Sinikka Vuola - #runo100

Replikan ja runohaasteen innoittamana lainasin kirjastosta pari Vuolan runokokoelmaa - Maailman vaikein kieli ja Orkesteri jota emme kuule. Heti kärkeen todettakoon, että olen varsin tottumaton nykyrunouden lukija, mutta lukijalla on aina lupa ja vapaus tulkita kuten itse kokee, eikö vaan. Niinpä esitän rohkeasti muutamia mieleeni nousseita ajatuksia. Bloggauksia en näistä löytänyt, molemmista ainoastaan Kiiltomadon arviot.

Maailman vaikein kieli **** / Tammi 2013 / Vuolan kolmas runoteos, Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkintoehdokas 2014 / Kiiltomato, Yle

Proosa kävelee, mutta runous tanssii.

Maailman vaikein kieli on tietenkin ihmissuhteet. Yhdessä runossa sanotaan, että matka luoksesi on maailman vaikein kieli. Tämä on suuri kuuma lause, joka ulottuu koko kokoelmaan. Runouden klassiset teemat ovat rakkaus ja kuolema, ja ne ovat tässä kirjassa mielessäni esillä melkein hopeatarjottimella. - Vuola

Vuolan runous todellakin tanssii
Se tanssii hyvässä suggestiivisessa rytmissä ja ilakoiden. Tämän ilottelevan kokoelman liki jokaisesta runosta löysin jonkun oivaltavan ja riemastuttavan lauseen. On lyhyitä runoja ja pitkiä runoja; typografisia kokeiluja, erikokoista fonttia, boldia; kartan muotoista kuvarunoa. Elämän juuret ovat luuytimessä ja maailman keskipiste Lontoossa. Tuo kaupunki luo erilaisia ihmisiä kuin vaikka Buenos Aires... Aamuaikaan Lontoo on kaunotar joka nukkuu sataan rasiaan kätkettynä, iltaisin mies joka kirjoittaa komedioita ja tragedioita salanimellä Shakespeare...

Muissakin kaupungeissa piipahdetaan: Venetsiassa ja Bangokissa; taikauskon Bretagnessa. Maailman suurin kaupunki Nekropolis siintelee taustalla. Se on kaupunki jonne kaikki meitä ennen eläneet äärettömät sukupolvet ovat joutuneet ja jonne itsekin olemme matkalla. Mikä huikea ajatus. Adagio etenee arkunkantajan askelin: hitaasti, suurta taakkaa kannatellen. (...) Rakas ystävä, haluaisin kirjoittaa sinulle, mutta sinä olet jo kuollut : tämä on maailman suurin kaupunki sillä kaikki päätyvät tänne, ihan kaikki :

Vuola leikittelee kielellä ja sijamuodoilla 

• Tiedän nyt, että tällä kielellä tunneverbiin liittyy aina partitiivi, ihmistä aina osaksi rakastetaan ja osaksi vihataan. 
• Taivutan liian vahvaa verbiä, monikko käy turhaksi Olen aivan yksin vaikka koko kaupungin ihmiset kävelevät selkäni takana...
• Yksin kuin Maria Callas viimeisinä vuosinaan,  vailla ääntä, vailla Onassista, kirotun yksinäisenä kuin viimeinen jättiläispanda Berliinin eläintarhassa...
• Preesensin ja futuurin välillä ei ole eroa: mihin sitoudut nyt, sitoudut myös tulevaisuudessa...
• Voidaan sanoa 'sakset ovat pöydällä' mutta entäs 'pöydällä on sakset', kysyn vaan? (...) Pöydällä on sakset. Niin vissiin. Onko minulla sinut?

Kirjan yhdeksän osaa sisältävät monia koskettavia ajatuksia ja runoja. Norma Jean tuskailee pilkunviilaajamiestään, Maria Callas äänensä menoa, maanviljelijät hallan viemää satoaan, nainen sydäntä riipaisevasti syntymätöntä lastaan; Bangokin huorat kulkevat Pradan kengillä kohti kuolemaa, Elizabeth Taylor postittaa kahdeksatta hääkutsuaan eikä paisunut Henrik VIII mahtunut arkkuunsa. Vuola antaa unettomalle 18 uutta tapaa laskea lampaita - todennäköisyys kerrallaan.

