Kirsi Ranin - Lukupiiri

Kirjabloggarikollega Kirsi Ranin on juuri julkaissut valaisevan teoksen Lukupiiri. Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika. Tiesin, että Kirsi perusti lukupiirin omaksi syntymäpäivälahjakseen kymmenkunta vuotta sitten ja pian mukaan tuli myös kirjablogi Kirsin Book Club ja podcast. Sitä en tiennyt, että Kirsi on jäsenenä parissa muussakin lukupiirissä - kokemusta siis on!

Tuntuu, että lukupiirit elävät juuri tässä ajassa kukoistuskautta. Kirjamessuilla on lukupiirejä ja ahkerana Helmetin käyttäjänä tiedän, että kirjastoilla on kaikille avoimia lukupiirejä. Näin varmasti kautta koko maan. Itse en ole kuitenkaan lukupiireihin osallistunut, mutta varsin vakuuttavasti Kirsi suitsuttaa lukupiirin hyviä puolia. Lukupiirissä tulee luettua ja luettua monipuolisemmin kuin mitä itsekseen lukisi. Parasta on keskustelu luetusta ja mielipiteiden vaihto sekä yhteisöllisyys. Kirsin lukupiiri on runsaassa kymmenessä vuodessa hitsautunut tiiviiksi ystäväjoukoksi, jossa luotetaan toinen toiseensa ja koetaan lukupiirin kokoontumiset hauskoiksi ja virkistäviksi.

Lukupiiri on kuin mikä tahansa ryhmä tai tiimi eli se ei pysy elinvoimaisena ihan itsekseen, vaan se vaatii huolenpitoa kukoistaakseen. Jonkun tai joidenkin on vastattava toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja toteuttamisesta.

Kirsin lukupiirikirja on mahtava käsikirja oman lukupiirin perustamista suunnittelevalle. Kirjasta selviää, miten lukupiiri perustetaan, miten se toimii, miten kirjat valitaan, missä kokoonnutaan, kuka tiedottaa ja mitkä ovat mahdollisia sudenkuoppia. Kunkin otsikon alla on laaja ja innostava selostus ja useita toimintavaihtoehtoja.  Lukupiirin elinvoimaisena pitämiseen Kirsi antaa myös vinkkejä. Lukupiirin vieraiksi voidaan pyytää ao. kirjailija tai kirjan teemaan liittyviä asiantuntijoita. Lukupiiri voi myös juhlistaa omaa vuosipäiväänsä tai kirja-alan merkkipäiviä kuten Aleksis Kiven, Minna Canthin tai Eino Leinon päivää. Lukupiirillä voi olla myös omia rituaaleja, jotka lujittavat sitä. Kirsin Book Clubilla on erään jäsenen kaikille kutomat vaaleanpunaiset villasukat. Kun kaikki asettuvat kodikkaasti sukat jalassa pöydän ääreen, ollaan olennaisen äärellä!

Kirjassa on myös parisensataa kirjavinkkiä lukupiirikirjoiksi, jotka on testattu ja hyviksi havaittu. Kirjat on ryhmitelty kahdenkymmenen eri otsikon alle, joten valinnanvaraa on: kotimaisia ja maailmankirjallisuuden klassikoita, tietokirjoja, kirjoja eri kulttuureista, matkakirjoja, elämäkertoja, historiallisia romaaneja, bestsellereitä, palkittuja ja paljon muita. Kirjan lopussa on myös kaavake lukupiiri-illan ’pöytäkirjaksi’ sekä runsaasti tyhjiä sivuja omille muistiinpanoille.

Kirsin Lukupiiri on kovakantinen ja ulkoasultaan tyylikäs kuin Kirsi itse, taitto on ilmavaa ja typografia onnistunutta. Innostunutta ja sujuvaa tekstiä oli inspiroivaa lukea. Onnea Kirsi!

Toivon, että tämä kirja innostaa sinua lukemaan ja lukupiiritoimintaan oman elämäntilanteesi mukaisesti. Jos sait kipinän omasta lukupiiristä, niin ryhdy heti toimeen ja kilauta kaverille, lähetä hänelle viesti tai ota lukupiirin perustaminen esille työpaikalla.

