen lasioven sirpaleisiin Amanda passitetaan takaisin Suomeen ja Seilin saaren mielisairaalaan, josta kukaan ei ole ikinä päässyt pois. Amanda uskoo aluksi hänelle kerrottuja valheita: on kyse vain lyhyestä ajasta, vain kesästä, sitten katsotaan. Vapaakävelijäksi etuoikeuksin edennyt Amanda elättelee toiveita. Mutta kun Sofiakin, tuo suloinen, lämmin ja pehmoinen hoitaja väittää muuta, Amanda alkaa luovuttaa ja lamaantuu.
Vapaakävelijä! Amanda pinkaisi juoksuun. Hiekka hyppi ja rapisi hänen perässään. Työpuvun helmat hulmusivat ja telmivät nilkoissa ja yrittivät kietoutua niiden ympärille, jotteivät olisi vallan lentäneet tiehensä. Ämpäri poukkoili hänen kädessään, hyppeli kuin koiranpentu.
Mutta kukaan muu kuin Amanda ei nähnyt, että Sofia oli ruokittu niittyjen ja piennarten kukkasilla, kevätesikoilla ja kellukalla ja ketoneilikalla ja orkidean kaltaisella peltomaitikalla. Kukaan muu ei haistanut kaikkea sitä kukkaa hänen hengityksestään. Muut eivät tajunneet, että jos olisi raottanut kaulusta tai nostanut hihaa, ja puraissut Sofian pyöreää hartiaa, nirhamasta olisi purskahtanut makeaa suun täydeltä.
Turun valot kajastavat taivaanrannassa. Kaupunki on niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Seili on eristynyt yhteisö saarella. Vain postivene pitää yhteyttä mantereeseen, talvikuukausina ei ole sitäkään. Kerran Amanda yrittää luistimilla karkuun jään yli, mutta kalastaja Isaksson nappaa hänet kiinni. Lopulta Amanda menettää Isakssoninkin, tuon saaren ainoan oikean ihmisen. Amanda jää, vuodet kuluvat, vanha kaarti kuolee tai höpertyy. Hatarassa ja kylmässä vajassa Amanda lukee kirjojaan, ystävänään vain valpas kärppä.
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos hän antaisi sille periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Sietämättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljelle jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
1890: diagnoosi Insania epileptica menstrualis. Se riitti sulkemaan Amandan loppuiäkseen Seilin saaren mielisairaalaan silloisen psykiatrisen 'hoidon' armoille, vain 26-vuotiaana. 28 vuotta aika retkotti raskaana hänen päällään kunnes se kului loppuun. Mutta sentään hänen Pariisista ostamansa 16 silkkipukua tapetoivat silkkisellä ja värikkäällä säihkeellään hänen sellinsä seinät! Kermaakin kahvissa joskus oli. Ja muistot.
Omenanpunainen puku. Ruosteenruskea takki jossa oli kukkakirjailua ja puunapit. Niin tummankeltainen silkkihame että se oli melkein musta. Tiilenpunainen villahame. Oranssiruudullinen silkkitaftihame. Mustavalkoraidallinen alushame. Mustavalkoraidalliset silkkisukat.
Vapaakävelijä! Amanda pinkaisi juoksuun. Hiekka hyppi ja rapisi hänen perässään. Työpuvun helmat hulmusivat ja telmivät nilkoissa ja yrittivät kietoutua niiden ympärille, jotteivät olisi vallan lentäneet tiehensä. Ämpäri poukkoili hänen kädessään, hyppeli kuin koiranpentu.
Mutta kukaan muu kuin Amanda ei nähnyt, että Sofia oli ruokittu niittyjen ja piennarten kukkasilla, kevätesikoilla ja kellukalla ja ketoneilikalla ja orkidean kaltaisella peltomaitikalla. Kukaan muu ei haistanut kaikkea sitä kukkaa hänen hengityksestään. Muut eivät tajunneet, että jos olisi raottanut kaulusta tai nostanut hihaa, ja puraissut Sofian pyöreää hartiaa, nirhamasta olisi purskahtanut makeaa suun täydeltä.
