Vaarla kertoo, miltä tuntuu kun kaikki menee. Kun toivo menee. Isä on Elinalle läheinen ja isän muuttuminen iloisesta huolten painamaksi mieheksi ahdistaa tyttöä. Kodin ilmapiiri kiristyy ja vanhempien riidat lisääntyvät. Tarina etenee vääjäämättä täydelliseen romahdukseen, vaikka joku pieni toivon oljenkorsi joskus vilahtaakin. Tulee konkurssi - uusi muskelivene myydään, oma koti myydään, tulee lehtiotsikoita, tulee rahapula. Riita naapuriperheen kanssa lomaosakesijoituksesta hiertää ja vaikeuttaa myös Elinan ja Sandran ystävyyttä. Koko perhe eristetään entisistä piireistä häpeään ja hiljaisuuteen.
2000-luvun aikataso kuvaa Elinan opiskeluaikoja ja häntä työelämässä. Elina halusi Kauppakorkeaan opiskelemaan laskentatoimea ymmärtääkseen paremmin maailmantalouden suhdanteita ja talouden lainalaisuuksia. Mutta opintolaina oli hänelle hirvittävä peikko. Isänsä konkurssin kokeneena lainanotto oli mahdoton ajatus; ennemmin vaikka toimistosiivousta. Myöhemmin työelämässä Elina tunsi itsensä ulkopuoliseksi työtovereitten ostaessa sijoitusasuntoja surutta lainarahalla. Ja tulihan se sieltä taas vuonna 2008, finanssikriisi - ja Elinan oli pakko myöntää itselleen, ettei hän tätä ennalta nähnyt, vaikka koulutuksensa ansiosta olisi pitänyt.
Suomalaisessa yhteiskunnassa konkurssi ja työttömyys ovat olleet melkein ne suurimmat häpeät mitä olla voi. Elina häpesi kovasti kaikkea sitä, mitä hänen perheelleen oli tapahtunut. Hänellä oli sisimmässään pärjäämisen pakko ja kuuluakseen joukkoon oli salattava perheen historia. Hän sulki surun ja menetyksen sisäänsä, tuloksena väistämättä paniikki ja burnout. Puolet ensimmäisestä opiskeluvuodesta kului masennuksen sumussa Ida Aalbergintien soluhuoneessa, ja paniikki ilmaantui myöhemminkin työelämässä. Vasta vuosia myöhemmin Elina alkoi päästä jonkunlaiseen selvyyteen ja tasapainoon itsensä ja menneen kanssa. Hän päätti vihdoin kertoa tulevalle miehelleen lapsuuskokemuksistaan lama-ajan konkurssiyrittäjän tyttärenä.
Suvi Vaarla puhuu lama-ajasta kuin sen omassa lapsuudessaan kokenut. Jostain lehtijutusta luinkin, että lama kosketti myös hänen omaa lapsuudenperhettään. Taloustieteitä opiskelleena hän osaa kertoa tapahtumista ja ilmiöistä asiantuntevasti. Helsingin kirjamessuilla Vaarla sanoi ihmetelleensä, miksi lamasta ja yleensä rahasta on kirjoitettu kaunokirjallisuudessa niin vähän. Se on totta. Itselleni tulee mieleen pari lukemaani, Tanja Kaarlelan Lasissa on tyttö ja Marja Björkin Lainaa vain.
Itse lama-ajan kokeneena Westend toi mieleen kirveleviä ja masentavia muistoja. Helsingin Sanomien pullea työpaikkaliite lakkasi ilmestymästä eikä minullakaan, työttömäksi jääneellä mainosnaisella, ollut mitään toivoa löytää uutta työpaikkaa. Tämä oli uutta ja outoa, koska olin aina löytänyt uuden työpaikan hetkessä. Muistan myös ankean yleisen tunnelman ja tyhjyyttään ammottavat liikehuoneistot ympäri Helsinkiä, Töölössä, Aleksilla ja Kaisaniemenkadulla. Merkillistä 90-luvun lamassa oli se, että joitakin se ei koskettanut millään lailla ja toiset se vei vuosien velkakierteeseen, konkurssiin ja työttömyyteen. Jotkut loivat myös omaisuuden vaikkapa asuntokaupoilla. Lama-ajasta alkoi varallisuuden entistä suurempi jakautuminen ja syrjäytyminen. Lama-ajan lapsista on tehty tutkimuksia, joissa heidän turvallisuushakuisuutensa ilmenee esim. ammatinvalinnassa.