Sinulle, joka jo olet lukupiirissä, toivon intohimoisia keskusteluja ja rentouttavia illanviettoja ihan sen hetkisen tarpeen mukaan. Ajattele, kuinka hienoa on, että sinulla on ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella lukukokemuksistasi ja he ovat niistä kiinnostuneita, samoin kuin sinäkin olet kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja tuntemuksistaan.

Kirsi Ranin - Lukupiiri. Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika

Nemo 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

____________________

 

Kirsin parhaat vinkit onnistuneen lukupiirin perustamiseen ja pyörittämiseen. Kirsi Ranin perusti Kirsin Book Club -lukupiirin yli kymmenen vuotta sitten ja antaa neuvoja lukupiirien vetäjille ja osallistujille. Miksi kannattaa perustaa lukupiiri? Viinillä vai ilman? Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, niissä syntyy elämää muuttavaa taikaa! 

Alex Schulman - Eloonjääneet

Alex Schulmanin edellinen teos Polta nämä kirjeet oli minun ja koko Blogistanian mielestä viime vuoden paras käännösromaani. Eloonjääneet ei yhtään kalpene sen rinnalla. Romaanin perhe on hyvin samanoloinen kuin Schulmanin oma lapsuudenperhe: alkoholia naukkailevat isä ja äiti sekä kolme kuuden vuoden sisällä syntynyttä veljestä. Nuorin pojista on Pierre, vanhin Nils ja keskimmäinen Benjamin, josta kertojaääni eniten kertoo.

Kolme miestä istuu rinnakkain kiviportailla, jotka johtavat talon ulko-ovelle. He itkevät ja kaulailevat. Heillä on yllään puku ja solmio. Heidän vierellään nurmella on tuhkauurna. / He ovat märkiä ja rähjäisenoloisia, poliisi oivaltaa miksi ambulanssi on kutsuttu paikalle. ”Minun nimeni on Benjamin, minä soitin.”

Schulmanin alkukuva on hyvin dramaattinen. Tapaamme veljekset aikuisina perheen kesämökillä, jossa ei ole käyty kahteenkymmeneen vuoteen, ei kertaakaan sen hirveän onnettomuuskesän jälkeen. Poliisiauto ajaa siniset valot välkkyen rantaan, jossa uupuneina mökin portailla istuvat kaikki kolme verissään. Mitä on tapahtunut, selviää lukijalle kellontarkasti takaumina, sillä Schulman kertoo äidin tuhkauurnan mökillevientipäivästä käänteisessä järjestyksessä. Se oli pitkä ja koetteleva päivä. Äidin uurnan laskusta hautausmaalle isän viereen ei tullut mitään, vaan veljekset joutuivat vasten tahtoaan matkalle lapsuuteensa, jolloin unholaan painuneet tapahtumat ja käsittelemättömät tunteet ryöpsähtävät mieleen.

Tuon yhden päivän tapahtumien lomassa Schulman näyttää välähdyksiä poikien elämästä lapsena. Vanhin Nils oli äidin suosikki, joka pakeni vanhempien riitoja ja kiusoittelevia pikkuveljiään kuulokkeisiin ja musiikkiin, nuorin Pierre pissasi housuun ja tappeli. Sydäntäsärkevästi keskimmäinen Benjamin otti vastuulleen pitää perhe jotenkin kasassa. Hän kuunteli herkeämättä, mitä vanhemmat puhuivat riidellessään tai mitä äiti puhui muiden veljesten kanssa. Hänen oli oltava kuulolla ja soviteltava tarpeen vaatiessa. Kesäpäivisin pojat touhusivat mökillä poikien joskus groteskejakin juttuja. Vanhemmat lojuivat aurinkotuoleissaan ja tyhjensivät viinipullon toisensa jälkeen.  Yleensä he eivät jaksaneet katsoa lastensa perään.

