Natalia Goncharova, Palazzo Strozzi

Firenzessä kävellessäni venäläisen Natalia Goncharovan (1881–1962) näyttelyjulisteita näkyi kaikkialla. Minulla oli muistikuva, että hänen näyttelynsä on tulossa Suomeen, ja toden totta: Palazzo Strozzista näyttely siirtyy Ateneumiin ensi kevääksi (27.2.–17.5.2020).  Näyttelyssä hänen sanottiin saaneen vaikutteita Matisselta, Gauguinilta ja Picassolta, joilta oli näyttelyssä myös muutama työ. Goncharovan työt olivatkin jännittävä sekoitus Gauguinin värikkyyttä, Picasson kubismia ja venäläistä kansantaidetta. Vahvaa ja värikästä!

"The art of my country is incomparably deeper

than anything that I have come to know in the West.”

Natalia Goncharovasta sukeutui venäläisen avantgarden johtohahmo. Hän järjesti valtavan yksityisnäyttelyn Moskovaan vuosina 1913-14. Samoihin aikoihin hän muutti vallankumouksen tieltä elämänkumppaninsa Mihail Larionovin kanssa Ranskaan ja hänestä tuli avainhenkilö Pariisin kuohuvassa taidekentässä.

Goncharovan mittavaa taiteellista tuotantoa innoittivat niin kansantaide kuin uskonnolliset ikonit. Hänen taiteensa oli myös ristiriitaista: Goncharova saattoi samaan aikaan esiintyä kasvot maalattuna katuperformanssissa Moskovassa ja luoda uskonnollista taidetta vanhojen ikonien inspiroimana. Kuvataiteen lisäksi Goncharova suunnitteli pukuja ja lavasteita Sergei Djagilevin baletille sekä pukuja muotitaloille Moskovaan ja Pariisiin. - Ateneumin tiedotteesta

Goncharovan elämänkumppanin Mihail Larionovin maalaama muotokuva

Näyttelyssä oli video Djagilevin baletin maailmasta, pari koreaa näyttämöasua vitriineissä 

ja monta pientä luonnosta näyttämöasuiksi.

This woman drags the whole of Moscow and the whole of St. Petersburg behind her; 

they don’t just imitate her work, they imitate even her personality. 

- Sergei Djagilev, 1913

”A costume’s function is not to dress characters but rather to impart material form 

to them, to convey their type, their temperament."

Goncharova ja Larionov muuttivat siis Venäjän vallankumouksen tieltä Pariisiin ja heistä tuli myöhemmin Ranskan kansalaisia. Goncharova matkusti myös Italiassa ja Espanjassa Djagilevin baletin kanssa, mikä näkyy vaikutteina mm. tässä kauniissa työssä.

Jos ymmärrät saksaa,
klikkaa Astridin hienoon & yksityiskohtaiseen tarinaan Goncharovan elämästä!

 Hienoa että tämä värikäs ja vahva näyttely saadaan Ateneumiin!

Eeva Park - Viimeisellä rajalla

Kaikkein vanhimmat kirjoitukset tehtiin kuulemma nahalle 

ja minun nahkani on jo kirjoitettu ääriään myöten täyteen.

Viimeisellä rajalla alkaa hyvin dystooppisella ja apokalyptisellä kuvauksella: nuori nainen majailee nyky-Tallinnan slummiutuneessa lähiössä, jossa talot ovat sortumaisillaan ja kaikki tienoon ihmiset ovat laitapuolen kulkijoita ja yhteiskunnan hylkiöitä. Monipäinen, kadulla ja kellareissa asusteleva, venäjää puhuva lapsijengi on vähällä saada naisen hukutettua ja varastaa kaiken, mitä nainen on saanut vaivalla haalittua loukkoonsa. Väkivaltainen Trubaduuri miehineen vainoaa aluetta ja lapsia, polttaa taloja ja ajelee aseistettuna mersuillaan.

