#klassikkohaaste
"Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-patsaat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpisuolia ja selvänäkijöitä, jotka tietävät lottonumerot. On päivänselvää, että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansa tule toimeen ilman taikauskoaan.”
Yllä oleva sitaatti on kolumbialaisen Laura Restrepon (s. 1950) teoksesta Dulce compañía (1995). Kun edelleenkin tilanne on tämä, ymmärtää ehkä paremmin edellisen kirjailijapolven Gabriel García Márquezin (s. 1927) käsittämätöntä mielikuvitusta. Márquez syntyi ja kasvoi pienessä Acaratacan kaupungissa ja varttui isoäidin tarinoita kuunnellen. Luin, että kirja syntyi vajaassa kahdessa vuodessa, mikä on aivan käsittämätöntä. Kirjailija asui maanpaossa Meksikossa, ensimmäiseltä kustantajalta tuli hylky, mutta sitten onnisti. Käsikirjoitus kulki postitse kahdessa osassa, koska Márquezilla ei ollut rahaa postittaa sitä kerralla.
Sadan vuoden yksinäisyys kertoo omalaatuisen Buendíojen perheen seitsemän sukupolven hurjan tarinan. Sukusaagaan kirjailija ymppää taitavasti Kolumbian lähihistorian traagisia tapahtumia: edelleen jatkuvan väkivaltaisen sisällissodan ja työntekijöitä riistävät ja murhaavat ylikansalliset yritykset. Rankkasateet aiheuttavat edelleen mutavyöryjä, mutta Márquez rinnasti ne Raamatun vedenpaisumukseen. Taikausko kukoisti ja ihmeet koettiin luonnollisina elämään kuuluvina asioina.
Tästä kaikki alkaa: serkukset José Arcadio Buendía ja Úrsula Iguarán solmivat avioliiton, huolimatta pelosta että syntyy siansaparolla varustettuja lapsia - niin oli käynyt jo aiemmin. He päätyvät muutaman muun perheen kanssa keskelle viidakkoa, jonne perustetaan Macondo - ihana, idyllinen ja vihreä raamatullinen paratiisi. Syntyy kolme lasta José Arcadio, Aureliano ja Amaranta - ilman siansaparoa kaikki. Kiertävät mustalaiset Melquíadesin johdolla tuovat ihmeitä ja ulkomaailman tuulahduksia eristäytyneeseen yhteisöön.
Sisällissodan kumu saavuttaa myös Macondon. Aurelianosta tulee eversti, joka sotii 20 vuotta ja häviää kaikki taistelunsa. Sotaretkillään hän on siittänyt 17 nimeään kantavaa poikaa, jotka ilmaantuvat Macondoon. Vain yksi heistä selviää hengissä joukkomurhasta. Úrsula häärää hourulaksi ja hullunmyllyksi muuttuneessa taloudessa ja elää yli 120-vuotiaaksi.
En yritäkään kertoa suvun henkilöiden suhteita, koska menisin niissä taatusti sekaisin. Ne voi tarkistaa täältä suomeksi ja täältä espanjaksi Lukemiseni oli tuskaisaa kivireen vetämistä suunnilleen puoleen väliin, mutta sitten Márquezin tarinankerronta ja mielikuvitus veivät mennessään. On aivan käsittämätöntä miten runsailla ja kekseliäillä yksityiskohdilla hän tarinansa kuorruttaa. Buendíojen miespuoliset jäsenet ovat hyvin viriileitä eivätkä naisetkaan himoaan kainostele. Seksikuvaukset ovat varsin riehakkaita - ajatella, 60-luvulla ja katolisessa maailmassa!
Macondon alkava tuho neljä vuotta kestäneissä sateissa oli uskomattoman upeasti kuvattu. Emmehän me täällä kylmässä Pohjolassa voi ymmärtää, mitä kuuman tropiikin kosteassa viidakossa tapahtuu: kaikki mätänee, vihreä levä valtaa paikat, lieju vyöryy, kasvit valtaavat patiot ja huoneet, luonnonvaraiset eläimet ryntäävät sisätiloihin.
