Ruskea Tyttö on rodullistettu tyttö, meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme muunlainen kuin valtaväestön valkoinen. Termi voisi kuulua myös Girl of Color / GoC, mutta termin vaihtaminen ei poista oman sijan löytämisen tuskaa ja vaikeutta. Suomi on hyvin valkoinen maa. Tilastokeskuksesta löytyy mm. väestömme äidinkielten tilasto. Suurimpien vieraskielisten ryhmien, venäjän ja viron, jälkeen seuraa monta eksoottista kieltä: arabiaa, somalia, kurdia, albaniaa etc. Eittämättä tulevaisuuden Suomessa tulee yhä enemmän olemaan Koko Hubaran kaltaisia suomalaisia naisia, joiden äidinkieli on suomi, kansalaisuus on Suomi ja synnyinmaa on Suomi - ihonväristä riippumatta. Tällaiset Ruskeat Tytöt ovat Hubaran kohderyhmää, en minä keski-ikäinen valkoinen nainen.
Viime aikoina kirjablogeissa on puhuttanut Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa newyorkilaisperspektiivistä rotuun ja erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin suhtaudutaan aivan luontevasti. Mutta meillä ei tätä vielä osata. Koko Hubara kirjoittaa tunne-esseitä kokemuksistaan ksenofobisessa ja rasistisessa valkoisessa Suomessa. Samanniminen blogi tarjoaa keskustelufoorumin ja vertaistukea hänenlaisilleen, meidän yhteiskunnassamme näkymättömille Ruskeille Tytöille.
En yritäkään samastua Hubaran tunteisiin, sillä en voi millään tietää miten ahdistavalta tuntuu olla ulkonäkönsä ja ihonvärinsä vuoksi vähätelty, lytätty ja törkeiden kommenttien kohde; miten turvattomalta ja epätoivoiselta tuntuu kun metropolien lentokentillä ei uskota että tyttäresi on ihan oikeasti tyttäresi; miten nöyryyttävää on kun nimitellään äidin matkamuistoksi, mulattihuoraksi, jutskuksi tai mutakuonoksi; miten hirveästi kyllästyttää antaa tuhannennen kerran sukuselvitys omista juurista ja vanhempiensa rakkaustarinasta; miten turhauttaa kun kukaan ei usko että olet vantaalainen, täällä syntynyt ja puhut virheetöntä suomea.
Miksei vaan voisi olla ihan tavallinen, lahjakas ja kaunis tyttö ilman noita rodullistettuja määreitä?
Miksei vaan voisi olla ihan tavallinen, lahjakas ja kaunis tyttö ilman noita rodullistettuja määreitä?
Tunnetasolla en siis pysty samastumaan Hubaran kokemuksiin, mutta järjen ja empatian tasolla kyllä. Värilliset ihmiset - People of Color, niin ruskeat tytöt kuin ruskeat miehet, ovat olleet näihin asti minipieni marginaali Suomessa. Heidän etnisyyttään ei tilastoida, heitä ei nähdä. Heillä ei ole omaa mediaa, ja valtamedioissa he ovat esillä vain maahanmuutto- tai pakolaiskeskusteluissa eikä heitä juuri näy asiantuntijoina sanomalehdissä - jotain Jani Toivolaa lukuunottamatta. Heille ei kohdisteta rapin lisäksi kulttuuria tai tuotteita: meikkituotteet on suunnattu vaalealle valkoiselle iholle, hiustenhoitotuotteet suomalaiselle hennolle hiuslaadulle. Ymmärrän hyvin Hubaran Pariisissa kokeman vapauden: kukaan ei kysy geneettistä sukuselvitystä, Olen suomalainen, tulen Suomesta! riittää.
Hubara on kasvanut vahvaksi kokemustensa ja monietnisten identiteettiensä paineissa - suomalainen, vantaalainen, jemeniläinen israelilainen, juutalainen, yksinhuoltaja, valtiotieteilijä, toimittaja, bloggari, ruskea tyttö - , joskaan kovin siloista ei kulku ole ollut. Koulutus ja äly kuuluvat hänen esseissään napakkuutena ja terävyytenä, mutta myös vaatimuksina ja äkäisenä esitelmänpitona. Ruskeat tytöt -blogi on edelläkävijä, Ruskeat Tytöt ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja ruskealta suomalaiselta tytöltä toiselle ruskealle suomalaiselle tytölle. Hubaran lukuisista kirjallisuusvinkeistä on varmasti iloa ja apua identiteettinsä kanssa painiskeleville ja eksyksissä oleville nuorille ruskeille naisille.
