9. toukokuuta 2017

Heidi Rundgren - Syntymä



sormenjälkiä ikkunalasissa 
maljakossa päivänkakkaroita 
mustikkamehua paidalla
päivän posti pakastearkun päällä

harmaiden vaatimusten keskellä 
lepää hetki


RUNOILIJA
sade tuo niitylle perhosen untuvaa 
ystävä istuu punaisella tyynyllä 
aamu ja ilta kättelevät

olen herännyt eloon

vihreää teetä huulillani 
tuhansien vuosien jälkeen

Kokoelman runot tuntuivat pieniltä ja herkiltä, pelkistetyiltä arkisilta tuokiokuvilta. Runokuvissa on paljon ihmettelyä luonnon kauneuden edessä; menneitten aikojen nostalgiaa, pienen tytön suloisia lapsuusmuistoja, kesää ja mustikoita - mutta myös kylmää ja koleaa syksyn viimaa. Koska itsellekin luonto on tärkeä, viehätyin kovasti näistä nostalgisista kuvista ja eläydyin runojen maailmaan:  suopursun vahvaan tuoksuun suolla kuin myös kuivan mäntykankaan tuoksuun kuumana kesäpäivänä. Tunsin  myös miten syksyn tuuli ja viima riepottivat, kuulin miten varikset raakkuivat.

MINUN USKONI
ruusu meren rannalla 
koivu suon reunalla 
vesi joessa

suopursun tuoksu 
pehmeä hiekka 
pilvet

männyt
mustikat metsässä 
kivi polulla

tuuli iholla

Rundgren ilmaisee sanottavansa tavattoman kauniisti, kiteyttää vähään. Monissa runoissa ajatus jää ikäänkuin leijumaan, runoilija ei vie sitä loppuun asti. Aluksi tämä häiritsi minua, ja oli vaikea saada kiinni runosta. Mutta sitten tämä tietynlainen keskeneräisyys ja selittelemättömyys viehättivät paljonkin. Lukijan omille ajatuskuluille ja assosiaatioille jäi paljon tilaa. Herkkiä runokuvia, olisi hienoa jos Rundgren ehtisi kirjoittaa lisää.

POIKKI
varikset nauravat harmaalle majalleni 
laudat tuoksuvat puulta
käsissäni on haavoja ja tikkuja 

on aloitettava alusta 
kevyet pilvet 

vyöryvät ylitseni 

minulla on sydän poikki




2012 Syntymä voitti Möllärimestari runokokoelma -sarjassa 1. palkinnon. Sarjassa oli mukana hieman yli 30 runokokoelmaa. Raati arvioi teosta näin:
"Rundgrenin runoissa entinen on läsnä lapsuuden muistossa, vanhassa talossa, vanhassa ihmisessä. Nykyajan ihminen on arjessaan kiireinen, ”eikä koskaan pääse pakoon”. Pelkistys on tehnyt runoista mietityn oloisia. Välillä jännite laskee, varsinkin rakkausrunoissa, joihin on pujahtanut mukaan turhaa lyyristä romua. Kokoelman parhaissa runoissa on vain muutama havainto ja tekemisen kuva, silti vaikutelma on avara."


Heidi Rundgren (nyk. Haataja)
Syntymä
BoD 2010
***
Luin kokoelman pdf-tiedostona
Kirja löytyy vielä Adlibriksestä

8. toukokuuta 2017

J.M. Coetzee - Kesä

Kesä on nobelisti Coetzeen omaelämäkerrallinen romaani. Nimenomaan romaani, ei pelkkä elämäkerta. Omapäinen Coetzee ei tyydy mihinkään elämäkertojen normimuottiin, vaan hänpä tekee tämän itseironialla ja toisin. Asetelmaksi on valittu se, että hän on hypoteettisesti kuollut ja nuori elämäkerturi Vincent kirjoittaa hänestä elämäkertaa. Vincent haastattelee viittä henkilöä, jotka ovat tunteneet Coetzeen Etelä-Afrikassa 70-luvulla. En tiedä mikä tässä on faktaa, mikä fiktiota, mutta se ei yhtään nautittavuutta vähentänyt.