Kaikkien lasten tavoin veljekset halusivat miellyttää vanhempiaan, ansaita heidän rakkautensa. Joskus isä ryhdistäytyi ja järjesti pojille puuhaa. Sellainen oli myös tiukka ja vaarallinenkin uintikilpailu, johon pojat innokkaasti osallistuivat. He palasivat uintiretkeltään hengästyneinä ja henkeään haukkoen, mutta pettymykseksi isää ei enää kiinnostanut, hän oli mennyt sisälle. Vastaavanlainen oli myös saunavihtojen tekoilta, jolloin humaltunut äiti heittäytyi ilkeäksi. Heidän kotinsa oli erilainen, huomasi Benjamin kouluiässä. Heillä oli likaista, hekin olivat sottaisia eikä heidän vaatteistaan kukaan huolehtinut. Alkoholistisesti juovan äidin mielialat myös ailahtelivat äkkiarvaamatta ja hänen rangaistuksensa olivat kohtuuttomia ja mielivaltaisia. Äiti tuntui rakastavan enemmän koiraansa Mollya kuin poikiaan. 

Hän näkee itsensä nopeasti, takapenkin keskellä istuva poika vilahtaa näkyviin. Poika valvoo tapahtumia autossa ja sen ulkopuolella valppain ja surullisin silmin.

Kaiken tämän painostavan ilmapiirin ja vanhempien holtittoman toiminnan herkkä Benjamin kätkee sisäänsä. Hän on usein apealla mielellä ja tuntee kaiken luhistuvan ympärillä. Henkinen paine tuotti hänelle jo lapsena ruumiista irtautumiskokemuksia, jotka jatkuivat aikuisena. Hän tunsi olevansa irrallaan todellisuudesta, ei esimerkiksi tunnistanut omia kasvojaan tai tuntenut jalkojaan. Schulman kuvaa tämän kaiken taitavasti ja koskettavasti.

Schulmanin tekstiä ei voi kuin ihailla. Benjaminin sisin oli täysin hajalla ja tarinan veljesten lapsuudesta oli sydäntäsärkevää lukea. Romaanin jännite pysyy yllä loppuun asti, ja viimeisillä sivuilla Benjamin saa lapsena kokemaansa traumaan vielä suuren lisäpainon, jonka kuollut äiti paljastaa jälkeenjättämässään järkyttävässä kirjeessä. Ehkä aiheen vuoksi Eloonjääneet ei ollut minulle lähtökohtaisesti yhtä kiinnostava kuin Polta nämä kirjeet, mutta kyllä Schulmanin upea kerronta mukanaan vei, vakuutti ja meni ihon alle. Aivan sama, mistä Schulman fiktionsa ainekset ammentaa, jälki on loistavaa!

Bloggaukseni Schulmanin teoksista:

Polta nämä kirjeet

Unohda minut

Alex Schulman - Eloonjääneet

Alkuteos Överlevarna 2020

Suomentanut Jaana Nikula

Nemo 2021

Äänikirjan lukija Kuisma Eskola

_______________

Alex Schulman on ruotsalainen toisen polven julkkis. Hänen suomalainen isänsä Allan oli tunnettu tv-tuottaja ja toimittaja. Alex vetää yhdessä kirjailija Sigge Eklundin kanssa yhtä Ruotsin suosituinta podcastia, jolla on 750 000 kuuntelijaa. Alex & Sigge -nimellä tehdään myös liveshow’ta.

Kuva: Alexander Dahl

Alex Schulman - Unohda minut

Schulmanien ruotsalaisessa julkkisperheessä oli kolme 70-luvulla syntynyttä poikaa: Niklas, Alex ja Calle. Isä Allan oli syntyjään suomenruotsalainen, vaimoaan 30 vuotta vanhempi. Vanha isä näille toisen avioliittonsa pojille siis, luonteeltaan pikkutarkka, aikatauluja noudattava adhd-luonne. Äiti Lisette oli kaunis, säkenöivä, älykäs ja valovoimainen. Hän oli lasten elämän keskus, hän oli ihana ja rakastava, kunnes kaikki muuttui.