Suomalainen blueslaulaja Emilia Sisco |
Parasta sekä Ruskeat Tytöt -kirjassa että -blogissa on tieto ja vakuutus:
et ole yksin, meitä on paljon, ja me haluamme näkyvän paikkamme tässä yhteiskunnassa.
Tervetuloa theakhalifat, amirakhalifat, emiliasiscot, skinyt, melaniet
ja tämän vuosikymmenen uudet lolaodusogat!
Helmikuun Kirja vieköön! -illassa viehättävä Hubara kertoi monietnisestä taustastaan, miltä hänessä tuntui, kun hän ruskeana sai valkoiselta näyttävän lapsen, miten hänestä on tuntunut että hän on vaalean äitinsä ja vaaleiden siskojensa keskellä kuin jauheliha vehnäsämpylän välissä, miten matkustettaessa tullivirkailijat eivät ole uskoneet hänen olevan vaalean tyttärensä äiti - syy miksi hän aina pitää mukanaan tyttärensä syntymätodistusta.
Muualla: Mari A, Sateenkaarenmaalari, Mannilainen, Omppu, Helmi Kekkonen
Koko Hubara
Ruskeat Tytöt
Like 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle
Tämä on kyllä mahdottoman hieno ja tärkeä kirja. Tosi mukavaa, että sinäkin innostuit lukemaan tunne-esseitä.
VastaaPoistaPaljon asioita, joita ei ole tullut mieleenkään ajatella. Esim. tuo äiti ja lapsi lentokentillä....
PoistaSe on mullekin ihan valitettavan tuttu asia. Olen kerran joutunut Saksassa käyttämään kaikki verbaaliset kykyni, että päästiin koneeseen. Luulen, että lupa heltisi, koska olen suomalainen eli en ole potentiaalisin lapsikaappaaja. Nykyisin matkustamme aina maistraatissa vahvistettu todistus mukana. Siitä siis käy ilmi, että minulla on lapsen isä lupa matkustaa lapseni kanssa.
PoistaVarmasti kaamea tilanne, jos puskista tulee. Toisaalta hyvä että rajoilla ollaan tarkkoja.
PoistaHalusin vain kommentoida, että tykkäsin lukea tekstiäsi tästä kirjasta. Hyvä kokonaisuus.
VastaaPoistaMukava kun piipahdit ja pidit Katriina. Tämä oli varsin hankala blogattava, mutta hyvin avartavaa luettavaa.
PoistaUskon niin. En osaa sanoa tulenko koskaan lukeneeksi kirjaa, mutta kommentteja on ollut mielenkiintoista seurata.
PoistaMonta sellaista asiaa tuli jo tässä postauksessa esille, mitä ei vehnänvaaleana osaa edes ajatella tai kuvitella. Minusta on hienoa, että viime aikoina kotimaisessa kirjallisuudessa on entistä enemmän tullut erilaisten suomalaisten näkökulma esille. Vielä kun sitä saataisiin myös televisioon ja muihin medioihin, jotka tavoittavat nekin, jotka eivät kirjoja lue.
VastaaPoistaHubara kertoo kirjassaan myös iljettävästä seksuaalisesta häirinnästä, jonka kohteeksi hän itse joutui lapsena, ja paljon muuta. Kova panssari pitää kehittää jaksaakseen tämän kaiken keskellä. Hubaralla puhkesi mm. syömishäiriö kaiken vähättelyn takia. Hyvä kirja jokaisen luettavaksi.
PoistaOlen kyllä lapsesta asti nähnyt joitakin puolia rasismista, kävin peruskoulun alueella, jossa kaikkien oppilaiden ihonväri ei ollut valkoinen. Kuulin nimittelyä ja muistan monesti menneeni puolustamaan haukuttavaa oppilasta, sillä minun oikeustajuuni ei istunut hyväksyä sellaista. On ollut kuitenkin järkyttävää havahtua vuosien varrella siihen, miten rakenteellista rasismi oikeastaan on. Sydämeni särkyi juuri tuosta Hubaran tunnustuksesta, ettei hänen aina uskota olevan oman lapsensa äiti. En vain voi ymmärtää...
VastaaPoistaKirjaa en ole vielä lukenut, mutta se kiinnostaa minua erittäin paljon.
Ei voi ymmärtää sitä hätää mikä äidille tulee tuommoisessa tilanteessa. Hätä, voimattomuus ja sitten viha. Tämän luettuani tunnen itseni pumpulissa kasvaneeksi.
PoistaKiitos bloggauksesta. Kovin on vielä alkutekijöissään monikulttuurinen suomalaisuus.
