8. maaliskuuta 2020

Rúben Darío - Margarita, está linda la mar #runosunnuntai


Postaan huomenna Sergio Ramírezin romaanista Miten kaunis on meri, Margarita, jonka Ramírez on kirjoittanut Nicaraguan juhlitun kansallisrunoilijan Rúben Daríon (1867-1916) hengessä. En voi sanoa kunnianosoituksena, sillä kirjailija ei hymistele ja paljastaa paljon negatiivisia asioita tästä palvotusta runoilijasta. Romaanin lukujen otsikot hämmästyttivät runollisuudellaan. Selitys on se, että otsikot ovat pääosin peräisin Daríon säkeistä. Muutama esimerkki: Vapisee maa, järkkyvät tähdet, Runoratsu korskuen luoksesi kiitää, Basranhelmet & Prinsessa on suruinen. Kuulemma idea käyttää Daríon säkeitä nimessä ja lukujen otsikoissa oli meksikolaisen kirjailijan Carlos Fuentesin. Teos voitti Alfaguara-palkinnon julkaisuvuonnaan 1998.

Törmäsin netissä tähän ihanaan runoon ja videoon, ja ajattelin jakaa ne, koska runo kytkeytyy tiivisti Ramírezin romaaniin. Videon kuvissa on runsaasti Barcelonan näkymiä, Gaudín arkkitehtuuria ynnä muuta. Youtubesta löytyy myös animoituja lapsille tarkoitettuja videoita, ja tietääkseni tästä runosta on julkaistu myös kuvitettu satukirja. Runo lausutaan videolla espanjaksi, mutta kuulostaa hurmaavalta. Ehkä ei haittaa jos ei ymmärrä, ja englanninkieliseen käännökseen linkki tässä.

Margarita Debayle Sacasa de Pallais (1900-1983) tunnetaan maailmanlaajuisesti siitä, että Darío kirjoitti hänelle runon Margarita Debaylelle, kun tyttö oli vielä lapsi. Wikipedian mukaan runoilija vaihtoi tämän runon viskipulloon.  Margarita oli Daríon hyvän ystävän, kirurgi Henry El Sabio Debaylen nuorempi tytär. Vanhemmasta siskosta Salvadoritasta tuli myöhemmin Nicaraguan First Lady, Tacho Somozan puoliso. Runoa lukevat kuulemma äidit edelleen lapsilleen Iberian niemimaalla ja Latinalaisessa Amerikassa. 



A MARGARITA DEBAYLE

Margarita está linda la mar, 
y el viento, 
lleva esencia sutil de azahar; 
yo siento 
en el alma una alondra cantar; 
tu acento: 
Margarita, te voy a contar 
un cuento: 

Esto era un rey que tenía 
un palacio de diamantes, 
una tienda hecha de día 
y un rebaño de elefantes, 
un kiosko de malaquita, 
un gran manto de tisú, 
y una gentil princesita, 
tan bonita, 
Margarita, 
tan bonita, como tú. 

Una tarde, la princesa 
vio una estrella aparecer; 
la princesa era traviesa 
y la quiso ir a coger. 

La quería para hacerla 
decorar un prendedor, 
con un verso y una perla 
y una pluma y una flor. 

Las princesas primorosas 
se parecen mucho a ti: 
cortan lirios, cortan rosas, 
cortan astros. Son así. 

Pues se fue la niña bella, 
bajo el cielo y sobre el mar, 
a cortar la blanca estrella 
que la hacía suspirar. 

Y siguió camino arriba, 
por la luna y más allá; 
más lo malo es que ella iba 
sin permiso de papá. 

Cuando estuvo ya de vuelta 
de los parques del Señor, 
se miraba toda envuelta 
en un dulce resplandor. 

Y el rey dijo: «¿Qué te has hecho? 
te he buscado y no te hallé; 
y ¿qué tienes en el pecho 
que encendido se te ve?». 

La princesa no mentía. 
Y así, dijo la verdad: 
«Fui a cortar la estrella mía 
a la azul inmensidad». 