Eletään vuotta 1972. Beatnikin näköinen ja resuinen Coetzee on palannut kotiin 10 vuoden ulkomailla olon jälkeen. Yhdysvalloista hänet karkotettiin, koska otti osaa Vietnamin sotaa vastustavaan mielenosoitukseen. Hän asettuu asumaan vanhenevan isänsä kanssa rähjäiseen kotitaloon, joka uhkaa romahtaa ja homehtua. Äiti on kuollut, ainoa veli muuttanut ulkomaille. Isänpuolen sukua asuu Kapin ulkopuolella, mutta he pitävät tätä outoa, runoja kirjoittavaa resupekkaa kummajaisena. Työpaikkana on alkuun huonosti palkattu työ englannin kielen apuopettajana, myöhemmin avautuvat ovet yliopistoon. Kolmikymppinen Coetzeemme on eksyksissä.

Vincent matkustaa 2007-08 ympäri maailmaa haastattelemaan näitä viittä henkilöä:  Ontarioon - tuolloin naimisissa ollutta Juliaa, jonka kanssa kirjailijalla oli suhde; Etelä-Afrikkaan - lempiserkkua Margotia; Sao Pauloon - brasilialaista Adrianaa, jonka tyttärelle Coetzee opetti englantia; Pariisiin - neljättä Coetzeen naisista Sophieta, joka on ranskalaissyntyinen luennoitsijakollega yliopiston ajoilta; sekä Englantiin - miesnäkökulmaa edustavaa Martínia, Coetzeen työtoveria yliopistossa.

Julian puheenvuoro oli loistava valinta aloitukseen, sillä se avasi lukijan ilon hanat. Naisella oli sana hallussa ja miten nautittavasti Coetzee tämän testimonialin kirjoittaakaan! Kirjailija näyttäytyy hyvin epäseksikkäänä ja epämiehekkäänä, jotenkin ressukkana, epävarmana ja yksinäisenä. Hänessä ei ole mitään puoleensavetävää. Seksi on latteaa ja latteinta on rakastelu Schubertin rytmissä. Miehen olemus on laiha ja resuinen, tukka pitkä ja rasvainen, ja kaiken kruunaa parta. Tuon ajan siistissä apartheid-valtiossa!

Sanoisin, että hänen rakastelussaan oli jotain autistista. Tämä ei ole kritiikkiä vaan diagnoosi, jos teitä kiinnostaa. 

Coetzeen suku ei kirjailijaa ymmärrä alkuunkaan, ei ole koskaan ymmärtänytkään. Supistaan  ja jupistaan, olisi saanut pysyä poissa, mitä tuli tänne isänsä ristiksi... Serkku Margot on lapsuuden läheisin ja tärkein ystävä, johon Coetzee oli ehkä rakastunutkin, ja tämä puolustaa kirjailijaa muun suvun edessä. Brasilialaisen Adrianan kertomus oli myös hulvaton. Nainen esitti Coetzeen stalkkerina, joka jahtasi, ilmaantui oppilaaksi naisen tanssitunneillekin ja kirjoitteli kirjeitä. Halusi Adrianan mielestä itselleen sekä äidin että kauniin tyttären!

...olenko erehtynyt John Coetzeesta? Koska rehellisesti sanottuna hän ei ollut minusta yhtään mitään. Hän ei ollut merkittävä mies. Ehkä hän osasi kirjoittaa hyvin, ehkä hän oli jossain määrin lahjakas sanankäyttäjä, en tiedä, koska en ole lukenut hänen kirjojaan, en ole koskaan ollut niin utelias että olisin lukenut niitä.

