Silvia Hosseinin esikoisteos, esseekokoelma Pölyn ylistys on vilahdellut tiuhaan blogeissa. Pitkän jonotuksen jälkeen sain sen vihdoin luettavakseni kirjastosta. En etukäteen tiennyt esseiden painottuvan näin vahvasti populaarikulttuuriin. Se, etten entuudestaan tuntenut käsiteltäviä teemoja, oli tietysti suuri puute minulle lukijana. Teokseen on valittu yhdeksän esseetä, joiden teemakirjo on laaja. Takakannen mukaan esseitä yhdistävänä tekijänä on 'huonous', sillä osa huonoista on hyviä huonoja. Listaan tähän esseitten otsikot, sillä ne antavat esimakua Hosseinin huumorintajusta ja räväkkyydestä: Lifestyle-torakat, Vähän saa kuristaa, Leonard Cohen munasillaan, Al Pacinon huuto, Erään voimalaulun sedimentit, Aavikkokaupungin vangit, Mitä sivullisuus tarkoittaa? ja Pölyn ylistys.
Analyysi seksin ja väkivallan suhteesta & Sons of Anarchy -televisiosarjasta meni aikalailla ohi, sillä en ole nähnyt yhtään jaksoa eivätkä väkivaltaviihde tai raju seksi ole mun juttu. En myöskään tunne Karri Koiran voimalaulua Leijonakuningas. Kuuntelin sen toki, mutta odotin jotain räväkämpää. Biisin voimaannuttava voima piillee suuruusharhaisissa sanoissa, joita olisi keskityttävä kuuntelemaan tarkemmin. Al Pacinon rooli Naisen tuoksussa on lähtemättömästi piirtynyt mieleen, mutta hänen huutoonsa en ole aiemmin erityisesti kiinnittynyt. Youtube oli taas avuksi, sieltähän niitä vimmaisia räjähdyksiä löytyi.
Käheä- ja seksikäsääninen Leonard Cohen on itseoikeutetusti esseitten henkilövalikoimassa, sillä Hosseini tutkii Cohenin sanoituksia ja kirjoittaa väitöskirjaa Cohenin laululyriikasta. Hosseini ruotii Cohenin tuotannon mustaa pistettä, hänen mukaansa käsittämättömän huonoa ja misogyynistä kappaletta Death of a Ladies' Man - sekin outo minulle. Essee sivullisuudesta kiehtoi, kuulunhan minäkin niihin, jotka lukiossa ahmivat Albert Camusin Sivullisen (1942). Paljon on painunut unohduksen hämärään, mutta myöhemmin olen useaan Tommi Melenderin analyysiin Meursaultista törmännyt. Hosseini moittii Camusta kapeasta katsannosta, jättäähän hän surmansa saaneen arabin persoonana. tyystin huomiotta.
Essee Aavikkolabyrintin vangit leikkaa kaikessa ylettömän ja megalomaanisen Dubain pikkusiivuiksi ja asettaa siivut loopin alle. En ole koskaan halunnut matkustaa sinne, mutta essee oli erittäin kiinnostava! Se näytti hiekkaerämaan suuruuden kaikessa kauhistuttavuudessaan ja sosiaalisen eriarvoisuuden kaikessa jyrkkyydessään. Nimiesseessä Pölyn ylistys Hosseini on 'ylevän' äärellä. Mielenkiintoista pohdintaa kaikitenkin, mutta en jaa hänen negatiivisia huomioitaan eri suurkaupunkien taidemuseoiden pölyttyneestä tylsyydestä ja mitäänsanomattomuudesta. Eivät ne minulle niin kuivakkaina ja surkeina ole näyttäytyneet. Toki museoväsymys iskee itse kuhunkin, totta. Hosseini sanoo kokeeensa haltioitumista vain Barcelonan Miró-museossa. Hieno museo se onkin, mutta itse en kokenut olevani ylevän äärellä siellä. Sen sijaan olen vaikuttunut vaikkapa Pradossa Goyan rumien ja hirveiden 'mustien maalausten' ja Tate Galleryssä yhden Picasson sinisen kauden naisen muotokuvan äärellä.
Lifestyle-bloggarit saivat hurjaa ryöpytystä nimeltä mainiten. Olen pitkälti Hosseinin kanssa samaa mieltä ja mieleeni muistui Anna-Kaari Hakkaraisen mainio Kristallipalatsi. Mutta en voi välttyä ajatukselta, että äidinkielenopettajana toimiva Hosseinikin tässä tuotteistaa itseään, sen verran paljon ja räväkästi hän omaa yksityiselämäänsä raottaa. Mutta eihän se mitään uutta ole, moni kirjailija tekee autofiktiolla samaa, vain romaanin kehyksessä.
Hosseini kirjoittaa todella hyvin, analysoiden ja riemukkaasti. Teksti polveilee eri lähteisiin niin runsaasti, että bloggaaminenkin tuntuu hankalalta. Hosseini on lukenut ja sivistynyt, hienoiseen ylimielisyyteen asti (omien sanojensa mukaan). Lukukokemus oli kiinnostava, vaikka aiheet olivat pitkälti vieraita. Huippukiinnostavaa oli kuulla suomalais-iranilaisen kirjoittajan näkemyksiä, joka sukujuuriensa ansiosta on lähempänä Lähi-Itää, arabimaailmaa ja Dubaita kuin puhtaasti kantasuomalainen. Muistan lukeneeni aiemmin Hosseinin mainioita runoanalyysejä ja runoesseitä Satu Grünthalin toimittamassa Säkeilyvaarassa. Odotan mielenkiinnolla Hosseinin seuraavaa teosta!
Kansi Ville Hytönen
Savukeidas 2018
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 4 (kirjailijan ainoa teos), 5 (ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 37 (pienkustantamon julkaisu)
Bloggaukseni on aika tylsä ja vivahteeton. Kurkkaapa siis näihin linkkeihin: Kiiltomato, Luettua elämää, Lumiomena, Marjatan kirjat ja mietteet, Tekstiluola
Silvia Hosseini (s. 1982) on suomalais-iranilainen esseisti, kriitikko ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hosseini on ollut kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön vieraileva päätoimittaja. Hän tekee väitöskirjaa Leonard Cohenin laululyriikasta. Teos voitti Kalevi Jäntin palkinnon, ja se oli Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