Y el rey clama: «¿No te he dicho 
que el azul no hay que cortar?. 
¡Qué locura!, ¡Qué capricho!... 
El Señor se va a enojar». 

Y ella dice: «No hubo intento; 
yo me fui no sé por qué. 
Por las olas por el viento 
fui a la estrella y la corté». 

Y el papá dice enojado: 
«Un castigo has de tener: 
vuelve al cielo y lo robado 
vas ahora a devolver». 

La princesa se entristece 
por su dulce flor de luz, 
cuando entonces aparece 
sonriendo el Buen Jesús. 

Y así dice: «En mis campiñas 
esa rosa le ofrecí; 
son mis flores de las niñas 
que al soñar piensan en mí». 

Viste el rey pompas brillantes, 
y luego hace desfilar 
cuatrocientos elefantes 
a la orilla de la mar. 

La princesita está bella, 
pues ya tiene el prendedor 
en que lucen, con la estrella, 
verso, perla, pluma y flor. 

* * * 

Margarita, está linda la mar, 
y el viento 
lleva esencia sutil de azahar: 
tu aliento. 

Ya que lejos de mí vas a estar, 
guarda, niña, un gentil pensamiento 
al que un día te quiso contar 
un cuento.


Aurinkoista naistenpäivää pienille ja vähän isommillekin naisille!

7. maaliskuuta 2020

Minna Canth - Agnes selkona ja äänikirjana


Naisten päivän alla Minna Canthia. Agnes on lyhyt, novelli tai pienoisromaani ja se ilmestyi vuonna 1892. Tiesin juonen pääpiirteissään, mutta nyt päätin tutustua lähemmin Agnekseen ja osallistua Yöpöydän kirjat -blogin Canth-lukuhaasteeseen. Novellin päähenkilöt ovat Pietariin muuttanut kaunis maailmannainen Agnes, hänen Suomessa pikkukaupungissa asuva kouluaikainen ystävänsä Liisi ja tämän aviomies Antti. Nuoremman nykylukijan on muistettava, että Suomi oli tuolloin Venäjän suuriruhtinaskunta ja että kansallisuusaate eli voimakkaana.


Selkomukautus Tuija Takala, Selkokeskus
Luettavissa pdf:nä TÄÄLTÄ
Selkoversiosta: Kirjan pauloissa

Selkokieli ja -kirjallisuus ovat yhä enemmän esillä, mikä on hieno juttu. Selkokirjailija Tuija Takala on oikea selkolähettiläs ja hänet palkittiin vuonna 2019 selkokirjallisuuden Seesam-palkinnolla. Pdf:iä ei yleisesti ottaen ole miellyttävä lukea, mutta teksti oli asemoitu ilmavasti sivuille kuin runo ja teksti oli lyhentynyt huomattavasti: 65 ilmavasti ladottua sivua. Tuija itse sanoo selkoistuksesta seuravaa:

"Selkoistuksessa säilyvät keskeiset henkilöt, juoni, tarina ja tunnelma. Selkotekstin joukossa on autenttisia lauseita ja sanontoja, mutta pääosin sanasto on tälle ajalle tuttua, lauseet lyhyitä ja virkerakenteet helppoja. Pituus lyhentyy reilusti, ja lukemista helpottaa tarinan jaksottelu lyhyiksi luvuiksi. Selkotaiton periaatteet tukevat lukemista: iso fontti, yksi kokonaisajatus yhdellä rivillä, kappaleet lyhyitä ja palsta kapea.”

Agnes katsoi minua ja hymyili pilkallisesti:
- Pikku Liisi, puhut kuin lapsi.
Olet kuin kissa, joka kehrää silmät kiinni.
Et kaipaa mitään, kun saat ruokaa
ja kun koti on lämmin.
...

Agnes kertoi ajatuksensa:
- Mustasukkaisuus tekee ihmisen rumaksi.
Jos minulla olisi mies,
antaisin hänen pettää minua.
Minä käyttäisin samaa vapautta
ja olisin uskoton.
Niin me emme kyllästyisi toisiimme,
vaan suhteessa olisi vaihtelua.
Tavallinen arki on rakkauden kuolema.
Te pohjoisen naiset olette typeriä,
kun olette uskollisia miehen palvelijoita!