Näiden hupaisten ja itseironisten aikalaistodistusten ohessa piirtyy hyvä kuva elämästä apartheidin kaameuksien keskellä ja Etelä-Afrikan oloista laajemmaltikin. Coetzeen suku on maahan jo joskus 1600-luvun lopulla saapuneiden buurien jälkeläisiä. Mutta Coetzee koki Etelä-Afrikan niin vaikeaksi ja valkoisten asumisen maassa niin vääräksi, että muutti yliopiston virasta eläkkeelle jäätyään Australian Adelaideen 2002.

En tiedä millä ylisanoilla tätä loistokasta romaania edes kuvailisin. Lausuntojaan antavien henkilöiden keskustelut haastattelevan Vincentin kanssa olivat humoristisia ja nautittavia. Sulkeutunut, spartalaista elämäntyyliä yhä vain noudattava Coetzee panee peliin semmoisen itseironian ettei voi kuin mykkänä ihailla. Markku Päkkilän suomennos oli niin ikään loistava lisäten omalta osaltaan lukunautintoa.

Jeesuksen lapsuus oli hankala kirja minulle, mutta Kesä ylitti komeasti kaikki odotukseni. Kyllä tämä herra on Nobelinsa ja kaksi Bookeriaan (1999 Häpeäpaalu ja 1983 Michael K:n elämä) ansainnut. Itse asiassa tämä on elämäkerrallisen trilogian viimeinen osa, aikaisemmat ovat Poikavuodet ja Nuoruus. Ehdottomasti suositan - Coetzee lumosi täysin.

Kesän ovat lukeneet myös mm. Mai, Margit,

J.M. Coetzee
Summertime 2009
Kesä - kohtauksia syrjäisestä elämästä
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2011
*****
Kirjastosta

7. toukokuuta 2017

Lo mejor de Ernesto Sabato

Ernesto Sabato (1911-2011) oli argentiinalainen kirjailija, fyysikko ja ihmisoikeusaktivisti. Hän oli El Paísin mukaan Argentiinan kirjallisuuden viimeinen suuri nimi. Kirjailijalta on suomennettu kaksi teosta: Tunneli ja Sankareista ja haudoista. Elegia on lukenut Tunnelin, ja hänen postauksestaan sain vinkin kirjailijasta.

Tämän antologian on koonnut kirjailija itse vuonna 1989. Ensipainoksessa ei ollut tätä esseetä Nunca más - Ei koskaan enää. Se on Sabaton esipuhe sotilasjuntan aikana kadonneiden henkilöiden kohtaloita tutkineen CONDEP-komission raporttiin. Tässä antologiassa on katkelmia yllä mainituista romaaneista ja muutama essee aiheinaan mm. Kirjailija ja hänen haamunsa & Leonardo de Vinci.

Tunneli, ilm. 1948
Romaani kertoo pakkomielteisestä, yksinäisyyden ja irrallisuuden hulluksi tekemästä Castel-nimisestä taiteilijasta, joka on murhannut rakastettunsa Marían. Sabato kirjoittaa minä-muodossa ja sanoo että se oli ainoa mahdollinen lähtökohta. Kuuluisa Castel istuu siis jo vankilassa ja kirjoittaa rikoksestaan aikoen etsiä tarinalleen kustantajan: Riittänee kun sanon että olen Juan Pablo Castel, maalari joka tappoi María Iribanen; otaksun että kaikki muistavat jutun eikä tarvita enempiä selittelyjä persoonastani. 

Lukemistani otteista ei valitettavasti selviä Tunnelin kokonaisuus, mutta Castelin pakkomielteinen omistamisen halu ja vainoharhainen mustasukkaisuus kylläkin. Sabaton raivokas teksti tuo kaiken iholle. Castel inttää ja inttää, kiehnää ja kiehnää - ja elää omassa tunnelissaan. 

