12. syyskuuta 2019

Clare Mackintosh - Lopun jälkeen


Lopun jälkeen on Clare Mackintoshin neljäs julkaistu teos. Tätä ennen hän on julkaissut kolme trilleriä, bestsellereitä kaikki. Niistä olen lukenut vain ensimmäisen, Annoin sinun mennä. Nyt Makintosh poistuu totutusta genrestään ja ammentaa omista järkyttävistä kokemuksistaan. Tästä vanhasta Iltasanomien linkistä voi lukea, mikä tragedia kirjailijan omassa elämässä tapahtui.

Romaanin näyttämönä on suurimmalta osin Birminghamin lastensairaalan teho-osasto, jossa hoidetaan Pipin ja Maxin vakavasti sairasta pientä poikaa Dylania. Kun poika sairastui, menevä ja kaunis pariskunta joutui elämänsä myllytykseen. Ennen Dylanin syntymää Pip toimi lentoemäntänä kaukolennoilla, jättäytyi sitten lyhyille lennoille ja siirtyi kohta kokopäiväiseksi sairaan Dylanin hoitajaksi. Haasteita muutenkin kuormittavaan arkeen tuo Maxin työ amerikkalaisen yrityksen organisaatiokonsulttina: puolet ajasta Chigagossa, puolet Briteissä, elämä on jatkuvaa reissaamista.

Kerronta etenee vuorotellen Pipin, vuorotellen Maxin suulla. Kolmannen näkemyksen kertoo Leila, iranilaistaustainen lastenlääkäri. Dylanin jatkuvat kaatuilut osoittautuivat malignin aivokasvaimen aiheuttamiksi, eikä leikkauksella sitä saatu kokonaan pois. Kasvain ja leikkaus ovat aiheuttaneet pojalle aivovaurion ja neliraajahalvauksen, ja hän on kytketty hengityskoneeseen. Sekä isä että äiti rakastavat syvästi poikaansa ja toivovat ihmettä. Kuukausien turhan toivon jälkeen sairaala esittää siirtymistä palliatiiviseen hoitoon ja tähän tarvitaan kummankin vanhemman suostumus. Mutta toinen heistä ei pysty suostumustaan antamaan, niinpä asia on ratkaistava oikeusteitse.

Makintosh kuvaa Pipin ja Maxin tunteita todentuntuisesti. Lapsen vakava sairastuminen on shokki ja painajainen, paha uni josta toivoo heräävänsä. Teho-osaston arki, muut saman huoneen pienet potilaat vanhempineen, lääkäri Leilan asema ja elämä, kaikki on kuvattu riipaisevasti ja lämmöllä, hyvin inhimillisesti. Vanhempien mieleen putkahtaa pieni kateudenpoikanen, kun joku lapsista tervehtyy riittävästi ja pääsee kotiin. Miksi meidän poikamme, miksi tämä tapahtuu meille?

Ihmettelin kirjan takakannen lausetta: Elämässä joutuu väistämättä joskus tienhaaraan, jossa ei osaa valita oikeaa polkua vaan toivoo, että voisi kulkea useampaa, nähdä mihin ne vievät. Tässä kirjassa voi. Teoksen puolivälissä mysteerilause selvisi. Makintosh esittää kaksi erilaista tapahtumien kulkua. Toisessa Dylanin annetaan kuolla elvyttämättä ja toisessa etsitään uusia syöpähoitoja, jotka pidentävät pojan elinaikaa. Jo lapsen sairastuminen on muuttanut ratkaisevasti sekä Pipin että Maxin elämää, mutta kahdessa erilaisessa visiossa kumpikin kärsii dramaattisesti vielä enemmän - eri syistä vain. Aina jaksaa hämmästyttää se, että ihminen on niin sitkeä olento, että saa elämänsä jonkunlaiseen järjestykseen suurista tragedioista ja menetyksistä huolimatta, vaikka toki tragediat ja traumat jättävät leimansa ja arpensa.

Kysymys lapsen eutanasiasta on äärimmäisen vaikea. Miten voi olla varma, miten ylipäätään kukaan voi päättää sellaisesta? Entä lääketieteen kehitys, entä ihmeet, joita joskus tapahtuu? Vanhempina Pip ja Max tekivät kaikkensa poikansa eteen, ja erimielisyys vaikutti heidän suhteeseensa. Olin toisen kannalla, mutta en kerro sitä, jotta sinä voit muodostaa oman mielipiteesi. Lopun jälkeen on koskettava ja traaginen romaani, jossa Makintosh avaa sisintään. Teos on hiukan päälle 400 sivua, minkä koin aavistuksen pitkäksi ja toisteiseksi kaikesta koskettavuudestaan huolimatta.

Clare Mackintosh - Lopun jälkeen
Alkuteos After the End 2019
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2019
Ennakkokappale kustantajalta - kiitos
_______________

Kirjaluotsin pohdintaa

Kirjailijan kuva täältä.





Brittiläinen Clare Mackintosh työskenteli poliisina kaksitoista vuotta, mm. rikostorjuntayksikössä. Nykyisin hän kirjoittaa päätoimisesti ja asuu Walesissa aviomiehensä ja heidän kolmen lapsensa kanssa. Mackintoshin esikoisromaani Annoin sinun mennä oli Britanniassa vuoden 2015 parhaiten myynyt esikoisrikoskirja, ja se sai mm. Theakston`s Old Peculier Crime Novel of the Year -palkinnon. Seuraavaksi ilmestynyt Minä näen sinut meni ilmestyttyään suoraan Sunday Timesin listaykköseksi. Vuonna 2018 julkaistu Anna minun olla jatkoi Mackintoshin menestystarinaa ja vakiinnutti hänen asemansa modernin psykologisen trillerin mestarina.

7 kommenttia:

  1. Enpä ole huomannutkaan, että tällainen kirja on ilmestynyt. Kiitos vinkistä. Olen lukenut tuon esikoisen Annoin sinun mennä ja tykkäsin siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ilmestynyt vasta 9.9. Hyvä romaani, rankka aihe.

      Poista
  2. Tämä aihe on järkyttävä, enkä pysty sitä nyt lukemaan, koska lähipiirissä sairastui lapsi ja joutui leikkaukseen ja tulevasta ei kukaan tiedä.

    Kirja menee varmasti tunteisiin ja syvälle sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mai miten surullista. Vanhempien epätoivo ja suru kyllä tästä hyökyivät.

      Poista
  3. Täytyy esittää kirjaston väelle toivomus, että hankkivat tämän. Luulenpa, että hankkivat muutenkin.
    Aihe on kyllä rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankka tosiaan. Dylan oli niin pieni, vajaa kolme vuotta. Oli sydäntä särkevää kuvitella hänet teholla letkuissa. Kirjailijan oma kokema kuulsi tekstin läpi.

      Poista
  4. Täytyy korjata ettei kyse ole eutanasiasta, vaan hoitotavasta. Palleatiivisessa hoidossa hoidetaan vain kipuja ja ihminen menehtyy sairauteensa, kyse ei siis ole ennen aikaansa tehdystä armokuolemasta. Eutanasia tarkoittaa, että potilas tapetaan omasta pyynnöstään (koska on kuolemansairas).

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.