Turun valot kajastavat taivaanrannassa. Kaupunki on niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Seili on eristynyt yhteisö saarella. Vain postivene pitää yhteyttä mantereeseen, talvikuukausina ei ole sitäkään. Kerran Amanda yrittää luistimilla karkuun jään yli, mutta kalastaja Isaksson nappaa hänet kiinni. Lopulta Amanda menettää Isakssoninkin, tuon saaren ainoan oikean ihmisen. Amanda jää, vuodet kuluvat, vanha kaarti kuolee tai höpertyy. Hatarassa ja kylmässä vajassa Amanda lukee kirjojaan, ystävänään vain valpas kärppä.
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos hän antaisi sille periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Sietämättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljelle jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
 |
| Toulouse Lautrec |
1890: diagnoosi Insania epileptica menstrualis. Se riitti sulkemaan Amandan loppuiäkseen Seilin saaren mielisairaalaan silloisen psykiatrisen 'hoidon' armoille, vain 26-vuotiaana. 28 vuotta aika retkotti raskaana hänen päällään kunnes se kului loppuun. Mutta sentään hänen Pariisista ostamansa 16 silkkipukua tapetoivat silkkisellä ja värikkäällä säihkeellään hänen sellinsä seinät! Kermaakin kahvissa joskus oli. Ja muistot.
Omenanpunainen puku. Ruosteenruskea takki jossa oli kukkakirjailua ja puunapit. Niin tummankeltainen silkkihame että se oli melkein musta. Tiilenpunainen villahame. Oranssiruudullinen silkkitaftihame. Mustavalkoraidallinen alushame. Mustavalkoraidalliset silkkisukat.
Yön kantaja perustuu todellisen Amanda Fredrika Aaltosen (1865-1918) elämään aikana, jolloin psykiatrinen hoitolaitos oli pelkkä säilö. Varsin monella potilaalla ei ollut kunnon diagnoosia. Tuon ajan Seilin mielisairaanhoidosta on väitellyt Jutta Ahlbeck-Rehn.
Minä rakastuin Amandan tapaan ajatella, Katja Kallion ihastuttavaan kieleen. Amanda ei ollut kuin muut Seilin hullut, hän näki, kuuli, havaitsi ja tunsi toisin. Hän näki sinisiiven siiven pienimmänkin vavahduksen, kuuli ketunpojan heiveröisen haukahduksen ja heinänkorsien keijuisen kahinan. Vaikutelmat elivät vahvoina hänen päässään. Luonnonystävänä Kallion lukuisat luonnosta ottamat vertaukset hurmasivat kauneudellaan ja herkkyydellään.
Amandan kohtalo on rankka siivu maamme historiaa, tarina jota ehkä emme haluaisi muistella. Hänen tarinansa on yksi monista, traaginen ja epäoikeudenmukainen. Kallio kertoi Amandasta myötätunnolla, ymmärtävällä hellyydellä ja tavattoman kauniisti. Tämän kaiken Amanda ansaitsi! Tosin Kallion viehättävä kerronta oli salakavalaa: vietin muutamankin yön Seilissä Amandan viereisessä sellissä nähden omia painajaisiani. Päällimmäisenä kauhistus siitä, että minulta oli riistetty vapaus eikä ollut mitään mahdollisuutta päästä pois.
Yön kantajaan on ihastunut myös Tuija
Katja Kallio
Yön kantaja
Otava 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle
Minä rakastuin Amandan tapaan ajatella, Katja Kallion ihastuttavaan kieleen. Amanda ei ollut kuin muut Seilin hullut, hän näki, kuuli, havaitsi ja tunsi toisin. Hän näki sinisiiven siiven pienimmänkin vavahduksen, kuuli ketunpojan heiveröisen haukahduksen ja heinänkorsien keijuisen kahinan. Vaikutelmat elivät vahvoina hänen päässään. Luonnonystävänä Kallion lukuisat luonnosta ottamat vertaukset hurmasivat kauneudellaan ja herkkyydellään.
