Leena Krohn - Kadotus

Helsingin oloisessa kaupungissa on vietetty elokuista taiteiden ja elämysten iltaa. Ihmismassat ovat velloneet keskeisessä puistossa performanssien, myyntikojujen ja kaikenlaisen hulabaloon keskellä. Väkijoukossa ja pimenevässä illassa katoaa helposti kaikenlaista pikkusälää, joka päätyy kaupungin kunnallisen löytötavaratoimiston Kadotuksen jo ennestäänkin pursuaville hyllyille.

Kadotuksen ainokainen työntekijä vie kirjoihin ja kansiin jokaikisen tavaran, ja samalla tutkailee esineitä jotka kertovat hänelle omat tarinansa. Mitä merkillisimpiä kapistuksia juhlailtanakin on taas kadotettu: mm. pikkuinen balettitossu, mudalta haiseva tyhjä lompakko, omituisesti hohtava pelikuutio ja ikivanha sateenvarjo.

Illan tapahtumien erilliset välähdykset liikkuvat toden ja fantasian rajoilla. Juhlijat ovat keskellä absurdeja naamiohuveja eivätkä tiedä mikä on todellista, mikä kuuluu osana johonkin performanssiin. Kuljin Krohnin ja hänen henkilöidensä matkassa tuossa väri- ja strobovaloja tulvivassa illassa. Aistin omituisen ja uhkaavankin tunnelman; riekkuva räppi, ihmiskunnan kohtalonsaarnat ja poliittiset julistukset kaikuivat korvissani.

Kadotus on tarinakudelma, jossa tarinat limittyvät ja lomittuvat toisiinsa jännittävästi. Teos pitäisi oikeastaan lukea toiseen kertaan ja kuulostella, mitä kaikkea Krohn oikeastaan sanoo. Päällimmäiseksi mieleeni jäi kaiken turhan ja tarpeettoman tavaran paljous. Ihminen on yhtä kuin tavaransa. Meidän ihmisten rakkaus tavaraan kulkee sarkastisesti Kadotuksen työntekijän urapolkua: ensin taidemuseo, sitten kanin konttori, nyt löytötavaratoimisto ja tulevaisuudessa kenties ylennys kaatopaikalle:

Kaatopaikka on totuuden paikka. Sillä on itseoikeutettu sijansa ihmiskunnan suurenmoisimpien instituutioiden: akatemioiden, museoiden, parlamenttien, katedraalien ja oikeusistuimien rinnalla. Jos taideteoksia, pantattuja arvotavaroita ja kadotettua rihkamaa aikani vartioituani siirtyisinkin jätteiden vartijaksi, tulisin olemaan ylpeä uudesta vastuustani. Sillä kaatopaikka antaa puolueettomamman ja yksityiskohtaisemman raportin tämän lajin nykytilasta ja tulevasta kohtalosta kuin mikään mediatalo tai filosofilta tilattu tulevaisuusskenaario.

Krohnin kerronnassa jokaisella sanalla on painoa, jokaisella soljuvalla ja hienoksi hiotulla lauseella sanomansa. Lempeältä tuntuva teksti on pettävää, sillä sanojen ja rivien väliin piiloutuu teräviä huomioita ja viiltävää nykyajan kritisointia. Kuva nykymaailmasta on pimeä ja metelöivä karnevaali, joka taitaa olla viemässä meitä teknologioinemme, kehityksinemme ja filosofioinemme kadotukseen. Lukukokemukseni oli  mystinen ja upottava; lukemisen ajankohta elokuun lopulla nappiosuma.

Leena Krohn
Kadotus
Kansi Marjaana Virta
Teos 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Luettua elämää, Kulttuuri kukoistaa, Reader why did I marry him?

Leena Krohn (s. 1947) on opiskellut kirjallisuutta, filosofiaa ja psykologiaa. Hänen tuotantoonsa kuuluu aikuisten, lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta sekä esseitä. Tuotannossaan hän on pohtinut ihmistä ja todellisuutta, näkyvää ja näkymätöntä, tietoisuutta ja minuutta, kuolemaa ja elämää, totta ja harhaa, hyvää ja pahaa. Finlandia-palkinto teoksesta Matemaattisia olioita tai jaettuja unia vuonna 1992. Krohnin teoksia on käännetty useille kielille. Tainaron (1985) oli World Fantasy -ehdokkaana 2005.