Tänä omituisena koronavuotena en ollut lukenut yhtään Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista. Terhi Kokkosen tummasävyinen Rajamaa meni ja voitti, ja toki voittaja oli kuunneltava. Kokkonen kertoo heti parisataasivuisen kirjan alussa lopputuleman, mutta lukija ei voi olla varma, onko se totta.
Kun Karo on tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta. Miehen käsi on kangistunut nyrkkiin ja silmät toljottavat tyhjinä.
Tapahtumapaikkana on talvinen Kuusamo. Karo (Karoliina) ja miehensä Risto ovat ajamassa kotiin Lapin lomalta, mutta suistuvat liukkaalta tieltä. Onni on kuitenkin matkassa: Karolta murtuu nenä ja Ristolta retkahtaa niska. Kuitenkin lääkäri suosittelee parille muutaman päivän lepoa läheisessä Arctic Miragessa, joka osoittautuu omituiseksi luksushotelliksi: huoneen hinta on pöyristyttävät 700€ per yö eikä matkapuhelinkenttä toimi kuin satunnaisesti.
Tunnelma on hyvin synkkä ja hyvin omituinen, joku pahaa enteilevä leijailee ilmassa. Karo ja Risto pelaavat valtapelejä, eikä lukija tiedä kumpi on suurempi pahis. Ristossa on tuntuu olevan enemmän epäilyttävää. Eikö hän uskottelekin vaimonsa sairastavan muistisairautta piilottelemalla tämän sukkia ja kahvimukeja? Eikö hän vihjailekin, että vaimon lääkitys ei ole kunnossa? Heillä on myös eri näkemys onnettomuustilanteesta: Karo väittää nähneensä turmapaikalla sinisen lava-auton, mutta Risto sanoo ettei mitään toista autoa ollut, vain jäinen tie.
Arctic Miragen jokaisella henkilökunnan jäsenellä on myös jotain outoa tai salattavaa taustoissaan. Palvelualttiutta ei juuri löydy. Vastaanottovirkailijalle kännykän näpytteleminen on tärkeämpää kuin tiskin takana odottava asiakas; johtajatar harrastaa panopuuhia hotellin lääkärin kanssa, joka sittenkin korjaa Karon nenän, koska tämän nenä kiihottaa häntä seksuaalisesti. Sitkeänä naisena Karo saa selville lava-auton omistajan ja seuraa tätä karaoke-baariin.
Tarinahan on todella musta ja trillerimäinen, mutta Kokkonen lataa tekstiinsä hurjan imun. Kuuntelin kirjaa herpautumatta ja jopa huvituin monessa kohtaa. Kertookohan se huumorintajuni vinksahtaneisuudesta? Minua huvittivat mm. Karon äkkiväärät tiuskaisut, joita ei voinut sivistyneeltä varakkaalta rouvalta odottaa. Huomioni kiinnittyi Kokkosen paljon viljelemään käänteiseen sanajärjestykseen, mikä töksähti joka kerta korvaani. Mutta olihan tämä hieno hurjassa synkkyydessään ja pahaenteisyydessään. Onnittelut HS-esikoispalkinnon voitosta!
Ote Mervi Kantokorven arviosta: ”Romaanin mysteerin kaltainen, epäselvän tiedon ilmapiiri on tämän elämänymmärryksen ydintä. Kertoja raportoi tiiviisti Karon, Riston ja muiden hahmojen näkökulmia, eikä kukaan selitä miksi heidän havaintonsa ovat ristiriitaisia.”
Terhi Kokkonen - Rajamaa
Terhi Kokkonen (s. 1974) on helsinkiläinen muusikko ja pop-lyyrikko. Hänet tunnetaan Scandinavian Music Group -yhtyeestä, sekä yhtenä Ultra Bra -yhtyeen laulajana. Kokkonen on opiskellut Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella käsikirjoittamista ja elokuvaleikkausta.
Olihan tämä sellainen avioliittopläjäys, että luin kirjan kertalukemalla. En uskaltanut keskeyttää. Tyypit olivat aika vastenmielisiä kaiken kaikkiaan. Avioliitto ihan mahdoton. Draamaa riitti. Silti pidin voittoa outona valintana, kun olin lukenut kaksi muutakin esikoiskirjaa, jotka olivat kisassa mukana. Toinen kertoi Stalinin vainoista, toinen Suomen keskitysleiristä ja eugeniikasta. Rajamaa meni enemmän viihteen ja tragikomiikan puolelle.
VastaaPoistaEn osaa ottaa kantaa valintaan, sillä tämän lisäksi olen lukenut vain Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretyn maan. Kokonaisuutena pidin siitä hiukan enemmän.
PoistaTämän kirjan tahtoisin lukea. Luin Kokkosen haastattelun Hesarista ja ilostuin siitä, että hän nyt on saanut vanhan unelmansa toteutettua tämän kirjan myötä.
VastaaPoistaTarina on karu ja rumakin, mutta Kokkonen kirjoittaa todella hyvin. Toivottavasti lisää seuraa!
PoistaTämä on kyllä kummallinen teos. En saa mitään otetta, mikään ei tempaa kuunnellessa mukaansa. Sanajärjestys on usein lauseissa käänteinen ja lukijaa ei ole miellyttävä kuunnella. Lisäksi nimiä heitellään mukaan niin paljon, ettei oikein ole aina selvillä kuka on kuka. Ehkä luettuna voisi toimia edes vähän, mutta en tuhlaa tähän kyllä yhtään enempää aikaani 1/5
VastaaPoistaOlihan tämä synkkä ja karu. Käänteinen sanajärjestys häiritsi minuakin, koska Kokkonen viljeli sitä niin paljon.
Poista