En muistanut ollenkaan, mistä tässä Eeva Parkin kirjassa on kyse, vaikka valitsin sen luettavaksi jo keväällä kustantajan luettelosta. Kustantajan sivultahan se selvisi: nuori tallinnalainen Tiiu on yksi ihmiskaupan tuhansista uhreista. Hän luotti sinisilmäisesti yhteen tallinnalaiseen puolituttuun, johon oli myös hiukan ihastunut. Mies jätti Tiiun Berliiniin neljän miehen raiskattavaksi ja käveli itse tyynesti pois, takaisin omaan varakkaaseen pikkumafioson elämäänsä.

... kuulikohan liettualainen tyttö itse sen pienen naksahduksen, jonka minä kuulin hänen vieressään ennen kuin hän lysähti kasaan Gojkon käsissä kuin tyhjäksi laskettu suuri, vaaleanpunainen nukke. // Siihen mennessä olin jo nähnyt paljon hakkaamista, pään painamista veden alle ja yliannostusten piikittämistä, mutta naksahdus oli nopeassa eleettömyydessään hirveämpää kuin mikään muu.

Noiden neljän miehen kansallisuus ei selvinnyt, mutta Venäjään tai itä-blokkiin heidän nimensä Gojko, Roman ja Aleksei viittasivat. Heillä oli useita tyttöjä vankeinaan aivan tavallisen näköisessä berliiniläisessä maaseutuhuvilassa. Miehet eivät kaihtaneet kovia otteita: he pahoinpitelivät tyttöjä raa'asti ja tarpeen vaatiessa käyttivät myös asettaan. Venäläisen Nadjan kanssa Tiiu suunnitteli pakoa ja sekavan tapahtumaketjun päätteeksi hän pääseekin pakoon, Nadja ei. Piiloutuen, naamioituen ja pelkoa tuntien Tiiu raahustaa takaisin Tallinnaan päämääränään vain kosto.

En ollut enää pitkiin aikoihin vastustanut ketään tai mitään. Minua saattoi käyttää mihin tahansa, mistä Romanille vain suinkin maksettiin.

Tämä on hurja, traaginen ja dramaattinen tarina. Tiiun tavallinen lapsuus ja nuoruus tulevat ilmi kauniina ja keveinä, normaalielämästä kertovina takaumina. Isän lähdettyä pois (ja myöhemmin kuoltua) Tiiu elää posliinimaalariäitinsä kanssa aivan tavallista nuoren naisen elämää. Parhaat kaverit ovat kouluajoilta saakka olleet kuvataiteita opiskelemaan päässyt Heidi ja rehti ensirakkaus Marko, joka hänkin elättelee rikastumistoiveita uudessa Virossa. Marko on se, johon Tiiu uskaltaa luottaa ja ottaa yhteyttä Tallinnaan palattuaan. Hän on se, joka hankkii Tiiulle pimeän aseen.

Viattomassa nuoruudessa kolmikko reissasi joskus Espanjassa ja tähtitieteestä kiinnostunut Heidi puhui iltaisin avaruuden mustista aukoista ja universumin viimeisestä rajasta, jolta ei enää ole paluuta. Siitä juontaa teoksen vironkielinen nimi  Lõks lõpmatuses, selvittää lopussa olevassa linkissä Katariina Suurpalo. Raiskattu, prostituutioon pakotettu, vangittu ja hakattu Tiiu oli ylittänyt tuon rajan. Paluuta normaaliin elämään ei ollut. Ainoa mikä piti häntä liikkeellä ja hengissä oli koston ajatus.

Ylen linkki ihmiskaupasta tältä vuodelta on korutonta kertomaa, se on uhkana Suomessakin. Samaa teemaa käsitteli myös viime vuonna lukemani espanjalaisen Carmen Amoragan teos Basta con vivir - Riittää että elää. Sen loppusanoissa Amoraga valotti ihmiskaupan lukuja Espanjan näkökulmasta, ote bloggauksestani:

YK:n mukaan ihmiskaupan kohteeksi joutuu vuosittain yli 40.000 ihmistä, useimmat naisia ja lapsia, ja heistä 60% päätyy prostituoiduiksi. Espanjassa prostituution 'arvo' on 3.700 miljoonaa euroa vuodessa, 8,3 miljoonaa per päivä. Vuonna 2015 paljastui 42 ihmiskauppaa harjoittavaa rinkiä ja melkein 500 henkilöä pidätettiin. Samana vuonna liki 14.000 henkilöä oli vaarassa joutua näiden rinkien verkkoihin.