Sankareista ja haudoista, ilm. 1961
Kirja kertoo mystisestä ja synkästä tytöstä, Alejandra Vidalista, joka tappaa ensin isänsä Fernandon ja sitten polttaa itsensä talon mukana. Murhan motiivina lienee mm. insesti. Alejandra kuuluu asemansa menettäneeseen aristokraattiseen sukuun ja saa epileptisiltä näyttäviä tajuttomuuskohtauksia. Köyhä ja onneton nuorukainen Martín takertuu tyttöön epätoivoisella rakkaudellaan. Martínin äiti on iljettävä ja henkisesti julma. Hän on tehnyt pojalleen varsin selvästi tiettäväksi ettei tätä olisi ikinä halunnut, ja jos abortointi olisi onnistunut poika olisi joutunut sikiönä viemäriin. Tämäkin katkelma oli hyvin synkkä ja mystinen.

Kirjaan kuuluu omituinen Informe sobre Ciegos - Raportti sokeista, jonka on kirjoittanut tytön paranoidinen isä Fernando. Hän jahtaa sairaalloisesti sokeiden salaliittoa, jonka olemassa oloon uskoo vääjäämättä. Raportti lienee vertauskuvallista pohdintaa ihmisen yksinäisyydestä ja elämän mysteereistä, hyvän ja pahan taistelusta. Fernando ei usko että maailmaa hallitsee hyväntahtoinen Jumala, ja listaa seuraavat vaihtoehdot:

1. Jumalaa ei ole.
2. Jumala on olemassa, mutta hän on ilkimys.
3. Jumala on olemassa, mutta joskus hän nukkuu: Jumalan painajaiset ovat meidän todellisuuttamme.
4. Jumala on olemassa, mutta hän saa välillä hulluuskohtauksia: nämä kohtaukset ovat meidän todellisuuttamme.
5. Jumala ei ole kaikkivaltias, hän ei voi olla kaikkialla. Joskus hän on poissa. Muissa maailmoissa? Puuhaten muita juttuja?
6. Jumala on surkea heppu, jolla on liian suuret ongelmat voimiinsa nähden. Jumala tuskailee kuin taiteilija työnsä ääressä: joskus harvoin syntyy Goya, mutta yleensä lopputulos on säälittävä.
7. Pimeyden prinssi kukisti Jumalan ennen aikamme alkua. Jumala muuttui itse paholaiseksi ollen siis kaksin verroin häväisty, koska hänen luomakseen sanotaan tätä katastrofaalista maailmaa.

Nunca más - Ei koskaan enää, ilm. 1984
Presidentti Raúl Alfonsín pyysi 1983 Sabatoa johtamaan komissiota, joka tutki Argentiinan sotilashallituksen tekemiä rikoksia, erityisesti vuosina 1976–1983 kadonneiden ihmisten kohtaloita. Komissio keräsi hallinnon julmuuksista aineistoa 50 000 sivua.

.. ainoastaan demokratia pystyy suojelemaan kansakuntaa vastaavalta kauhulta, vain demokratia pystyy ylläpitämään ja pelastamaan pyhät ja tunnustetut ihmisoikeudet. Ainoastaan demokratian avulla voimme olla varmoja, ettei meidän maassamme KOSKAAN ENÄÄ toistu tällainen, mikä on tehnyt meistä traagisen kuuluisia koko sivistyneessä maailmassa.


Eittämättä Sabato on loistava ja syvällinen kirjailija, mutta antologia ei ollut hyvä tapa tutustua häneen. Katkelmia lukemalla en saanut kuvaa romaanien kokonaisuudesta. Esseet olivat minulle liian vaikeita ja eksistentialistisia. Raportti Nunca más toi mieleen Argentiinan hirvittävyydet, 9.000 - 30.000  kadonnutta ja Plaza de Mayon äitien hädän  - vain 40 vuoden takaa. Voin vain kuvitella miten raskas tilaisuus tämä oli ihmisoikeusaktivisti Sabatolle - ks. Youtube.



Ernesto Sabato
Lo mejor de Ernesto Sabato
Seix Barral 2011 (ensipainos 1989)
***
Kirjastosta