Selkokieliseen Agnekseen Tuija on tavoittanut olennaisen asetelman ja Liisin vellovat tunteet. Alkuperäinen Canthin koukeroinen ja adjektiivein höystetty lause on selkiintynyt helpommin ymmärrettävään asuun. Pikkukaupungin isänmaallisten laulujuhlien keskelle pyrähtänyt Agnes kerää katseita ja ympärilleen miehiä kuin herhiläisiä. Hän alkaa flirttailla häpeämättömästi Liisin puolison Antin kanssa ja Liisissä herää mustasukkaisuus ja epävarmuus.  Agnes suhtautuu pilkallisesti ja alentuvasti Liisiin ja kaikkiin porvarillisuuden merkkeihin ja isänmaallisiin tuntoihin. Asetelma kotiäiti vs suuren maailman ylläpidetty nainen on tehokas ja julma. Moraliteetti tietysti löytyy ja Canth tekee eron oikean ja väärän, kunniallisuuden ja moraalittomuuden välillä. Ihailen Tuijan selkeää selkokieltä ja kykyä ottaa tarinaan se olennaisin.

- Sano Liisi, miten minä eroan vaimoista,
jotka pitävät itseään hyvinä naisina?
Naiset vain valvovat omia etujaan avioliitossa,
ja miehet ovat velvollisuuden takia heidän kanssaan.



Storytelin äänikirja
Lukijana Ritva-Liisa Elivuo
Agneksesta Yöpöydän kirjat


Elivuon ääni on ilmeikäs ja moraalisella tavalla Canthin sanomaa painottava, mutta hänen äänensä kuulosti kypsän naisen ääneltä. Minusta tässä oli ärsyttävä ristiriita, kun sekä Liisi että Agnes ovat vain vähän päälle kaksikymppisiä. Alkuperäistä Agnesta kuunnellessa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea Canthin loistavaan dialogiin, tuntui kuin teksti olisi istunut sellaisenaan näyttämölle. Wikipedia sanoo Canthin aloittaneen Agneksen dramatisoinnin 1896, mutta että se jäi kesken (Canth kuoli seuraavana vuonna).

Varsin mainiota oli dialogi esim. kohdassa, jossa Liisi kertoi ylpeänä pienistä lapsistaan Antista, Ainosta ja Lyylistä. Agnes suhtautui pilkallisesti 'Pikku Liisiin' ja lasten suomalaisiin nimiin. Surkuhupaisa tilanne jatkui kun Agnes tuli vieraaksi Liisin kotoisaan kaaokseen. Canth kuvaa tavattoman hienosti Liisin heräävää mustasukkaisuutta ja sisäistä puhetta, kun hän kuuntelee sivusta miehensä ja Agneksen ylevää keskustelua oopperasta, baletista ja runoudesta. ”Agneksella on kokeneen maailmannaisen hieno tenho katseessaan”, miettii alemmuudentuntoinen Liisi. Myös Antin mielestä Agnes oli alkuun kevytmielinen, turhamainen ja koketti, mutta sitten mies ”huumantui, rojahti suin päin paulaan.”

Canth kuvaa osuvasti Liisin ja Antin mykkäkoulua ja avioriitaa, joka saa Liisin ylireagoimaan ja ajattelemaan jopa avioeroa. Viimeinen kohtaus näytellään Agneksen hotellihuoneessa, johon Liisi menee kouluaikaista ystäväänsä tapaamaan. Tässä Canth kärjistää edelleen näiden kahden naisen eroja. Liisi on hyveellinen, Jumalaan ja perhearvoihin uskova, Agnes moraaliton teoissaan ja Jumala-suhteessaan ja hän halveksii kaikkea Suomen mitättömyyttä ja talonpoikaisuutta. Liisin mielessä painoi kuitenkin lapsuuden syvä ystävyys ja hänen tunteensa Agnesta kohtaan olivat ristiriitaiset - toisaalta tuomitsevat, toisaalta hellän äidilliset.

