Max Porter - Surulla on sulkapeite

On kulunut viitisen päivää siitä kun perheen äiti kuoli aivan yllättäen ja äkkiarvaamatta. Isä istuu olohuoneessa ja ihmettelee mitä nyt eteen, polttaa sätkän toisensa jälkeen ja ryyppää. Isä tiedostaa, että vastedes hän organisoi perheen asiat yksin, tehtailee rutiineja äidittömiksi jääneille pikkupojilleen. Tuntuu abstraktilta ja palelee. Silloin ovikello soi, mutta ei ketään. Läjähdys ja huiskahdus, kun Hughesin Varis saapuu auttajaksi surussa. Isä tuumii: ei, ei, ei nyt ole tämän pakkomielteen aika, mutta Varis tuli ja jäi ja tämän näki:

... huusholli läpeensä surun lyömä huutaa kuollutta äitiä, 

jokainen liitu, traktori, takki ja kumisaapas 

on surukelmun peitossa.... 

Tuossa hän on. Sammuneena. Valkkaripöhnässä. 

Kumarruin viereen ja haistoin henkeä...

Hän heräsi eikä nähnyt minua traumansa mustuudelta.

Porterin pienoisromaani on häkellyttävää luettavaa. Kirjailija antaa puheenvuorot Ted Hughesin tuotannosta kirjaa kirjoittavalle isälle, kahdelle pojalle ja Varikselle, joka on melkoinen rääväsuu ja suoltaa päätöntä lorulitaniaa, mutta myös hoivaa ja ohjailee hellästi näitä surussaan kipuilevia. Luulen että Varis-symboliikkaan kätkeytyy jotain mikä ei avaudu minulle; jotain yleistä lintumyyteistä tai sitten Hughesin runokokoelmasta Crow. Varikseen ja korppiin (kuten moniin muihinkin lintuihin) liittyy monia kansanomaisia uskomuksia. Varis, tuo kamala kraakkuja ja haiseva raadonsyöjä, on yksi älykkäimmistä linnuista. Monissa mytologioissa sitä pidetään jumalten viestintuojana ja auttajana kuolemassa. Pientä taustaselvitystä bloggauksen lopussa.

Kun hiukan ohitin Variksen riekuntaa ja kraakuntaa, löysin kirjasta paljon äärimmäisen koskettavaa. Pojilla on ikävä äitiään, ja he yrittävät äidin muotokuvan piirtämällä saada hänet taas eläväksi. He riitelevät ja tappelevat purkaakseen pahaa oloaan. Mutta pian pojat alkavat ymmärtää että he ovat nyt eri poikia ja isä on eri isä. Isällä ei suju työnteko, mistään ei tunnu tulevan mitään. Hän hahmottelee kirjansa lukuja, mutta esipuheen, ynnä seitsemän luvun ja loppusanojenkin otsikoksi muotoutuu: Kaipaan vaimoani. Hän tahtoisi päästä syliin, pitää vaimoaan sylissä. - Uudestaan. Anelen, että saisin kaiken vielä uudestaan.

Aika kuluu, suru helpottaa, muuttuu, pojat kasvavat. He ovat kinastelleet ja tapelleet - pitääkseen isänsä hengissä ja elämässä kiinni. Isä tapaa joitakin naisia, mutta vaikeaahan se on: vaimon ostamalla sohvalla, huoneessa jossa vaimo kuoli. Hymy ja huojennus löytyvät silloin tällöin. Ehkä on aika luopua Variksesta ja levittää äidin tuhka? Ilmoille pääsee sekä isän että poikien suusta riipaiseva rakkaudentunnustus:

MINÄ RAKASTAN SINUA RAKASTAN SINUA RAKASTAN SINUA

ja tuhka kohosi pilvenä ilmaan, haihtui pilvien lailla, 

tieteellisen äkkiä ja toivottomasti, niin näytti;

MINÄ RAKASTAN SINUA RAKASTAN SINUA RAKASTAN SINUA

ja heidän äänensä oli heidän äitinsä elämä ja laulu. 

Keskeneräinen. Kaikki kaikessa.

Kirjan nimi Surulla on sulkapeite on tavattoman kaunis. Suru tosiaan on muin musta pahan ilman lintu, joka ilkkuu ja riekkuu ympärillä eikä jätä rauhaan. Surulla on sulkapeite on lyhyt tarina, joka hyppii yli kirjallisuuden genre-rajojen ollen sekä novelli, runo, kansantaru että lastenloru. Irmeli Ruuskan suomennos on tavattoman taitava. Variksen symboliikka ei minulle täysin auennut, mutta suru kosketti. Ansioksi lasken myös sen että  kirja innosti googlettelemaan taustatietoja.

Vuonna 1981 syntynyt Max Porter työskentelee kustannustoimittajana Lontoossa. Surulla on sulkapeite on hänen esikoisteoksensa, josta hän on sanonut: Elämä on lyhyt, ja minä halusin kirjoittaa lyhyen kirjan. Palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kerännyt kirja on ilmestynyt jo 21 maassa.

Pientä taustaselvitystä - linkkejä englanniksi
Kirjan inspiraationa siis Ted Hughesin (1930-1998) kulttimaineeseen kohonnut runokokoelma Crow. Hughes oli naimisissa Sylvia Plathin (1932-1963) kanssa tämän itsemurhaan asti. Parilla oli kaksi lasta. Tytär Frieda on runoilija ja kuvataiteilija, poika Nicholas teki itsemurhan alle viiskymppisenä. Hughesin naisseikkailujen vuoksi häntä on julkisuudessa pidetty syyllisenä Plathin itsemurhaan. Näiden kahden suhde esiintyy mediassa tänäkin päivänä. Birthday Letters on kokoelma runoja, jotka kertovat Plathista - klik myös tänne. Hughesin runous on Porterin intohimo, siksi tekstissä esiintyvät myös nimet Ted ja Plath, sekä Hughesista elämäkerran kirjoittanut Keith Sagar & tuon teoksen kuvittanut Leonard Baskin.  Porter on itse lapsena kokenut surun isänsä kuolemasta ollessaan kuusivuotias.

Porter tavoitti hienosti variksen olemuksen. Se pyörähtelee ja nokkii päättäväisesti kaikkea mahdollista, juuri Porterin kuvaamalla tavalla. Yhtenä kesänä seurasin varisemon poikasten ruokintaa - varsinainen show & meteli!


Muissa blogeissa: Helmi Kekkonen, Kosminen K, Nannan kirjakimara

Max Porter
Grief is the Thing with Feathers 2015

Surulla on sulkapeite

Suomentanut Irmeli Ruuska
Kansi Jenni Noponen

Gummerus 2018

****

Kirjastosta