Elizabeth Acevedo - Maata jalkojen alle

Kun kuulee tällaisia uutisia, on vain

pudotus.

Kuuntelin Elizabeth Acevedon teoksen Maata jalkojen alle äänikirjana ja Rebekka Kuukka sopi erinomaisesti lukijaksi. Hänen äänensä oli tyttömäinen ja sopivan innokas. En tiennyt etukäteen, että kyseessä on säeromaani (elämäni ensimmäinen), joskin teksti kuulosti runolta. Luin vielä paperikirjankin, eikä lumo yhtään vähentynyt. Romaanin kertojat ovat kaksi kuusitoistavuotiasta teinityttöä täysin erilaisista maailmoista. Uimista ja merta rakastava Camino Rios asuu tätinsä Solanan kanssa Dominikaanisessa tasavallassa, sillä hänen äitinsä on kuollut jo kymmenen vuotta sitten denguekuumeeseen. Tía Solana on parantaja ja Camino on oppinut häneltä paljon. Haaveena onkin päästä opiskelemaan lääketiedettä New Yorkiin. Shakkimestari Yahaira Rios asuu kauneushoitolaa pyörittävän äitinsä kanssa New Yorkissa. Molemmissa perheissä isä tulee ja menee ja sahaa Yhdysvaltojen ja Dominikaanisen tasavallan väliä biljardisalibisnestään hoitaen. Tytöillä on sama sukunimi, serkuksiako siis? Ei, isän menehtyessä lento-onnettomuudessa isän suuri salaisuus paljastuu: kaksi perhettä eri maissa, kaksi melkein samanikäistä tytärtä.

Caminon silmät ovat vaaleat, pähkinänväriset, ripset pitkät.

Hän on supermallilaiha, minä olen kurvikkaampi.

& hetken tekisi mieli motata häntä kovaa.

Siitä että hän on ominut kasvoni. Siitä että hän näyttää

muunnelmalta minusta, light-Yahairalta.

Tytöt kertovat vuorotellen elämästään ja tunnoistaan isän onnettomuuden tapahduttua ja perhekuvion paljastuttua. Acevedo kuvaa hauraan herkästi kummankin tytön shokkia tahoillaan. Ja ylipäätään hän tavoittaa hienosti kuusitoistakesäisten tyttöjen äänen. Nuorten tapa puhua puhekieltä tuntuu hyvältä eikä yhtään häiritsevältä. Caminon puheessa on paljon espanjankielisiä ilmauksia autenttisuutta korostamassa. Minulle ne toivat pikantin lisän, mutta entä lukijalle joka ei osaa espanjaa? Lyhyttäkään sanastoa ei ole. Pidin valtavasti kirjan tunnelmasta ja Acevedon tyylistä. Teos antaa myös realistisen tuntuisen kuvan köyhästä ja nuorelle tytölle vaarallisesta elämästä Dominikaanisessa tasavallassa, josta minulla ei juuri muuta tietoa ole kuin Ulkoministeriön matkustustiedotteet ja aiemmille vuosikymmenille sijoittuva nobelisti Mario Vargas Llosan Vuohen juhla.

Tytöt kadehtivat aluksi toisiltaan sitä rakkautta, jonka isä osoitti toiselle, mutta he rakastavat silti isäänsä. Hän oli monimutkainen mies. Tietysti voi kysyä, olisiko tällainen kaksoiselämä todellisuudessa mahdollista. Yahairan äiti tosin tiesi Dominikaanisen tasavallan perheestä, mutta suuri rakkaus voitti. Ja kumpikin tyttö pidettiin pimennossa. Yahaira saapuu äidiltään salaa isän hautajaisiin saarelle ja tytöt tunnistavat toisissaan itsensä. Loppu on onnellinen: Caminon tulevaisuus on turvatumpi ja hän pääsee siskonsa ja äitipuolensa kanssa Yhdysvaltoihin. Yahaira taas voi rakastaa tyttöystäväänsä Dretä vapaammin. Hurmaavasti kerrottu ja hurmaava tarina. Viiden tähden kirjaelämys ❤︎

Elizabeth Acevedo - Maata jalkojen alle
Alkuteos Clap When You Land
Suomentanut Leena Ojalatva
Kansi Sakari Tiikkaja
Karisto 2021

Äänikirjan lukija Rebekka Kuukka
_______________

Elizabeth Acevedo (s. 1988) on palkittu runoilija ja kirjailija, jonka esikoisromaani Runoilija X nousi heti The New York Timesin bestseller-listalle. Kirjan oikeudet on myyty Brasiliaan, Iso-Britanniaan, Ranskaan, Argentiinaan ja Suomeen. Acevedo on esiintynyt ympäri maailmaa, ja hänen runouttaan on julkaistu lukuisissa lehdissä. Han on myös National Poetry Slam - ja Beltway Grand Slam -voittaja. Acevedo asuu Washington DC:ssä kumppaninsa kanssa.