Lyhyydestään huolimatta Agneksessa on taitava draamankaari. Agnes on hieno romaani eikä sen lumo ole yli sadassa vuodessa himmennyt. Muutamat sanavalinnat toki pistävät silmään: puhutaan hottentoteista ja lasten kasvatuksesta vitsan avulla. Mutta Canthin kieli on elävää ja hänen psykologinen otteensa terävä. Hän kuvaa ihailtavan osuvasti etenkin Liisin sielunliikkeitä, tunteita ja tunnelmia kun puoliso joutuu Agneksen kauneuden ja hienostuneisuuden huumaamaksi.

6. maaliskuuta 2020

Musta kissa - toim. Matti Järvinen


Tunnustan heti alkuun, että nappasin tämän kertomuskokoelman kirjastosta kannen takia, koska en voinut vastustaa kannen söpöä mustaa kissaa. Olin toki myös utelias lukemaan, mitä näissä vanhoissa tarinoissa ihmisistä ja eläimistä sanotaan. Matti Järvisen Nysalor-kustannukseen en ollut myöskään aiemmin törmännyt. Kirjasen esittelytekstissä sanotaan näin: Järvinen (s. 1982) on töissä Pasilan kirjastossa, jossa vetää fantasia- ja rikoskirjallisuuden lukupiirejä. Kiinnostuksen kohteita ovat myös kauhu, spekulatiivinen fiktio ja yleensäkin vanhempi kirjallisuus.

Mustan kissan kertomukset edustavat edellä mainittuja genrejä ja ovat pääosin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Useimmat tarinat ovat ilmestyneet ammoin suomeksi ja Järvinen sanoo korjanneensa niissä vain joitain pieniä virheitä. Aiemmin suomentamattoman Edgar Allan Poen nimitarinan Musta kissa hän on itse suomentanut. 16 alkuperäistarinaa on listattu ja myös se, missä suomennokset ovat ilmestyneet. Suomentajia ei ole mainittu, ehkä ennen suomentajien nimiä ei ilmoitettu? Joidenkin tarinoiden suomi on vanhahtavaa ja lauserakenteet kömpelöitä, toisten kieli on taas aivan loistavaa nykysuomea. Mielenkiintoista.

Tarinoiden eläinvalikoima on laaja. Lemmikkejä enemmän esiintyy eksoottisia ja pelkoa herättäviä viidakon eläimiä: on käärmeitä, leijona, karhu, koira, pari kissaa, skorpioni, gorilla ja moskiittoja, myös mielikuvituksen synnyttämiä paholaisia. Eikä kissaa todellakaan kohdella lellittynä lemmikkinä! Monissa tarinoissa ollaan seikkailemassa jossain viidakossa tai muissa kaukaisissa paikoissa tutkimusretkellä, pari tarinaa sijoittuu Suomeen. En ole kauhun enkä seikkailutarinoidenkaan ystävä, mutta yksi tarina oli minusta yli muiden.

***** H. G. Wellsin (1866-1946) vuonna 1894 ilmestynyt Aepyornis Island / Aepyornis-saari oli minusta briljantti ja vallan herkullisen hupaisasti kerrottu. Aepyornis oli strutsin näköinen, jättisuuri (jopa 3 metriä korkea) lintu, joka kuoli sukupuuttoon luultavasti joskus 1600-luvulla. Se eleli Madagaskarilla ja sen mudassa säilyneet munat olivat haluttua ja rahanarvoista museotavaraa. Tarinassa munien kerääjä, Arpinaama, kertoo seikkailustaan Madagaskarin helvetillisessä kuumuudessa. Hänellä oli kanootissaan kolme Aepyorniksen munaa, kun alkuasukasoppaat häippäsivät ja mies päätyi airoitta ajelehtimaan. Henkensä pitimiksi hänen oli syötävä munista kaksi. Kymmenen päivän ajelehtimisen jälkeen trooppinen myrsky pirstoi kanootin ja heitti miehen ja jäljellä olevan munan autiolle saarelle.

