Mia Kankimäki - Naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäki on kirjoittava reissunainen, jota tulevat matkat, vapaan kirjoittajan toimeentulohuolet ja elämä yleensä valvottavat öisin. Tällöin hän turvautuu yönaisiinsa ammentaakseen heistä rohkeutta ja saadakseen heiltä neuvoja. Kankimäen tyyli on tässä teoksessa sama hurmaavan rupatteleva kuin ihanassa esikoisessa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Esikoinen vei Kiotoon ja Japaniin 1000-luvulla eläneen Shei Shōnagonin jalanjäljissä. Nyt piipahdetaan Kiotossakin, mutta enemmän aikaa vietetään muualla.

Ensimmäinen yönainen on Karen Blixen (1885-1962). Kankimäki matkustaa etsimään ensin Afrikan lumoa Tansanian lukuisiin luonnonpuistoihin, sitten Nairobiin Blixenin tiluksille. Kankimäen ikiaikainen unelma on ollut kokea telttasafari tämän yönaisen malliin. Aivan fantastista luettavaa, sillä googlailin samalla kuvia sieltä missä Kankimäki liikkui. Ymmärrän hänen haltioitumisensa loputtomilla ruohosavanneilla urosleijonien karjahdellessa. Minun Afrikkani maalailee romantisoidun kuvan Blixenin elämästä, mutta totuus oli aivan toinen. Blixen oli yksinäinen, masentunut, ja jatkuvasti hyvin sairas -  aviomieheltä saadun syfiliksen hoitoon käytettiin tuolloin hurjia myrkkyjä, tuloksetta. Blixen oli myös aivan päättömästi rakastunut sitoutumiskammoiseen Denys Finch Hattoniin, eikä Kankimäki voinut ymmärtää Blixenin eläinten ampumisen hurmiota. Kun kaikki Afrikassa romahti 17 vuoden jälkeen, puilla paljailla oleva Karen palasi kotiin Tanskaan ja ryhtyi kirjailijaksi.

Seuraavana on joukko huikeita uskalikkoja, naisia, jotka tutkimusmatkailivat eri puolilla maailmaa. He matkustivat äärimmäisen vaivalloisesti ja tutkivat vaarallisia seutuja. Näihin uskalikkoihin kuuluvat britti Isabella Bird (1831-1904), itävaltalainen Ida Pfeiffer (1797-1858), britti Mary Kingsley (1862-1900), belgialais-ranskalainen Alexandra David-Néel (1868-1969) ja amerikkalainen Nellie Bly (1864-1922). Nämä naiset hoitivat ensin hyveellisesti hyvänä tyttärenä esim. vanhempansa hautaan, toteuttivat vasta sitten itseään, kun pieni vapaus velvollisuuksista koitti. Tämäkin osuus oli erittäin kiinnostava, mutta minusta aavistuksen pitkä. Mutta heistä Nellie oli mainio mestaripakkaaja: nainen matkusti 72 päivässä maailman ympäri mukanaan vain yksi puku ja yksi lääkärinlaukku!

Italian renessanssin yönaisista menin sen sijaan aivan sekaisin. Kankimäki kertoo Uffizin seiniltä tuijottavista ylhäisistä kaunottarista, jotka pääsääntöisesti kuolivat hyvin nuorina synnytyksiin. Heitä ovat mm. Botticellin Simonetta Vespucci (1453-1476), Piero della Francescan Caterina Sforza (1463-1509) ja Alessando Araldin Beatrice d’Este (1475-1497). Ajan harvoilla naistaiteilijoilla oli ilmeisesti vahvemmat kansangeenit ja pitempi elämä: Sofonishba Anguissola (1532-1625), Lavinia Fontana (1552-1614) ja Artemisia Gentileschi (1593-1653). Mielettömän kiinnostavaa luettavaa - kiitän! Renessanssin ylhäisönaisia ei ylellisyys paljon lohduttanut: nämä synnytyskoneet saivat lapsen 13-vuotiaasta lähtien lähes joka vuosi - kunnes kuolema korjasi lapsivuoteessa. Ei ihme jos hymy hyytyi kuten Beatricella tähän tapaan >>

Letti on toki kaunis, mutta Beatrice näyttää minusta kyllä pikkuisen kypsältä. Profiilikuvassa hänen suunsa on puristunut vittuuntuneen-kyllästyneeseen ilmeeseen, ja silmät tuijottavat mitään näkemättä. Minusta hänen olemuksensa huutaa hiljaa: voi saatana.

Eivät vauvat plopsahdelleet 1500-luvun naisista jotenkin helpommin ja rutiininomaisemmin, kuin liukuhihnalta tai kuin nopeutetussa piirroselokuvassa - synnytys, plop, synnytys, plop, vauva kuoli, voi, voi kävipä hullusti, uusi pulla uuniin vaan, plop, plop, plop. Päin vastoin: jokainen naisenruumis joutui käymään prosessin läpi aivan konkreettisesti. Raskaus, synnytys, hormonit - kaikki se oli naisen keholle ihan samanlaista kuin nykyään, vain pahempaa, sillä lääketieteellinen apu oli vähäistä....

<< Artemisia Gentilechin upea omakuva, noin 1638-39. Koko sen ajan kun Lavinia Fontanan maalarin ura oli kuumimmillaan hän oli käytännössä koko ajan raskaana: 17 vuodessa yksitoista synnytystä!


Japanilaisista yönaisista suurimman huomion saa vuonna 1929 syntynyt Yayoi Kusama. Lukija saa tutustua Kusaman elämäntarinaan, pilkullisten pehmopenisten installaatioihin ja seurata Kankimäen naurettavia stalkkausyrityksiä ja -ajatuksia Matsumotossa Japanissa.

Minusta oli kiinnostavaa lukea myös Kankimäen oleskeluista taiteilijaresidensseissä Saksassa ja Italiassa sekä kirjailijaystävänsä kanssa Normandiassa. Luin huvittuneena myös Kankimäen pakkauslistaa: reissuun ei yksinkertaisesti voi lähteä ilman japanilaista teevalikoimaa. Mukana on oltava ainakin genmaicha-teetä! Itselleni pakollinen mukaanotettava on sitruunapippuri.

Naiset joita ajattelen öisin oli sujuvaa ja tuttua Kankimäkeä. Paitsi paljon tietoa, teos antaa valtavasti rohkaisua meille naisille, joita on aina vähätelty ja tytötelty. Sukupuoli ja naiseus määrittelevät edelleenkin, mikä meille muka sopii, mikä ei. Rohkeita naisen roolinsa rajat rikkoneita naisia löytyy historiasta toki muitakin, mutta varsin kiinnostava tämä Kankimäen esille ottama otos oli. Yhtään suomalaista reissunaista ei mukana ollut, paitsi hiukan piilossa lymyävä Seilin Amanda. Mutta hän olikin Katja Kallion yönainen, ei Kankimäen. Valloittava ja nautittava lukukokemus.

Mia Kankimäki

Naiset joita ajattelen öisin

Otava 2018

****

Kirjastosta

_______________

Yönaisten matkassa on seikkaillut myös Kirjakko ruispellossa, Tuijata

Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta – ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.

Kuvat: Beatrice Art UK vapaa, Artemisia Public domain

Mia Kankimäki Helsingin kirjamessuilla 

perjantaina 26.10. Klo 16.30-17.00 Esplanadi