Amandan kohtalo on rankka siivu maamme historiaa, tarina jota ehkä emme haluaisi muistella. Hänen tarinansa on yksi monista, traaginen ja epäoikeudenmukainen. Kallio kertoi Amandasta myötätunnolla, ymmärtävällä hellyydellä ja tavattoman kauniisti. Tämän kaiken Amanda ansaitsi! Tosin Kallion viehättävä kerronta oli salakavalaa: vietin muutamankin yön Seilissä Amandan viereisessä sellissä nähden omia painajaisiani. Päällimmäisenä kauhistus siitä, että minulta oli riistetty vapaus eikä ollut mitään mahdollisuutta päästä pois.
Yön kantajaan on ihastunut myös Tuija
Katja Kallio
Yön kantaja
Otava 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle
Hieno kirjan avaus, kiitos Riitta :)
VastaaPoistaKirja on kirjaston varauslistalla ja odotan sitä nyt vielä kiihkeämmin, sillä se kuulostaa tosi hyvältä. Olen käynyt Seilissä ja voisin jäädä sinne yöksikin. Kaunis saari ja nykyisin yliopiston ahkerassa käytössä. Siitäkin tulisi mielenkiintoinen kirja, trilleri tai rakkauskertomus, jossa vanha aika ja nykyisyys kohtaisivat.
Katja Kallion tapa kirjoittaa on aivan loistava, olin myyty. Karmivaa ajatella Amandan ja muiden kaltaistensa kohtaloita. Pois, pois silmistä, säilöön vaan... Pakko on tunnustaa etten tätä ennen ollut Seilistä kuullutkaan, kaukanahan se Kaakkois-Suomesta onkin.
PoistaMeitä lähellä ja olen siellä käynyt. Kaunis saari, jolla ikävä historia.
PoistaKallion romaani iski minuun odottamattoman väkevästi. Lukemisesta on pari viikkoa, ja päivittäin Amanda käy mielessäni. Tai romaanin teemat, kerrontaoima.
VastaaPoistaKallion vahvasta tekstistä Amanda piirtyi elävänä minunkin mieleeni. Näin hänen hahmonsa Seilin päivittäisissä askareissa ja tähyämässä merelle, tavoittamattomaan Turkuun päin. Traaginen kohtalo.
PoistaKuvassa olen selvästikin minä lauantai-iltana.
VastaaPoistaRentoillen pää pilvissä :)
PoistaEn ole Kalliolta lukenut kuin Tyypit ja se on mitä ilmeisimmin jättänyt sellaisen kevyen chicklitiin taipuvan kirjailijan kuvan. Tämä kuulostaa joltain ihan muulta ja herätti nyt kyllä kiinnostukseni ihan tosissaan...
VastaaPoistaEi ollut chick litiä nähnytkään. Rankka tarina ja aihe, Kallio kirjoitti lämmöllä!
PoistaVaikutuit selvästi tästä kirjasta. Hieno romaani se onkin: Kallio on taitava kirjoittaja ja romaanin aihepiiri puhutteleva. En itse saanut tältä ihan sitä mitä odotin, mutta pidin kyllä lukemastani.
VastaaPoistaTämä kolahti minuun myöskin jälkijunassa. Oikeastaan vasta bloggausta kirjoittaessani tajusin että ison jäljen jätti.
PoistaOi, kuulostaa rankalta ja hienolta kirjalta! En tiennytkään tarinan pohjautuvan todelliseen henkilöön. Sellainen lisää aina mielenkiintoa.
VastaaPoistaOlen lukenut Kalliolta vain pari uran alkupään kirjaa. Muistan pitäneeni niistä, mutta jostain syystä en ole uudempiin teoksiin tarttua. Tämän kohdalla voisin hyvinkin yrittää tutustua kirjailijaan uudestaan.
Laita lukulistallesi Maija, pidin kovasti. Tietysti elin- ja aihepiiri on pieni - se pahamaineinen Seilin saari - mutta kiinnostavuutta riitti loppuun asti.
PoistaMinulla on tämä juuri kesken ja vähän varoen lueskelin kirjoitustasi. Tämä on ensimmäinen Kallion kirja, johon olen tarttunut. Minullakin on ollut sellainen kuva, että hän kirjoittaa enemmän kevyttä kirjallisuutta. Onneksi on kirjablogit, jotka oikaisevat vääriä luuloja :) Seilin saari on kiinnostanut siitä lähtien kun luin Victoria Hislopin romaanin Saari ja kuulin siinä yhteydessä, että Suomessakin on ollut spitaalisten saari. En tiennyt, että se on toiminut myös mielisairaalana. Kiinnostava ja karmiva historia saarella!