Noista Restreponkin mainitsemista ihmeistä ei loppua tullut: Melquíadesin sanskriitiksi kirjoitetut ennustukset pitivät täysin paikkansa, Remedios nousi taivaaseen kuin Neitsyt Maria, unettomuuden rutto oli rangaistus perisynnistä, Aureliano Babylonian isän Mauricion ympärillä lenteli aina parvi keltaisia perhosia, Fernandan leikkasivat näkymättömät lääkärit etc. Yllättävää ja hauskaa oli myös suvun viimeisten jäsenten opiskelu Euroopassa - Amaranta Úrsula Brysselissä ja Aureliano Roomassa, paaviksi oli vaatimaton tavoite.
Maagisen realismin uranuurtaja, Sadan vuoden yksinäisyys oli neljäsataa sivua tarinankerronnan ja mielikuvituksen juhlaa; samannimisten Aurelianojen ja José Arcadiojen selkamelskassa haastavaakin, mutta olihan tämä uskomaton kokemus alun tahmeudesta huolimatta!
Alkuteos Cien años de soledad 1967
Suomentanut Matti Rossi
Wsoy 1971
Kirjastosta
________________
Helmet-haaste: 8 (kuuluu yleissivistykseen), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 20 (minulle vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija),
Helmet-haaste: 8 (kuuluu yleissivistykseen), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 20 (minulle vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija),
Osallistun tällä postauksella kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen,
jota tällä kerralla luotsaa Tuntematon lukija.
Mahtavaa, että luit tämän! Kirja järisytti nuorena maailman- ja kirjallisuudenkuvaani niin, etten ole sen koommin uskaltanut sen pariin, vaikka houkuttelee kyllä, nyt juttusi jälkeen yhä enemmän. Klassikkohaaste, paras haaste!
VastaaPoistaAlku oli aikasten nihkeää, mutta ei voi kuin ihailla García Márquezia!
PoistaTämäkin kirja on nimenä tuttuakin tutumpi, mutta siihen se sitten jääkin. Kirjoituksesi siis avasi hienosti tämän kirjan mysteeriä minulle. Kuulostaa tosiaan varsin mielikuvitukselliselta teokselta, josta en oikein osaa sanoa tekeekö mieli lukea vai ei. Jätän siis päätöksen avoimeksi: ehkä joskus.
VastaaPoistaOlen lukenut vain yhden romaanin Gabriel García Márquezilta (Rakkaudesta ja muista riivaajista, luin sen enkuksi) ja siinä tuli myös esille voimakkaasti kirjailijan huima mielikuvitus.
Kyllä tämä työvoitto oli, mutta kannatti! Klassikot taitavat olla haasteellisia luettavia melkein kaikki...
PoistaOlen lukenut tämän joskus nuorempana ja vaikken sinänsä muista kirjan sisällöstä oikeastaan mitään, jonkinlainen haltioitumisen tunne on jäänyt mieleen. Tämä kirja saattoi olla ensi kosketukseni etelä-amerikkalaiseen kirjallisuuteen ja kirja todellakin tarjosi jotain aivan erilaista luettavaa. Tätä juttuasi lukiessa tuli kyllä suunnaton halu etsiä kirja käsiin ja alkaa lukemaan uudelleen... olen kyllä lukenut joitain muitakin Marquezin kirjoja, mutta eivät ne ole juurikaan sykähdyttäneet.
VastaaPoistaMinun ensimmäiset eteläamerikkalaiset kirjani olivat Isabelle Allenden. Hänelläkin on hurmaavaa maagista realismia. Aivan mieletön mielikuvitus García Márquezilla!
PoistaLuin tämän muutama vuosi sitten ja heittäydyn lopulta kirjan vietäväksi ja rakastin sitä hullua menoa. Tarkoitus olisi lukea lisää Márquezia, sen verran innostuin. Hieno klassikko!
VastaaPoistaMinäkin heittäydyin lopulta! Voisi etsiä kirjailijalta lisääkin...
PoistaOnnittelut työvoitosta! Tämä on klassikko, jolle annan vielä jonakin päivänä toisen mahdollisuuden. Ensimmäisellä yrityksellä noin 15 vuotta sitten en päässyt edes puoliväliin. Onneksi nykyään on kanssabloggaajien vertaistukea (ja henkilökarttoja!) netissä lukemisen tukena.
VastaaPoistaTyövoitto tosiaan! Pitkään tuumin, että kesken jätän, mutta sitten García Márquez vei :)
Poista