Tuusulan rantatiellä: Erkkolassa Taneli Eskolan valokuvanäyttely

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisö on hieno paikka vierailla. Ja minähän käyn siellä melkein joka vuosi, koska asun lähellä. Maisema on vehreää ja rehevää, ja nämä viisi taiteilijakotia ovat avoinna yleisölle: 

• Ahola oli kirjailija Juhani Ahon ja hänen vaimonsa, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin koti vuodesta 1897. 
• Maalari Eero Järnefeltin koti Suviranta valmistui vuonna 1901. 
• Halosenniemi, taidemaalari Pekka Halosen studiokoti, valmistui vuonna 1902. 
• Myös runoilija J. H. Erkon Erkkola valmistui vuonna 1902. 
• Säveltäjä Jean Sibeliuksen perhe muutti Ainolaan vuonna 1904.

Erkkola 

Runoilija J. H. Erkko (1849–1906) oli yksi suomalaisen kulttuurin tunnetuimmista nimistä 1800-luvun lopulla. Hän oli suosittu runoilija ja näytelmäkirjailija, joka edisti aikakautensa ihanteita ja ponnisteluja. Talon on suunnitteli Pekka Halonen. Kuvaaminen oli nyt sallittua sisällä ja monet kaakeliuunit ja -takat tekivät vaikutuksen.

Enpä tiedä, kuka suunnitteli nämä erikoiset soihtuvalaisimet pääoven molemmin puolin.

Nyt Erkkolassa on esillä Taneli Eskolan (s. 1958) valokuvia teemalla Ajan virrassa. 

Eskola kuvaa maisemia, puutarhataidetta ja Helsinki-näkymiä. 

Minusta erityisesti Eskolan talvikuvat olivat upeita.

Aleksis Kiven kuolinmökki

Aleksis Kivi (1834–1872) vietti elämänsä viimeiset kuukaudet hyvin lähellä Erkkolaa tässä vaatimattomassa mökissä veljensä Albert Stenvallin hoidossa. Alkoholismista, migreenistä ja skitsofreniasta kärsinyt Kivi otettiin Lapinlahden mielisairaalaan vuonna 1871, josta hän muutti tänne seuraavana vuonna. Kunta maksoi Albertille veljensä hoidosta neljä tynnyriä ruista. On käsittämätöntä, että kahdeksan ihmistä asui mökissä kerrallaan. Miten he löysivät lattiatilaa nukkuakseen?

41 vuotta myöhemmin, joulukuussa 1913, mökissä tapahtui murhatragedia: iäkäs

Albert (1831-1913) ja hänen toinen vaimonsa Vilhelmiina löydettiin puukotettuina. 

Epäiltyjä oli yksi, mutta murha jäi ratkaisematta. - Helsingin Sanomat

Dara McAnulty - Nuoren luonnontutkijan päiväkirja

Minä en liity ihmisiin, vaan säähän ja luontoon.

Nuoren irlantilaisen autistipojan Dara McNaultyn Nuoren luonnontutkijan päiväkirja oli ihastuttavaa kuunneltavaa. Koko hänen perheensä on lumoutunut luonnosta, bongaa lintuja ja tekee pitkiä patikkaretkiä Irlannin rannikoilla ja metsissä. Daralle luonto on henki ja elämä, ollut pienestä pojasta saakka. Erikoista rakastavassa perheessä on se, että kaikilla on joku autismikirjon diagnoosi, paitsi biologi-isällä. Daralla on pikkusisko ja kommunismista ja kylmän sodan ajasta kiinnostunut pikkuveli. Mutta luonto ja sen suojelu on Daran juttu.

Daran havainnot lintujen käyttäytymisestä ovat tarkkoja ja hänen kirjoitustyylinsä vivahteikasta. Voi vain ihailla sitä tietomäärää, mikä nuorella 15-vuotiaalla teinipojalla on. Autismiinsa, sen oireisiin ja sen tuomiin haasteisiin Dara viittaa luontevasti päiväkirjatekstien lomassa. Hän sanoo, että monet sanovat autistien palavan kiinnostuksen kohdetta pakkomielteeksi, mutta hänestä se on vain tiedonjanoa. Piste. On ihailtavaa, miten tiivis McAnultyn perhe on ja miten hienosti vanhemmat tukevat kaikkia lapsiaan. Ihmisjoukot ja esiintyminen saavat Daran helposti paniikkiin, mutta siitä huolimatta hän puhuu julkisuudessa luonnon puolesta, on perustanut koulussaan mm. ekokerhon ja harrastanut jopa kansalaistottelemattomuutta osallistumalla mielenosoituksiin. Huoli luonnon puolesta on niin suuri, että hän altistaa itsensä epämukavuudelle.