Viimeisellä rajalla on järkyttävä, karu ja traaginen tarina, mutta Park kirjoittaa upeasti. Kirjailija kerii vähitellen auki tapahtumien kulkua ja pitää lukijaa trillerimäisesti jännityksessä. Tuntui, että kielessä ei ollut yhtään tarpeetonta sanaa, ja suomentaja Sanna Immanen oli tavoittanut mukavasti myös murteelliset ilmaisut. Jäätävää oli lukea, miten aivan tavallinen ja fiksu, tulevaisuudestaan unelmoiva virolaistyttö joutui hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhriksi. Nopeasti tehty väärä päätös riitti. Vangittuna, huumattuna ja uhattuna, vailla rahaa ja passia pelastautumisen mahdollisuudet olivat minimaalisia. Kun rankka hyväksikäyttö vie ihmisarvon, voi Tiiun järkyttävän ratkaisun ymmärtää.

Eeva Park - Viimeisellä rajalla
Alkuteos Lõks lõpmatuses 2003
Suomentanut Sanna Immanen
Into 2019
Kirjastosta
_______________

Katariina Suurpalon artikkeli Tuglas-seuran Elo-lehdessä

Eeva Park (s. 1950) on tunnettu virolainen kirjailija, joka ei kaihda vaikeita aiheita. Hänen tuotantonsa sisältää runoja, näytelmiä, lyhytkertomuksia ja romaaneja. 

Viimeisellä rajalla on ensimmäinen Parkilta suomennettu romaani. Virossa sille myönnettiin Eduard Vilden kirjallisuuspalkinto vuonna 2004. Teos oli myös saksalaisen Brücke Berlin -palkinnon ehdokkaana. Kiitetty romaani on käännetty myös ruotsiksi, norjaksi ja saksaksi.

Eeva Park tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 19.30, Suomenlinna

Sofi Oksanen - Koirapuisto

Sofi Oksasen aiheet eivät koskaan ole keveitä. Koirapuistossa kirjailija paneutuu köyhien ukrainalaistyttöjen elämän vähiin vaihtoehtoihin ja rinnastaa terävästi elämän vauraassa ja hyvinvoivassa Suomessa ja Ukrainassa, maassa, jossa elämän realiteetit ovat aivan toiset. Teoksen päähenkilö on virolais-ukrainalainen Olenka, jonka isä riuhtaisee tyttärensä ja vaimonsa tutusta ympäristöstä Tallinnasta ukrainalaiseen peräkylään, koska tuottoisat hämäräbisnekset odottavat. Myttyynhän ne tietysti menevät.

Olenka ei viihdy, vaan karkaa nuorena Pariisin mallimarkkinoille. Mallinura ei kuitenkaan etene ja hän joutuu palaamaan häntä koipien välissä takaisin kotiin unikkokeittiön äärelle. Ura urkenee maassa rehottavassa kohdunvuokraus-, hedelmöityshoito- ja munasolubisneksessä. Ukrainalaistytöillä on näet munasarjoissaan ja kohdussaan lippu parempaan elämään. Länsimaiset lapsettomat parit pitävät ukrainalaistyttöjen valkoisesta ulkonäöstä ja siitä, että voivat netissä shoppailla itselleen sopivin ominaisuuksin varustetun lapsen, valinnan mukaan tytön tai pojan, tai vaikka lapselle musikaalisen tai matemaattisen lahjakkuuden. Netissä on linkkejä pilvin pimein. Joku aika sitten googlatessa näin myös munasolujen lahjoittajien tai kohtuaan vuokraavien kasvokuvat, mutta tämä sivusto näyttää heidät vain ohjelmaan kirjautuneille. Hurjalta tuntuu silti, klik.

Olin päässyt pitkälle. Oli auto, oli asunto, oli työ, oli omia luottokortteja. Oli mies, oli sydän­ääniä. Oli kokonainen kattaus elämää ja paljon menetettävää.

