Tero Seppänen - Suruttomat urut

Bach nousee korkeuksiin. Suru soittaa mustin koskettimin.

Tero Seppäsen romaani Suruttomat urut liikkuu monessa eri aikatasossa. Keskiössä on kaksi lapsuuden kaverusta, jotka olivat pikkupoikia 60-luvulla Pitkänsillan pohjoispuolella. Tarinan kertojana toimii Mikko, jonka isä on vanginvartijana Sörkan vankilassa. Perhe on muuttanut vastikään kaupungin laitamilta keskustaan, jotta isän työmatka lyhentyisi. Vielä kauempaa naapuritaloon on muuttanut Joonaksen perhe. He ovat kotoisin Etelä-Karjalasta ja puhuvat eri tavalla kuin muut. Nämä kaksi muualta tullutta lyöttäytyvät yhteen kouluvuosiksi ja ovat erottamattomat, kunnes Mikon perhe muuttaa taas ja tiet eroavat.

Mikko huomaa pienistä asioista, että Joonaksen koti on erilainen. He ovat uskonnollisia, monet asiat ovat syntiä eikä televisiotakaan perheessä ole. Joka sunnuntai käydään seuroissa ja joskus Joonas on poissa koulusta ja kun sitten tulee, hänellä on naama ruvella. Joitakin kertoja Mikko itsekin saa todistaa Joonaksen vanhempien isoa riitaa; isä tuntuu ahdasmieliseltä, on hyvin mustasukkainen vaimostaan Elsestä ja tulistuu helposti.

Mutta porukassa kotiongelmat voi unohtaa ja kaikki kouluvuodet Mikko ja Joonas seikkailevat yhdessä. Pojat ovat poikia, rajuja ja uhkarohkeita leikeissään. Polttolaseilla kärytetään ties mitä, koulun pihalla tapellaan ja rattikelkoilla lasketaan vaarallisissa paikoissa. Laitakaupungin ilmiöt tulevat tutuiksi, niin juopot kuin roskia dyykkaavat edlatkin. Tässä osassa Seppänen eläytyy hienosti pienen pojan yksinkertaiseen ja viattoman ihmettelevään puhetapaan. Ajankuva lapsen silmin on  hienoa.

Kuluu vuosia ja Mikosta on tullut oikeustieteen ylioppilas, joka käy seuraamassa raastuvanoikeuden istuntoja. Eräänä päivänä syytettyjen penkillä istuu Joonas syytettynä isänsä murhasta eikä edes kiistä tekoaan, päinvastoin. Lapsuudenkaverit tapaavat taas muutaman vuoden jälkeen - vankilassa. Mikolla on Sörkassa vanginvartijan kesäpesti ja Joonaksen vankeustuomio on kulumassa umpeen. Vankilassa hän on suorittanut ylioppilastutkinnon ja päässyt teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan. Elämä tuntuu selkiytyvän.

Kun olen yövuorossa, kiertelen vankilan käytävillä ja kerroksissa. Pitkä rivi ovia ja erään takana nukkuu Joonas. Oven toisella puolella valvon minä.  // On suden hetki. Kuuntelen kuinka vanha ristikkovankila huokuu untaan. Oma hengitykseni tasaantuu samaan tahtiin. Vankila, Joonas ja minä hengitämme samaa ilmaa edestakaisin, paskanhajuista ja pahenee koko ajan aamuun asti.

Taas hypätään ajassa muutama vuosi eteenpäin. Teoksen toisessa osassa Mikko avautuu pieleen menneestä elämästään. Hienostoperheen vekkihametytön kanssa solmittu avioliitto on muisto vain ja oma pieni asianajotoimisto konkurssikypsä. Peliriippuvainen Mikko on epätoivoissaan kavaltanut kuolinpesien varoja ja syytehän siitä tulee. Vielä kerran kaverukset tapaavat - tällä kertaa kirkossa. Joonas on selviytynyt ja naimisissa. Ystävän rohkaisemana Mikonkin hengitys kulkee aavistuksen kevyemmin, voisiko luottaa siihen, että hänkin selviää sotkuistaan?

Urut liittyvät tarinaan sikäli, että Mikko tykkäsi käydä kirkossa kuuntelemassa kun kanttori harjoitteli. Erityisesti Bach oli hänelle mieleen. Jonkinlainen päähänpinttymäkin Mikolla uruista oli, sillä viimeiset pennosensa hän käytti huutokaupassa, jossa yhden lakkautetun seurakunnan urut myytiin osina.

Se on kuin jättimäinen panhuilu. Pillit lyhenevät reunasta keskelle ja sitten taas kasvavat. Niistä saa loistavan koristeen takan yläpuolelle. Enää puuttuu takka, mutta urut ovat suruja vailla.

Tero Seppäsen ammatista johtuen oikeudenkäynti- ja vankilakuvaukset ovat tietysti varsin asiantuntevia ja kiinnostavaa luettavaa. Kirjan alkuosa tuntuu kirjailijan omien lapsuusaikojen muistelulta. Ajankuva on tarkkaa ja yksityiskohtaista - ansiokas taltiointi siis - mutta minusta turhan pitkä. Minä pidin eniten teoksen lyhyestä toisesta osasta, jossa kirjailijan tyyli vaihtui tyystin toiseen. Alkupuolen keskenkasvuisen pojan lapsellinen ääni soi nyt ironiaa, ivaa ja katkeruutta.

Tero Seppänen - Suruttomat urut
Kansi Amelia Nyman
Stresa 2019
Kustantajalta
_______________

Muualla: Kirjavinkit, Pieni suuri piiri
Kirjailijan kuva: Etelä-Suomen Sanomat

Tero Seppänen (s. 1958) on poliisi ja juristi, joka tuntee aihealueensa. Valokuvausharrastus on tehnyt hänestä visualistin, joka piirtää sanoilla maailman näkyväksi. Seppäsen teksti on lakonista ja lähestyy vähäeleisyydessään ajoittain jopa runoutta. Aiheensa hän löytää ajan ilmiöistä, joiden vakavuudessa pilkahtelee huumori. Syöksyvirtauksia-novellikokoelman jälkeen ilmestyi kahta vuotta myöhemmin, syksyllä 2019, esikoisromaani Suruttomat urut.