VastaaPoistaItseasiassa pitää googlailla Seilistä ja spitaalisista enemmänkin. En tiennyt spitaalisia Suomessa olleenkaan - aina oppii uutta, hienoa!
PoistaTeos kiinnitti huomioni Kirja vieköön-tapahtumassa ja kirjoituksesi sai minut kiinnostumaan siitä entistä enemmän. Aion kyllä hankkia sen käsiini heti sopivan tilaisuuden tullen ja lukea. :) En ole lukenut Kallion tuotantoa aiemmin, joten tämä olisi oivallinen tilaisuus korjata tilanne.
VastaaPoistaMinunkin kiinnostukseni heräsi Kirja vieköön! -illassa. Kalliohan kertoi sitilisoivansa liki loputtomasti tekstiään - lause lauseelta, 4-5 stilisointikierrosta sen jälkeen kun kaikki on ikäänkuin valmista. Ja se todella näkyi hiotussa kielessä!
PoistaKiitos kiinnostavasta postauksesta. Kuulostaa aika rankalta kirjalta. En ehkä juuri nyt jaksa lukea tätä, mutta laitan "korvan taakse".
VastaaPoistaKaikkea ei ehdi eikä jaksa. Tosin itse en kokenut tätä rankaksi, koskettavaksi kyllä.
PoistaKatja Kallio on ollut aiemmin niitä kirjailijoita, joiden tuotanto ei ole kolahtanut (en ole ihan kaikkia lukenut). Vaikuttaa siltä, että tyyli on lähtenyt siihen suuntaan, että jää jatkossa väliin ja aihekin tässä on sellainen, ettei kiinnosta.
VastaaPoistaSeilin saari on minulle tuttu Haurun kirjasta Thjien sielujen saari, joka antoi sysäyksen lukea saaresta faktaakin. Tämä kirja voisi mahdollisesti kiinnostaa, mutta jokin tökkii vastaan.
VastaaPoistaOnpa todella mielenkiintoinen kirja ja huomaa, että se teki sinuun vaikutuksen. Hienosti kirjoitettu!
VastaaPoistaPoimin tämän kirjakatalogeista lukulistalleni ja tämän sinun sekä muiden lukemieni arvioiden perusteella se siellä myös pysyy ja varmasti tulen syksyyn mennessä lukemaan. Kaunista kieltä ja kiinnostava elämäntarina, vaikka julmakin.
VastaaPoistaKiitos teille Veera, Elegia, Amma ja Jane kommenteista. Aihe oli rankka ja Seili karu, mutta Kallion kieli ja kaunis tapa kirjoittaa kantoivat kaiken upeasti. Amandan elämässä oli Seilissäkin inhimillistä onnea, mutta myös suurta epätoivoa.
PoistaKuulin kirjasta Kirja vieköön -tilaisuudessa, mutta tämä kirjoituksesi avasi sitä vielä kiehtovammin. Sieltä jäi enemmän mieleen tuo kuumailmapalloilu, tästä Amandan erityilaatuisuus seililäisten joukossa. Hienoa kuulla, että teksti on noin vaikuttavaa. Nyt on lukulistalla niin monta muuta, mutta kesällä taidan tarttua Amandan tarinaan.
VastaaPoistaSamassa tilaisuudessa itsekin tästä kiinnostuin. Kuumailmapalloilua oli vain vähän ja alussa. Duplessis oli Amandan keino päästä pois, mutta sitten nekin unelmat romuttuivat. Kovasti on luettavaa aina, mutta kyllä hyvät kirjat aikanaan sen ajan löytävät!
PoistaOlen törmännyt useampiin positiivisiin arvioihin tästä teoksesta. Nyt lukupinoni jo huojuu kirjoista mutta tulen todennäköisesti lukemaan tämän myöhemmin. Todella kiinnostava aihe.
VastaaPoistaAihe on todella kiinnostava ja Kallio loi hienon kokonaisuuden. Ei kaikkea ehdi heti, odottavathan ne onneksi :)
Poista