Kirja on hullutteleva ja aiheiltaan runsas, mutta minua ei haitannut ollenkaan. Viihdyin Vuolan mielikuvituksen säkenöinnissä ja hänen runoutensa rytmissä. Runo Elämä. Käyttöohje antaa montakin ilkamoivaa elämänohjetta, ja lopuksi: Älä koskaan katso taaksesi. Älä ole sen kanssa jota et rakasta. Minä annan lukijalle ohjeeksi: Älä jätä Maailman vaikeinta kieltä lukematta! 

Se alkaa rytmistä, painavan ja painottoman vaihtelusta, avautumisesta ja sulkeutumisesta, systolesta ja diastolesta, levosta ja työstä, arjesta ja juhlasta, sodasta ja rauhasta, äänestä ja hiljaisuudesta, liukumisesta suden hetkeen ja hetkestä pois, ojennuksesta ja koukistuksesta, renessansseista ja pimennoista, mimesiksestä ja diegesiksestä, ylevästä ja groteskista, alfasta ja omegasta, lopusta ja alusta, tästä : talvi kevät kesä ja se neljäs, vuoksista ja luoteesta, noususta ja asettumisesta, sisääntyöntymisestä ja ulosvetäytymisestä, täyttymisestä ja tyhjentymisestä; se saa alkunsa hellyydestä läikkymässä hellyyttä vasten, supistuksista, hapen ja hiilidioksidin vuorottelusta, ja lima kuin hellyys ympäröi, kun se syntyy,

                                                               verissä päin ulos maailmaan sisään,

Orkesteri jota emme kuule ** / Tammi 2007 / Vuolan esikoisrunoteos / Kalevi Jäntin palkinto 2007 / Kiiltomato

Satakieli ei opi laulamaan, se laulaa vaan.

Musiikki ja sen rytmi ovat Vuolalle tärkeitä. Kenties hän soittaa itse, on myös muusikko tai laulaja? Kokoelmassa on kuusi osaa: Orkesteri, jota emme kuule, Omaan tahtiin, Orkesterin nahkoja, Pimeää vain silmille, Nahanvaihtaja ja Nuottiviivoitettu häkki. Musiikki on itselleni vieraampi alue enkä soita mitään instrumenttia. Tämä kokoelma on korkealentoisempi eikä se oikein avautunut minulle. Parhaiten avautuivat vuodenajoista ja rakkaudesta kertovat runot. Kirjassa tekstit on asemoitu taidokkaasti, katsotaan pystyykö bloggeri siihen:

Jos myöhästyy kohotahdista, ei enää voi kutsua

                      sitä takaisin; mitään ei voi.

                                           Odotamme kertausta: tätäkö se olikin?

Aikamme vilahti instrumentin läpi,

                       kävi kumartamassa, siinä se. Käsistä raukeaa viimeinen sävel,

                                            kaukaisen himon muisto.

Vuodenajoista kertovat runot ovat aika pitkiä. On  Talvi, Kevät, Kesä, Syksy ja Joulunalusruuhka. Tähän maaliskuuhun sopii ehkä alku Keväästä:

             Täällähän sinä olet, taas kevät

parittomilla viikoilla pummaat tulta, valoa

              parillisilla tarraat kehen tahansa, kaupparatsuihin,

suudelmiin, mitä nuo imelät pyrkyrit ovatkin

              Onko kellään tulta? kysyt

baarissa, riehut vihreääsi, auttamatonta:

               vanha suola janottaa, monet kerrat

ryhdyt talveen, koleaan vuodekumppaniin

               Ryppyinen ukko, ei siitä taaskaan irtoa

kuin hymykuoppien nipistysjäljet

               Et oikein tiedä pitäisikö tässä pukea

vai riisua, antaudut sille

               pitkin puistatuksin, hiukset takkuisina

niin sanotun rakkauden jäljiltä

               yrität jotain, säveltapailua, uusia surkeita treffejä

Ja aina vain se vanha äijä läähättämässä niskaan...

               etc.

Runokokoelma Musta ja punainen / Tammi, 2009

Ilmestyy toukokuun alussa:

Olet täyttänyt ruumiini tulella - Eroottisen runouden antologia / Wsoy 2017 / toimittanut Sinikka Vuola

Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Antologiaan on monipuolisesti valittu elävien runoilijoiden tekstejä vuosilta 2000-2016. Teos toimii runon lukijan hemmotteluteoksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.

Runojen lisäksi kirja sisältää runoilijoiden kirjoituksia runojensa synnystä ja eroottisten elementtien käytöstä.

Hehkuvan verisen pionin sielu / sykkii ihmisyyteni verivirtaa / hehku latautuu sydämeni sisälle / laavan lailla / rakkauden mahlaa kaikissa astioissani.