Luonnossa ollessaan Dara vain havannoi ja imee itseensä vaikutelmia; kokemusten prosessointi tapahtuu sitten illalla kotona päiväkirjaan kirjoittaessa. Tällöin koettu vain ryöpsähtää sivuille ja hän elää kokemuksen uudestaan yhtä elävästi kuin päivällä. Poika tuntee sekä ulkonäöltä että lauluäänen perusteella varmasti kaikki Irlannin pienet ja isot linnut. Erityisesti hän on kiinnostunut petolinnuista, ja eri haukoista. Vasta muutaman vuoden ikäisenä hän innostui Irlannissa sukupuuttoon kuolleesta isohaarahaukasta, jonka kanta on takaisinistuttamisella pelastettu. Dara kuvailee elävästi sitä uskomatonta elämystä, kun 16 isohaarahaukkaa liitelee laiskasti pään yläpuolella. Dara pääsi mukaan myös kanahaukanpoikasten rengastukseen Skotlannissa, mikä oli jännittävä kokemus hänelle ja kiinnostavaa lukijalle. 

Dara McNaulty on ihailtava nuorimies, joka on löytänyt kutsumuksensa. Luonnossa oppiminen tosin on pojasta mielekkäämpää kuin istuminen luokkahuoneessa, mutta läksyt on tehtävä ja koulu suoritettava, sillä hän tähtää tutkijan uralle. ’Terve’ ei voi käsittää, mitä kaikkea autisti joutuu tekemään, jotta hän näyttäisi pärjäävän arkielämän tilanteissa. Äkilliset muutokset ja uudet asiat on tuotava vähitellen ja varovasti, jotta on aikaa tottua ajatukseen. Ensimmäisessä koulussa erilaista poikaa tietysti kiusattiin ja hakattiin, mutta muutto uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun toi helpotuksen. Kaikki energia ei enää kulunut koulupäiviin.

Nuoren luonnontutkijan päiväkirja on todella vaikuttava ja rehellisen tuntuinen kirja. Dara ei salaile omaa tai perheensä autismia, vaan yrittää elää täysillä sen ehdoilla. Luontohavainnot ovat rikkaita ja tarkkoja, onpa mukana jonkun verran irlantilaisia uskomuksiakin. Painokas puheenvuoro luonnon puolesta on tietysti etusijalla, mutta samalla teos antaa paljon tietoa ja lisää ymmärrystä autistisen ihmisen elämänongelmista ja tavasta hahmottaa maailmaa. Dara McNaulty on jo ilmiö luonnonsuojelupiireissä kuten Greta Thunbergkin ja teos on ansaitusti ollut bestseller ja palkittu useilla palkinnoilla:

• Winner, Wainwright Prize for Nature Writing, United Kingdom, 2020 
• Winner, Non-Fiction, Books Are My Bag Reader's Award, United Kingdom, 2020 
• Winner, Sunday Independent Newcomer of the Year, Irish Book Awards, Ireland, 2020 
• Shortlisted, Baillie Gifford Prize for Non-Fiction, United Kingdom, 2020 
• Shortlisted, Waterstones Book of the Year Award, United Kingdom, 2020 
• Shortlisted, Narrative Non-fiction, British Book Awards, United Kingdom, 2021

Daran haastattelu The Guardianissa ja Youtubessa

Daralta on julkaistu juuri uusi kirja Wild Child / Amazon

Dara McAnulty - Nuoren luonnontutkijan päiväkirja
Alkuteos Diary of a Young Naturalist 2020
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto 2021
Äänikirjan kertoja Paavo Kääriäinen
____________________

15-vuotiaan Daran puhuttelevat päiväkirjamerkinnät vievät Pohjois-Irlannin kuvankauniisiin maisemiin. Kirja kattaa yhden vuodenkierron keväästä kesään, syksystä talveen, kotona ja koulussa, luonnossa ja hänen sisimmässään. Teos tarkastelee maailmaa vivahteikkaasti autistisen teinipojan näkökulmasta: tarkkanäköinen luontoaktivisti kuvailee kohtaamisia niin mustarastaiden, sammakoiden, voikukkien kuin jänistenkin kanssa, aina kunnioituksen vallassa ja hämmästellen. Hänen sanansa maalaavat myös lämminhenkisen kuvan tiiviistä perheyksiköstä, joka luovii tietään ihmeellisessä maailmassa.