Sielläpä tuosta 300 vuotta vanhasta munasta kuoriutui suloinen pikku lintu. Siitä oli miehelle kovasti seuraa yksinäisyydessä ja se seurasi häntä kuin koiranpentu. Mutta kun lintu kasvoi ja ehti teini-ikään, se muuttui kiukuttelevaksi ja ikäväksi, kuten ihmisteinit konsanaan. Mikään ei sille kelvannut, siitä tuli äkäinen ja räjähtelevä, ja miespolo joutui pakosalle, pysyttelemään kaulaansa myöten vedessä ja nukkumaan palmun latvoissa.

Tuossa tuo sukupuuttoon kuollut elukka vetelehti saarellani kuin jurrikka ruhtinas, ilman että sain jalkaani lepuuttaa koko paikassa. Useasti minulta pääsi itku nääntymyksestä ja kiukusta. Sanoin sille suoraan, etten voinut sallia minkään kirotun ajanoikun jahtaavan itseäni autiolla saarella. Käskin sitä menemään nokkimaan jotakuta oman aikakautensa matkailijaa. Mutta se vain naksutteli nokkaansa minulle. Iso, ruma kuvatus - pelkkää koipea ja kaulaa!

❤︎ Konrad Lehtimäen (1883-1937) Ystäväni himmenevä katse ilmestyi kertomuskokoelmassa 1929. Tässä tarinassa kertojaa kohtaa hirvittävä suru ja onnettomuus, jossa rakas ja uskollinen Jeppe saa surmansa.

❤︎ Fjodor Dostojevskin (1821-1881) Valkoisen vuohen ilmestymisvuosi on hämärän peitossa. Tämä on surullinen tarina syrjäytyneestä miehestä, joka tekee rikoksen rakkaan Vasja-vuohensa vuoksi. Vuohi on kaikki, mitä köyhällä miehellä on ja kun toisen kanssa naimisiin mennyt lemmitty Anisha yrittää viedä vuohen, miehen päässä pimenee.

❤︎ Edgar Allan Poen (1809-1849) Musta kissa ilmestyi 1843 ja se on puhdasverinen kauhugenren edustaja. Minäkertoja on viinaanmenevä mies, joka juoppohulluuspäissään kaivaa vaimonsa mustalta kissalta silmän päästä. Kissa ärsyttää miestä aina vaan toivuttuaan ja eräänä päivänä sitten heilahtaa kirves.

Tarinoiden kirjo on laaja enkä kaikista innostunut. Mutta eittämättä mukana on helmiä, joihin en ilman Mustaa kissaa olisi tutustunut. Suositan siis, jos vanhat tarinat ja ihmisen ja eläimen moninainen suhde kiinnostaa. Hupaisa juttu oli myös ❤︎ Sam Sihvon (1892-1927) tarina Pelle ja sirkuskarhu, joka kertoo sirkuksessa aiemmin esiintyneestä Pellestä ja hänen karhustaan Nallesta. Kohtalon julma oikku heitti nämä juhlitut ja suositut taiteilijat estradeilta maankiertäjiksi. Kovaa kohtaloaan he lievensivät viinaksilla, sekä Pelle että Nalle, mutta sitten sattui jotain dramaattista.

KOKOELMAN MUUT TARINAT
  • Ambrose Bierce: Mies ja käärme
  • Arthur Conan Doyle: Vannehtimon paholainen
  • Stephen Crane: Käärme
  • Robert E. Howard: Alttari ja skorpioni
  • W. W. Jacobs: Musta juttu
  • Jack London: Leopardimiehen kertomus
  • Jack London: Prinsessa
  • F. T. Pollock: Taistelu gorillan kanssa
  • A. Emil Virtasalo: Moskiittopilvi
  • H. G. Wells: Avun tähtitornissa
  • Elvira Willman: Bubu

Musta kissa ja muita vanhoja kertomuksia eläimistä ja ihmisistä
Toim. Matti Järvinen
Kansi Henna Sakkara
Nysalor-kustannus 2019
Kirjastosta
_______________