Äidin aina vain syvenevä alkoholismi varjosti veljesten lapsuutta, mutta tämä on keskimmäisen Alexin tarina. Tärkeintä Alexille oli äidin juomisen salaaminen. Se oli salattava millä hinnalla hyvänsä:  pienenä kavereilta, nuorena tyttöystäviltä, jopa ensimmäiseltä vaimolta. 30 vuoden salailu päättyi vasta äidin kuoltua, kun Alex räjäytti perheen suuren salaisuuden julki. Ahdistuksesta syntyi kirja Glöm mig - Unohda minut, joka palkittiin Bonnierin Vuoden kirja -palkinnolla.

Tämä on rankka, omakohtainen aihe. Kerronnassa on välähdyksiä myös lapsuuden onnellisista hetkistä äidin kanssa. Äiti oli pojan maailman keskus, tuki ja turva. Schulman kuvaa äidin persoonallisuuden vähittäistä muuttumista: päiväkausien sulkeutumista makuuhuoneeseen suljetun oven taakse, poissaoloja töistä, kiukunpurkauksia ja ärsyyntymisiä. Äidistä tuli töykeä, ilkeä ja arvaamaton. Häneen ei voinut luottaa. Pieni Alex pelkäsi ja oli varuillaan joka hetki; hän tulkitsi ennusmerkkejä: oliko äiti selvä, oliko juonut, ja kuinka paljon. Hän pelkäsi mm. äidin sammumista savuke kädessä. Ei pelko turha ollut, äidin aamutakin hihat olivat jo tupakan jättämiä reikiä täynnä.

Virtahepo asui talossa, mutta teeskenneltiin että sitä ei ollut. Äidin juominen oli suuri tabu. Se tyypillinen kuvio: piiloteltiin, salattiin ja mahdollistettiin äidin juominen. Nuorena aikuisena veljekset jopa joivat äidin kanssa, koska siten oli helpompi kestää. Lopulta vuosikausien ahdistus ilmeni Alexissa rajuina paniikkikohtauksina. Hän romahti täysin.

Minua ihmetytti, että isä Allan ei puuttunut vaimonsa juomiseen. Oliko hän jo liian vanha ja väsynyt? Jäi se kuva, ettei hän myöskään puhunut poikiensa kanssa asiasta, vaan hyssytteli: äiti on nyt huonona, pitää olla hiljaa. Alkoholi toki maistui isällekin. Halusin myös saada selityksiä tai syitä äidin juomiselle, ja hiukan niitä kirjasta löytyikin. Äidin isä oli ollut tuottelias ja kuuluisa kirjailija Sven Stolpe, joka lähetti tyttärensä jo hyvin nuorena sisäoppilaitoksiin, pois kotoa. Ehkä Lisette etsi vanhemmasta puolisosta isähahmoa; ehkä tällä lapsuuden rakkaudettomuudella ja hylkäämisen kokemuksella oli vaikutusta alkoholismin kehittymiselle.

Vihdoin veljekset saivat yli kuusikymppisen äidin vieroitushoitoon ja tämä ehti elää raittiina parisen vuotta ennen kuolemaansa. Schulman kirjoittaa koskettavasti traagisesta lapsuudestaan ja sen hänelle aiheuttamista vaikeuksista nuorena aikuisena. Näen tämän terapiakirjana, jonka kirjoittaminen oli hänelle pakko: piti kirjoittaa ulos kaikki se ahdistus ja suru, jotta ylipäätään voisi jatka elämää. Schulman teki tämän kauniisti haluten muistella myös onnellisia hetkiä ja äidin hyviä puolia.  Ymmärrän ruotsalaisen lukijakunnan kiinnostuksen, olihan tämä uskomaton paljastus Schulmanien julkkisperheestä.

Yksi kirja lisää siitä, miten alkoholismi tuhoaa läheisten ja etenkin lasten elämää. Schulman ei ilmeisesti perheen julkisen roolin vuoksi uskaltanut mennä AA-yhteisön autettavaksi. Alkoholistien läheisillehän on Al-Anon ja nuorille Alateen.

Kirjan on lukenut myös Reader why did I marry him?

Alex Schulman
Glöm mig 2016
Unohda minut
Suomentanut Raija Rintamäki
Nemo 2017
***
Lukukappale kustantajalta - kiitos