VastaaPoistaNiin on. Ihan hävettää.
PoistaHuomaan aina joskus saavani itseni kiinni siitä, että aloitan helposti keskustelun englanniksi ihonväriltään tummemman tuntemattoman kanssa - vaikka ollaan Helsingissä. Olen tietoisesti opetellut aloittamaan suomeksi ja vaihtamaan kielen sitten tarvittaessa. Tämä juontaa tietysti lapsuudesta, jolloin käytännössä englantia tarvittiin kyseisissä tilanteissa aina. Ajat ovat muuttuneet, toivottavasti minäkin vielä opin.
VastaaPoistaAina ei siis ulkopuolisuuden tunteen mahdollinen aiheuttaja tarkoita pahaa. Ei se tietenkään auta tunteeseen.
Tahalliset ilkeilyt ovatkin sitten asia erikseen ja toivon meidän kaikkien oppivan puuttumaan niihin. Vain näyttämällä, ettei valtaosa kansasta niitä hyväksy, saisimme niitä edes vähän vähennettyä.
Kiinnostava kirja ja keskustelu. Niin kuin sanot, tunnetasolla on mahdotonta samastua, mutta sitäkin tärkeämpää yrittää edes ymmärtää. Tuolla Kirja vieköön -illassa Hubaran kertomat kokemukset saivat kyllä miettimään. Tuo, ettei uskota oman lapsen äidiksi, on kyllä sydäntäsärkevää.
VastaaPoistaTästä tuli yksi elämäni tärkeimmistä kirjoista. Rakastan tapaa, jolla Hubara kirjoittaa, jotten sanoisi paasaa. Se on hengästyttävän älyllistä ja täysin ymmärrettävää, mutta ei turhan snobistista.
VastaaPoistaTämä on kiinnostava kirja joka putkahti ihan puskista minun tietoisuuteeni kirjablogeista. Kirjailijan blogi ei ole tuttu ja jos "ruskeat tytöt" on käsite, sekin on vieras. Ehkä luen jossain välissä jos aikaa jää.
VastaaPoistaKommentoin vain Koko Hubaran esiintymisten perusteella, en tämän kirjan, jonka aion kyllä lukea, kun juuri tajusin, että sekin on Storytelissä.
VastaaPoistaUskon täysin, että Suomessa ihonvärillä on väliä. Tai todennäköisesti ihan missä päin maailmaa vain, mutta meillä tässä yhtenäisyyden umpiossa varmasti suhteellisen paljon. On joukko, joka suhtautuu kaikkeen uuteen tai erilaiseen torjuvasti. Tämän me kaikki tiedämme. Monasti elämässä on ollut tilanteita, että väheksyttyyn suhtautumiseen on riittänyt se, että on nainen tai jotain muuta valtajoukosta poikkeavaa. Kokolla ja muilla ruskeilla tytöillä tilanteita on varmasti päivittäin ja on hienoa, että hän valaisee, miltä Suomi näyttää hänen kannaltaan.
Oli myös upeaa nähdä, kun Kirja vieköön -tilaisuudessa muut ruskeat ja muun väriset tytöt piirittävät hänet. Hän selvästi voimaannuttaa kaikkia, jotka voivat samaistua tilanteeseen.
Maailmaa voi katsoa niin monelta kantilta ja aina kun ymmärtää toisen näkemyksestä jotain uutta, on se rikastuttavaa. Asian toinen puoli on singulariteetin vangiksi jääminen kuten Chimamanda Ngozi Adiche varoittaa hienossa Ted Talkissaan: https://www.ted.com/talks/chimamanda_adichie_the_danger_of_a_single_story/transcript
Kiitos teille kaikille kommenteistanne!
PoistaMinäkin huomasin Kirja vieköön! -illassa nuo innokkaasti aplodeeraavat ruskeat tytöt. Me ollaan niin jäljessä tässä monikulttuurisuudessamme... Erittäin avartava kirja.
Minä sain tänään tämän kirjan luettua. Tuntui tavallaan hyvältä, että minä en ole se sinä jota Hubara kirjassaan puhuttelee eikä minun pidäkään olla. Tämä on nimenomaan niille Ruskeille Tytöille. Toisaalta juuri näissä hyvin perustelluissa akateemisissa ajatuksissa tuli myös paljon pureskeltavaa ja hyviä muistutuksia, miten itsekin välillä, vahingossa, yksinkertaisesti mokaa. Tänä vuonna on ollut ihanaa työskennellä kansainvälisessä koulussa, jossa on paljon Ruskeita Tyttöjä ja Poikia ja se on normaalia ja hyvä.
VastaaPoista