Westend on erittäin kiinnostava ja tervetullut juuri lapsen ja nuoren näkökulmallaan. Oli se niin hurjaa aikaa Suomessa, että siitä toivoisin kirjoitettavan lisääkin. Olisin toivonut, että alun lyhyt prologi olisi jätetty pois, koska se paljasti liikaa tulevasta. Vaarla kirjoitti loistavasti esiin tuon ajan tunnelmat, katunäkymät ja yleisen ilmapiirin, ja teksti oli kaunista, sujuvaa ja huoliteltua. Siitä huokui melankolisuus, vai tulkitsinkohan minä vain niin omista kokemuksistani käsin? Koskettava ja aidonoloinen lama-ajan kuvaus, hieno esikoisromaani.
Suvi Vaarla vasemmalla keltaisessa asussa Helsingin kirjamessuilla
Wsoy 2019
Kustantajalta - kiitos!
_______________
Muualla: Kirjaluotsi, Kirjojen kuisketta, Leena Lumi
Helsingistä kotoisin oleva Suvi Vaarla on opiskellut ja työskennellyt muun muassa Helsingissä, Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa. Hänellä on yhteiskuntatieteellinen koulutus ja hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun. Hän on aiemmin julkaissut novellikokoelman Täydellisiä ihmisiä.
Mielenkiintoinen kirja kun muistaa itsekin tuon laman. Esittelit muistaakseni viime viikolla Haruki Murakamin kirjan Tanssi tanssi tanssi. Sain sen - jihuu - kirjastosta. Mutta se oli minulle jotenkin pettymys. Liian paljon fantasiaa. Enkä tykkää yhtään sen sortin kirjoista. Lipesin sitten lukemaan Anilda Ibrahimin kirjaa Punainen morsian, joka vei mennessään. Lyhyttä kuulasta ja sidosteista lausetta. Sinnittelen silti tuon Murakamin loppuun. On se vaan jännä näiden "tasa-arvon" päivinä, että sitä mieluiten lukee naisten kirjoittamia romaaneja.
VastaaPoista90-luvun lama oli aivan hirveä juttu. Koko Suomi pysähtyi. Velkataakan alla moni menetti henkensä (oman käden kauttakin, muistan muutaman tunnetun henkilön) tai sitten he sairastuivat tai menettivät mielenterveytensä. Kyllä syrjäytyminen tuosta ajasta kiihtyi.
PoistaMurakami on niin omanlaisensa, välillä tykkää, välillä ei. Tuo Ibrahimin Punainen morsian oli mielettömän ihana kirja! Se lumosi minutkin täysin. Naiskirjailijapainotteisesti täälläkin mennään!
Kiitos Riitta hienosta kirjaesittelystä. 90-luvun lama ei koskettanut minua eikä sukulaisia, mutta ystävät, tutut ja työkaverit saivat maksaa muiden lainanotoista. Takaaja oli se, joka maksoi velanottajan lainat, kun velanottaja ei kyennyt. Tuo luku pankkikriiseineen sai ihmiset vihaamaan toisiaan. Tämä vuosikymmen näyttää samanlaiselta. Ihmiset ovat velkaantuneet liikaa, samoin yhteiskunta. Jokin velkakatto pitäisi olla tuhlaamiselle. Seuraukset pitäisi olla hyvässä muistissa.
VastaaPoistaTakaajien tilanne oli järkyttävä - usein koti ja muu omaisuus meni. Ja meni se ystävyyskin. Muistaakseni Vaarlakin mainitsi, että jotkut lähtivät ulkomaille takaustaakkaansa pakoon. En tiedä pääsikö siitä sillä tavalla irti, mutta niin teki yksi miehen ystäväkin. Ihmiset ei ikinä opi, tässäkään suhteessa. Kauhulla katselen lähiympäristön nuoria, jotka ottavat järjettömän isoja asuntolainoja. Ei tänä päivänä työpaikan pysyvyydestä ole takeita.
PoistaTämä on todella kiinnostava ja tärkeä kirja! Toivottavasti saan sen joskus luettua. Lama alkoi suunnilleen niihin aikoihin, kun pääsin ylioppilaaksi, enkä ehtinyt koskaan itse kokea niitä aikoja, kun työpaikkoihin sai vain kävellä sisään ja valita parhaat päältä, niin kuin joskus ennen kuulostaa olleen. Minulle sellainen kuulostaa ihan sadulta.
VastaaPoistaTyöntekijän tilanne oli tosiaan tuo 80-luvulla. Voi huoletta irtisanoutua töistä, jos mitta esim. pomoon täyttyi. Uuden paremman sai alta aikayksikön. Mutta sitten tuli lamastoppi, jonka itsekin koin. Opetus minulle, väärin ajoitettuja asuntokauppojakin tuli tehtyä... Mutta en menetettyä rahaa sure, terveys ja järki säilyivät :)
PoistaHave to look and see if this is available in English!
VastaaPoistaSorry to disappoint you. This book has just been released in Finnish. Maybe later... Thank you for visiting..
Poista