Igor Kotjuh - Yritys kumppanuudeksi #runosunnuntai

Toisessa postauksessa tänään villiä leikittelevyyttä:

Henriikka Tavi - Esim. Esa.

...

Mutta useimmiten sitä resoneeraa jossakin välissä.

Vuonna 1978 Vōrun pikkukaupungissa syntynyt Igor Kotjuh on vironvenäläinen runoilija. Tämä hiukan ristiriitainen asema kahden kielen ja kulttuurin välissä heijastuu leimaa antavasti hänen runoissaan identiteetin pohdintoina: miltä tuntuu kun isänmaa on Viro, mutta äidinkieli venäjä? Runossa Tilanteita venäjänkieliset virolaiset antavat elämänohjeita toisilleen - ja kuten odottaa sopii, ohjeet menevät iloisesti aivan ristiin. Valitako lapselle venäläinen vai virolainen koulu; mennäkö naimisiin venäläisen vai virolaisen kanssa? Näissä eri kulttuureissa on huomioonotettavia näkökohtia, monesti seuraa valinnanvaikeus.

Lukea itsensä virolaisiin – äidinkieli venäjä. 

Lukea itsensä venäläisiin – väärä mentaliteetti. 

Nimittää itseään eurooppalaiseksi – se on valittujen etuoikeus.
Maailman kansalaiseksi – liian abstraktia.

Kotjuhin runous on pohtivaa runoutta. Hän ottaa aiheensa laajemminkin maailmasta ympärillään; miettii internetin massiivista verkkoa ympärillämme, maailmaa, politiikkaa ja sitä mitä Euroopassa tapahtui 1900-luvulla. Erityisen hienosti ja koskettavasti hän kirjoittaa pitkissä runoissaan Viron kohtaloista, kyydityksistä Siperiaan ja I maailmansodan kollektiivisesta tuhosta - syyllisyydestä kotirintamalla. Kotjuh miettii myös kirjallisuuden ja median luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Häntä häiritsee tiedon pimitys esim. mediassa. Se on sama kuin jos elokuvasta näytettäisiin pari kohtausta, ja lopun saisi katsoja kuvitella itse.

Runoissa pohditaan myös kaunokirjallisuuden käännettävyyttä toiselle kielelle: teksti ei saa olla sidoksissa kansallisiin henkilöihin tai tapahtumiin, koska toisella kielialueella niitä ei ymmärretä. Pois, pois! Listattuaan eri näkökohtia hän toteaa: nyt ymmärrätte millaisia vaatimuksia surullisenkuuluisa globalisaatio kirjailijalle asettaa.

Kotjuh pohtii myös runoilijan ja lukijan suhdetta ilkikurisessa ja hauskassa kokoelman nimirunossa Yritys kumppanuudeksi. Hän esittää viisi lukijatyyppiä ja viisi runoilijaa (Kotjuhia itseään) kiinnostavaa aihetta ja kysyy: mitä retorisia konstruktioita pitää rakentaa että runoilija ja lukija puhuisivat samaa kieltä. Kotjuhille kiinnostavia asioita ovat elämä provinssissa, suhteet vastakkaiseen sukupuoleen, etnokulttuurinen identifikaatio eli kuka minä olen, kirjallisuus ja intertekstuaalisuus sekä filosofia suurten filosofien vanavedessä.

Kokoelmassa onkin muutama välähdys kiinnostuksesta provinssiin, pikkukaupungin elämänmenosta. Kotjuh irvailee runossaan, miksi 100 000 asukkaan Tarttoa ei kelpuutettu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2011. Nimityksen vei Tallinna, koska Tartto on aika täynnä itseään:

Kaupunki, joka jää outsideriksi missä tahansa arvotaulukossa.
Kaupunki, joka rakastaa eniten maailmassa itseään.
Kaupunki, joka on luutunut perinteisiin, jotka eivät vakuuta.
...

Kaikki tuntevat siellä toisensa ulkonäöltä, kaikki siellä morkkaavat hallitusta. Siellä on pari pääkatua ja niillä murheellisten katulyhtyjen silmät. (...) Kirjava, karu todellisuus. Tai räätälien slangilla sanottuna: ankara kuosi ja kirkkaat sävyt. Ekstravaganttia? (...) Toisin (kuin pääkaupungissa) käyvät siellä ihmiset, viisarit, päivät...

Runot on poimittu neljästä teoksesta, joista kaksi on julkaistu alun perin venäjäksi, kaksi viroksi. Ehkä siksi teemat ailahtelevat sinne tänne. Kuitenkin pidin Kotjuhin hiljaisen tuntuisesta äänestä. Kokoelma henkii rauhallisuutta, ei julista vaikka raskaitakin aiheita käsitellään. Eikä ole minkäänlaista typografialla pelaamista, vaan runot luottavat omaan ääneensä. Jukka Mallisen hienosta esipuheesta käy hyvin selville Kotjuhin esikuvat ja asemointi nykyrunouden kentässä - venäläisen tradition ja postmodernin eurooppalaisuuden rajakohdassa. Pidin kovasti näistä kauniin virtaavista ja rauhallisista säkeistä. Muutama näistä runoista on julkaistu kokonaan Nippernaati-antologiassa #1. Voit lukea ne täältä.

Voi äiti, äiti. 

Olen kasvanut isoksi, mutta olen vielä haaveilija. 

Jos olen rehellinen, en häpeä sitä lainkaan. 

Kyllä, olen aika ahtaalla. 

Olen aina ollut naiivi, haavoittuva ja ikävöivä.

***

Igor Kotjuh
Yritys kumppanuudeksi
Suomentaneet Jukka Mallinen & Hanna Samola
Savukeidas 2010
****
Kirjastosta
_______________

Kaikki tagillä viro
Lukuhaaste Rakas Viro juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä - somessa #rakasviro

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

❤︎
Harmaasusi
Tuija liikuttui Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalun äärellä
Heidi luki Tarita Ikosen rajun Kylmyyden monologin
Omppu suorastaan riehaantui Anu Laitilan toimittaman virolaisen Kivikuu-antologian runoista!
SusuPetalin eksistentialistista ironiaa - Rusinat pullasta
Sami Liuhdon taudinkuvan konsertti & Henriikka Tavin runoon sävelletty Minä antaisin pois:
ao. kappale alkaa noin 15 minuutin kohdalla
Esther tuskaili, mutta oli lopulta uusia alkuja täynnä!