Olenka on skarppi nainen, joka etenee firman luovuttajien päälliköksi. Lapsuuden perhetutusta Dariasta tulee hänen tärkein luovuttajansa, sillä tyttö valitaan Ukrainan mafian ison kihon Velesin pojan Viktor Kravetsin perheelle luovuttajaksi. Olenkalla pyyhkii nyt loistavasti: on luksusasunto, matkoja ja rahaa, ja myös tärkeä burjaattirakastettu Romka, aasialaisten silmiensä vuoksi japanilaiseksi kutsuttu. Mutta asiat mutkistuvat, kun tuore isä Viktor murhataan ja Olenka lavastetaan aukottomin todistein syylliseksi. Romka on näet Kravetsin perheen henkivartija, jonka on määrä toteuttaa perhen puolesta kosto, silmä silmästä -periaatteella:

Oli selvää, ettei loppu voisi olla nopea. Sen pitäisi kestää. Kynsi kynneltä, hius hiukselta, silmä silmältä. Ei mitään siistiä reikää otsaan.

Olenka ei uskalla luottaa rakkauteensa, vaan pakenee henkensä hädässä Helsinkiin. Hän sulautuu varjoihin ja joutuu vaihtamaan luksuselämänsä siivoojan työhön. Helsinkiläisessä koirapuistossa hän seuraa silmä tarkkana päivästä toiseen helsinkiläistä lapsiperhettä, jonka lapset ovat saaneet alkunsa ukrainalaistyttöjen munasoluista. Mutta eräänä päivänä Daria istahtaa samalle penkille. Olenkan hätäännys ja pelko kasvavat, ja rinki hänen ympärillään kiristyy.

Oksasen juonikuvio oli monimutkainen, mutta nautin hänen tyylistään. Olenkan ja Darian henkilöt jäivät vähän koleiksi, mutta he olivatkin alituisen pelon ja varuillaanolon tuotteita. Heidän maailmansa oli painajaismainen ja kolkko  - siellä vallitsivat korruptio ja viidakon lait.  Koin, että olisi pitänyt tietää enemmän Ukrainan / Neuvostoliiton historiasta, jotta kaikki olisi auennut. Svetlana Alekšijevitsin kirjoista olen lukenut mm. tuosta asunto-osakkeilla keinottelusta Neuvostoliiton romahdettua. Koirapuisto oli teos, joka sai tuntemaan kiitollisuutta siitä, että on suomalainen.

Ukrainan villi hedelmöitysbisnes on hurjaa, ymmärrettävänä motiivina raha ja toimeentulo, mutta se on tyttöjen terveydelle vaarallista: ahneuksissaan monet jatkavat luovuttamista liian kauan. Suurten hormonimäärien seurauksena saattaa olla mielenterveyden häiriöitä, kuumia aaltoja, ja kenties lapsettomuutta ja syöpää. Teos avasi silmiäni tästä minulle tuntematttomasta aiheesta ja toi tietysti Ukrainan nykytilanteen esille. Uskon, että Oksanen on tehnyt perusteellisen taustatyön ja jossain haastattelussa hän sanoikin oleskelleensa maassa kirjoitusprosessin aikana. Pidin kirjan toiveikkaasta loppuluvusta.

Sofi Oksanen - Koirapuisto
Like 2019
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Luettua ja maistettua, 
Kirjailijan haastattelu Ilta-Sanomissa

Ennen blogiaika olen lukenut kirjailijalta Kun kyyhkyset katosivat, Puhdistuksen ja Stalinin lehmät. Kaksi viimeksi mainittua ovat ehdottomia suosikkejani.

Koirapuisto on kahdessa aikatasossa vyöryvä kertomus nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja korruptiosta. Samalla se on syvän inhimillinen tarina uskollisuudesta, rakkaudesta ja lapsensa menettäneestä naisesta.  - Kustantaja

Sofi Oksanen puhuu Koirapuistosta Helsingin kirjamessuilla

lauantaina klo 15.00, Senaatintori